Ladulla ja umpihangessa

Jos mielin hiihtämään, se toteutuu nopeasti, sillä latukoneen tekemä latu on muutaman sadan metrin päässä kotoa. Eilen läksinkin ladulle. Oli hyvä luisto, pakkasta kymmenkunta astetta. Sauvat ja sukset narisivat hiihtäessä hauskasti.

 

Muutama päivä aikaisemmin olin hiihtänyt vastasataneessa lumessa, se on aina luistoltaan huonompaa kuin vanha lumi. Latukoneenkin tekemällä ladulla eron huomasi selvästi. Lumen laatu voi vaihdella päivittäin, mutta kaikilla keleillä on hauska hiihtää, kun haluaa liikkua raittiissa ilmassa - kauniit talvimaisemat saa kaupanpäällisiksi.

 

Kilometrin verran hiihtelin latukoneen sileää jälkeä, mutta koska olin menossa Saimaan jäälle, käännyin metsään päin. Siellä oli rinnakkain koirankävelyttäjien polku ja melkein lumen alle jäänyt laduntapainen. Runsaslumisessa maastossa hiihtäminen on hieman vaivalloista ja vaatii tarmoa, sen huomasin taas kerran.

 

Metsän jälkeen saavuin rantaan ja jäälle. Se oli umpihankihiihtoa. Yhtään hiihtäjää eikä latua näkynyt, myös minun muutaman päivän takaiset jälkeni olivat peittyneet lumeen. Oli aurinkoinen maaliskuun aamu, vähäistä koillistuulta. Yön pakkanen oli kirjonut järviruokoihin ja pensaisiin pitsikoristeita kuin silmäniloksi.

 

Lumituisku oli peittänyt kaiken entisen. Silti oli hauska hiihdellä päämäärättä - tai oikeastaan keksin kohta päämääräkseni läheisen saaren kiertämisen. Toisella puolella saarta olikin hieman kantavampaa hankea, vanhaa lunta, mutta paikoin tuuli oli pyörittänyt uutta lunta pehmeiksi nietoksiksi.

 

Eläinten jäljet hangella kertovat yöllisistä kulkijoista. Lahden poikki kulki ketun askelten helminauha, toisaalla näin saukon liukumisjäljet. Kauriit olivat tehneet polkuja saaresta toiseen. Pohdiskelin, olisikohan rinteessä ollut eläinten liukumäkikisat, tosin näyttivät pikemminkin jänisten jäljiltä.

 

Hiihdin upottavassa hangessa tarkoituksena päästä pois jäältä kohti metsän reunaa ja sitten suon laitaa pitkin aurinkoiselle aukealle, ja pääsinhän minä perille. 

Ehkäpä myöhemmin kevättalvella hanget kantavat ja voin hiihdellä pitkin järven selkää vauhdikkaasti, nyt meno oli enemmänkin tarpomista. Etenemisen vauhdin saneli lumen syvyys, mutta enhän lähtenytkään hiihtelemään kiire kantapäillä.

Hiihtää, hiihtää saa on lumi valkeaa
niin puhdas on ja valkea maa
On kukat jääneet hangen taa
ja lepoon pitkään uinahtaa

Hiihtää, hiihtää saa metsän rantaan
ja kauas, kauas nevan maan
On kevät jo rinnassa luontomaan
on korppi jo naurattanut naarastaan
Hiihtää, hiihtää mies suksillaan
ei ladulta eksy hän milloinkaan
On hangessa jälkiä eläinten
hän katsoo niitä tutkien
Ahti Hietikko

Lähteet: Anna Sievinen, Suomen Luonto 1/2023; The Home Of Sports. Lumi ja keliolosuhteet; Ilmasto-opas. Suomen ympäristökeskus, Luke, Ilmatieteen laitos; Scandinavian Outdoor; Antti Hietikko, Keväisellä Chydenius-instituutin Kirjoituskurssi verkkokurssina -opiskelija. Alkuosa runosta Keväisellä hangella.

LUE LISÄÄ

Ujo käpytikka ja muita talvipihan lintuja

Kuvissa esittäytyvät pihapiirimme talvilinnuista ne, jotka eivät mahtuneet Talvilintuja ja lintulautoja -postaukseen.

Tikka kapuaa pitkin puuta,
etsien jotakin lähelle suuta.
Sitten se kaarnaa pikkuisen hakkaa
ja pullean toukan suuhunsa nakkaa.
Tuija Virtanen

Ujo käpytikka

Tiitäinen, tikan lapsi,
halukkaasti ruokaa napsi.
Tahtoo vahvemmaksi tulla,
eipä auta pulmaan pulla.
Paljon, paljon toukan rasvaa,
siitä vasta voimat kasvaa.
Tuija Virtanen

Harmaapäätikka

keltasirkkujen parvi
etsii lounasta
lumimarjarykelmät
valkoisen hohdokkaina
Tuula Salomaa

Keltasirkkuja

Onko olemassa varpusia?
Ne ovat minun ystäviäni.
Ja pikkuvarpusia. Ja sisiliskot.
Ja kalkkarokäärmeet.
Luonto on paras ystäväni.
Risto 

Pikkuvarpusia

Töyhtötiainen on runonlaulajien rokkari. Sen laulu on säklätystä.
Samuli Haapasalo

Aamun rauha.
Veneen pressu pelmahtelee
ajoittain autotallin takana.
Töyhtötiainen rikkoo
lumimetsän hiljaisuuden.
Keijo Nevaranta

Töyhtötiainen

Hei, olen sininen
väri viileä ja rauhallinen.
Olen suuren suuri meri,
olen lumen ja jään kaveri.
Värjään huulesi kylmällä säällä,
olen höyhenhattuna sinitiaisen pään päällä.
Susannan värirunot

Sinitiainen

Til tal Tiina.
Aitan luona loisti,
Tiinan esiliina.
Sinne lensi tiainen:
til tal Tiina.

Tii tii tiainen,
ota aamiaista.
ota, ota talia,
juustoa maista,
tii tii tiainen.
J. H. Erkko

Talitiainen

Parhaiten Suomen talvesta selviytyvät vain kasviravintoa käyttävät linnut sekä niitä saalistavat linnut. Talvehtiville linnuille tärkeitä ravinnonlähteitä ovat lintulautojen ohella muun muassa rikkaruohostot ja puiden siemenet sekä marjapuut ja marjapensaat.

Lähteet: J. H. Erkko, Linnanpoikaset. Runo aapisesta: Tiina ja tiainen; Keijo Nevaranta, Vuodenaikojen runot Talvi 26.12.2014. Aamun rauha, 15. runo; Pikku Kakkonen, Tampere. Susannan värirunot. Osa runosta Sininen; Samuli Haapasalo, Tii tii tiainen; Tiedon portailla. Suomessa talvehtivat linnut; Tuija Virtanen. Värssyjä. Linnut; Tuula Salomaa, Ennen ja nyt. runoja. Pihapiirissä; Vammaisten palvelut Helsinki. Runoja Toimintakeskus Tanhuasta 21.7.2020. Risto, Minun ystäväni  -runosta loppuosa.

LUE LISÄÄ

Mökillä pakkaspäivänä

Vuodenaikojen myötä meille avautuu kaksi tai oikeastaan neljä erilaista maisemaa. On syksyn värikkyys ja alkutalven hämäryys, kevättalven sädehtivät huurteiset päivät sekä kesän loppumaton päivä ja valoisuus.

Vietin helmi-maaliskuussa mökillä muutaman talvisen päivän. Pakkasta oli kaksikymmentä ja rapiat. Se oli kirjonut mökin ikkunaan jääkukkia.

Pakkasella paukutteli,
tuiskutellen tiet tukki.
Hatarissa ikkunoissa
jäiset kukat kilvan kukki.
Seija Silvennoinen 

Lumi on tehnyt maiseman selkeäksi ja hiljaiseksi.
Mieleni on yksinkertainen ja kärsivällinen.
Minä näen viimeistä piirtoa myöten,
miten maa verkkaan kasvattaa puita,
ja minä pidätän henkeäni syvällä
ja jään odottamaan
että se taas puhkeaa ruohon ja kukkien lyhyeen lauluun.
Tuomas Anhava

Puut ja pensaat olivat saaneet valkoisen huurrekuorrutuksen. Valokuvasin mökkipihan talvilintuja; kuvassa on töyhtötiaispari ahertamassa talin kimpussa.

Sisimpääni lunta sataa
hiljaa
kevyesti –
höyheniä.
Puhallan kinokset hajalle, linnut lentoon.
Satu Haapala

Kun pakkanen oli lauhtunut kymmeneen asteeseen, lähdin hiihtäen kiertämään saaria. Lunta oli satanut melko tavalla, mutta ladun pystyi tekemään vielä vaivattomasti.

Talvi tuli valkein varpain,
huulin huurteisin.
Vilun viitta hartioilla,
hiuksin hileisin.
Peitti pellot nietoksilla,
järvenselät jäällä.
Seija Silventoinen

Vasta satanut lumi
hohtavan valkoinen
kuin puhdas maalauspohja
odottamassa pensseliä ja maalaria.
Vain jäniksen jäljet
ja ultramariininsiniset varjot puista
heijastuu sen pintaan.
Toivon,
että mieleni
olisi yhtä puhdas,
yhtä sininen.

Kaikki menee ohi
tuulen lailla
talven lailla
ja vuodenajat vaihtuvat kiivaaseen tahtiin,
mutta aina vain
Minä Olen
Se sama ihminen.
Tiinan TaidePäiväkirja

Hauskaa on hangella
Suksen nokka kuin pikkuinen hiiri
valkoista kenttää ravaa.
Hankea pitkin ne piipertää
ja sukselle tietä avaa.
Orvokki-oravan luontokoulu

Saaret on nyt kierretty. Tuliaisina minulla on punaiset posket ja iloinen mieli.

Aikuisena hiihtelen nauttien
sukset eivät lipsu
ja mihinkään ei ole kiire
ei edes kaakaolle.
Tiinan TaidePäiväkirja

Pian sataa lunta,
pehmeää kuin unta.
Talven valtakunta, meitä odottaa.
Pakkasherra varpaillaan, hiipii yli maan,
sirottelee huurretta, lumikoristaan.
Jäätyy järven pinnat, syntyy lyhdyt, linnat.
Riemu täyttää rinnat, talvi tulla saa.
Pakkasherra varpaillaan hiipii yli maan,
sirottelee huurretta lumikoristaan.
Tuula Kallioniemi, Sinikka Raikunen

Lumi pelkistää maiseman ja nostaa selvemmin esille sen, mitä on jäänyt näkyviin.

Ennen talviaamun punertavaa ruskoa sininen hetki valtaa maiseman. Talvella auringon aika on lyhyt, mutta nyt maaliskuun alussa päivä on jo jatkunut - ja jatkuu nopeasti yllättäen meidät yhä uudelleen. Illan sininen hetki sulkee päivän syliinsä.

Lähteet: Orvokki-oravan luontokoulu; Satu Haapala, SATUnnaista – Kirjoituksia ja runotuotteita. Taivas syttyy lumeen. Savu kulkee polkua pitkin 2012; Seija Silvennoinen 17.12.2011 Talvi tuli valkein varpain – talviruno, runon loppuosa/Elsin Blogi 17.12.2011;   Tiinan TaidePäiväkirja. Talven runoja 14.3.2017. Talvilapsi, muistelee. Metsä, tuntee; Tuomas Anhava, Kuudes kirja 1996; Tuula Kallioniemi, Sinikka Raikunen, Värssyjä Wordpress.com.

LUE LISÄÄ

Majavien talvimailla

Majavat ovat asuneet Lappeenrannassa Skinnarilan Hovinsuolla kymmeniä vuosia ja asustavat siellä edelleenkin. Hiihtelen usein Saimaan jäälle metsän kautta, joskus reittini kulkee suon reunaa pitkin. Juuri siellä majavat pesivät.

Majavamailla havaitsee helposti merkkejä rakentajamestareista, vaikka itse eläimet pysyisivätkin piilossa. Ensin näkyy kartiomaisia kantoja ja kaadettuja puita sekä kaluttuja oksia ruokailupaikalla. Poikki jyrsittyjen puiden kannoissa näkyy selvästi majavien käyntikorttina talttahampaiden jäljet.

Majava on eläinkunnan taitavin puunkaataja. Se on norsun lisäksi ainoa nisäkäs, joka pystyy kaatamaan suuria puita. Haapa on majavalle mieluisinta, eikä metsuri epäröi käydä puolimetrisenkään rungon kimppuun.

Kun haavat on kaadettu loppuun, vuorossa ovat pihlajat ja pajut, mutta monin paikoin majavat joutuvat kuitenkin tyytymään pääasiassa koivuihin. Karuilla paikoilla majavat pitävät patoaan neljä viisi vuotta, siinä ajassa ne syövät rannoilta haavat ja muut lehtipuut.

Majavaperhe kaataa reviirinsä rantamilta vuodessa noin 5000 kiloa puita, joista suurin osa on pieniä. Majavat pilkkovat halkaisijaltaan alle kymmensenttiset puut sopivan pituisiksi kuljettamista varten, mutta paksuimmista rungonosista ne vain kaluavat kuoren. Eläimet käyttävät suuret lehtipuut syksyllä ravintolautan kokoamiseen mutta kesällä pesän tekoon ja padon rakentamiseen. Ruokalautta on rakennettu pesän lähelle puunoksista ja jopa ohuista rungon osistakin. Lautan turvin majavat selviävät talven yli.

Patojen tarkoituksena on nostaa majavalammen tai majavajärven pinnan korkeutta, jotta majava pystyisi asumaan elinpiirillään läpi vuoden. Veden pinnan nostolla se pitää pesänsä sisäänkäynnin suojassa, minkä ansiosta pedot pysyvät loitolla ja majavan on helppoa uida pesästä ravinnonhakuun. Vaikka pesän suuaukko on veden alla, makuukamarit ovat veden yläpuolella.

Pesä voi olla kekopesä tai niin sanottu penkkapesä tai näiden yhdistelmä. Penkkapesä rakennetaan esimerkiksi pelto-ojan tai joen penkkaan, pesä voi olla hyvinkin huomaamattomasti pienissä ojissa, myös sen suuaukko on vaikea löytää. Kesällä majavaperheellä voi olla käytössään useita pesiä.

Majava on Suomen suurin jyrsijä. Jopa 15-senttiset etuhampaat ovat sen tärkein työkalu. Näillä raudan värjäämillä hampaillaan majava voi katkaista kymmensenttisen puun alle viidessätoista minuutissa, mutta ruuan hienontamiseen se käyttää poskihampaita. Etuhampaiden hiominen vaatii ahkeraa jyrsimistä, sillä hampaat voivat kasvaa kuusi senttiä vuodessa.

Majavat eivät nuku talviunta, vaan viettävät ravintolauttansa turvin paljolti jäänalaista hiljaiseloa. Kevään myötä majavametsurit alkavat liikkua enemmän, ja niitä voi nähdä myös valoisaan aikaan. En ole koskaan nähnyt majavia hiihtolenkeilläni, mutta jälkiä lumessa tälläkin viikolla.

Hiihtolatuni viereen oli ilmaantunut ojaan pieni avanto. Majavat tekevät tällaisia koloja, joista ne pääsevät jään päälle ja ruokailemaan maihin. Nytkin ne olivat tehneet savottatöitä kolon reunalla, minkä näki silputuista oksista. Myös koivun kannossa erottui selvästi talttahampaiden jälkiä.

Avannolta lähti jälkijono lumisten puiden sekaan, kun veijarit olivat olleet etsimässä uutta koivua kaadettavaksi. Olivatpa ne jo merkinneetkin sen hampaanjäljillään.

Toisella puolella latua majavat olivat kalunneet kuorta isosta koivusta. Kun hiihdän samaa latua muutaman päivän välein, huomaan majavien työmaan edistymisen: tuo kuvan koivu on kohta katkaistu.

Suomessa on kaksi majavalajia: euroopanmajava ja amerikanmajava, joista euroopanmajavaa pidetään alkuperäiseen lajistoomme kuuluvana. Se on vuonna 2015 merkitty Punaisessa kirjassa silmälläpidettäväksi. 

Hovinsuolla asustavat lattahännät ovat amerikanmajavia. Niitä kutsutaan myös kanadanmajavaksi, mutta lajinimi amerikanmajava on käytössä metsästyslainsäädännössä. Amerikanmajava on 1930-luvulla vahingossa Suomeen istutettu vieraslaji. Se on myös riistalaji eikä metsästys vaadi erillistä lupaa. 

Amerikanmajavia on Suomen keski- ja itäosissa vuoden 2010 tiedon mukaan 12.000 – 15.000 yksilöä. Tiheimmillään kanta on Savossa ja Pohjois-Karjalassa, mutta levinneisyys ulottuu vähäisesti jo Hämeeseen asti.

Majavan rakentamien patojen nostamat tulvat voivat aiheuttaa isoja vahinkoja maa- ja metsätaloudelle. Kaupunkini länsilaidalla vesi nousi metsikössä majavien takia vuosia sitten niin paljon, että vieressä sijaitsevan uuden omakotitaloalueen koivut kärsivät. Nyt ne törröttävät ikävännäköisesti pystyyn kuolleina.

Majavaa pidetään kuitenkin myös hyödyllisenä eläimenä, esimerkiksi majavien patoaltaat ovat tärkeitä elinalueita vesilinnuille ja muulle kosteikkolajistolle. Veden hukuttamat puut tarjoavat puolestaan tikoille oivallisia ruokailu- ja pesimispaikkoja. Ylen majavalivessä on kymmenen faktaa majavista. 

Kuka ymmärtää majava-setää?
Unissaankin se hirsiä vetäää!
Majavan elämä maistuu puulta.
Silti se jaksaa heittää huulta:
- Jos en oisi arkkitehti,
oisin kai karkkitehti!
Petra Heikkilä

Lähteet: Johanna Mehtola, Suomen Luonto 3.3.2016; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; Kaarina Davis 24.4.2017/Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kaarina Kauhalan majavaluento; Katariina Hirvonen, Yle.fi 8.7.2014; Peda.net; Petri Nummi, Suomen luonto. Eläimet; Suomen Riistakeskus; Risto Sulkava. Blogi 16.2.2014. Suomen Luonto; Terhi Iso-Touru, luonnonvarakeskus Luke; Terhi Iso-Touru, Katja Holmala ja Kaarina Kauhala Luke 2022; Vieraslajit.fi; Wikipedia; Yle.fi; Petra Heikkilä, Unelma makeasta elämästä. Lokin lokiikka.

LUE LISÄÄ

Talvilinnut ja lintulaudat

”Nyt kun talven pakkaset porrottavat ja tuiskut tupruavat ja paksu lumi peittää maan, käypi tänne talveksi jääneiden pikkulintujen elämä sangen tukalaksi”, suri nimimerkki A. L. 1.1.1908 Eläinten ystävä -lehdessä. Hän kehotti Suomen armaita lapsia säälimään pikkulintuja, joita vilu ja nälkä ahdistivat. ”Ei pitäisi kenenkään kodin pihamaalta puuttua linnunpöytää, johon jokapäivä ripisteltäisiin vähän ruokaa”, A. L. kirjoitti.

Hömötiainen

Paraikaa on meneillään tutkimus siitä, miten lintuja alettiin Suomessa ruokkia talvisin ja millaista ruokinta on nykyisin. Kansallisarkiston digitaalisen sanoma- ja aikakauslehtiaineiston perusteella on jo alkanut hahmottua, että monet ruokinnan syyt ovat samat niin nyt kuin 130 vuotta sitten.

Valkoselkätikka

Kun olin lapsi, meillä maalla oli perinteinen pieni lintulauta keittiön ikkunan pielessä. Laudalla kävi talitiaisia nokkimassa ihranpalasia sekä munkinpaistorasvaa. Kenelläkään ei ollut aikaa enemmälti seurata tinttien ruokailua. Ehkä oli vain tapana laittaa lintulauta ja sillä tavalla auttaa lintuja kovina pakkastalvina.

Tikli

Asun nykyisin pienehkössä kaupungissa rauhallisella omakotitaloalueella puistometsän laidassa. Meillä on kotipihassa kaksi ruokintapaikkaa, joissa kymmenkunta erilaista ruokintapistettä talipalleroista ja läskikimpaleista lintumökkeihin eli niihin lintulautoihin. On pyörivää ja paikallaan olevaa, on metallista, muovista ja puista. Ruoka näyttää maistuvan talvilinnuille yhtä hyvin, olipa syöttölaite millainen tahansa.

Keltasirkkuja

Lintuja on pihassamme valtavasti; niitä on hauska seurata ja valokuvata. Tali- ja sinitiaiset ovat jokapäiväisiä vieraita, samoin pikkuvarpuset, viherpeipot ja mustarastaat sekä tiklit. Keltasirkkuja on kymmenittäin. Punatulkkuja olen nähnyt enimmillään tänä talvena kuusi yhtä aikaa.

 

Joskus on havaittu harvinaisina vieraina pyrstötiaisia. Joinain talvina vihervarpusia ja urpaisia on ollut parvina, mutta tänä vuonna vasta yksittäisiä lintuja. Käpytikka ja valkoselkätikka käyvät ruokinnalla lähes päivittäin, mutta harmaapäätikka vain silloin tällöin.

Pyrstötiainen

Tikat käyvät ainoastaan talimakkaroilla, muut linnut ruokintalaitteilla. Sen sijaan mustarastaat syövät lumen päältä rusinoita ja keltasirkut kauranjyviä. Punatulkut noukkivat mieluiten maassa olevia auringonkukansiemeniä, tosin ne ovat oppineet käymään myös lintulaudalla. Kauralyhdekin kiinnostaa useita lintulajeja.

 

Harmaapäätikka
Talvilinnuille on tarjolla kuorittuja auringonkukansiemeniä ja kauroja, siemensekoituksia, murskattuja pähkinöitä, kuivattuja ötököitä, kaupan talimakkaroita sekä tali-siementankoja, joita olen  tehnyt maitotölkkeihin.

Puhdistan aamuisin ruokintapaikat alustoineen ja täytän tarvittaessa ruokakupit. Tuolloin huomaan, että jäljistä päätellen rusakko on käynyt tarkistamassa lintulautojen alustat ja kettu on kiertänyt nuuhkimassa kuusen runkoon köytettyä läskikimpaletta.

Töyhtötiainen
Mökillä käydään harvakseltaan talvisinkin. Sen vuoksi mökin pihaan on laitettu ruokinta-automaatteja, jotka ovat hyvin samanlaisia kuin kaupungissa. Sielläkin siemen- ja talimakkaratarjonnalla käyvät sini- ja talitiaiset, mutta ympäröivän metsän ansiosta myös töyhtötiaiset sekä kuusi- ja hömötiaiset.

Hippiäinen käy joskus noukkimassa hangelta tiaisten ruokinta-automaatista karistelemia siemeniä, sen pääasiallisinta ravintoa ovat kuitenkin hämähäkit ja hyönteiset myös talvella.

Hippiäinen

Harakat pyrkivät kaupungissa toisinaan pikkulintujen apajille, mutta naakoista ja puluista ei meillä ole harmia. Sen sijaan kutsumattomana vieraana pihapiirissämme nähtiin tammikuussa varpushaukka, se pistäytyi pihassa myös vuosi sitten. Tänä vuonna se saikin saaliikseen pikkuvarpusen, mutta viime talvena saalistaminen jäi vain yritykseksi.

Varpushaukka

Mökillä puolestaan varpuspöllö vaani viime talvena päiväkaudet ruokintapaikan siivekkäitä. Kun talvilintujen nappaaminen ei onnistunut, pöllö alkoi mieliä hiiripaistia. Lintulaudan alapuolelle metsähiiret olivat kaivaneet käytäviä hankeen, ja varpuspöllö yritti saalistaa lumen alla kulkevia jyrsijöitä syöksymällä ääntä kohti.

Ruokintakausi jatkuu vielä viikkoja, mutta jonain kauniina päivänä lintulaudat siirretään varastoon odottamaan uutta syksyä ja ruokintakautta.

"On kylmä talviaamu. Väsyneenä kömmin lämpimästä vuoteestani.
Täällä sisällä on niin ihanan lämmintä. Aivan värisen, kun katson ulos ikkunasta.
Yksinäinen tiainen hyppii ruokaa etsien lintulaudalla.
Ei mitään ole saatavana, minä kun huolimattomuudessani unohdin ryynit.
Voi miten olenkaan huolimaton.

Nopeasti etsin ruokaa ja vien lintusille. Ennen kuin olen kunnolla sisälle ehtinyt,
on jo joukko hömö- ja talitiaisia syömässä ja tyytyväisinä ne lentelevät ikkunan takana
aivan kuin haluten kiittää.

Iloiten saan sitten koko päivän katsella herttaisia lintuja, jotka iloisella
livertelyllään palkitsevat moninkertaisesti pienen vaivani."
Sirkan lukija 1937

Lähteet: Anniina Wallius, Yle Uutiset 15.1.2023; Jouluiloa pikkulinnuille, Sirkan lukija. Sirkan Joulu 1937, toimittaja Anni Swan.

LUE LISÄÄ