Ölökyn ylitys, Julma-Ölkky osa 1

Kainuun korvessa Suomussalmella sijaitseva Hossa on Suomen 40. kansallispuisto, joka perustettiin Suomi 100 -vuoden kunniaksi vuonna 2017. Hossan kansallispuiston tunnetuimmat nähtävyydet sijaitsevat kuitenkin pienellä kaistaleella Pohjois-Pohjanmaan puolella Kuusamossa, jossa on myös Julma-Ölkky.

 

Julma-Ölkky on suurin kolmesta Suomessa olevasta maan halkeamaan syntyneestä kanjonijärvestä. Sen synty ajoittuu yli kaksi miljardia vuotta sitten tapahtuneeseen maapallon pinnan muodostumiseen.

 

Julma-Ölkyn (karttanimenä Ylä-Ölkky) pituus on noin kolme kilometriä ja leveys kapeimmillaan kymmenen metriä. Tällä Suomen syvimmällä kanjonijärvellä on syvyyttä 50 metriä.

 

Seinämät ovat pääosin pystysuoria, jyrkkiä ja karuja kallioita, jotka ovat paikoin rapautuneet komeiksi rakkakivikoiksi. Kapean kannaksen jälkeen kanjonihalkeama jatkuu vielä kilometrin verran Pikku-Ölkyn järvenä ja Ölkynlampena. Julma-Ölkyn eteläpuolella on toinen järvi, Ala-Ölkky.

 

Julma-Ölkyn parkkipaikalta lähtee kolme suosittua patikointireittiä: Ölökyn ylitys, Ölökyn ähkäsy ja Värikallion kierros. Reitti alkaa järven eteläpäästä, ja Ölökyn ylitys kääntyy takaisin reitin keskivaiheilla sijaitsevalta riippusillalta, sen me valitsimme päiväpatikointiin.

 

Julma-Ölkkyä voi ihailla myös alhaalta järveltä käsin; venereitti kanjonissa on tuttavan kokemuksen mukaan kaunis ja etenkin ruskan aikaan jopa upea.

Julma-Ölkyn ympäri kulkeva vaellusreitti on vaativa; korkeuserot ja kivikkoisuus tuovat haastetta, mutta palkintona odottavat upeat näköalat ja ainutlaatuinen luontoelämyksen tunnelma.

 

Kiersimme reitin vastapäivään kanjonin itäistä puolta.

 

Itäpuolella patikoitiin huomattavasti tasaisemmilla poluilla kuin palattaessa länsipuolta pitkin.  Polku oli meidän kulkemalta osuudelta perusmetsäpolkua kivineen ja juurakkoineen, paikoittain talsimme myös pitkospuilla.

 

Järvimaisema avautui tuon tuostakin ihailtavaksi, ja kävimme ihan kanjonin jyrkältä reunalta kurkistelemassa alas. Toisella puolella järveä näkyi kuusien lomasta harvakseltaan patikoijia. 

 

Molemmilla puolilla reittiä oli uusittu – vanha reitti kulki lähempänä jyrkänteiden reunoja, uusittu reitti hieman kauempana metsässä.

 

Soisemmilla kohdilla oli pieniä puroja, joiden solina kuulosti hauskalta muutoin hiljaisessa metsässä.

 

Purojen reunamilla kasvoi saniaisia sekä viileässä ja kosteassa viihtyviä sammalia ja sieniä.

 

Ölökyn ylitys -patikkaretki jatkuu ensi viikolla. 

 

Metsäpolku vie meidät syvemmälle,
jokainen askel paljastaa uusia ihmeitä.
Luonto on parhaimmillaan,
kun annamme sille aikaa ja huomiota.
Muistovärssy

Lähteet: finnishpassports.com, marraskuu 2024; hossa.fi; hossa-kylmaluoma.fi 1.8.2025; Julma Ölkky Kuusamo; kohteenamaailma.fi 11.4.2021; MML applikaatio karttaselain.fi; Markkanen, Retkipaikka 21.9.2021; Pohjoisen polut; Muistovärssy. Kauniita runoja luonnosta.

 

 

LUE LISÄÄ

Muikkupuro Hossassa

Muikkupuro sijaitsee Kolkalmuksen kierroksen varrella Hossan kansallispuistossa Suomussalmella. Purolle vievä esteettömäksi rakennettu erämaareitti kulkee tyypillisessä kumpuilevassa harjumaastossa, josta avautuu näkymä komeisiin mäntymetsiin.

 

Polun varrella lammen rannassa tuoksuivat suopursut ja mäntykankailla silmää ilahduttivat marjapuuronpunaiset kanervikot.

 

Muikkupuro on suosittu taukopaikka, jossa voi istua nuotiolla, nauttia luonnon rauhasta tai vaikkapa leiriytyä merkittyjen tauko- ja tulentekopaikkojen läheisyydessä. Eräs retkeilijä mainitsi laavupaikan Suomen kauneimmaksi.

 

Näimme vaeltajia tutustumassa laavuun ja muikkupuron ympäristöön, ja pari nuorta tyttöä kahlasi puron keskikesälläkin virkistävän kylmässä vedessä. Myös talven pakkasilla puro kuulemma pysyy avoinna.

 

Muikkupuro yhdistää kaksi kirkasvetistä lampea, Iso-Valkeaisen ja Keski-Valkeaisen. Hossa on yksi komeimmista jääkaudenperinnöistä, ja sen todisteet ovat nähtävissä Iso-Valkeaisella: lammen vesi on häikäisevän kirkasta ja sen pohja valkohiekkainen. Melojat sanovat, että veden kirkkauden takia etäisyyksiä ja syvyyttä on vaikea hahmottaa.

 

Lampien välissä mutkitteleva hiekkapohjainen muikkupuro on kaunis. Puro on saanut nimensä siitä, että muikkuja on pyydetty sen matalasta vedestä kutuvaelluksen aikana.

 

Hossan vuokramökkimme emäntä kertoi, että hän oli lapsena ollut mukana muikunpyynnissä. Puro oli ollut sakeanaan muikkuja, joita koottiin haaveina toimiviin apulantasäkkeihin, ja matalassa vedessä kahlaajat saivatkin säkit nopeasti täyteen.

muikku,
järvikalalohemme
jalokala
joka on syksyn tullen herkkujen
herkku,
sillä onhan se kerännyt
itseensä suvikesän
herkut
hetket jotka tekevät siitä
todellisen terveyspommin
Esa Kärhäterveyspommin
Esa Kärhä

Lähteet: finnishpassports.com, marraskuu 2024; hossa.fi; hossa-kylmaluoma.fi 1.8.2025; Julma Ölkky Kuusamo; kohteenamaailma.fi 11.4.2021; luontoon.fi; Matkalla Suomessa 7.6.2025; Antti Kulmanen 12.11.2016 ja Mika Markkanen, Retkipaikka 21.9.2021; Esa Kärhä, muikku, esutsu.blogspot.com 15.10.2025.

LUE LISÄÄ

Hossan kansallispuisto

Pinta-alaltaan 111 km²:n laajuinen Hossan kansallispuisto sijaitsee Kuusamon, Suomussalmen ja Taivalkosken alueella. Se tunnetaan kirkkaista harjujärvistään ja mäntykankaistaan. Hossa on Suomi 100 vuotta -juhlavuoden kansallispuisto (perustettu 2017) ja Kainuun kauneimpia luontokohteita.

Kainuulaisessa luonnossa näkyy alueen pohjoinen sijainti, ja sen maisemissa on Lapin tuntua. Hossassa ollaan jo pororajan yläpuolella, joten on myös mahdollisuus nähdä poroja; ensimmäinen jo odotti vuokramökkimme pihassa, kun saavuimme.

Hossa tarjoaa harjuluontoa, merkittävin jääkauden muodostuma on laaja harjujakso. Harjuilta avautui upeat maisemat jylhiin mäntymetsiin. Patikointi Hossan kansallispuistolle tyypillisessä kumpuilevassa harjumaastossa oli helppoa verrattuna Julma-Ölkylle vieviin polkuihin. Luonnontilaiset vanhat männiköt ovat metsäpalojen harventamia jäkälää ja varpuja kasvavia kuivia kankaita.

Alueen suot ovat suurimmaksi osaksi pienialaisia, mutta silti noin kolmasosa puiston pinta-alasta on suota. Suurin osa soista on karuja nevoja ja rämeitä. Ne lisäävät Hossan luonnon monimuotoisuutta, ja niiden reunat, kuten suonlaidat ja rannat ovat muuta ympäristöä monilajisempia.

Hossan luonnonpuiston tunnetuin nähtävyys on Värikallion kalliomaalaukset, joissa yli 4000 vuotta vanhat kuvat kertovat esihistoriallisesta elämästä. Kansallispuiston tunnus esittää näitä kivikautisia kalliomaalauksia. Hossan maalaukset ovat upeimmat näkemistäni.

Muikkupuro sijaitsee Hossan kansallispuistossa, varsin lähellä Hossan Luontokeskusta. Se on kapea, hiekkapohjainen ja erittäin kirkasvetinen puro, joka yhdistää kaksi järveä.

Toinen suosittu kohde Hossassa on Julma-Ölkky, Suomen suurin kanjonijärvi, jonka pystysuorat seinämät ja syvä, tumma vesi tekevät siitä hyvin vaikuttavan luontokohteen.

Rotkon voi kiertää vaellusreitillä tai katsella sitä vesiltä käsin veneretkellä. Me kiersimme rotkon sen molemmilla puolilla kiertäviä polkuja pitkin.

Muikkupuron, kalliomaalaukset ja Julma-Ölkyn esittelen tulevissa postauksissa.

Hossan kansallispuistossa on reittiverkostoa yhteensä noin 90 kilometriä. Luonnonrauhaa kansallispuistossa on siis tarjolla sitä kaipaaville.

Pääosin helppokulkuiset polut kiertelevät Hossan komeimmissa harju- ja järvimaisemissa, ja nimetyt reitit voi yhdyspolkuja hyödyntäen kytkeä pitkiksi vaellusreiteiksi.

En ollut vielä koskaan käynyt Hossan kansallispuistossa, mutta nyt tämä puute tuli korjattua.

Maahisten polku ja keijujen piiri
tuhannen pientä jalanjälkeä
usvaolento ja lähteen peili
metsällä on salainen elämä.

Täällä olen vain vierailija
neuvoton neulaspolulla
kahahdus keskellä kuusikkoa
muurahainen metsän maailmankaikkeudessa.
Paula Savelius-Kontinen

Lähteet: finnishpassports.com, marraskuu 2024; hossa.fi; hossa-kylmaluoma.fi 1.8.2025; Julma Ölkky Kuusamo; kohteenamaailma.fi 11.4.2021; luontoon.fi; Matkalla Suomessa 7.6.2025; Mika Markkanen, Retkipaikka 21.9.2021; Paula Savelius-Kontinen, Metsän salainen elämä.

LUE LISÄÄ

Tule mukaan juhlimaan Suomen luontoa!

Suomen luonnon päivää juhlitaan joka vuosi elokuun viimeisenä lauantaina rennosti ja pilke silmäkulmassa, tänä vuonna juhlimme lauantaina 29. elokuuta.

Miten sinä aiot viettää Suomen luonnon päivää? Voit vaikkapa osallistua toisten järjestämiin tempauksiin ja tapahtumiin tai ideoida oman juttusi.

Voit kerätä luonnonkukista kauniin kimpun ja ilahduttaa sillä ystävääsi tai itseäsi.

Veneretkelle olisi kiva mennä tai lähteä kävelemään metsäpolkuja pitkin tutulle laavulle makkaranpaistoon. Kotiin palattua maistuvat päivänokoset verkkokeinussa muillekin kuin kolmivuotiaalle.

Mustikoita on edelleen vaikka kuinka paljon. Sienikori puolestaan  täyttyy nopeasti keltavahveroista. 

Milloin teit viimeksi ulpukoista helmet tai possuja? Minä rakensin viikko sitten possutarhan mökin pihaan. 

 

Hiljainen aamu hengittää sumua,
järven pinta on kuin unohdettu peili.
Kaislat kuiskaavat tuulelle tarinoita
joista vain lokit ymmärtävät lopun. 

 

 

Mustikan maku jää kielelle sinisenä,
samettisena kuin metsän varjo.
Muurahaiset kuljettavat kesän viimeisiä siemeniä,
ja männyn pihka tuoksuu lämpimältä ajalta.
Aurinko nousee hitaasti,
kuin sekin tahtoisi viipyä tässä hetkessä.

 

 

Suomen luonto, sydämen hiljainen valtakunta,
pitää meitä sylissään —
ja me kuuntelemme.
ChatGPT

Lähteet: suomenluonnonpaiva.fi; Luontoon.fi; ChatGPT, Elokuun viimeinen lauantai.

LUE LISÄÄ

Lehtomaitikalla Ruotsin lipun värit

Lehtomaitikka Melmapyrum nemorosum on helppo tunnistaa: Sen teriö on kullankeltainen ja käyrätorvinen, sen sijaan kukkien tukilehdet ovat violetit. Yhdessä nämä värit tuovat mieleen Ruotsin lipun värit.

 

Niinpä kasvi tunnetaan paikoin rannikkoseudulla nimellä svenska flaggan, ’ruotsinlippu’. Kasvista käytetään myös nimitystä svenske soldaten ´Ruotsin sotilas´. Voimakas vastavärisyys näkyy lehtomaitikan toisessakin ruotsinkielisessä nimessä eli natt och dag, ’yö ja päivä’, saksaksi nimi on sama ´yö ja päivä´ Tag und Nacht.

Lehtomaitikka on korkeudeltaan 20–40 cm, kasvin varsi runsashaarainen ja pehmeäkarvainen.

 

Kesä-heinäkuussa kukkivan lehtomaitikan kasvupaikkana ovat tuoreet metsät, lehdot, pensaikot ja rinneniityt. Lehtomaitikka on puoliloinen.

 

Maitikat menestyvät tuuheassa kasvipeitteessä vain varastamalla ravintoa toisilta kasveilta: sivujuurissa on imunystyrät, joiden avulla se hankkii lisäravintoa muista kasveista. Ruohovartisten lisäksi sen suosituimmat loisittavat ovat metsäkuusi Picea abies, pähkinäpensas Corylus avellana ja metsälehmus Tilia cordata.

 

Yksivuotisen lehtomaitikan tulevaisuus on täysin siementen leviämisen varassa. Se joutuu ravinteikkailla kasvupaikoillaan kilpailemaan monen muun näyttävän lajin kanssa hyönteisten huomiosta.

 

Keltaisten kukkien ohella latva-alueen violetti värisävy lisää huomattavasti sen näkyvyyttä ja näyttävyyttä. Maitikat ovat hyviä mesikukkia, ja metsän kimalaiset pörräävät mieluusti maitikkakasvustossa; hyvä pölytystulos onkin ensiarvoisen tärkeää.

 

Lehtomaitikka houkuttelee myös muurahaisia apureiksi monin tavoin: sen siemenet ovat muurahaistenmunien näköisiä, kokoisia ja painoisia ja niiden pinnalla on tuoksuvaa öljyä. 

 

Lisäksi lehtomaitikan ylimmät lehdet erittävät sokeripitoista nestettä, joka maistuu muurahaisille. Suoraan maahan varisevien ja muurahaisten kuljettamien siementen avulla lehtomaitikka voi kasvattaa tiheitä, useiden aarienkin kokoisia, lähes puhtaita kasvustoja.

 

Vanhastaan maitikoita on pidetty lehmien maidontuotantoa lisäävinä ja voin väriä voimistavina kasveina, mistä kertovat niin suvun suomalainen maitikka-nimi kuin ruotsalainenkin nimi kovall.

Lehtomaitikka on Suomessa alkuperäinen laji, jonka varsinainen esiintymisalue yltää Ahvenanmaalta rannikkomaakuntia pitkin Etelä-Karjalaan.

 

Parikkala kuuluu Laatokan-Karjalan lehtovyöhykkeeseen; niinpä tälle alueelle on muodostunut mantereisen ja merellisen ilmaston välimuoto, minkä ansiosta Siikalahden lehdoissa kasvaa myös Laatokan-Karjalan erikoisuus, lehtomaitikka.

 

Biologi Eija Tykkyläisen mukaan eteläinen lehtomaitikka on varmaankin saapunut Kannaksen kautta Etelä-Karjalaan. Laatokan lehtovyöhyke jatkuu myös Keski-Karjalassa, minkä vuoksi lehtomaitikka on yleinen Tohmajärven ja Kiteen suunnalla.

 

Useat lehtomaitikan nykyisistä esiintymistä muualla Suomessa ovat peräisin siirroista kotipuutarhoihin. Lienevätkö Kajaanissa metsään levinneet kasvustot juuri tällaisia – kaunis näky oli yllättävä Kajaanin rauniolinnan lähettyvillä mantereen puolella. Lehtomaitikkaa tavataan Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Etelä-Suomen lisäksi paikoin Ruotsissa ja Tanskassa.

Niitty avautuu aamun silmille,
ja maitikka seisoo siinä,
pieni keltainen soihtu vioiletissa viitassaan,
vartioimassa heinien vihreää merta.

Sen varsi taipuu, muttei katkea,
kuin tarina, joka jatkuu tuulenkin jälkeen.
Pölyttäjä kaartaa sen ylle,
piirtäen ilmassa näkymättömiä säkeitä.

Maitikka ei kaipaa katseiden myrskyä —
se elää hiljaisessa liitossa maan kanssa,
ja jokainen, joka pysähtyy sen luo,
kuulee kesän sydämen lyönnin.
ChatGPT mukaillen

Lähteet: Kasviatlas; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; Kitee.fi, Lehdot; Luontoon.fi, Siikalahden luonnonsuojelualue; LuontoPortti; Pentti Halenius ja Arto Rantanen, Kasvibongarinopas; Pohjolan kasvien pauloissa; Seppo Vuokko, Maitikat, Suomen luonto. Kasvit; Tieteen termipankki; Yle.fi, Ani Malmi 2.8.2013; Chat GPT, Lehtomaitikan laulu.

LUE LISÄÄ