Kiuru tuo kevään

Kiurua on kautta vuosisatojen pidetty varmana kevään merkkinä. Sanonta "Kuu kiurusta kesään" tunnettiin jo 1700-luvulla. Saksassa hätäisimmät pitivät lintua jopa kesän airuena, mitä jarruteltiin sananlaskulla "Ei yksi kiuru kesää tee". Gotlannissa puolestaan sanottiin, "Kuta aiemmin kiuru tulee, sitä myöhemmin saapuu käki". Toisaalla Ruotsissa tiedettiin, että kiurun saapumisen jälkeen sataa vielä kolmasti lunta ennen kevään tuloa.

 

Laihialla sanottiin, että "jos leipojaanen (leivonen eli kiuru) laulaa taivaan räystäällä, se tietää kaunista ilmaa". Koivistolla Viipurin eteläpuolella osattiin odotella suotuisia kevätilmoja, jos kiuru saapui aikaisin ja liversi korkealla.

Kuu kiurusta kesään ei kuitenkaan enää päde, sillä kevät on aikaistunut ja linnut tulevat nyt uuden aikataulun mukaisesti.

 

Sinitaivaalla, aukean mäenkumpareen yllä lähes silmän tavoittamattomissa visertää pikkulintu. Höristelen korviani, mutta äänestä ei voi erehtyä. Kiuru siellä kuuluttaa reviiriään laululennossa. Se kohoaa pikkuhiljaa laajenevissa kaarissa satojen metrien korkeuksiin koko ajan visertäen. Kiuru lepattelee korkeuksissa vartin verran, sitten se laskeutuu portaittain alemmas ja lopuksi pudottautuu maahan siivet supussa. Kiuru on minulle nimenomaan lintu, joka riemullisesti kuuluttaa kesän saapuneeksi.

Laulava kiuru siis nousee livertäen korkeuksiin, mutta lopulta pudottautuu peltoon kuin kivi. Synnyinseudullani Pielavedellä tätä näytelmää tulkittiin siten, että kiuru pyrkii taivaaseen, mutta Jumala potkaisee lintuparan kerta toisensa jälkeen takaisin maahan, koska sillä ei ole passia. Toisen uskomuksen mukaan kiuru kohoaa, kunnes lyö päänsä taivaankanteen ja putoaa pyörtyneenä alas. Koska leivon lento päättyy jyrkkään pudotukseen kohti maata, laji on saanut nimityksen kivenpudottaja.

 

Kiuru on euraasialainen laji, joka levittäytyi Eurooppaan Aasian aroalueilta maanviljelyn myötä. Nykyisin se on keltasirkun ja räkättirastaan ohella yksi maamme runsaslukuisimmista peltolintulajeista, jopa runsaslukuisin maan etelä- ja länsiosissa. Kiuru suosii avoimia suuria peltoaukeita ja välttää metsän reunaa. Keväisin olen tavannut kiuruja suurina parvina Lappeenrannan Konnunsuon mullospelloilla, syksyllä puolestaan sänkipelloilla. Tämän varpusta kookkaamman linnun tunnistat esimerkiksi pyrstön vaaleista reunoista ja päälaen ylle kohotetusta höyhentöyhdöstä.

Koko Euroopan alueella pesivän lajin kanta on hyvin runsas, sen kooksi on arvioitu kymmeniä miljoonia pareja. Parinkymmenen viime vuoden aikana kiurumäärät ovat kuitenkin vähentyneet dramaattisesti monessa Länsi-Euroopan maassa. Taantuman syinä pidetään maatalouden tehostumista ja salaojitusta sekä hyönteis- ja kasvimyrkkyjä. Kannat ovat pudonneet paikoin jopa puoleen alkuperäisestä. Myös Suomessa laji on kärsinyt maatalouden muutoksista.

 

Kiurun pesimäkannaksi on arvioitu Suomessa 350 000 – 400 000 paria. Tuoreimmassa vuoden 2019 uhanalaisuusarviossa se on kuitenkin tipahtanut elinvoimaisesta silmälläpidettävien lajien luokkaan. On siis todennäköistä, että tästä Keski-Pohjanmaan maakuntalinnusta tulee lähitulevaisuudessa uhanalainen.

Lajin taantumista lisäävät myös talvehtimisolosuhteet, sillä kiurut voivat joutua hengenvaaraan muiden lintujen ahdistelemina niin Keski- kuin Etelä-Euroopassakin. Vielä suu­rem­pi uh­ka on kui­ten­kin ih­mi­nen, sillä Eu­roo­pas­sa kiu­ru­ja on pyydystetty hie­nos­ton her­kuk­si jo vuo­si­sa­to­ja. Eu­roo­pan uni­o­ni sal­lii kiu­run­ met­säs­tyk­sen edel­leen Ita­li­as­sa, Krei­kas­sa, Kyp­rok­sel­la, Mal­tal­la, Rans­kas­sa ja Ro­ma­ni­as­sa. Esimerkiksi pelkästään Lou­nais-Rans­kas­sa metsästetään joka syk­sy yli mil­joo­na kiurua. Rikos- ja oikeustoimittaja Lasse Kylänpään mukaan met­säs­tä­jät vi­rit­tä­vät verk­ko­an­so­ja alu­eil­le, joil­le muut­to­mat­kas­ta uu­pu­neet suo­ma­lais­kiu­rut­ ja muutkin laululinnut py­säh­ty­vät le­pää­mään.

 

”Kiu­ru, kilt­ti lei­vo­nen, kiu­ru, si­nut minä ky­nin”, lauletaan suo­si­tus­sa rans­ka­lai­ses­sa las­ten­lau­lus­sa. Tämän kuvauksen taustalla on keskiaikainen englantilainen lastenlaulu sen ajan kuninkaallisesta herkusta, lintupiiraasta, jonka sisältä lentää eläviä lintuja.

Jo roomalaiset olivat herkkusuita ja söivät leivosia ja sekä muita pikkulintuja. Heiltä on peräisin vitsi, jonka mukaan herkkusuulle kelpaa vain linnun kieli. Saksalainen kiurupiiras on puolestaan ollut eurooppalaisten herkku vuosisatojen ajan, nykyään se tosin täytetään marsipaanilla.

Kiuru on vanha lainaperäinen nimi, joka on tullut meille Itämeren piirissä balttilaisilta, germaanisilta tai slaavilaisilta naapureilta. Daniel Jusleniuksen vuonna 1745 ilmestyneessä sanakirjassa Sana-Lugun Coetus on kiuru mainittu jo nykymerkityksessään. Virallistunut nimi kiuru perustuu todennäköisesti sirahtavaan lentoääneen.Kiurun yleisiä nimityksiä ovat myös leivo ja leivonen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niinpä sillä on runsaasti kansanomaisia nimiä, kuten peltoleivonen, leirojainen, leipuunen, kirviäinen ja kivenliera. 

 

Anglosaksisen perinteen maissa aamuihmisiä kutsutaan aamun kiuruiksi (morning larks) ja iltaihmisiä yön pöllöiksi (night owls). Minä olen kiuru ja mielelläni olenkin! Aikojen kuluessa kiuruun on liitetty lähinnä myönteisiksi tulkittavia ominaisuuksia, kuten riemua ja iloa.

Muun muassa Larin-Kyösti eli Kyösti Larson (1873 - 1848) ja Uuno Kailas kuvaavat runoissaan, miten valo saa sydämessä soimaan kiurun kirkkaan laulun. V. A. Koskenniemi (1885–1962) puolestaan kirjoitti sanoituksen Jean Sibeliuksen (1865–1957) sinfoniseen runoon Finlandia. Siinä kiuru laulaa aamun kirkkaassa auringonpaisteessa kauniilla äänellä merkiksi yön väistymisestä. On yllättävää, että ulkonäöltään vaatimaton kiuru on valikoitunut keskeiseksi näissä rakastetuissa laulunsäkeissä, mutta sen liverrys taivaan sinessä selittänee runoilijoiden haltioitumisen.

Korkealla,
korkealla,
siintävimmän
pilven alla kiurun laulu kiipeää,
enkä tiedä
minne asti
rintakuopan painolasti
vieri tietä säihkyvää.

Yhden kiurun
kantamalla,
siintävimmän
pilven alla
laulu kirkas kiipeää.

Aaro Hellaakoski

Lähteet: Alice Karlsson, Suomen Luonto 30.3.2017; Anna Amnell Leivospiiras: keskiajan ja renesanssin herkku 13.5.2018; Anna Tuominen, Suomen luonto 26.3.2019; Annukka Saarela, Suomenmaa 27.11.2015, Lasse Kylänpää lähti katsomaan, minne muuttolinnut menevät; EKLY, Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys; Jami Jokinen, Aamulehti 8.3.2020; Juhani Lokki ja Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Jukka Hintikka, Suomen lintujen nimet; Kaisa Häkkinen, Linnun nimi; Keskisuomalainen, Erä ja luonto 1.1.2015; Lasse J. Laine, Suomen luonto; LuontoPortti; Noidankoto, valkosipulia ja salviaa, Linnut Kansanperinteessä. Pyhät linnut 21.7.2015; Pekka J. Nikander, Suomen luonto. Linnut; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Suomen lintuatlas; Timo Partonen, Duodecim terveyskirjasto 31.5.2017; Topi Linjama, Kaleva. Kolumnit 29.3.2008; Wikipedia; Aaro Hellaakoski, Kiurun tie.