Hännästä on moneksi Osa 2

24 helmikuuta 2024

Dinosaurusten joukkotuhosta selvisivät vain niistä polveutuvat linnut, joita on alettu viime vuosikymmeninä kutsua dinosauruksiksi, kun niiden samankaltaisuus on selvinnyt aiempaa paremmin. Nykylinnuiltakaan häntä ei ole kokonaan kadonnut, katsopa vaikka myyntitiskin grillattua broileria: sen peräpäässä on paksu kolmiomainen töpöhäntä. Vaikka linnun häntä on pieni, sillä on tärkeä tehtävä. Siihen hännäntöpöön nimittäin kiinnittyvät linnun pyrstösulat.

Riikinkukko
Vahvojen häntälihasten avulla muun muassa ukkometso, teeri tai riikinkukko pystyvät levittämään soitimella raskaat pyrstösulkansa komeaksi viuhkaksi. Kuvien kukot eivät kuitenkaan innostuneet näyttämään kuvaajalle komeuttaan.

Riikinkukko
Linnuilla on hännän yläpinnalla ihorauhanen, joka tuottaa öljyä. Sukiessaan lintu levittää sitä höyhenpukuunsa, mikä tekee höyhenistä likaa ja vettä hylkiviä ja on etenkin vesilinnuille elintärkeä.
 
Haapana
Sammakonpoikaset kuoriutuvat mätimunista nuijapäinä, joilla on evät ja pyrstö. Loppukesällä nämä vesieläimet muuttuvat muutamassa päivässä maaeläimiksi, kasvinsyöjistä saalistajiksi ja hännällisistä hännättömiksi.

Nuijapäisiä sammakonpoikia
Ihminen aloittaa sammakon tapaan kehityksensä pitkähäntäisenä, kalaa muistuttavana alkiona. Häntä on komeimmillaan raskausviikoilla 4 – 5, sitten se alkaa surkastua. Ihmisen häntä ei katoa aivan kokonaan, vaan siitä jää jäljelle lyhyt, yhteen sulautuneiden häntänikamien muodostama häntäluu.

Erittäin harvoin käy niin, että vastasyntyneellä ihmislapsella on surkastunut häntä. Ilmiötä pidetään biologisena periytymisilmiönä, atavismina. Tällainen hännäntynkä kuitenkin leikataan yleensä pois heti synnytyksen jälkeen.

Sammakko
Ihmisen lisäksi muutkin ihmisapinat, kuten simpanssit, gorillat, orangit ja gibbonit ovat hännättömiä. Yhteiset esivanhempamme menettivät tämän ulokkeen varsin äkillisesti noin 25 miljoonaa vuotta sitten.

Pienen pieni dino tuli alas vuoreltaan,
Dino oli hännätön ja siksi suruissaan.
Kauan etsi häntäänsä mut vihdoin löysi sen.
– Terve! Oot häntäni, oon jälleen iloinen!

Värssyjä

Lähteet: Kirstiina Kuisma, Tekniikan Maailma. Tiede Biologia 1.10.2019; Maija Karalan artikkeli Häntä vieköön, Tiede Luonto 1/2024; Ilkka Koivisto, Suomen Luonto 24.5.2013; Tiina Jensen 16.1.2018, Yle Radio Suomen Luontoilta, Ari Saura; Wikipedia; Sari Kananen, Dinosaurus hirmulisko 6.12.2013, Outin lorupussi. Värssyjä. varssyja.wordpress.com. Ylempi riikinkukkokuva on Tarjan arkistosta.

LUE LISÄÄ

Hännästä on moneksi Osa 1

17 helmikuuta 2024

Määritelmän mukaan häntä on selkärankaisen maaeläimen uloke eläimen takapuolen ja selän väliseudulla, jonkin verran peräaukon yläpuolella. Hännän sisällä kulkee luinen selkärangan jatke, joka on kiinni lantioluussa. Useat muut eläimet ovat putkiloja, joilla on etupäässä suu ja takana peräaukko.
 
Sammakonpoikan, jolla on vielä pyrstö
Ensimmäisiin käveleviin eläimiin kuului 375 miljoonaa vuotta sitten elänyt Tiktaalik-sukuinen kalasammakko. Muinaiset hirmuliskot – dinosaurukset - kävelivät häntälihaksilla. Nykyajan häntälihasten voimalla käveleviä eläimiä ovat jalalliset liskot eli sisilisko ja hietalisko, samoin vesilisko eli manteri sekä harvinainen rupilisko.
 
Sisilisko
Monien liskojen häntä katkeaa niiden ollessa uhattuna; sisiliskon häntä irtoaa kuin veitsellä leikattuna ja jää maahan kiemurtelemaan. Saalistajan ihmetellessä kiemurtelijaa lisko pinkaisee karkuun ja pelastuu. Sisilisko kasvattaa uuden hännän, koska se on elintärkeä vararavintosäiliö talvehtimista varten.

Pitkähäntäisillä pikkunisäkkäillä, kuten hiirillä ja rotilla hännän pehmeät kudokset ovat löyhästi kiinni nikamissa. Saalistajan otteessa iho ja lihakset voivat repeytyä irti ja häntä nylkeytyy, jolloin pedolle jää pelkkä nahka. Jyrsijä pakenee revittynä, mutta elossa.
 
Ahven
Kalojen pyrstö on myös eräänlainen häntä ja sitä heiluttamalla ne voivat liikkua eteenpäin. Hännän englanninkielinen sana tail tarkoittaakin myös pyrstöä. Kun häntää ei enää tarvittu liikkumiseen, sille kehittyi evoluutiossa monia muita tehtäviä.
 
Majava
Syntyy kaikuva pamaus, kun majava läiskäisee litteää häntäänsä voimakkaasti veden pintaan. Näin se varoittaa perheenjäseniään lähestyvästä vaarasta. Kuvassa se tosin ui aivan rauhallisena. Kalkkarokäärme on tunnettu ääntelystään; se voi vispata hännänpäätään jopa 90 kertaa sekunnissa, jolloin syntyy hätkähdyttävän kova kalina.
 
Orava
Hännän tuuheus on tärkein nisäkäsmaailmassa. Orava kääriytyy kylmällä säällä omaan häntäänsä, samoin tekevät kettu ja naali. Oravalla häntä toimii lisäksi tasapainoelimenä puissa kiipeillessä.
 
Häntä on myös viestintäväline; puuhun paennut orava voi vispata villisti häntäänsä kiukkuisen säksätyksen säestämänä, millä se varoittaa uhkaavasta vaarasta lajitovereitaan. Joskus näyttää niin kuin oravat olisivat hippasilla ja säksättävät kovasti; silloin kyse voi olla parittelusta, leikkimisestä vai reviiritaistelusta.
 
Kettu
Koira, kuten muutkin nisäkkäät osoittavat hännällä myös tunteitaan. Sen huomasin aikanaan omista koiristamme. Koiran ilmeikäs häntä on peruja sen villiltä kantamuodolta sudelta, sillä susilauman sosiaalisten suhteiden hoidossa hännän välittämät tunteet ovat tärkeitä.
 
Susi
Joillekin nisäkkäille on kehittynyt toimiva tarttumahäntä viidenneksi raajaksi. Suomessa niitä on vain Korkeasaaren apinoilla, mutta meikäläisellä koivuhiirellä on puolitarttuva häntä. 

Dinosaurus hirmulisko
päälleen napapaidan kisko,
ja raitahuivi kaulassa
lauloi dino aulassa.
(Hampaat, kynnet, lihakset,
hampaat, kynnet, lihakset,
Rexiä on koko heppu
mahakin kuin selkäreppu).

Dinosaurus hirmulisko
häntää rytmikkäästi visko,
se laulullansa lumosi
ja tangoprinssit kumosi.
(Hampaat, kynnet, lihakset,
hampaat, kynnet, lihakset,
Rexiä on koko heppu
mahakin kuin selkäreppu).

Sari Kananen

Lähteet: Kirstiina Kuisma, Tekniikan Maailma. Tiede Biologia 1.10.2019; Maija Karalan artikkeli Häntä vieköön, Tiede Luonto 1/2024; Ilkka Koivisto, Suomen Luonto 24.5.2013; Tiina Jensen 16.1.2018, Yle Radio Suomen Luontoilta, Ari Saura; Wikipedia; Sari Kananen, Dinosaurus hirmulisko 6.12.2013, Outin lorupussi. Värssyjä. varssyja.wordpress.com.
LUE LISÄÄ

Käpylinnun pesä on talvisen kuusen oksalla 2. osa pikkukäpylintu

10 helmikuuta 2024

Pikkukäpylintupostauksen 1. osa Pikkukäpylintu, Suomen oma papukaija oli 3.2.2024

Käpylintu laulaa sekä lennossa että puun latvassa istuessaan. Kirskahteleva laulunsäe alkaa kuulua jo tammi-helmikuussa, mutta en ole vielä onnistunut kuulemaan laulua.


Kuusen siemensato kypsyy melko aikaisin keväällä, joten emot joutuvat aloittamaan pesintänsä toisinaan jopa helmikuussa pakkasten paukkuessa ympärillä. Käpylinnun pesä on joko kuusessa tai männyssä, yleensä latvaoksilla. Aukioiden reunoilla, hieman muista erillään olevat puut ovat pikkukäpylinnun suosiossa.

Naaras rakentaa yksin pesän, jonka materiaaleina ovat ohuet oksat, puolukanvarvut, sammal, naava, jäkälä, niini ja juuret, vuorauksena on kuivaa ruohoa sekä joskus villoja ja karvoja. Pesämalja on hyvin eristetty, niinpä kylmä ei pääse palelluttamaan munia tai poikasia, joita on kahdesta viiteen.


Pakkasista huolimatta naaras hautoo pari viikkoa; muninnan alusta alkaen se jää pesään, ja koiras ruokkii sitä puoliksi sulaneella ravinnolla. Poikaset kuoriutuvat huhti-toukokuussa kävynsuomujen aukeamisen aikaan, jolloin siementen kerääminen on helpointa ja jolloin jälkeläisille riittää runsaasti vahvaa ravintoa.

Pesäpoikasaikaan pienokaiset syövät yhteensä noin 90 000 kuusensiementä. Parinkymmenen siemenen minuuttivauhdilla työ vaatii kolmen vuorokauden tauottoman uurastuksen, tosin myös emojen on itse syötävä. Ruokaa siis tarvitaan melkoisesti.

Pikkukäpylinnut ja viherpeippo
Poikaset jättävät pesän reilun parin viikon ikäisinä, ja tuolloin touko-kesäkuun vaihteessa perheet lähtevät kiertelemään. Ne liikkuvat laajoilla alueilla etsien hyviä ruokamaita talvehtimista ja seuraavan kevään pesintää varten. Perhe pysyy tämän jälkeen vielä pitkään yhdessä.

Käpylinnut näyttäytyvät pihapiirissä ja teiden varsilla säännöllisesti käydessään keräämässä karheita aineksia, kuten soraa mahaansa siemenravinnon ”jauhinkiviksi”.


Nykykäsityksen mukaan ristiinkasvanut nokka on tarkoituksenmukainen sopeutuma käpysuomujen aukomiseen. Aina nokkaa ei kuitenkaan ole osattu pitää luonnon järjestämänä kätevänä työkaluna. Vanhan legendan mukaan käpylinnut nimittäin yrittivät irrottaa nauloja, joilla Jeesus oli ristiinnaulittu.

Käpylintujen repiessä irti nauloja niiden nokka vääntyi ja höyhenpuku tahriintui punaiseksi. Luoja palkitsi irrottamistyön: käpylinnun ruumis ei koskaan mätäne, siltä ei lopu koskaan metsästä ruoka eikä pakkanen palelluta, vaikka lintu rakentaa pesänsä keskitalvella.

Legendan ansiosta käpylintuja on Keski-Euroopassa sanottu myös kristuslinnuiksi. Toinen syy nimeen on se, että vaeltelevia käpylintuja nähdään noilla seuduin usein juuri Kristuksen syntymäjuhlan aikaan.


Isokäpylinnulla on pikkukäpylintua vahvempi nokka, isoveli on myös hiljaisempi ja erikoistunut männynkäpyihin ja mäntymetsiin. Virossa molemmat linnut ovat saaneet nimen suosikkipuittensa mukaan: kuusekäbilind ja männikäbilind.

Saksassa pikkukäpylintu on kuusenristinokka Kleiner gehörnter Vogel ja isokäpylintu männynristinokka Großer Nashornvogel. Minusta on mielenkiintoista, että käpylintu on mainittu jo Kalevalassa.

Siitä vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen,
astui soitellen ahoja, kajahellen kankahia
kera kuulun vierahansa, kanssa karvalallusensa.
Jo soitto tupahan kuului, alle kattojen kajahus.

Virkahti väki tuvassa, kansa kaunis vieretteli:
"Kuulkottes tätä kumua, salon soittajan sanoja,
käpylinnun kälkytystä, metsän piian pillin ääntä!"

Kalevala Kuudesviidettä runo

Lähteet: Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen, Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; BirdLife, Lintujen talviruokinta; Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Lasse J. Laine, Suomen luonto; LuontoPortti; Naapurin nälkä aktivoi käpylinnun, Tiede Luonto 2/2023; Olli Korhonen, luontokuvaaja 26.3.2013; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Pekka J. Nikander, Suomen luonto. Linnut. Käpylinnut; Pertti Koskimies, Yle. Luonto 29.5.2017; Samuli Haapasalo, Suomen Luonto. Blogi Vuosi Suomen luonnossa 19.2.2019 ja 7.1.2020; Tiedonportailla; Topi Linjama, Kaleva 1.3.2008; Veli Pohjonen 9.2.2010, emeritusprofessori Joensuun yliopisto; Kalevala Kuudesviidettä runo; Raisa Remšujeva, alkuosa Sadusta Pakkasen mua, Karelian kipinä 3.1.2022.


LUE LISÄÄ

Pikkukäpylintu, Suomen oma papukaija, 1. osa

03 helmikuuta 2024

Katselin ikkunasta oman pihan linturuokintapaikan vilkasta liikehdintää. Talviruokinnalla käyvä lajisto on runsastunut niin meillä kuin yleisestikin; ruokintaa hyödyntävät muun muassa käpy- ja valkoselkätikka, tikli, urpiainen, viherpeippo, mustarastas, keltasirkku, punatulkku ja moni muu. Ihastellessani punatulkkujen kauneutta valkea hankea vasten silmiini osui vähän erilainen punainen lintu. Pian punatulkkujen joukkoon ilmestyi toinenkin punainen lintu. Äkkiä kamera esille! Se on kuvausvalmiina näin talvisin koko ajan, ja jalustakin on helposti saatavilla.
 

Tutkimalla lähteitä selvisi, että lintu on peippoihin kuuluva pikkukäpylintu. Se ja isokäpylintu on vaikeasti toisistaan erotettava lajipari. Ruokailupuun perusteella lajeja ei voida määrittää, vaikka toinen linnuista etsii ravintoa pääasiallisesti männyistä ja toinen kuusista. Yhtenä tuntomerkkinä on isokäpylinnun kookkaampi nokka, joidenkin lähteiden mukaan se on papukaijamaisempi. Pikku- ja isokäpylintu myös laulavat eri tavalla.
 
Käpylinnun kaverina viherpeippo
Käpylinnun kookkaan nokan leuat menevät nokan kärjessä ristiin, mistä se on saanut englanninkielisen nimensäkin red crossbill punainen ristinokka. Nuorella linnulla on suora nokka, ja vasta jonkin ajan kuluttua nokan puolikkaat kasvavat toisensa yli kääntyen joko oikealle tai vasemmalle. Nokan erikoinen rakenne on sopeutuma ravintotapoihin.

Linnun ravintona ovat kuusen siemenet, joskus myös männyn, pihlajan ja lehtikuusen siemenet sekä poikasilla hyönteiset. Hätäravinnoksi kelpaavat marjat ja puiden silmut.
 

Pikkukäpylintu puree kävyn tyven poikki ja riipii oksalla seisten kävystä suomuja. Se pystyy ristinokallaan avaamaan helposti kuusenkävyt ja kaivamaan siemenet suuhunsa. Maahan tömähtävät kävyt paljastavat usein käpylintujen olinpaikan.

Koiras on tiilenpunainen, naaras harmaan- tai kellanvihertävä, samoin nuoret linnut, jotka ovat myös juovikkaita. Kooltaan pikkukäpylintu on suunnilleen punatulkun kokoinen. Käpylinnulla on iso pää ja lyhyt pyrstö. Olen nähnyt pihamme ruokinnalla vain kaksi koirasta tai sitten en tunnista naarasta keltasirkkujen joukosta, mutta naapuri oli nähnyt myös naaraslinnun.
 

Käpylintu pesii koko Suomessa, ja sen kanta on vakaa. Pesivien määräksi on arvioitu 50 000–400 000 paria, ja talvikanta on 10 000–1 miljoona yksilöä. Lintujen runsaus ja pesimäalueet vaihtelevat rajusti käpysadon mukaan, huippusato on kahdesta viiteen vuoden välein. Hyvän käpysadon keväinä käpylintuja esiintyy runsaslukuisesti kuusivaltaisissa havumetsissä, muulloin lintu on melko harvinainen.
 

Kuusen siemensadon romahtaessa valtaosa pikkukäpylinnuista matkaa tuhansia kilometrejä, kunnes sopiva alue löytyy, joinakin vuosina linnut siirtyvät jopa Keski-Eurooppaan asti. Suurvaelluksia on kolmen neljän vuoden välein. Kevääseen mennessä linnut ovat palanneet takaisin pesimäseuduilleen pohjoisen havumetsiin.

Pikkukäpylintuja esiintyy laajalle levinneenä suuressa osassa pohjoisia mantereita. Ne pesivät Euroopassa ja Aasiassa, myös idässä aina Japaniin ja Filippiineille asti, lisäksi paikallisesti Pohjois-Afrikassa Atlasvuorilla sekä suuressa osassa Pohjois-Amerikkaa. Näiden pesimäalueiden arvellaan syntyneen pitkälle ulottuneiden vaellusten seurauksena.
 

Käpylintujen vaelluksista on kirjallista tietoa Englannista jo 1200-luvulta. Kun näitä outoja ristinokkia ennen vanhaan ilmaantui parvittain pihoille, sen ennustettiin merkitsevän ruttoa, sotaa ja muuta onnettomuutta.

Pikkukäpylintupostauksen 2. osa Käpylinnun pesä on talvisen kuusen oksalla 10.2.2024.
 
Oli yksi harakka. Še ei ollun aivin tavallini. Harakka kävi Meččäkouluo ta šuatto lukie. Šentäh häntä kučuttih Kirjakši.

Oli tulošša Uuši Vuosi. Kirja kyšeli kaikilta:
– Missä Pakkani eläy?
Kontie ei tietän, kun hiän makuau koko talven. Orava niise ei tietän, hänellä on äijän muuta hommua.

Šiitä käpylintu šano:
– Pakkani eläy pohjosešša. Šieltä päin še aina tulou.
Rohkie harakka piätti:
– Lähenpä mie iče Pakkaista eččimäh!

Raisa Remšujeva


Lähteet: Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen, Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; BirdLife, Lintujen talviruokinta; Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Lasse J. Laine, Suomen luonto; LuontoPortti; Naapurin nälkä aktivoi käpylinnun, Tiede Luonto 2/2023; Olli Korhonen, luontokuvaaja 26.3.2013; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Pekka J. Nikander, Suomen luonto. Linnut. Käpylinnut; Pertti Koskimies, Yle. Luonto 29.5.2017; Samuli Haapasalo, Suomen Luonto. Blogi Vuosi Suomen luonnossa 19.2.2019 ja 7.1.2020; Tiedonportailla; Topi Linjama, Kaleva 1.3.2008; Veli Pohjonen 9.2.2010, emeritusprofessori Joensuun yliopisto; Kalevala Kuudesviidettä runo; Raisa Remšujeva, alkuosa Sadusta Pakkasen mua, Karelian kipinä 3.1.2022.
LUE LISÄÄ

Pihabongaus 27. ja 28.1. – montako lajia vieraili lintulaudallasi?

27 tammikuuta 2024

Lintulaudat ovat näköalapaikkoja, kun seurataan linnuston muutoksia. Niiltä saadaan yksinkertaisilla menetelmillä tärkeitä tietoja, jotka täsmentävät varsinaisissa talvilintulaskennoissa saatavaa kuvaa linnuston kehittymisestä. Ruokintapaikan lintutilanne muuttuu jatkuvasti talven edetessä, muun muassa talvikuolleisuuden ja sään vaihtelun takia.

Tikli
Lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia heikentävät kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää; runsaasta 240 pesimälajistamme noin 70 jää siitä huolimatta sinnittelemään tänne talveksi. Jääminen voi kuitenkin olla turvallisempaa kuin raskaalle ja vaaralliselle muuttomatkalle lähtö, lisäksi selviytyjät pääsevät valtaamaan ensimmäisinä kevään pesimispaikat.

Pikkukäpylintu ja kolme viherpeippoa
Ihmisen tarjoama ruokinta auttaa monia talvehtivia lintuja pysymään hengissä kevääseen. Sen vaikutukset näkyvät, esimerkiksi talitiainen ja sinitiainen ovat runsastuneet moninkertaisesti, myös yhä useampi mustarastas jättää lähtemättä muuttomatkalle.
 
Enimmillään viisi mustarastaskoirasta ja pari naarasta taisi olla viime viikolla hyppelemässä meidänkin pihassa. Ruokinta lienee vaikuttanut myös pikkuvarpusten määrän kasvuun, niitä näyttää olevan runsaasti.

Valkoselkätikka
Talviruokinnalla käyvä lajisto on monipuolistunut maassamme viime vuosina. Suosituimpia talvilintujen herkkuja ovat auringonkukansiemenet, maapähkinät ja tali. Pihamme tarjontaa hyödyntävät nykyisin myös tiklit, urpiaiset, viherpeipot sekä käpytikka ja valkoselkätikka.
 
Uusimpana tulokkaana lintulaudalle ilmestyi pikkukäpylintu. Myös puukiipijöiden ja pyrstötiaisten on nähty vierailevan joissain pihoissa.

Hömötiainen
Kuusitiainen, hömötiainen, töyhtötiainen ja närhi varastoivat ruokaa talven varalle jo syksyllä. Nämä metsälinnut vierailevat ruokintapaikoillakin ahkerasti kovien pakkasten aikaan, koska ne kärsivät sopivien ruokailu- ja pesimäalueiden puutteesta. Se puolestaan johtuu linnuille luontaisen monipuolisen metsäluontoympäristön häviämisestä ja köyhtymisestä.

Tilhi
Suomen Luonto -lehdessä esitellyn tutkimuksen mukaan kaupunkialue vetää puoleensa lintuja talvella, jolloin niitä on keskimäärin nelinkertaisesti verrattuna metsäisiin alueisiin. Linnut hakeutuivat kaupunkiin talviruokinnan sekä marjapuiden ja marjapensaiden perässä.
 
Lahdessa tehdystä tutkimuksesta ilmeni, että runsaimmat lajit olivat sinitiainen ja talitiainen sekä pikkuvarpunen. Itse voin tehdä vertailevaa havainnointia Ruokolahdella sijaitsevan mökin ja Lappeenrannan läntisessä kaupunginosassa sijaitsevan kaupunkikodin pihan välillä.

Urpiainen
Pihabongaus on tänä viikonloppuna 27. – 28.1. Siihen osallistuminen on helppoa: Tarkkaile. Tunnista. Laske. Ilmoita. BirdLife Suomi | Pihabongaus

Punatulkut keltasirkut
lintulaudan täyttää.
Valkoisella hangella
niin kauniilta ne näyttää.
Talipallot siemenet ja pienen pienet jyvät
talitintin mielestä on makoisat ja hyvät.
Auringossa laudalta jo lumi hiukan suli
pikku-pikku hippiäinen laudalle myös tuli.

Tuituin lorumaa

Lähteet: BirdLife; Riikka Kaartinen, Suomen Luonto 1/023, Journal of Urban Ecology -lehti; Tuituin lorumaa.

LUE LISÄÄ