lauantai 28. maaliskuuta 2020

Luontoelämyksiä omalta kotisohvalta

WWF:n jokakeväinen luontolive tarjoaa meille mahdollisuuden nauttia luontoelämyksistä omalta kotisohvalta! Ensimmäisistä avautuneista kameroista pääset seuraamaan sääksen ja kyyn elämää keväisessä Suomessa.

Oletko koskaan nähnyt käärmettä läheltä? Jos, pelottiko? Ellet ole nähnyt, sinulla on nyt siihen mahdollisuus turvallisessa ympäristössä. Livekuvasta olikin jännittävää seurata, kuinka kuivuneet viimesyksyiset lehdet alkoivat rahista lupaavasti. Kotvan kuluttua näkyville tuli kapea pää, jossa kaksihaarainen kieli tunnusteli kulkureittiä. Pikkuhiljaa koko pitkä otus luikerteli silmien editse ja katosi lopulta lehtien sekaan. Kyy oli ilmeisesti tutkimassa, saisiko aluskasvillisuudessa vipeltävistä pikkujyrsijöistä vatsan täytettä. Joskus livekamerassa saattaa vierailla myös rantakäärme.

WWF:n livekameroiden tarkoitus on hälventää tuntemaamme ennakkoluuloa kyitä ja ylipäätään käärmeitä kohtaan, sillä usein ne herättävät meissä pelkoa. Vaikka kyyn purema on vaarallinen, on siihen liitetty pelko yleensä liioiteltua, sillä kyy puree vain tuntiessaan itsensä uhatuksi.


Seurasin kyytä suorassa lähetyksessä myös viime vuonna, ja pari vuotta sitten valokuvausreissullani näin kyyn loikoilemassa mäenrinteessä lämpimällä kivellä Lappeenrannan Rutolassa. Se oli vähän unelias kesäisessä auringonpaisteessa eikä paljon piitannut minusta.

Viime vuoden huhtikuussa Luontoliven kyykameraa katsottiin yli 500 000 kertaa. Maaliskuussa avautuneen kyykameran WWF on toteuttanut yhdessä käärmeasiantuntija Toni Backmanin kanssa.
Tämän kevään toiset luontolivetähdet, sääkset eivät ole vielä saapuneet muuttomatkalta Länsi-Afrikasta kotipesälleen Saimaan Haukivedelle. Kaukaisia kesävieraita odotetaan kuitenkin saapuvaksi lähiaikoina. Viime huhtikuussa pariskunta palasi pesälleen, vaikka Saimaa oli vielä jäässä.

Sääkset ovat uljaita lintuja liidellessään, onhan niiden siipiväli yli puolitoista metriä. Myös sääksen kalastaminen on mielenkiintoista katsottavaa, seurasin sitä edelliskeväänä Parikkalan Siikalahdella. Sääksi on syöksysukeltaja eli se syöksyy suoraan lennosta pinnan alla olevan kalan kimppuun. Sinäkin pääset näkemään Pohtiolammella kuvatusta videosta sääksien kalastusta.

Viime keväänä sääkset havaittiin pesän teossa 17.4. Suorassa lähetyksessä pesältä saatiinkin seurata sääksiemojen ja niiden kolmen poikasen arkea heinäkuun loppuun asti. Noiden reilun neljän kuukauden aikana risulinnan tapahtumia oli katsottu peräti 2,4 miljoonaa kertaa.
 
WWF:n luontoliven sääksikameraa pääset katsomaan klikkaamalla tästä.

Jos kyy- ja sääskikamerassa ei näy liikettä, sitä kyllä riittää talvilintulivessä. WWF:n uusi kamera välittää nimittäin livekuvaa suojeltuun vanhaan metsään sijoitetulta ruokintapaikalta. Talvilintukameran WWF on toteuttanut yhdessä luontokuvaaja Hannu Siitosen kanssa.

Ruokinta auttaa monia lintulajeja selviytymään talvesta, mutta vielä maaliskuussakin tarjonnasta poikkeavat nauttimaan käpy-, haramaapää- ja valkoselkätikka, äsken siellä hakkasivat talipalleroa vuorotellen närhi ja harakka. Myös tali-, sini-, kuusi-, töyhtö- ja hömötiainen esiintyivät suorassa lähetyksessä. Kuvassa olevan valkoselkätikan kuvasin maaliskuussa Lappeenrannassa Pappilanniemen luonnonsuojelualueella.

Todennäköisesti toukokuussa pääsemme jälleen seuraamaan supersuosittua norppaliveä, mutta nauttikaamme sitä ennen keväisen luonnon heräämisestä!

Kookas kalasääski
suuret siivet yllä.
Taatusti on lintu
joka lentää osaa kyllä.

Kookas kalasääski
veden pinnan päällä.
Katselee, kun kalat uivat
järvessä siellä täällä
.

Lähteet: KorkeasaariZoo; LuontoPortti; Sääksisäätiö; WWF Suomi, Joonas Fritze 7.2.2020 ja 24.3.2020; kotikainuu.com, Lastenrunosivut, Satumainen satakieli VI, tuulihaukka lekuttelee. Kalasääski.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Seinäsammal, Suomen yleisin sammallaji

Kerta toisensa jälkeen ihastelen mökin takametsän vihreää pehmeää sammalpeitettä. Tekisi mieli pötkähtää sinne pitkäkseen, mutta sitten mieleen tulevat sammalessa vipeltävät muurahaiset. Seinäsammal valtaakin usein metsän pohjakerroksen muodostaen laajoja yhtenäisiä mattoja. Se viihtyy parhaiten tuoreissa, kuivahkoissa sekä kuivissa kangasmetsissä, mutta karttaa lehtoja.

Seinäsammalen levinneisyysalueen muodostaa pohjoisen pallonpuoliskon havumetsävyöhyke, Suomessa se on sukunsa ainoa edustaja. Seinäsammalen esiintymisessä ei ole tapahtunut suuria muutoksia viimeisten 50 vuoden aikana, vaan se on jopa runsastunut Etelä-Suomen turvemailla ojitusten myötä.

Vähän arkisen näköinen seinäsammal on kangasmetsien yleisin sammal lähisukulaisensa kerrossammalen ohella, muut sammallajit kasvavat hajallaan tai pieninä laikkuina seinäsammalten joukossa. Seinäsammal kasvaa paitsi maassa, myös lahopuilla ja kivillä. 

Seinäsammalta on aikoinaan käytetty hirsiseinien tilkkeeksi eli tiivistämiseen, ettei pakkanen pääse sisälle hirsien raoista. Seinissä käytettävä sammal nimettiinkin suomen kielessä seinäsammaleksi, ruotsiksi se on väggmossa. Aikoinaan sammalet kerättiin varhain keväällä tai sitten myöhäiskesällä, jolloin ne olivat sitkeimmillään ja heti käyttövalmiit, kun ruvettiin pystyttämään taloa tai mökkiä talvella kaadetuista hirsistä.

Kasvissyöjinä tunnetut metsäsopulit lienevät ainoita eläimiä, joille sammalet maistuvat. Erityisesti se pitää kynsi- ja seinäsammalesta, mutta rahkasammal ei kuulu sen ravintoon. Peräpohjolassa tavallisin metsätyyppi onkin seinäsammal-mustikkatyyppi.

Sammalet sekä kasvavat että kuolevat samaan aikaan, sillä sammalverson kasvaessa pituutta sen alapää alkaa hajota ja häviää pois. Sammalilla ei ole juuria, mutta niillä on versoissaan haaroittuvia juurtumahapsia, joilla ne kiinnittyvät sekä kasvualustaansa että toisiinsa.

Sammal saa kasvuun tarvitsemansa ravinteet ilmasta, vedestä ja maasta. Se ottaa ravinteita vastaan ulkopintansa kautta, mutta koska sammalella ei ole keinoja estää veden haihtumista, se myös kuivuu helposti. Kuivuminen ei kuitenkaan merkitse kuolemista, sillä vettä saatuaan kuivuneet sammalet virkoavat ja aloittavat kasvunsa uudelleen.

Kuten monia muitakin sammallajeja, seinäsammalta voidaan pitää ympäristön bioindikaattorina. Metsähallituksen mukaan se on siis ilmentäjälaji, joka reagoi herkästi ympäristön muutoksiin. Sammallajistosta voidaan arvioida maan ravinnepitoisuutta, kivilajeja, metsän historiaa ja ilmansaasteiden määrää. Sammaliin kertyy etenkin raskasmetalleja ja typpeä. Yleisenä metsälajina seinäsammal ei kuitenkaan tarvitse suojelutoimia esiintymisensä turvaamiseksi.

Yksi sammal voi elää todennäköisesti jopa tuhansia vuosia. Kuusimetsiemme paksut sammalmatot saattavatkin olla satojen vuosien ikäisiä, niinpä ihmisen aika-asteikko on sammaliin verrattuna varsin merkityksetön. Sammalet kestävät kulutusta eri tavoin, esimerkiksi seinäsammal kärsii jo lievästäkin hankauksesta, minkä vuoksi metsään tallautuu helposti polku.

Hurja Lemminkäinen kuunteli tarkasti korvillaan
kenenkään sitä huomaamatta, yhdenkään sitä havaitsematta.
Hän kuuli sisältä runon laulua, seinäsammalten läpi sanoja,
seinän läpi soittamista, seinähirsien läpi laulamista.


Lähteet: Aki Sulonen, Sammalen keruu ja käyttö; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 1.12.2014; LuontoPortti; Luonnonvarakeskus Luke; Luopioisen kasvisto; Oppiminen. Yle.fi; Riikka Juutinen, erikoissuunnittelija ja sammaltyöryhmän sihteeri, Metsähallitus; StoraEnso; UPM Forest Life; Suvi-Päivikki Nenonen, Matkailu ja ympäristö; Valokki- nettikasvio; Ville Vanhala, Tiede&Luonto, Seura 18.5.2016; Wikiwand; Risto Pottonen, Kalevala suomeksi, Ilmarisen miehuuskokeet, säkeitä 12. runosta.

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Urpiaiset värittävät talven lintumaailmaa

Oletko kenties tavannut talitiaista pienemmän, viirullisen linnun, jolla on punainen pipo päässään? Näillä tuntomerkeillä erotat eloisan urpiaisen muista ruokintapaikan linnuista. Poikasetkin saavat talveen mennessä punaisen punkkaritukan, mutta naarailla on päälaellaan vain punainen täplä. Vanhan koiraat tunnistat myös punertavasta rinnasta. Urpiaisen tieteellinen nimi Carduelis flammea viittaakin tulen punaiseen väriin.

Joillekin päälaen täplä voi tuoda mieleen veriläiskän. Näin kävi meidän kadun pienelle pojalle, joka haki äitinsä katsomaan maassa makaavaa lintua, jolta vuoti päästä verta. Äiti tunnisti linnun urpiaiseksi, joka oli törmännyt talon ikkunaan. Lintu lepäsi aikansa, virkosi ja lensi tiehensä.

Urpiaiset viihtyvät usein vihervarpusten seurassa ja ovatkin niiden kaltaisia monessa suhteessa. Puiden siemensato vaikuttaa urpiaisen vuotuiseen elämään eli vuodenkiertoon yhtä paljon kuin vihervarpusenkin. Urpiaisen pääravintoa ovat nimittäin koivunsiemenet. Myös lepän- ja kuusensiemenet ovat tärkeää ravintoa. Muuttoaikoina ja talvella urpiaiset ruokailevat tiheinä parvina etenkin lepissä ja koivuissa, mutta joskus ne etsivät siemeniä myös talventörröttäjistä.

Tunturien ja rämeiden lintuna tunnettu urpiainen on erittäin yleinen Pohjois-Suomen metsissä, tosin talvikaudella se viihtyy etelässäkin. Hyvinä kuusensiemenvuosina se voi pesiä ensin etelässä ja muuttaa toista pesyettä varten tunturikoivikkoon. Pesimäalueet ja lintujen runsaus vaihtelevat vuosittain suuresti, niinpä huonoina koivunsiemenvuosina parimäärä on vain kymmenesosa huippuvuosien luvuista. Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 200 000 – 500 000 paria, joka säilyy vakaana vuodesta toiseen.


Tietokirjailija, biologi Pertti Koskimiehen mukaan urpiaiset ja vihervarpuset alkoivat vierailla pihapiirien lintulaudoilla 1900-luvun lopulla, ja nyt nämä punalakit ovat yleisiä Etelä-Suomen ruokintapaikoilla. Meidän pihassa urpiaiset ovat talven mittaan käyneet ruokailemassa useimmiten pieninä parvina ja pistäytyvät päivittäin maaliskuussakin. Urpiainen onkin sosiaalinen lintu, jotka liikkuu harvoin yksin. Vuoden 2020 pihabongauksessa urpiainen oli 15. yleisin laji, koska yli 2200 pihalla oli bongattu 24 500 yksilöä


Urpiaisten elämä olisi melkoisen mukavaa, jos petolintujen aiheuttamaa stressiä ei olisi. Pelloilla ja muissa avoimissa maastoissa parvina ruokailevat urpiaiset ovat nimittäin vaarassa päätyä varpus- tai ampuhaukkojen ravinnoksi.

Lintujen rengastuksella saadaan tärkeää tietoa niiden liikkeistä, esimerkiksi Tanskassa havaittiin vastikään Kiinassa rengastettu urpiainen. Urpiainen onkin lajina erittäin kiinnostava, koska Suomessa rengastetut linnut saattavat lentää tuhansien kilometrien päähän. Vanhin suomalainen rengastettu urpiainen on ollut kymmenen ja puoli vuotta vanha ollen samalla Europan vanhin urpiainen.

Urpiainen on osittaismuuttaja, koska osa linnuista talvehtii Etelä- ja Keski-Venäjällä palaten maahamme huhtikuussa. Osa linnuita kuitenkin talvehtii Suomessa.  

Karaistuneet urpiaiset jääväkin yhä enenevässä määrin talveksi maahamme. Talvella lintujen höyhenpeite on painavampi ja tiheämpi kuin kesällä. Varsinkin pikkulinnuilla untuvien määrä kasvaa talvea varten niin, että se voi olla 20 – 30 prosenttia suurempi kuin kesällä. Talvella lintujen pitää levätä mahdollisimman paljon säilyäkseen hengissä, minkä vuoksi ne yöpyvät erittäin suojaisissa paikoissa, kuten tiheissä havupuissa ja pensaissa. Urpiainen, kuten moni muukin lintu yöpyy myös hangessa, koska lumen alla on lämmintä.

Tummuessa maiseman
tyyntyy tuuli lehvistön.
Tähtitaivaan valtavan
urpiainen nähdä voi.
Puunlatvaan asti hiljaa soi
taivas ääretön
.

Lähteet: Jouni Tikkanen, Suomen Luonto 6.2.2015; Juha Laaksonen, Koko perheen linturetki; Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Lasse J. Laine, Suomen luonto; Lassi Kujala, Kouvolan Sanomat 15.12.2017; LuontoPortti; Pekka J. Nikander, Suomen luonto. Linnut; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Pertti Koskimies, Yle Luonto 7.10.2016; Päivi Sirkiä & Laura Hiisivuori, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus 22.1.2018; Tiina Jensen, YIe Luonto 28.1.2018; Wikipedia; Ville Vanhala, Tiede&Luonto Seura 18.2.2018/13.8.2019; Pia Perkiö & Sanna Pellicccioni, Huuhkajan hotelli.

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Maaliskuu tuo kevään sanoman

Vanhassa roomalaisessa kalenterissa maaliskuu eli Mensis Martius oli vuoden ensimmäinen kuukausi. Vuoden 152 e.a.a. jälkeen vuodenvaihde kuitenkin siirtyi tammikuulle, koska tasavallan korkeimmat virkamiehet eli konsulit aloittivat silloin virkakautensa.

Sodanjumala Marsin mukaan nimetty kuukausi sai uuden nimen, kun Rooman keisari Commodus (180–192 j.a.a) muutti maaliskuun nimeksi Felix eli onnekas. Hänen kuoltuaan maaliskuu sai takaisin entisen nimensä Mensis Martius, josta se tuleekin moniin kieliin. Tällaisia ovat ruotsin ja ranskan mars, englannin March, saksan März, viron märts ja venäjän марш (marsh). Suomi poikkeaa tässäkin suhteessa indoeurooppalaisista kielistä, koska meillä maaliskuun nimessä ei ole viittausta Marsiin. Virossa toinen maaliskuun nimi on muuten paastukuu.
 
Maaliskuun suomalaisen nimen alkuperästä on useita näkemyksiä. Elias Lönnrot mainitsee vuoden 1874 sanakirjassaan maaliskuun nimenä mahlakuu. Joissakin murteissa kuukaudesta käytetään nimeä maalliskuu. Yleisimmin maaliskuun nimen arvellaan juontuvan maa-sanasta, sillä maaliskuussahan maa useimmiten paljastuu lumen alta ainakin auringon lämmittämissä paikoissa. Itsekin käytän sananpartta ”Maaliskuu maita näyttää”.

Maaliskuussa on kevätpäiväntasaus, jolloin yö ja päivä ovat kaikkialla maapallolla 12 tuntia eli yhtä pitkät. Kevätpäiväntasaus sijoittuu 19. ja 21. maaliskuuta välille, tänä vuonna se on 20.3., minkä jälkeen valoisa aika pitenee meillä pohjoisella ja lyhenee eteläisellä pallonpuoliskolla. Kevätpäiväntasaukseen liittyi ennen aikaan moniakin sään ennusmerkkejä. Mekin voimme toki tarkkailla, pitävätkö nuo merkit paikkansa yhä edelleen.

Kevätpäiväntasauksen päivää pidetään vuoden kuivimpana. Siksi muun muassa pajujen ja leppien hävittäminen tuona päivänä onnistuu parhaiten. 

Vielä maaliskuussa sää saattaa yllättää meidät ankarilla lumituiskuilla, tosin Pohjois-Suomessa kuukausi on yleisesti talvinen. Kalenterin mukaan maaliskuu on jo ensimmäinen kevätkuukausi, mutta meteorologisesti normaalivuosina kevään alkua odotellaan suuressa osassa maata huhtikuun puolelle saakka. "Maaliskuu jo maata näyttää, tiet tukkii, ojat täyttää", kelirikkoa ja tulvaahan tuo sananparsi tarkoittaa

Jo lapsuudessa on opin marjanpäivään (tänä vuonna 22.3.) liittyvän sanonnan, jossa lumen määrä on ennusmerkkinä tulevasta: "Mitä Maariana malolla sitä vappuna vaolla". Peräpohjolassa puolestaan ennustetaan: "Mikä Maariana katolla, se Erkkinä (18.5.) maassa". Eli jos Mariana on yöpakkanen, niin sen jälkeen on vielä 40 pakkasyötä ennen kesää. Maaliskuun säästä on myös ennustettu tulevan kesän kelejä. Maaliskuuta pidetään leikillisissä sanonnoissa kylmänhaluisena ja vihaisena, mutta auringonlämpö sulattaa lopulta sen jäiset tunteet.

Maaliskuun tuulta kutsuttiin metsän kuningas Tapion riihen puinniksi. Vanhan kansan mukaan Tapio pui riihtä silloin, kun kova tuuli katkoo puiden oksia, irrottaa roskia ja lennättää niitä ympäriinsä. Tapion sanottiin myös kylvävän, kun metsänhaltija levittää puiden siemeniä ja käpyjä keväthangille. Metsänkylvöstä laskettiin yhdeksän tai seitsemän viikkoa suliin vesiin

Maaliskuu taittaa talven, etenkin kun keväät ovat muuttuneet leudommiksi. Monien muuttolintujen ensimmäiset yksilöt saapuvat meille sopivien tuulten tuomina tunnustelemaan kevään edistymistä. Tosin takatalven sattuessa ne palaavat hieman etelämmäksi odottelemaan suotuisampia kelejä. Koska moni lintu jää nykyisin talvehtimaan maahamme, on joskus vaikeaa sanoa, milloin jonkin lintulajin muutto on todella alkanut. 

Nykypäiviin on ainakin Vanajalla säilynyt kurkien kevätmuuton aikaa kuvaava sanonta ”Tasan yöt, tasan päivät, tasan kaksi jalkaistani”. Näin virkkaa kurki, kun se on lähdössä talvehtimisalueeltaan kohti Pohjolaa. Tämä alkujaan kevätpäiväntasausta kuvaava värssy oli jo Mikael Agricolalla vuoden 1544 Rucouskiriassa ja sittemmin Jonas Raumannuksella käsikirjassaan 1646. Sananpartena sama määritelmä tavataan vielä Gananderin sanakirjassa vuodelta 1789.

Muuttolintujen saapumista tilastoimalla saadaan arvokasta tietoa, miten lauhtuva ilmasto vaikuttaa kevätmuuton ajankohtaan. Maaliskuu on myös tikkojen kuukausi. Kuulinkin jo napakkaa rummutusta luonnonsuojelualueella, jolla elelee harmaapää-, pikku-, käpy- ja valkoselkätikkoja. 

Maaliskuussa lintuharrastajalle alkaa todellinen kevät, kun kiurut ja töyhtöhyypät saapuvat peltoaukeille. Maaliskuun yön valtiaita ovat puolestaan pöllöt, mutta enemmän niitä kuulee kuin näkee. Aivan maaliskuun alussa kuulinkin helmipöllön puputtavan aamutuimaan Pielaveden maisemissa. Lisäksi näin ensimmäisten joutsenten tepastelevan  jäällä ja uiskentelevan virtojen sulavesissä. Kuun puolenvälin jälkeen pelloilla saattaa tavata muutaman sadan linnun lepäileviä joutsenparvia, tosin sellaisia parvia on tänä vuonna nähty jo helmikuussa. Maaliskuussa myös teeret alkavat pulputtaa, se ääni  voi kuulua kaukaakin järvenselkien yli. Suomeen kevään ensimmäinen kuovi saapuu keskimäärin 16.3.

Ahvenet ja muut keväällä kutevat kalat aktivoituvat, kun jää ohenee ja valoa pääsee sen alle. Kutuun valmistautuva ahven saalistaa ahkerasti ja voi käydä tähän aikaan hyvin pyydykseen.

Helmi-maaliskuussa lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Kevätauringossa pehmentynyt lumen pinta jäätyy yön pakkasilla kovaksi hangeksi, joka antaa kulkijalle siivet selkään. Jossain päin Suomea puhutaan hankikeleistä, meillä Savossa hankiaisista. Lapsena rakastin kovilla hangilla juoksentelua, ja se on mieluisaa nyt aikuisenakin. Maaliskuussa pajunkissat alkavat pörhistää turkkiaan, ja niitä onkin helppo hakea maljakkoon aamun varhaistunteina hankikannon aikaan.


Maaliskuuhun kuuluvat myös sulamisvesien muodostamat jääputoukset ja -puikot, jotka ovat näyttävimmillään lopputalvella. Hiihtoretkillä olenkin niitä usein ihastellut, tosin tänä vuonna jäille ei ole ollut asiaa.
 
Kevätpäiväntasauksen valoa voimistaa lumihangen lisäksi se, että maaliskuussa on usein pitkiä pilvettömiä jaksoja. Se puolestaan mahdollistaa upeat maaliskuun yöt, jotka ovat parhaimmillaan kuulaita ja tähtikirkkaita. Pakkasta voi olla paljonkin, mutta kuivassa ja tyynessä säässä kylmyys ei tunnu kovin purevalta.

Täysikuu on minusta taianomainen, koska se valaisee maiseman niin hyvin, että metsässä ja järven jäällä näkee kulkea melkein yhtä hyvin kuin päivällä. Maaliskuun täysikuu on tänä vuonna 9.3. Toisaalta, jos kuu on pimeässä vaiheessa, tähtitaivas ja revontulet näkyvät paremmin.

Helmikuu helistää, maaliskuu maata näyttää, huhtikuu humahtaa. (Sanonta Karstulasta)
Helmikuun hellät tuulet maaliskuulla maksetaan. (Sanonta Suomussalmelta)


Pii paa puu, terve maaliskuu!
Räystähältä vesi pirskuu,
iloisena tintti tirskuu.
Kissat innostuu, onhan maaliskuu.

Lähteet: Anssi Alhonen, Taivaannaula.org; Asko Palviainen, tähtitieteilijä ja Almanakkatoimiston erikoissuunnittelija. Helsingin yliopiston Kalenteripalvelut Oy 1.3.2018; Heikki Tarma, historioitsija, www.heikkitarma.fi; Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry; HS Sanakirja.org; Juha Rahkonen, Apu-lehti; kirsinkonttuuri.blogspot.com; Kirsti Aapala, Kotimaisten kielten keskus Kotus; Markus Mäntykannas. Foreca 6.3.2018; Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry; Suomen Luonto 22.2.2019; tunturisusi.com; wikiquete; Pii paa puu -kuukausilorusta osa 20.6.2008 Taikurinhatun lorupankki.