Peipon pesä

24 kesäkuuta 2022

Tutun lastenlaulun mukaan "koivun oksaan korkealle, teki peippo pesän". Yhtä hyvin peipponaaras voi laatia maljamaisen, taidokkaan pesänsä muuhunkin puuhun tai pensaaseen, korkealle tai matalalle. Pesäpaikan valitsee ja rakentaa naaras, koiras vartioi ja suojelee aluetta.


Useimmiten pesä on kuitenkin puussa tai pensaassa 1 – 20 metrin korkeudella. Se on rakennettu taidokkaasti sammalista ja naavasta sekä naamioitu jäkälällä ja tuohenhilseellä. Syvä pesämalja on vuorattu höyhenillä, karvoilla, hämähäkinseiteillä ja jouhilla.

Naamioinnista huolimatta neljä viidestä aloitetusta pesinnästä tuhoutuu ja parit joutuvat aloittamaan pesän teon alusta. Näin harmittavasti kävi pari kesää sitten myös meidän mökin pihassa peippojen tehtyä pesän suuren kuusen alaoksille. Joskus harvoin peippo munii toisen poikueen kesä-heinäkuussa.

Alla olevan tyhjän pesän löysin viikko sitten. Olisiko voimakas tuuli vai mikä irrottanut sen paikaltaan.

Peippo pesii kaikenlaisissa metsissä pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 7–9 miljoonaa paria, ja parhailla pesimispaikoilla on yli sata pesää neliökilometrillä. Peipponen onkin pajulinnun ohella Suomen yleisin pesimälintu, ja nykylaskelmien mukaan myös Europan runsain lintulaji.

Peippo laulaa sointuvasti melkein jokaisella metsähehtaarilla Suomessa. Laulusta muut koiraat kuulevat, että reviiri on varattu, naaraat puolestaan huomaavat mahdollisen lisääntymiskumppanin.

Peippokoiraan korvissa toisen yksilön laulu kuulostaa samalta kuin ”mene pois” ja naaraan korvissa ”tule tänne”. Kiihkein laulukausi alkaa aikaisin keväällä ja kestää kesäkuun puolelle. Äänet vaimenevat, kun pesä on perustettu, koska lauluun ei enää ole tarvetta.

 

Peippokoiras vahtii naarastaan herkeämättä munintaan sakka. Toukokuussa tai kesäkuun alussa pesään ilmestyy neljästä viiteen munaan, joita naaras hautoo parisen viikkoa. Koiras voi vapauttaa joskus harvoin naaraan lyhyeksi aikaa haudonnasta.

Poikasten kuoriuduttua se kyllä ryhtyy auttamaan niiden hoidossa. Peippokoiras valtasi jo keväällä reviirin, että lintuemot pystyisivät pesintäaikaan hakemaan ruuan läheltä.


Peipposet poikkeavat sukulaislajeistaan siinä, että ne kantavat poikasille ruoan nokassaan. Peippopari ruokkii pääosin hyönteisillä pesäpoikasiaan pari viikkoa, kunnes nämä ovat oppineet lentämään.

Sen jälkeen ruokinta jatkuu vielä toiset kaksi viikkoa poikasten ollessa oksistossa ja myös opetellessa itse hankkimaan ruokansa. Syksyllä peipot siirtyvät jälleen siemenravintoon. 

Koivun oksaan korkealle
teki peippo pesän,
tiriteijaa tiriteijaa
lauloi kaiken kesän.

Muni munat kirjavaiset,
niistä pojat kuori.
Siivet somat untuvaiset,
emo armas suori.

Immi Hellén 

Lähteet: Juhani Lokki. Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Jukka Ruukki,Tiede Luonto 9.5.2019; Lasse J. Laine, Suomen luonto; LuontoPortti; Pekka J. Nikander, Suomen luonto. Linnut; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Immi Hellén, Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Kaksi ensimmäistä säkeistöä viidestä.

LUE LISÄÄ

Etelänruttojuuri, auringonvarjo ja voinsuojus

18 kesäkuuta 2022

Vanhan Pappilan pihapiiriin ilmestyi toukokuussa tanakoita matalia punertavakukkaisia kasveja, jotka olivat minulle vieraita. LuontoPortin avulla selvisi, että kyseessä on etelänruttojuuri, entisaikainen kartanoiden ja pappiloiden puutarhan koristekasvi.

Nykyään ruttojuuresta on havaintoja Etelä-Suomesta Oulun ja Rovaniemen korkeudelle asti. Viljelyjäänteenä tai -karkulaisena sitä kasvaa puistoissa ja joutomailla, ojanvarsilla, rannoilla ja pientareilla.


Läntiseen Eurooppaan etelänruttojuuri tuotiin rohdoskäyttöön keskiajalla kotiseudultaan Itä- ja Kaakkois-Euroopasta ja Länsi-Aasiasta. Myös Suomeen etelänruttojuuri tuotiin koristekasviksi jo varhain, sillä Turun Akatemian puutarhassa sitä on kasvatettu jo 1670-luvulla.
 
Kasvin viljely rajoittui Turun rauhassa 1743 Ruotsin alaisuuteen jääneelle alueelle Kymijoen länsipuolelle. Ruttojuurta on kasvatettu muun muassa luostareiden puutarhassa, mistä kertoo sen vanha skoonelainen nimi munkbland, munkkilehti. Helsingissä ruttojuuresta on tietoja vasta 1800-luvun lopulta.
 

1600-luvulla uskottiin, että ruttojuuri vahvistaa sydäntä, helpottaa virtsaamis- ja kuukautisvaivoja sekä häätää madot vatsasta. Lönnrotin mukaan juurta on käytetty paitsi ruttoa myös luuvaloa sekä virmaa eli epilepsiaa ja mätähaavoja vastaan. Myöhemmin huomattiin, että etelänruttojuuri sisältää myrkyllisiäkin aineita, joten sen käytöstä luovuttiin.
 
Nykyään sen juuresta tehtyä lääkettä (Petadolex) käytetään kuitenkin lievittämään migreenipäänsärkyä. Ruotsissa sikoja ja karjaa on lääkitty ruttojuuren juurikeitteellä ja ruokittu sen lehdillä.


Kasvilla on ollut ainakin 1800-luvun alusta lähtien suomenkielinen ruttojuuri-nimensä, jonka mallina näyttävät olleen aivan samansisältöiset saksan Pestwurz ja ruotsin pestrot. Vironkielinen ruttojuuren nimi katkujuur on saksalainen käännöslaina.

Etelänruttojuuri kukkii vain muutaman keväisen viikon, mutta sen suuret lehdet ovat esillä läpi kesän. Kasvi onkin saanut monet nimensä lehtien mukaan. Niihin viittaa jo suvun tieteellinen nimi Petasites, joka pohjautuu kreikan kielen sanaan petasos eli leveälierinen hattu. Keski-Euroopassa kasvia on kutsuttu muun muassa häränhatuksi, sateenvarjoksi ja napoleoninlehdeksi.


Elokuun helteessä viljapelloilla työssä ahertavat ovat suojanneet päänsä lehdillä, siitä nimi auringonvarjo. Niin ikään lehtien koosta ja muodosta johtuu nimi villiraparperi. Brittein saarilla keksittiin käyttää lehtiä voin kääreenä, siellä kasvi tunnetaankin edelleen nimellä butterbur, voinsuojus.

Etelänruttojuuret ovat hyvin voimakkaita kilpailijoita, jotka voivat aiheuttaa muutoksia kasvupaikoillaan. Suomessa lajista esiintyy lähes yksinomaan hedekasveja, joten kasvi ei meillä tuota laisinkaan siemeniä.

Sen sijaan se kulkeutuu uuteen ympäristöön vaikkapa puutarhajätteiden mukana. Juurakonpaloista ruttojuuri leviää kasvustollisesti muodostaen laajoja ja tiheitä kasvustoja, jotka syrjäyttävät tieltään alkuperäistä lajistoa, sillä sen suurten lehtien alla eivät muut kasvilajit selviydy. Lehtokotilot hyötyvät ruttojuurista, siksi niiden kasvatus edistää myös kotiloiden runsastumista.


Herraskartanoiden puutarhakasvi on siis kokenut arvonalennuksen. Kansallisessa vieraslajistrategiassa etelänruttojuuri on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jota kannattaa pyrkiä hävittämään. Se tosin vaatii sitkeyttä. Ruttojuuri on vakiintunut vieraslaji myös Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa.

Issa ja ruttojuuri
kääräisen aterian
ruttojuuren lehteen…
talven sade
Issan haiku 1810/Juhani Tikkanen

fuki no ha ni sakameshi
kurumu shigure kana

sakameshi on riisiä, joka on keitetty teen ja saken kanssa, köyhän miehen ateria siihen aikaan

Lähteet: Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry.; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; laji.fi; Luonto-Liitto; LuontoPortti; Luontoturva ky; Suomen luonnonsuojeluliitto; Vieraslajit.fi; Juhani Tikkanen 7.6.2008, Issa ja ruttojuuri. Issan haiku 1810.

PS Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 19.6. ja tämän vuoden teemalajina on mäkitervakko (Viscaria vulgaris). 

 

LUE LISÄÄ

Kalalokki kyhää pesän ripeästi

11 kesäkuuta 2022

Kalalokin soidinääni kaiija-kaijja-kaja-kaja-kaja kuului ahkerasti alkukesästä meidän mökkilahdella, toisinaan myös kimeä venytetty gliio – eikä ihme, sillä kalalokki on kivikkoisten järvenrantojemme luonteenomaisimpia lintuja.

Suomessa on noin 80 000 pesivää kalalokkiparia. Vaikka suurin osa pesiikin saaristossa, kalalokki kuuluu Järvi-Suomen tyyppilintuihin. Niitä tavataan myös Lapin suurilla järvillä sekä aivan pohjoisimmassa Suomessa jokivarsilla ja pienemmilläkin järvillä.


Kalalokki on helppo erottaa kaikista muista lokkilajeistamme, paitsi harmaalokista. Kalalokki on melkein kuin pieni harmaalokki, mutta siltä puuttuu punainen täplä nokasta. Linnulle on tyypillistä pään pyöreä muoto ja "kiltti" ilme. Suuret, tummat nappisilmät erottuvat muuten valkeasta päästä.

Alkukesästä samotessani järvien rannoilla joka puolella näkyi hautovia lokkimammoja, jotka eivät juuri piitanneet ihmisistä. Pesijöitä oli niin maassa kuin kivillä ja kallioillakin, jopa heinätuppaiden seassa. Hautova lintu näkyy yleensä kauas.

Lokki ei sinänsä asetu näkyvälle paikalle, että se huomattaisiin, vaan se haluaa itselleen haudonta-ajaksi esteettömän näköalan ympäristöönsä. Olen nähnyt kalalokin pesivän jopa korkealla kerrostalon peltikatolla, ja joku toinen on havainnut lokin hautovan männyssä vanhassa variksen pesässä.


Kalalokki pesii monen suomalaisen mökkinaapurina. Myös meidän mökin ikkunaan näkyi hautova lokki korkealla kivellä rannan tuntumassa. Yleensä pesä on rakennettu heinistä, oksista ja sammalista, mutta se voi olla hyvin vaatimatonkin. Koska pesä on avoimella paikalla, myös rosvolinnut voivat tehdä yllätyshyökkäyksiä, kuten kuvan varis. Lokki selvisi tällä kertaa voittajana ja ajoi tunkeilijan tiehensä.


Kalalokki pariutuu vain lisääntymisajaksi. Sillä on yksi pesye vuodessa, ja molemmat emot osallistuvat nelisen viikkoa kestävään haudontaan. Toinen emoista seisoo pesän lähistöllä koko haudonta-ajan. Samoin ne ruokkivat yhdessä poikasia, kunnes nämä ovat noin kuukauden ikäisinä lentokykyisiä.


Kalalokki on kaikkiruokainen, mutta se syö varsinkin pieniä kaloja ja selkärangattomia. Se toimii myös muitten lokkien tapaan eräänlaisena rannikoiden puhtaanapitäjänä, koska sille kelpaavat lähes kaikki rannoille ajautuneet jätteet.

Mutta lokin myös on mieli sama,
saatuansa kyllin syödä ensin,
laskeuu jo vesirajaan, raukee
paaden päähän istumaan ja miettii
kohtaloa koidon purjepurren,
joka aavalta nyt airoin palaa.
Eino Leino

Lähteet: BirdLife Suomi; Hannu Jännes, Suomen luonto. Linnut; Johanna Mehtola, Linnut. Suomen luonto 14.6.2013; Johanna Mehtola, Suomen Luonto. Lokkikoulu; LuontoPortti; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon. Miten eläimet käyttäytyvät; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu Ymparisto.fi; Eino Leino, Meren kaupunki -runosta osa.

LUE LISÄÄ

Laakakorvasieni muistuttaa korvasientä

04 kesäkuuta 2022

Ruokolahden mökkimetsässä korvasieniretkellä samotessani huomaan kuusikon reunassa ruskean litteän sienen. Keväällä sienivaihtoehtoja ei ole paljon, joten arvelin sitä korvasieneksi. Pian sainkin selville, että se on laakakorvasieni – elämäni ensimmäinen.

Laakakorvasieni sijoitetaan eri sukuun (Discina) kuin muut korvasienet (Gyromitra). Sieni on aikaisemmalta nimeltään iso maljamörsky, jona se on esitelty vanhoissa sienikirjoissa.

Vasemmalla laakakorvasieni, oikealla korvasieni

Maljasieniin kuuluva laakasieni on pienenä kuin mikä tahansa ruskea maljakas, mutta jo hyvin varhain sen keskiosaan ilmaantuu ryppyjä. Vanhempana ryppyisyys leviää koko yläpinnalle ja lakista tulee laakea, parhaimmillaan leveydeltään jopa kymmensenttinen. 

Alapinta on vaalea ja yläpintaa karheampi. Laakakorvasienen vaalea jalka on suonimainen ja paksu, sellainen töpö, että sieni melkein makaa maassa. Sienen malto on hieman rustomaista, silti haurasta.


Etelä- ja Keski-Suomessa ensimmäiset laakakorvasienet ilmaantuvat huhtikuun lopulla. Varsinainen satokausi alkaa yleensä toukokuun alkupuolella, kun valkovuokot kukkivat ja sinivuokot lopettelevat kukintaansa, kasvukausi on sama kuin korvasienellä. Laakakorvasieni on melko yleinen Etelä-Suomessa mutta puuttuu Lapista, ja sen satomäärä vaihtelee.

Laakakorvasieni viihtyy havupuumetsissä, joissa on vanhempaa puustoa ja rikottua maanpintaa. Se kasvaa puunkuorikasoissa ja kangasmetsien istutuspaikoilla, usein lahoavan havupuun kannosta tai pintajuurista, mutta myös lähes paljaalla hiekkamaalla. Vanhat metsäkonetiet, ojien reunat ja hakkuualueet ovat hyviä löytöpaikkoja.

Sienet ilmestyvät ensin valoisille ja lämpimille paikoille, myöhemmin muualle. Sateeton ja lämmin kevät tai yöpakkaset voivat kuitenkin viedä sadon.


Laakakorvasieni on syötävä, vaikkakaan ei korvasienen veroinen, eikä siinä ole myrkkyä. Se on kuitenkin parasta keittää kahteen kertaan runsaassa vedessä viisi minuuttia, vesi vaihdetaan keittämiskertojen välillä.
 
Sienen voi myös säilöä pakastamalla tai kuivaamalla. Käyttöön otettaessa rapeaksi kuivattuja sieniä liotetaan kaksi tuntia niin, että kahdessa desilitrassa vettä on kymmenen grammaa sieniä. Liotuksen jälkeen laakakorvasienet esikäsitellään kuten myrkylliset korvasienet.

Korven kuusi
kevätmetsässä,
naavaisiin oksiisi tarttuu tuuli.
Minä nauran ja iloitsen kanssasi,
ja hengitän aurinkoa oksiltasi.
Sirkku Manninen

Lähteet: Henry Väre, Kotelosienet. Suomen Luonto. Kasvit; Lasse Kosonen, Suomen Luonto 12.5.2014; Luonnonvarakeskus Luke; Risto Tuomikoski, Sienet värikuvina; Sepon sieniopas; Suomen YK-liitto; Wikipedia; Sirkku Manninen, Kuomat kentällä.

PS Sunnuntaina 5.6. on Maailman ympäristöpäivä.

LUE LISÄÄ

Jalokiurunkannus - puutarhakarkulainen

27 toukokuuta 2022

Tarina kertoo, että Carl von Linné sai 1700-luvulla erehdyksessä kaukopaketissa jalokiurunkannuksen siemeniä, vaikka hän oli tilannut erään toisen kasvin siemeniä puutarhaansa. Suomen ja Ruotsin kaikkien jalokiurunkannusesiintymien sanotaan polveutuvan näistä Linnén kotikartanon Hammarbyn kantavanhemmista – myös niiden kiurunkannusten, joita kälyni sanoi kasvaneen Sirkkamäen-mummulansa pihamaalla Keski-Suomessa.


Jalokiurunkannus on kotoisin Keski-Aasiasta Alta-vuoriston rinnemetsistä. Ilmeisesti eteläisen Suomen ilmasto vastaa riittävän hyvin vuorenjuurten oloja, koska kasvi on kotiutunut meille erinomaisesti. Tosin sen kasvualue rajoittuu vain lounaisen Suomen lihavamultaisimpiin lehtoihin ja puutarhoihin, paikoin siitä on tullut puistonurmilla jopa suoranainen rikkaruoho.


Kiurunkannus kukkii varhain keväällä talvisen kosteuden turvin. Se tuo kasvupaikoilleen näyttävää vihreyttä ja kellanvalkoisten kukkien loistoa. Kukista kuuluu satojen innokkaiden pölyttäjien taukoamaton pörinä, varsinkin perhoset ja kärpäset häärivät medenhaussa.


Kiurunkannukselle kehittyy yleensä runsaasti siemenkotia. Sen maahan pudonneet kypsät siemenet leviävät muurahaisten välityksellä, koska siemenissä on niille mieluisa öljylisäke. Kevään kulusta riippuen kiurunkannus käy parissa kolmessa viikossa läpi maanpäällisen elämänkiertonsa; kukkaloiston jälkeen mehevä varsi lakastuu, ja vain juurimukula jää odottamaan seuraavaa kevättä.


Kuvien jalokiurunkannukset ovat puutarhakarkulaisia Etelä-Karjalasta. 

Velholehti, vesitähti
lapsen unta vartioivat,
miekkalilja leikkejänsä,
kiurunkannus kisojansa.
Kaarina Helakisa

Lähteet: Alice Karlsson, Suomen Luonto 30.6.2016; Itäväylä. Uutiset 4.7.2018; Janne Lampolahti, Emäkkikasvit. Suomen luonto; Lasse J. Laine, Suomen luontovuoden opas; Kaarina Helakisa, Villisorsan iltalaulu -runon viimeinen säe.

                      

LUE LISÄÄ