Ulpukkahelmiä ja lummekaunottaria

Kun olin pieni, kotini lähellä olevassa Pörsänlammessa kasvoi keltaisia ulpukoita, joita me lapset saimme kurkkia veneen kyytiin isän kalareissulla. Joskus ne irtosivat huonosti mutaisesta pohjasta ja vartta piti oikein kiskoa. Lopulta saaliina oli niin monta ulpukkaa, että pikkuväki hyrisi tyytyväisyydestä.

Kotona pitkävartisista ulpukoista tehtiin helmiä, joiden päässä oli koristeena keltainen kukka. Muistatko, miten helmet tehtiin taittelemalla vartta niks ja naks? Onnistuuhan tuo helmien teko näköjään minulta edelleen!

Jos ulpukassa ei ollut enää keltaista kukkaa, teimme sen kärsäkärkisistä hedelmistä possuja. Tikuista laitettiin osalle porsaista pelkät etujalat ja osalle neljä jalkaa. Risuista tai kivistä tehtiin niille aitaukset ja niin syntyi possutarha. Tällainen tarha on nyt meidän kesämökin pihamaalla.

Keltakukkainen isoulpukka on vaatimaton ja viihtyy meillä kaikenlaisissa vesissä puroista järviin ja Napapiiriltä etelään. Itä-ja Pohjois-Suomessa kasvaa myös ulpukoita, joiden kukat ovat selvästi pienempiä. Ne ovat nimeltään konnanulpukoita.

Ulpukan juurakko kasvaa vaakasuorana pohjassa, mutta kelluvat lehdet ja pyöreät pallomaiset kukat nousevat vedenpinnan yläpuolelle jopa parimetrisen varren päähän. Joskus olen kuullut ennustettavan kesän sademäärää näin: sataa niin kauan, että ulpukan kukka juuri veden pinnalla.

Jotenkin muistikuvissani häilyy, että lapsena olisimme sanoneet ulpukoita lumpeiksi. Oikeasti lumme on se valkea kaunotar, joka ihastuttaa meitä heinäkuussa lammissa ja järvien rantavesissä kautta Suomen. Lumpeiden kukat menevät yöksi ja sateella suppuun. Huomasin muutaman liian varhaisen kuvausretken jälkeen, että lumpeet ovat ”aamu-unisia” eli kukat aukeavat vasta myöhään aamupäivällä ja silloinkin vain, jos aurinko paistaa.

Lumpeen tieteellinen nimi tulee nymfistä (eli luonnottaresta), joka hukuttautui, koska oli lohduttomasti rakastunut saavuttamattomaan jumalolentoon. Toisen tarun mukaan eräs nymfeistä muuttui vapaaehtoisesti lumpeeksi, jotta olisi välttynyt liian innokkaalta ahdistelijalta.

Suomessa on kaksi lummelajia: (valko)lumme ja suomenlumme. Pienempikukkaista suomenlummetta monet pitävät kauneimpana lumpeenamme. Itä-Suomi on sen varsinaista kasvualuetta, ja se on Etelä-Savon maakuntakukka.

Lumpeen kukat ovat tavallisesti valkeita, mutta Turun Ruissalossa näin rauhoitetun punakukkaisen lumpeen sekä keltaisia lumpeita. Lumpeet voivat olla myös violetteja. Kasvitieteellisen puutarhan uudisalueella on kolme keinolampea, joissa kasvaa näitä lumpeita sekä monipuolisesti ranta- ja vesikasveja. Kävimme myös ihastelemassa jättilumpeita. Minua jäi askarruttamaan, asuvatkohan keijukaiset niissä lumpeissa vai käyvätkö ne vain leikkimässä valtavilla lumpeenlehdillä...

Ilmeisesti olin niin haltioissani, etten edes huomannut kuvata edellä mainitsemiani lumpeita! Onneksi sain kuitenkin tyttäreltäni pari erikoisempaa lummekuvaa, jotka hän otti saksalaisessa eläintarhassa muutama vuosi sitten.

 

 

 

Upeita kasveja, eikös vain?

Pienen pieni keijukainen
asui lumpeenkukassa,
eikä voinut lennellä
kun siivet oli hukassa.
Sitä keiju surrut ei,
kun ystäviä riitti,
kyydin sammakolta sai
kauniisti jos kiitti.

 Ps. Tänään 29.8. on Suomen Luonnon Päivä (http://suomenluonnonpaiva.fi/)

Runon löysin osoitteesta menninkaisenkolossa.blogspot.com/2009 ja kasvitietoutta LuontoPortista sekä kirjasta nimeltä Suomalaisen luonto-opas (Kurtto, Laine, Parkkinen & Varjo).