Hermannilta heinäntekoon!

Hermannilta heinään lienee nuoremmille sukupolville tyystin tuntematon käsite. Vuosikymmeniä sitten heinänteko oli tapana aloittaa Hermannin päivänä 12.7., mutta nykyisin tuo ajankohta on liian myöhäinen heinänteolle. Olen huomannut maaseudulla ajellessani, että rehuheinää on tehty jo varhain alkukesällä, näkyväthän valkeat rehupaalit pitkän matkan päähän. Näitä lehmän muninakin tunnettuja palleroita voit bongata myös muina väreinä, kuten vaaleanpunaisena. Suomi 100 -juhlavuonna näin jossain, että siniset ja valkeat paalit oli aseteltu Suomen lipun muotoon. Olipa myös eräs vaaliehdokas maalannut äänestysnumeronsa pellon reunassa olevan paalin kylkeen ja sai siten melkoisesti näkyvyyttä.

Muutama vuosi sitten olin palaamassa juhannuksena entiseen kotitalooni Savossa puolen yön seutuvilla. En ollut uskoa silmiäni, kun näin tuorerehun tekijöiden ahertavan pellolla vielä täyttä päätä! Takana oli kova hellepäivä ja yöllä viileämpää, mutta maatalousyrittäjillä on myös niin paljon työtä, etteivät he ehdi päiväsaikana tehdä kaikkea, vaan yötä on otettava jatkoksi.

Aikoinaan heinän annettiin kasvaa mahdollisimman pitkäksi ennen niittämistä. Heinään kasvanut korsi olikin merkki heinätöiden aloittamisesta, jolloin heinä niitettiin ja haravoitiin karhoiksi sekä seivästettiin eli nosteltiin hangolla kuivumaan heinäseipäille. Kuivattamisen jälkeen heinät kuljetettiin hirsilatoon talvisäilytykseen. 

Hevosharrastuksen lisääntyminen on kasvattanut jälleen ladossa kuivatun pienpaaliheinän sekä seipäillä kuivatun irtoheinän suosiota, sillä hevosille kelpaa yleensä vain hyvälaatuinen heinä.

Lapsuudessani en ollut monta kertaa heinäpellolla, mutta muistan, kuinka heiniä poljettiin serkkujen kanssa mummulan ladossa. Oli hauskaa hyppiä heinissä, vaikka ne vähän kutittelivatkin. Leikkiemme myötä autoimme aikuisia mahduttamaan latoon oikein paljon heiniä talven varaksi.

Yllätin itseni osallistumalla äskettäin heinäntekotalkoisiin! Heinäkuun ensimmäisellä viikolla olin sukuloimassa Kiuruveden keskustassa. Museon ohi ajaessani näin heinäseipäitä ja niiden ympärillä ihmisiä. Uteliaisuuttani menin lähemmäs ja toden totta, pihapiirissä tehtiin heinää vanhaan malliin. Pyysin saada valokuvata näitä heinämiehiä eli -henkilöitä, kuten nykyisin kai on turvallisinta sanoa. Sain luvan. Aikani tutusteltuani ja rupateltuani tartuin itsekin heinäharavan varteen ja rupesin talkoolaiseksi. Talkoot oli hauska kokemus ja sain vielä tuoreelta heinältä tuoksuvia valokuvia kaupan päälle.

Vastaniitetyn heinän tuoksu,
hevosen vetämän
niittokoneen ääni.

Haravat ja hangot
vajan seinustalta.

Kirvelevä, hikinen iho
ja vehnäskahvit
heinäseipään varjossa.

Kuvakirjeitä Karsikonperältä

Lähteet: Farmit 12.1.2017; Riikka Rautiainen, Yle uutiset. Kotimaa 4.5.2016; Wikipedia; aimarii 6.6.2013. Kuvakirjeitä Karsikonperältä. Persikkakarhun ehdotus. Kuvassa heiniä seipäälle laittaa Vilho Ruotsalainen.