Metsäkortteiden miniatyyrimetsä

18 toukokuuta 2024

Kortteiden sukupuu ulottuu yli 300 miljoonan vuoden taakse. Myöhemmin ne olivat dinosaurusten ruokaa! Kivihiiliaika oli sammakkoeläinten, isojen hyönteisten, liekojen, saniaisten ja kortteiden valtakautta. Silloin kaikki oli suurta – hyönteisten lisäksi myös kortteet. Valtavat, jopa 30 metrin korkeuteen kohoavat kortepuut muodostivat silloisia metsiä.


Suuret kortepuut ovat tuhoutuneet, mutta ruohomaiset kortteet ovat hyvin samankaltaisia kuin kivihiilikaudella eläneet lajitkin, niinpä niitä voi hyvällä syyllä sanoa eläviksi fossiileiksi.
 
Nykyisin koko maapallolla on kortelajeja enää 15, niistä kahdeksan lajia kasvaa Suomessa, sen sijaan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kortteita ei kasva lainkaan. Vähäisestä lajimäärästä huolimatta kortteet ovat merkittäviä kasvipeitteenä, ajatellaan vaikka metsäkortteen runsautta kuusikossa tai rantojen laajoja kortteikkoja.
 

Yhtenäisten kasvustojen salaisuus on laajassa maansisäisessä varsistossa, joka ulottuu syvälle ja toimii samanaikaisesti ravinteiden välittäjänä, ravintovarastona sekä lisääntymiselimenä. Laajakin kortteikko voi olla yhtä ainoaa yksilöä, jonka juurakkko voi ulottua jopa kahden metrin syvyyteen.

Sanikkaisiin kuuluva metsäkorte viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla, kuten korpimetsissä, kosteissa ja soistuvissa metsissä, niityillä sekä pellonojissa. Sen levinneisyysalue kattaa lähes koko pohjoisen pallonpuoliskon. Erityisesti huosa-alkuiset paikannimet ovat hyvä vihje, miten voi löytää tämän ennen niin tärkeän kasvin.


Metsäkortteen pystyvarret kasvavat monivuotisesta, haaroittuvasta maavarresta. Minusta metsäkortteet ovat kuin pieniä kuusia. Vanha kansa onkin sanonut niitä kukonkuusiksi tai käenpetkeleiksi. Kaikkien kortteiden nivelikkäät varret koostuvat jaokkeista, jotka kiinnittyvät toisiinsa hampaallisten tuppien avulla kuin rakennuspalikat. Kaikilla kortteilla on varressa selvä keskiontelo.

Kortteiden lehtiä ei voi juuri lehdiksi tunnistaa, sillä ne ovat yhteenkasvaneina tuppimaisina rakenteina nivelkohdissa. Versojen vihreät, säteittäiset haarat tavallaan korvaavat lehdet.


Metsäkortteen itiöt leviävät kevätverson päähän muodostuvasta käpymäisestä itiötähkästä, jossa on satoja tuhansia itiöitä. Ne valmistuvat Suomessa touko-kesäkuussa, minkä jälkeen tähkä perineen kuihtuu. Punaruskeat kevätversot muuttuvat myöhemmin kuusimaisten kesäversojen kaltaisiksi eli vaaleanvihreiksi ja runsaasti haaroittuviksi.

Uudelle kasvupaikalle itiöidensä avulla levittäytyneet kortteet valtaavat helposti suuria alueita juuri voimakkaan juurakkonsa ansiosta. Korpimetsien hehtaarien laajuiset kentät osoittavat kortteiden erinomaista kilpailukykyä. Näin juhannuksena Hiitolanjoen luontopolun varressa metsäkortteita, jotka täyttivät metsänpohjan heleinä vaaleanvihreinä kasvustoina.


Kortekasvien tieteellinen sukunimi on Equisetum, ja se tarkoittaa hevosenjouhea, joka on myös kankea ja karhea kuten kortteetkin. Kortteesta tekee karkean sen solukoitten poikkeuksellisen runsas piimäärä, jopa 7 – 10 prosenttia. Kangaskortetta onkin käytetty ennen teräsvillan tapaan kattiloiden puhdistukseen ja metalliesineiden kiillotukseen sekä hiekkapaperin tapaan puun hiomiseen ja viilaukseen.

Pii-kiteet ovat kortteiden suojana eläimiä vastaan, ne nimittäin hiovat syöjänsä ennen pitkää hampaattomiksi. Metsäkortteessa on lisäksi myrkyllisiä aineita rajoittamassa eläinten syömishalua.

Pii-mineraali on välttämätön alkuaine ihmisille ja eläimille, mikä todettiin vasta parikymmentä vuotta sitten. Metsäkortetta, kuten muitakin kortteita on käytetty myös lääkinnällisinä hyötykasveina.


Kortteiden vihreitä versoja on nautittu keitteenä yskään, reuman oireiden lievittäjänä, virtsaneritystä tehostavana rohtona ja naisilla kivuliaiden kuukautisvuotojen hoidossa sekä ulkoisesti muun muassa suuvedeksi sekä märkivien haavojen hoitoon.
 
Nykyisinkin hyvin monet luontaistuotekauppojen valmisteet sisältävät peltokortetta. Orgaanisten piiyhdisteiden lisäksi kortteiden lääkinnällisiä tehoaineita ovat saponiinit, flavonoidit. Metsäkortteessa on vähän nikotiiniakin.


Syynä kortepuiden ja muiden kortelajien katoon kukoistavan hiilikauden jälkeen oli kuivuus. Kun maa permikaudella kuivui, ei kosteikkometsissä eläville paksu- ja vahvajuurisille lajeille ollut enää edellytyksiä menestyä.
 
IUCN:n eli Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton tekemän uhanalaisuusarvion mukaan yksikään korte ei ole täällä hetkellä uhanalainen. Jos ilmasto lämpenee, niin kortteet kyllä tulevat toimeen, sillä ilmasto on muuttunut niiden olemassaolon aikana jo niin monta kertaa.

Korpien kätköissä kulkija vaeltaa yhä syvemmälle metsän maailmaan.
Metsäkortteiden hiljainen humina kaikuu korvissa
kuin kutsu metsän syvään syliin, kätkettyjen salaisuuksien siimekseen.
Metsäkorte kietoo aluskasvillisuuden pehmeästi helmoihinsa ja varjelee metsän salaisuuksia.
Siihen kätkeytyy valtava voima, suomalaisen metsän ikiaikainen sielu.

ChatGPT

Lähteet: Johanna Mehtola/yli-intendentti Henry Väre Helsingin ylipiston Kasvimuseo, Suomen Luonto 6/2017; Kasviatlas; Seppo Vuokko, Kortekasvit, Suomen Luonto; UPM Forest Live Metsäkorte; Runon loppuun merkitty ChatGPT, OpenAI GPT-3,5 on kehittynyt tekoälymalli, jonka avulla runo on luotu, mutta muokkasin sitä.




LUE LISÄÄ

Huomaamaton rautiainen

11 toukokuuta 2024

Vain harvan tunnistama rautiainen asuttaa koko Suomen kuusikoita ja viihtyy varsinkin ryteikköisessä ympäristössä. Rautiainen lieneekin yksi maamme yleisimpiä ja huonoimmin tunnettuja lintuja. Se on luonteeltaan epäluuloinen ja säikky ja pidempään näkyvillä vain laulaessaan. Hyvä, jos rautiaisen ehtii nähdä edes vilaukselta.


Jos et tunnistanut rautiaista piharuokinnalla muiden muuttajien joukosta, niin helpoin tapa löytää piileskelevä rautiainen on etsiä sen heleää laulua. Sen voi kuulla aamuvarhaisella kuusikkoisilla metsämailla ja kuusivaltaisissa sekametsissä. Rautiainen laulaa lyhyitä toveja huhti-toukokuussa näkyvästi kuusen latvanipukassa, mutta sukeltaa pian puikkelehtimaan kuusentaimikossa liki maanrajaa. Siellä se hypähtelee kyyryasennossa ja nykii hermostuneesti pyrstöään.


Myös ulkonäöltään rautiainen on melko huomaamaton, mutta jos sitä pääsee tarkkailemaan pidempään kiikareilla tai kaukoputkella, paljastuvat höyhenpuvun kauniit yksityiskohdat. 

Rautiainen on pyöreähkö, selkäpuolelta kirjava ja viiruinen samaan tapaan kuin varpunen. Rinta, kaulan sivut ja silmäkulmajuovat ovat sinertävän lyijynharmaat. Molemmat sukupuolet ovat höyhenpuvultaan identtiset. Nokka on ohut hyönteissyöjän nokka.


Kooltaan lintu on samaa luokkaa kuin punarinta. Rautiainen kuuluu varpuslintujen lahkoon ja on Suomessa heimonsa ainoa edustaja. Rautiaisen höyhenpuvussa vaihtelevat ruskean ja metallin sävyt. Lajin ruotsinkielisen nimen järnsparv suora käännös on rautavarpunen, lieneekö juuri ulkonäön mukaan.


Rautiainen on pesinyt maassamme 1850-luvulta lähtien, mutta vielä 1930-luvulla se oli harvalukuinen. Lintu runsastui huomattavasti metsien kuusettumisen ja nuorentumisen myötä 1980-luvulle asti, sittemmin määrä on vakiintunut. Rautiaisen kannan räjähdysmäinen kasvu on erinomainen esimerkki siitä, miten elinympäristön muutokset vaikuttavat lyhyessäkin ajassa yhden lajin lukumäärään.


Rautiaisia pesii Suomessa arviolta 420 000, joidenkin arvioiden mukaan 500 000–700 000 paria. Normaalin yksiavioisen suhteen lisäksi tavataan kolmesta viiteen linnun ryhmiä, joissa koiraat ja naaraat ruokkivat jälkeläisiä yhdessä. Rautiainen rakentaa pesänsä melko matalalle puuhun tai pensaaseen.


Rautiainen talvehtii Keski- ja Etelä-Euroopassa. Kevätmuuton huippu on Etelä-Suomessa huhtikuun lopussa. Ensimmäiset karaistuneet linnut saapuvat kuitenkin jo huhtikuun alussa, jolloin ne saattavat takatalven yllättäessä ilmaantua ruokinnalle. Minä näin tämän kevään ensimmäiset rautiaiset pihamme ruokintapaikalla huhtikuun puolivälissä muiden muuttajien joukossa, aivan joka vuosi ne eivät tosin käy meitä tervehtimässä.

Toukokuun alussa rautiaisia nähdään Kemiä, Rovaniemeä ja Inaria myöten. Kun pohjoisimmat rautiaiset alkavat vasta asettua reviireilleen, etelässä alkaa jo muninta.

Rautiainen, puiden hiljainen suojelija,
herää aamun koitossa,
hakeutuu etsimään
elämän makeat murut, joita luonto tarjoaa.

Ei se etsi suurieleisyyttä,
vaan voima piilee vaatimattomuudessa.
Se hiipii havunneulasilla
hymyillen auringolle ja
kuiskien, kuinka kaunis on päivä.

Se lentää, mutta huomaamatta,
ja vaikka se ei ole suurin,
sen merkitys on suuri,
elämän sykähdyksessä,
joka metsän sydämessä hurmaa.

Rauhallinen kujeilija, rautiainen,
taitava tanssija puiden latvoilla.
Sen laulu ei ole ylistys,
vaan hiljainen hymy luonnon syleilyssä.
ChatGPT

Lähteet: Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Jyrki Torniainen, Atte Komonen, Keskisuomalainen 106.2023; LuontoPortti; Pekka Nikander, Suomen Luonto. Linnut. Rautiainen; Markku Paakkanen, Paikallislehti Joutseno 1.5.2023; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Riikka Kaartinen, Suomen Luonto 2.5.2023; Runon loppuun merkitty ChatGPT, OpenAI GPT-3,5 on kehittynyt tekoälymalli, jonka avulla runo on luotu, mutta muokkasin sitä vähän.


LUE LISÄÄ

Ollaan ihan pihalla 4. - 5.5.2024 ja tarkkaillaan lintuja

04 toukokuuta 2024

Kuinka monta lintulajia löydät kotipihalta tai sadan metrin säteellä sen läheisyydestä yhden kevätpäivän aikana?

Västäräkki

Tänä viikonloppuna tarkkaillaan siis pihapiirin lintuja. Voit osallistua yksin tai porukalla ja havainnoida niin kauan kuin ennätät tai jaksat joko lauantaina tai sunnuntaina klo 0 - 24.

Lauantaina 4.5. on myös tornien taisto klo 5 – 13.

BirdLife Suomi | Bongaa päivä pihalla
Jos haluat, voit ilmoittaa havaintosi lomakkeella, sen löydät yllä olevasta nettiosoitteesta.

Västäräkki, matkalainen,
tiesitpä jo tulla!
Peltotyötkin alkaneet,
on monta puuhaa sulla.
Sakari Topelius

Lähde: BirdLife Suomi Finland; Sakari Topelius, Lastenrunot. 1.säkeistö runosta Västäräkki.

LUE LISÄÄ

Muuttolinnut kiirehtivät Suomeen ja kuinkas sitten kävikään

27 huhtikuuta 2024

Muuttolintuja alkoi palailla Etelä-Karjalaan huhtikuun puolivälissä lämpimien ilmojen myötä. Sitten talvi tulikin takaisin ja antoi kymmenen senttiä lunta. Lintuparkojen ei auttanut muu kuin yrittää pärjätä valkeassa maisemassa ja pienessä pakkasessa.

Peippo
Lintuset etsivät paljaita maalaikkuja ja käänsivät niitä etsiessään syötävää, kotini vieressä metsän läpi kulkeva oikopolkukin on kuin möyhennetty. Kaavin haravalla lunta pois sieltä täältä, ja linnut näyttivät pitävän lopusta itse huolen. Varsinkin rastaat kääntelevät mielellään sammalia nurin niin nyt kuin kesälläkin.

Mustarastasrouva
Tänä vuonna peipposet, räkättirastaat ja sepelkyyhkyt tulivat ensimmäisinä pihaamme. Oikeastaan ehdin jo odotellakin peippoja ja räksiä, olenhan tottunut kuulemaan niiden äänen huhtikuun alussa. Laulurastas ei ole muina vuosina vieraillut pihassamme, mutta nyt näin sen useana päivänä.

Järripeippoja ja peipposia
Peippojen parvissa liikkuu runsaasti somia järripeippoja. Metsänreunan heinikossa linnut hyppelevät sinne tänne, kun ne tutustuivat luonnon siementarjontaan. Punarinta ilmestyi pihaan Yrjön päivän aikaan, ja rautiainen on vieraillut useana päivänä.

Järripeippo 

Olin poistanut ja puhdistanut lintulaudat ja kaikki syöttölaitteet jo maaliskuun lopulla, koska talvilinnut näyttivät kaikonneen pihapiiristä. Nyt kevätlinnut puolestaan täyttävät ruokintapaikat, onneksi siemeniä ja jyviä on vielä tarjottavaksi, kaupoista ovat kuulemma loppuneet.

Mustarastas

Lintujen juoma-uima-allas laitettiin paikoilleen huhtikuun alkupuolella, ja kävi siinä kauniina kevätpäivinä joku lintu jo ihmettelemässä vettä ennen sen jäätymistä. Sitten altaan päälle kasaantui kymmenen sentin lumihuppu.

Rautiainen

Västäräkki viipotti muutama päivä sitten etsimässä suuhunpantavaa lumisilta kadunvieriltä. Naurulokkiparvi lenteli taivaalla, kalalokki puolestaan etsi syötävää tai kaveria torilta. Kurkien huuto kuuluu joltain lähiseudun lumiselta suolta päivittäin pihaamme asti. Sananlaskun mukaan ennen suo sulaa kuin kurki kuolee. Siihen on uskominen.

Punarinta

Useimmat tuntevat lorun Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään. Tuo kuu kiurusta kesään ei enää päde, koska keväät ovat aikaistuneet ja linnut saapuvat nyt Suomeen uuden aikataulun mukaan. Tosin tämä takatalvi taisi sekoittaa pakkaa.

Laulurastas

Jos lintujen kevätruno riimitellään uudelleen, säkeet voisivat perustua ornitologi Esa Lehikoisen faktoihin:

Kiurun tilalle selkälokki, kalasääski tai räkättirastas.
Peipposen voisi korvata tiltaltti, mustakurkku-uikku tai silkkiuikku.
Västäräkin vaihdamme sirittäjään tai mustapääkerttuun.
Pääsky pätee, mutta mieluummin haarapääsky.

Sepelkyyhkyjä

Uusilla ohjeilla runo voisi kulkea näin:

Kuu räksästä kesään
Puoli kuuta uikkusista
sirittäjästä vähäsen
haarapääskystä ei päivääkään.

Lintujen lisäksi myös kasvi- ja perhosmaailmassa lienee tapahtunut aikataulumuutoksia. Sienillä taas on aivan oma ilmestymiskalenterinsa.

Lähteet: Alice Karlsson, Suomen Luonto 3/2017

PS Nythän tuo takatalvi taitaa väistyä ja tekee tilaa Neiti Keväälle!

LUE LISÄÄ

Pica, pica, harakka

20 huhtikuuta 2024

Harakka on kauneimpia ja persoonallisimpia lintujamme. Pyrstön tyviosa on vihreän metallinkiiltoisen musta ja kärkiosa violetin ja sinikiiltoisen musta. Samoin käsisiiven sulat ovat kärjistä vihertävän metallinkiiltoisen mustat ja kyynärsulat sinimustat. Yksinään olevasta harakasta sukupuolen määrittäminen on mahdotonta, sillä molempien sukupuolten höyhenpuku on samanlainen. Tulee mieleen, kuinkahan harakat itse tunnistavat lajikumppanin sukupuolen.


Harakka on kulttuuriympäristön pesimälintu koko Suomen alueella, mutta eniten niitä on maan eteläisissä osissa. Meillä pesii noin 140 000–200 000 paria, kanta on tosin viime vuosina pienentynyt jonkin verran. Se on paikkalintu, mutta nuoret yksilöt saattavat vaellella ympäriinsä.

Aikaisemmin harakka oli erityisesti maanviljelysmaiseman ja pikkutaajamien tunnuslaji, mutta on viime vuosina yleistynyt monin paikoin ja asuttanut erittäin nopeasti myös suurimpien kaupunkien keskustat, joita se aikaisemmin karttoi. Biologi Timo Vuorisalon mukaan kaupunkiasumisen suosio on lisääntynyt niin sanotun hallitun hoitamattomuuden ansiosta, sillä sitä kautta harakalle on syntynyt sopivia pesäpaikkoja.


Harakoiden älykkyys on tehnyt niistä erinomaisia sopeutujia kaupunkiympäristöön. Vaikka harakat ovat menestyneet kaupungeissa, se ei ole niillekään ongelmaton ympäristö, muun muassa saasteet ja kaupunkien kasvaminen voivat vaikuttaa haitallisesti lintujen elämään.

Muiden varislintujen tapaan harakka on viisas, nokkela ja sosiaalinen. Se on tiettävästi ainoa lintu, joka tunnistaa oman peilikuvansa. Uteliaan ja kekseliään käytöksen sekä ulkonäkönsä vuoksi harakat esiintyvät monissa saduissa ja tarinoissa.


Harakka elää pysyvässä parisuhteessa ja pysyvällä reviirillä. Se on hyvin ihmismäinen ja erittäin sosiaalinen lintu. Harakat liikkuvat usein äänekkäinä 5–25 yksilön parvina. Parvessa vallitsee niin sanottu nokkimisjärjestys: vanhat ja vahvat yksilöt ovat ylempiarvoisia kuin muut. Ne saavat valita parhaat pesäpaikat ja yöpymisoksat ja ovat etuoikeutettuja muissakin asioissa.

Harakat tähystävät ympäristöään tarkkaavaisesti korkealta puun latvasta tai tolpan nokasta. Maassa harakka on arka ja varovainen; juuri kun olen saamaisillani linnun valokuvattavaksi, se huomaa minut ja lennähtää matkoihinsa.

Harakka on ollut suomalaisten suosituimpia ennelintuja, jonka räkätys on ennustanut kaikenlaista pahaa epäsovusta heikkoon satoon ja surkeaan kalaonneen, sitä on pidetty jopa ruton levittäjänä ja pirun luomana lintuna.

Kansanperinteessämme harakka on siis huonon onnen tuoja. Tämän uskomuksen Juhani Ahokin on siirtänyt Rautatie-romaaniinsa 1884: Matti ja Liisa kuulevat harakan pahaenteisen naurun lähtiessään katsomaan uutta rautatietä Lapinlahden kirkonkylään, samoin matkan varrella ja varsinkin surkean kotiinpaluun aikana.


Kiinassa harakka on sen sijaan hyvän onnen lintu. Tiibetissä harakkaa pidetään sateenkaarilintuna, joka on suorastaan pyhä. Siellä harakka on niin harvinainen, että sen kauneutta osataan arvostaa.

Harakka kuuluu meillä rauhoittamattomien lintulajien melko pieneen joukkoon, mutta myös nämä linnut ovat rauhoitettuja pesimäaikaan (joka vaihtelee lajin ja paikan mukaan).

Harakka jakaa ihmiset kahteen ryhmään: toiset pitävät siitä ja toiset inhoavat. Myös harakan suhde ihmiseen on ristiriitainen. Toisaalta sitä on voimakkaasti vainottu lähes koko maassa, mutta toisaalta harakka on täysin riippuvainen ihmisistä ja asutuksesta. Harakasta on runsaasti sananlaskuja.

Harakanpoika yritti juoda vesitynnyristä. Pääsi lopulta ylös.

Harakkaa syytetään sotkijaksi, sillä raolleen jäänyt roskalaatikko on harakoiden mielestä oikea herkkukori. Kaikkiruokaisena harakka käyttää kyllä tilaisuutta hyväkseen, jos jotain syötävää jätetään nokan ulottuville. Sille maistuu kaikki kasvikunnan tuotteista hyönteisiin. Se on myös tehokas linnunpesien ryövääjä ja käy epäröimättä heikkokuntoisten aikuislintujenkin kimppuun.

Yksi syy harakan huonoon maineeseen on ehkä sen ääni. Harakat räkättävät äänekkäästi ja vieläpä usein ihmisille sopimattomaan aikaan. Lapsuudessani heräsin kesäisin usein harakkaperheen naurunremakkaan, kun linnut hyppivät nukkuma-aittamme katolla auringon nousun aikaan. Myös kiiltäviä esineitä pihistelevän varkaan maine seuraa harakkaa sitkeästi, mutta tutkimusten perusteella tämä uskomus ei ole totta. Harakat ovat kiinnostuneet vain sellaisesta, mitä ne voivat syödä.


Harakka on yksi yleisimmistä pihalinnuistamme. Silti harakat hätistetään esimerkiksi lintulaudoilta, sillä niiden pelätään karkottavan pienemmät linnut pois. Itsekin tunnustan syyllistyneeni tuollaiseen. Harakkaa ei kuitenkaan kannata häätää pois pihapiiristä, sillä se on mainettaan parempi lintu.

Harakat saavat aikaan myös paljon hyvää. Varsinkin pesimäaikaan harakkapariskunta hakee ruoan omalta reviiriltä ja syöttää poikasilleen päivän mittaan monta sataa grammaa hyönteisiä ja nilviäisiä sekä kotiloita, etanoita, erilaisia toukkia ja kovakuoriaisia. Harakka on siis aika hyvä puutarhan suojelija, jos sen saa pihan laidalle asettumaan. Etenkin talviaikaan harakat syövät mielellään myös myyriä, jotka saattavat aiheuttaa hankien alla suurtakin tuhoa kasvien juurille.


Hatara kuin harakanpesä sanotaan. Todellisuudessa harakka on pesänrakennuksen ammattilainen, jonka pesä on taidokas katollinen risulinna. Sen sivuilla on yksi tai kaksi sisäänmenoaukkoa. Savesta muotoiltu pesämalja on vuorattu juurikuiduilla ja ruohoilla.

Pesä on usein kuuden metrin korkeudella puussa, mutta se voi olla myös pensaassa. Omassa kaupunginosassani olen nähnyt useastikin harakan pesän korkeassa ikivihreässä tuijassa. Pesän sijainti paljastui, kun seurasin pitkiä risuja nokassaan kantavaa harakkaa. Vanhan sanonnan mukaan harakalla on pääsiäisenä ensimmäiset munat pesässä, siis maalis-huhtikuun vaihteessa. Pekingin matkalla näin sikäläisten harakoiden rakentavan pesää jo tammikuussa.


Harakan nauru ei luppaa hyvvää. Ruijan Kaiussa Liisa Koivulehto kuvaa 26.3.2020 harakkaa näin:

”Harakka oon musta ja valkkee vareslintu millä oon pitkä pyrstö.
Harakan nimi oon sama kvääniksi ja suomeksi. Nimi oon melkkein sama itämerensuomalaisissa kielissä (esimerkiksi harak, harakku, harag, harakas). Se oon luultavasti balttilainen lainasana. Liettuvaksi harakka oon šárka. Latinaksi se oon Pica pica. Lintukirjassa vuona 1637 nimen kirjoitetthiin harack, vuona 1766 haraka mutta sen jälkhiin ainua nimi oon ollu harakka.

Koiras ja naaras oon samanfäriset. Koirhaala oon pitempi pyrstö ko naarhaala.
Harakka syöpi melkkein kaikkee: hyöniäissii, mattoi, siemenii ja toisten linttuin peniköitä. Se laittaa pesän ushein ihmissiin likele ja triivastuu sielä missä se löyttää ruokkaa, niinko haakissa ja roskapaikoila. Se oon hyvin viisas lintu ja se oppii noppeesti.

Harakasta oon hirmuisen paljon kansanuskomuksii Suomessa. Ennen sielä ajatelthiin ette harakka ennustaa epäsoppuu, vastuksii, tautii ja vaivoi ja siksi sitä vainothiin. Ruottissa ja Norjassa tämmöistä oon ollu vähemän, ja Kiinassa harakka oon onnenlintu.”

Kalttiit: Kaisa Häkkinen: Linnun nimi (2003), Antero Järvinen: Linnut liitävi sanoja (1991), Suomen sanojen alkuperä-Etymologinen sanakirja (1995) ja Wikipedia

Ei niin yksinäistä harakkaa,
joka ei koivun latvassa
helmikuun pakkasaamuna
tuntisi:
koko kauneus on minun,
koko elämä.
Niilo Rauhala

Lähteet: Animalia.bio; Hannu Jännes, Harakka. Suomen Luonto. Linnut; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 10/2021; Juhani Aho, Rautatie; Juho Rahkonen, Apu 3.12.2023; Liisa Koivulehto, suomalainen toimittaja ja Tromssassa ilmestyvän Ruijan Kaiku -lehden perustaja ja entinen päätoimittaja, 26.3.2020; LuontoPortti; Seppo Vuolanto, Suomen Luonto 11.2.2020; Tuhoeläinhallinta Delecon Oy; Yle 8.2.2011; Niilo Rauhala.

LUE LISÄÄ