lauantai 17. marraskuuta 2018

Koristeellinen oranssiorakas

Syksyisessä metsässä huomioni kiinnittyi polun vieressä keltaisina loistaviin haarakkaisiin ja poikkesin katsomaan niitä vähän lähempää. Keltahaarakkaiden vierestä löysin minulle tuntemattomia oranssiorakkaita, joiden nimi selvisi vasta kotona tietolähteitä tutkiessani. Nämä vaaleat, nukkaiset ja reunoiltaan hieman oranssiin vivahtavat sienet toivat mieleeni rintakorun.



Lähipäivinä ja viikkoina poikkesin katsomaani ”sieniäni”, viimeksi vierailin niitä tutkimassa marraskuun alussa. Pikkuhiljaa sienten lakin väri muuttui ruosteenruskeaksi, jonka seassa pilkistelee vähän oranssia. Halkaisijaltaan liki kymmensenttisen lakin alapinnalla oli selvä piikistö eli orat.


Oranssiorakkaan irrottaminen sammalikosta oli vaikeaa, sillä sieni ei ollut kiertänyt varpuja ja sammalia vaan kasvanut niiden läpi. Kova jalka oli pinnaltaan tummanoranssi ja halkaistuna sisältäpäin selvästi oranssi sekä vyöhykkeinen.

Sekoitin sienen aluksi ruosteorakkaaseen, jolta kuitenkin puuttuvat vaaleat ja oranssit sävyt. Oranssiorakkaat ovat aika yleisiä ja koristeellisia mäntykankaiden lajeja. Ne eivät ole lähisukua tunnettujen syötävien orakkaiden kuten vaaleaorakkaan kanssa.

Ruokasieneksi oranssiorakas on liian kova ja sitkeä, mutta sienivärjäykseen se kelpaa mainiosti. Sillä on saatu lankoihin erilaisia vihertäviä värejä käsittelyaineina käytettyjen metallisuolojen mukaan. Ilonan Värimaailma -blogin pitäjä Ilona Winebridgen kertoo käyttäneensä oranssiorakasta värjäykseen, ja tuloksena oli ollut värisävyjä harmaansinisestä tummaan harmaanvihreään puretustavasta ja väriliemen pH:sta riippuen.

Halki avaruuden,
nähden tulevaisuuden,
luoden maailman uuden,
seikkaili sieni suurenmoinen.
Ja se onkin tarina ihan toinen ...

Lähteet: Ilona Winebridge Värjärin pata. viinasilta.blogspot.com; Jarkko Korhonen ja Pirkko Penkkimäki, Suomalainen sienikirja, Risto Tuomikoski, Sienet värikuvina, Wikipedia; T. Sol 3.8.2006
.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Ruskan salaisuus

Aurinko, lämpö ja kuivuus. Siinä ovat ne kolme elementtiä, jotka synnyttivät tämän syksyn hehkuvat ruskan värit. Kesällä saatiin runsaasti auringonvaloa, minkä ansiosta lehtipuut ja aluskasvillisuus pystyivät tuottamaan itselleen hyvät sokerivarannot talvesta selviytymistä varten. Vähäsateisen kesän ansiosta myöskään sienitautiepidemioita ei päässyt syntymään tai leviämään.


Puut alkavat valmistautua tulevaan talveen jo sydänkesällä, jolloin ne lopettavat kasvamisen ja alkavat valmistaa talvehtimissilmuja. Kasvin lehtivihreä toimii kesällä luonnon aurinkokennona, se siis tuottaa kasville energiaa auringonvalosta yhteyttämisen kautta. Kun syksy koittaa, on lehtivihreä tehnyt tehtävänsä. 




Puille ja muille kasville on tärkeää ottaa talteen kaikki energia ja ravinneaineet seuraavaa kasvukautta varten. Sen vuoksi lehtivihreä alkaa hajota ja sen sisältämä typpi varastoituu pääasiassa oksiin ja silmuihin. Me näemme kasvien lehdet kesällä vihreinä, mutta kun lehtivihreä häviää, muut väriaineet tulevat näkyviin. Siinä on ruskan salaisuus. Ruskan synnylle paras yhdistelmä ovat kuivahko alkusyksy ja nollan pinnassa olevat, viileät yöt.



Ruskalla tarkoitetaan lehtipuiden, varpujen ja ruohokasvien lehtien syysväritystä, jossa yleisimmät värit ovat keltainen ja oranssinkeltainen. Esimerkiksi koivun keltaisuus tulee sen lehdissä olevasta ksantofyllistä ja karotiinista, sen sijaan pihlajien voimakas punainen väri on peräisin antosyaanista





Ruska ei ole Lapin yksinoikeus, sillä myös Etelä-Suomessa on ollut nähtävissä komeaa väriloistoa. Etelässä erityisesti vaahterat ja pihlajat hehkuvat syksyisin, mutta tänä vuonna myös haavikot ovat loistaneet punaisina ja kullankeltaisina.





Nämä ruskamaisemat ja Saimaa-näkymät on kuvattu Ruokolahdella kahdeksantena lokakuuta.

Ruotsissa ruska kulkee maan pituuden vuoksi kauemmin kuin Suomessa. Skandien tundraseudulla ruska alkaa jo syyskuun alussa, ja Tukholma saa ruskansa samaan aikaan kuin Helsinki. Skånen eteläkärjessä ruska alkaa lokakuun lopulla. Italian ja Espanjan pohjoisosiin ruska saapuu vasta marraskuun puolivälin tienoilla, ja se saattaa kestää jopa tammikuulle saakka. Aivan Välimeren läheisyyteen ruska ei lämpimän ilmaston ja nahkean kasvillisuusvyöhykkeen vuoksi ylety.

Japanissa ruska etenee maan pohjoisosista Hokkaidon saarelta kohti etelää. Japanin sana momijigari tarkoittaa ruskan metsästystä, jolloin luonnossa käydään ihailemassa ruskan värejä. Erityisen tunnettuja ruska-alueita ovat Kioto ja Nikko.



Syksyn keltaan ja syksyn kultaan maat kun juhlaan puetut on.
Pihlajat niin kuin tuliset soihdut välkkyvät ilmain kuultohon.--

Lähteet: Anna Nevalainen, Iltasanomat 22.8.2018; Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, dosentti Risto Jalkanen; Vesa Vaarama, Yle uutiset 21.9.2018; Ville Vanhala, Tiede&Luonto 12.9.2016; Lauri Pohjanpää, Syksyllä.

lauantai 3. marraskuuta 2018

Korvasienimäinen mustamörsky

Mustamörsky saa jotkut sienestäjät ymmälleen syksyisin. Silloin nimittäin sieniasiantuntijoilta kysellään runsaasti, voiko syksyllä todella löytää korvasieniä. Helposti muodoltaan korvasieneen sekoittuvan mustanmörskyn erottaa kuitenkin sekä mustanharmaan värin että kasvuajankohdan perusteella, sillä korvasienet kasvavat vain keväällä. Mustamörsky muistuttaa muodoltaan myös piispanhiippaa, joka on kylläkin heleänruskea.
 
Mörskylajeihin kuuluvat sienet ovat harvinaisia paitsi mustamörsky, joka kasvaa elo-lokakuussa suuressa osassa Suomea. Se ei kasvupaikkaansa nähden niin vaatelias kuin valkomörsky. Mustanmörskyn voi löytää metsästä heinäisiltä, laidunnetuilta tai kalkkipitoisilta paikoilta ja jopa pihanurmikolta, sillä olen huomannut pihaamme nousevan joka syksy kymmenkunta mustaamörskyä. 



Mustamörsky on väriltään tummantuhkanharmaa, harmaanmusta tai mustahko. Lakki on viitisen senttiä leveä, säännöttömän muotoinen, ontto, poimuinen ja lokeroinen. Sivulta katsottuna lakki on kuin satula, jossa tavallisesti kaksi kohoumaa. Ontto, alle kymmensenttinen jalka on lakkia vaaleamman värinen, uurteinen sekä tyveä kohti levenevä.



Miedon makuinen ja lähes tuoksuton mustamörsky luokitellaan kahden tähden ruokasieneksi. Nykytiedon mukaan sieni tulisi käsitellä keittämällä, vaikka se ei olekaan suoraan myrkyllinen. Tätä suolasieneksi sopimatonta mustaamörskyä voi käyttää sekasieniin säilöttynä tai ryöppäämättä kuivattuna.



Pirkan blogia pitävä Kalle Pohjola on syönyt koko ikänsä mustamörskysieniä ja pitää niiden vahvasta aromista. Hän neuvoo kokeilemaan mustaamörskyä sipulin ja valkosipulin kera vaikkapa muhennoksessa, höysteeksi ripaus pippuria ja suolaa sekä ranskankermaa.

Mustamörsky kasvaa Suomen lisäksi muun muassa Pohjois-Amerikassa samoilla leveysasteilla ja samanlaisissa kasvuympäristöissä. Siitä on tehty havaintoja myös eteläisestä Meksikosta.

Maasta se pienikin pinnistää,
ponnistaa ja esiin putkahtaa.
Ei ole housuja, ei ole takkia;
pelkkää jalkaa ja pelkkää lakkia.
Maasta se pienikin pinnistää,
ponnistaa ja esiin putkahtaa!

Lähteet: Jarkko Korhonen, LuontoPortti, verkkolehti; Henry Väre. Kotelosienet. Suomen luonto. Kasvit; Jarkko Korhonen ja Pirjo Penkkimäki, Suuri suomalainen sienikirja; Kalle Pohjola, Pirkan blogit 20.9.2017; Risto Tuomikoski, Sienet värikuvina; Seppo Vuokko, Suomen Luonto 26.9.2014; Wikipedia; Mirkku, Pajupellon perhepäiväkoti, Syksyn sieniloruja.

lauantai 27. lokakuuta 2018

Räkättirastaita pihapuussa

Kukapa ei olisi kuullut räkättirastaiden räksätystä, joka on kiivaimmillaan huhtikuun alussa, mutta jatkuu syysmuuttoon asti. Kesäaikaan rastaat ovat hiljaisempia, sillä ne keskittyvät etsimään poikasilleen lieroja pihanurmilta. Niiden ravinnoksi kelpaavatkin madot, nilviäiset, hyönteiset, hämähäkit, toukat ja muut pikkueläimet. Syyskesällä poikasten vartuttua koko räksäsuku käy puolestaan verottamassa puutarhojen marjapensaita.

Hyvinä pihlajanmarjavuosina räkättirastaille ja muille marjoja syöville linnuille herkkupöytä on katettu syksystä pitkälle talveen, miljoonia kiloja terveysruokaa, superfoodia menee ihmisiltä parempiin suihin. Viime syksynä marjoja oli yllin kyllin, nyt pihlajilla on puolestaan menossa välivuosi.





Räkättirastaat etsivät ruokaa kesäisin pelloilta ja pihoilta sekä syövät metsissä mustikoita. Syksyisin hedelmien sekä pihlajan ja katajan marjojen osuus ravinnossa on tärkeä, niinpä ne ruokailevat mielellään pellonreunojen ja asutusalueiden pihlajissa. Lintujen syys- ja talviesiintymiä rytmittää marjojen tarjonta. Itse asiassa yllättävän monet muutkin linnut rastaiden lisäksi saattavat syödä pihlajanmarjoja. Kun niitä on paljon, Etelä- ja Keski-Suomessa nähdään pitkälle syksyyn marjalintuja, jopa metsä-Lapissa pesiviä vaelluslintuja taviokuurnia. Samoin pihlajanmarjat maistuvat joillekin hyönteissyöjille, kuten kottaraisille, tikoille ja käpylinnuille.

Pihlajanmarjat valmistuvat syötäväksi elo-syyskuussa. Pihlajissa on puuta kohden muutamia kymmeniä kiloja marjoja, suurimmissa puissa jopa parisataa kiloa. Runsaan sadon vuosina räkättirastaita viipyy maassamme suurina parvina jopa helmikuulle asti, mutta ne häipyvät aina etelään marjojen loppuessa.




Yksittäisillä linnuilla on tapana istuskella pitkään ruokailupuussa pistäen pihlajanmarjan aina silloin tällöin suuhunsa. Ne nappaavat marjan irti kannastaan, heittävät sen ilmaan ja nielaisevat kitaansa. Rastaiden marjansyöntiä on tosiaan hauska seurata!


Yleisesti linnut nauttivat pihlajanmarjoja kahdella eri tavalla: Rastaat, tilhet ja kottaraiset syövät marjat kokonaisina ja näin auttavat pihlajaa leviämään ulostamalla siemenet ja antaen puille vielä hyvän lannoituksen. Sen sijaan punatulkut ja taviokuurnat kuorivat pihlajanmarjoista marjalihan ja syövät vain siemenet, joita myös peipot ja tiaiset taitavasti nokkivat.

Räkättirastas on näkyvä ja kuuluva lintu, joka tunnetaan hyvin. Se ei kuitenkaan ole rakastettu luontokappale, vaan kuuluu variksen ja varpusen kanssa lintujen alimpaan kastiin ja on jatkuvan vainon kohteena marjavarkaan maineensa vuoksi.

Räkättirastas on komea ja värikäs. Sen rinta on kullanruskea, pää ja yläperä kauniin harmaat ja pyrstö musta. Tämä lintu on poikanen, joten sen väritys ei ole vielä parhaimmillaan. Me emme ehkä arvosta räksiä, mutta amerikkalaiset lintuharrastajat ovat toista mieltä. Räkättirastas on nimittäin Atlantin toisella puolella huippuharvinainen syysvieras, jota matkustetaan katsomaan tuhansienjopa kilometrien päähän.

Lähdin äitini luota Kauhajoelta.
Aamulla rastas istui pihapihlajassa.
Ylhäällä puussa vain marjojen karat.
Alhaalla oksat vielä nuokkuivat marjataakasta.
Miten tilhet ja rastaat järjestyksessä
syövätkin tertut ylhäältä alas.

Lähteet: Birdllife Suomen tiedottaja Jan Södersved; Hannu Jännes, Suomen luonto. Linnut. Rastaat; Hannu Järvinen, Aamulehti 18.10.2017; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 9.10.2014; Juhani Lokki ja Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Jussi Murtosaari, Erä ja luonto 27.1.2018; Kati Turtola, Yle Uutiset 15.8.2016; Lasse J. Laine, Suomen luonto; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Seppo Vuolanto, Suomen Luonto 1.1.2015; Vesa Vaarama, Yle Uutiset 12.9.2017; Keijo Nevaranta. Vuodenaikojen runot. Talvi. 29.12.2016
.