lauantai 25. toukokuuta 2019

Hely, sotka ja telkkä

Telkät tulevat Länsi-Euroopasta Suomeen ensimmäisten vesilintujen joukossa maalis-huhtikuussa. Nämä yöllä määränpäähänsä laskeutuvat vesilinnut löytävät kevätyön kajossakin mustuvaan jäähän auenneet railot.




Kun telkät ovat ilmestyneet järvi- ja merialueiden ensimmäisiin sulapaikkoihin, voit nähdä yhden lintumaailman hauskimmista näytelmistä. Telkkäkoiraat nimittäin yrittävät vakuutella naaraille, että ovat lajin ylintä aatelia: ne sukeltelevat ja uivat naaraiden ympärillä villisti naristen sekä kurottaen päätään eteen- ja taaksepäin. Esillä olo ja huomion herättäminen on ensiarvoisen tärkeää varsinkin lisääntymiskauden alkuvaiheessa, kun koiraat kilpailevat naaraiden huomiosta osoittaakseen olevansa parhaita suvunjatkajia.




Telkkäkoiraat vartioivat puolisoitaan mustasukkaisesti vielä senkin jälkeen, kun ne ovat valinneet rannalla tai metsässä olevan ison pöntön tai palokärjen pöntön pesimäpaikakseen. Kun haudonta on jo alkanut, koiras menettää mielenkiintonsa ja naaras jää hoitamaan yksinään syntyvät untuvikot. Jo toukokuussa telkkäkoiraat kokoontuvat parviin ja katoavat suojaisiin paikkoihin odottamaan sulkasadon alkamista.


Sorsien heimoon kuuluvan telkän luonteenomainen lajipiirre on hieman kolmiomainen pää. Päästä erottuu selvästi kirkkaankeltainen silmä, mikä on antanut linnulle sen englanninkielisen nimen goldeneye, kultasilmä. Koiras on mustavalkoinen, ja sen poskessa on näkyvä valkoinen täplä. Naaras sen sijaan on väritykseltään tummanharmaa, vain pää on ruskea. Telkkä on vilkas ja pirteä lintu, joka on varsinkin muuttoaikoina hyvin valpas ja varovainen.


Telkkä ui näkyvästi avovedessä ja välillä sukeltaa tiuhaan tahtiin. Vedestä se nousee muiden kokosukeltajien tapaan juosten pitkin vedenpintaa. Telkän lento on erityisen nopeaa ja sen lentäessä kuuluu tunnusomainen viuhina, jopa kauniisti helisevä vihellys, minkä vuoksi lintua on kutsuttu Aunuksen Karjalassa helyksi. Kalevalan syntymisen aikaan – ja vielä paljon myöhemminkin – telkästä käytettiin nimitystä sotka.

Kuusi seisoo keskellä järveä
tulvaveteen heijastuen.
Istun kivellä, katselen, ihmettelen.
Telkkä pyrähtää lentoon
omaansa kurluttaen.
Laineet väräjävät
vaeltavat luo
varpaat jo kastaen.
Telkkä tuohon taas pyrähtää –
Hyvä ihminen! kivi allani karahtaa –
Nouse jo ylös! minä tähän jään
ja putkahdan esiin kun aika on.

Oi, armaani –
tule uudestaan,
tule luo
kun kesä saa
ja haaveesi kanssas jaan.


Lähteet: Juha Laaksonen. Yle, Miljoona linnunpönttöä 13.4.2016; LuontoPortti; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon. Miten eläimet käyttäytyvät; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Suomenojan luonto; Wikipedia; Leena A-L Heinonen, Tarinakivi. Lapin Kirjallisuusseura. Kesäkuun runo 2017.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Muualla May, meillä toukokuu

Tiesitkö, että ennen kevät-sanan vakiintumista kieleemme käytimme talven ja kesän välisestä ajanjaksosta nimitystä touko. Touko on yksi suomen kielen vanhimmista sanoista ja sillä on vastineita kaikissa sukukielissämme kaukaista unkaria myöten. Siellä kevät tunnetaan nimellä tavasz.















Myöhemmin meillä siirryttiin käyttämään sanaa kevät ja touko erikoistui tarkoittamaan ennen kaikkea kylvötöitä. Kuukauden nimeen touko siirtyi luontevasti, koska toukotyöt ajoittuvat juuri toukokuuhun. Silloin touotaan eli tehdään toukoa, kylvetään, kuka kasvimaallaan, kuka pelloillaan. Muita kansanomaisia nimiä toukokuulla ovat sulamakuu, mahlakuu ja kyntökuu.













Toukokuun nimi ja sen merkityssisältö ovat kaikille nykysuomalaisillekin täysin tajuttavissa, sillä maanmuokkaus ja kylväminen muodostavat varhaiskevään tärkeimmän vuotuistoimituksen: uuden sadon valmistelun. Uuden kuun syntymisen jälkeistä aikaa on pidetty suotuisimpana hetkenä kevätkylvöille, kun taas kuunkierron viimeistä päivää huonoimpana.

Suomenkieliset kuukaudennimet poikkeavat eurooppalaisista, koska meillä ne on nimetty yleensä vuodenkierron mukaan eli mitä töitä missäkin kuussa on tehty. Monissa muissa kielissä käytetään roomalaisia nimityksiä, jotka ensin levisivät germaaneille ja näiltä muihin kieliin. Jopa viron ja venäjän kielessä käytetään latinalaisperäisiä nimityksiä. Meidän toukokuumme on ruotsiksi maj, saksaksi Mai, espanjaksi mayo ja viroksi mai sekä latinaksi Maius roomalaisen jumalan Merkuriuksen äidin mukaan.


Varsinkin entisajan ihmisille maan ja vesien keväinen avautuminen oli suuri ilon ja ihastuksen aihe, tae elämän jatkumisesta. Varsin sattuvan värssyn on Mikael Agricola kirjoittanut Rucouskirjaansa toukokuun kohdalle. Viimeisin säe on muuten terveysopillinen neuvo suonta iskettäville potilaille, että muuten paitsi käsiin kuppaaminen on hyvä asia.

Koko luonto nyt virkoopi,
Meri, maa ja taivas ihastuupi.
Iloitkoon siis vanha ja nuori.
Linnut laulavat ja maa on tuore
Kylve ja älä yrttejä säästä,
älä kädestä ja käsivarresta verta päästä.

  
Lähteet: Anssi Alhonen, Taivaannaula; Edith Holden, Nuoren naisen päiväkirja luonnon tapahtumista 1906; Heikki Hurtta, Kotimaisten kielten keskus Kotus; kirlah-kielet.blogspot.com 8.11.2007; Klaas Ruppel, Kotimaisten kielten keskus; Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto.

lauantai 11. toukokuuta 2019

Vuorenkilpi, perenna ja voimaruoka

Ikivihreä, helppohoitoinen herttavuorenkilpi on lähes joka kodin perusperenna. Se on vähään tyytyväinen, vaatimaton kivikkojen puutarhakasvi, joka menestyy varjossakin. Vuorenkilpi ei kuulu peruskasvistoomme vaan on kotoisin Itä-Aasiasta. Juurakonpaloista se saattaa levitä kukkapenkkien ulkopuolellekin puutarhajäte- ja maakasoille

Vuorenkilven tunnistaa isoista, leveän herttamaisista lehdistä sekä korkeista, vanojen latvassa olevista ruusunpunaisista kukinnoista touko-kesäkuussa. Kasvin nahkeat lehdet säilyvät vihreinä läpi talven.


Tiesitkö, että maaperennana käytettävä vuorenkilpi taipuu myös juomaksi ja sitä voi jopa hyödyntää kokkailuissa? Villiruokalähettiläänä tunnetuksi tullut kokki-kirjailija Sami Tallberg sai idean vuorenkilven hyödyntämiseen aikoinaan Villimies Heikki Ruususelta, joka on ammattikeräilijä ja villiruokakouluttaja.

Mustanruskeat, talven aikana luonnostaan fermentoituneet eli hiostuneet lehdet tuottavat kuumassa vedessä haudutettuna kauniin, syvän kuparinvärisen uutoksen, joka tuoksuu ja maistuu tattarihunajalle sekä vienosti mentolille. Uutosta voi juoda sellaisenaan tai käyttää sitä vaikkapa booliaineksena. Tällainen uutos tunnetaan alkujaan venäläisenä taikajuomana, sillä itäisissä vuoristoissa ja muissa ankarissa olosuhteissa elävät kansat ovat juoneet sitä jo pitkään. Siperiassa se on arkinen juoma, kuten meillä kahvi konsanaan.



Venäjällä tätä juomaa kutsutaan Mongolian teeksi ja englanninkielisessä kirjallisuudessa se kulkee nimellä Siperian tee. MTT:n entisen yliagronomin, yrttiguru Bertalan Galambosin mukaan vuorenkilpeä käytetään Venäjällä lisäämään jaksamista. Vuorenkilven voimaa ihmiskehossa ei ole todistettu, mutta venäläisissä eläinkokeissa on hiirillä saatu merkittäviä tulosten parannuksia kestävyydessä. Juoma piristää ja antaa suorituskykyä, mikä on todistettu Suomessakin hiirikokeissa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Mikkelissä.

Yön pisarat eivät jäätyneet vaan puhkesivat aamulla
soimaan vuorenkilpien lehdillä.
Taivaan siniharmaat helmat hipovat
vihreää tanssimattoa, sävyt heijastavat
valoa,
ihmisen uskosta huo
limatta
yhä uudelleen
kaiken pimeän lävitse virtaavaa

riemua.

Lähteet: LuontoPortti. Kurssit ja koulutus, Villiyrtti 22.4.2019; OmaKoti; Sami Tallberg, Villiyrttikeittokirja 2016; Sampo Rouhiainen, TS Hyvinvointi. Terveys 9.4.2015; Tuula Puranen, Keskisuomalainen. Kotimaa 1.11.2015; Lealiisa Kivikari, lahtisoundspoetry.blogspot.com 10.7.2012.

torstai 9. toukokuuta 2019

Norppalive: suomalaisen luonnonsuojelun menestystarina

Kun norppakuvaaja ja kalastaja Juha Taskinen viritteli ensimmäistä kertaa kameroita Saimaan Haukivedelle vuonna 2003, hän ei osannut kuvitellakaan, että vuonna 2018 Pullervo-norpan touhuja seuraisi WWF:n norppalivessä yli kuusi miljoonaa katsojaa. Aluksi kamera pystyi kuvaamaan vain kaksi tuntia vuorokaudessa, mutta nykyisin se voi olla käytössä koko ajan, koska tekniikka on niin kustannustehokasta.

Taskinen sanoo livekameroita nykyajan eläintarhoiksi, näyttäväthän ne kuvaa uhanalaisten lajien elämästä. Kuvaamisen ehtona on muun muassa, että se palvelee opetusta, tiedonvälitystä ja suojelua. Lupa kameroiden käyttöön pyydetään vuosittain Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta (ELY), lisäksi tarvitaan maanomistajan lupa. Juha "Norppa" Taskinen toimii asiantuntijana, joka etsii kameralle sopivan, lajille tyypillisen kuvauspaikan ja rakentaa kokonaisuuden valmiiksi, mutta itse kuvauspaikat pidetään salaisina.

Luontolive-lähetyksistä vastaavan WWF:n ohjelmapäällikön mielestä livekamerat vaikuttavat kansalaisten asenteisiin enemmän kuin mittarit kertovat. WWF:llä on nimittäin jo vuosia ollut käynnissä kampanja, jossa voi vapaaehtoisesti sitoutua olemaan kalastamatta verkoilla Saimaalla, ja sitoumuksia tulee eniten juuri Norppaliven ollessa käynnissä. 


Norppalive on nyt asennettu samaan paikkaan kuin kolmena edelliskeväänäkin. Tämän kevään ensimmäinen Pullervo-havainto on tehty - joko sinä olet bongannut tämän Norppaliven tähden?


Norppa selällään rantakivelle ui
ja pian nukkumatti norppaa kutsui.
Siinä nukkui saimaannorppa tovin
sitten heräsi ja näki vedessä vilisevän norppia kovin.

--

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.10.2018; Saimaannorppa, WWF; Suomen luonnonsuojeluliitto; Tiina Jensen, Yle luonto 9.3.2018; Tiina Kukkonen, Etelä-Saimaa 18.4.2019; koti.kainuu.com. Lastenrunoja kuvineen. Saimaannorpan syntymäpäivä.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Töyhöhyyppä on kevätpellon akrobaatti

Hieman yli sata vuotta sitten töyhtöhyyppä pesi ensimmäisen kerran maassamme, minkä jälkeen hyypän levittäytyminen ja runsastuminen on ollut ripeää. Kanta on kuitenkin kääntynyt laskuun parin viime vuosikymmenen aikana maataloudessa tapahtuneiden muutosten vuoksi.


Töyhtöpää on näkyvimpiä peltolintujamme. Se on melko karaistunut ja ensimmäiset tunnustelijat palaavat jo maaliskuussa talvehtimisalueiltaan Länsi- ja Etelä-Euroopasta. Varhaisten muuttajien kohdalla on nimittäin aina se riski, että ne joutuvat palaamaan takaisin, jos olosuhteet eivät vielä olekaan sopivat. Hyyppä on tällainen tyypillinen kevätmuuton "siksakkaaja". Palasikohan se tänä vuonna etelämmäksi odottamaan ilmojen lämpenemistä?

Koska töyhtöhyypät saapuvat varhain, ne pystyvät valloittamaan itselleen parhaimmat pesimäpaikat ja kasvattamaan poikaset aikaisin lentokykyisiksi. Pesänä on yleensä mullospellossa oleva heinin vuorattu kuoppa. Töyhtöhyypät pesivät usein keskellä viljelyksiä, siksi ne ovat alttiita pesien tuhoutumiselle toukotöiden aikaan. Ystävällismieliset viljelijät auttavat hyyppiä merkitsemällä pesät ja jättämällä ympärille pienen suojakaistan. 


Olin huhtikuun alkupäivinä Konnunsuon suurilla pelloilla katselemassa töyhtöhyyppiä. Niitä olikin jo kymmenittäin ”ottamassa aurinkoa” eli ne seisoivat ryhmänä nokka samaan suuntaan kääntyneenä. Yksi koiraista esitti samaan aikaan lentonäytöksen. Se lensi poukkoilevassa soidinlennossa reviirinsä yllä heittäen voltteja, kallistellen ruumistaan puolelta toiselle ja sukeltaen naarasta kohti. Samalla lintu päästeli koko ajan naukuvia ääniä.

Ympäristöään tiiviisti tarkkaileva työhtöhyyppä kävelee ripein askelin, pysähtyy äkisti ja nokkaisee maasta jotain ja piipertää taas eteenpäin, minkä vuoksi kuvaajan pitää olla valppaana. Töyhtö keikkuen tämäkin hyyppä haeskeli ruokaa jäisen pellon sulapaikoista.



Kesykyyhkyn kokoinen, tanakka töyhtöhyyppä on pitkän töyhdön ja leveiden, pyöreäkärkisten siipien takia hyvin erikoisen näköinen kahlaaja. Höyhenpuku on kauempaa selvästi mustavalkea, mutta suorassa auringonvalossa linnun selkä peilaa välillä vihreän ja punertavan sävyistä metallihohdetta. Sen värit suorastaan rakastavat auringonpaistetta, siksi hyyppää oli hauska kuvata. Lentävä ja maassa kävelevä töyhtöhyyppä näyttävät mielestäni ihan eri linnuilta.


Töyhtöhyyppä on elinvoimainen ja rauhoitettu, sen nykyiseksi pesimäkannaksi Suomessa on arvioitu 70000 – 120000 paria, levinnäisyyden keskittyessä maan eteläosiin. Maailmanlaajuisesti se on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Näin hyyppiä runsaasti jo lapsuuteni Pohjois-Savossa, mutta vasta aikuisiällä pääsin valokuvaamaan niitä toden teolla Etelä-Karjalassa.
Kevät keikkuen tulevi.
Keltaisena kuin leskenlehti.
Hupaisana kuin töyhtöhyyppä.
Vihreänä kuin hiirenkorva!
Vikkelänä kuin sisilisko!
Mikä se on, tiedätkö? 


Lähteet: Jorma Laurila, Suomen Luonto 28.5.2013; Juhani Lokki ja Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Jussi Murtosaari, Erä ja luonto, Keskisuomalainen 25.3.2013; Lintuatlas; Pekka J. Nikander, Suomen luonto. Linnut; Napapiirin luontokansio; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Pertti Koskimies. Jorma Laurila, Suomen Luonto 14.3.2014; Pertti Koskimies, Yle. Luonto 30.5.2017.