Kevättaskuruoho, usein huomaamaton kaunotar

Kevättaskuruoho viihtyy ihmisen vaikuttamilla alueilla, kuten nurmikoilla, peltojen reunoilla, pientareilla ja niityillä.

 

Kevättaskuruoho on yleinen kuivilla kasvupaikoilla Suomen eteläisimmällä kolmanneksella, harvinaisena se kasvaa Oulun korkeudelle asti. Taskuruoho kukkii juuri nyt huhti-toukokuussa. Omassa pihassani on vain vähäisiä kasvustoja, mutta runsaana esiintyessään kevättaskuruohon kukinta voi olla jopa huomiota herättävä.

 

Suomessa kasvaa kaksi kevättaskuruohoryhmän lajia. Niistä selvästi yleisempi, ketotaskuruoho on matala ja varreltaan niukkalehtinen, siemenkotavaiheessa usein aivan lehdetön.

 

Harvinaisempi, eikä täysin vakiintunut laji on hieman myöhemmin kukkiva, kookkaampi ja varreltaan monilehtisempi toukotaskuruoho. Kevättaskuruohon levinneisyyskartta.

 

Sinivihreät, ehytlaitaiset lehdet ovat tyviruusukkeena ja kierteisesti varrella. Kukat ovat pienet ja valkoiset, joskus hennon violetinsävyiset. Kukinto on lähes pallomainen tiheä terttu. Sen varsi on aluksi lyhyt, mutta pitenee melkoisesti kukkien muuttuessa siemenkodiksi eli liduiksi.

Kevättaskuruohon lidut ovat sydämenmuotoisia. Lidussa olevat pienet siemenet voi myös kerätä ja käyttää ravintona, niistä on valmistettu muun muassa sinappia.

 

Kasvibongari Satu Hovin mukaan kevättaskuruohon koko maanpäällisen verson voi napsia sellaisenaan suuhunsa. Se sopii mainiosti käytettäväksi salaatinlehtien tilalla muiden kevään varhaisten kasvien, kuten vuohenputken kanssa. Hänen mukaansa sen vähän sinappinen maku täydentää chilikastikkeiden ja muiden mausteiden aromia. Minun mielestäni versot ovat miedon makuisia.

 

Satu Hovi valmistaa kevättaskuruohosta kypsennettynä muun muassa keittoja ja kastikkeita. Kasvilla on herkullinen oma makunsa, joka on juuri sopivan aromaattinen, mutta ei liian voimakas.

Hymyillen odotan
kevään pikkuisia
minulle niin rakkaita
häivähdys roosaa katseessani
Sari Lehtimäki

Lähteet: Lampinen, R. & Lahti, T. 2021, Kasviatlas 2020. Levinneisyyskartta. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki; LuontoPortti; Pentti Halenius ja Arto Rantanen, Kasvibongarin opas; Satu Hovi, Ruusu korvan takana 7.5.2023; Sari Lehtimäki@runotalo.fi.

Edellinen postauskseni kevättaskuruohosta on vuodelta 2019.

LUE LISÄÄ

Silmuistaan puu tunnetaan

Puiden silmut aloittavat kevääseen valmistautumisen jo syksyllä. Voit tunnistaa puita ennen lehtien puhkeamista niiden silmuista. Niissä on nimittäin usein melko helposti havaittavia lajikohtaisia piirteitä, joita voi hyödyntää erojen huomaamisessa.

 

Koivun hiirenkorvalehtiä kannolla

Voit kokeilla myös LuontoPortin tunnistustyökalua, siinä on kolme silmuihin liittyvää valintaa: silmun muoto, väri ja kärki.

 

Vaahteran silmun kolme vaihetta

Vaahteralla on viininpunaiset tai punavihreät silmut. Ne sijaitsevat versojen varressa pareina vastakkain. Punaruskean verson päässä kasvaa silmurykelmä, jonka päätysilmu on muita huomattavasti kookkaampi. Ensimmäisistä silmuista työntyy esiin vaaleanvihreitä kukkia; vaahtera kukkii touko-kesäkuun vaihteessa.

 

Pihlajan silmun kolme vaihetta 

Pihlajan silmun suomut ovat oikeastaan tummia, mutta tiheä karvapeite saa ne näyttämään harmailta. Kun pihlajan silmut ovat turvonneet mutta lehdet eivät ole vielä puhjenneet, niissä pystyy maistamaan karvasmantelia muistuttavan aromin. Silmuja voi kerätä syötäväksi maanomistajan luvalla. Pihlaja kukkii kesäkuussa.

 

Lehmuksen silmun kaksi vaihetta

Lehmuksen silmut ovat punertavia tai ruskeanvihreitä. Ne ovat kiiltäviä ja malliltaan hieman epätasaisen munanmuotoiset, silmun kärki on pyöreä. Lehmus kukkii vasta heinäkuussa, se onkin myöhäisin puulajikukkijamme.

 

Haavan silmu
Haavalla vuosiversot ja silmut ovat ruskeat ja kiiltävät. Silmun kärki on kova, terävä ja tiiviisti kohti oksaa painautunut, lyhytverson silmut ovat kuin pienet keihäät. Jos silmuja tunnustelee sormin, niiden pinta on kiiltävä pinta tahmea ja kärki kova.

Haavan silmun vaiheet

Ensimmäisistä silmuista paljastuu kukinto eli haavankissoja. Haapa kukkii lehdettömänä, ja lehtisilmujen vuoro on vasta haavankissojen jälkeen.

Kevät on iloinen asia siksi
että se on kevät.
Ettei se ole syksy.
Että kaukana syys-loka-marras.
Ja kaikki puhdasta raikasta
tuoksuvaa uutta
ja lauluja täynnä.
Kuin luomisen aamuna.
Ja vuokkopolkuja vaeltaa
hiirenkorvien hymy. Ja ilosta kevyet sydämet.

Maaria Leinonen

Lähteet: Johanna Junttila, TiedeLuonto 3/2026; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 6.5.2021 ja 23.3.2022; Juha Lakaniemi, LuontoPortti; Lotta Lindholm-Normaja, Viherpiha 8.1.2017; LuontoPortti; Maaria Leinonen.

Aiemmat silmupostaukset ovat 6.5.2022  ja 14.5.2022.

LUE LISÄÄ

Jättiruoko, sen hyödyt ja haasteet

Jättiruoko Arundo donax on yksi maailman suurimmista ruohokasveista. Se saa pituutta jopa kymmenen senttiä päivässä ja kasvaa kuusi metriä korkeaksi. Varsi on haarautumaton, bambun tapainen, lehdet ovat puolimetrisiä.

Tämä heinäkasvien heimoon kuuluva ruoko on kotoisin Välimeren alueelta. Se suosii kosteita paikkoja, mutta kasvaa hyvin myös kuivassa ja huonossa maassa vaikkapa tienvarsilla ja joutomailla. Ruokoa käytetään myös aitakasvina.

Jättiruokoa kasvaa Kreikassa joutomailla, katujen ja teiden varsilla tai mistä se vain löytää tyhjää tilaa. Kasvi muistuttaa meidän järviruokoamme, mutta on suurensuuri siihen verrattuna. Ravintoloissa näin jättiruo´osta tehtyjä päivänvarjoja pöytien yllä.

Jättiruoko voi vaikuttaa sekä positiivisesti että negatiivisesti ekosysteemiin, jossa se kasvaa. Ruoko leviää juurakoiden avulla, ja niiden avulla se voi estää eroosiota. Toisaalta se syrjäyttää erityisesti rantametsien kasvillisuutta, joka on sopeutunut kausittaisiin tulviin.

 

Toisin kuin alkuperäislajit, jättiruoko ei kestä veden virtausta vaan katkeaa helposti. Tällöin sen varret voivat kulkeutua veden mukana ja tukkia vesiväyliä ja siltarakenteita, mikä lisää tulvariskiä ja aiheuttaa vahinkoa infrastruktuurille. Kasvin valtaisa biomassa tekee siitä myös paloriskin erityisesti kuivina kesäkausina.

Lisäksi kasvi muodostaa laajoja, tiheitä kasvustoja, jotka kuluttavat runsaasti vettä, heikentävät veden laatua ja tarjoavat vain vähän ravintoa tai suojaa eläimille. Niinpä Maailman luonnonsuojeluliitto UICN luokittelee sen kuuluvaksi maailman sadan haitallisimman kasvin joukkoon.

 

Toisaalta jättiruo´on monipuolisuus tekee siitä tärkeän kasvin monella eri alalla: Ruo´on kuituja käytetään paperin valmistuksessa ja sen varret soveltuvat rakennusmateriaaliksi. Jättiruokoa käytetään myös biopolttoaineen raaka-aineena.

 

Biopolttoaineiden tuotanto onkin yksi jättiruo´on tärkeimmistä nykyaikaisista käyttötarkoituksista kasvihuonepäästöjen vähentämisessä. Kasvin nopea kasvu ja korkea biomassatuotanto tekevät siitä ihanteellisen raaka-aineen.

 

Jättiruokoa käytetään myös perinteisesti soitinten, kuten klarinettien ja huilujen, valmistukseen, sillä ruoko antaa soittimille ainutlaatuisen äänen. Jättiruoko on mainittu antiikin kreikkalaisessa kirjallisuudessa, se on ollut tärkeä myös Välimeren alueen kansantaiteessa.

 

Jättiruoko ei ole tunnettu lääkekasvi, mutta sen juuria on käytetty diureettina ja lehtiä haavojen hoitoon sekä mehua tulehdusten lievittämiseen.

 

Jättiruoko on esimerkki siitä, miten luonnonvaroja voidaan käyttää monipuolisesti ja vastuullisesti. Jättiruoko voi myös auttaa vähentämään ilmastonmuutoksen vaikutuksia, koska se sitoo hiiltä ilmakehästä, korvaa fossiilisia polttoaineita, parantaa maaperää sekä kasvaa ekologisesti kestävällä tavalla.

 

Jättiruoko voi olla merkittävä kasvi tulevaisuudessa, etenkin kun tarkastellaan kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua kokonaisuutena: se tuottaa biomassaa kuormittamatta luontoa, se on hiilineutraali tai jopa hiilinegatiivinen ratkaisu ja sillä on monipuoliset käyttökohteet, lisäksi se ehkäisee eroosiota ja parantaa maaperän laatua.

Jättiruoko, ylpeä ja vahva,
tuuli laaksossa sille laulua laulaa.
Kuin vihreä merituuli, se kasvaa,
jätä se rauhaan, se elämään antaa.

Juuret syvällä, salaisuudet kätkee,
pinnalla kohoten, se maailmaa näkee.
Liian kova leviämään, työntää ja tarttuu.

Tulevaisuuden maailmassa, onko se ystävä,
vai taakka joka kasvaa, se etsii hetkensä.

Talteen sen voimat, uusiokäyttöön,
rakennuksiin, suojaan, vaikka leikkiin.

Niin katso, ohjaa ja hallitse vapaus,
kauneus ja voima yhdistyvät haasteisiin.
Jättiruoko, luonto niin arvaamaton,
se meille opettaa, että muuttuminen on voima.
ChatGPT

Lähteet: ChatGPT 16.10.2025; Genny Hendershot, Facts.net 16.12.2024; Olé24, ElDebate 25.4.2025; Wikipedia; ChatGPT:n laatimasta runosta osa 3.10.2025. Kuvat ovat elokuulta 2025 Kreikan Lefkas Nidristä.

LUE LISÄÄ

Vilkas pyrstötiainen

Pienikokoinen lintu, valkoinen pää, mustat pienet nappisilmät. Selkäpuoli mustan-, valkoisen- ja punertavankirjava. Se on lumipalloa muistuttava pyrstötiainen. Pyrstötiaisen pituudesta lähes puolet koostuu mustasta, valkoreunaisesta pyrstöstä. Lintu painaa alle kymmenen grammaa ja on Suomen pienimpiä pesimälintuja.

Varpuslintujen lahkoon kuuluva pyrstötiainen on Suomessa heimonsa ainoa edustaja. Se on aktiivinen ja puhelias lintu. Pyrstötiaisen huomaa yleensä jatkuvasta ääntelystä, joka kuulostaa usein kuin pienen kellon kilinältä sree-sree-sree. Pyrstötiaisen keskimääräinen elinikä on kahdesta kolmeen vuotta, mutta vanhin rengastettu yksilö oli elänyt kymmenen vuotta.

Pyrstötiaista tavataan hyvin laajalla alueella Euroopasta Japaniin. Euroopassa pesii 2,6–4,3 miljoonaa paria, meillä Suomessa parimäärä on noin 20 000–50 000. Pyrstötiainen pesii harvalukuisena Etelä- ja Keski-Suomessa, ja pesintä painottuu etenkin Itä-Suomeen.

 

Pyrstötiainen on levinneisyydeltään eteläinen laji, joka ei kaipaa vanhoja kuusikoita, vaan nuoria koivuja ja muita lehtipuita kasvavia nuoria metsiä. Puro tai joki tekee paikasta erityisen houkuttelevan. Pyrstötiainen kuuluu niihin harvoihin lintulajeihin, jotka voivat jopa hyötyä pusikoitumisesta. Vaikka koivikot ja lepikot ovat pyrstötiaiselle mieluisia, itse pesä voi sijaita myös kuusessa tai katajassa.

 

Pyrstötiainen aloittaa pesimisen jo huhtikuussa eli suhteellisen varhain. Pesimistä on edeltänyt ryhmäsoidin, joka päättyy vasta, kun pyrstötiaisparven kaikki jäsenet ovat pariutuneet.

Vaikka pesät eivät olekaan ihan lähekkäin, pyrstötiainen poikkeaa useimmista muista linnuista siinä, että sillä ei ole varsinaisesti reviiriä.

 

Pesä on yleensä koivussa 1,5–15 metrin korkeudella oleva pallomainen taideteos, joka on ulkopuolelta naamioitu taidokkaasti tuohella ja jäkälillä sekä vuorattu runsaasti höyhenillä. Pesä on kuin umpinainen kori, jonka seinien läpi voi poikasvaiheessa sojottaa pyrstöjä hauskasti joka suuntaan.

 

Pyrstötiaisen munamäärä on iso, kuudesta jopa kolmeentoista. Naaras hautoo, haudonta-aika on vajaat kaksi viikkoa ja sen jälkeen pesäpoikasaika yli kaksi viikkoa. Molemmat vanhemmat huolehtivat poikasten ruokkimisesta, mutta myös pyrstötiaisparvi saattaa auttaa poikasten hoidossa.

Pyrstötiaiset liikkuvat ruokaa etsiessään usein isoina parvina. Pääravintona ovat hyönteiset ja niiden toukat, joita linnut ketterästi liikkuen etsivät puiden rungoilta ja oksiston seasta. Talvella pyrstötiaiset syövät myös siemeniä, marjoja ja pähkinöitä.

 

Pirteä pyrstötiainen on oppinut viime vuosina tulemaan pihojen talviruokintapaikoille. Kun pyrstötiaisparvi löytää talviruokinnan, niistä saa monesti innokkaankin vierailijan, mutta käynnit ovat nopeita ja sähäköitä, ja ne tehdään porukalla.

 

Ensin kuuluu pyrstötiaisten äkkinäisesti rätiseviä sekä nopeita sisisisi-ääniä. Samassa parvi pyrstötiaisia istuu jo talipallolla, puolen tusinaakin kerralla, pyrstöt joka suuntaan töröttäen.

 

Parvi voi pysähtyä syömään hetkeksi, mutta tulee kohta levottomaksi ja jatkaa matkaansa. Pyrstötiaisen vilkkautta voisi kuvata niin, että lintu tuntuu ponnahtavan liikkeelle oksalta jo vähän ennen kuin se on sille laskeutunutkaan! Linnut liikkuvat pesimäkauden ulkopuolella vilkkaasti häärivinä parvina, jotka piipahtavat monta kertaa päivässä ruokintapaikoillakin.

Pyrstötiaisia on jopa vaikea valokuvata, koska ne ovat niin eloisia. Kun saat kameran kuvausasentoon, linnut ovat jo ihan toisella oksalla tai jopa viereisessä puussa! Lähes joka talvi ne lennähtävät silloin tällöin pikavierailulle pihamme talipalleroille, mutta säntäävät pian jo naapuriin. Metsäaukeallakin niitä oli yhtä vaikea kuvata, kun pysähdyin hiihtoretkelläni ihastelemaan näiden valkoisten pikkupalleroiden liikkumista koivikossa.

 

Pyrstötiainen on osittain muuttolintu. Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduillaan, mutta muutamien vuosien välein niitä vaeltaa syksyisin etenkin lounaisiin ilmansuuntiin. Muuttoparvet voivat olla jopa satojen lintujen suuruisia. 

 

BirdLifen mukaan pyrstötiaisen esiintyminen syys–lokakuussa 2025 oli vertailujakson 2007–2025 toiseksi runsain. Vaellus huipentui tällä kertaa tavallista aikaisemmin lokakuun alkupuolella, ja suurimmat lukemat laskettiin länsirannikolla, huippuna Uudessakaarlepyyssä 3.10. lasketut 2 320 lintua. Myös Hangon lintuasemalla havaittiin 9.10. yli 1 500 muuttavaa pyrstötiaista.

 

Suomessa pesivien pyrstötiaisten määrä vaihtelee suuresti, ja etenkin ankarat talvet johtavat usein kannan romahdukseen. Pitkällä aikavälillä kanta on kuitenkin selvästi kasvanut.

Riittävä ravinto ja talvien leudontumien on pelastanut pyrstötiaiset pakkastalvien aiheuttamilta joukkokuolemilta. Pakkasyön linnut viettävät pakkautumalla vieri viereen suojaiselle oksalle, näin lämmönhukka minimoidaan.

Luontotoimittaja ja tietokirjailija Juha Laaksosen mukaan pyrstötiaiseen on helppoa ihastua, koska se vain on niin symppis kaveri.

 

Pyrstötiaisesta tulee jostain syystä mieleen tikkari. Pitkä pyrstö on kuin tikku ja linnun pyöreä olemus kuin karkki. Luontotoimittaja Johanna Mehtola 

lintu lentää läpi pihan

mikä lintu? pikkulintu,
Mikä Lintu Vain

taas takaisin,
pyrähdys
katsojalle yhtä lailla,
seisahtaa ikkunaan

saa pyrähtää ja olla
Mikä Lintu Vain
Siivillä

Lähteet: BirdLifeSuomi, Vaelluslintusyksy 2025; Hilkka Nevala, Yle. Luonto 18.4.2017; Johanna Mehtola, Suomen Luonto, Linnut. Lintulaudalla, 23. osa: pyrstötiainen 30.3.2015; Juha Laaksonen, Viikon luontoääni: Pyrstötiainen 24.7.2023; linnut.me, https://aani.linnut.me/pyrstotiainen; LuontoPortti; Pertti Koskimies, Yle 4.11.2016; Markku Paakkinen, Koillis-Savo 24.7.2023; Samuli Haapasalo, Suomen Luonto. Blogi: Vuosi luonnossa 22.4.2020; Samuli Haapasalo, Sata päivää luonnossa, Suomen Luonto 5.1.2017; Turust. Viikon luontokuva: Pyrstötiainen; Luontorunokilpailu 2020. Siivillä. Yle.fi.

 

 

 

 

 

 

 

LUE LISÄÄ

Varpushaukka – pikkulintujen kauhu

Lintulaudalla käy paitsi pikkulintuja myös niiden saalistajia. Joskus olen nähnyt lintujen ruokinnalla varpushaukan, joskus huomaan vasta maahan jäljelle jääneistä höyhenistä, että haukka on käynyt hakemassa linnun evääkseen.

 

Varpushaukka liikkuu tottuneesti pihapiireissä. Se ilmaantuu yllättäen paikalle matalalla lentäen - ja hetkessä tiainen, keltasirkku tai viherpeippo on sen kynsissä. Jos linnut ehtivät huomata haukan, ne varoittavat vaarasta välittömästi. Sen jälkeen ruokintapaikalla on hiljaista, kunnes varmuus petolinnun poistumisesta on saatu.

 

Keskiviikkona 11.3.2026 YleAreenan luontoillassa esiteltiin video, jossa varpushaukka nappaa muutamassa sekunnissa talitiaisen, joka on kaikessa rauhassa syömässä siemeniä ruoka-automaatista.

Joskus varpushaukan voi nähdä puun oksalla tarkkailemassa ympäristöä, mutta tavallisesti haukka vaihtaa usein vaanimispuuta saalistamisen aikana.

 

Yleensä varpushaukalla on saaliina pikkulintuja, mutta suurimmat linnut ovat jopa pulun ja harakan kokoluokkaa. Varpushaukka syö myös pikkunisäkkäitä.

Varpushaukan ääni on kiivas kikitys, mutta lintulaudoilla käydessään se on vaitelias.

 

Varpushaukkaa tavataan lähes koko maassa Metsä-Lappia myöten. Se pesii tiheissä kuusikoissa, mutta nykyisin myös asutuksen lähellä, pesimäkanta on 10 000 paria.

Lintuatlaksessa 2022⁠–⁠2025 selvitetään lintulajien pesimäaikainen levinneisyys ja pesimäalueet Suomessa sekä tutkitaan lajien levinneisyyksien muutoksia.

 

Suurin osa varpushaukoista muuttaa Keski-Eurooppaan. Osasta haukkoja tulee kuitenkin talveksi city-varpushaukkoja tai vähintäänkin ne tekevät vierailuja kaupunkialueelle ja kirkonkyliin.

 

Varpushaukka-nimen syntytarina Kotimaa-lehdessä, kertojana Olli Seppälä: 

Taivaassa alkoi sataa lunta. Sitä satoi niin paljon, että kaikki maailman pilvet, jotka ikinä taivaalle syntyvät, saivat alkunsa.

Jumala katsoi valtavia kinoksia ja sanoi enkeleille:
– Rukkaset käteen, lapio kouraan, ja hommiin!

Niin enkelit alkoivat luoda lunta. Töitä riitti vuosituhansiksi. Mutta viimein avaruuteen lähti viimeinen lapiollinen.

– Huh, huh, huokaisi lumenluojaenkeli ja otti rukkaset kädestään.
– Näitä tuskin enää tarvitaan, enkeli sanoi ja nakkasi rukkaset taivaalle, josta ne leijaillen liitelivät kohti maata.

Mutta ennen kuin harmaa rukkanen ehti maapallon pinnalle, Jumala oli tehnyt siitä haukan. Ja koska varpuset olivat ensimmäisiä, jotka pelästyivät uutta petolintua, ihminen nimesi linnun varpushaukaksi.
Olli Seppälä

Lähteet: Antti Halkka, Suomen Luonto. Lintulaudalla, 20. osa: varpushaukka 23.3.2015; Jarmo Vacklin, Ylöjärven Uutiset 15.04.2022; Lintuatlas, tulospalvelu; Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus & BirdLife Suomi: Suomen 4. lintuatlas; Samuli Haapasalo, Blogi Vuosi luonnossa 9.2.2019; Olli Seppälä, Kotimaa, 22.01.2014.

 

 Edellinen varpushaukkapostaukseni 23.4.2022 on tässä linkissä.

 

LUE LISÄÄ