Kalalokki, kalastajan kaveri ja onkimiehen ystävä

20 heinäkuuta 2019

Kalalokin tapaat kaupungissa ja mökkirannalla, pellolla ja kalasatamassa – siis melkein kaikkialla. Se onkin yleisin lokkimme, jonka levinneisyys kattaa koko Suomen. Kalalokeista voi olla haittaakin, kun ne kaupunkien terasseilla ja toreilla sieppaavat ruokapaloja suoraan ihmisten käsistä. Tällekin on syynsä, sillä kesäkuussa ja heinäkuun alkupuoliskolla lokkiemot tarvitsevat runsaasti ravintoa poikasten ruokkimiseksi.

 
Kalalokki palaa uskollisesti jopa 20 keväänä edellisvuotisille pesintäpaikoilleen, joissa se elää yhdyskunnissa tai yksittäispareina. Kalalokki pesii mieluiten avoimella luodolla tai veden ympäröimällä kivellä, jotta pesä ei olisi yhtä altis nelijalkaisille pedoille kuin rannalla. Kalalokki voi rakentaa pesänsä niin järvi- kuin meriympäristöönkin, kaupunkilaistuneet lokit puolestaan suosivat suurien rakennusten kattoja. Lappeenrannassa kalalokki pesi tänä kesänä Hiekkalinnan korkeimmassa rakennelmassa, jossa on jäljennettynä vanha näkötorni. Näinkin Hiekkalinnassa varoituksen pesivästä lokista, sillä se saattaa puolustaa poikasiaan hyvinkin aggressiivisesti.

 
Jos lokki sattuu tekemään pesän häiritsevästi pihapiiriin, sen hävittäminen on kuitenkin lain mukaan kiellettyä. Lähes kaikille Suomessa pesiville lintulajeille on määritelty ympäristöministeriön päätöksellä nimellisarvo, jonka niiden pesäntuhoaja joutuu korvaamaan valtiolle. Esimerkiksi kalalokin arvo on 101 euroa. Jos pihassa pesivä pari on hyvin vihamielinen, vain poliisi voi puuttua niiden pesintään.

 
Ruokaa kalalokki hakee viljelymailta, mutta myös toreilta, satamista ja kaatopaikoilta. Sateen jälkeen voit nähdä kalalokkiparvia ruokailemassa nurmikoilla ja kynnöspelloilla. Lokit viihtyvät näillä alueilla myös ennen sadetta, jolloin ne ikään kuin pää kallellaan odottavat matosten nousemista maan pinnalle.

 
Kalalokin siro siluetti, sulava lento ja riemukkaat huudot ovat olennainen osa rantamaiseman suomalaista kesätunnelmaa. Kun olemme mieheni kanssa kokemassa verkkoja mökkilahdella, niin kohta jo lokit alkavat lennellä veneen ympärillä kalamaistiaisten toivossa.

 
Harmaalokkiin verrattuna kalalokki on kooltaan kolmanneksen pienempi eli variksen kokoinen. Linnun jalat ovat kellanvihreät, pää pyöreä ja nokka keltainen, eikä siinä ole punaista täplää kuten harmaalokilla. Kalalokin selkä on harmaa, mutta nuorella linnulla on ruskean- ja harmaankirjava suomumainen höyhenpeite. Aikuisella linnulla on siipien kärjissä valkeat laikut.

Elinvoimaisen ja rauhoitetun kalalokkikannan koko on 70000 - 90000 paria. LuontoPortin mukaan pisimpään elänyt kalalokki on Suomessa rengastettu yksilö, jonka rengas luettiin Tanskassa vuonna 2007. Tällöin ennätyslokilla oli ikää jo 32 vuotta ja 8 kuukautta!

Kutsuhuuto kalalokin
lentää luokse lintu jokin.
Puolisohan lintu tietysti
alkaa siitä huutolysti.

Kalalokki kun aukaisee suun
ja kiljaisee vierestä puun
kuuluu ääni korkea
alkaa se ilmaa särkeä.

Korkealla kaikuu
riemusta raikuu
huuto kalalokin
siinä on rikkaus jokin.

Lastenrunosivut

Lähteet: BirdLife Suomi; Hannu Jännes, Suomen luonto. Linnut; Johanna Mehtola, Linnut. Suomen luonto 14.6.2013; Johanna Mehtola, Suomen Luonto. Lokkikoulu; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon. Miten eläimet käyttäytyvät; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Teemu Leppänen, Ilta-Sanomat 17.5.2017; Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu Ymparisto.fi; Kalalokin riemu. naurulokki. lastenrunosivut. koti.kainuu.com

2 kommenttia

  1. Lokkeja on mukava seurata. Ne touhuavat monenlaista ja pitävät tietty sitä ääntä! Itse kun en toreilla ja puistoissa ole, niin en oo ikinä todistanut tuota ruuan rosmoilua! Enimmäkseen olen niitä katsellut järvellä. Harvinaita kyllä on niitä nyt nähty pari sen kertaa myös omalla pihalla. Harakat antoivat niille kyllä varisten avustuksella lähtöpassit!

    VastaaPoista
  2. Tillariina, kiitos kommentistasi. Myöskään minulta lokit eivät ole napanneet mitään kourastani. Kaupungissa näen lokkeja aika paljon jatkuvasti pihoilla ja rannoilla, mökillä eri lokkien huutelu täyttää ilman ja ovathan ne itsekin näkösällä koko ajan täällä Saimaan rannalla kun asustelen.

    VastaaPoista