Lokakuu tuo kuura-aamut

Lokakuun myötä saamme maistiaisia kirpakoista syysaamuista ja pääsemme ihastelemaan kuuraan peittyviä kasveja. Vuoden kymmenes kuukausi tuo myös mukanaan pimeneviä päiviä ja vettä monessa eri olomuodosa. Lokakuussa taivas on usein pilviharson peitossa, minkä takia päivälämpötilojen ja yölämpötilojen ero ei useinkaan ole kovin suuri, ainakaan etelässä.

Meillä pohjoisella pallonpuoliskolla lokakuu on syksyn toinen kuukausi, kun taas Australiassa vietetään kevään toista kuukautta. Jonas Raumannuksen 1600-luvun alkupuolella toimittamassa käsikirjan kalenterissa on 14.10. nimetty Talwi-Päiwäksi, se siis aloitti vanhassa vuodenkierrossa talvipuoliskon. Jo suomalaisissa vanhoissa kalenterisauvoissa on kaiverrettuna kolme viirua talviöistä 13. - 15.10. Sama merkintä löytyy 1200-luvulta peräisin olevassa norjalaisesta Gulan käräjälaista, jossa nuo päivät tai pikemmin yöt ovat talviöitä, vetrnaetr. Kalenterisauvahan oli puinen keppi, johon oli kaiverrettu koko vuoden kalenteri.

 

Lokakuun vaihtelevia säitä on kansanperinteen mukaan pidetty syyskuun vastakohtana. Jos syyskuu on sateinen, tulee kuiva lokakuu. Jos syyskuu on kylmä, sitä seuraa leuto lokakuu ja päinvastoin. Luonnon merkeistä ennustettiin myös sydäntalven säitä. Jos lokakuussa on ikkunat jäässä, tammikuussa sataa vettä. 

 

Lokakuun alussa ensimmäiset yöpakkaset ja kuura hiipivät Etelä-Suomeen saakka. Viime vuosina termisen kesän loppu on joitakin kertoja venynyt lokakuun puolelle. Termisen kesän aikana vuorokauden keskilämpötila pysyttelee +10 asteen yläpuolella. Etelä-Suomessa terminen kesä kestää keskimäärin syyskuun puoleen väliin saakka, maan pohjoisosissa se on yleensä kuukauden lyhyempi. Nyt vuonna 2019 terminen talvi alkoi maan pohjoisosissa lokakuun alkupuolella.

Suomen etelä- ja lounaisrannikolla ruska on komeimmillaan lokakuun ensimmäisellä viikolla ja hiipuu vasta lokakuun lopulla, jolloin maisema on jo pääosin paljas. Lapissa ruska on lokakuussa enää vain muisto. Ensilumi sataa pohjoisessa yleensä lokakuun alussa, muualla Suomessa marraskuun alussa. Tänä vuonna syksyn ensilumi tuli Utsjoelle Pohjois-Lappiin 29.9. sekä yllättäen keskiseen Suomeen jo 4.10.

 

Lokakuun nimi tulee loasta, loskasta. Lokakuun luonteesta kertovat vanhat nimitykset lokakuu, likakuu ja ruojakuu. Tämäkin kuukausi on Suomessa säilyttänyt omakantaisen nimensä, toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, joissa nimi perustuu latinan sanaan octo ´kahdeksan´. Lokakuu on latinaksi October, ruotsiksi oktober, saksaksi Oktober, espanjaksi octubre, viroksi oktoober ja venäjäksi Октября (aktjabrja).

 

Lintujen syysmuutto on komeaa seurattavaa, ja sen sesonki on huomattavasti pidempi kuin kevätmuuton. Syksyllä lintuja on myös enemmän liikkeellä kuin keväällä, ovathan mukana myös poikaset. Syys–lokakuun taite on perinteisesti syysmuuton juhlaa, sillä peipot, kurjet ja hanhet lähtevät talvehtimaan niille suotuisampaan elinympäristöön.

Myös laulujoutsenet alkavat kerääntyä lokakuussa parviksi ja valmistautuvat pian alkavaan syysmuuttoon. Lisäksi tiaiset, tikat, pöllöt, pähkinähakki ja pähkinänakkeli aloittavat  liikehdintänsä, tosin vaelluslintujen määrä vaihtelee vuodesta toiseen poikastuoton mukaan. Aiemmin näitä lintuja sanottiin kiertolinnuiksi, sillä esimerkiksi tilhet liikkuvat pihlajanmarjojen saatavuuden mukaan. 

 

Lokakuu on myös monipuolinen kalakuukausi. Silloin kannattaakin suunnata pyytämään uistelemalla haukia, kuten myös ahvenia ja kuhia.

Muikun kutu käynnistyy järvien jäähtyessä noin 5 – 7 asteeseen, mutta kutukausi saattaa kestää lokakuulta pitkälle marraskuulle. Juuri syyslomaviikolla kutumuikkua sai erittäin hyvin. Laskimme verkot illalla Saimaaseen ja aamulla ne olivat täynnä hopeakylkisiä muikkuja. Samoin nieriän kutu voi jatkua lokakuun alusta marraskuulle saakka. Järvilohi ja taimen puolestaan aloittavat kudun jokiveden lämpötilan painuessa kymmeneen asteeseen. Veden lämpötila ja päivän pituus vaikuttavat siihen, milloin syyskutuisten kalojen kutu käynnistyy.

Lokakuu ei ole joka kuu:
Päivät pienet pilvelliset,
yöt pitkät ja pimeät.
Halla hanhen siiven alla,
talvi joutsenen takana.

Savolais-hämäläinen kasanruno 

Lähteet: Anssi Alhonen, Taivaannaula. Perinnetieto; Helsingin Lintutieteellinen Yhdistys Tringa; Ilmatieteen laitos; Kalastajan radio; Karjalainen. Kotimaa 28.9.2015/Luonnonvarakeskuksen tutkija Irma Kolari, Enonkosken tutkimusasema; kirlah-kielet; Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto; LuontoPortti; Länsi-Suomi. Ympäristö 26.10.2018; MTV uutiset 4.10.2019; STT. YLe uutiset; Wikipedia; Savolais-hämäläinen kansanruno.

LUE LISÄÄ

Sinivihreitä sieniä, mutta vain silmänruuaksi

Syksyinen metsä tarjoaa väri-ilottelua niin ruskan värjäämien lehtien kuin maasta putkahtaneiden sienien myötä. Kärpässieni on varmaan se tunnetuin metsän väripilkku, mutta oletko jo tavannut mielipiteitä jakavan viherkaulussienen?

Monien mielestä viherkaulussieni on yksi kauneimmista sienistä, mutta toisten mielestä se näyttää kärpässienen tavoin ainoastaan myrkylliseltä. Ilmeisesti se ei kuitenkaan ole myrkyllinen, mutta ei myöskään ruokasieneksi suositeltava.

 

Muutama vuosi sitten valokuvasin maasta nousevia, erikoisen värisiä sieniä, sillä pidin niitä hyvin kuvauksellisina. Vasta kotona tietolähteiden parissa minulle selvisi, että olin tavannut viherkaulussieniä.  

 

Viherkaulussienellä on kupera tai laakea lakki ja siinä on usein keskikohonema. Nuoren lakin reunaa voi myös koristaa valkoisia pitsimäisiä suojuskiehkuroita, ja tyvessä on usein valkoisia rihmastojätteitä. Sienen limainen lakki on patinan-, vasken- tai jopa sinivihreän värinen, mutta haalistuu vanhemmiten kokonaan tai osittain kellertäväksi. Malto puolestaan on valkeaa, hajultaan ja maultaan vähän retikkamaista. 

 

Heikki Kotiranta kirjoitti Suomen luonto -kirjassa viherkaulussieniä käsittelevän artikkelinsa otsikoksi "Kovat kaulassa, varpaat sonnassa". Kaulussieni on lahottajasieni, joka tosiaan kasvaa kasvissyöjäeläinten lannalla tai paikoissa, jossa on runsaasti lahoavaa ainesta. Viherkaulussieniä voit löytää parhaiten multavasta maasta ihmisvaikutuksen piirissä olevilta alueilta sekä lehti- ja havumetsistä.

Viherkaulussientä tavataan heinäkuusta lokakuuhun pieninä ryhminä melko yleisenä Etelä-Suomessa. Sieni kuitenkin harvinaistuu pohjoiseen mentäessä Oulun korkeudelle asti, eikä sitä tavata missään kovin runsaslukuisena. Vanhassa kirjallisuudessa sienestä käytetään nimitystä vihreä kaulussieni.

 

Sienet naamioituvat
kantarellien parvi
kuin sikermä keltaisia varisseita koivunlehtiä.
Haaparousku etäällä
sinipunervan limaisen haavanlehden
identtinen kaksoissisar.
Mustarouskut pukeutuvat
mullan ja maatuvien kuusenneulasten väriin.

Miksi tämä samastuminen tämä vaiva?

Eläintenkö takia? Mitä piittaavat hirvi tai kettu
kitkerästä maidostanne
ja pienet eläimet, madot,
löytävät teidät yhtä kaikki.
Vai ihmisten takia? Mihin soluihin kätkeytyy
tämä salainen äly,
te kiinteytyneet alkulimamöykyt,
te jotka putkahdatte niin nopeasti,
ette ehdi rakentaa
aisteja aivoja silmiä
tai edes siementen hidasta aikataulukkoa?
Ja silti luotte värejä kuin taidetta
piiloudutte ovelasti
ja solmitte ystävyyssuhteita puihin ja maahan.

Sirkka Selja

Lähteet: Gro Gulden, Kolbjørn Mohn Jenssen & Jens Stodal, suomentanut ja Suomen oloihin toimittanut Mauri Lahti; Heikki Kotiranta, Suomen luonto. Kaulussienet; LuontoPortti; Mtv uutiset 26.9.2017; Risto Tuomikoski, Sienet värikuvina; Sirkka Seljan kokoelma Puut herättävät muistini, Miksi sienet naamioituvat.

LUE LISÄÄ

Miksi puut vaihtavat väriä syksyllä?

Olet varmaankin kuullut sanottavan, että lehdet vaihtavat syksyllä väriään, koska niiden lehtivihreä hajoaa saaden keltaiset ja punaiset värit näkyviin. Kuitenkin 2000-luvun alussa huomattiin, että puut käyttävätkin energiaa syysvärien tekemiseen. Jotain hyötyä väreistä täytyy koitua, koska lehti varta vasten valmistaa helottavia pigmenttejä, vaikka se pian putoaa maahan.

Syksyn lehtien punaiset värisävyt syntyvät antosyaaneista eli punaisista, sinisistä ja violeteista väriaineista kasvien solunesteessä. Arveltiin tämän värin olevan varoitus kirvoille ja muille tuhohyönteisille, että puu on voimissaan ja valmiina puolustautumaan hyökkääjiä vastaan.

 

Antosyaanit vaikuttavat myös puun kykyyn sietää ympäristön stressiä. Vastaavaa punaista väriä näkyy muissakin stressitilanteissa, kuten liiallisen rikkaruohomyrkytyksen tai liian paahteisen kasvupaikan seurauksena, niin kuin yllä olevassa kuvassa. Saadut tutkimustulokset ovat kuitenkin olleet toistaiseksi ristiriitaisia.

Tutkittaessa antosyaanien merkitystä varoitusväreinä paljastui, että kirvat ja monet muut kasvinsyöjähyönteiset eivät pystykään näkemään punaista väriä. Miten punainen voi olla varoitusväri, jos kasvinsyöjä ei näe sitä? Väri saattaakin olla puille keino piiloutua hyönteisiltä, sillä kun punainen peittää ruskan keltaiset väriaineet, se tekee puun noille ötököille huomaamattomaksi. 

 

Varoitusvärin sijaan keltainen onkin merkki siitä, että lehtisuonissa virtaa ravintoa, kun pilkkoutuneen lehtivihreän jäännökset kulkeutuvat ravinteina pois lehdestä.

Ruskan kirkkauteen vaikuttavat monet tekijät, kuten perimä, kesän ja syksyn sääolot, puiden ravinnetilanne, kasvupaikan aurinkoisuus ja maaperä. Värit vaihtelevat eri puuyksilöiden ja lajien kesken. Esimerkiksi rauduskoivu on yleensä keltainen.

 

Ruskan punaiset värit ovat nykyisin yleisempiä Pohjois-Amerikassa ja Itä-Aasiassa kuin Euroopassa. Tutkijat ihmettelivät, miksi Euroopan metsät loistavat syksyllä etupäässä keltaisina, kun taas Pohjois-Amerikassa hallitsee punainen. Soveltavan ekologian professori Jarmo Holopainen Itä-Suomen yliopistosta keksi kollegansa kanssa hakea selitystä jääkaudesta ja vuorista.

Suuri määrä puita ja niiden hyönteisiä kuoli sukupuuttoon Euroopasta jääkautta edeltäneiden vuosimiljoonien aikana. Euroopan poikittaiset Alpit hidastivat lajien palaamista pohjoiseen, minkä vuoksi useimmat syksyllä punertuvat puulajit ja niiden syöjät katosivat Pohjois-Euroopasta ja jäljelle jäivät enimmäkseen kellastujat.

 

Amerikan pitkittäisten vuorijonojen ansiosta lajit saattoivat sen sijaan selvitä jääkaudesta etelämpänä ja palata takaisin pohjoiseen, kun jääpeite jälleen vetäytyi. Näin siellä säilyivät puuston ohella tuholaiset, joita puut olivat sopeutuneet varoittamaan punaisella värillään. Euroopan puiden punainen ruska saattaakin olla muinainen sopeuma aikaan, jolloin meillä oli enemmän kasvinsyöjiä, jotka söivät syksyllä punaiseksi värjäytyvien puiden lehtiä. Tuon teorian mukaan ruska onkin ehkä evolutiivinen jäänne.

Rakka harmaana
ruskan väripaletti

tunturin taikaa

 

Raili Salojärvi

Lähteet: coloria.net; Mikko Puttonen, Tiede 11.9.2012; Minna Pyykkö ja Raili Löyttyniemi. Yle Luonto 4.11.2015; Soveltavan ekologian professori Jarmo Holopainen, Itä-Suomen yliopisto; Riikka Kaartinen, Suomen Luonto 19.9.2019; Yle Radio Suomi. Luonto-Suomi. Puiden syksy 9.10.2019; Raili Salojärvi, Haiku runot. raili.salojarvi.albumit.fi

LUE LISÄÄ

Sudenmarja on kuin jättimäinen mustikka

Miksi sudenmarjaa kutsutaan juuri sudenmarjaksi? Ennen vanhaan tämän ruohovartisen kasvin marjaa pidettiin niin erinomaisena sudensyöttinä, että jopa yksi jauhettu marja riittäisi suden saamiseen hengiltä!

Vanhin suomenkielinen sudenmarjan nimitys on kasvitieteilijä Elias Tillandzin vuoden 1683 kasviluettelossa oleva suden silmä. Saksalaisella kielialueella marjaa on niin ikään pidetty sudelle omistettuna, mistä kertovat nimet Wolfstraube (sudenrypäle), Wolfsbeere (sudenmarja) ja Wolfskirsche (sudenkirsikka).

Kasville on annettu myös muita eläimiin liittyviä nimityksiä, kuten harakan-, sian-, ketun-, karhun-, käärmeen- ja madonmarja. Madolla on tarkoitettu usein käärmettä, jonka kasvina sudenmarjaa on pidetty Ruotsissakin (ormbär). Myrkyllisyyden vuoksi sudenmarjaa on kutsuttu myös kuoleman- tai myrkkymarjaksi sekä noitu- ja pirunmarjaksi.

 

Ilmeisesti kellastuneiden lehtien yllä nököttävän, synkänsinisen marjan takia kasvia on kutsuttu peikonmarjaksi ja mörönmarjaksi. Lapset erehtyvät toisinaan poimimaan sudenmarjan mustikkana, minkä seurauksena he voivat saada myrkytysoireita, mahakipuja, pahoinvointia ja päänsärkyä. Sen sijaan rastaat ja muut linnut voivat syödä marjoja haitatta, ja näin ne levittävät kasvia.

Keskiajalla sudenmarjoja ommeltiin vaatteisiin, sillä niiden uskottiin pitävän tauteja loitolla. Jättiläismustikan näköinen marja sisältää kuitenkin hyvin myrkyllisiä saponiineja, ja itse asiassa kaikki kasvin osat ovat myrkyllisiä. Tästä huolimatta sudenmarjasta on aikoinaan valmistettu sekä kotieläinten että ihmisten rohtoa. Vielä nykyisinkin sudenmarjaa käytetään lääkeyrttinä homeopatiassa.

Sudenmarjaa on ennen vanhaan käytetty hauteena sairaille lehmille. Ihmiset ovat hoitaneet sudenmarjalla ummetusta ja sen mehulla on parannettu hinkuyskää, samoin silmätulehduksia, mihin viittaa vanha saksankielinen nimi Augenkraut, silmäyrtti. Nykysaksassa kasvi on yksinkertaisesti Einbeere, yksimarja. Kerrotaan, että keskiajalla marjoja on sekoitettu viiniin eri puolilla Eurooppaa ja saatua juomaa tarjottu lemmenlääkkeenä. 

 

Tiesitkö, että multavassa maassa viihtyvällä sudenmarjalla menee taimesta kukkaikään jopa viisitoista vuotta? Keskikesällä kasvin kukkimisaikaan tunnistat sen tähtimäisesti hapsottavista, kellanvihreistä verholehdistä ja verson päässä olevasta vaatimattomasta kukasta, jossa yleensä vilisee runsaasti kärpäsiä. Vaikka siivekkäät löytävätkin helposti kasvin luo, on kukka ihmisnenään tuoksuton.

 

Opin tunnistamaan sudenmarjan jo lapsena Pohjois-Savossa. Ruokolahden mökillämme puolestaan kasvaa huussin nurkalla muutama sudenmarjakasvi. Seuraan joka kesä niiden kukkien kehittymistä kesäkuun alusta syyskuun alkuun, jona aikana nämä kuvat on otettu. Katsopa kuvista, miten kukan verholehdet muuttavat asentoaan!

Maria olet sudenmarja
elämme tekniikan vuosisataa
mikä olikaan poikasi nimi. 

Kai Kyösti Kaukovalta             

Lähteet: Janne Lampolahti, Suomen luonto. Kasvit. Sudenmarjakasvit; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; LuontoPortti; mtv-uutiset, professori Sinikka Piippo 14.6.2014; Reija-Tuulia Heinonen ja Sirkka Suomi-Vihonen, Kasvikirja; Kai Kyösti Kaukovalta, Puoliunta Pinellan puistossa. librarian-or-cybrarian.blogspot.com/2013/04/kaukovalta-puoliunta-pinellan-puistossa.html.

LUE LISÄÄ