72 Kou -kalenteri, kesäkuu

Helsingin Sanomien kuukausiliitteen 1/2025 toimitus teki Suomen oloihin sovelletun version 72 Kou -tyyppisestä kalenterista. Asiantuntija-apuna olivat Luonnontieteellisestä keskusmuseo Luomuksesta eläintieteen yksikön biologit Ronja Saarinen ja Valeria Valanne.

Japanilainen 72 Kou -kalenteri jakaa vuoden 72 pienoisvuodenaikaan. Tämä kalenteri perustuu perinteiseen järjestelmään, joka jakaa vuoden 24 aurinkojaksoon ja nämä edelleen 72 lyhyihin, viisi päivää kestäviin jaksoihin nimeltään kou.

72 Kou -kalenteri perustuu Kiinasta peräisin olevaan kalenterijärjestelmään, joka otettiin käyttöön Japanissa Asuka-kaudella (538 – 710 jaa). 72 Kou -kalenterissa mikrovuodenaikojen kuvaukset muokattiin vastaamaan Japanin olosuhteita. Kalenteri ei ole enää Japanissa käytössä päivittäisessä aikataulutuksessa, mutta se on tärkeä osa perinteistä japanilaista kulttuuria.

Suomessa voimme nyt seurata perinteisen neljän vuodenajan rinnalla 72 mikrovuodenaikaa, jotka muodostavat kuusi päävuodenaikaa: Hiljaisuus, Herääminen, Kuhina, Kukoistus, Täyttymys ja Laskeutuminen.

Lampi Simpeleellä Hiitolanjoen maisemapolun varrella 

 

Hiljaisuus kestää joulukuun alusta tammikuun loppuun, blogipostaus 25.1. Herääminen sijoittuu helmi-maaliskuuhun, blogipostaus 8.2. ja 22.3. Kuhina alkaa huhtikuussa ja päättyy toukokuun lopussa, postaus 26.4. ja 24.5. 

Kukoistus kestää kesäkuun alusta heinäkuun loppuun. Täyttymys käsittää elo- ja syyskuun. Laskeutuminen alkaa lokakuun alussa ja päättyy marraskuun lopussa.

Vuoden mittaan esittelen kunkin mikrovuodenajan tärkeimmät päivät. Vuodet ovat erilaisia ja asiat tapahtuvat hieman eri aikoina. Sen lisäksi Suomi on pitkä maa. Siksi kalenteriin on jätetty tapahtumien kohdalle pientä liikkumavaraa.

Kukoistus 

Mänty eli petäjä

Mänty kukkii kesäkuun alkupuolella. Sen hedekukinnoista lähtee runsaasti siitepölyä ja tänä kevätkesänä erikoisen runsaasti. Se leviää muiden mäntyjen emikukintoihin, sillä oman puun siitepöly ei emikukille kelpaa.  Kävyksi kehittyminen vie aikaa vuoden verran. 

 

Maaliskuussa Luke ennusti maaliskuussa alkukesälle 2025 huomattavasti viime vuotta parempaa siemensatoa koko maahan. 

Kuusi

Lämpimät kuivat alku- ja keskikesät innostavat kuusia kukkimaan. Sitä, onko runsastuneen kukinnan syynä ilmastonmuutos, on liian aikaista sanoa. 

Kuusten latvuksiin ilmaantui kevätkesällä 2024 paikoin runsaasti hede- ja emikukintoja. Kyseessä oli viides peräkkäinen vuosi, kun kuusi kukki jossain päin Suomea hyvin. Näin monta vuotta yhteen menoon jatkunut hyvä kukinta hämmästyttää, sillä tavallisesti kuusi kukkii etelässä pari kertaa ja pohjoisessa kerran kymmeneen vuoteen.

Luke ennusti tälle alkukesälle kohtalaista kukintaa Etelä- ja KeskiSuomeen.

Kuovi

Kuovinaaraat lähtevät usein jo munien kuoriutumisen jälkeen kesäkuussa syysmuutolle ja jättävät poikueet koiraan huolehdittavaksi.

Auroraperhonen

Auroraperhonen on kevään ja alkukesän yleinen päiväperhonen Etelä- ja Keski-Suomessa. Aurinkoisena päivänä voi helposti nähdä useitakin auroraperhosia lentelemässä niityillä ja metsänlaidoilla. Lentävän koiraan tunnistaa jo kaukaa valkoisten siipien kärkiosan oransseista laikuista, mutta lentävän naaraan voi helposti sekoittaa muihin alkukesän valkoisiin perhosiin.

Yön perhoset, päivän perhoset. Sateen perhoset, huolen perhoset, nauruperhoset. Kissojen perhoset, pullaperhoset. Salaiset perhoset, Tuoksun perhoset, lauantaiperhoset, karkkiperhoset, paperiperhoset, runoperhoset ja ne kuuluisat perhoset, jotka menivät tanssikurssille.
Reetta Niemelä

 

Perunan kukkia

Varhaisperunaa on alettu maaliskuussa istuttaa jopa routaiseen, mutta joka tapauksessa kylmään maahan maaliskuussa. Kotimaan avomaan varhaisperunan satokausi alkaa kesäkuun puolivälissä; juhannuksen lähestyessä sitä saapuu kauppoihin ja toreille tiuhenevaan tahtiin. Varhaisperunan satokausi kestää Suomessa suunnilleen heinäkuun puoliväliin.

Maariankämmekkä

Harva tietää, että Suomen metsissä kasvaa yli 30 orkidealajia, koska orkideamme on nimetty kotoisasti kämmeköiksi. Yleisin orkideamme on kesäkuussa kukkiva maariankämmekkä, joka on näyttävä kukka, mutta ei suinkaan harvinainen.

Maariankämmekkä on varsin yleinen sopivilla paikoilla ympäri Suomen. Se kasvaa soilla, soiden laitamilla, metsäniityillä ja metsien reunoissa. Kämmekköjen yleisyyttä voi tarkastella linkin takaa aukeavista levinneisyyskartoista.

Ahomansikka

Kaikille tuttu ahomansikka on vuosi vuodelta taantunut. Sille sopivat kasvupaikat ovat vähentyneet perinteisten kasvupaikkojen umpeen kasvamisen seurauksena. Ahomansikka on kokemassa saman kohtalon kuin muutkin perinteiset ketokasvimme, jotka ovat taantuneet maatalouden muuttumisen takia.

Ahomansikkaa kutsutaan myös metsämansikaksi. Se kasvaa valoisissa metsissä, vanhoilla kaskialueilla ja valoisilla metsänrinteillä. Noilta vanhoilta paikoilta löytyy vielä runsaita kasvustoja, mutta ahomansikka ei kuki entisajan malliin muun kasvillisuuden seassa.

Puutarhamansikka

Puutarhamansikan kypsymistahtiin vaikuttaa erittäin paljon kukinta-ajan sää. Jos silloin on lämmintä ja aurinkoista, mansikat kypsyvät nopeasti ja poimintakertoja on vähän. Joinain vuosina säilöjien ja pakastajien kannattaa olla hereillä jo kesäkuun puolella. Kesällä 2024 mansikkakausi olikin aikainen ja nopea toukokuun ennätyshelteiden takia, mutta tämän kesän satokausi on viljelijöiden mukaan pitkä alkukesän viileiden säiden takia.

Tänä aamuna heräsin,
kuumaan ja ihanaan tuoksuun,
pinkaisin heti juoksuun.
Ja arvaathan:
löysin ensimmäisen mansikan!
Nuuhkin marjaa ja astelin nenä
taivaissa ahon laitaa.
Auringolle ja mansikoille
kesä haista taitaa.
Hannele Huovi

Lähteet: Eija Lehmuskallio, LuontoPortti. Verkkolehti; Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry 2024; Hertta-Mari Kaukonen, Maaseudun Tulevaisuus 30.6.2022. Helsingin yliopiston kasvimuseon intendentti Mikko Piirainen; Kasviatlas 2022; Metsälehti 8.4.2024; Luonnonvarakeskus Luke 25.3.2025; LuontoPortti; Pirkkala 31.5.2021; Samuli Haapasalo, Suomen Luonto. Blogi: Vuosi luonnossa 3.7.2020; Satokausi. Kasvistieto 13.6.2023; Tiia Puukila, Metsälehti. Makasiini 4/2024; Ötökkätieto. Ötökkägalleria; Ester Ahokainen, Lämmöllä. Reetta Niemelä, 7.9.2009, runo Perhoset teoksessa Sinisen kärpäsen sirkus; Hannele Huovi, Loruvaihto Kesä 1.7.7.2008, Lorupankki. Jouni K. Kemppainen, Helsingin Sanomien Kuukausiliite tammikuu 2025; Shichi jyu ni Kou; U.S./Japan Cultural Trade Network.

LUE LISÄÄ

Telkkäperheen kesäaamu

Sammonlahden kosteikolla Lappeenrannassa oli aurinkoinen alkukesän päivä, kun jäin seuraamaan telkkäpoikuetta emonsa valvovan silmän alla. Pienet palleroiset telkänpojat milloin seurasivat emoaan, milloin uivat omia matkojaan.

Kuului vain loiskaus, kun pienokaiset hyppäsivät ja sukelsivat – mutta pian jostain kohtaa lampea nousi pieni pää veden pintaan.

Telkkäperhe lammikolla, pieni ja soma,
emo ja kahdeksan poikasta, sukeltaa ja pompahtaa.
Lammen vesi välkkyy auringon kilossa, heijastaa taivaan sineä,
aallot soivat, ilo on suuri, vesi kaikuu ja säteilee. ChatGPT  

 

 

Emo huolehtii, silmä tarkkana, lempeä katse seuraa,
poikaset ympäristöä tutkii uteliaina ja rohkeina.
Untuvikot kelluvat, salaisuudet pienenpieniä,
riemuiten sukeltavat, aallot kimmeltävät, on kesäpäivä ihana. ChatGPT

Vesi on heidän leikkimaansa, vapauden ja lämmön paikka,
perhe yhdessä, turvassa, nauttien luonnon syleilystä.
Telkkäperhe lammikolla, sydämellinen ja pieni,
elämä on seikkailu, vesi ja valo kesän riemuja täynnä. ChatGPT

 

 

Emo nousi kuivattelemaan itseään vedessä kelluvan puunrungon päälle. Kohta poikasetkin halusivat kavuta emon viereen – paitsi se yksi, joka etsi seikkailua.

Auringon lämpö helli pieniä uimareita ja niitä alkoi raukaista. Pian poikaset nukahtivatkin päiväunille kylki kyljessä emon turvaan.

Tällä emolla oli nyt kahdeksan poikasta. Joinakin kesinä seuratessani telkkiä samalla kosteikolla poikaset vähenivät viikkojen myötä, vaikka kyseessä on suojaisa pieni lampi lähellä Saimaan rantaa.

Järvellä liikkuvia pieniä vesilinnunpoikia uhkaa vaara myös pinnan alla, sillä ne maistuvat kaislikossa väijyvälle hauelle. Kalastajat ovatkin kertoneet usein löytäneensä hauen mahasta vesilintujen poikasia.

Kun hauki nappaa poikasen, kuuluu loiskahdus, mutta emo ei välttämättä edes huomaa tapahtumaa. Juuri telkän pojilla on riski joutua hauen ruuaksi, koska poikue liikkuu kasvillisuuden laitamilla avoveden puolella.

Vesilintujen pari- ja poikuelaskennat ovat Luonnonvarakeskuksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon yhteinen seurantahanke, jossa tärkeimmät laskettavat lajit ovat sinisorsa, tavi, telkkä ja nokikana.

Parilaskennoilla seurataan vesilintukantojen vuosittaista vaihtelua ja pitkäaikaisia muutoksia. Poikuelaskennalla puolestaan selvitetään vuotuinen lisääntymistulos. Parilaskennat tehdään toukokuussa kahteen kertaan pysyvillä laskentapisteillä ja poikuelaskenta kesä–heinäkuussa samoilla pisteillä.

 

Vesilintulaskentojen mukaan vuoden 2024 telkän valtakunnallinen parimäärä on 19 prosenttia pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella ja noin 17 prosenttia pienempi kuin vuonna 2023. Erityisesti maan keskiosissa telkkäkanta oli edeltävää vuotta pienempi (29 %).

Vuonna 2024 poikastuotto oli kehnoa. Poikasten kokonaismäärä oli 22 prosenttia ja parikohtainen poikastuotto 23 prosenttia pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella ja vuoteen 2023 verrattuna selvästi pienempiä.

telkkä sukelsi
vedessä laajenevat
pyöreät väreet
Keijo Nevaranta

Lähteet: Markus Piha, Aleksi Lehikoinen ja Katja Ikonen, Metsästäjä 6.9.2024; Sari Jormanainen, Yle. Luonto 10.8.2013; Suomen Riistakeskus; ChatGPT 5.6.2025. Keijo Nevaranta, Haiku 1.8.2016 elokuun runot.

Telkästä edellinen postaus on 25.5.2019 nimellä Hely, sotka ja telkkä.

LUE LISÄÄ

Metsäorvokin siniset silmät

Metsäorvokki on alkuperäinen laji Suomessa. Nimestään huolimatta se ei ole ehdoton metsäkasvi, vaan tulee pienikasvuisena muotona toimeen myös niityillä, joko muistona metsäkasvillisuudesta tai metsänreunasta siirtyneenä.

Monet orvokit ovat yleisiä kasveja, mutta hyvin harvoin ne ovat kasvillisuuden valtalajeja. Orvokkeja ei ole määrällisesti paljon, mutta niitä löytää aina metsänreunoilta ja rannoilta.

Metsäorvokin jokseenkin yhtenäisen levinneisyysalueen raja tulee vastaan suunnilleen Vaasan–Joensuun tasalla. Muissa Pohjoismaissa metsäorvokkia esiintyy Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.

Monivuotinen metsäorvokki on sopeutunut valoisiin, lehtipuuvaltaisiin tuoreisiin metsiin. Keväällä, ennen kuin puut ehtivät lehteen, valoa on yllin kyllin. Silloin metsän pohjalla on lämmintä ja runsaasti hyönteisiä pölyttäjiksi – niinpä metsäorvokki avaa siniset kukkansa hyönteisvieraille.

Luonnon oloissa kukkivia metsäorvokkeja näkee vain touko–kesäkuun vaihteessa valoisilla paikoilla. Kun lehtipuut alkavat varjostaa metsäorvokkia, pölyttäjät katoavat. Orvokki jatkaa kyllä kukintaansa, mutta salaa: nuput eivät avaudu, siitepöly varisee heteiltä luotille, siemenet kehittyvät ja aikanaan myös kodat avautuvat. Tätä piilokukintaa jatkuu kesän lopulle saakka.

Varjoisissa kuusikoissa kasvavat metsäorvokit joko eivät kuki lainkaan tai kaikki kukat ovat avautumattomia.

Muurahaiset ovat metsäorvokin ystäviä. Metsäorvokin siemenen pinnassa on sokeripitoinen, rasvainen lisäke. Muurahaiset ovat ihastuneet sen makuun ja kuljettavat metsäorvokin siemeniä matkassaan. Osa siemenistä päätyy muurahaispesään, mutta toisinaan lisäke irtoaa matkalla.

Englannissa tehtyjen tutkimusten mukaan muurahaisten maahan kätkemät siemenet itävät paremmin ja niistä kehittyy rotevampia taimia kuin maahan satunnaisesti pudonneista siemenistä.

Viola riviniana eli metsäorvokki on kukintansa alkuvaiheessa hento ja pienilehtinen sekä näyttää lähes vanakasvilta. Vaikutelma johtuu vielä hyvin lyhyestä varsista ja niihin nähden suhteettoman pitkästä kukkaperästä.

Tutkijat ovat määrittäneet orvokkilajien syntyneen useita miljoonia vuosia sitten, ja kasvitieteilijät ovat käyttäneet suvun tieteellistä nimeä Viola viidensadan vuoden ajan. Antiikin aikaan orvokki tunnettiin Afroditen ja rakkauden kukkana, ja jo 2500 vuotta sitten tuoksuorvokkeja kasvatettiin Euroopassa myyntiin. Orvokki-sana on Elias Lönnrotin lyhennys orvon kukasta.

Lukuisat tarinat kulttuurihistoriasta osoittavat, että orvokkeja on rakastettu niiden herkkyyden ja inhimillisten ominaisuuksien vuoksi. Parhaita ominaisuuksia on sitten vielä jalostuksella korostettu.

Ranska onkin varsinainen orvokkimaa: pariisilaiset innostuivat lähimetsien orvokeista 1700-luvulla, ja keisari Napoleonille orvokki oli mielikukka. Hänen toinen vaimonsa, Parman herttuatar Maria Louise hullaantui violetteihin orvokkeihin ja teetätti niistä itselleen hajuvettä. Minullakin on ollut orvokkihajuvettä, mutta en oikein pitänyt sen tuoksusta.

Orvokkien symboliikkaan haluttiin liittää mitä ihmeellisimpiä uskomuksia. Hurjimmat ajattelivat, että kaikki orvokit olivat alun perin maidonvalkoisia ja että vasta Amorin nuoli oli tehnyt valkeasta kukasta purppuraisen. Samalla orvokki olisi saanut ripauksen taikuutta, niin että se sopi lemmenjuoman aineosaksi.

Polku oli kulkenut
jo hyvän matkaa
ja pienellä orvokilla
oli paljon erilaisia
sävyjä matkassaan
VoimaPuutarha

Lähteet: Janne Lampolahti, Orvokkikasvit, Suomen Luonto, kasvit; LuontoPortti; Pohjolan kasvien pauloissa; Riitta Angervuo ja Aarre Lehtinen Suomen Luonto; Seppo Vuokko 27.6.2013, Suomen Luonto; VoimaPuutarha, RunoTalo.

LUE LISÄÄ

Naurulokkiyhdyskunta täynnä elämää ja ääntä

Toukokuun lopun varhaisaamuna seurasin lokkiyhdyskunnan elämänmenoa Saimaan rannan tuntumassa.

Lokkien pesinnän äänet kuuluivat jo kauas, se tuntui mukavalta. Keväällä odotan, milloin on niin kevätkesä, että lokkien kirkuna täyttää rannat pitkän talven jälkeen. Nyt oli se aika!

Ruskea viimevuotinen ruovikko oli täynnä hautovia lokkeja. Jos niitä katselisi yläpuolelta, valkeat linnut täplittäisivät hauskasti kaislikkoa, mutta rannalta asti näkee vain muutaman lokin kyyhöttämässä pesässään.

Muutamalla mattimyöhäisellä oli vielä pesän tekokin kesken, joten oli aikamoinen kiire kantaa viimeisiä kaisloja, että muninta pääsisi alkamaan.

Olivatkohan poikamiehiä vai vapaavuorolla olevia nämä rannalla peseytyvät lokit. Naurulokkiemot hautovat vuorotellen, jolloin toinen saa välillä oikoa siipiään.

Ei se ole kuu kiurusta kesään, ei puoli kuuta peipposesta Ei kiurun korkea veisu Ei mustarastaan liverrys Ei talitiaisen titityy Ei satakielikään
Vaan onpa se merilokin kaklatus, kalalokin haikea joiku Naurulokin käheä kriiaus ja harmaalokin väräjävä huuto On se selkälokin tumma ääni, tai pikkulokin kirkaisu
Se on kevät ja kesä ja onnen tunne, kaipuu ja täyttymys
Tiina Malm

siellä ne kirkuvat, näkyvät valkoisena laikkuna, ei tehnyt mieli kävellä rantaan asti
samalla taivaalla liiteli yksi niistä, uljaasti,
minun katseeni ei häirinnyt siispä,
kävelin rantaan asti kyllä tänne mahtuu,
kesää odottamaan, minä ja lokki
Leena Rahkolin

Naurulokki Saimaan rannalla,
kesäauringon lämpimässä sannalla,
lokkiyhdyskunta, vilkas ja suuri,
järvellä laulaa, kaikki sen muuri.
ChatGPT 1. säe

Valkoinen sulka, siivet levällään,

tuuli houkuttelee, lentää se kelillään,
kalastaa huoleti, järven helmissä,
näyttää pesänsä, Saimaan kaislikoissa.
ChatGPT 2. säe

Nauraa kaverit, yhdessä ollaan,

kesän riemut, sydämessä soi laulu vaan,
Saimaan rannalla, luonnon sylissä,
naurulokki elää, vapauden pilke silmissä.
ChatGPT 3. säe

Edellinen naurulokkipostaus on 22.6.2018 nimellä Naurulokki, kevään äänekäs airut.

Tänään ja huomenna on myös pönttöbongaus. Tarkistapa, keitä pihapiirissäsi pesii.

Lähteet: BirdLife Suomi; ChatGPT 1.6.2025; Leena Rahkolin; Tiina Malm.

LUE LISÄÄ

Toukokuu on valkovuokon juhla-aikaa

Valkovuokko leviää hitaasti muurahaisten matkassa. Siksi se ei ole vieläkään ehtinyt valloittaa kuin puoli Suomea, vaikka onkin vuokoistamme laajimmalle levinnyt. Valkovuokko ja sinivuokko ovat kevään esikoisia ja sukulaisia, mutta silti monessa suhteessa erilaisia. Useiden kukkien tapaan valkovuokkokin sulkee kukkansa iltaisin ja pitää ne supussa sateisina ja hämärinä päivinä.

 

Uudenmaan maakuntakukka valkovuokko aloittaa kukintansa äitienpäiväksi, mutta elää kevään nopeatempoisesti. Jo kesäkuun lopussa sen verso lakastuu ja kasvi viettää puolet kesästä maan sisässä, niinpä sen kasvukaudeksi jää pari kuukautta.

 

Valkovuokon rytmi on sovitettu lehtipuiden mukaan, sillä valkovuokon pitää ehtiä kasvaa ja kukkia ennen kuin puihin ennättää tulla täysi lehti.

 

Etelä-Suomen lehtipuumetsien pohjalla valkovuokko levittäytyy suuriksi ja tiheiksi kasvustoiksi, todelliseksi toukokuun valkoiseksi kukkamereksi. Toisaalta etelässäkin valkovuokko jopa puuttuu joiltain seuduilta, muun muassa laajalti Etelä-Savon kivisiltä moreenialueilta.

 

Pohjois-Hämeessä sitä kasvaa paikoitellen, ja pohjoiseen mentäessä valkovuokko harvinaistuu nopeasti. Valkovuokko on rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa.

 

Valkovuokko sateella

Opiskeluaikana kuvasin innokkaasti Turun Ruissalossa loppumattomia toukokuisia valkovuokkomattoja, eihän savolaistyttö ollut nähnyt sellaisia koskaan ennen. Onneksi jäi upeat muistikuvat, sillä kamerassa ei ollutkaan filmiä.

 

Koko valkovuokkokasvusto tai isot alat voivat olla yhtä ainoaa yksilöä, sillä valkovuokko leviää tehokkaasti juurakkonsa avulla. Valkovuokko leviää helposti haaroittuvan juurakon avulla, eikä sen vuoksi kärsi poiminnasta niin pahasti kuin sinivuokko.

 

Valkovuokon kukissa ei ole mettä, siksi perhoset eivät välitä niistä. Sen sijaan pölyttäjinä toimivat kärpäset ja kovakuoriaiset, jotka syövät siitepölyä. Valkovuokkojen siemenissä on öljypitoinen lisäke, joka maistuu muurahaisille, ja kuljettaessaan niitä muurahaiset edesauttavat kasvin leviämistä.

 

Kasvia on kutsuttu valkovuokoksi vanhastaan vain Uudenmaan ja Kymenlaakson alueella. Varsinaissuomalaiset sanoivat sitä vuohensilmäksi, vuohenvuokoksi tai vuohenkukaksi ja kannakselaiset kanansilmäksi. Satakuntalainen valkovuokon nimitys on kutunheruke, koska vuohet päästettiin laitumelle syömään kevään ensimmäisiä kasveja valkovuokkoja. Vuokko-nimi lienee lyhentymänä vuohenkukasta.

 

Lönnrot neuvoi tekemään valkeasta vuokosta voidetta, murskattuja lehtiä on käytetty hoitamaan särkeviä jäseniä ja haavaumia. Koska valkovuokko on myrkyllinen, ”hoidon” seuraukset ovat voineet olla pahempia kuin itse vaiva.

 

Ei kannata kokeilla myöskään ruotsalaisten vanhaa tapaa syödä kevään ensimmäinen valko- tai sinivuokko, mikä olisi uskomuksen mukaan taannut terveyden koko vuodeksi.

Kun taasen kevät saa,
murtunut on valta lumen, jään,
niin pienet valkovuokot silloin nostaa pään.
Ne sammalmättäällään ihmetellen hiljaa kuuntelee
kun metsätuuli puissa humisee.

Se kertoo kuinka lähteellä
keijut karkeloi ja kuinka kesäyössä
noin sirkkain viulut soi.
Ja kuinka jälkeen sen
syksyn alle hiljaa nukkuu maa
ja kuinka valkovuokot katoaa.
Usko Kemppi

Lähteet: Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen, Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; Eija Lehmuskallio, LuontoPortti. Verkkolehti; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; LuontoPortti; Seppo Vuokko, leinikkikasvit. Suomen Luonto. Kasvit; Samuli Haapalo, Blogi: Vuosi luonnossa. Suomen Luonto 10.4.2020; Teemu Saloriutta, Luontoliitto; Usko Kemppi, Valkovuokot.

LUE LISÄÄ