Valkomörsky kuin taideteos

Läksin etsimään valkomörskyjä Lappeenrannan keskustaajaman tuntumassa sijaitsevasta Ihalaisen luontokohteesta ja löysinhän minä niitä, en monta, mutta sen verran, että ilahduin. Alueen läheisyydessä sijaitsee Partekin kalkkilouhos.

Louhoksen kalkkipölyn laskeuma on nostanut ympäristön maaperän pH-arvoa ja luonut otolliset kasvuolosuhteet lukuisille kalkkipitoiseen maaperään sidoksissa oleville kämmekkälajeille ja muille kasveille.

Valkomörsky Helvella crispa on kalkkipaikoilla kasvava sieni. Mörskyjen suku kuuluu Helvellaceae-heimoon ja maljasienten lahkoon.

Valkomörskyn voi löytää harvinaisena Etelä- ja Keski-Suomesta, ja hiukan yleisempänä Keski-Ruotsista. Mörsky kasvaa nurmikolla pihoissa, puistoissa ja lehtimetsissä, sen kasvukausi on myöhäiskesästä syksyyn. Valkomörskyä ei voi sotkea muihin sieniin, se on niin erilainen.

Valkomörsky on nimensä mukaisesti lähes valkoinen ja lokeroinen vähän niin kuin korvasieni. Lakki on viitisen senttiä leveä, satulamainen tai epämääräisen muotoinen ja ohutmaltoinen. Se on aluksi valkoinen tai kermanvalkoinen ja saa myöhemmin harmaan tai ruskeankeltaisia sävyjä. Lakissa on ulkopinnassa ohuita karvoja.

Jalka on valkoinen, pituussuunnassa uurteinen ja liuskainen, sisältä lokeroitunut. Jalka on ylhäältä kapeampi ja siinäkin on ohuita karvoja.

Sienen tuoksu on mieto ja raikas, samoin maku. Malto on valkoista, ohutta ja haurasta. Valkomörsky on ruokasieni, jota ei tarvitse ryöpätä ruuaksi valmistettaessa. Olen tavannut vain yksittäisiä mörskyjä, mutta sieni saattaa esiintyä paikoin niin runsaana, että niistä riittää ateriaksi. Miten olisi valkomörskykeitto?

Kai sinä muistat millaiselta
metsässä haisee syksyllä,
kun suon reunassa
tatti istuu karpalohelmet kaulassa.

Kai sinä muistat millaiselta
metsä haisee syksyllä,
kun niityn reunassa
hiiret laulaa pihlajanmarjoista laulua.

Kai sinä muistat millaiselta
metsässä haisee syksyllä,
kun kirjavahameiset koivut tanssii
kirpeän tuulen tahdissa.

Hannele Huovi

Lähteet: Lappeenrannan kaupunki; Luontonetti, valkomörsky 8.4.2022¸Tarja Siuvatti, Oma Metsä 3.10.2017; Wikipedia; Hannele Huovi, Metsän hajuja.

LUE LISÄÄ

Aamu-usvasta auringon ensi säteisiin

Elokuisena aamuna usva kietoi tienoot salaperäiseen vaippaansa; en tahtonut tunnistaa tuttuja maisemia, se oli mielenkiintoista. Seuraavana aamuna ei ollut usvaa, ja sama maisema näytti liian arkiselta. 

 

Pitkät, hallavat hopeahunnut
päällä pellon päilyy,
päällä keltaisen maan ja metsän,
puiden oksilla häilyy.
Tuosta tiedän, on päivä noussut;
nostan itseniki,
Eino Leino

Usva on sumua, joka nousee maasta tai vedestä tyyninä yön hetkinä leijumaan matalalla, kun edellisen päivän lämpö karkaa pilvettömälle taivaalle. Usvaa nousee järviltä, samoin pelloilta ja muilta avoimilta paikoilta.

Aamun usva nousee järven yllä,
verkkaisesti herää luonto
valoon auringon.
Aamun taika kaikkialla,
kunpa viipyis hetki
– tässä hyvä olla on.
Tuuletar

Usva syntyy, kun lämpimän veden tai kostean maan yllä oleva ilma on viileämpää, jolloin haihtuva kosteus tiivistyy pisaroiksi. Sumu taas on pilvi, jonka alareuna on maassa kiinni.

 

askel askeleelta lätäköitten puut
putoavat taivaisiinsa
talot nousevat
usvasta tämä vieras maa
Millamari Uotila

Tieteellisesti on määritelty utu, sumu ja auer. Usva on kuitenkin meteorologien mukaan arkikielinen sana, joka luultavimmin käsittää kaikki sumun muodot. Sumua voidaan luokitella: jos näkyvyys on alle kilomerin, on kyseessä sumu, mutta mikäli näkyvyys on parempi, on kyseessä utu. 

 

Rakastan valoa,
koska se näyttää minulle tien.
Siedän silti pimeää,
koska se näyttää minulle tähdet.

Elämä on hetkiä. Valitse itsellesi hyviä.
Tommy Tabermann

Auer, autere, päivänsavu eli aurinkousva on määritelmän mukaan ilmassa leijuvaa kuivaa sameutta.

 

 

Lähteet: Iida Pakkanen, Yle 24.5.2013/meteorologi Toni Hellinen; Ilmatieteen Laitos, meteorologi Pauli Jokinen; Jari Mäkinen, Tiedetuubi. Usva 11.0.2015; SAKL, heikin-horisontista, Usva 13.6.2017; Sari Hartonen, Sää ympäri vuoden; vanamo.blogaaja, vanamosivustot, Tuuletar, Kesäaamun usva; Eino Leino, Syys-aamu-runosta alkuosa, Syreenien kukkiessa; Millamari Uotila, Etelä-Suomen Sanomat 9.5.2017; Tommy Tabermann.

LUE LISÄÄ

Tappavan myrkyllinen valkokärpässieni

Suomen vaarallisimpiin myrkkysieniin kuuluvat valkokärpässieni ja harvinainen kavalakärpässieni. Näiden kärpässienten myrkyt eivät liukene keitettäessä toisin kuin esimerkiksi punakärpässienen.

Myrkytyksen oireet, kuten kova jano, oksentelu, vatsakivut, pahoinvointi ja ripuli, alkavat 6–24 tunnin kuluttua sienen nauttimisesta ja johtavat pysyviin elinvaurioihin tai kuolemaan. Solumyrkkyä ei saa poistettua ruoanvalmistuksessa millään keinolla, ja pienenkin palan nieleminen vaurioittaa munuaisia, maksaa, sydänlihasta, aivoja ja hiusverisuonia.

Valkokärpässieni Amanita virosa on kauttaaltaan ruumisarkun valkoinen, eikä väri muutu kosketuksesta tai muusta käsittelystä. Lakki on viidestä kymmeneen senttiä leveä, nuorena munanmuotoinen tai pallomainen, kasvaessaan se laakenee kuperaksi tai kellomaiseksi.

Lakki on kosteana tahmea, kuivana kiiltävä, ja vanhemmiten keskeltä hieman kellastunut. Reunat ovat epätasaiset, mutta eivät kampauurteiset, ja reunoilla saattaa roikkua suojusjätteitä.

Valkokärpässienen itiöt ja siten heltat ovat pysyvän valkoiset, mutta herkkusienten heltat muuttuvat iän myötä violetin mustiksi. Malto on valkoista. Nuorena valkokärpässienessä on melko heikko, juuresmainen tuoksu, mutta vanhoissa lakeissa epämiellyttävä.

Täysin valkoinen jalka on 10–15 senttiä pitkä, hoikka ja nöyhtäinen. Sen yläosassa on kärpässienen tyypillinen tuntomerkki: repaleinen ja roikkuva rengas.

Valkokärpässieni pitää nostaa kokonaan, ihan tyvestä asti maasta ylös, sillä siellä on varmin kärpässienten tuntomerkki: hyvin väljä tuppi, josta sieni lähtee kasvamaan. Herkkusienellä sen sijaan ei ole tyvituppia.

Valkokärpässieni on kuusen ja lehtipuiden juurisieni. Se kasvaa yleisenä ja melko runsaana Etelä-Suomessa, mutta harvinaistuu pohjoista kohden, pohjoisimmat havainnot ovat Rovaniemeltä. Valkokärpässieni kasvaa yksittäin tai pieninä ryhminä tuoreissa kuusikoissa ja lehdoissa syvällä sammalpeitteessä. Sen satoaika elo–syyskuussa.

Näihin myrkkysieniin törmäsin syyskuun puolukkaretkilläni. Valkoiset kärpässienet erottuivat sammalikosta pitkinä ja hoikkina, itsensä näköisinä. Valokuvaamista varten kaivoin yhden sienen maasta, jolloin näkyville tuli jalassa oleva tuppi. Se vahvisti lajin. Käytän usein tunnistamisessa apuna myös puhelimen sienisovellusta.

Varo, myrkyllinen, et saa koskea!
Kärpässienen hipaisu on polttava.
Se on sieni yksinäinen
täynnä myrkkyä.
Se vain seisoo, eikä kukaan halua leikkiä.
Rauhassa se haluaa olla kokonaan.
Jos näet sen, mene toiseen paikkaan vaeltamaan.

Tittamari Marttinen, Marjo Nygård

Lähteet: Elias Koivisto. Digikasvio syksyllä 2018. peda.net; Heikki Kotiranta, Kärpässienet. Suomen luonto. Kasvit; Lasse Kosonen, Suomen Luonto 10.8.2021; LuontoPortti; Ruokavirasto; Tittamari Marttinen, Marjo Nygård, Valkoinen kärpässieni. Riemukas metsäretki -runokirja.

LUE LISÄÄ

Etanat ja sienet

Etana on tuttuakin tutumpi sienen seuralainen. Se löytää hajuaistinsa perusteella sienen parinkymmenen sentin etäisyydeltä. Metsäetana, ukkoetana, mustasiruetana ja hentoharjaetana syövät sieniä raastaen niitä karkealla kielellään.

Pieni metsäetana on oikea sieniahmatti. Sadan täysikasvuisen yksilön on laskettu syövän yli kolme kiloa sieniravintoa kuukaudessa. Eläimet eivät piittaa sienten myrkyllisyydestä.

Etanat voivat popsia vaikka myrkkyseitikkiä tai valkokärpässientä, kun saman sienen syönnistä ihminen joutuu taistelemaan hengestään. Se mikä sopii syötäväksi eläimelle, ei ole syötävyyden mittapuu ihmiselle. Kuvassa korvasieni.

Metsäetana viihtyy paitsi metsässä myös monenlaisissa muissa ympäristöissä, ja se voi ilmaantua puutarhaankin. Aikuisia etanoita näkee keväästä myöhään syksyyn.

Metsäetana on Suomen yleisin etana. Se on pohjaväriltään kellertävän ruskea siruetana, jonka hengitysaukko on oikealla puolella lähellä kilven etureunaa. Juovat ovat hyvä tuntomerkki. Aikuinen metsäetana on venyneenä 5 – 7 senttiä, eikä sitä pidä sekoittaa espanjansiruetanaan.

Hentoharjaetana

Etanat kuuluvat maanilviäisiin. Suomessa on 23 etanalajia, joista muutama laji elää vain kasvihuoneissa. Etanalajien ruokavalio vaihtelee melkoisesti; Jotkin lajit syövät sienirihmastoa, levää tai lahonnutta kasviainesta. Joillekin toisille etanoille puolestaan maistuvat vihreät kasvinosat, kukkien terälehdet ja jopa lajitoveriensa tai muiden kuolleiden eläinten raadot.

Etana Elli
kannolla kelli
katseli kuuta
mut aatteli kaikkea muuta
ellipsi

Lähteet: Johanna Mehtola, Arkiston aarteita, Sienensyöjät. Suomen Luonto 27.8.2014; Ötökkätieto, ötökkägalleria; ellipsi.iki.fi.

LUE LISÄÄ

Tuttu karvarousku

Tunnistat karvarouskun karkean karvan peitossa olevasta vaaleanpunaisesta lakista. Sieni on pienenä niin sievä, että se varmasti houkuttelee kerääjiä.

Karvaisen lakin reunat pysyvät pitkään sisäänpäin kääntyneenä sienen kasvaessa; lakki on kupera, mutta keskeltä kuopalla.

Kasvun loppuvaiheessa lakki muuttuu suppilomaiseksi ja pinnan väri usein vaaleanruskeaksi, myös karvaisuus vähenee. Karvarouskujen heltat ovat vaaleat ja maku polttavan kirpeä. Vaaleanpunertava tasapaksu jalka on ontto, niukasti kuoppatäpläinen.

Karvarousku on keitettävä hyvä ruokasieni (O**), Ruokaviraston suosittelema.

Malto on vaaleanpunertavaa tai valkoista, kiinteää, haurasta. Maitiaisneste on valkoista eikä se muuta väriään joutuessaan tekemisiin ilman kanssa; karvarouskun nimessä Lactarius tarkoittaakin ´maitoa erittävää´. Leppärouskun maitiasneste on sen sijaan porkkananväristä.

Karvarouskun haju on mieto, havupuiden tuoksua muistuttava. Ravintoarvoltaan karvarouskussa on paljon B2-, B3- ja D-vitamiinia sekä jonkin verran kaliumia, sieni on myös runsaskuituinen.

Karvarousku on keitettävä huolellisesti ennen ruuaksi valmistamista; noin kymmenen minuutin keittäminen poistaa rouskusta kirpeimmän poltteen. Polttavasta maustaan karvarousku lienee saanut myös tieteellisen nimensä Torminosus, ‘vatsanväänteitä aiheuttava’.

Karvarouskun karvoja ei tarvitse poistaa, ne ovat samaa syötävää sienisolukkoa kuin koko itiöemä.

Löydät karvarouskuja Etelä-Suomesta Tunturi-Lappiin asti niin koivikoista kuin kuivista ja kosteista kangasmetsistäkin, joissa on havupuiden lisäksi myös koivuja. Karvarousku on koivun juurisieni, niinpä se voi kasvaa vaikkapa yksittäisen pihakoivun alla - meillä ne kasvavat pihanurmikon laidalla. Keski- ja Etelä-Euroopassa ei syödä karvarouskuja.

Karvarousku kasvaa sateisina kesinä jo heinäkuussa, yleisimmin kuitenkin elokuussa, mutta vielä syyskuussa karvarouskua löytää syyspakkasiin saakka. Tämä yleinen ja helposti tunnistettava laji on monen aloittelevan sienestäjän lempisieni. Karvarousku tunnetaan myös nimellä karvalaukku.

Suolaaminen on karvarouskujen tavallisin säilöntätapa, se oli äidilleni tärkeä sieni ja säilömistapa. Karvarouskuja voidaan myös pakastaa. Perinteisen sienisalaatin lisäksi sieni sopii esimerkiksi keittoihin, kastikkeisiin, muhennoksiin ja riistan kanssa tarjottavaksi.

Marttojen sivuilla oleviin sieniruoka- ja säilöntäohjeisiin voi käyttää karvarouskuja. 

Metsä
Haluu mennä sinne.
Haluu sinne leikkimään.
Enni 2 v

Sienessä on hauska olla jonkun kanssa
huudellaan jottei eksytä eri suuntiin
Pentti Saarikoski

Lähteet: Arktiset Aromit ry; luontonetti; LuontoPortti; Martat; Saimi Hoyer & Petri Salmela, Sieniä & ihmisiä; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli 2021; Wikipedia; Suomen lasten metsäretkipäivä 6.5.2019, Enni, Metsä; Pentti Saarikoski.

LUE LISÄÄ