Heinäkuu kypsyttää mansikat ja mustikat

Vanhan määrittelyn mukaan keskikesä saavutetaan 13. heinäkuuta, mistä löytyy merkintöjä jo vuoden 1672 suomalaisperäisestä kalenterisauvasta sanoilla Kasca kässi.

 

Heinäkuun nimi viittaa vahvasti heinäntekoon, joka oli entisaikaan maatalojen työnkierrossa vuoden tärkeimpiä tapahtumia. Heinäkuu oli maalaistaloissa kiireistä aikaa, sitä todistaa sananparsikin: Ensin on heinällä helinä, sitten rutu (=kiire) rukihilla. Heinää oli tehtävä, olipa sää millainen hyvänsä. Tästä kertoo vanha sanonta: Ei se heinää tee, joka pilviä vahtaa. Jossain päin Suomea kuuta kutsuttiin myös poutakuukaudeksi, koska silloin tulivat kuumat heinäpoudat kovine ukkosineen Venäjän aroilta.

 

Englanninkielinen kuukauden nimi July tulee puolestaan keisari Julius Caesarista, joka toimeenpani kuuluisan juliaanisen kalenteriuudistuksen. Hänen miellyttämisekseen roomalaiset virkamiehet ryhtyivät käyttämään kuukaudesta nimeä Iulius.

Jo keskiajalla syntyneen Naistenviikon (18. - 24.7.) on uskottu tuovan mukanaan sateita. Yhä edelleenkin väitetään, ettei akkainviikolla selvitä kuivin nahoin, koska naiset ovat kovia itkemään. Lönnrot kutsui puolestaan naistenviikkoa kirppuviikoksi, sillä kyseisenä ajankohta kirppujen määrä oli suurimmillaan.

 

Yksi tunnetuimmista sanonnoista lienee Jaakon 25.7. veteen heittämä kylmä kivi, jolloin kansanperinteen mukaan alkaa järvivesien jäähtyminen. Paria vuorokautta myöhemmin (27.7.) vietetään Unikeonpäivää, jolloin Naantalissa ja monella muullakin paikkakunnalla heitetään Unikeoksi valittu henkilö mereen tai järveen heräämään. Merkillinen Unikeko-nimitys on ollut kansanomaisessa käytössä pitkään, sillä se tavataan jo Hemmingin virsikirjan kalenterissa vuonna 1652. Muissa kielissä puhutaan vain seitsemästä nukkujasta.

 

Mätäkuu alkaa Oilin-päivänä 23.7. ja päättyy Pertun-päivänä 24.8. Siihen liittyvä kansantietous lienee verrattain myöhäistä perua. Ennen vanhaan kuuma sää aiheutti erityisiä haasteita ruokatarvikkeiden säilymisessä, sillä bakteerien ja muiden pieneliöiden toiminta on vilkasta lämpimänä ajankohtana. Ja kaikkihan me tiedämme, mitä mätäkuu tarkoittaa haavojen paranemisen kannalta. Mätäkuulla pelotellaan yhä edelleen, vaikka hygieniataso ja olosuhteet ovat nykyisin ihan toiset.

 

Suomessa heinäkuu on suosituin lomakuukausi, onhan se yleisesti vuoden lämpimin kuukausi pohjoisella pallonpuoliskolla ja päinvastoin kylmin eteläisellä pallonpuoliskolla.

Kesän marjastusaika alkaa heinäkuun puolen välin tienoilla, jolloin mustikat ja metsämansikat ovat kypsiä. Tänä vuonna mustikkasadon ennustetaan olevan heikohko tai enintään keskinkertainen, ehkäpä siksi minäkin löysin lähimetsästä vain mustikkapiirakan ainekset. Onneksi ahomansikoita kasvaa oman pihan reunassa, sieltä noukin niitä mansikkamaidon verran.

Keinuu järvi, keinuu metsä,
horsmankukat, sinipunervat
keinuvat pään päällä,
tyynnyttelevät päivät.

Huojuvalla savulla,
heinänkorkuisella käsialalla
niin kuin lapsi
kirjoittaa tämä maa sinulle.

Mirkka Rekola

Lähteet: https://www.reijoheikkinen.fi; kirlah-kielet.blogspot.com/Pikkujättiläiinen 1952; Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto; Ortodoksinen kirkko; Turun Sanomat 15.7.2018. Lukemisto; Wikipedia; Mirkka Rekola, Keinuu järvi.

LUE LISÄÄ

Kalalokki, kalastajan kaveri ja onkimiehen ystävä

Kalalokin tapaat kaupungissa ja mökkirannalla, pellolla ja kalasatamassa – siis melkein kaikkialla. Se onkin yleisin lokkimme, jonka levinneisyys kattaa koko Suomen. Kalalokeista voi olla haittaakin, kun ne kaupunkien terasseilla ja toreilla sieppaavat ruokapaloja suoraan ihmisten käsistä. Tällekin on syynsä, sillä kesäkuussa ja heinäkuun alkupuoliskolla lokkiemot tarvitsevat runsaasti ravintoa poikasten ruokkimiseksi.

 

Kalalokki palaa uskollisesti jopa 20 keväänä edellisvuotisille pesintäpaikoilleen, joissa se elää yhdyskunnissa tai yksittäispareina. Kalalokki pesii mieluiten avoimella luodolla tai veden ympäröimällä kivellä, jotta pesä ei olisi yhtä altis nelijalkaisille pedoille kuin rannalla. Kalalokki voi rakentaa pesänsä niin järvi- kuin meriympäristöönkin, kaupunkilaistuneet lokit puolestaan suosivat suurien rakennusten kattoja. Lappeenrannassa kalalokki pesi tänä kesänä Hiekkalinnan korkeimmassa rakennelmassa, jossa on jäljennettynä vanha näkötorni. Näinkin Hiekkalinnassa varoituksen pesivästä lokista, sillä se saattaa puolustaa poikasiaan hyvinkin aggressiivisesti.

 

Jos lokki sattuu tekemään pesän häiritsevästi pihapiiriin, sen hävittäminen on kuitenkin lain mukaan kiellettyä. Lähes kaikille Suomessa pesiville lintulajeille on määritelty ympäristöministeriön päätöksellä nimellisarvo, jonka niiden pesäntuhoaja joutuu korvaamaan valtiolle. Esimerkiksi kalalokin arvo on 101 euroa. Jos pihassa pesivä pari on hyvin vihamielinen, vain poliisi voi puuttua niiden pesintään.

 

Ruokaa kalalokki hakee viljelymailta, mutta myös toreilta, satamista ja kaatopaikoilta. Sateen jälkeen voit nähdä kalalokkiparvia ruokailemassa nurmikoilla ja kynnöspelloilla. Lokit viihtyvät näillä alueilla myös ennen sadetta, jolloin ne ikään kuin pää kallellaan odottavat matosten nousemista maan pinnalle.

 

Kalalokin siro siluetti, sulava lento ja riemukkaat huudot ovat olennainen osa rantamaiseman suomalaista kesätunnelmaa. Kun olemme mieheni kanssa kokemassa verkkoja mökkilahdella, niin kohta jo lokit alkavat lennellä veneen ympärillä kalamaistiaisten toivossa.

 

Harmaalokkiin verrattuna kalalokki on kooltaan kolmanneksen pienempi eli variksen kokoinen. Linnun jalat ovat kellanvihreät, pää pyöreä ja nokka keltainen, eikä siinä ole punaista täplää kuten harmaalokilla. Kalalokin selkä on harmaa, mutta nuorella linnulla on ruskean- ja harmaankirjava suomumainen höyhenpeite. Aikuisella linnulla on siipien kärjissä valkeat laikut.

Elinvoimaisen ja rauhoitetun kalalokkikannan koko on 70000 - 90000 paria. LuontoPortin mukaan pisimpään elänyt kalalokki on Suomessa rengastettu yksilö, jonka rengas luettiin Tanskassa vuonna 2007. Tällöin ennätyslokilla oli ikää jo 32 vuotta ja 8 kuukautta!

Kutsuhuuto kalalokin
lentää luokse lintu jokin.
Puolisohan lintu tietysti
alkaa siitä huutolysti.

Kalalokki kun aukaisee suun
ja kiljaisee vierestä puun
kuuluu ääni korkea
alkaa se ilmaa särkeä.

Korkealla kaikuu
riemusta raikuu
huuto kalalokin
siinä on rikkaus jokin.

Lastenrunosivut

Lähteet: BirdLife Suomi; Hannu Jännes, Suomen luonto. Linnut; Johanna Mehtola, Linnut. Suomen luonto 14.6.2013; Johanna Mehtola, Suomen Luonto. Lokkikoulu; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon. Miten eläimet käyttäytyvät; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Teemu Leppänen, Ilta-Sanomat 17.5.2017; Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu Ymparisto.fi; Kalalokin riemu. naurulokki. lastenrunosivut. koti.kainuu.com

LUE LISÄÄ

Hermannilta heinäntekoon!

Hermannilta heinään lienee nuoremmille sukupolville tyystin tuntematon käsite. Vuosikymmeniä sitten heinänteko oli tapana aloittaa Hermannin päivänä 12.7., mutta nykyisin tuo ajankohta on liian myöhäinen heinänteolle. Olen huomannut maaseudulla ajellessani, että rehuheinää on tehty jo varhain alkukesällä, näkyväthän valkeat rehupaalit pitkän matkan päähän. Näitä lehmän muninakin tunnettuja palleroita voit bongata myös muina väreinä, kuten vaaleanpunaisena. Suomi 100 -juhlavuonna näin jossain, että siniset ja valkeat paalit oli aseteltu Suomen lipun muotoon. Olipa myös eräs vaaliehdokas maalannut äänestysnumeronsa pellon reunassa olevan paalin kylkeen ja sai siten melkoisesti näkyvyyttä.

Muutama vuosi sitten olin palaamassa juhannuksena entiseen kotitalooni Savossa puolen yön seutuvilla. En ollut uskoa silmiäni, kun näin tuorerehun tekijöiden ahertavan pellolla vielä täyttä päätä! Takana oli kova hellepäivä ja yöllä viileämpää, mutta maatalousyrittäjillä on myös niin paljon työtä, etteivät he ehdi päiväsaikana tehdä kaikkea, vaan yötä on otettava jatkoksi.

Aikoinaan heinän annettiin kasvaa mahdollisimman pitkäksi ennen niittämistä. Heinään kasvanut korsi olikin merkki heinätöiden aloittamisesta, jolloin heinä niitettiin ja haravoitiin karhoiksi sekä seivästettiin eli nosteltiin hangolla kuivumaan heinäseipäille. Kuivattamisen jälkeen heinät kuljetettiin hirsilatoon talvisäilytykseen. 

Hevosharrastuksen lisääntyminen on kasvattanut jälleen ladossa kuivatun pienpaaliheinän sekä seipäillä kuivatun irtoheinän suosiota, sillä hevosille kelpaa yleensä vain hyvälaatuinen heinä.

Lapsuudessani en ollut monta kertaa heinäpellolla, mutta muistan, kuinka heiniä poljettiin serkkujen kanssa mummulan ladossa. Oli hauskaa hyppiä heinissä, vaikka ne vähän kutittelivatkin. Leikkiemme myötä autoimme aikuisia mahduttamaan latoon oikein paljon heiniä talven varaksi.

Yllätin itseni osallistumalla äskettäin heinäntekotalkoisiin! Heinäkuun ensimmäisellä viikolla olin sukuloimassa Kiuruveden keskustassa. Museon ohi ajaessani näin heinäseipäitä ja niiden ympärillä ihmisiä. Uteliaisuuttani menin lähemmäs ja toden totta, pihapiirissä tehtiin heinää vanhaan malliin. Pyysin saada valokuvata näitä heinämiehiä eli -henkilöitä, kuten nykyisin kai on turvallisinta sanoa. Sain luvan. Aikani tutusteltuani ja rupateltuani tartuin itsekin heinäharavan varteen ja rupesin talkoolaiseksi. Talkoot oli hauska kokemus ja sain vielä tuoreelta heinältä tuoksuvia valokuvia kaupan päälle.

Vastaniitetyn heinän tuoksu,
hevosen vetämän
niittokoneen ääni.

Haravat ja hangot
vajan seinustalta.

Kirvelevä, hikinen iho
ja vehnäskahvit
heinäseipään varjossa.

Kuvakirjeitä Karsikonperältä

Lähteet: Farmit 12.1.2017; Riikka Rautiainen, Yle uutiset. Kotimaa 4.5.2016; Wikipedia; aimarii 6.6.2013. Kuvakirjeitä Karsikonperältä. Persikkakarhun ehdotus. Kuvassa heiniä seipäälle laittaa Vilho Ruotsalainen.

LUE LISÄÄ

Katso villikarhuja livenä – Lähetys käynnissä nyt!

Suomen luonnossa eläviä villikarhuja on voinut katsella suorassa lähetyksessä keskiviikkoillasta 10.7.2019  alkaen. Mikäli karhut eivät uteliaisuuttaan hajota erikoiskameraa, videokuvausta jatketaan lauantain 13.7. aamupäivään saakka. Koskaan aikaisemmin maailmassa ei ole nähty kolme vuorokautta kestävää karhu-livestriimausta!

YouTubesta katsottavissa oleva lähetys tulee Markku Materon isännöimältä karhunkatselupaikalta läheltä Venäjän rajaa. Matero vie karhuille ruokaa päivittäin hiukan ennen iltaseitsemää. Yleensä paikalla käyvät ensiksi syömässä isot urokset, ja vasta niiden jälkeen aterioivat naaraat ja pennut. Live-kamerassa näkyykin eniten liikettä illan ruokailusta aamukuuteen saakka.

Lähetyksessä on nähty jo uroskarhujen lisäksi myös pentuja. Markku Matero vihjaisi  radiohaastattelussa, että torstai-iltana 11.7. karhuliveä kannattaa tarkkailla erityisesti  puoli kahdeksan aikoihin.

Nykyään karhukannan kooksi arvioidaan 2100 – 2250 yksilöä. Karhuja on liki koko maassa, mutta tiheimmillään kanta on itärajan tuntumassa. Karhu on yksineläjä ja liikkeellä enimmäkseen öisin ja iltahämärissä.

Missä Ohto synnytelty,
Mesikämmen käännytelty?
Luona kuun, tykönä päivän,
Otavaisen olkapäillä.
Sieltä on maahan laskettu
Hihnoissa hopeisissa,
Kultaisissa kätkyeissä.

Kaleva

Lähteet: Heikki Rönty; Yle Uutiset 10.7.2019; LuontoPortti; Kaleva kuudesviidettä runo Karhun syntytarina. Valokuvassa on Ranuan Eläinpuiston karhu.

LUE LISÄÄ

Tähtitalvikki, varjoisten metsien tähti

Tähtitalvikin tuoksuva kukka on erikoinen ja kaunis. Sen valkeat terälehdet avautuvat tähdeksi, kun muiden talvikkien kukinnot ovat kello­maisia. Toisista talvikeista poiketen tähtitalvikilla on vain yksi kukka, minkä vuoksi tähtitalvikkia kutsutaan myös nimellä yksikukkainen talvikki. Tähtitalvikki on monivuotinen, pienikokoinen ruohovartinen kasvi, joka on kanervakasveihin kuuluvan sukunsa ainoa laji – aiemmin tähtitalvikin katsottiin kuuluvan talvikkeihin.

Nuppuvaiheessa ja kukinnan alkuvaiheessa kasvi painaa kasvonsa kainosti kohti maata, mutta myöhemmin kohottaa päänsä kukkaperän oietessa. Tuoksuva, valkoinen, vahamaisen kiiltävä tähtikukka voi säilyä lakastumatta jopa kuutisen viikkoa. Tähtitalvikilla on hieman erakon luonne, eikä niitä kovin monta näekään yhdellä kertaa.

Tähtitalvikkien tärkein pölyttäjä on mantukimalainen, joka kerää medettömistä kukista siitepölyä toukkiensa ravinnoksi. Talvikkien siemenet kuuluvat kämmeköiden ohella koko kasvikunnan pienimpiin, sillä yksittäinen siemen painaa noin kaksi gramman miljoonasosaa. Koska siemenet ovat hyvin pieniä, ne leviävät helposti heikommankin ilmavirtauksen vaikutuksesta.

Tähtitalvikkeja kasvaa harvakseltaan koko maassa, mutta yleisimmillään se on Itä- ja Pohjois-Suomessa. Voit tavata kasvin varjoisassa sammaleisessa kuusikossa, kangasmetsässä ja lähteen lähettyvillä tai puron varrella, kuten nämä kesäkuussa valokuvaamani tähtitalvikit. Suomen lajitietokeskuksen mukaan tähtitalvikki luokitellaan vuonna 2019 elinvoimaiseksi. Tähtitalvikki vaikuttaa olevan hyvin herkkä kasvupaikkojensa koskemattomuudesta, minkä vuoksi se onkin taantunut tehometsätalouden aikakautena.

Tähtitalvikin aiempi ruotsinkielinen nimi oli ögönljus eli silmävalo. Pohjois-Ruotsissa ja Norjassa kerrotaan pureskellun kasvia tahnaksi, jota on käytetty rohdoksena punaisten ja vuotavien silmien päällä. Ilmeisesti talvikin tähtikukasta on tullut mieleen silmä, niinpä signatuuriopinx) mukaisesti on päätelty kasvista olevan apua silmävaivoihin. Vanhan uskomuksen mukaan sen on ajateltu jopa kaunistavan käyttäjänsä silmiä.

Tähtitalvikin erikoiset kukat kiehtoivat myös taiteilija Akseli Gallen-Kallelaa. Kasvi esiintyy hänen Kalman kukka ja Kuolema ja kukka -nimisissä teoksissaan, jotka Gallen-Kallela teki viisivuotiaana kuolleen esikoistyttärensä Impi Marjatan muistoksi. Ne olivat puupiirrostaiteemme uraauurtavia teoksia 1800-luvun lopulla. Puupiirrokseensa Kalman kukka Gallen-Kallela kaiversi sykähdyttävän runon:

Mustan lammen reunalla kasvoi kaunis kalpea kukka,
unessani poimin sen,
vaan unesta en herää
– se oli kalman kalpea kukka…

Akseli Gallen-Kallela

Lähteet: Henry Väre, Suomen luonto. Talvikkikasvit; Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljas 16.6.2011; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen. Kasvikertomuksia; LuontoPortti; Riikka Kaartinen, Suomen Luonto 14.7.2017; Sinikka Piippo, Suomen luonnon lääkekasvit; Suomen Lajitietokeskus; Wikipedia; Akseli Gallen-Kallela.

 

x) Similia similibus curantur eli signatuurioppi oli Suomessa hyvin tärkeä 1700-luvulle asti. Käyttäessään kasveja ihmiset kiinnittivät huomiota niiden erityispiirteisiin, kuten kasvutapaan, lehtimuotoon, väriin, kukkien muotoon ja tuoksuun tai kasvien soveltuvuuteen ruuaksi, rohdoksi tai värjäykseen, esimerkiksi keltaista jäkälää käytettiin keltatautiin ja päänmuotoisia kukkia päänsärkyyn.

LUE LISÄÄ