Idänlehtikuoriainen

Oletko nähnyt lepän lehtiä, jotka ovat kuin ruskeaa pitsiä? Todennäköisin leppien ruskettumisen syy on idänlehtikuoriaisen Agelastica alni toukkien ruokailu, ne nimittäin jyrsivät lehden pintaan pieniä, ruskeita laikkuja vieri viereen. Lopulta kuoriainen syö puut niin paljaaksi, ettei jäljelle jää kuin vahvimmat lehtisuonet.

 

Idänlehtikuoriaisia tavataan usein metsänreunassa, hiekkakuopilla ja järvenrannalla kasvavilta harmaa- ja tervalepiltä. Samalla lehdellä voit nähdä kuoriaisia alkukesällä suuren määrän.

 

Nimenomaan tuo herätti huomioni, kun vaeltelin Saimaan rannan polkua pitkin lehtipuiden katveessa. Aloin kulkea parin viikon välein samaa reittiä, jolloin näin kuoriaisten kehitysvaiheet lepissä.

 

Idänlehtikuoriainen munii alkukesästä lepän lehden alapinnalle. Kesä-heinäkuussa munista ilmestyy toukat, joita voi tavata vielä elokuussa. Toukissa on piikkimäisiä ulokkeita ja sukasia. Ne elävät ensin suurena ryhmänä lehden alla, mutta jakautuvat nahanluonnin jälkeen eri lehdille.

 

Toukista kuoriutuu uusi aikuisten kuoriaisten sukupolvi keskikesällä. Aikuinen on metallinsinihohtoinen tai -violettinen, vajaan sentin mittainen ja kupera kovakuoriainen, jonka tuntosarvet ovat kiinnittyneet lähelle toisiaan. Toukka on melko samanvärinen, mutta vähän tummempi.

 

Idänlehtikuoriainen esiintyy paikoitellen hyvin runsaslukuisena, etenkin Itä-Suomessa. Sitä on tavattu Pohjois-Savossa ja Karjalassa saakka. Kuoriaiset talvehtivat sammalten tai lehtien alla.

 

Idänlehtikuoriainen runsastuu aika ajoin. Hyönteismaailmassa on tavallista, että jonkin lajin määrä kasvaa välillä huomattavasti. Hyönteisiä syövät linnut ja loispistiäiset pitävät kuitenkin huolen siitä, että joukkoesiintymä jää lyhytaikaiseksi.

 

Suuret kuoriaismäärät voivat syödä kokonaisia lepikoita paljaaksi, mutta yleensä lepät selviävät yhdestä tuhokesästä hyvin. Leppä ei kuole lehtikatoon, vaan se kasvattaa loppukesästä uudet lehdet. Idänlehtikuoriaisten aiheuttamilla tuhoilla ei ole huomattavaa metsätaloudellista merkitystä, koska leppää käytetään lähes yksinomaan polttopuuna.

 

Jos pelkäät puutarhassasi olevan idänlehtikuoriaisia, tarkkaile pensaiden mahdollisia lehtivioituksia. Jos huomaat kuoriaisia, ne voit poimia pois käsin pienistä taimista. Torjunta on kuitenkin harvoin tarpeen.

Epäilemättä tulen vielä kirjoittamaan
kukista ja perhosista,
pienistä kuoriaisista ja kaikesta,
pakenemaan Varjomaasta maahan,
jossa ihmeet ovat mahdollisia.
Satu Kaikkonen

Lähteet: Atte Komonen. Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto. Biodiversiteetti-koulutusverkosto; Harry Nyström. LuontoPortti-verkkolehti, luontokysymyksiä; Jouni Tanninen, Yle. 23.7.2020. Hyönteistieteen professori Matti Koivula Luonnonvarakeskus; laji.fi; Uunio Sailas, Hyönteisiä värikuvina; Ötökkätieto. Ötökkägalleria; Satu Kaikkonen Kaarnanpala pihkassa. Viimeinen säe runosta Annan aaveiden lähteä. https://satukaikkonen.fi

LUE LISÄÄ

Valkoinen maitohorsma

Horsma, myös maitohorsmana tunnettu kasvi kukkii juuri nyt valtoimenaan. Se onkin karujen maiden komeimpia kasvejamme.

Maitohorsma kasvaa tienvarsilla ja joutopelloilla sekä kulo- ja hakkuuaukeilla hyvin runsaana. Siitä se lienee saanut nimen palomaitohorsma. Ehkäpä lajin tavaton yleisyys tekee siitä liian arkisen silmissämme emmekä huomaa horsman kauneutta.

Räjähdysmäisesti lisääntyvä ja valtavina kasvustoina esiintyvä horsma on tyypillinen pioneerikasvi eli kasvillisuuden kehityksen alkuvaiheen laji. Sen kasvusto ulottuu nopeasti muiden ruohojen yläpuolelle, mutta toisaalta se väistyy nopeasti kasvillisuuden vanhetessa ja puuston varjostuksen lisääntyessä.

Kylätietä kävellessä huomioni kiinnittyi joihinkin valkeisiin kukkasiin hakkuuaukealla heinikon seassa. Kahlasin tunnistamaan kasvit, ne olivat horsmia - elämäni ensimmäiset valkeat maitohorsmat.

Horsman pitkä runsas kukintoterttu on tavallisesti purppuranpunainen, joskus se voi olla  vaaleanpunainenkin. Maitohorsmien joukosta löytyy myös silloin tällöin valkokukkaisia yksilöitä, joilta puuttuu punainen väriaine, kuten näiltä kuvien horsmilta.

Vuosi sitten heinäkuun alkupäivinä kuvasin nuo horsmat, mutta tänä vuonna niitä ei enää ollutkaan samassa paikassa – muu kasvusto oli ilmeisesti vallannut niiden alueen ja pioneerikasvi teki tilaa.

Maitohorsmasta minulla on postaus 10.9.2017 nimellä Jumalattarien kukka vai rentun ruusu.

ennen kuin horsma ehtii kukkaan
alkaa kesän hiljaisuus: yö huokaa
jää sitten henkeään pidättäen odottamaan
että edes yksi lintu sanoisi vielä jotakin
Kai Nieminen

Lähteet: Henry Väre, Horsmakasvit. Suomen Luonto. kasvit; LuontoPortti; Kai Nieminen, Istun tässä, ihmettelen. Valitut runot.

LUE LISÄÄ

Tii tii tikanpoika, käpytikka

Suomen yleisin tikka käpytikka pesii monenlaisissa metsissä ja puissa, pesäkolo on kuitenkin useimmiten haavassa. Samaa koloa se käyttää harvoin yhtä pesimäkautta kauempaa. Kolon suuaukko on viisisenttinen. Itse pesäkolo on usein niin syvä, että ihminen ei näe poikasia, vaikka kurkkisi pesään.

Käpytikka munii toukokuussa 4–7 munaa. Haudonta-aika on alle kaksi viikkoa ja molemmat emot hautovat. Tikoilla on vain yksi poikue kesässä.

Poikasia ruokitaan pesään yli kolme viikkoa. Tikanpojat pitävät pesässä jatkuvaa kimitystä; sen perusteella havaitsinkin tikan pesäkolon haavassa Pappilanniemen luonnonsuojelualueella Lappeenrannassa.

Poikaset ovat lentokykyisiä reilun kolmen viikon ikäisinä, silloin ne lähtevät pesästä. Usein emot kuitenkin ruokkivat poikasiaan maastossa lähes kuukauden ajan, ennen kuin poikue hajaantuu. Tikanpoikaa kuvasin kesäkuun alussa.

Tikanpoikaset osaavat lentää jonkin verran pesästä lähtiessään, mutta niiden liikkuminen on aluksi puusta toiseen liitelyä.

Käpytikka pesii kotini vieressä olevassa puistometsässäkin. Ilmeisesti se on pesinyt jo kauan, koska pihapiirimme ilmestyy vuosittain yksi tai kaksi pientä tikkaa. Sekä isot että pienet tikat käyvät lähes päivittäin juomassa lintujen altaasta.

Tiitiäinen, tikan lapsi,
halukkaasti ruokaa napsi.
Tahtoo vahvemmaksi tulla,
eipä auta pulmaan pulla.
Paljon, paljon toukan rasvaa,
siitä vasta voimat kasvaa.

Lähteet: LuontoPortti; Suomen Luonto; Tiedonportailla.fi; Turun Sanomat 30.8.2008; Värssyjä.

LUE LISÄÄ

Ruusuruoho on keskikesän hyönteismagneetti

Ruusuruohon eli ketoruusuruohon kukat ovat vaaleanpunaisia tai sinivioletteja. Kukilla on hauska kukkien aukeamisjärjestys: ensin aukeavat mykerön reunimmaiset kukat ja hyvin pian sen jälkeen rivi kukkia keskivaiheilta. Ruusuruoho on purtojuurikasveja eikä se kuulu ”oikeisiin” mykerökukkaisiin kasveihin.

Tiiviissä mykerössä voi olla satakunta pientä kukkaa. Niissä riittää runsaasti mettä, ja siksi sen kukat ovatkin monien hyönteisten suosiossa. Ruotsissa ruusuruohon kukilta on laskettu jopa 260 erilaista hyönteisvierailijaa.

Saksalaistutkijat havaitsivat, että eri ruusuruohokasvien välillä on suuria yksilöllisiä eroja meden ravinnekoostumuksessa. Tietyn kasvin mesi voi sisältää kaksinkertaisen määrän sokereita ja aminohappoja toisen yksilön meteen verrattuna. Lisäksi iltapäivällä medessä on lähes kolme kertaa niin paljon sokeria kuin aamupäivällä – aina ei siis kannata olla aamun ensimmäinen.

Koska mykerössä on paljon kukkia, siemeniäkin kehittyy parhaimmillaan satoja. Entisaikaan karja sekä niittyheinää koonnut ihminen olivat sen tärkeimpiä levittäjiä. Siemenissä on sukasia, joilla ne voivat takertua eläinten turkkiin. Myös punatulkku syö syksyisin sen siemeniä. Lyhyitä matkoja ruusuruoho kulkee myös muurahaisten matkassa, sillä siemenissä on mehevä lisäke muurahaisten syötäväksi.

Ruusuruoho ei ole alkuperäinen luonnonkasvi Suomessa, vaan tulokas, jonka koti on ollut alkujaan Venäjän aroilla. Ruusuruoho on mieltynyt erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomen vanhoihin kaskialueisiin, ne ovatkin ruusuruohon selvää valta-aluetta.

Jo kesäkuun lopulla sen voi nähdä värittämässä kuivien niittyjen ja vanhojen kyläteiden pientareita. Ruusuruohon ominta ympäristöä ovat runsaskukkaiset kuivat niityt; ruusuruoho kertoo, että niitty voi hyvin.

Niittymaiden ohella se kasvaa tien- ja radanvarsilla, joutomailla ja pelloilla rikkana. Kotini pihamaa on kuiva, siinä viihtyvät ruusuruohot ja kasvavat kylvämättä. Lähitienoon ojanpientareillakin ne kukkivat kauniisti.

Purtojuuren ja ruusuruohon voi sekoittaa ulkonäön perusteella, mutta ne eivät juuri koskaan kasva yhdessä, sillä purtojuuri suosii savikoita, ruusuruoho on sen sijaan kevyiden hiekkamaiden kasvi. Molemmat ovat kyllä hyviä mesikasveja.

Ruusuruoho on sukunimeltään Knautia, se on nimetty saksalaisen kasvitieteilijän Christian Knautin mukaan. Lajinimi arvensis pohjautuu latinan sanaan arvum ´pelto, viljelymaa´.

Suomenkielisen ruusuruoho-nimen mainitsee ainakin jo H. A. Reinholm vuonna 1850 Jyväskylässä. Se ei viittaa ruusukasviin, vaan kertoo ruusuruohon vanhasta hyötykäytöstä. Ruusu on myös bakteeriperäinen ihon tulehdustauti, jonka merkkejä ovat kuume sekä punoittava ja turvonnut iho. Ruusuruoholla on siis hoidettu erilaisia ihotauteja ja paiseita.

Kauniimmalta ruusuruoho kieltämättä kuulostaa kuin vanha, Tillandzin kirjaama syhelmänruoho, vaikka merkitys on alkuaan sama.Syyhyä ja ihottumaa on ruusuruoholla lääkitty muuallakin Euroopassa ja siitä kertovia nimiä kasvilla on paljon, muun muassa englanniksi field scabious ja saksaksi Acker-Skabiosa.

Kokeilin runorobottia, se antoi tällaisen runon

Ruusuruoho on vaaleanpunainen
kun herään oudosta unesta
aamuyön valoon.

Alla oleva Perhonen-runo on sen sijaan Eeva-Liisa Mannerin suomentama tsekkiläinen lastenruno.

Kaunis heleä perhonen lentää kukasta kukkaan.
Lemmikistä neilikkaan, sinikellosta apilaan
ja siitä nurmen nukkaan.
Kaunis iloinen perhonen kukkien mettä maistaa.
Niityillä sinisillä aina on kiire sillä
ja ihana aurinko paistaa.
Kaunis iloinen perhonen kukkien mettä maistaa.
Niityillä sinisillä aina on kiire sillä
ja ihana aurinko paistaa.

Tsekkiläinen lastenruno

Lähteet: Artto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen, Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; Laji.fi. Suomen lajitietokeskus; LuontoPortti; Riikka Kaartinen, Suomen Luonto 26.8.2020; Seppo Vuokko. Purtojuurikasvit. Suomen luonto. Kasvit; Runorobotti; tsekkiläinen lastenruno, suom. Eeva-Liisa Manner.

LUE LISÄÄ

Rustotapikka

Oletko koskaan kuullut sienestä nimeltä rustotapikka?

Aurinkoisena juhannuspäivänä oli hauska kävellä Rautjärven Hiitolanjoella luontopolku päästä päähän.

Lahnasenpolulle mahtui monenlaista maastoa, oli lehtipuuvaltaista metsää, kangasta ja kosteikkoa pitkospuineen, oli kukkivia niittyjäkin.

Eräitä siltalankkuja ylittäessäni satuin kurkistamaan sillan alle. Se kannatti, sillä siltalankun alla kasvoi sieniä ylösalaisin. Limasieniä ne eivät olleet, koska pikkuruisilla sienillä oli jalat.

Tietolähteiden avulla sain kotiin palattuani selville, että kyseessä on rustotapikka.

Se on kantasieniin kuuluva ruskolahottaja, joka on havumetsissä ja varsinkin hakkuualueilla yleinen. Sen itiöemä on alle senttimetrin korkuinen, ja korkeuttansa puolta ohuempi, ruskeankellertävä.

Itiöemät esiintyvät usein suurina ryhminä. Joidenkin lähteiden mukaan nämä sienet muistuttavat toisinaan hieman hyönteisten pesäkennostoja.

Metsän pohjalla, varjojen valtakunnassa,
siellä lepää rustotapikka, hiljaisuuden kanta,
kuin salaisuuden vartija, sammalen syleilyssä,
keltaisenruskea, mutta vaatimaton ja nöyrä.
Sen jalka on hoikka, muttei hento,
jämäkkä seisoo, kunnes myrsky yltyy,
lakki kuin sateenvarjo, kaareva ja sileä,
tuoksu metsän henkäys, maadoittava ja viehkeä.
ChatGPT

Lähteet: Laji.fi; Suomen Sieniseura – Svampvänner- Finnish Mycological Sosiety ry; Wikipedia; Runon Rustotapikka loppuun merkitty ChatGPT, OpenAI GPT-3,5 on kehittynyt tekoälymalli, jonka avulla runo on luotu, mutta muokkasin sitä.

LUE LISÄÄ