lauantai 25. huhtikuuta 2020

Tule havainnoimaan kevään edistymistä!

Alkusoitto keväälle kuultiin tänä vuonna ennätyksellisen varhain, kun rohkeimmat joutsenet, hanhet ja kurjet saapuivat tunnustelemaan tilannetta jo maaliskuun alussa. Vaikka kevät hidasteli pitkin alkutaivaltaan, ei huhtikuun alkaessa sen saapumisesta ollut epäilystäkään.
 
Näsiät puhkesivat kukkaan Etelä-Karjalassa huhtikuun alussa, sinivuokot, lehtoimikät ja kangasvuokot kuun puolivälissä. Tänään näin ilokseni kimalaisia ja sitruunaperhosia lepattelemassa pihamme krookuksissa.

Muuttomatkaajista räkättirastaat saapuivat viime viikolla lähimetsään, samoin punarinta ja sepelkyyhkyt kävivät ”ilmoittautumassa” pihassamme. Saimaan rannalla lokit ovat vartioineet pareittain jo viikon verran tulevaa pesäpaikkaansa, kun taas samaan aikaan silkkiuikuilla on kosiomenot käynnissä. Rantakiville ovat puolestaan saapuneet pirteät västäräkit ja veikeännäköiset meriharakat. Huomasin sammakoiden kudun ilmestyneen metsälampeen 23.4.
 
Oletko kenties huomannut, kuinka aikaisempiin vuosiin verrattuna lintujen laulu on ollut tänä keväänä erityisen voimakasta? Tutkijat selittävät ilmiötä koronaepidemian seurauksena tapahtuneen liikenteen ja muun melun merkittävällä vähenemisellä.

Me kevään havainnoitsijat olemme aktiivisimmin liikkeellä juuri nyt huhtikuussa, kun luonnossa tapahtuu paljon nopeassa aikataulussa. Tulepa sinäkin mukaan Luonto-Liiton Kevätseurantaan, sillä jokainen yksittäinenkin havainto on tärkeä. Myös perheen pienimmille on oma Kevätseuranta, jossa tarkkaillaan 13 tuttua kevätlajia.

Kevätseurantaan voi osallistua jokainen luonnosta kiinnostunut, ja seurattavat lajit voi nähdä ihan omassa lähiympäristössä. Seurannassa tutkitaan kevään edistymistä eläin- ja kasvilajien avulla. Kohteena on yhteensä 41 vakiolajia, esimerkiksi kasveista koivu, linnuista kirjosieppo, hyönteisistä kekomuurahainen, sammakkoelämistä sammakonkutu ja nisäkkäistä siili. Vuosittain vaihtuvista teemalajeista tänä keväänä ovat mukana perhoset, joihin kuuluu esimerkiksi neitoperhonen.

Kevätseurannassa tarkkaillaan kahta asiaa eli kunkin lajin ensihavaintoja ja toisaalta lajien runsastumista. Havaintoja voi palauttaa nettilomakkeella koko kevään, mutta ilmoitukset voi lähettää myös paperilomakkeella tai tekstiviestillä.

Nettilomakkeella ilmoitettuja kevätseurantahavaintoja voit tutkia tulossivulla, jolle kertyvät kaikki kevään aikana tehdyt havainnot. Sivuilla voit katsella myös edellisinä vuosina tehtyjä havaintoja. Viimeisimmät 1000 havaintoa näet puolestsaan tästä linkistä: http://www.kevatseuranta.fi/tuoreet-havainnot/.
 
Luontoliiton kevätseuranta jatkuu kesäkuun ensimmäiseen viikkoon asti, eli mukaan ehdit vielä 25. - 26.4., 9. – 10.5., 23. – 24.5. ja 6. – 7.6.2020. 

Heräävässä aamussa
mustarastaiden huilut.
Avautuvat silmut
sanattomina,
lupauksia täynnä.


Lähteet: Elli Tervo Yle Uutiset. Keski-Suomi 3.3.2020; Luonto-Liitto; Luonto-Liiton kevätseuranta; Liisa Anttila, Kevättä Runokirjassa Ruusukimppu, koonnut Ritva Bergman.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Kiuru tuo kevään

Kiurua on kautta vuosisatojen pidetty varmana kevään merkkinä. Sanonta "Kuu kiurusta kesään" tunnettiin jo 1700-luvulla. Saksassa hätäisimmät pitivät lintua jopa kesän airuena, mitä jarruteltiin sananlaskulla "Ei yksi kiuru kesää tee". Gotlannissa puolestaan sanottiin, "Kuta aiemmin kiuru tulee, sitä myöhemmin saapuu käki". Toisaalla Ruotsissa tiedettiin, että kiurun saapumisen jälkeen sataa vielä kolmasti lunta ennen kevään tuloa.

Laihialla sanottiin, että "jos leipojaanen (leivonen eli kiuru) laulaa taivaan räystäällä, se tietää kaunista ilmaa". Koivistolla Viipurin eteläpuolella osattiin odotella suotuisia kevätilmoja, jos kiuru saapui aikaisin ja liversi korkealla.

Kuu kiurusta kesään ei kuitenkaan enää päde, sillä kevät on aikaistunut ja linnut tulevat nyt uuden aikataulun mukaisesti.


Sinitaivaalla, aukean mäenkumpareen yllä lähes silmän tavoittamattomissa visertää pikkulintu. Höristelen korviani, mutta äänestä ei voi erehtyä. Kiuru siellä kuuluttaa reviiriään laululennossa. Se kohoaa pikkuhiljaa laajenevissa kaarissa satojen metrien korkeuksiin koko ajan visertäen. Kiuru lepattelee korkeuksissa vartin verran, sitten se laskeutuu portaittain alemmas ja lopuksi pudottautuu maahan siivet supussa. Kiuru on minulle nimenomaan lintu, joka riemullisesti kuuluttaa kesän saapuneeksi.

Laulava kiuru siis nousee livertäen korkeuksiin, mutta lopulta pudottautuu peltoon kuin kivi. Synnyinseudullani Pielavedellä tätä näytelmää tulkittiin siten, että kiuru pyrkii taivaaseen, mutta Jumala potkaisee lintuparan kerta toisensa jälkeen takaisin maahan, koska sillä ei ole passia. Toisen uskomuksen mukaan kiuru kohoaa, kunnes lyö päänsä taivaankanteen ja putoaa pyörtyneenä alas. Koska leivon lento päättyy jyrkkään pudotukseen kohti maata, laji on saanut nimityksen kivenpudottaja.


Kiuru on euraasialainen laji, joka levittäytyi Eurooppaan Aasian aroalueilta maanviljelyn myötä. Nykyisin se on keltasirkun ja räkättirastaan ohella yksi maamme runsaslukuisimmista peltolintulajeista, jopa runsaslukuisin maan etelä- ja länsiosissa. Kiuru suosii avoimia suuria peltoaukeita ja välttää metsän reunaa. Keväisin olen tavannut kiuruja suurina parvina Lappeenrannan Konnunsuon mullospelloilla, syksyllä puolestaan sänkipelloilla. Tämän varpusta kookkaamman linnun tunnistat esimerkiksi pyrstön vaaleista reunoista ja päälaen ylle kohotetusta höyhentöyhdöstä.

Koko Euroopan alueella pesivän lajin kanta on hyvin runsas, sen kooksi on arvioitu kymmeniä miljoonia pareja. Parinkymmenen viime vuoden aikana kiurumäärät ovat kuitenkin vähentyneet dramaattisesti monessa Länsi-Euroopan maassa. Taantuman syinä pidetään maatalouden tehostumista ja salaojitusta sekä hyönteis- ja kasvimyrkkyjä. Kannat ovat pudonneet paikoin jopa puoleen alkuperäisestä. Myös Suomessa laji on kärsinyt maatalouden muutoksista.


Kiurun pesimäkannaksi on arvioitu Suomessa 350 000 – 400 000 paria. Tuoreimmassa vuoden 2019 uhanalaisuusarviossa se on kuitenkin tipahtanut elinvoimaisesta silmälläpidettävien lajien luokkaan. On siis todennäköistä, että tästä Keski-Pohjanmaan maakuntalinnusta tulee lähitulevaisuudessa uhanalainen.

Lajin taantumista lisäävät myös talvehtimisolosuhteet, sillä kiurut voivat joutua hengenvaaraan muiden lintujen ahdistelemina niin Keski- kuin Etelä-Euroopassakin. Vielä suu­rem­pi uh­ka on kui­ten­kin ih­mi­nen, sillä Eu­roo­pas­sa kiu­ru­ja on pyydystetty hie­nos­ton her­kuk­si jo vuo­si­sa­to­ja. Eu­roo­pan uni­o­ni sal­lii kiu­run­ met­säs­tyk­sen edel­leen Ita­li­as­sa, Krei­kas­sa, Kyp­rok­sel­la, Mal­tal­la, Rans­kas­sa ja Ro­ma­ni­as­sa. Esimerkiksi pelkästään Lou­nais-Rans­kas­sa metsästetään joka syk­sy yli mil­joo­na kiurua. Rikos- ja oikeustoimittaja Lasse Kylänpään mukaan met­säs­tä­jät vi­rit­tä­vät verk­ko­an­so­ja alu­eil­le, joil­le muut­to­mat­kas­ta uu­pu­neet suo­ma­lais­kiu­rut­ ja muutkin laululinnut py­säh­ty­vät le­pää­mään.


”Kiu­ru, kilt­ti lei­vo­nen, kiu­ru, si­nut minä ky­nin”, lauletaan suo­si­tus­sa rans­ka­lai­ses­sa las­ten­lau­lus­sa. Tämän kuvauksen taustalla on keskiaikainen englantilainen lastenlaulu sen ajan kuninkaallisesta herkusta, lintupiiraasta, jonka sisältä lentää eläviä lintuja.

Jo roomalaiset olivat herkkusuita ja söivät leivosia ja sekä muita pikkulintuja. Heiltä on peräisin vitsi, jonka mukaan herkkusuulle kelpaa vain linnun kieli. Saksalainen kiurupiiras on puolestaan ollut eurooppalaisten herkku vuosisatojen ajan, nykyään se tosin täytetään marsipaanilla.


Kiuru on vanha lainaperäinen nimi, joka on tullut meille Itämeren piirissä balttilaisilta, germaanisilta tai slaavilaisilta naapureilta. Daniel Jusleniuksen vuonna 1745 ilmestyneessä sanakirjassa Sana-Lugun Coetus on kiuru mainittu jo nykymerkityksessään. Virallistunut nimi kiuru perustuu todennäköisesti sirahtavaan lentoääneen.Kiurun yleisiä nimityksiä ovat myös leivo ja leivonen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niinpä sillä on runsaasti kansanomaisia nimiä, kuten peltoleivonen, leirojainen, leipuunen, kirviäinen ja kivenliera

Anglosaksisen perinteen maissa aamuihmisiä kutsutaan aamun kiuruiksi (morning larks) ja iltaihmisiä yön pöllöiksi (night owls). Minä olen kiuru ja mielelläni olenkin! Aikojen kuluessa kiuruun on liitetty lähinnä myönteisiksi tulkittavia ominaisuuksia, kuten riemua ja iloa.

Muun muassa Larin-Kyösti eli Kyösti Larson (1873 - 1848) ja Uuno Kailas kuvaavat runoissaan, miten valo saa sydämessä soimaan kiurun kirkkaan laulun. V. A. Koskenniemi (1885–1962) puolestaan kirjoitti sanoituksen Jean Sibeliuksen (1865–1957) sinfoniseen runoon Finlandia. Siinä kiuru laulaa aamun kirkkaassa auringonpaisteessa kauniilla äänellä merkiksi yön väistymisestä. On yllättävää, että ulkonäöltään vaatimaton kiuru on valikoitunut keskeiseksi näissä rakastetuissa laulunsäkeissä, mutta sen liverrys taivaan sinessä selittänee runoilijoiden haltioitumisen.

Korkealla,
korkealla,
siintävimmän
pilven alla kiurun laulu kiipeää,
enkä tiedä
minne asti
rintakuopan painolasti
vieri tietä säihkyvää.

Yhden kiurun
kantamalla,
siintävimmän
pilven alla
laulu kirkas kiipeää.

Lähteet: Alice Karlsson, Suomen Luonto 30.3.2017; Anna Amnell Leivospiiras: keskiajan ja renesanssin herkku 13.5.2018; Anna Tuominen, Suomen luonto 26.3.2019; Annukka Saarela, Suomenmaa 27.11.2015, Lasse Kylänpää lähti katsomaan, minne muuttolinnut menevät; EKLY, Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys; Jami Jokinen, Aamulehti 8.3.2020; Juhani Lokki ja Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Jukka Hintikka, Suomen lintujen nimet; Kaisa Häkkinen, Linnun nimi; Keskisuomalainen, Erä ja luonto 1.1.2015; Lasse J. Laine, Suomen luonto; LuontoPortti; Noidankoto, valkosipulia ja salviaa, Linnut Kansanperinteessä. Pyhät linnut 21.7.2015; Pekka J. Nikander, Suomen luonto. Linnut; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Suomen lintuatlas; Timo Partonen, Duodecim terveyskirjasto 31.5.2017; Topi Linjama, Kaleva. Kolumnit 29.3.2008; Wikipedia; Aaro Hellaakoski, Kiurun tie.

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Pelasta pörriäinen!

Niin sinut kuin minutkin on kutsuttu talkoisiin pölyttäjiemme elinolosuhteiden turvaamiseksi, sillä Maa- ja metsätalousministeriön Hyönteishotellit 2020 sekä Ylen Pelasta pörriäinen -kampanja pyörähtivät käyntiin tänä keväänä. 

Jokaisella pihassa pörräävällä hyönteisellä on oma tärkeä tehtävänsä, kuten kukkakärpäsillä on suuri merkitys kukkien pölyttäjänä. Niiden toukat puolestaan saalistavat kirvoja, ja samaa tehtävää hoitavat leppäkertut. Kukkivat marjapensaat ja hedelmäpuut sekä viljely- ja luonnonkasvit tarvitsevat hyviä pölyttäjiä tuottaakseen satoa. Esimerkiksi yhden mustikkaneliömetrin pölyttämisestä huolehtii peräti 700 kimalaista.

Kampanjointi pörriäisten puolesta on erittäin ajankohtainen, sillä niiden määrä on kaikkialla maailmassa vähentynyt dramaattisesti. Suomessakin tärkeimmistä pölyttäjistä eli kimalaisista, mehiläisistä ja perhosista lähes joka viides on uhanalainen. Onneksi voimme kuitenkin auttaa monella tavalla näitä elintärkeitä pölyttäjiä.

Oletko jo suunnitellut tulevan kesän istutuksia kotipihaan tai terassillesi? Vaikka oma piha puuttuisikin, parvekkeellakin on oivat mahdollisuudet kasvattaa kukkasia. Viherpeukalot laittavat kukkia omaksi ja toisten iloksi, mutta tärkein ehto on, että kasvit menestyvät aiotussa paikassa. Luonto puolestaan tykkää, kun valitsemme pihaan sellaisia kasveja, jotka ovat pörriäisten suosiossa. Vaikka suurin osa kukista kerää hyönteisiä puoleensa, kaikki eivät silti ole samanarvoisia. Esimerkiksi krookus, kurjenpolvi, vadelma, laventeli, ajuruohot, kehäkukka, auringonkukka ja syysasteri tarjoavat pölyttäjille ravintoa keväästä syksyyn. Tässä vielä 101 kasviehdotusta lisää sinun ja minun pölyttäjäpuutarhaan. 

Tulevana kesänä aion jättää osan pihanurmikosta ajamatta. En toki laiskuuttani, vaan siksi, että silloin siitä tulee pölyttäjäystävällisempi. Meidän pihamaalla kasvaa nurmikon seassa paitsi valkoapilaa, myös bellistä eli kaunokaista. Ahkerat pienet pörriäiset hääräsivät viime kesänä taukoamatta niiden valkoisissa kukissa, ja ensi kesänä toivon näkeväni niitä entistä enemmän. Kannustan sinuakin osallistumaan tähän pieneen ja vaivattomaan ekotekoon kanssani.

Ruusuja kiusaaviin kirvoihin olen käyttänyt mäntysuopaliuosta, sillä torjunta-aineet vaikuttaisivat myös mehiläisiin, kimalaisiin ja kukkakärpäsiin. Ne ärsyttävimmätkin ötökät ovat kuitenkin jonkun toisen ruokaa, esimerkiksi sinitiaiset syövät mielellään kirvoja ja toukkia hoitaen samalla pihaa ja puutarhaa. Tällä tavalla luonto torjuu itse tuholaiset.
 
Nyt kun olen asiaa tarkemmin pohtinut, niin pörriäisillä onkin jo aika makoisat oltavat pihapiirissämme. Tonttiamme ympäröi kahdelta puolelta valoisa metsä. Sitä voisi jopa sanoa metsäpuutarhaksi, koska siellä kasvaa ja kukkii kissankelloja, siankärsämöitä, keto-orvokkeja, päivänkakkaroita, kultapiiskuja ja muita pölyttäjien rakastamia luonnonkasveja pitkin kesää.

Piharinteemme krookukset toivottavat kevään ensimmäiset pörriäiset tervetulleiksi. Pian myös keväänkeltaiset esikot innostuvat kukkimaan ruusupensaiden alla. Omenapuiden valkeat kukkapilvet puolestaan ilahduttavat minua ja mehiläisiä touko-kesäkuussa. Heinäkuussa onkin kangasajuruoho- ja tarha-ajuruohokasvuston vuoro, ne lainehtivat kotipihassani purppuranpunaisina houkutellen pölyttäjiä ruokailemaan. Myös laventeli näyttää olevan pölyttäjien suosiossa.

Kesäkuun alussa olen yleensä viskellyt auringonkukansiemeniä niin maahan kuin kasvusäkkeihinkin. Säkkien kastelemisessa pitää olla ahkerana, sillä pitkiksi kasvavat auringonkukat tarvitsevat runsaasti vettä pysyäkseen virkeinä. Samaan aikaan kukkivat myös kurpitsat, joiden komeat keltaiset kukat näyttivät miellyttävän auringonkukkien tapaan hyönteisiä. Pörriäisten ansiosta olemmekin saaneet uhkeita kurpitsoita syksyisin säilöttäväksi.

Kotimaiset mehiläiset ja kimalaiset pesivät joko puiden ja ruokojen koloissa tai kasvillisuudesta paljaassa maassa. Niiden luontaisten pesintäpaikkojen määrä on vähentynyt niin ilmastonmuutoksen kuin kaupungistumisenkin myötä. Tämä on yksi uhka lisää pölyttäjille sekä etenkin niiden lisääntymiselle.
 
Maassamme pihat ja puutarhat ovat usein suhteellisen pieniä tai sitten ne ovat liian hyvin hoidettuja, siksi siellä ei ole riittävästi elinmahdollisuuksia ja tilaa pölyttäjille. Entä voisimmeko sinä ja minä tehdä jotain auttaaksemme pörröisiä ystäviämme? Mitäpä jos rakentaisimme hyönteishotelleja pihalle, jo pari hotellia marjapensaiden tai omenapuiden läheisyydessä paitsi auttaa pörriäisiä, parantaa myös satoa. Meillä onkin jo yksi hyönteishotelli, mutta tulevaksi kesäksi aiomme hankkia niitä lisää, sillä pienilläkin teoilla on suuri merkitys.

Ja sadat pienet pörriäiset
tanssivat iltaisin
tuudittaen minua uneen
syvänsinisessä riippukeinussani.

Lähteet: Anna-Kaisa Brenner, Yle. Luonto 1.4.2020; Anna Takala, Ylen aamu-tv 30.6.2015; Hanna Asikainen, Yle. Luonto 1.4.2020; Hanna Asikainen, Teemo Tebest Helsinki, Yle Luonto 27.3.2020; Helsingin Sanomat 3.4.2020; Hunaja.net, polytys.fi; Hyönteismaailma; Juhani Reku, Maaseudun Tulevaisuus, Ympäristö 3.4.2020; Maa- ja metsätalousministeriö; Maa- ja kotitalousnaiset; Martat; MTV uutiset 28.2.2012; Olli Loukola, kolumni Yle Luonto 8.4.2020; suomenluonnonpaiva.fi; Yle. Luonto; Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu ymparisto.fi; RunoTalon voimapuutarha, Sari. runotalo.blogspot.com. Voimarunokortti 7.7.2016, Ja sadat pienet pörriäiset tanssivat.

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Lakritsinmakuinen kallioiden ikivihreä

Tiedätkö, mikä kasvi käpertyy kuumuudessa kuivaksi ja kuolleen näköiseksi paahtavalla kalliolla, mutta vesisateen tultua oikaisee lehtensä puolessa tunnissa? Myös kasvin itiöt kestävät hyvin kuivuutta, sillä jopa seitsemänkin vuotta huoneenlämmössä kuivina säilytetyt emosolut on saatu itämään. Nämä sitkeät kasvit kestävät kuivuuden lisäksi kaikkein purevimpiakin pakkasia.

Kyseessä on kallioimarre, joka on 15 – 35 cm korkea saniaisiin kuuluva itiökasvi. Myös pohjankallioimarteena tunnettu laji viihtyy kallioilla, metsäkivillä ja joskus puiden tyvilläkin. Se on yleinen tai erittäin yleinen Jyväskylän korkeudelle saakka, mutta pohjoisempana kasvi harvinaistuu. 

Tutustuin aikoinaan kallioimarteeseen poikani Aapeli-aapisen avulla, sillä kirjassa oli huomioni herättänyt kuva tuosta kasvista. Niinpä etsin tuon minulle silloin vielä tuntemattoman kallioimarteen lähimetsästä ja vein sen opettajalle myös koululaisten ihailtavaksi. 

Vaikka laji onkin Suomessa melko yleinen, ovat huonekasviharrastajat vaaranteet paikoin kallioimarteen kasvustoja keräämällä juuria lisättäväksi orkidearuukkuihin. Tuo villitys juontaa juurensa siitä, että kallioimarteen ja yleisestikin saniaisten juuria suositeltiin laitettavaksi orkideojen kasvualustaan. Kallioimarre ei ole mitenkään uhanalainen Suomen luonnossa. 

Jo vanhastaankin imarteella on ollut paljon käyttöä. Toivo Rautavaara mainitsee alun perin 1940-luvulla ilmestyneessä kirjassaan Mihin kasvimme kelpaavat kallioimarteen ”juurakon” olevan makea ja käyvän ravinnoksi. Henkiinjäämisopas-kirjassa puolestaan neuvotaan, että kallioimarteen kuivattua ja jauhettua juurta voi käyttää makeuttamisaineena. Humalan kanssa kallioimarteesta on myös valmistettu juomaa, kuuluisin niistä lienee norjalaisten aikaisemmin suosima siril-nimellä tunnettu kalja.

Kallioimarteen maavarren lakritsimainen maku johtuu sen sisältämästä glykerretiinihaposta. Entisajan lapset ovatkin napostelleet kallioimarteen juuria makeannälkäänsä. Makealtahan se tosiaan maistui, kun puraisin juurta testausmielessä. 

Ei siis liene ihme, että kallioimarteella on kymmenittäin juurten makuun viittaavia nimityksiä. Sellainen on yleiskieleenkin päätynyt nimitys, sillä imarre kuulunee samaan sanaperheeseen kuin makeaa tarkoittava imelä. Tavallisimpia kansan antamista nimistä ovat imake, kallionmakiainen, kivenimelä, kivenkimalainen ja mäenmakea. Samansisältöinen on kallioimarteen ruotsinkielinen nimi stensötä eli kivenmakea.

Vanhimpia nimityksiä suomenkielisessä kirjallisuudessa lienee kasvitieteilijä Elias Tillandzin vuonna 1683 mainitsema mäen makeus. 1600- ja 1800-luvulla kallioimarre tunnettiin myös mesijuurena. Aikuisetkin ovat pureskelleet juurta ainakin tupakan korvikkeena, mistä tulevat lounaissuomalaiset nimitykset kalliontupakki ja vuorentupakki. Itä-Suomessa tavallisin kallioimarteen nimi oli kasvupaikkaan viittaava kallioyrtti.

Kallioimarteen parantavat voimat tiedettiin jo tuhansia vuosia sitten. Kasvin tunsi mm. Aristoteleen oppilas, kreikkalainen Teofrastos, joka piti lajia sopivana lääkitsevänä lääkerohtona lähes 2 400 vuotta sitten. Reseptit olivat antiikin aikoina samat kuin kasvin käyttötavat nykyisessä luontaislääketieteessä.

Kasvin juurta on pidetty ulostuttavana, ja imarreteen sanotaankin auttavan ummetukseen. Sittemmin juuren on huomattu myös lisäävän hien- ja virtsaneritystä sekä irrottavan limaa. Pestyjä ja vedessä keitettyjä tai hienoksi hakattuja juuria on sekoitettu esimerkiksi ruispuuroon ja syöty helpottamaan yskää, käheyttä sekä muita hengityselinvaivoja. Kallioimarteella on hoidettu myös kihtiä ja keripukkia.

Ennen aikaan kuivattua ja jauhettua juurta on myyty apteekkitavarana. Monissa maissa kallioimarre on kaupallisesti tärkeä lääkekasvi, jota apteekit edelleenkin ostavat. Nykyisin kasvin käyttö on kuitenkin vähäistä, eivätkä eläimetkään sitä ilmeisesti hyödynnä.

Kallioimarretta voi soveltaa keittiössäkin monella tapaa, sillä tavalla se on ilmainen ja luonnollinen arominvahviste. Naapurini on esimerkiksi valmistanut teetä laittamalla kupin pohjalle saksankirveliä, pätkän kallioimarteen maavartta ja mesiangervon kukkaa. Tämä kesäisen makuinen juoma nautitaan kylmänä tai kuumana. Hänen poikansa on maustanut kallioimarteella viiniäkin.

Kasvin juurta voi uuttaa makeuttajaksi juomiin, puuroihin tai lisätä smoothieen. Sitä voi myös käyttää mausteena esimerkiksi erilaisissa pikkelsseissä, vinaigrette-kastikkeessa, liemissä ja jopa jäätelössä. Lisäksi juurta voi säilöä etikkaan tai sen voi kuivata. Kuivattu juuri tuo makua ruokaan, erityisen hyvin se sopii juureksien ja sienten maustamiseksi. Keittiömestari Sami Tallbergin vinkkinä on yhdistää lakritsaisen aromaattinen kallioimarre rasvaisten annosten kanssa.

Juuren voimakasta lakritsinmakua voi hyödyntää esimerkiksi herkullisessa paahtovanukkaassa, jonka reseptin Nikkisen Veikko Lappeenrannan puutarhaseurasta minulle vinkkasi. Juuret kannattaa kerätä ajoissa, sillä kesäkuussa maku ei ole enää niin voimakas kuin aikaisemmin keväällä.

Kokeile myös näitä reseptejä:

Sillä sipuli -ruokablogi: Kallioimarteella maustetut juurekset
Dilliä ja piparjuurta -ruokablogi: Kallioimarre-pannacotta

Kallioimarretta voi poimia vuoden ympäri, jopa lumen alta. Kerääminen ei kuitenkaan kuulu jokamiehenoikeuksiin, joten lupa poimimiseen on kysyttävä aina maanomistajalta
.

Tutkijoiden mukaan sanikkaiset (eli saniaiset, kortteet ja liekokasvit) tuovat mieleen kivihiilikauden metsät, mutta lähes kaikki nykyisin elävät sanikkaislajit ovat melko nuoria. Esimerkiksi kallio­imarteet ovat kehittyneet mioseenikaudella eli 10 – 20 miljoonaa vuotta sitten.

Suurisukuisen kallioimarteen useimmat lajit kasvavat trooppisten puiden päällysvieraina oksilla ja rungolla. Lämpimän ilmaston maissa sikäläisiä imarteita viljellään myös koristekasveina. Suomessa kallioimarre on kuitenkin sukunsa ainoa edustaja. Aikaisemmin se oli varsin yleinen maamme puutarhoissa, joihin lajia luonnosta siirrettiin.  
 
Kuinka nopeasti vihreä haihtui,
Kun olin uudelleen kiertynyt sinne mistä lähdin,
Metsän haviseva valo päikkyi ylläni,
Lasten lehtevät siivet juurellani,
Haipuva imarteen makea häivähdys,
Kalliota vasten nukkuva
Menneen maailman muisto.

Lähteet: Alice Karlsson, Suomen Luonto 8.1.2018; Annakaisa Vänttinen, Suomen Luonto 7.2.2014; Dilliä ja piparjuurta -ruokablogi; Hanna Otso, Rohtokasvio 18.8.2019; Heli Kuitunen, Makuja artikkelisivu, Mtv uutiset 12.9.2014; HUS, Myrkytystietokeskuksen kasviluettelo; Hyvä terveys 6.7.2012; Jarmo Vacklin 22.6.2019; Juuso Rautiainen ja Joose Kokkonen, Villiyrttiopas, Ravintola Mustalammas, Satoa goes wild; Kai Aulio, Tiedebasaari 25.9.2011; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskyhattu, päivänkämmen; Lappeenrannan seudun puutarhaseura, Veikko Nikkinen; Lasse J. Laine, Suomen luonto. Tunnistusopas; Maaret Launis 28.12.2016; Peda.net; Puutarha-artikkelit. Syötävät luonnonkasvien juuret/mukulat 18.12.2016; Reija-Tuulia Heinonen ja Sirkka Suomi-Vihonen, Kasvikirja; Seppo Vuokko, Suomen luonto. Kallioimarrekasvit; Sillä sipuli sillasipuli.blogspot.fi; Veikko Nikkinen; Wikipedia; Yrttitarha; Fern, kirkasuni.blogspot.com 22.9.2012.

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Korkeasaari tulee kotiin

Kylläpä meitä eläinten ystäviä nyt hemmotellaan, sillä WWF:n Luontoliven ohella pääsemme seuraamaan virtuaalisesti Korkeasaaren asukkaiden elämää.

Edellisestä Korkeasaari-reissustani onkin jo vierähtänyt aikaa, niinpä olen kiinnostuneena katsellut pikkumangustien, pikkuapinoiden ja Coco-laiskiaisen sekä metsäpeurojen elämää omalta tietokoneeltani.

Lisäksi Korkeasaaren nettisivuilla pääset kokeilemaan erilaisia lapsille sekä aikuisille suunnattuja eläinaiheisia pelejä ja testejä. Myös koululaiset voivat tehdä mielenkiintoisia etäopetustehtäviä. Esimerkiksi pesukarhu opettaa hauskasti, miten käsien pesusta huolehditaan nyt koronaepidemian aikana.

Vuonna 1889 perustettu Korkeasaari on yksi maailman vanhimmista eläintarhoista. Tämä arvostettu lajien suojelun tärkeimmäksi tehtäväkseen listaava eläintarha tunnetaan erityisesti lumileopardeistaan sekä työstään uhanalaisten ja harvinaisten eläinten hyväksi. Korkeasaaren lajit tulevat Aasiasta, Afrikasta, Australiasta, Etelä-Amerikasta, Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta käsittäen noin 150 eläin- ja yli tuhat kasvilajia.

Runsaslajinen Korkeasaari onkin monen perheen jokakesäinen suosikkikohde. Niin myös sukulaislasteni, joilta sain tähän kirjoitukseeni mukavia kuvia niin Kissalaaksosta kuin Apinalinnastakin.
 
Katso lisää:



Huomenna mennään Korkeasaareen, Korkeasaareen, Korkeasaareen.
Huomenna mennään Korkeasaareen koko päiväksi.

Lähdetään vaan vaan,
uudestaan uudestaan,
Korkeasaarta katselemaan.

Kuvat: Ilkka Vaahtoranta

Lähteet: Korkeasaari Zoo; Tom Paxton, Goin to the Zoo, Mennään Korkeasaareen, suom. Matti Kontio.