Kylläpä meitä eläinten ystäviä nyt hemmotellaan, sillä WWF:n Luontoliven ohella pääsemme seuraamaan virtuaalisesti Korkeasaaren asukkaiden elämää.
Edellisestä Korkeasaari-reissustani onkin jo vierähtänyt aikaa, niinpä olen kiinnostuneena katsellut pikkumangustien, pikkuapinoiden ja Coco-laiskiaisen sekä metsäpeurojen elämää omalta tietokoneeltani.
Lisäksi Korkeasaaren nettisivuilla pääset kokeilemaan erilaisia lapsille sekä aikuisille suunnattuja eläinaiheisia pelejä ja testejä. Myös koululaiset voivat tehdä mielenkiintoisia etäopetustehtäviä. Esimerkiksi pesukarhu opettaa hauskasti, miten käsien pesusta huolehditaan nyt koronaepidemian aikana.
Vuonna 1889 perustettu Korkeasaari on yksi maailman vanhimmista eläintarhoista. Tämä arvostettu lajien suojelun tärkeimmäksi tehtäväkseen listaava eläintarha tunnetaan erityisesti lumileopardeistaan sekä työstään uhanalaisten ja harvinaisten eläinten hyväksi. Korkeasaaren lajit tulevat Aasiasta, Afrikasta, Australiasta, Etelä-Amerikasta, Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta käsittäen noin 150 eläin- ja yli tuhat kasvilajia.
Runsaslajinen Korkeasaari onkin monen perheen jokakesäinen suosikkikohde. Niin myös sukulaislasteni, joilta sain tähän kirjoitukseeni mukavia kuvia niin Kissalaaksosta kuin Apinalinnastakin.
Katso lisää:
Huomenna mennään Korkeasaareen, Korkeasaareen, Korkeasaareen.
Huomenna mennään Korkeasaareen koko päiväksi.
Kuvat: Ilkka Vaahtoranta
Lähteet: Korkeasaari Zoo; Tom Paxton, Goin to the Zoo, Mennään Korkeasaareen, suom. Matti Kontio.
Katso lisää:
- Korkeasaaren livekamerat
- Visailuja, testejä ja pelejä lapsille sekä aikuisille
- Tehtäviä etäkoululaisille
- Korkeasaaren Facebook-sivun livelähetykset
Huomenna mennään Korkeasaareen, Korkeasaareen, Korkeasaareen.
Huomenna mennään Korkeasaareen koko päiväksi.
Lähdetään vaan vaan,
uudestaan uudestaan,
Korkeasaarta katselemaan.
Tom Paxton
Kuvat: Ilkka Vaahtoranta
Lähteet: Korkeasaari Zoo; Tom Paxton, Goin to the Zoo, Mennään Korkeasaareen, suom. Matti Kontio.
Hei! Kiitos taas vinkistä.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua!
Kiitos kiittämästä ja toivotuksistasi. Sinulle hyvää palmusunnuntaita!
PoistaJos ei muuten vielä ole kevätmieltä, niin näiden kuvien jälkeen ainakin on.
VastaaPoistaNo voi kiitos Unknown :)
PoistaHyvää vappupäivää ja toukokuun alkua!