lauantai 24. kesäkuuta 2017

Saimaa kutsuu kesäaamuna

Eräänä kesäkuisena lauantaina nautimme aurinkoisen kauniista säästä Ruokolahden mökkimaisemissa. Kun päivä rupesi kallistumaan iltaan, kävimme laskemassa Saimaaseen kaksi harvasilmäistä kalaverkkoa. Tässä niistä toinen uppoaa aaltoihin kymmenen metrin syvyyteen.
 






Seuraavana aamuna Saimaa kutsui houkuttelevasti verkkojen kokijaa. Niinpä läksimme huristelemaan moottoriveneellä kukonlaulun aikaan mökin edessä avautuvalle Haapaselälle.



Usva rupesi juuri pikkuhiljaa häviämään selältä ja värit kirkastuivat. Lokit lentelivät kirkuen sinisellä taivaalla, tuulta oli vain nimeksi. Sain vapautuksen verkon soutajan tehtävistä, joten asettauduin kokkaan tähystyspaikalle kuvaamaan kalamiehen puuhia.




Tosin meillä taisi olla liian harvat verkot, koska Antti ei antanut tällä kertaa suuria ahvenia eikä muitakaan isoja kaloja, mutta viis siitä. Saimme nimittäin upeista maisemista runsain mitoin iloa ja hyvää mieltä alkavaan päivään. Alkukesän heleä vihreys, järven ja taivaan kirkas sininen väri huikaisivat katsojan silmiä; kyllä meillä on kaunis maa!

Laineet lyö...aallot liplattaa....lokkiparvi jossain huutaa, etsii kait kalastajaa.
Saimaalla nyt soudellen...vietän päivän kesäisen, kauniit ovat puitteet sen...rannat, niityt, metsien.
Eväät löytyy koristain... kalaa...juomaa.. tottakai.
Kesänaika kaunoinen... elän kait hieman runoillen.
Tule kanssain... ystäväin... käännä katse rantaan päin.
Tule kanssain veneeseen... Suomen suveen suloiseen... soudellen nyt Saimaalle

Lähteet: Terttu-Maija Filppu. Kesäpäivä Saimaalla. Runoja järvistä 2/vintti.yle/ohjelmat.yle

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Tuoksuissa tuomien valkoisten kukkasten

"Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset…" Näin minun tekee mieleni laulaa aina, kun näen tuomen kukkaloistossaan. Luonnossa voi ihastella touko-kesäkuussa valkeana vaahtoavia tuomia ja niiden huumaavaa tuoksua, joita pidetään romanttisina kevään ja lemmen symboleina. Tuomen kukat ovatkin innoittaneet lukemattomia lauluntekijöitä, runoilijoita ja elokuvaohjaajia.

Vaikka tuomen voimakas ja makea tuoksu ihastuttaa minua, jollekin toiselle se saattaa aiheuttaa migreeniä, sillä kukissa oleva amygdaliini vaikuttaa useimpiin eliöihin myrkyn tavoin. Vahvan tuoksun vuoksi tuomen oksilla voidaan karkottaa jopa myyriä ja jäniksiä, sillä yleensä eläimet karttavat sitä. Tuomi on kuitenkin hirville mieluisaa ja tuhtia ruokaa.


Tuomea ei ole juuri hyödynnetty ravintona, vain Perä-Pohjanmaalla tuomen marjoista on tehty hilloa ja Norjassa niitä on käytetty kuivattuina. Lönnrot puolestaan neuvoi sekoittamaan murskattuja tuomen siemeniä paloviinaan, jolloin siitä saadaan kirsikan makuinen juoma. Arkeologisten löytöjen perusteella on päätelty, että kivikaudella tuomen marjat ovat kuitenkin olleet tärkeä osa ihmisten ravintoa Itämeren alueella.


Tuomen mustat marjat ovat karvaan makeita. Niistä voi tehdä hyvänmakuista likööriä tai jopa värjätä villaa hennon liilan väriseksi. Tuomen kuorta ja lehtiä on käytetty ennen vanhaan myös kansanlääkinnässä. Vaikka tuomen puuaines on hyvin sitkeää ja vaikeasti työstettävää, siitä on kuitenkin tehty aikoinaan tarvekaluja. Tuomen oksista on punottu koreja ja muita talousesineitä, Tuomi wahva wandeixi, wander warsan wembeleixi.


Ilmastonmuutoksen myötä tuomen kukinta on aikaistunut neljänkymmenen vuoden kuluessa viikon eli tuomi aloittaa nykyisin kukintansa keskimäärin 17. toukokuuta. Suomi on kuitenkin pitkä maa, mummolassani Kemissä tuomi kukkii usein vasta juhannuksen seutuun.
 

Pirkanmaan maakuntakukkana tunnettu tuomi on kuitenkin koko kansan puu, sehän kasvaa lähes koko maassa. Tuomi lisää luonnon monimuotoisuutta siinä elävän runsaan hyönteislajiston ansiosta. Samoin luontoa rikastuttaa, jos pellon ja metsän välisiin reunavyöhykkeisiin jätetään tuomia. Tuomen metsätaloudellinen käyttö on kuitenkin erittäin vähäistä, ja sitä on pidetty lähinnä roskapuuna.

Tuomi-sana esiintyy lähes muuttumattomana useimmissa suomalais-ugrilaisissa kielissä. Tuomesta käytetään myös nimityksiä metsätuomi ja tuomikka, Kalevalassa kerrotaan tuomipuusta. Tuomi on aina ollut arvostettu puu ja sillä on maisemallinen merkitys pihapiirissä ja talojen hakamailla. Vanhan kansanviisauden mukaan tuomen uskottiin suojelevan taloa kaikelta pahalta, varkailta ja jopa salamaniskuilta.


Valkoisessa harsossaan
tuomet tanssii syliin
pian
pian joudutaan
kukkivihin kyliin.

Lähteet: Reijo Heikkinen reijoheikkinen.fi; Helsingin yliopisto. Metsätieteiden laitos; Suomen luonto. Kasvit; Helsingin Sanomat, Päivi Repo 9.5.2017; Antti Rytkönen, Lauluja; Suomen Luonto, Alice Karlsson 21.5.2015; Taivaannaula.org; Aaro Hellaakoski, Keväinen junamatka

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Luonnonkukkien päivänä 17.6.

Tämän viikon lauantaina vietetään Luonnonkukkien päivää. Silloin voit kukkaretkelläsi katsella jo valmiiksi ne seitsemän kukkaa, jotka aiot kerätä juhannusyötä varten tyynysi alle. Minun kukkakimpustani tuli vähän isonlainen, koska poimin siihen tänä aamuna erilaisia kukkia niin paljon kuin löysin. Kimpussa ovat mukana myös kuluvan vuoden teemalajit eli metsäkurjenpolvi, niittyleinikki, heinätähtimö, ojakellukka, harakankello, nurmitädyke ja hiirenvirna.

















Tanssiksikin voit pistää kukkaniityllä Anttilan tapaan!

Kukkasista kietoo nyt mies seppeleen,
Sen hän panee harmaaseen, pörröiseen päähänsä.
Laulaen hän tanssii taas perähuoneeseen,
Lapset ylös kirmaisten hokee äidilleen:
"Katso, isi tanssii, hän morsian on kai,
Mistä hän tuon hunnun ja kukkakruunun sai?
Noinko monta kukkaa jo puhjennut on kevätniityllä:
Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu."


Lauantaina vietettävä kolmas Suomen luonnon päivä on nimeltään Rakastu kesäyöhön. Luonnonkukkaretket ovat osa tätä teemapäivää.

PS Suomen kansallisperhonen valittiin 14.6. Arvaapa, mikä perhosista sai sen kunnian!


Lähteet: Suomen Luonnonsuojeluliitto; Suomi Finland 100; Evert Taube, Sjösala vals, Anttilan kevähuumaus, suom. sanat Palle

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Haavanlehtien alta kurkisti poimuinen mörsky

Olin toukokuun lopulla katselemassa näsiöitä metsittyneillä peltosaroilla. Ojissa kasvoi leppiä ja suuria haapoja, joiden alta silmiini osui lehtikarikkeen seasta ruskeita uurteisia sienilakkeja, joiden ulkonäkö muistutti korvasientä. Sienet eivät kasvaneet suorassa, vaan kurkistelivat koppa kallellaan ja joskus melkein vaaka-asennossa haavanlehtien seasta. En koskaan ollut nähnyt sellaisia sieniä, mutta arvelin niitä huhtasieniksi. Keräsin kuitenkin muutaman näytteeksi tarkempaa tutkiskelua varten.


Sienikirjan kuvauksen mukaan kyseessä onkin huhtasienen sijaan poimukellomörsky. Tämän hauskasti nimetyn sienen lakki on kuin kello tai ylösalaisin käännetty poimuinen kuppi. Poimukellomörskyä luullaan usein huhtasieneksi, mutta mörskyn lakin reuna ei ole kiinni jalassa kuten huhtasienellä.


Kirjan tutkimisen jälkeen palasin takaisin ja keräsin löydöstäni innostuneena sienikassin täyteen poimukellomörskyjä. Sienet eivät tarvitse esikäsittelyä, joten ne voi heittää suoraan pannulle. Paistetun poimukellomörskyn maku ei kuitenkaan miellyttänyt minua tai perhettäni, sillä sen maku on mieto, eikä täten huhtasienen veroinen. Mörskyjä voidaan säilöä kuivaamalla tai pakastamalla.


Ensimmäiset poimukellomörskyt ilmaantuvat huhtikuun lopulla tai toukokuun alkupuolella. Sieni voi olla paikallisesti runsas ja esiintyä samalla alueella vuodesta toiseen, mutta laji on melko harvinainen ja kasvualue keskittyy eteläiseen ja itäiseen Suomeen, Pori – Tampere – Jyväskylä – Kuopio -linjan eteläpuolelle. Mörskyn kasvupaikkoja ovat ravinteikkaat ja valoisat lehtipuualueet, se suosii varsinkin pajua ja haapaa kasvavia paikkoja.


Halki avaruuden,
nähden tulevaisuuden,
luoden maailman uuden,
seikkaili sieni suurenmoinen.
Ja se onkin tarina ihan toinen.
 
 
PS. Keitähän miljoonassa linnunpöntössä asustaa? Käyhän tarkistamassa omien pönttöjesi tilanne 10. - 11.6. pönttöbongauspäivinä.

Lähteet: Sepon sieniopas; Suomen Luonto Lasse Kosonen 26.5.2017; Runo: Anna/Vierailija T. Sol

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Raparperi muistuttaa mummolasta ja lapsuuden kesistä

Meillä on jo herkuteltu kesän ensimmäisellä raparperipiirakalla. Oman pihan raparpereistä ei ole vielä piirakaksi asti, mutta löysin kauniita hoikkia raparperin varsia paikallisesta Citymarketista. Myös torilla on raparperiä tarjolla näin alkukesästä. 

Tarharaparperi kuuluu tatarkasveihin ja on erittäin hapan vihannes. Luit ihan oikein, se on vihannes. Raparperin punaisia tai vihertäviä paksuhkoja varsia käytetään ravinnoksi, mutta sen lehdet ovat myrkyllisiä, niiden syömisestä voi saada oksaalihappomyrkytyksen.  Oksaalihappomyrkytysvaaran vuoksi lehtiä ei pidä käyttää edes ruuan alustana, mutta sen sijaan niillä voi koristella pöydän.


Raparperi on kotoisin Kiinasta, jossa sen juurta on käytetty tuhansia vuosia ulostus- ja mahalääkkeenä. Luultavasti raparperi tunnettiin Euroopassa jo keskiajalla, mutta sitä pidettiin myrkyllisenä ja syötäväksi kelpaamattomana. Vielä 1700-luvullakin raparperi luokiteltiin lääkekasviksi.

Raparperiä kasvoi myös Uralin rinteillä, mistä sitä kuljetettiin Välimeren maihin Volgaa pitkin, jota pidettiin barbaarien jokena Rha Barbarumina. Tuosta vanhasta kauppaväylästä arvellaankin raparperin nimen Rheum rhabarbarum juontavan juurensa.




Lapsuudenkodissani kasvoi lähekkäin kolme suurta raparperipehkoa. Raparperien valtavat lehdet tavoittivat toisensa ja muodostivat yhdessä lehtevän katon yli metrin korkuisten varsien yläpuolelle. Sen lehtikaton alla minulla oli piilopaikka, jossa oli helteellä viileää ja varjoisaa loikoilla tai lukea kirjaa.
 
Meidän pihan raparperit työntävät lehdenalkujaan jo pontevasti mullasta, vaikka kesän tulo oli myöhässä. Alkukesän raparperit ovatkin maukkaimmat ja mehukkaimmat, sillä myöhemmin kesällä raparperin varret puisevoituvat. Minun piti itse kokeilla, ennen kuin uskoin, että heinäkuussa raparperistä saa vain tikkusoppaa. Raparperin ei pidä myöskään antaa kukkia, se huonontaa lehtivarsien makua.


Luonnonvarakeskus Luke etsintäkuulutti keväällä 2015 vanhoja raparpereja. Se saikin eri puolilta maata yhteensä yli 700 ilmoitusta ja näytettä. Pohjoisin tutkimuksessa mukana ollut raparperi kasvaa Utsjoella. Raperperistä on toistaiseksi vain vähän tietoa, vaikka sitä on viljelty Suomessa yli sata vuotta.

Luken saamista näytteistä selvitetään raparperien geneettistä monimuotoisuutta ja päätetään, minkä raparperin geenit säilötään luonnonvarakeskuksen rapaperikokoelmiin. Tutkimuksen taustalla on Suomen kansallinen kasvigeenivaraohjelma.
Lappeenrannan Ilottulasta lähetetty näyte kiinnosti tutkijoita, sillä tämän raparperiyksilön geenit eivät kuulu suomalaisten rapaperien valtalajikkeeseen Queen Victoriaan eivät myöskään toiseksi yleisimpään eli Linneukseen. 

Äidin kasvimaalla, raparperin alla,
sammakolla koti oli kultainen.
Alla ruohomatto, päällä lehtikatto,
hirsiseinä vihreä ja punainen.

Hämärä, viileä, sammakon mielest on viihtyisää.
En mä siedä kuumaa, sammakko se tuumaa,
raparperipensaan alla lymyää.

Äiti puuron laittoi, raparperin taittoi,
hirsiseinä rusahtaen katkeaa.
Sammakko se loikki, pihanurmen poikki,
viinimarjapensaan alle katoaa.

Ai, ai HYI, säikähtyi, äiti ja kirkaisten perääntyi.
Yksi varsi jäikin, hyvähän on näinkin,
päivänvarjon sammakko se siitä saa.

Lähteet: Etelä-Saimaa 7.5.2017; Wikipedia; Sirkka Valkola-Laine, Raparperin alla