Norppalive: suomalaisen luonnonsuojelun menestystarina

09 toukokuuta 2019

Kun norppakuvaaja ja kalastaja Juha Taskinen viritteli ensimmäistä kertaa kameroita Saimaan Haukivedelle vuonna 2003, hän ei osannut kuvitellakaan, että vuonna 2018 Pullervo-norpan touhuja seuraisi WWF:n norppalivessä yli kuusi miljoonaa katsojaa. Aluksi kamera pystyi kuvaamaan vain kaksi tuntia vuorokaudessa, mutta nykyisin se voi olla käytössä koko ajan, koska tekniikka on niin kustannustehokasta.

Taskinen sanoo livekameroita nykyajan eläintarhoiksi, näyttäväthän ne kuvaa uhanalaisten lajien elämästä. Kuvaamisen ehtona on muun muassa, että se palvelee opetusta, tiedonvälitystä ja suojelua. Lupa kameroiden käyttöön pyydetään vuosittain Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta (ELY), lisäksi tarvitaan maanomistajan lupa. Juha "Norppa" Taskinen toimii asiantuntijana, joka etsii kameralle sopivan, lajille tyypillisen kuvauspaikan ja rakentaa kokonaisuuden valmiiksi, mutta itse kuvauspaikat pidetään salaisina.

Luontolive-lähetyksistä vastaavan WWF:n ohjelmapäällikön mielestä livekamerat vaikuttavat kansalaisten asenteisiin enemmän kuin mittarit kertovat. WWF:llä on nimittäin jo vuosia ollut käynnissä kampanja, jossa voi vapaaehtoisesti sitoutua olemaan kalastamatta verkoilla Saimaalla, ja sitoumuksia tulee eniten juuri Norppaliven ollessa käynnissä. 


Norppalive on nyt asennettu samaan paikkaan kuin kolmena edelliskeväänäkin. Tämän kevään ensimmäinen Pullervo-havainto on tehty - joko sinä olet bongannut tämän Norppaliven tähden?

Norppa selällään rantakivelle ui
ja pian nukkumatti norppaa kutsui.
Siinä nukkui saimaannorppa tovin
sitten heräsi ja näki vedessä vilisevän norppia kovin.

--

Lastenrunoja

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.10.2018; Saimaannorppa, WWF; Suomen luonnonsuojeluliitto; Tiina Jensen, Yle luonto 9.3.2018; Tiina Kukkonen, Etelä-Saimaa 18.4.2019; koti.kainuu.com. Lastenrunoja kuvineen. Saimaannorpan syntymäpäivä.

2 kommenttia

  1. Kävin samantien vilkaisemassa tuota Norppaliveä, mutta ei ollut norppa paikalla.:(( Mutta hyvä ja aurinkoinen sää näytti Haukivedellä olevan. Tuolla Haukivedellä, tai paremmin sanottuna Pienellä Haukivedellä, minäkin noita norppia olen nähnyt. Mökkirannassa talvella ja kesällä keskellä isoa järveä. Vaikkei kalastajat niistä hirveästi pidäkään, kun rikkovat verkkoja, niin ovat kuitenkin varsin hauskoja otuksia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Blue Tit.
      Sinähän tiedät tarkkaan, että kyseessä on Pieni Haukivesi ja olet siellä nähnytkin norppia. Upea juttu, olen ihan kade sinulle! Minä en ole vielä koskaan nähnyt niitä, mutta ehkä jonain päivänä, kun nyt asun Etelä-Karjalassa.

      Poista