lauantai 29. kesäkuuta 2019

Isokoskelon pienokaiset matkustavat emonsa selässä

Maaliskuussa voit havaita uskaliaimpia isokoskeloita avonaisten railojen reunalta, ilmojen lämmetessä ja sulien auetessa linnut kuitenkin siirtyvät sisämaahan pesimään. Jo huhtikuussa naarat munivat ja aloittavat kuukauden hautomisurakkansa. Munia on 8 – 12, jopa enemmänkin, jos kaksi naarasta on muninut samaan pesään. Yleensä isokoskelo munii puunkoloon, pönttöön, matalan katajan tai kivenlohkareen suojaan 8 - 12 munaa, mutta voi niitä olla enemmänkin, jos kaksi naarasta on muninut samaan pesään.


Isokoskelo pesii suurilla ja karuilla vesillä koko maassa, pesimäkannaksi on arvioitu 20 000 – 30 000 paria. Isokoskelon kannan arviointi on kuitenkin hankalaa, sillä pesiviä naaraita on vaikea löytää, ja kesäkuussa laajalti liikkuvissa parvissa osa on pesimättömiä yksilöitä. Poikueisiin perustuva laskenta ei myöskään onnistu, sillä osa poikueista kerääntyy isoiksi yhteisparviksi, joista suurimmissa on ollut peräti viisikymmentä poikasta. Yleensä vahvempi naaras yksinkertaisesti kaappaa heikommalta poikueen itselleen ja liittää sen osaksi omaa pesyettään, sillä suuret poikueet pyydystävät tehokkaammin kuin pienet.


Koskeloiden poikaset kuuluvat lintumaailman eloisimpiin ilmestyksiin. Pienokaiset pystyvät kiihdyttämään vedessä yllättävän nopeaan kiitoon. Poikaset sukeltelevat ja hankkivat oman ruokansa jo varhain, tosin ne kalastelevat myös yhdessä emonsa kanssa. Ihan pieninä koskelonpojat matkustavat emon selässä, mutta nopeasti ne tulevat omatoimisiksi.

Isokoskelo saalistaa sukeltamalla enintään vaaksan kokoisia kaloja. Joskus kalastus tapahtuu nuottakuntana, joka etenee samanaikaisesti rintamassa uiden pää puolittain pinnan alla. Rantaa lähestyttäessä parven vauhti kiihtyy ja yhtäkkiä linnut syöksyvät sieppaamaan kalan niellen sen saman tien. Mökkirannassamme on tosi hauska seurata tuota koskeloiden kalastusnäytöstä!

Mutta missä on koiras? Se on monien muiden vesilintujen tapaan rajoittanut läsnäolonsa lisääntymiseen ja lähtenyt sitten sulkasatopaikkaansa uusimaan höyhenpeitteen.

Muuttoaikaan voit huomata isokoskeloiden kokoontuvan järvenselille parhaimmillaan jopa tuhansien yksilöiden parviksi. Isokoskelo talvehtii Etelä-Ruotsissa ja Tanskan salmissa. Ilmastomuutoksen vuoksi Suomeen talveksi jäävien isokoskeloiden määrä on kuitenkin viime vuosikymmeninä kasvanut, ja karaistunut lintu pärjääkin täällä, kunhan vedet pysyvät jääpeitteestä vapaina.


Viimeksi julkistetussa uhanalaisuusluokituksessa ovat vaarantuneiden joukossa riistavesilinnuista muun muassa isokoskelo, haapana ja haahka. Peräti 35 % prosenttia Euroopan Unionin maissa pesivistä isokoskeloista pesii maassamme, Suomella on siis lajista erityisvastuu EU:ssa. Järvien happamoituminen, saastuminen, ympäristömyrkyt, pesimäalueiden rauhattomuus ja talvehtimisalueiden öljyonnettomuudet saattavat vaikuttaa kantoihin tulevaisuudessa.

Meillä isokoskelo on vähentynyt erityisesti rannikkoalueilla ja Pohjois-Suomessa. Vähenemisen taustalla lienee useita syitä, mutta esimerkiksi lajille sopivien pönttöjen määrä on todennäköisesti vähentynyt, kun vanhojen pönttöjen tilalle ei ole ripustettu riittävästi uusia. Liettua on tuore esimerkki pöntötyksen erityisestä merkityksestä, sillä siellä on viime vuosina kampanjoitu isokoskeloiden pönttöjen ripustamisen puolesta, minkä on havaittu lisänneen isokoskelokantaa.

Olkihattu, isolieri,
kalliolta alas kieri.
Siitä veteen vieri,
vesilintu teki pesän,
hautoi munat,
asui kesän.


Lähteet: Antti Halkka, Suomen Luonto 5/2011; BirdLife; Jorma Laurila, Suomen Luonto 1/2015; LuontoPortti; Pekka J. Nikander, Suomen luonto. Linnut; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Suomen Luonto. Linnut 23.7.2018; Tuomo Hurme, Satakunnan kansa 10.11.2018; Wikipedia; Linnut. Värssyjä. Wordpress.

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Kesäkuussa pikkukesä muuttuu isoksikesäksi

Suomenkieliset kuukausien nimet ovat hyvin omaperäisiä, sillä ne pohjautuvat  luonnon kiertokulkuun maatalousyhteiskunnassa. Useimmissa muissa kielissä kuukausilla on sen sijaan latinankielinen, uskonnollinen tausta. Kesäkuu on ruotsiksi juni, viroksi juuni, englanniksi June ja venäjäksi Июнь. Nämä sanat pohjautuvat kuukauden latinankieliseen nimeen Iunius, joka tulee roomalaisten avioliiton ja äitiyden jumalattaren Junon nimestä. Kesäkuu oli vanhassa roomalaisessa ajanlaskussa vuoden neljäs kuukausi, mutta gregoriaanisessa ja juliaanisessa kalenterissa se on vuoden kuudes kuukausi.

Suomen kielen kesäkuu ei viittaa suoraan kesään vaan kesantoon eli viljelemättömään peltoon, koska levossa olleen kesantopellon kyntö eli kesänajo piti tehdä tuolloin. Lämmintä vuodenaikaa lounaismurteissa tarkoittaa kesän sijasta sana suvi.

Kuulin lapsena vanhojen ihmisten nimittävän kesäkuun alkua pikkukesäksi, joka kesti kesäpäivänseisaukseen eli suunnnilleen juhannukseen asti. Siitä alkoi isokesä. Iso- ja pikkukesän säiden sanottiin olevan vastakkaisia: jos pikkukesä on kylmä, isostakesästä tulee lämmin, ja päinvastoin.


Kesäkuussa Pohjolan ilmasto alkaa jo hiljalleen kostua kevään jäljiltä, mikä näkyy etenkin iltapäivän rankkasateiden lisääntymisenä sekä ukonilmoina. Sateisuuden lisääntymisestä huolimatta huolimatta kesäkuu lienee koko Suomessa vuoden aurinkoisin kuukausi. Etelä-Suomessa on kesäkuussa keskimäärin viidestä kuuteen hellepäivää - tänä vuonna niitä on ollut tuplaten.


Kesäkuinen luonto on hyvin rehevä ja monet kukkakasvit ovat juuri silloin kauneimmillaan. Kuukauden alussa kukkivat pihlajat, metsämarjat, orvokit ja monet muut, kuun lopulla puolestaan lupiinit saavat teiden varret loistamaan sinisinä. Puutarhoissa ovat kesäkuussa kukassa hedelmäpuut, juhannusruusu, alppiruusu ja pihasyreeni.





Pohjois-Lapin tunturikoivikot tulevat lehteen yleensä vasta kesäkuun alussa. Lapin tunnuskukka, kullero kukkii pohjoisessa juhannuksen tienoilla. Kesäkuussa linnuilla on pesäpoikasia, myös suurten nisäkkäiden keväällä syntyneet jälkeläiset kasvavat ja voimistuvat kesäkuun aikana.

Niin paljon vihreää!

Sydämen sykkeen tahdissa
pupillit supistuvat,
aukeavat, repeävät.
Yhtä vihreää täynnä silmät,
sieraimet laajenevat
vihreän tuoksusta,
vihreys laulaa korvissa
.

Vihreä ruohomassa
pusertaa mehunsa minuun,
imeytyy jokaiseen ihohuokoseen.


Täti Tuomenvihreä
myrtinvihreässä talossaan.
--

PS Tänään 21.6. on kesäpäivänseisaus.

Turun Sanomat. Lukemisto 15.3.2008; Asko Palviainen 1.6.2018, Universitetets Almanacksbyrå;Wikipedia; Seija Hämäläinen, Kesä on runo. blogit.savonsanomat.fi. Seijan sanaleikkimökki.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Keltaisena tuikkiva kevätlinnunsilmä

Läheisen puron varrella kukki kellanvihreitä piparkakun näköisiä matalia kasveja. Menetin niille heti sydämeni, vaikka en tiennyt nimeäkään. Kevätlinnunsilmä avaa pienet keltaiset silmänsä toukokuussa ilahduttaen luonnossa kulkijaa kauniilla olemuksellaan. Hennonvihreät lehdet ja keltaiset "kukat" näyttävät upeilta vielä talven jäljiltä muuten niin ruskeassa ympäristössä.


Itse kukat ovat pieniä, teriöttömiä ja vaatimattoman kellanvihreitä, mutta niitä ympäröivät munuaismaiset, piparkakkureunaiset ylälehdet tekevät kevätlinnunsilmästä koristeellisen. Itse kasville on kuitenkin olennaista, että tämä kokonaisuus riittää houkuttelemaan riittävästi pölyttäjiä, joista tärkeimpiä ovat varhain keväällä aktiiviset kärpäset ja kovakuoriaiset.


Kevätlinnunsilmä kiirehtii kukkimaan ennen kuin puihin puhkeavat lehdet rajoittavat auringon valon pääsyä lähelle maata. Kasvi suosii lähdepuron varsia sekä rantojen kosteikkoja värittäen usein laajana mattona keväistä lehtometsää. Huittisten nimikkokasvi kevätlinnunsilmä on eteläsuomalainen laji, tutustuinkin siihen vasta muutettuani Etelä-Karjalaan.

Kevätlinnunsilmä jää kuitenkin jo alkukesällä muiden kasvien varjostamaksi ja häviää niiden vihreyteen. Kasvin pikkuiset siemenet ovat kuppimaisen siemenkohdan pohjalla ja lähtevät leviämään emokasvista, kun sadepisarat osuvat kotaan ja paiskaavat siemenet lähiympäristöön. Ne leviävät uusille alueille muun muassa veden mukana, joten kosteasta kasvupaikasta on kasville hyötyä myös siementen kuljetuksessa. 

Nämä pikkuriikkiset siemenet lienevät antaneet linnunsilmälle myös suomenkielisen nimen, jonka kummina pidetään Elias Lönnrotia. Hän nimittäin keksi lukuisia uudisnimiä vuonna 1860 ilmestyneeseen Suomen Kasvioon. Keltaisen ylälehtiensä vuoksi kevätlinnunsilmää on kutsuttu keltatuikuksi sekä kasvupaikan mukaan lähdekukaksi ja lumikukaksi. Koska linnunsilmä on varhainen kasvi, siitä on käytetty kansanomaista rinnakkaisnimeä sammakonkukka. Tämä sama nimi tunnetaan Suomen lisäksi myös Keski-Euroopassa.



Kevätlinnunsilmää on käytetty kansanparannuskeinona muun muassa karjan sairauksien hoidossa. Syyhy-yrtin nimen kasvi on saanut Keski-Euroopassa, koska sen lehdillä on hoidettu ihottumia. 1500-luvulla vallinneen muoto- eli signatuuriopin mukaan kasvien ulkonäöstä ja värityksestä pystyttiin päättelemään, minkä vaivan hoitoon kutakin kasvilajia voitiin käyttää. Tämän perusteella kevätlinnunsilmällä hoidettiin pernan sairauksia, sillä keltaiset ylälehdet ovat varsin paljon ihmisen pernan muotoisia.

Linnunsilmän keltaiset ylälehdet ovat antaneet aiheen suvun tieteelliseen nimeen: Kreikan chrysos on kullankeltainen ja splen on perna

Kuuntelin puron solinaa,
sen nauravaa, iloista porinaa.
Se kertoi minulle tarinaa,
keväästä.
Linnuista,
jotka nyt palaavat pohjolaan.
Kukista,
jotka vihdoin maasta nousta saa.
Ja siitä,
että on aika rakastaa
.

Lähteet: hymy.fi/luontosarja 27.5.2009; Kai Aulio. Tiedebasaari 23.5.2012; LuontoPortti; mummon kammari; Seppo Vuokko ja Henry Väre, Suomen luonto. Rikkokasvit; Yle.fi/Oppiminen. Riston luontokoulu 24.5.2010; varssyja.wordpress.com, Kevät.


PS. Sunnuntaina 16.6. on Luonnonkukkien päivä, jonka tavoitteena on edistää kasvituntemusta ja -harrastusta sekä tarjota yhteistä luontokokemusta suomalaisille. Tänä vuonna teemana ovat lumpeet, joista voit lukea lisää kirjoituksistani Ulpukkahelmiä ja lummekaunottaria ja Lummepolulla.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Sepelkyyhkyn tunnistat valkeasta kauluksesta

Kaupungeissa voimakkaasti lisääntyneen sepelkyyhkyn kumea, pöllömäinen soidinääni on monelle tuttu. Sepelkyyhky on sopeutunut hyvin ihmisiin ja voi nykyisin pesiä pihapiirissäkin. Luulenpa, että meidän pihassa liki päivittäin vieraileva sepelkyyhkypari pesii jossain ihan lähellä, ehkäpä puistometsässä tonttimme vieressä. Linnut käyvät juomassa ja peseytymässä lintujen kylpyaltaassa, joka tosin sopii kooltaan paljon paremmin talitiaisille.

Sepelkyyhky oli metsien lintu vielä 1980-luvulla, mutta on sittemmin levittäytynyt meillä kaupunkeihin keskieurooppalaiseen tapaan. Kyyhkyjen arvellaan siirtyneen asutuskeskuksiin, koska siellä on helpompi välttyä petolinnuilta. Varsinkin loppukesällä muuttomatkaa aloitellessaan kyyhkyt hakevat turvaa petoja vastaan lyöttäytymällä parviksi. Syys-lokakuussa pallomaiset sepel- ja uuttukyyhkyparvet matkaavat kohti keskieurooppalaisia talvehtimisalueitaan. Keski-Euroopan herneviljelmillä tosin kyyhkysiä vihataan tuholaisina.


Sepelkyyhky palaa Suomeen varhain keväällä, tänä vuonna minä kuulin ensimmäiset kumeat kuherrukset maaliskuun lopulla. Huhti-toukokuussa se huhuilee jo täyttä päätä, niinpä sepelkyyhkyä on sanottu toukomettiseksi 1920-luvulla. Sepelkyyhky on yleinen viljelyvaltaisilla seuduilla Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta sen pesimäalue on laajentunut pohjoista kohti viljan viljelyn laajentumisen ansiosta. Suomen nykykannaksi on arvioitu 300 000 paria.

Sepelkyyhky pesii ueimmiten havupuuhun rakennetussa huterassa risupesässä tehden kaksi tai kolme poikuetta huhti- ja syyskuun välillä. Kyyhkysemo tosin munii vain kaksi munaa kerrallaan.

Kyyhkyjen poikaskuolleisuus on suhteellisen korkea, minkä lisäksi ne ovat monien petolintujen perusruokaa. Keski-Euroopassa kyyhkysiä metsästetään miljoonittain, Suomessakin ne luokitellaan riistalinnuksi, jonka jahti on 10.8. – 31.10. Vaikka kyyhkysten kato on voimakasta, jotkut yksilöt elävät sangen iäkkäiksikin. Vanhin Suomessa tavattu rengastettu sepelkyyhky on ollut 11 vuotta ja 9 kuukautta. Euroopan ennätystä puolestaan pitää yllä brittiläinen sepelkyyhky, joka eli peräti 15 vuotta ja 11 kuukautta.


Noin variksen kokoinen, pitkäpyrstöinen sepelkyyhky on kyyhkylajeistamme suurin. Tunnistat linnun valkeasta sepelistä eli kauluksesta pitkässä kaulassa. Nämä kookkaat, kauniit ja useimmiten kesyt linnut eivät voi jäädä huomaamatta omakotiasujilta, ehkäpä kaupunkisepelkyyhkystä on tulossa suomalaisten uusi lemmikkilintu.

Sepelkyyhky metsässä
huutaa huhuilee.
Puolisolleen tämä kyyhky
puhuu puhuilee.
Sepelkyyhky metsässä
asua myös saa.
Kyyhky osaa kuherrella
sekä rakastaa.

Lähteet: Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; LuontoPortti; Pertti Koskimies, Suomen Luonto, Kyyhkyt; Suomen riistakeskus; Wikipedia; Tuomas Väätäinen, Naurulokki. Lastenrunosivut. Sepelkyyhky.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Tule mukaan seitsemänteen pönttöbongaustapahtumaan tulevana viikonloppuna!

Jos sinulla pihassa linnunpönttöjä tai tiedossa jokin muu pesivien lintujen tarkkailupaikka, tulepa mukaan pönttöbongaustapahtumaan 8. - 9.6.2019!

Pönttöbongaus on pöntöissä pesivien lintujen tarkkailemista, jonka tarkoituksena  on kerätä niistä tietoa. Tapahtuma on avoin kaikille luonnosta kiinnostuneille, mutta se ei kuitenkaan ole kilpailu. Kaikki havainnot ovat tärkeitä, kuten montako linnunpönttöä näet tarkkailualueellasi ja millaisia ne ovat? Mitä lajeja pöntöissä pesii tai on tänä vuonna pesinyt?




Tämä kirjosieppo kasvatti viime kesänä poikasensa meidän pihapiirissä, kuten tekivät myös sinitiainen ja talitiainen, kukin omassa puussaan ja pöntössään. Kirjosieppo onkin vuodesta toiseen runsain ilmoitettu pönttöpesijä. Myös tänä vuonna samoissa pihamme pöntöissä pesivät kirjosieppo, sinitiainen ja talitiainen, mutta ne hautovat vielä.

Pönttöbongauksen tulokset kertovat yleisimpien pönttölintujemme, kuten kirjosiepon, tali- ja sinitiaisen sekä kottaraisen pesimäkannan vaihtelusta, pesintöjen ajoittumisesta ja niiden onnistumisesta. Mitä pitempään pönttölintujen seuranta jatkuu, sitä arvokkaammaksi kerätyt havainnot muuttuvat.

Pönttöbongaus järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Vuosittain lähes 4000 tarkkailupaikalta ilmoitetaan yli 30 000 pöntön tiedot. Noin puolet pöntöistä on asuttuja ja pesimähavaintoja saadaan noin kolmestakymmenestä eri lintulajista.


Vuoden 2018 pönttöbongauksessa havaittiin, että lintukannat olivat tavanomaista pienemmät, mutta pesinnät olivat onnistuneet.

Lii lii linnunpoika,
pienen linnun poika.
Pieni lintu se pitkällä nokalla
poikiansa hoitaa.

Lähde: BirdLife Suomi

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Kevättaskuruohossa piilee salattuja voimia

Mitä kukkia nuo ovat, kysyivät matkaseuralaiseni äitienpäiväviikolla Nuijamaalla, kun he näkivät ensimmäistä kertaa elämässään kevättaskuruohoesiintymän. Hyvä, että edes havaitsivat, sillä yksittäinen alle kymmensenttinen kasvi on yksinään niin vähäpätöisen näköinen, ettei monikaan kiinnitä siihen huomiota. Minunkin piti etsimällä etsiä kevään ensimmäisiä taskuruohoja pihastamme, mutta sitten niitä rupesi puhkeamaan koko ajan lisää.


Kun kumartuu katsomaan kukkaa lähempää, se paljastuu taideteokseksi. Lajin pienet herttaisenkauniit valkoiset kukat nimittäin sävyttyvät kevyesti sinertävän, vaaleanpunertavan ja purppuran värillä kasvupaikan ja kasvunvaiheen mukaan. Vaatimaton kukka on edukseen talven jäljiltä kellastuneessa ruohikossa.




Kevättaskuruohossa piilee salattuja voimia, koska se sietää poikkeuksellisen korkeita maaperän raskasmetallipitoisuuksia ja kerää metalleja lehtiinsä. Tämä on harvinainen ominaisuus, sillä yleensä ruohovartiset kasvit pyrkivät kaikin keinoin karttamaan näitä myrkkyjä. FM, MMM Pauliina Halimaan kasvibiologian alalta oleva väitöskirja vuodelta 2016 käsittelee juuri sitä, miten kevättaskuruoho pystyy keräämään ja sietämään erilaisia metalleja säätelemällä geeniensä ilmestymistä.




Kevättaskuruoho on luontaisesti Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristojen kasvi. Kun Suomeen alettiin tuoda 1800-luvun lopulla karjatalouden kehittymisen myötä saksalaista heinän- ja apilansiementä, kevättaskuruoho saapui sen mukana maahamme. Heinäpelloilta tämä rikkaruoho levisi helposti lähitienoon niityille ja pientareille jääden pysyvästi kasvistoomme. Nykyisin kevättaskuruoho on yleinen huhti-toukokuun kukkija monenlaisilla kuivilla niityillä, pientareilla ja nurmikoilla Suomen eteläisimmän kolmanneksen alueella, harvinaisena se kasvaa Oulun tasolle asti. 

Kuivalla ja poutasäällä
etanaa ei näy.
On kostea ja lämmin yö,
alkaa etanalla työ.
Tuosta pala tulppaania,
kevättaskuruohoa ja
ripaus mansikkaa,
MUMS ja NÄY,
jo vain ne hyvin käy
.
 

Lähteet: Anne Heikkinen, Kantti.net. Tutkimus, luonto 6.4.2016; Iina Johansson, Maiseman asukkaat, blogi. Suomenlinna Sveaborg 25.5.2018; Itä-Suomen yliopisto; Janne Lampolahti, Ristikukkaiskasvit. Suomen luonto; Johanna Mehtola 12.4.2017 Suomen Luonto; LuontoPortti; LuontoPortti. Kysy luonnosta; Suomen Luonto; Vesa Greis, Kirkko ja kaupunki 4.5.2011; Pirjo Suvilehto, Etana.