Vilkas pyrstötiainen

Pienikokoinen lintu, valkoinen pää, mustat pienet nappisilmät. Selkäpuoli mustan-, valkoisen- ja punertavankirjava. Se on lumipalloa muistuttava pyrstötiainen. Pyrstötiaisen pituudesta lähes puolet koostuu mustasta, valkoreunaisesta pyrstöstä. Lintu painaa alle kymmenen grammaa ja on Suomen pienimpiä pesimälintuja.

Varpuslintujen lahkoon kuuluva pyrstötiainen on Suomessa heimonsa ainoa edustaja. Se on aktiivinen ja puhelias lintu. Pyrstötiaisen huomaa yleensä jatkuvasta ääntelystä, joka kuulostaa usein kuin pienen kellon kilinältä sree-sree-sree. Pyrstötiaisen keskimääräinen elinikä on kahdesta kolmeen vuotta, mutta vanhin rengastettu yksilö oli elänyt kymmenen vuotta.

Pyrstötiaista tavataan hyvin laajalla alueella Euroopasta Japaniin. Euroopassa pesii 2,6–4,3 miljoonaa paria, meillä Suomessa parimäärä on noin 20 000–50 000. Pyrstötiainen pesii harvalukuisena Etelä- ja Keski-Suomessa, ja pesintä painottuu etenkin Itä-Suomeen.

 

Pyrstötiainen on levinneisyydeltään eteläinen laji, joka ei kaipaa vanhoja kuusikoita, vaan nuoria koivuja ja muita lehtipuita kasvavia nuoria metsiä. Puro tai joki tekee paikasta erityisen houkuttelevan. Pyrstötiainen kuuluu niihin harvoihin lintulajeihin, jotka voivat jopa hyötyä pusikoitumisesta. Vaikka koivikot ja lepikot ovat pyrstötiaiselle mieluisia, itse pesä voi sijaita myös kuusessa tai katajassa.

 

Pyrstötiainen aloittaa pesimisen jo huhtikuussa eli suhteellisen varhain. Pesimistä on edeltänyt ryhmäsoidin, joka päättyy vasta, kun pyrstötiaisparven kaikki jäsenet ovat pariutuneet.

Vaikka pesät eivät olekaan ihan lähekkäin, pyrstötiainen poikkeaa useimmista muista linnuista siinä, että sillä ei ole varsinaisesti reviiriä.

 

Pesä on yleensä koivussa 1,5–15 metrin korkeudella oleva pallomainen taideteos, joka on ulkopuolelta naamioitu taidokkaasti tuohella ja jäkälillä sekä vuorattu runsaasti höyhenillä. Pesä on kuin umpinainen kori, jonka seinien läpi voi poikasvaiheessa sojottaa pyrstöjä hauskasti joka suuntaan.

 

Pyrstötiaisen munamäärä on iso, kuudesta jopa kolmeentoista. Naaras hautoo, haudonta-aika on vajaat kaksi viikkoa ja sen jälkeen pesäpoikasaika yli kaksi viikkoa. Molemmat vanhemmat huolehtivat poikasten ruokkimisesta, mutta myös pyrstötiaisparvi saattaa auttaa poikasten hoidossa.

Pyrstötiaiset liikkuvat ruokaa etsiessään usein isoina parvina. Pääravintona ovat hyönteiset ja niiden toukat, joita linnut ketterästi liikkuen etsivät puiden rungoilta ja oksiston seasta. Talvella pyrstötiaiset syövät myös siemeniä, marjoja ja pähkinöitä.

 

Pirteä pyrstötiainen on oppinut viime vuosina tulemaan pihojen talviruokintapaikoille. Kun pyrstötiaisparvi löytää talviruokinnan, niistä saa monesti innokkaankin vierailijan, mutta käynnit ovat nopeita ja sähäköitä, ja ne tehdään porukalla.

 

Ensin kuuluu pyrstötiaisten äkkinäisesti rätiseviä sekä nopeita sisisisi-ääniä. Samassa parvi pyrstötiaisia istuu jo talipallolla, puolen tusinaakin kerralla, pyrstöt joka suuntaan töröttäen.

 

Parvi voi pysähtyä syömään hetkeksi, mutta tulee kohta levottomaksi ja jatkaa matkaansa. Pyrstötiaisen vilkkautta voisi kuvata niin, että lintu tuntuu ponnahtavan liikkeelle oksalta jo vähän ennen kuin se on sille laskeutunutkaan! Linnut liikkuvat pesimäkauden ulkopuolella vilkkaasti häärivinä parvina, jotka piipahtavat monta kertaa päivässä ruokintapaikoillakin.

Pyrstötiaisia on jopa vaikea valokuvata, koska ne ovat niin eloisia. Kun saat kameran kuvausasentoon, linnut ovat jo ihan toisella oksalla tai jopa viereisessä puussa! Lähes joka talvi ne lennähtävät silloin tällöin pikavierailulle pihamme talipalleroille, mutta säntäävät pian jo naapuriin. Metsäaukeallakin niitä oli yhtä vaikea kuvata, kun pysähdyin hiihtoretkelläni ihastelemaan näiden valkoisten pikkupalleroiden liikkumista koivikossa.

 

Pyrstötiainen on osittain muuttolintu. Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduillaan, mutta muutamien vuosien välein niitä vaeltaa syksyisin etenkin lounaisiin ilmansuuntiin. Muuttoparvet voivat olla jopa satojen lintujen suuruisia. 

 

BirdLifen mukaan pyrstötiaisen esiintyminen syys–lokakuussa 2025 oli vertailujakson 2007–2025 toiseksi runsain. Vaellus huipentui tällä kertaa tavallista aikaisemmin lokakuun alkupuolella, ja suurimmat lukemat laskettiin länsirannikolla, huippuna Uudessakaarlepyyssä 3.10. lasketut 2 320 lintua. Myös Hangon lintuasemalla havaittiin 9.10. yli 1 500 muuttavaa pyrstötiaista.

 

Suomessa pesivien pyrstötiaisten määrä vaihtelee suuresti, ja etenkin ankarat talvet johtavat usein kannan romahdukseen. Pitkällä aikavälillä kanta on kuitenkin selvästi kasvanut.

Riittävä ravinto ja talvien leudontumien on pelastanut pyrstötiaiset pakkastalvien aiheuttamilta joukkokuolemilta. Pakkasyön linnut viettävät pakkautumalla vieri viereen suojaiselle oksalle, näin lämmönhukka minimoidaan.

Luontotoimittaja ja tietokirjailija Juha Laaksosen mukaan pyrstötiaiseen on helppoa ihastua, koska se vain on niin symppis kaveri.

 

Pyrstötiaisesta tulee jostain syystä mieleen tikkari. Pitkä pyrstö on kuin tikku ja linnun pyöreä olemus kuin karkki. Luontotoimittaja Johanna Mehtola 

lintu lentää läpi pihan

mikä lintu? pikkulintu,
Mikä Lintu Vain

taas takaisin,
pyrähdys
katsojalle yhtä lailla,
seisahtaa ikkunaan

saa pyrähtää ja olla
Mikä Lintu Vain
Siivillä

Lähteet: BirdLifeSuomi, Vaelluslintusyksy 2025; Hilkka Nevala, Yle. Luonto 18.4.2017; Johanna Mehtola, Suomen Luonto, Linnut. Lintulaudalla, 23. osa: pyrstötiainen 30.3.2015; Juha Laaksonen, Viikon luontoääni: Pyrstötiainen 24.7.2023; linnut.me, https://aani.linnut.me/pyrstotiainen; LuontoPortti; Pertti Koskimies, Yle 4.11.2016; Markku Paakkinen, Koillis-Savo 24.7.2023; Samuli Haapasalo, Suomen Luonto. Blogi: Vuosi luonnossa 22.4.2020; Samuli Haapasalo, Sata päivää luonnossa, Suomen Luonto 5.1.2017; Turust. Viikon luontokuva: Pyrstötiainen; Luontorunokilpailu 2020. Siivillä. Yle.fi.

 

 

 

 

 

 

 

LUE LISÄÄ

Varpushaukka – pikkulintujen kauhu

Lintulaudalla käy paitsi pikkulintuja myös niiden saalistajia. Joskus olen nähnyt lintujen ruokinnalla varpushaukan, joskus huomaan vasta maahan jäljelle jääneistä höyhenistä, että haukka on käynyt hakemassa linnun evääkseen.

 

Varpushaukka liikkuu tottuneesti pihapiireissä. Se ilmaantuu yllättäen paikalle matalalla lentäen - ja hetkessä tiainen, keltasirkku tai viherpeippo on sen kynsissä. Jos linnut ehtivät huomata haukan, ne varoittavat vaarasta välittömästi. Sen jälkeen ruokintapaikalla on hiljaista, kunnes varmuus petolinnun poistumisesta on saatu.

 

Keskiviikkona 11.3.2026 YleAreenan luontoillassa esiteltiin video, jossa varpushaukka nappaa muutamassa sekunnissa talitiaisen, joka on kaikessa rauhassa syömässä siemeniä ruoka-automaatista.

Joskus varpushaukan voi nähdä puun oksalla tarkkailemassa ympäristöä, mutta tavallisesti haukka vaihtaa usein vaanimispuuta saalistamisen aikana.

 

Yleensä varpushaukalla on saaliina pikkulintuja, mutta suurimmat linnut ovat jopa pulun ja harakan kokoluokkaa. Varpushaukka syö myös pikkunisäkkäitä.

Varpushaukan ääni on kiivas kikitys, mutta lintulaudoilla käydessään se on vaitelias.

 

Varpushaukkaa tavataan lähes koko maassa Metsä-Lappia myöten. Se pesii tiheissä kuusikoissa, mutta nykyisin myös asutuksen lähellä, pesimäkanta on 10 000 paria.

Lintuatlaksessa 2022⁠–⁠2025 selvitetään lintulajien pesimäaikainen levinneisyys ja pesimäalueet Suomessa sekä tutkitaan lajien levinneisyyksien muutoksia.

 

Suurin osa varpushaukoista muuttaa Keski-Eurooppaan. Osasta haukkoja tulee kuitenkin talveksi city-varpushaukkoja tai vähintäänkin ne tekevät vierailuja kaupunkialueelle ja kirkonkyliin.

 

Varpushaukka-nimen syntytarina Kotimaa-lehdessä, kertojana Olli Seppälä: 

Taivaassa alkoi sataa lunta. Sitä satoi niin paljon, että kaikki maailman pilvet, jotka ikinä taivaalle syntyvät, saivat alkunsa.

Jumala katsoi valtavia kinoksia ja sanoi enkeleille:
– Rukkaset käteen, lapio kouraan, ja hommiin!

Niin enkelit alkoivat luoda lunta. Töitä riitti vuosituhansiksi. Mutta viimein avaruuteen lähti viimeinen lapiollinen.

– Huh, huh, huokaisi lumenluojaenkeli ja otti rukkaset kädestään.
– Näitä tuskin enää tarvitaan, enkeli sanoi ja nakkasi rukkaset taivaalle, josta ne leijaillen liitelivät kohti maata.

Mutta ennen kuin harmaa rukkanen ehti maapallon pinnalle, Jumala oli tehnyt siitä haukan. Ja koska varpuset olivat ensimmäisiä, jotka pelästyivät uutta petolintua, ihminen nimesi linnun varpushaukaksi.
Olli Seppälä

Lähteet: Antti Halkka, Suomen Luonto. Lintulaudalla, 20. osa: varpushaukka 23.3.2015; Jarmo Vacklin, Ylöjärven Uutiset 15.04.2022; Lintuatlas, tulospalvelu; Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus & BirdLife Suomi: Suomen 4. lintuatlas; Samuli Haapasalo, Blogi Vuosi luonnossa 9.2.2019; Olli Seppälä, Kotimaa, 22.01.2014.

 

 Edellinen varpushaukkapostaukseni 23.4.2022 on tässä linkissä.

 

LUE LISÄÄ

Mistä tietää, että on kevät?

Kevät on vuodenajoista lyhyin; se ­kestää tavallisesti kuudesta yhdeksään viikkoa. Eteläisessä Suomessa kevättä riittää maaliskuun loppupuolelta toukokuun puoliväliin, sen sijaan Lapissa kevättä eletään huhtikuun puolivälistä aina kesäkuun alkuun saakka.

Nyt on erilainen kevät, luonto on kuukauden edellä normaalista, sanovat meteorologit.

Suomen järvet ovat jään peitossa 4 – 7 kuukautta sen mukaan, millä leveyspiirillä ne sijaitsevat. Jäät ovat lähteneet 2020-luvulla yleensä huhtikuun alussa, sisämaassa toukokuussa ja Lapissa myöhemmin.

 

Suomen ympäristökeskuksen kehittämispäällikkö Johanna Korhonen väitteli 2019 järvien jäätymisestä. Hän käytti tutkimusaineistona hydrologisia havaintosarjoja, joita on eräistä Suomen järvistä jopa 300 vuoden ajalta ja useista järvistä 150 vuoden ajalta.

Korhosen väitöskirjan päätulos oli, että Suomen jäiden lähtö on aikaistunut ja järvien jäätyminen myöhentynyt. Sen seurauksena järvet ovat jäässä aiempaa lyhyemmän ajan. Muutos on ollut noin viikko vuosisadassa, mutta pitkän ajan muutokset ovat erilaiset Pohjois- ja Etelä-Suomessa. Korhosen mukaan muutoksen taustalla on tietysti ilmasto. Jääpeite ja virtaamat ovat linkittyneitä ilmakehän kiertoliikkeeseen ja niissä esiintyviin eripituisiin sykleihin.

 

Ensimmäinen pysyvä lumipeite ja ehjä lumipeite on saatu syksyllä eri puolille maata eri aikaan. Lapissa talvi kestää Lapissa seitsemän kuukautta, sillä ensimmäiset lumisateet saapuvat tunturien huipuille jo varhain, tavallisesti elo-syyskuussa. Lumipeite viipyy pohjoisimmassa Lapissa toukokuun loppuun asti, mutta lähtee etelässä useimmiten jo maalis-huhtikuun vaihteessa.

 

Suomessa lintujen rengastus ja samalla järjestelmällinen vuodenaikaisseuranta käynnistyivät 1910-luvulla. Sadassa vuodessa kevätmuuton aikatauluissa on tapahtunut huima hyppäys, ja muun muassa joutsenten ja hanhien muutto on aikaistunut yli kuukaudella. Lintujen kevätmuutto on aikaistunut viidessä vuosikymmenessä keskimäärin viikon.

 

Kiuru on kevään ensimmäisiä muuttolintujamme, yleensä lajin muutto alkaa helmi–maaliskuun vaihteessa. Ensimmäiset joutsenet saapuvat aina maaliskuussa. Pohjoisessa laulujoutsenet ja kiurut kuuluvat huhtikuuhun, samoin nokkosperhoset.

 

Kun eteläsuomalainen kekomuurahainen jo huhtikuussa kylpee auringon valossa, niiden lappilaisten lajitovereiden keot ovat vielä paksun lumipeiton alla. Muurahaiset ilmestyvät pohjoisessa näkyviin toukokuussa, samoin seitsenpistepirkot.

 

Etelä-Suomessa ensimmäiset leskenlehdet, sinivuokot ja valkovuokot ilahduttavat jo huhtikuussa. Valkovuokkoa tavataan Etelä-Lappiin saakka, mutta leskenlehden ja sinivuokon kasvualue rajautuu etelämmäksi.

Sammakot kutevat Etelä-Suomessa yleensä heti jäiden lähdön jälkeen. Niiden kutuaika on tyypillisesti huhtikuun loppupuolella, kun taas Pohjois-Suomessa sammakot kutevat toukokuussa.

 

Sisilisko on maailman pohjoisimmaksi levinnyt matelija. Suomessa sitä tavataan koko maassa. Lapissa kanta on selvästi etelää harvempi, ja siellä elinpaikat ovat poikkeuksellisen suojaisia ja lämpimiä. Keväällä sisiliskokoiraat heräilevät Etelä-Suomessa huhtikuussa, pohjoisessa vasta kuukautta myöhemmin, kun ravintoa on tarjolla.

Hyttyset heräävät Etelä-Suomessa huhtikuussa, mutta Pohjois-Suomessa toukokuussa.

 

Ensimmäiset kyykoiraat palautuvat horroksesta Etelä-Suomessa huhtikuun alkupuolella. Naaraat jatkavat talvikauttaan aina huhtikuun lopulle tai toukokuun alkuun. Pohjoisessa kyiden herääminen menee aina kesäkuulle saakka.

Kielo kukkii luonnossa touko–kesäkuussa. Kielo kasvaa aika yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta harvinaistuu vähitellen pohjoista kohti. Levinneisyyden äärirajat ovat Kittilän ja Sallan tasalla, mutta erillisesiintymiä on vielä Utsjoella. Pohjoisessa kielo kukkii kesäkuussa.

 

Lämpiminä keväinä mustikan kukinta voi alkaa etelässä jo varhain toukokuussa. Pohjois-Suomessa ja Lapissa kukinta alkaa myöhemmin, yleensä toukokuun lopussa tai kesäkuun puolella.

 

Siitä, kun ensimmäiset koivut saavat hiirenkorvansa aivan etelässä toukokuussa, menee pari viikkoa, että Keski-Suomessa ollaan samassa vaiheessa. Utsjoella hiirenkorvia odotellaan noin kuukausi kauemmin.

Keväisellä metsällä
on niin paljon asiaa
että kaiken kuullakseen
on avattava korvien lisäksi
myös sielu.
Elina Salminen

Lähteet: Anne-Pauliina Rytkönen Yle16.3.2022; BirdLife Suomi 1.3.2024; Ilmatieteen laitos/Lumitilastot; Jere Malinen Seura, Tiede&Luonto, 10.4.2024; Jussi Murtosaari, Keskisuomalainen 6.5.2017; Luontoliitto; LuontoPortti; Paula Ritanen-Närhi, Kotiliesi 30.4.2024; Pekka Mauno, Lapin Kansa 16.1.2020; Sinimaaria Kangas, Tiede Luonto 2/2026; Vesa Marttinen, Yle 2.5.2021; Paula Ritanen-Närhi, Kotiliesi 30.4.2024; Timo Nieminen, Apu 12.4.2023; Elina Salminen, runo.

Luontoliiton Kevätseuranta -viikonlopuista 2026 seuraavat ovat

HUHTIKUUSSA: 18.–19.4. Koululaisviikko: 7.-12.4.
TOUKOKUUSSA: 2.–3.5., 16.–17.5. ja 30.–31.5.

 

Hyvää pääsiäistä!
Tämän ihastuttavan pääsiäistervehdyksen huomasin pyöräillessäni eilen kaupungin ulkopuolella.

 

 

 

 

 

LUE LISÄÄ

Jokainen lumihiutale on ainutlaatuinen

Japanilainen lumitutkija Ukichiro Nakaya totesi jo 1950-luvulla, että lumi on kirje taivaalta. Tämän kirjeen allekirjoittavat myös suomalaiset lumimallinnuksen tutkijat Annakaisa von Lerber ja Jani Tyynelä Ilmatieteen laitokselta.

 

”Kun otamme lumikiteen täällä maan pinnalla käteemme, voimme sitä tutkimalla kertoa millaiset olot tuolla ylhäällä ovat olleet. Lumikiteet kulkevat ilmakehässä eri reittejä, ja siitä syntyy niiden ainutlaatuisuus. Se on kiehtovaa”, von Lerber kuvailee.

 

Kahta samanlaista lumihiutaletta ei ole tai ainakin sen löytämiseen kuluisi ihmisikä. Asian voi tarkista menemällä 1900-luvun alkuun ja kysymällä yhdysvaltalaiselta Wilson Benleyltä, joka kuvasi samalla kalustolla 46 vuoden aikana yli 5 000 lumihiutaletta: niistä jokainen oli erilainen.

 

Lumihiutaleita on ihailtu ja ihmetelty kautta aikain, mutta (tiettävästi) Bentley teki niihin ensimmäisen tieteellisen katsauksen.

 

Hiutaleet muodostuvat kiteistä, jotka puolestaan syntyvät höyrystyneestä vedestä vaikkapa pölyhiukkasen ympärille.

 

Kun vesihöyryä kerrostuu lisää, kide kasvaa ja kehittyy monimutkaisemmaksi. Yksi kuitenkin säilyy eli kuudella jaollisuus.

 

Levymäisissä lumikiteissä on aina kuusi kulmaa, ja tähtimäisissä lumikiteissä on aina kuusi sakaraa. Lumihiutaleet ovat lisäksi lähes poikkeuksetta symmetrisiä.

 

Kun kaksi tähtimäistä lumikidettä tarttuu toisiinsa oikeassa kulmassa, syntyy 12-sakarainen lumihiutale. Samalla tavalla voi syntyä 18- ja 24-sakaraisiakin lumihiutaleita.

 

Lähellä nollaa olevissa lämpötiloissa syntyy yksinkertaisia neulamaisia muotoja. Hieman kylmemmässä, välillä -5 °C – -10 °C syntyy enemmän haarautuvia, tähtimäisiä lumikiteitä.

 

Sitä kylmemmässä tulee enemmän levymäisiä ja lopulta alle -15 °C:n pakkasessa syntyvät kauneimmat, monimutkaiset ja haarautuneet lumihiutaleet.

 

Pilvi pieni pehmoinen, pimpeli pompeli pom
heitti lumihiutaleen, pimpeli pompeli pom
alas maahan lähtemään
aivan aivan yksinään
pitkä matka maahan on, pimpeli pompeli pom

Kuusen oksaan koetti, pimpeli pompeli pom
tarttua se tiukasti, pimpeli pompeli pom
Vaan ei pääty matka, ei,
tuuli eteenpäin sen vei.
Pitkä matka maahan on, pimpeli pompeli pom.

Nallen nöpökuonolle, pimpeli pompeli pom
viimein putos hiutale, pimpeli pompeli pom.
"Hyvä täs on olla niin,
aivan sulan kyyneliin."
Niin suli hiutale, pimpeli pompeli pom.

Tuulikki Kolehmainen

 Lähteet: Germán Portillo, MeterologíaenRed, Verkon meteorologia; Jari Mäkinen, Tiedetuubi 17.2.2025; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 18.2.2020; Karen Gruppe, Tieteen Kuvalehti 16.2.2021; Juha Roiha, Juha Luonnossa: Lumi, Yle 27.2.2019; Postposmo. Viaje al Cosmos; Tiedepolku; Tiina Jensen, Yle. Luonto. 11.1.2021; Tuulikki Kolehmainen, Lumihiutale. Peda.net.

LUE LISÄÄ

Alkutalven 2026 hiihtelyt ovat muisto vain

Sukset olen laittanut varastoon odottamaan uusia lumia. Nyt on annettava keväälle periksi, mutta fiilistelläänkö vielä hetki mennyttä.

 

Etelä-Karjalaan tuli talvi lumien osalta heti joulun mentyä, terminen talvi kylläkin alkoi jo jouluaaton aatonaattona. Vuoden alkukuukausien sademäärä jäi tosin vähäiseksi, enimmillään lunta oli reilut parikymmentä senttiä.

 

Lumen vähäisyyden takia kaupunki ei voinut ajaa latukoneella latuja kaupunginosamme lähimetsään ennen kuin helmikuun lopulla. Mutta eipä hätää, minä tein metsän läpi oman ladun, jota pitkin hiihtelin Saimaan jäälle. Lumituiskun jälkeen hiihdin aina uuden ladun entistä jälkeä mukaillen.

 

Jäällä oli useimmiten mukavat hiihto-olot ja sääkin suosi. Kovan lumisateen jälkeen tosin kahlasin suksineni paksussa lumessa, silloin lenkki jäi lyhyeksi. Joskus hangen alla oleva vesi yllätti, sillä sitä oli noussut paikka paikoin jäälle. Arvaat, että kastumisen jälkeen lumi tarttui suksien pohjaan paksuksi kerrokseksi ja eteneminen oli sen mukaista.

 

Moottorikelkoilla ajelusta oli syntynyt paikoitellen uomia, jotka olivat täytteet vedellä. Pakkasaamuina  ylitin ne helposti, koska vesi oli jäässä.

 

Tänä talvena en huomannut autonrenkaiden jälkiä järvenselällä, mutta joinain aiempina vuosina siellä on ollut ihan jäätie. Muita hiihtäjiä näin hyvin harvoin; ehkä he liikkuivat eri aikaan, sillä minä suosin aamuja ja aamupäiviä.

 

Kauneutta oli kaikkialla. Huurteiset koivut ihastuttivat, ja jopa timantit kimaltelivat hangella ja oksistoissa.

 

Saimaassa on paljon saaria, niitä ohittelin ja kiertelin. Oli nautittavaa kiitää pakkasaamuna kantavan lumen päällä, kun edessä oli aava järvenselkä, jossa rannat kaukana.

 

Monena aamuna aurinko paistoi ja jopa hieman lämmitti. Hanki hohti valkeana, ja taivas oli sinisimmillään, niin kuin se on useimmiten helmi-maaliskuussa.

 

Hetkeksi
aurinko raottaa toista silmäänsä,

katsoo lumista metsää,

maiseman unta.

-Taidan tässä vielä torkkua vähäsen,
sanoo, pudottaa silti
kultahilettä huurteeseen.
Unenpöpperössä kaivautuu pimeään pilvipetiin.
Inkeri Karvonen

Lähteet: Foreca.fi; Inkeri Karvonen, runo.

 

LUE LISÄÄ