Erotatko vuohenputken ja myrkkykeison toisistaan?

Vuohenputki on kauppayrtti ja monipuolinen villivihannes, josta voi valmistaa vaikkapa salaattia tai piirakkaa. On kuitenkin oltava ehdottoman varma, että otat juuri vuohenputkea etkä myrkkykeisoa. Sekä vuohenputki että myrkkykeiso kuuluvat sarjakukkaisiin, joten on etsittävä muita, parempia tuntomerkkejä.

 

Matalahko, enintään metrin mittainen vuohenputki on tuttu jokapaikankasvi, sehän kasvaa yleisenä puutarhoissa, pientareilla ja joutomailla kesäkuusta elokuuhun Etelä- ja Keski-Suomessa.

 

Vuohenputken kahteen kertaan kolmisormiset lehdet ovat hyvä tuntomerkki. Kasvin kapea varsi on raparperimaisen kourumainen, siinä ja lehdissä on mieto porkkanamainen tuoksu. Juurakko on ohut ja runsaasti haarova, ihan tavallisen näköinen.

Myrkkykeison tunnistamiseksi sen kasvupaikka on hyvä tuntomerkki: myrkkykeiso kasvaa pääasiassa vedessä ja ranta-alueiden vesirajassa heinä-elokuussa.

 

Puolitoistametriset kasvit ovat yksittäin tai pieninä puskina, niiden varret ovat onttoja ja tuppimaisia. Myrkkykeison kapeat parilehdykkäiset lehdet ovat selvästi sahalaitaiset ja tyystin erilaiset kuin vuohenputkella.

 

Lokeroinen juurakko on paksun porkkanan muotoinen. Tuo tosin on kirjaviisautta, sillä en ole koskaan rohjennut kaivaa juurakkoa vedestä esille.

Myrkkykeiso kertoo jo nimellään, että se on Pohjois-Euroopan myrkyllisimpiä kasveja, pienikin määrä voi saada aikaan kouristuksia. Kasvin sisältämä myrkky kikutoksiini vaikuttaa hermostoon.

 

Toisin kuin monet myrkylliset kasvit, myrkkykeiso ei valitettavasti maistu erityisen pahalta tai kitkerältä, vaan sen makua voi kuvailla jopa persiljaa muistuttavaksi (lähteiden mukaan, sillä minä en ole sitä maistanut). Myrkkykeiso on myös monille eläimille vaarallinen kasvi.

Hei, olen vihreä
väri rauhoittava, mutta pirteä!
Olen pehmeä sammalpeitto
ja vatsan täyttävä hernekeitto.
Olen terveellinen parsakaali
ja sademetsässä elävä iguaani.
Olen heinäsirkka, viulua soittava.
Olen smaragdi kaunis ja hohtava.
Pinaatissa voimaa annan,
lehden pinnalla kirvan kannan!
Olen havu kuusipuussa
ja maukas kiivi suussa.
Olen neliapila; onnen tuoja.
Eläimille olen metsän suoja.
Hei, olen vihreä
väri rauhoittava, mutta pirteä!
Yle Pikkukakkonen 26.1.2018

Lähteet: Aikakauskirja Duodecim; Annina Rintala, Lapsen terveys, Kaksplus 25.5.2023; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 4/2026; LuontoPortti; Seppo Parkkinen, Suomen Luonto 14.5.2020; Mikko Rita, Yle 9.8.2024; Sonja Morell Lundorff, Tieteen kuvalehti 4.3.2026; Yle Pikkukakkonen. Vihreä 26.1.2018.

LUE LISÄÄ

Nokkonen

Lääkäri ja kasvitieteilijä Otto Brunfels on kirjoittanut 1500-luvulla: ”Onko olemassa mitään yhtä mitätöntä ja halveksuttua kuin nokkonen? Se voisi olla yhtä rakastettu kuin hyasintti, narsissi tai lilja – ja nokkonen kuitenkin ylittää ne kaikki”.

 

Nokkonen on kuitenkin myös yksi hyödyllisimpiä ja monikäyttöisimpiä villiyrttikasvejamme ja myös Eviran hyväksymä ´ei uuselintarvike´, aiemmalta nimeltään kauppayrtti.

 
Nokkonen on monivuotinen ruohokasvi, joka kasvaa yleisenä kaikkialla Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Se viihtyy runsasravinteisessa maaperässä asumusten lähellä ja pioneerikasvina leviää helposti esimerkiksi raunioille ja ojanvarsille.

 

Jokaisenoikeudella nokkosta voi kerätä muualta paitsi yksityisiltä piha-alueilta. Sitä voi kerätä samalta paikalta kahdesti, ensin alkukesästä ja sitten vielä loppukesästä. Nokkonen kerää haitallisesti vaikuttavia nitraatteja, siksi sitä ei pidä kerätä liian muhevamultaisista paikoista. Ota myös siemenet talteen, niitä voi käyttää mausteena.

 

Nokkonen on oikea ravintoaineiden tehopakkaus. Pinaattiin verrattuna nokkonen sisältää runsaasti muun muassa proteiinia ja ravintokuitua. Siinä on saantisuosituksiin nähden merkittäviä määriä kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, fosforia ja rautaa. Etenkin kalsiumia on runsaasti, joten nokkonen sopii kalsiumin lähteeksi myös kasvisruokavalioon. Nokkosessa on myös paljon C- ja B-vitamiinia.

 

Ruuanlaitossa nokkosta voi käyttää luonnollisena ravintolisänä pinaatin tapaan: se sopii keittoon, lettuihin, munakkaaseen, suolaiseen piirakkaan ja sämpylöihin. Nuoret taimet ovat maukkaita ja erittäin terveellisiä.

 

Yksinkertaisimmillaan nokkonen toimii yrttiteenä: lisää tuoretta nokkosta noin 80-asteiseen veteen ja anna hautua. Nauti sellaisenaan tai lisää halutessasi hieman hunajaa. Hiuksille ja hilseilevälle päänahalle nokkosvedellä huuhtelu tekee hyvää, samoin iholle nokkosvastalla läpsyttely.

 

Yleisimmin nokkosta säilytetään kuivattuna. Nokkoset voi kuivata vaikkapa saunan jälkilämpöä hyödyntäen, lattialämmitteisessä tilassa lattialla tai kiertoilmauunissa.

 

Nokkosta voi myös pakastaa. Sitä varten ryöppää tuoreet nokkoset ensin kuumassa vedessä. Niitä ei tarvitse keittää vaan riittää, että kaadat päälle kuumaa vettä. Keittäminen tuhoaa nokkosen mahdolliset nitraattijäämät, mutta samalla se tuhoaa myös C-vitamiinin, joka taas säilyy kuivatussa nokkosessa.

Nokkonen on monipuolinen hyötykasvi, sillä voi värjätä lankoja, se käy myös paperin ja tekstiilien materiaaliksi. Nokkosesta saa lannoitetta kasveille, ja se on luonnonmukainen tapa torjua kirvoja puutarhassa.

 

Vanhana ekologisena kuitukasvina se on otettu uudelleen käyttöön: nokkoskuidut käyvät samoihin tarkoituksiin kuin pellavankuidutkin – alun perin sana pellava tarkoitti nimenomaan nokkosta. Se lienee vanhin ihmisen tuntema kuitukasvi, josta on tehty verkkoja jo kivikaudella.

 

Nokkosen poltinkarva on kuin injektioruisku: kosketettaessa nuppimainen kärki katkeaa vinosti ja ontto neula tunkeutuu ihoon ja puristaa sinne kirvelevän happoseoksen. Onko tuttu tunne? Poltinkarvoillaan nokkonen pyrkii suojautumaan kasvinsyöjiltä, ja suuret laiduntajat jättävätkin sen rauhaan.

 

Nokkonen on nokkos-, neito- ja karttaperhosen toukille tärkein ravintokasvi. Nokkosperhosen toukat osaavat murtaa nokkosen puolustuksen ja hyötyvät itsekin polttavasta ympäristöstään.

Nokkosista voit tehdä vaikkapa juhannusvihdan tai -vastan, kun pehmität katkaistut nokkosenoksat vedessä, kunnes ne eivät enää pistä.

Sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin on nokkosellakin: viholainen ja vihulainen, ämmänkieli, polttarainen ja polttiainen, muukkonen ja mukkonen, nukuljainen, nokilainen ja nokkoskaali. Minun murteessani kasvia sanotaan viholaiseksi.

Nokkoselle poljetulle
ruusu lausui oksaltaan:
Kov’ on onni suotu sulle,
sua aina kartetaan.
Sinuhun ei silmää luoda,
ken sun näkee, väistyy pois;
hyväilyst’ ei sulle suoda,
sillä kättä polttaa vois.
Jokainen, jok’ astuu luokse,
tuntein sinun tapojas,
kohta luotas poijes juoksee,
peljäten sun pistoas. 

Tähän vastas nokkonen:
Luoja loi mun tuliseksi;
koristusta minä en
saanut vaaran peitteheksi.
Mut sä petät, kaunoinen!
Luotu muita narraamahan
kaikkia sä viittailet
sua riemuin poimimahan;
piikkis piillät, hymyilet.
Kyllä kerskaat, ett’ on sulla
väri, loiste, joilla kiillät,
mutta julmempi kuin mulla
sull’ on miekka, jolla viillät.
Samlade skrifter II, 1815

Lähteet: Arctic Warriors; Arktiset Aromit ry/Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli 2021; Luonnonyrtit.fi; Martat; Nelli Sivula 1.9.2025, Terveysvaikutukset; Pentti Halenius ja Arto Rantanen, Kasvibongarin opas; Riikka Platonova, Nokkosesta on moneksi 14.9.2022, Suomen Luonto; Ruokavirasto;  Terhi Ryttäri, Nokkoskasvit. Suomen luonto, Kasvit;THL/Fineli-verkkopalvelu; Wikikko - kansan taitopankki; Samlade skrifter II, 1815, suomeksi Luonnonkirjassa. Suom. Paavo Cajander. Wikiaineisto. Nokkonen ja ruusu.

LUE LISÄÄ

Silmuistaan puu tunnetaan

Puiden silmut aloittavat kevääseen valmistautumisen jo syksyllä. Voit tunnistaa puita ennen lehtien puhkeamista niiden silmuista. Niissä on nimittäin usein melko helposti havaittavia lajikohtaisia piirteitä, joita voi hyödyntää erojen huomaamisessa.

 

Koivun hiirenkorvalehtiä kannolla

Voit kokeilla myös LuontoPortin tunnistustyökalua, siinä on kolme silmuihin liittyvää valintaa: silmun muoto, väri ja kärki.

 

Vaahteran silmun kolme vaihetta

Vaahteralla on viininpunaiset tai punavihreät silmut. Ne sijaitsevat versojen varressa pareina vastakkain. Punaruskean verson päässä kasvaa silmurykelmä, jonka päätysilmu on muita huomattavasti kookkaampi. Ensimmäisistä silmuista työntyy esiin vaaleanvihreitä kukkia; vaahtera kukkii touko-kesäkuun vaihteessa.

 

Pihlajan silmun kolme vaihetta 

Pihlajan silmun suomut ovat oikeastaan tummia, mutta tiheä karvapeite saa ne näyttämään harmailta. Kun pihlajan silmut ovat turvonneet mutta lehdet eivät ole vielä puhjenneet, niissä pystyy maistamaan karvasmantelia muistuttavan aromin. Silmuja voi kerätä syötäväksi maanomistajan luvalla. Pihlaja kukkii kesäkuussa.

 

Lehmuksen silmun kaksi vaihetta

Lehmuksen silmut ovat punertavia tai ruskeanvihreitä. Ne ovat kiiltäviä ja malliltaan hieman epätasaisen munanmuotoiset, silmun kärki on pyöreä. Lehmus kukkii vasta heinäkuussa, se onkin myöhäisin puulajikukkijamme.

 

Haavan silmu
Haavalla vuosiversot ja silmut ovat ruskeat ja kiiltävät. Silmun kärki on kova, terävä ja tiiviisti kohti oksaa painautunut, lyhytverson silmut ovat kuin pienet keihäät. Jos silmuja tunnustelee sormin, niiden pinta on kiiltävä pinta tahmea ja kärki kova.

Haavan silmun vaiheet

Ensimmäisistä silmuista paljastuu kukinto eli haavankissoja. Haapa kukkii lehdettömänä, ja lehtisilmujen vuoro on vasta haavankissojen jälkeen.

Kevät on iloinen asia siksi
että se on kevät.
Ettei se ole syksy.
Että kaukana syys-loka-marras.
Ja kaikki puhdasta raikasta
tuoksuvaa uutta
ja lauluja täynnä.
Kuin luomisen aamuna.
Ja vuokkopolkuja vaeltaa
hiirenkorvien hymy. Ja ilosta kevyet sydämet.

Maaria Leinonen

Lähteet: Johanna Junttila, TiedeLuonto 3/2026; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 6.5.2021 ja 23.3.2022; Juha Lakaniemi, LuontoPortti; Lotta Lindholm-Normaja, Viherpiha 8.1.2017; LuontoPortti; Maaria Leinonen.

Aiemmat silmupostaukset ovat 6.5.2022  ja 14.5.2022.

LUE LISÄÄ

Jättiruoko, sen hyödyt ja haasteet

Jättiruoko Arundo donax on yksi maailman suurimmista ruohokasveista. Se saa pituutta jopa kymmenen senttiä päivässä ja kasvaa kuusi metriä korkeaksi. Varsi on haarautumaton, bambun tapainen, lehdet ovat puolimetrisiä.

Tämä heinäkasvien heimoon kuuluva ruoko on kotoisin Välimeren alueelta. Se suosii kosteita paikkoja, mutta kasvaa hyvin myös kuivassa ja huonossa maassa vaikkapa tienvarsilla ja joutomailla. Ruokoa käytetään myös aitakasvina.

Jättiruokoa kasvaa Kreikassa joutomailla, katujen ja teiden varsilla tai mistä se vain löytää tyhjää tilaa. Kasvi muistuttaa meidän järviruokoamme, mutta on suurensuuri siihen verrattuna. Ravintoloissa näin jättiruo´osta tehtyjä päivänvarjoja pöytien yllä.

Jättiruoko voi vaikuttaa sekä positiivisesti että negatiivisesti ekosysteemiin, jossa se kasvaa. Ruoko leviää juurakoiden avulla, ja niiden avulla se voi estää eroosiota. Toisaalta se syrjäyttää erityisesti rantametsien kasvillisuutta, joka on sopeutunut kausittaisiin tulviin.

 

Toisin kuin alkuperäislajit, jättiruoko ei kestä veden virtausta vaan katkeaa helposti. Tällöin sen varret voivat kulkeutua veden mukana ja tukkia vesiväyliä ja siltarakenteita, mikä lisää tulvariskiä ja aiheuttaa vahinkoa infrastruktuurille. Kasvin valtaisa biomassa tekee siitä myös paloriskin erityisesti kuivina kesäkausina.

Lisäksi kasvi muodostaa laajoja, tiheitä kasvustoja, jotka kuluttavat runsaasti vettä, heikentävät veden laatua ja tarjoavat vain vähän ravintoa tai suojaa eläimille. Niinpä Maailman luonnonsuojeluliitto UICN luokittelee sen kuuluvaksi maailman sadan haitallisimman kasvin joukkoon.

 

Toisaalta jättiruo´on monipuolisuus tekee siitä tärkeän kasvin monella eri alalla: Ruo´on kuituja käytetään paperin valmistuksessa ja sen varret soveltuvat rakennusmateriaaliksi. Jättiruokoa käytetään myös biopolttoaineen raaka-aineena.

 

Biopolttoaineiden tuotanto onkin yksi jättiruo´on tärkeimmistä nykyaikaisista käyttötarkoituksista kasvihuonepäästöjen vähentämisessä. Kasvin nopea kasvu ja korkea biomassatuotanto tekevät siitä ihanteellisen raaka-aineen.

 

Jättiruokoa käytetään myös perinteisesti soitinten, kuten klarinettien ja huilujen, valmistukseen, sillä ruoko antaa soittimille ainutlaatuisen äänen. Jättiruoko on mainittu antiikin kreikkalaisessa kirjallisuudessa, se on ollut tärkeä myös Välimeren alueen kansantaiteessa.

 

Jättiruoko ei ole tunnettu lääkekasvi, mutta sen juuria on käytetty diureettina ja lehtiä haavojen hoitoon sekä mehua tulehdusten lievittämiseen.

 

Jättiruoko on esimerkki siitä, miten luonnonvaroja voidaan käyttää monipuolisesti ja vastuullisesti. Jättiruoko voi myös auttaa vähentämään ilmastonmuutoksen vaikutuksia, koska se sitoo hiiltä ilmakehästä, korvaa fossiilisia polttoaineita, parantaa maaperää sekä kasvaa ekologisesti kestävällä tavalla.

 

Jättiruoko voi olla merkittävä kasvi tulevaisuudessa, etenkin kun tarkastellaan kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua kokonaisuutena: se tuottaa biomassaa kuormittamatta luontoa, se on hiilineutraali tai jopa hiilinegatiivinen ratkaisu ja sillä on monipuoliset käyttökohteet, lisäksi se ehkäisee eroosiota ja parantaa maaperän laatua.

Jättiruoko, ylpeä ja vahva,
tuuli laaksossa sille laulua laulaa.
Kuin vihreä merituuli, se kasvaa,
jätä se rauhaan, se elämään antaa.

Juuret syvällä, salaisuudet kätkee,
pinnalla kohoten, se maailmaa näkee.
Liian kova leviämään, työntää ja tarttuu.

Tulevaisuuden maailmassa, onko se ystävä,
vai taakka joka kasvaa, se etsii hetkensä.

Talteen sen voimat, uusiokäyttöön,
rakennuksiin, suojaan, vaikka leikkiin.

Niin katso, ohjaa ja hallitse vapaus,
kauneus ja voima yhdistyvät haasteisiin.
Jättiruoko, luonto niin arvaamaton,
se meille opettaa, että muuttuminen on voima.
ChatGPT

Lähteet: ChatGPT 16.10.2025; Genny Hendershot, Facts.net 16.12.2024; Olé24, ElDebate 25.4.2025; Wikipedia; ChatGPT:n laatimasta runosta osa 3.10.2025. Kuvat ovat elokuulta 2025 Kreikan Lefkas Nidristä.

LUE LISÄÄ

Viikuna, filosofien ruoka

Viikunan nykyinen kreikankielinen nimi siko (mon. sika) tulee mytologian titaani Sykealta. Titaanin äiti oli itse Äitimaa, Gaia, joka muutti poikansa viikunapuuksi pelastaakseen tämän ylijumala Zeuksen vihalta. Ensimmäiset viikunapuut istutettiin Ateenaan maanviljelyksen ja sadonkorjuun jumalattaren Demeterin käskystä.

Viikuna liittyy moniin muinaisiin taruihin, tuleepa se esiin Raamatussakin useassa eri kohdassa. Aitoviikuna oli myös ihmisen ensimmäinen asuste, kietoivathan Eeva ja Aatami viikunanlehtiä peitokseen maistettuaan hyvän- ja pahantiedon puusta.

Viikunapuun alkuperä on Lähi-idässä. Sittemmin muinaiset kreikkalaiset ja foinikialaiset levittivät sen viljelyä Välimeren molemmille rannoille. Viikuna sai lempinimen "filosofien ruoka", koska se yhdistettiin muuan muassa Platoniin ja Diogeneeseen. Koska viikunapuuta on viljelty jo tuhansia vuosia, villiintyneitä lajikkeita on enää vaikea erottaa viljellyistä.

Tällä hetkellä Turkki hallitsee kansainvälistä viikunatuotantoa, sen jälkeen tulevat Egypti, Marokko ja Algeria. 

Aitoviikuna on yksi yleisimmin Kreikassa ja Välimeren maissa tavattavista puista. Viikuna on kesävihanta pensas tai pieni puu, joka voi kasvaa kuusi metriä korkeaksi ja lehvästö yhtä leveäksi. Puun oksat ovat vankat ja monihaaraiset, suuret lehdet sormihalkoiset.

Viikunapuut ovat Välimeren maissa maiseman kannalta tärkeitä. Ne ovat myös osa kulttuuria ja kansanmuistia. Kirjailijat ja muusikot ovat löytäneet sen oksista inspiraation; viikunapuut ovat tarinoiden, unelmien ja perinteiden kasvualusta.

Viikunoita on kautta aikojen syöty niin tuoreeltaan kuin kuivattuna. Suussasulava herkku vuohenjuustosta ja tuoreista viikunoista maistui jo antiikin aikana pitopöytään kokoontuneille samoin kuin tämän päivän herkuttelijalle. Vaikka viikunassa on paljon siemeniä, sen punertava hedelmäliha on pehmeää.

Kuivattujen viikunoiden maku on tuoretta makeampi, sillä kuivuneen hedelmän painosta 70 prosenttia on sokeria. Viikunan kuori on vaaleanharmaa tai tummansinertävä; kuorta voi syödä, jos se on tarpeeksi ohut. Kun kypsien viikunoiden kuori alkaa halkeilla, on hedelmien nauttimisen aika.

Viikunassa on korkea vesipitoisuus ja mehukas rakenne, ja sen sokeripitoisuus tekee siitä erityisen suositun kesäruuissa. Espanjan ravitsemusliiton mukaan viikuna tarjoaa kaikki välttämättömät aminohapot, kuidun, B-vitamiinin ja hyvän määrän kaliumia, vaikka se ei erotukaan muista hedelmistä kokonaisravintoarvoltaan.

Sen lisäksi että viikunaa syödään suoraan puusta, sitä käytetään monipuolisesti myös ruuanlaitossa. Viikuna sopii jälkiruuaksi tai syötäväksi kylmän lihan kanssa.

 

Se on vakiokasvi salaateissa, alkupaloissa, juustolla tai anjoviksella täytetyissä paahtoleivissä. Viikunaa voidaan yhdistää sekä perinteisiin resepteihin tai innovatiivisempiin luomuksiin. Viikunat koristivat eräänä jouluna täytekakkuamme.

Koko kasvi erittää maitomaista nestettä leikkauspinnoiltaan. Sekä hedelmää että maitomaista nestettä on käytetty kansanlääkinnässä, viikunakeitoksella on syövytetty paiseita ja hoidettu haavoja.

 

Mietona keitoksena viikunasta on apua kurkkutulehduksissa ja muissa vilustumissairauksissa, rakko- ja munuaissairauksissa. Viikunoilla on myös vatsantoimintaa nopeuttava vaikutus.

Viikunapuun kukintaa ei varsinaisesti näe. Hede- ja emikukat sijaitsevat eri puissa ja ne ovat piilossa päärynänmuotoisen kukkasuojuksen sisällä. Viikunan pölytyksessä auttaa pieni hyönteinen, joka kulkee emi- ja hedekukkien välillä kantaen siitepölyä mukanaan. Vain naaraskukista kehittyy aikanaan nuo maukkaat kellanvihreät tai syvän violetin väriset hedelmät, joita näin kypsymässä Kreikan elokuussa.

Viikunapuu on paljon enemmän kuin yksinkertainen puu: se on olennainen osa Välimeren perintöä ja niiden jokapäiväistä elämää, jotka nauttivat sen varjosta ja mausta.

”Älä vertaa
itseäsi muihin”,
LOHDUTTI PUU.
”Jokaisen juuret
ovat ainutlaatuiset,
kauneus
kippuraisten oksien.”
Susanna Jussila

Lähteet: anavarro 25.7.2025, JordineriaOn; Anna Meurling, Kreeta.info 16.11.2016.Tusina tavallista Kreetan puuta; Anna Meurling, Kreeta, Kreetan kasvit osa 3/7; Helsingin yliopisto, Lukion Filosofia kotisivut; Wikipedia; Susanna Jussila, Sielun sopukoita. Hidasta elämää.

LUE LISÄÄ

Maa-artisokka on helppo ja monivuotinen viljelykasvi

Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva maa-artisokka tuotiin Suomeen Ranskan kautta 1600-luvulla, jolloin sitä tiedetään kasvatetun Turussa; tieto on peräisin Elias Tillandzin julkaisemasta kasviluettelosta. Ossian Lundénin Keittiökasvit-kirjan (1921) mukaan itse Carl von Linné kasvatti maa-artisokkia innokkaasti, minkä vuoksi tämä kasvi mainitaan kaikissa 1600- ja 1700-luvun ruotsinmaalaisissa puutarhakirjoissa.

Kun perunan viljely yleistyi 1700-luvun loppupuolella, maa-artisokka jäi paitsioon miltei kokonaan niin meillä kuin muuallakin Euroopassa.

Kasvia sanotaan joskus myös mukula-artisokaksi. Tuo nimitys onkin osuva, sillä kasvin syötävät osat ovat maan alla epäsäännöllisen muotoisina, haarakkeisina varsimukuloina. Myös nimeä jerusaleminartisokka on käytetty.

Maa-artisokka on englanniksi jerusalem artichoke, vaikka se ei ole artisokkatyyppi vaan sukua auringonkukalle. Toinen englanninkielinen nimitys sille onkin saunchoke.

 

Maa-artisokalla ei myöskään ole mitään tekemistä Jerusalemin kanssa, vaan englanninkieliseen nimeen on tullut jerusalem väärin kuullusta tai ymmärretystä italian sanasta girasole, joka tarkoittaa italiaksi auringonkukkaa.

Ranskaksi maa-artisokka on topinambour. Pohjois-Amerikassa maa-artisokkaa söivät alkuperäisasukkaat. Ranskassa vieraili Topinambour-heimoon kuuluvia Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaita samoihin aikoihin 1600-luvulla, kun maa-artisokka tuli Ranskaan, ja heimon nimi siirtyi mukulalle.

Maa-artisokka oli vuoden 2008 maatiaiskasvi. Se on muhkurainen, ruskea mukula, joka näyttää vähän pullealta inkivääriltä, mutta on maultaan täysin toisenlainen.

 

Terve ja satoisa monivuotinen maa-artisokka on parhaimpia kotitarveviljelijän kasveja. Se tuottaa satoa lähes ilman hoitoa, eikä se yleensä kärsi sen kummemmin rikkakasveista kuin tuholaisistakaan. Se ei myöskään ole vaatelias kasvualustan suhteen.

Maa-artisokan mukulat istutetaan tavallisesti maahan syksyllä, ja ne tuottavat satoa jo vuoden päästä. Artisokan kasvusto on niin voimakas, että se valloittaa nopeasti kasvutilaa muilta kasveilta, siksi oma penkki tai viljelylaatikko on sille paras. Kasvupaikan tulee olla aurinkoinen ja lämmin sekä maan kivetön.

Maa-artisokkakasvin varret voivat venähtää kesän aikana jopa yli kaksimetrisiksi. Kasvilla on kauniit, syksyllä kukkivat suurehkot keltaiset kukat.

Mukulat kasvavat kokoa vasta loppukesällä ja syksyllä. Sadonkorjuuaikaa on myöhäinen syksy, aikaisintaan syyskuu ja monesti vasta loka–marraskuu, kun kukat ovat lakastuneet.

 

Kaikenkokoiset mukulat voi nostaa ja syödä, mutta helpoimmin pestäviä ovat perunankokoiset haarautumattomat mukulat. Toisaalta isoista mukuloista saa suuremman sadon.

 

Mukulat säilyvät maassa talven yli, joten niitä voi korjata sieltä ruokapöytään pitkin syksyä ja keväälläkin. Kasvattamista voi jatkaa, kun istuttaa sadonkorjuun jälkeen osan mukuloista takaisin seuraavaa vuotta varten. Yleensä maa-artisokan pieniä mukuloita jää huomaamatta maahan, joten kasvu jatkuu samassa paikassa.

Valmista maasta kaivetut, pestyt maa-artisokan mukulat ruoaksi mieluiten heti noston jälkeen, mutta voi niitä säilyttää lyhyen aikaa mahdollisimman kylmässä jääkaapissa rei´itetyssä muovipussissa. Maa-artisokkaa ei voi varastoida koko talveksi niin kuin perunaa, sillä mukulat nahistuvat suhteellisen nopeasti myös viileässä.

 

Sen sijaan pitkäaikaiseen säilytykseen kellari on sopivin, jos sen lämpötila on hyvin matala. Maa-artisokat säilyvät kellarissa parhaiten hiekassa. Koska maa-artisokkaa on tarjolla käytännössä ympäri vuoden, paras on ostaa aina vain tarvittava määrä.

Ruuanlaitossa maa-artisokka toimii vähän samalla tavalla kuin peruna, ja sitä voi käyttää melkein samaan tapaan kuin perunaakin. Toisin kuin peruna, maa-artisokka sopii syötäväksi myös raakana. Se on kypsentämättömänä raikas, rapsakka ja makeahko, mutta keitettynä tai uunissa paistettuna mieto, pehmeän pähkinäisen makuinen.

Moni kotikokki saattaa epäröidä maa-artisokkien käyttöä niiden muhkuraisen muodon vuoksi, eikä sellaisten mukuloiden kuoriminen varsinaisesti houkuttele. Minäkin olin kovin epäluuloinen. Tuttava antoi vinkin: Jos paahdat tai keität pestyt ja harjatut maa-artisokat kuorineen ja kuorit mukulat vasta sen jälkeen, kuori irtoaa vaivattomasti. Näin tein ja hommasta tuli helppoa. 

Jos kuorit maa-artisokat, välineenä kannattaa käyttää teelusikan kärkeä kuorimaveitsen sijaan; näin saat kuoret pois pienimmistäkin koloista. Kuoritut maa-artisokat on hyvä laittaa sitruunamehulla terästettyyn veteen, jotta ne eivät tummu ennen kypsentämistä. 

Maa-artisokkaa ei välttämättä tarvitse kuoria lainkaan. Jos paahdat maa-artisokat uunissa, voit kypsentää ne kuorineen – kunhan peset ja harjaat juurekset huolellisesti ennen paahtamista. Kypsentämisen jälkeen voit syödä ne sellaisenaan.

Edes maa-artisokkakeittoa varten juureksia ei tarvitse välttämättä kuoria. Keitosta tulee kuorien kanssa hieman tummempaa ja rakeisempaa, mutta toisaalta myös sopan maku on tällöin voimakkaampi.

Maa-artisokka sisältää muun muassa kaliumia, magnesiumia, kalsiumia ja folaattia ja ennen kaikkea runsaasti ravintokuitua. Se sisältää myös hiilihydraattia, inuliinia, joka saattaa aiheuttaa mahanpuruja ja ilmavaivoja. Inuliini on geeliytyvä, ohutsuolessa sulamaton ravintokuitu. Sitä käytetään yleisesti probioottituotteissa ja terveysvaikutteisissa elintarvikkeissa.

Jos on inuliinille herkkä, ruokaa voi jatkaa perunalla – mikä tosin miedontaa muhennoksen makua. Kylmäsäilytys saa aikaan inuliinin pilkkoutumista sokeriksi. Maa-artisokka sopii diabeetikoille, koska se nostaa vain vähän verensokeria.

Tervevatsaiselle inuliini ei yleensä aiheuta turvotusta, mutta ärtyvästä suolesta tai närästyksestä kärsiville se useimmiten saa aikaan ilma- ja vatsavaivoja. Jos sipuli ei sovi vatsalle, niin todennäköisesti myöskään maa-artisokka ei käy.

Maa-artisokka on herkullista sosekeittoina, pyreinä, paahdettuna uunissa, keitettynä tai höyrytettynä. Kokeile yhdistää hienoarominen maa-artisokka yhdessä perunan kanssa. Tee lisukkeeksi muusia käyttämällä saman verran perunoita ja maa-artisokkia tai kokeile korvata peruna maa-artisokalla esimerkiksi perunasalaatissa tai valkosipuli-kermaperunoissa.

Saat rapeita sipsejä, jos leikkaat artisokasta ohuita lastuja ja joko uppopaistat tai paahdat ne uunissa. Perinteinen tapa valmistaa maa-artisokkakeitto on yhdistää artisokan mukuloita perunan kanssa, mutta yhtä hyvin makupariksi voi kokeilla palsternakkaa tai punajuurta.

Maa-artisokka, juurien kauneus,
Maahan kätkeytynyt puutarhurin salaisuus.
Keltaiset kukat, auringon suudelmia,
Käyrät varret, tanakat ja vahvat,
Vihreät lehdet, luontomme lahjat.
Kaukaa kotoisin, mutta meille tuttu,
Ruoan rikkautta, näkymätöntä kulttuuria.

Maa-artisokka, sinä maun herra,
Uusi avaus keittiössäsi kerran.
Paistettuna, soseena, keittona keveänä,
Uunissa paahdettuna.

Juuriini syviin, puutarhan syliin,
Kutsuvat tarinat, menneiden kyliin.
Luonto kutsuu meitä kaikkia,
Maa-artisokka, lahja maaäidin.
Yhdessä nauttien, herkutellen,
Elämä on kaunista, kun sydän on täynnä.
ChatGPT 28.9.2025

Lähteet: Cecilie Sølvsten, KuntoPlus 4.10.2022; Hanna Kuusisalo, Anna 26.12.2022; Heli Einesalo, Leena Hokka, Kotipuutarha 22.5.2022; Jerry Hietaniemi, kolesteroli.org 6.12.2024; Marko Kalliomäki, Lääkärikirja Duodecim 14.9.2025; Paula Ritanen-Närhi, Kotiliesi 28.10.2021; Petra Tuominen, MTVuutiset 21.9.2025; Satokausikalenteri; ChatGPT:n luoma runo mukaillen 28.9.2025.

LUE LISÄÄ