Kukin eläin on saanut juuri itselleen sopivat korvat

Miten sammakko, kettu, pöllö ja kalat kuulevat? Millaiset korvat niillä on? Entä lepakolla, hiirellä, kyyllä ja jäniksellä?

Kettu

Ketulla kuulo lienee sen aisteista tarkin ja käyttökelpoisin. Talvella kettu pystyy kuulemaan lumen alla kipittävän metsämyyrän askeleet ja vaimeankin vikinän, sitten se tähtää korvakuulolta.

Kun kettu on varma myyrän sijainnista, se loikkaa korkealle ilmaan ja lyö tassunsa suoraan hangen läpi pikkujyrsijän niskaan. Ketulla on korvat aina höröllä, myös silloin kun se käpertyy lepäämään avaralle paikalle.

Metsäjänis

Jäniksellä on erinomainen kuulo, jonka avulla se voi havaita vaanivan saalistajan jo kaukaa. Sen tärkeimmät aistit ovat paetessakin kuulo ja näkö. Jänis voi kääntää korvansa kuuntelemaan eri suuntia.

Ruokaillessaan jänis pitää korvansa matalana vain muutaman hetken ottaessaan ruokapalan suuhunsa, mutta jo pureskeluvaiheessa korvat ovat koko ajan pystyssä ja ympäristö tarkan silmälläpidon alaisena.

Metsähiiri

Hiiren läpikuultavan ohuet korvat kääntyilevät joka suuntaan. Hiiri ei kuule matalia ääniä, niinpä miehen puhe, koiran haukkuminen ja auton moottorin hurina ovat sen kuuloalueen ulkopuolella. Sen sijaan hiiri kuulee juuri ja juuri lapsen tai korkeaäänisen naisen puheen. Se kuitenkin aistii ihmisen kuuloalueen ulkopuolella olevia korkeita ääniä eli ultraääniä.

Lepakko

Hyönteisiä syövä lepakko suunnistaa pimeässä kaikuluotaamalla. Se päästää tarkasti ajoitetun sarjan huutoja ja muodostaa kolmiulotteisen kuvan maailmasta kuuntelemalla kaikuja. Lepakko ikään kuin näkee korvillaan. Sen kuuloaisti on kaksijakoinen: lepakko on herkkä toisaalta matalille ympäristön äänille – kuten eläinten liikkeistä kuuluvalle rapinalle – ja toisaalta omille korkeille kaikuluotausäänilleen.

Varpuspöllö

Pöllön korva-aukot ovat suoraan silmien takana pään sivuilla. Ne ovat valtavan suuret ja sijaitsevat keskenään eri korkeudella. Lennossa alempi korva – usein linnun vasen korva – kuuntelee maan pinnalta kuuluvia ääniä ja ylempi taivaalta kuuluvia.

Koska korvat ovat eri tasossa, pöllö pystyy paikantamaan lumen alla liikkuvan pikkunisäkkään tarkasti ja iskemään saaliiseen jopa lumihangen läpi. Tästä poikkeuksellisesta kyvystä tulee sanonta, että pöllöt näkevät korvillaan. Herkkyydeltäänkin pöllöjen korvat kuulevat ihmiskorvia paremmin.

Ruskosammakko

Sammakolla on selvästi näkyvät korvat: pyöreä tärykalvo on suoraan eläimen ohimon pinnalla. Useimpien sammakkolajien korva on erikoistunut aistimaan nimenomaan niitä äänenkorkeuksia, joilla lajitoverit ääntelevät.

Sen sijaan muut ympäristön äänet eivät ilmeisesti ole niille kovin tärkeitä. Sammakko kuulee kahdenlaisia ääniä: ilmassa kulkevia korkeita ääniä korvallaan ja maata pitkin kulkevia värähtelynä ruumiinsa läpi.

Kenttäkyy

Kyyllä ei ole lainkaan ulkoisia korvia, tärykalvoa tai korvakäytävää. Käärmeen korvat eivät ole alkeelliset vaan surkastuneet. Matelijoiden kuuloaisti on heikonlainen, mutta olemattomista korvistaan huolimatta käärmeet eivät sittenkään ole aivan kuuroja. Se paljastui vuonna 2023 julkaistusta tutkimuksesta, jossa erilaisille australialaisille käärmeille oli soitettu nauhoitettua musiikkia. Kovaan ääneen puhuminen voi siis sittenkin olla hyvä keino karkottaa kyitä jo matkan päästä!

Lahna

Kalojen äänimaailma on paljon ”matalammalla tasolla” kuin nisäkkäiden ja lintujen. Lähes kaikki kalat kuulevat ääniä joko sisäkorvalla tai kylkiviiva-aistin avulla. Kalalla uimarakko liittyy oleellisesti sisäkorvaan, sillä se vahvistaa kuuloa.

Eri kalalajeilla on erilainen kuuloaisti. Erityisen huono kuulija on kampela, myös lohi on kohtuullisen huono. Kuha puolestaan kuulee kohtuullisesti. Ahvenen kuuloalue loppuu samoille tienoille, kuin hiiren vasta alkaa. Kultakala on hyvä kuulija. Parhaat kuulijat ovat särki, silakka ja silli. Ne pystyvät kuulemaan melko korkeitakin ääniä, samoin ne aistivat kauempaa kantautuvia ja vaimeampia ääniä kuin ahvenet ja lohet.

Ahven

Kalojen on todettu häiriytyvän ihmisten aiheuttamista äänistä. Varsinkin veden alla äänet kantautuvat hyvin ja paikoitellen melu voi olla voimakasta. Laivat, öljy- ja kaasuputket, kaikuluotaimet ja muut ihmisten tekemät kojeet tuottavat merellä runsaasti äänisaastetta. 

Jänöjussi puputti,
juu, juu, juputti.
Suu supussa suputti,
korvat hupussa huputti.
Silmät ristissä ripitti,
pakoon juosta kipitti.
Kirsi Kunnas

Lähteet: Dikseli.fi 13.9.2022; Erkki Pulliainen, Kettu. Suomen nisäkkäät, Suomen eläimet; Hiiret.fi. Terveys; kaikkielaimet.fi. Eläinmaailman kuriositeetit 28.10.2021; Lauri Koli, Suomen eläimet, Lajin kuvaukset. Kalat, sammakkoeläimet ja matelijat; LuontoPortti Verkkolehti 10.6.2010 Kalat kategoria; Luontosivusto. Metsäjänis; Maija Karala, Tiede Luonto 8/2024; Martti Aarnio, Metsäjänis. Suomen nisäkkäät, Suomen eläimet; Minna Pyykön maailma 5.11.2023 Yle Areena/Luke, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Teppo Vehanen; Mirva Uotila, Suomen Luonto 29.10.2015; oph.fi, biologia 7 – 9; Otso Karhu, Vesa Marttinen, Yle.fi 28.4.2022; Pentti Koskela, Sammakkoeläimet. Suomen eläimet, Lajin kuvaukset. Kalat, sammakkoeläimet ja matelijat; Pertti Viitanen, Matelijat. Suomen eläimet, Lajin kuvaukset. Kalat, sammakkoeläimet, matelijat; Reetta Vairimaa, Helsingin yliopisto, Yliopistolehti 6.11.2020; Regina Bailey, eferrit.com, Sammakko-anatomia; Salla Hongisto, Yle.fi 7.4.2015; sammakkolampi.net; Turun Sanomat, Teemat 7.9.2010; Tutkija Teppo Vehanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos; Wikipedia; Kirsi Kunnas.

LUE LISÄÄ

Talventörröttäjät levittävät elämää eteenpäin

Talvi muuttaa maiseman hiljaiseksi ja valkeaksi, paikoin myös karuksi, mutta talventörröttäjät tuovat siihen eloa. Tämä hauska nimi viittaa kasveihin, jotka säilyvät kuivuneina pystyssä pitkälle syksyyn ja talveen. Niiden varret ja siemenkodat kestävät talven ankarat olosuhteet. Kuivien kasvien ontot varret ja siemenkodat tarjoavat suojapaikkoja kimalaiskuningattarille ja monille muille hyönteisille.

 

Talventörröttäjien tunnistaminen on ihan oma lukunsa verrattuna kesäiseen kasviretkeilyyn. Tunnistatko sinä törröttäjiä?

 

Maitohorsma
Talventörröttäjille pystyyn kuivuminen on lisääntymisstrategia. Usein siemenet pysyvät kodassaan niin tiukassa suojassa, että vasta navakka tuuli irrottaa ne liikkeelle.

Kovapintainen hanki on erinomainen alusta, jota pitkin siemenet voivat viilettää viiman mukana.

 

Pikkulaukku
Osa kasveista leviää nimenomaan tuulen avulla, ja korkeiden törröttäjien siemeniin tuuli tarttuukin hyvin; luhtakuusion kodat toimivat siemeniä viskovina purjeina. Kun kasvit varistavat siemeniään hangelle, myös kevättalven sulamisvedet kuljettavat niitä kauas uusille kasvupaikoille.

 

Luhtakuusio
Monet talventörröttäjistä ovat sitkeitä rikkaruohoja ja kasvavat kesantomailla, ranta-alueilla ja pellonpientareilla. Ruohovartisia talvisiementäjiä meillä lienee lähes parisataa lajia, esimerkiksi järviruoko, mesiangervo, kultapiisku ja sarjakeltano sekä naamakukkaiskasvit, risti- ja mykerökukkaiset, samoin ruusu- ja kohokkikasvit. Heinistä tavallisia ovat ahde- ja nurmilauha sekä hietakastikka.

 

Seittitakiainen
Käsite talventörröttäjä ja talvisiementäjä ovat hieman epämääräisiä, sillä riippuu myös sää- ja lumioloista, ulottuuko kasvi niin korkealle, että pystyy karistamaan siemenensä lumen päälle.

Talvella siementäviä rikkakasveja ovat muun muassa jauhosavikka, juolavehnä, nokkonen, piharatamo, marunat, siankärsämö, takiaiset, ohdakkeet, valvatit ja pujo. Monelle tuttuja talvisiementäjiä ovat myös pietaryrtti, koiranputki ja osmankäämi.

 

Seittitakiaisella on oma talvisiemennyskeinonsa: sen pallomaiset kuivuneet mykeröt tarttuvat koukuillaan eläinten turkkiin, jolloin ne voivat kulkeutua hyvinkin kauas.

 

Varjolilja
Puutarhakasveista monien loppukesän ja syksyn tanakkavartisten kukkijoiden sekä kookkaiden perennojen ja koristeheinien törröttämään jättäminen on ekoteko. Se tukee luonnon monimuotoisuutta ja tarjoaa iloa silmälle. Törröttäjät myös sitovat maaperää ja ehkäisevät eroosiota, erityisesti avoimilla alueilla.

 

Paju
Talventörröttäjillä tallella olevat siemenet ovat tärkeä ravinnonlähde tikleille, hempoille, viherpeipoille ja muille siemensyöjille. Ruokailevien lintujen ja eläinten mukana siemeniä myös kulkeutuu uusille kasvupaikoille. Osittain talvella siementäviä ovat kanerva, puolukka ja karpalo. Puista ja pensaista siementävät ainakin osaksi talvella kuusi, mänty, leppälajit, raita (paju), pihlaja, ruusulajit ja kataja.

Talvipäivän haalea valo, kaikki ympärillä uinuu.
Luonto ottaa hengähdystauon,
ja me ihaillemme sen kauneutta.
muistovarssy

Lähteet: Anna Aho, Piha ja puutarha 23.1.2018; Anna Tuominen, Suomen Luonto 1.3.2020; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 14.2.2024; Juha Lakaniemi, LuontoPortti; Jukka Ranta, Suomenojan luonto; Mikko Puttonen, Tiede Luonto 1/2025; Oulun yliopisto. Pohjoisen luontomme talvi; muistovarssy.com, ihana-talvi-runo.

 
Talventörröttäjät 15.3.2016 edellinen bloginpostaukseni

LUE LISÄÄ

Talvikalassa

Vieraskynänä on erityisopettaja Merja Hyvärinen Kiuruvedeltä.

Helmikuun alussa meillä oli vieraita Helsingistä. Lauantaina saimme pojaltamme kutsun tulla vieraitten kanssa kokemaan verkkoja perheen mökille. Kutsun tarkoituksena oli, että "etelän immeesetkin saisivat katsella, miten ne kalat kalatiskeihin saadaan." Kutsu otettiin toki mielellään vastaan. Minäkään en ole ollut ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen talviverkoilla.

Enemmän tai vähemmän Michelin-ukon näköisinä ajelimme Pielavedelle Salonsaareen. Pakkasta oli muutama aste. Sää oli pilvinen ja taivas täynnä sinisen ja harmaan eri sävyjä. Lunta jäällä ei ollut juuri lainkaan, mutta jään pinta oli rouheinen eikä luistanut jalan alla.

Mökkirannasta oli verkoille kävelyä vain muutamia satoja metrejä. Moottorikelkkakin oli käytössä. Sillä lapset kavereineen hurruuttivat ajella kavereittensa kanssa, ja osa otti kyytiä ahkiossa. Lonkkaleikkausta odottava ukkikin sai moottorikelkka-ajelua.

Poikamme 12- ja 10-vuotiaat pojat käyvät viikoittain verkoilla isänsä kanssa, niinpä he hoitivat nytkin hommat ammattilaisen ottein. Meistä muista ei ollut apua verkkojen kokemisessa, oltiin vain "turisteina".

Ensimmäisestä verkosta tuli kuhia ja iso ahven. Myöhempi punnitus näytti ahvenen painoksi 860 grammaa. Seuraava verkko oli tyhjä, mutta kolmannesta tuli lahnoja ja made, taisi olla joku pieni haukikin.

Minä nautin jäällä kävelemisestä, seurana poikien nuoret koirat, labradorinnoutaja ja sileäkarvainen noutaja. Kävelyni aikana muu porukka tarkkaili, millaista saalista verkoista nousee...

Kun pienet pojat menivät virittelemään makkaranpaistotulia, minä läksin noutamaan 8-vuotiaita tyttökaveruksia makkaranpaistoon. Palatessani takaisin kuulin jäältä innostunutta puheensorinaa ja riemukkaita huudahduksia. Ihmekös tuo, sillä jäälle oli juuri nostettu suuri hauki viimeisestä eli ns. rantaverkosta.

Alkoi kova arvuuttelu, kuka osuisi lähimmäksi sen oikeaa painoa. Punnituksessa hauen painoksi tuli 10 kg 890 g! Kyllä siinä riitti ihmettelyä niin "etelän immeesillä" kuin meillä muillakin. Ja voi miten hyvältä mahtoikaan tuntua itse pyytäjistä. Makkaratulilla, mökkikahveilla ja koko illan oli kaikilla kertakaikkisen hyvä fiilis!

Ennen vieraittemme paluuta Helsinkiin saimme tarjota heille savustettua lahnaa. Siitä teimme eri lisukkeiden kanssa savukalatahnaa voileipien päälle. Lahnat kyllä maistuivat lämpiminä niin hyvälle, että meinasivat syödä ne kaikki ihan sellaisenaan.

Madekeittokin keitettiin lounaaksi. Vieraat saateltiin kuhafileiden kanssa junalle sunnuntai-iltapäivällä. Arvelen, että kuhat ovat maistuneet heille kotona!

Nyt vaan odotellaan, milloin vieraat ilmoittavat tulevansa uudelleen kokemaan kalaverkkoja… 

Kalastuskuvat ovat Merja Hyvärisen.

LUE LISÄÄ

Sininen tunti, sininen hetki .

Suomenkielinen termi sininen hetki eli hämäränhyssy kuvasi alun perin talvi-ilmiötä, joka voidaan havaita toisinaan auringonlaskun jälkeen. Nykyään termiä voidaan käyttää kuvaamaan tätä vaikeasti tavoitettavaa hetkeä hämärän ja pimeyden välillä vuodenajasta riippumatta.

Sininen hetki on kahdesti vuorokaudessa. Se on yleensä parhaimmillaan 15 - 90 minuutta ennen auringonnousua tai auringonlaskun jälkeen, mutta auringon on oltava silloin horisontin alapuolella. Noina hetkinä auringon valo levittäytyy sillä tavalla, että ihmissilmä aistii valon lähinnä sinisenä.

Mitä lähempänä päiväntasaajaa ollaan, sitä lyhyemmän aikaa sininen hetki kestää. Pohjois-Lapissa se kestää marraskuussa noin kaksi ja puoli tuntia, kun taas Helsingissä samaan aikaan vuodesta noin tunnin. Kesällä sinisen hetken kesto on huomattavasti lyhyempi.

Sininen hetki on monien maisemakuvaajien mielestä paras aika kuvata, sillä taivaan siniset sävyt lisäävät tunnelmaa ja luovat kylläisiä värejä. Kuvaajat voivat jakaa sinisen hetken ja sen yksittäisten vaiheiden pituuden kolmeen hämärän vaiheeseen.

Sininen tunti, sininen hetki tulee ranskalaisesta ilmaisusta l'heure bleue, joka viittaa hämärään aikaan aamuisin ja iltaisin, kun ei ole täyttä päivänvaloa eikä täydellistä pimeyttä.

Näkyvän sinisen hetken lisäksi tai ohella voimme myös tuntea sinisen hetken. Se voi olla surullinen, se voi olla onnellinen, se on jokin sinulle erikoinen hetki, jonka haluat tallettaa muistojen lippaaseen.

Tämän sinisen hetken haluan säilyttää

luminen metsä seisoo hiljaa,

aurinko painuu maiseman taa

Tämän sinisen hetken haluan säilyttää

vuosien jälkeen,

kun kaikki jo hämärtää

Raili Heikkilä

Holger Anderson digiKUVA 29. 6. 2022; Janne Ahojapalo, MTV-uutiset 23.03.2024/meteorologi Markus Mäntykangas, Foreca; Maiseman Lumo, Mikael Rantalaisen Maisemakuvia; Sininen hetki -laulun tehnyt Ellinoora, Anni Ellinoora Leikas; Wikimedia Commons; AarreRunot, Sininen hetki; Raili Heikkilä, runo Sininen hetki kirjassa Hallan helmoissa 16.12.2019.

Edellinen postaukseni sinisestä hetkestä oli 9.4.2016.

LUE LISÄÄ

Pihabongaussunnuntaina mökillä

Oli se päivä vuodesta, jolloin tarkkaillaan pihapiirissä lintuja, tunnistetaan ja lasketaan niitä. Olin sen viikonlopun Ruokolahden mökillä, kotipihan lisäksi meillä on sielläkin lintujen ruokintapaikka. Oli tammikuuksi erikoisen lämmin päivä, neljä plusastetta. Lunta oli paikoin aika vähän.

 

Töyhtötiaisia
Tontin rannassa on kapea puuvyöhyke näkösuojana järvelle ja järveltä. Noihin petäjiin, haapoihin, leppiin ja koivuihin on ripustettu siementen syöttölaitteita, talimakkaroita ja talipallotelineitä.

 

Kello kymmenen asetuin seisomaan sopivalle näköetäisyydelle, mutta ruokailevia lintuja häiritsemättä. Vaihdoin välillä paikkaa toisen männyn juurelta toisen viereen.

 

Sinitiainen
Sinitiaiset olivat vilkkaita, ne lentelivät ympäriinsä. Pistäytyivät hakemassa kuorittuja auringonkukansiemeniä, kohta jo nokkivat rasvatankoa ja olivat pian taas siemenautomaatilla. Välillä ne saattoivat istahtaakin oksalle. Sinitintit olivat aloittaneet jo keväisen ääntelynsä, sillä hentoa sirkutusta kuului oksistosta.

 

Talitiaiset
Talitiaisia oli vähemmän näkyvillä kuin sinitiaisia.Talitiainen nappasi auringonkukan siemenen ja meni syömään sitä oksalle. Kohta se lennähti takaisin hakemaan uuden siemenen ja taas kohta uuden. Vain talitangolla ne malttoivat pysyä pidempään paikoillaan.

 

Talitiainen ja sinitiainen riitelevät
Yhtäkkiä huomasin jotain liikettä maan pinnassa ja pienen kolon lumirajassa. Siellä liikkui pieni metsämyyrä ja niin eläväinen, että hyvä kun ehdin edes havaita sen. Pikkuotus haki maahan pudonneita jyviä yhden kerrallaan ja kipitti saman tien takaisin koloonsa. En ennättänyt saada siitä kuvaa, vaikka odotin sormi laukaisimella.

 

Hömötiainen
Hömötiainen pistäytyi jyväautomaatilla ja jäi siihen syömäänkin. Lensi pois ja nappasi uuden siemenen, jonka se nautti nyt männyn oksalla. Hömötiaisia oli linnuista kaikkein vähiten liikkeellä.

Töyhtötiaisia on käynyt mökin ruokintapaikalla, mutta juuri nyt niitä ei osunut näkösälle. Ensimmäinen kuva on viime talvelta.

 

Puukiipijä
Ehdin siinä odotellessani pohdiskella, ovatko puukiipijät muuttaneet talveksi pois, kun kiipijä jo lehahtikin läheisen männyn rungolle. Se etsi syötävää kiertäen runkoa tyveltä ylöspäin, mutta heittäytyi kohta lentoon ja lehahti seuraavan puun tyveen.

 

Olen nähnyt puukiipijän naputtelevan kaarevalla nokallaan myös lintujen talitankoja ja talipalloja mökkiruokinnalla.

 

Käpytikka ja talitiainen
Kaksi käpytikkaa käy päivittäin ruokinnalla nauttimassa talitangon rasvaa. Nyt ne olivat vähän levottomia ja syöminen meni välillä peräkkäin lentelyksi. Onkohan jo kevättä ilmassa… 

Tunti meni nopeasti. Kotipihassamme käy lintuja niin paljon ruokintapaikalla, että niiden laskenta on käynyt monella bongauskerralla työstä. Tänään mökillä oli helppoa. Kirjasin muistiinpanoihin havaitsemani linnut ja lähetin tulokset BirdLifelle.

Tässä tulee kaikki tintit,
meit on tali-, hömö-, töyhtö- ynnä sini-,
se ei ole Minun nimi.
Minä olen kuusitiainen,
metsässä liikkuja, aika hiljainen,
mitä nyt joskus vähän rähisen..
hippasenheikki

Lähde: hippasenheikki 3.3.2005, Linturuno, siitä alkuosa, Viihde ja kulttuuri/Runot/Kirjallisuus.

LUE LISÄÄ