Huhtikuussa humahtaa

Huhtikuussa luonto on täynnä elämää. Leskenlehdet värittävät tienvarren maisemaa. Orava on paraikaa vaihtamassa harmaan talviturkkinsa ruskeaan kesätakkiin. Lähimännikössä peipposet laulavat riemukkaasti ja räkättirastaat iloitsevat äänekkäästi. Sitruunaperhosenkin näin liihottelevan pihamaalla. Järvien jäät ovat muuttuneet  hauraiksi. Siitä kertoo lokkien parveilu jäällä rannan tuntumassa, kun ne kirkuen yrittävät valloittaa parhaat pesintäpaikat. Tuoksuukin jo huhtikuulta. 

 
Huhtikuu on sekä gregoriaanisessa eli meidän nykyisessä kalenterissamme että juliaanisessa kalenterissa vuoden neljäs kuukausi. Vietämme aprillipäivää huhtikuun ensimmäisenä, latinan aprilis ja useiden nykykielten april tarkoittavatkin meidän kielemme huhtikuuta. Huhtikuun suomalaisesta nimestä on annettu monta selitystä.

Luonnollisin on sen johtaminen talonpojan vanhasta työkalenterista samaan tapaan kuin neljän seuraavan kuukauden nimet. Huhtikuun nimi viittaa kaskeamiseen, joka on vanha viljelytapa. Kaskeamisen perusidena oli muokata metsämaa polttamalla ja hakkaamalla, niin että metsän ravinteet muuttuivat viljelyyn sopiviksi. Kaskiviljely jaettiin neljään eri tyyppiin sen perusteella, millaiseen metsään kaski tehtiin. Havupuumetsään raivattu kaski oli nimeltään huuhta eli huhta. Huhta puolestaan esiintyy yhdyssanoissa muodossa huhti-, kuten nimissä Huhtiniemi ja Huhtasaari.

Muita huhtikuun kansanomaisia nimiä ovat muun muassa sulamakuu ja suvikuu, jotka viittaavat leutonevaan säähän. Suvi nimittäin tarkoittaa Itä- ja Pohjois-Suomessa talvista suojasäätä. Lisäksi huhtikuuta kutsuttiin myös kiimakuuksi, koska se on metsojen, teerien ja muiden metsälintujen soidinaikaa. Erään toisen näkemyksen mukaan huhtikuun nimi tulisi sanasta huhtoa, koska huhtikuussa lumi sulaa ja maa aivan kuin huhtoutuu, siis huuhtoutuu.

Kevään kulkua kuvaavat myös monet sananparret, kuten Huhtikuu huuhteleepi lumen maasta, jään vedestä, ohrat aitan loukkahasta. Puoli suksin, puoli venein. Jos hatutta päin huhtikuussa halkoja hakataan, niin turkit päällä toukoja tehdään. Huhtikuu hullu kuu. Tämän keväisen kuukauden sään sanotaan olevan yhtä arvaamaton kuin pikkulapsen peppu.

Huhtikuussa kevät koittaa, pajut punaa luki lapsuuteni lorukirjassa. Toden totta, pajukot ovat jo muuttuneet punertaviksi. Pajupensaat ovat myös täynnä valkeita pörröisiä pajunkissoja, niiden oksilla olenkin koristellut runsaskätisesti pääsiäiskotini.

Pajunkissan hento pää
iloisena pilkistää.
Kevätsade ropsahdellen
kutittelee nenää nallen.
Vesi puroon huuhtoutuu,
on siis metsän huhtikuu.

Lähteet: Anssi Alhonen, Taivaannaula; Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto; Maria Komppa, Essi Juvonen. Mustialan opetusmaatila. Virtuaalikylä; Ortodoksinen kirkko; Sirkku Laine, Metsähallitus. Luontoon.fi; Wikipedia; Kuukausirunot&lorut.

Aamurusko sateeks, iltarusko pouraks

Taivaan ruskotuksesta löytyy kansanviisauksia monella kielellä. Suomessa tunnetaan muun muassa sanonnat "iltarusko aamun usko, aamurusko hatun kastaa” ja ”ehtorusko kaunist ilma, aamurusko nahat kasta". Sanotaan siis, että iltarusko merkitsee kaunista ilmaa tulevalle päivälle. Aamuruskon taas on kerrottu olevan merkki sateisesta säästä. Monesti nämä kansanuskomukset pitävätkin paikkansa.

Kuulin tällaisia sanontoja jo lapsena, mutta en silloin ymmärtänyt, miten aamurusko tai iltarusko voisi ennustaa tulevaa säätä. Meteorologi Seija Paasonen valottaa meille, mistä syystä taivas on aamulla tai illalla tulenpalavan punainen.

Aamurusko tarkoittaa auringon punerrusta sarastuksen aikana. Auringon valo hajoaa ilmakehässä spketrin väreihin, joista yleensä päivällä näkyy vain sininen väri.

Kun taivas ruskottelee auringonnousun aikaan, valon sirottajana eli heijastajana ovat yleensä kosteus eli pienet ilmassa leijuvat pisarat tai jääkiteet. Ne ovat ehtineet itätaivaalle ensi merkkeinä lännestä tulevista sateista, jotka saattavat saapua jo illaksi. Aamurusko on erityisen näyttävä silloin, kun auringon edessä on yläpilveä.

Yllä olevat valokuvat otin 1.2.2018 Saimaan saaressa klo 10.44. Kalenteriini olin kirjoittanut tuolle päivälle: Komea aamurusko. Illalla oli merkintä ilman kellonaikaa: Lumisade alkoi.

Usein sanotaan, että iltarusko puolestaan tietää kaunista säätä seuraavaksi päiväksi - mutta pitääkö tämä kansanuskomus paikkansa?

Kun länsitaivas punertaa illalla auringon laskiessa, ilmakehässä on yleensä päivän tuulien jälkeen pölyä tai muita pieniä hiukkasia, jotka sirottavat valoa. Nämä eivät enteile sadetta. Auringon laskiessa varsinkin vaaleanpunaiset sävyt ovat merkkinä siitä, että valon säteet ovat kulkeneet pitkän matkan ilmakehässä.

Jos lisäksi läntisellä taivaalla on osaksi pilvistä auringon laskiessa taivaanrantaan, osa auringon säteistä valaisee punaisella valollaan pilvien alareunaa. Silloin taivas näyttää koostuvan punertavista pilvistä. Koska meidän leveysasteillamme sateet tulevat usein juuri lännestä, iltarusko on monesti merkkinä siitä, että sadealueen tuloa ei ole välittömästi odotettavissa.

Vanhan kansan sanonta "iltarusko, aamun usko ja aamunrusko, päivänpasko" pätee läntisten ilmavirtausten aikana. Huomispäivän sään ennustamisessa ei siis pelkkä taivaanrannan seuraaminen riitä, vaan pitäisi olla tietoinen myös ilmavirtausten eli tuulen suunnasta.

Kun näen iltataivaalla vaaleanpunaisia pilviä, kuvittelen niitä Niiskuneidin pilviksi, hänhän leijaili sellaisilla Muumilaaksossa.

Paista, päivä, lämmin päivä,
paista mulle, paista muille,
koko kylmälle kylälle;
anna mulle uusi usko,
muille armas aamurusko,
enin orjille elämän. Leino

Poljet maailmanpyörää.
Vanhalla Tonavalla
Vaihtuvat iltaruskot. Suvilehto

Lähteet: Ilmasto-opas; Ilmatieteen laitos; Kaijaleena Runsten, Maaseudun Tulevaisuus. Ympäristö 30.4.2018; Kotimaa 29.6.2015; Seija Paasonen, Tiede-lehti 5/2010; Suomalaisia sananlaskuja; Tiedekeskus Tuorla.Turun yliopisto;  Timo Leponiemi. Yle. Uutiset 20.10.2016; Eino Leino, Paista päivä (runon toinen säe); Eero Suvilehto; Maailmanpyörää polkemassa 30.8.2010.

Tule mukaan seuraamaan keväistä luontoa!

Menneen talven lunta ja jäätä on vielä jäljellä, mutta kevät on jo ottanut vallan suuressa osassa Suomea. Kevään merkkejä on aina jännittävää tarkkailla, mitä havaintoja sinä olet tehnyt?

Minä kevätihmisenä hullaannun lisääntyvästä valon määrästä ja luonnon ihmeistä. Katselen uteliain silmin pälvistä ujoina nousevia leskenlehden nuppuja, kevätpiipon vaatimattomia kukkasia ja metsäkortteen varren venymistä.

Lämpötilojen puolesta kevät alkoi jo kaksi viikkoa sitten, silloin Etelä- ja Keski-Suomi nimittäin siirtyivät termiseen kevääseen. Kevät on ylipäätään aikaistunut muutaman päivän verran kunkin kymmenen vuoden kuluessa. Lumien sulaminen on aikaistunut noin viikolla 40 vuoden takaisesta.

Meidän pihalle ensimmäinen sepelkyyhkypari ilmaantui 27.3. ja peipposia 28.3. Peippo kuuluukin niihin lajeihin, joiden saapumisen ajankohtaan ilmastonmuutos on jo selvästi vaikuttanut. Huhtikuun alkupäivinä havaitsin puolestaan lumisilla Konnunsuon pelloilla sadoittain töyhtöhyyppiä. Samojen peltojen pälvillä liikkui kymmeniä kiuruja, joiden viserrys kuulosti korvissani kevätmusiikilta.

Luonto-Liiton kevätseurannassa tarkkaillaan kevään edistymistä 41 vakiolajin kautta. Vuosittain vaihtuva teema vie meidät tänä keväänä veden äärelle tarkkailemaan erityisesti rantoja, sillä seurannassa ovat vesilinnuista tiirat, kaloihin liittyen hauen kutu, rantakasveista rentukka ja pikku ötököistä järven pinnalla ”luistelevat” vesimittarit. Perheen pienimmille on oma lasten kevätseuranta, jossa havainnoidaan 13 tuttua lajia.

Luonto-Liiton vuosittain järjestämässä kevätseurannassa tutkitaan kevään etenemistä ja kerätään ensihavaintoja lajeista sekä tietoa niiden runsastumisesta. Seurantaan voi osallistua kuka tahansa luonnosta ja sen tarkkailusta kiinnostunut.

Arviointeja voi tehdä kaikkiaan kahdeksana viikonloppuna maaliskuun alusta kesäkuun alkupäiviin. Lisätietoja saat kevätseurannan sivuilta www.kevatseuranta.fi. Seuraavat havainnointipäivät ovat muuten 13. ja 14.4., jolloin teemana on sammakoitten ja kalojen kutu.

Kevään viimeinen havainnoitava asia liittyy ihmisiin ja mökkeilyyn, sillä tarkoituksena on seurata veneiden vesille laskua. Jonain keväänä meidän perheellä oli niin kiire vesille, että lähdettiin jopa jäiden sekaan. Kuvassa on kuitenkin kälyni vene, joka on kesäkäytössä.

Luonto-Liitto pyytää meitä kaikkia mukaan kevätseurantaan. Havaintomme päätyvät Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan tutkimuskäyttöön, ja niiden ansiosta vuoden 2019 keväästä piirtyy mahdollisimman tarkka kuva.

Tänään syntyi kevät.

Meri suuteli rantansa jäättömiksi. Lokit ovat siipensä pesseet kaukaisten karien keskellä. Taivaan telttakatto oli vielä eilen harmaa. Joku on vetäissyt sinistä verkaa sijaan. Lounatuuli on oppinut puhumaan ja tuo viestejä ihmiselle.

Repäise auki mielesi akkunat, joihin pahantuulen hämähäkki talvisaikaan kutoi verkkojaan. Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä lokkiparven parissa.

Anna sen lentää levottomin siivin, kurkien keralla kauas kattojen yli jonnekin, toiseen maailmaan, vainioille, jotka odottavat, korpeen, jossa elämä herää. Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset tervehtimään kevättä, joka tänään syntyi luonnon sydämessä, auringon säteissä ja ihmisessä.

Lähteet: Edu.fi; Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto; Päivi Repo, Helsingin Sanomat 2.4.2019; Uuno Kailas, Kevät.

Monet Suomen luontotyypit ovat uhanalaisia, samoin niissä elävät lajit

Suomessa elää arviolta noin 43 000 eliölajia, mutta miten nämä lajit voivat? Kuinka moni lajeistamme on uhanalainen? Mitkä eliöryhmät ovat uhanalaisimpia? Millä keinoilla lajistomme tilannetta voidaan parantaa?

Suomen lajien uhanalaisuus arvioitiin tänä vuonna viidettä kertaa. Aiemmin lajien uhanalaisuutta on arvioitu vuosina 1986, 1991, 2000 ja 2011.  Tämän mittavan työn tuloksena on syntynyt Suomen lajien punainen kirja, joka sisältää arvion lähes 22 500 lajin uhanalaisuudesta ja tulevaisuuden näkymistä. Arvioidut lajit jakautuvat hävinneisiin, äärimmäisen uhanalaisiin, erittäin uhanalaisiin, vaarantuneisiin, silmälläpidettäviin, puutteellisesti tunnettuihin ja elinvoimaisiin. Suomessa arvioiduista lajeista joka yhdeksäs on uhanalainen.

Suomessa on runsas joukko erilaisia luontotyyppejä, on merta rannikkoineen, järviä, jokia, soita, havumetsiä ja lehtimetsiä sekä tuntureita. Lajien määrä pienenee pohjoista kohti, mutta pohjoisessa elää lajeja, joita etelässä ei tavata. Suomen kaikista uhanalaisista lajeista yli kolmannes elää metsissä, ja uhanalaisista metsälajeista yli 82 prosenttia elää vanhoissa kangasmetsissä tai lehdoissa. Eniten uhanalaisia on selkärangattomien ja sienten ryhmissä.

Metsäluonnon monimuotoisuutta heikentävät metsien uudistamis- ja hoitotoimet. Esimerkiksi hömötiaisten ja töyhtötiaisten määrän rajuun pienentymiseen on syynä vanhojen metsien ja lahopuun väheneminen. Nämä tiaiset olivat ennen Suomen metsien runsaimpia lajeja, mutta nyt töyhtötiainen on vaarantunut ja hömötiainen erittäin uhanalainen.

Metsien monimuotoisuusohjelma Metso yhdistää metsien suojelun ja talouskäytön. Siitä toivotaankin löytyvän apua sekä suojeluun että ennallistamiseen. Metsissä toteutetut suojelu- ja luonnonhoitotoimenpiteet on havaittu oikeiksi, sillä niillä on kyetty  vaikuttamaan luonnon monimuotoisuuteen. 

Niityt, kedot ja metsälaitumet ovat kasvaneet umpeen karjan laiduntaminen vähennyttyä. Juuri metsittyminen ja pusikoituminen ovat aiheuttaneet monien lajien uhanalaistumisen, niinpä perinneympäristön kasvilajeista lähes kolmannes on uhanalaisuudesta kertovalla Punaisella listalla. Esimerkiksi alla olevan ketoneilikan uhanalaisuusluokitus on silmälläpidettävä eli kanta on taantunut. Maatalousympäristöissä perinnemaiseman hoito, kosteikot, metsän suojakaistat sekä nurmipellot ja luonnonhoitopellot hyödyttävät luonnon monimuotoisuutta, joten niitä on syytä jatkaa ja kehittää.

Kulttuuriympäristön lajeista varpunen on taantunut voimakkaasti peltomaisemien vähäisyyden ja rakentamisen vuoksi. Selvityksen mukaan varpuskanta on vähentynyt jopa 62 prosenttia vuodesta 2015.

Uhanalaisia nisäkkäitä Punaisella listalla ovat äärimmäisen uhanalainen naali sekä erittäin uhanalaiset saimaannorppa, ahma, susi ja ripsisiippa. Vaarantuneita puolestaan ovat pikkulepakko, liito-orava ja hilleri. Silmälläpidettäviä lajeja ovat euroopanmajava, kenttämyyrä, karhu, itämerennorppa ja metsäpeura.

Kaloista korkeimmassa uhanalaisuusluokassa ovat ankeriaan lisäksi Saimaan alueen nieriä, järvilohi sekä merialueen harju. Erittäin uhanalaisiin kuuluvat vaellussiikakannat, eteläiset taimenkannat ja meritaimen.Vesi- ja rantalinnuilla menee huonosti muun muassa soiden ja rantojen umpeenkasvun sekä vesien rehevöitymisen takia, esimerkiksi punasotka ja haahka ovat muuttuneet  äärimmäisen uhanalaisiksi. Näiden lintujen poikastuotantoa voidaan elvyttää muuan muassa kosteikoiden sekä soiden kunnostamisen ja ennallistamisen avulla. 

Maamme lajiston uhanalaisuuskehitystä ei ole vielä onnistuttu pysäyttämään, sillä vuonna 2010 arvioiduista lajeista uhanlaisia oli 10,5 prosenttia, mutta tänä vuonna luku oli noussut 11,9 prosenttiin.  Kun verrataan vuoden 2010 arviointitilannetta vuoteen 2019, uhanalaisuus on heikentynyt 461 lajilla, mutta aidosti parantunut 263 lajilla. 

Suomen hyönteislajeista noin 10 prosenttia on uhanalaisia. Uhanalaisia on kaikissa lajiryhmissä, mutta suhteellisesti niitä on eniten kuitenkin linnuissa ja sammalissa. Suurin syy uhanalaistumiseen on lajien elinympäristöjen väheneminen ja laadullinen heikkeneminen. Paljon on tehtävissä uhanalaistumisen pysäyttämisessä, mutta toimilla on kiire. Arvioiduista lajeista on elinvoimaisia kuitenkin noin 70 prosenttia. 

Kuinka kaikki voikin olla yhtä aikaa tässä
mennyt ja tuleva, tuulen suhina
auringonnousu, rastas kuusen latvassa,
hämähäkki ilmapurjehduksella
ja ryteikössä hirven rytinä.
   Mitään ei puutu,
ja kuinka ei mitään puutukaan;
harakka räkättää julkeasti
   jonakin aamuna saan siitä selvän.

Hämmänauteensuon (Lappeenranta), ketoneilikan (Lappeenranta), ruskeakarhun (Ranuan eläinpuisto) ja punasotkan (Parikkala) olen kuvannut vuonna 2017. Hömötiaisen bongasin Ruokolahdellla keväällä 2019.

Lähteet: Heli Saavalainen, Kotimaa Helsingin Sanomat 9.3.2019; Jenni Frilander. Yle Uutiset 8.3.2109; Kai Nieminen; Luonnonvarakeskus Luke; Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK; Peda.net; Suomen Kalakirjasto; Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, toimittajat Hyvärinen, Esko; Juslén, Aino; Kemppainen, Eija; Uddström, Annika; Liukko, Ulla-Maija; Suomen lajien Punainen Lista 2019; Tiina Jensen, Yle Luonto 11.3.2019; Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu Ympäristö fi; Ympäristökeskus; Ympäristöministeriö; Kai Nieminen, Perimmäisten kysymysten äärellä.

Keltasirkku, ruokapaikan värikäs vieras

Pihassamme on vilkasta aamusta alkaen, kun keltasirkut etsivät touhukkaasti syötävää ruokintapaikalta. Vauhdikas keltasirkkuparvi lehahtaa hujauksessa läheisen kuusen oksille, jossa ne näyttävät keltaisilta palleroilta. Mutta ei mene kuin hetki, kun ne ikään kuin tiputtautuvat puusta takaisin maahan kauranjyvien etsintään. Niille näyttää kelpaavan myös kuoritut auringonkukansiemenet sekä siemenseos ja hirssi. Toisinaan keltasirkut ovat ruokailemassa pikkuvarpusten kanssa sekaparvena.

Keltasirkku on perussirkkumme, joka on metsänreunan laji ja pesii viljelysten tuntumassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Talvisin se on tuttu näky lintujen ruokintapaikoilla, jos tarjolla on kauraa. Keltasirkku ei tosin mielellään nouse lintulaudalle, vaan etsii ruokansa maasta. Olen laittanut jouluksi useimmiten pihaan kauralyhteen,  siinä keltasirkut viihtyvät hyvin. Sirkut ovat monimuotoinen ryhmä, joista Suomessa pesii viisi lajia. Aiemmin linnostoomme kuuluneesta kultasirkusta on nimittäin tehty viimeinen havainto vuonna 2007.

Keltasirkku oli vuoden 2019 pihabongauksessa toisena runsaudessa, vaikka se tavattiin vain reilussa kolmanneksessa pihoista. Keltasirkkujen määrä on kuitenkin ollut jo pitkään vähenemään päin, mikä johtuu maatalouden muutoksista. Ihan uusimpien tulosten perusteella lasku näyttää tosin taittuneen. 

Hieman kanarialintua muistuttavan keltasirkun huomaa helpoimmin keltaisesta väristä. Tällöin kyseessä on kuitenkin aikuinen koiras, sillä naaraan ja nuoren linnun väritys on hailakampi. Keltasirkulla on pyrstön tyven ja selän välissä punaruskea alue, joka näkyy varsinkin linnun lennähtäessä. Keltasirkun mahapuoli on viiruinen, naarailla ja nuorilla linnuilla viirutus on selvempi. Sirkulla on siniharmaa vahva siemensyöjän nokka. Keltasirkku onkin varsin kookas lintu, jos vertaa sitä lintulaudan muihin vierailijoihin eli tiaisiin ja pikkuvarpusiin.

Viime syksynä tapasin satapäisen keltasirkkuparven läheisellä sänkipellolla, joka on lintujen suosiossa ennen niiden muuttomatkaa. Osa keltasirkuista on lyhyen matkan muuttajia, jotka viettävät talven Etelä-Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa. Sieltä ne palaavat maalis-huhtikuussa tavallisesti edellisvuotiseen reviiriinsä, mutta vaihtavat puolisoa joka kevät. Osa keltasirkuista on paikkalintuja, kuten nämä meidän pihan sirkut.

Pihapiirissä
keltasirkkujen parvi
etsii lounasta
lumimarjarykelmät
valkoisen hohdokkaina.

Lähteet: BirdLife.Pihabongaus; Jouni Tikkanen, Suomen Luonto 25.3.2015; Lasse J. Laine, Suomen Luonto; LuontoPortti; Pekka J. Nikander, Suomen luonto, Linnut, Sirkut; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Tuula Salomaa, Ennen ja nyt 20.11.2015.