Hömötiainen ja pihabongaus 29.1.

Palleroisella hömötiaisella on himmeänmusta baskeri ja samanvärinen pieni kurkkulappu. Lintu on päältä jäkälänharmaa ja alapuolelta valkea, sen kaula näyttää paksulta ja pää suurelta. Hömötiainen on euraasialainen havumetsissä viihtyvä pienikokoinen tiaislaji, jonka kuvaili ensimmäisenä Thomas Conrad von Baldenstein vuonna 1827. Hömötiainen kuuluu Suomen peruslintuihin, joka ei pakene kovia pakkasia. Niistä selviytymiseen auttaa tuuhea höyhennys, joka antaa linnulle tutun pulleahkon muodon.

Tiaiset elävät metsässä alkusyksystä alkukevääseen parvina, joiden runkona ovat omalla reviirillään pysyttelevä hömötiaispari ja muutama syksyllä muualta tullut nuori hömötiainen. Lisäksi parveen liittyy usein töyhtötiaispari, muutama kuusitiainen, hippiäinen ja puukiipijä. 

Kaikilla tiaissekaparven lajeilla on mahdollisuus ruokailla yhtä aikaa samassa puussa. Niillä on nimittäin tietty järjestys: kuusitiainen ruokailee kuusen latvassa ja oksien kärjissä, hömötiainen oksien tyvellä, sinitiainen oksien kärjissä ja talitiainen keskivaiheilla.

Vaikka hömötiainen pärjää talven omilla eväillään, se käy myös metsäisillä ja metsänläheisillä ruokintapaikoilla. Siellä se ei tyydy pelkästään syömään, vaan kiikuttaa siemenet yksi kerrallaan lähimetsän varastoihinsa. Kun lintu on oppinut kerran hyvän ruokintapaikan, se palaa sille kaikkina elämänsä talvina.

 

Ilmeisesti näin on käynyt meidän mökkiruokinnalla, jossa vierailee päivittäin hömötiaisia. Katselin pari päivää sitten noita terhakoita tinttejä; lintu nappasi vikkelästi ruoka-automaatista auringonkukansiemenen ja lennähti viemään sen kätköön, mutta palasi kohta takaisin. Hömötiainen on aika peloton ja tekee tuttavuutta, niinpä se tuli hakemaan pähkinän rukkaseltani.

Kuusitiainen ja hömötiainen tekevät syksyllä eniten ruokavarastoja. Sen sijaan sinitiaiset ja talitiaiset käyttävät enemmän muiden tiaisten piiloja ja hyödyntävät lintulautojen antimia.

Hömötiainen varastoi ruoaksi talven varalle kuusen- ja männynsiemeniä, mielellään myös katajanmarjoja ja pillikkeen siemeniä. Se sijoittaa niitä hajalleen puunrunkojen ja oksien kaarnan halkeamiin sekä jäkälien alle, mutta aina vain yhden kuhunkin paikkaan. Päivän aikana hömötiaiset ehtivät tehdä useita kymmeniä piiloja, jotka ovat myöhemmin talvella tarpeen, kun ravintoa on muuten niukasti tarjolla.

 

Ei ole tavatonta, että jokainen tiainen varastoi vuosittain noin 50 000 toukkaa tai siementä. Ennätys on Venäjän kylmiltä seuduilta, missä tutkijat laskivat hömö- ja lapintiaisten varastoineen tahoilleen puolisen miljoonaa kuusensiementä, tosin sinä vuonna käpyjä oli kehittynyt ennätysmäärä.

Uusien tutkimustulosten mukaan kukin tiaisyksilö käy vain omilla varastoillaan. Mahdollisesti lintu sijoittaa kätkönsä esimerkiksi tietyllä tavalla yhdenmukaisiin paikkoihin, kuten samankaltaisiin kaarnanrakoihin samassa osassa puuta. Kaavamaisuuden arvellaan helpottavan muistamista.

Talviyö on pitkä ja se voi olla myös hyvin kylmä. Energian säästämiseksi tiaiset hakeutuvat yön ajaksi mahdollisimman suojaisaan paikkaan, vaikkapa puun koloon. Kolojen ja linnunpönttöjen lisäksi muun muassa hömötiaiset kaivautuvat nukkumaan lumen sisään kieppiin. Talvikuolleisuus on varautumistoimista huolimatta suurta, sillä lähes puolet aikuisista kuolee, nuorista linnuista vielä enemmän. 

Hömötiainen on pesimälintuna koko maassa havu- ja sekametsissä, aikaisemmin sen arvioitiin olleen neljänneksi runsain lintulajimme. Hömötiaisen pesimäkanta on kuitenkin vähentynyt 2000-luvulla enemmän kuin puoleen, sillä miljoonasta pesivästä parista on tultu reiluun 400 000:een.

Suomen lajien uudessa uhanalaisuusarvioinnissa hömötiainen luokitellaan jo erittäin uhanalaiseksi, kun se oli edellisessä, vuoden 2015 luokituksessa vaarantunut. Tiukentunut luokitus tarkoittaa, että hömötiaiseen kohdistuu hyvin korkea häviämisriski. Myös talvilintulaskennoissa romahdus näkyy selvästi. Voimakkainta väheneminen on Etelä-Suomessa.

Jos metsän yleislintumme hömötiaisen kanta romahtaa vain neljäsosaan muutamassa vuosikymmenessä, se on hälyttävää ja kertoo surullisia asioita metsän tilasta. Sama kehitys koskee tosin koko Eurooppaa, sillä hömötiainen on vähentynyt kaikkialla. Suomella on kuitenkin hömötiaisesta erityisvastuu, koska neljäsosa kannasta pesii täällä.

Hömötiaiset viihtyvät vanhoissa metsissä, joissa on ikääntyneitä naavaisia ja jäkäläisiä puita, sillä niissä elää monipuolinen ötökkälajisto, jota tiaiset hyödyntävät. Metsässä pitää olla myös tarpeeksi lahopuuta, sillä hömötiaiset kovertavat pesänsä pökkelöön tai lahoon puuhun.

Koska lahopuun määrä on romahtanut, hömötiaisilla on puutetta pesäpaikoista. Entäpä, jos tekisit sille tekopesän. Hömötiaista on vaikea saada pesimään pönttöön. Viime vuonna kuitenkin yritimme hämätä sitä täyttämällä ohjeiden mukaisesti linnunpöntön laholla puuaineksella. Tämäkään ei usein kelpaa, sillä hömötiainen haluaa monesti kaivaa kolonsa itse.

On kuitenkin yksi keino saada hömötiainen tekopesään: Jos löydät kaatuneen koivupökkelön, sido se narulla tai rautalangalla 1 - 1,5 metrin korkeudelle elävän puun kylkeen ja kaiva pökkelöön vielä hiukan kolon alkua, niin hömötintti saattaa kelpuuttaa tämän pesäpaikaksi. Se kaivaa kolon loppuun eikä välitä, vaikka pölkky olisi asetettu havupuuhun.

--Mennessäni pihalle kaikki muut linnut lentävät pois,
Paitsi pieni hömötiainen jää vahtimaan mitä teen,
Hymyilen sen rohkeudelle ja heitän vähän siemeniä maahan,
Hömötiainen hypähtää hieman lähemmäksi,
Jään seisomaan liikkumattomana paikalleni,
Se hypähtää aivan oksan loppuun lähelle minua,
Hömötiainen lennähtää hetken päästä kädelleni,
Ja hyppelee sitä pitkin olkapäälleni,
Lasken käteni ja olen vieläkin aivan liikkumattomana --
SysimustaRuusu

PS Pihabongauksen avulla saadaan arvokasta tietoa talvisen linnuston muutoksista. Tulehan sinäkin mukaan tarkkailemalla lintuja omalla pihallasi tai muualla joko lauantaina 29.1. tai sunnuntaina 30.1.2022. 

Lähteet: Arvo Ohtonen, Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys PKLTY 1.4.2019BirdLife Suomi; BirdLife 1/2022; Andreas Tjernshaugen, Tiaisten salattu elämä; Antti Halkka, Krister Karttunen, Ulla Kokko, Pertti Koskimies, Juhani Lokki, Petri Nummi, Seppo Parkkinen, Teuvo Suominen, Kalle Taipale, Kotimaan luonto-opas; Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen, Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 1/2022; Jorma Laurila, Suomen Luonto. Linnut 17.2.2015; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; laji.fi. Punainen kirja; Lasse J. Laine, Suomen luonto; Luonnontieteellinen Keskusmuseo; LuontoPortti; Olavi Hildén, Suomen eläimet, Linnut. Tiaiset; peda.net. eBiologia8; Pertti Koskimies, Suomen eläimet. Linnut. Tiaiset; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Satu Räsänen, Oulun yliopisto 9.6.2020; Suomen Luonto 25.1.2019; Topi Linjama, Kaleva 8.3.2008; wikipedia; Yle.fi/Raimo Virkkala, Suomen ympäristökeskus/Pirjo Koskinen 18.3.2019; SysimustaRuusu 26.10.2002.

LUE LISÄÄ

Puiden röyhelöt ja muut jäkälät

Kun muu kasvillisuus on lakastunut ja jäänyt lumipeitteen alle, puiden rungoilla kasvavat jäkälät pääsevät paremmin esille kuin kesällä. Kukkiviin kasveihin verrattuna ne ovat pieniä ja vaatimattoman näköisiä, mutta tulevat toimeen äärimmäisissä oloissa, joissa muut kasvit eivät enää menesty. Toisaalta jäkälät ovat herkkiä ilmansaasteille.

Jäkälät ovat elämän historiassa hyvin vanhoja ja monilta osin alkeellisia. Siitä huolimatta ne kestävät kylmää erinomaisesti ja jopa jäätyvät talvehtiessaan. Siitä ei ole haittaa jäkälille, sillä kun lämpötila nousee plusasteiden puolelle, monet jäkälien leväosakkaat kykenevät heti yhteyttämään.

Metsässä kulkiessa näyttää siltä kuin joka puun kyljessä olisi jonkinlaista jäkälää. Monikaan meistä ei tiedä niiden nimiä, mutta se ei estä katselemisen iloa. Minusta jäkälien nimiä oli hauska etsiä ja opetella, ne ovat mielenkiintoisia, kuten tuhkakarve tai nuijaparvikas tai nukkamunuaisjäkälä. Esittelen seuraavaksi kuitenkin viisi yleistä jäkäläämme.

 

Sormipaisukarve

Sormipaisukarve on monille tuttu - ei tosin nimeltä - koska se on erittäin yleinen koko maassa. Koska sormipaisukarve kestää hyvin ilmansaasteita, se menestyy suurimmissakin kaupungeissa. Tämä keskikokoinen, muodoltaan ruusukkeinen lehtijäkälä kasvaa erityisesti puiden ja pensaiden rungoilla ja oksilla, mutta myös kivillä ja kallioilla, joskus jopa maassakin.

 

Harmaaröyhelö

Harmaaröyhelö on kookas, ruusukkeina kasvava lehtijäkälä. Sen laidoilta kohenevat liuskat ovat leveitä ja paperimaisen ohuita, mutta reunoiltaan repaleiset ja karheat. Kotelomaljat ovat hyvin harvinaisia. Kotelomalja on määritelmän mukaan ”kotelosienen tavallisesti maljamainen tai kiekkomainen itiöemä, jonka itiölava on auki”. Viimeisenä esiteltävässä haavankeltajäkälässä huomaat keltaisia kotelomaljoja.

Harmaaröyhelö kasvaa monenlaisissa metsissä sekä puistoissa puiden rungoilla ja oksilla, samoin kelottuneella puulla tai ladonseinällä, vähemmän kivillä ja kallioilla. Se ei ole erityisen saasteenkestävä laji. Harmaaröyhelö on hyvin yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta Pohjois-Suomessa niukempi ja puuttuu tunturipaljakalta.

 

Keltaröyhelö

Keltaröyhelö on pienehkö, ruusukkeina kasvava lehtijäkälä – ja minun mielestäni kaunis. Keltaröyhelö on keltainen tai vihreänkeltainen, löyhästi alustaan kiinnittynyt jäkälä, liuskat ovat kohenevia. Vaalean- tai tummanruskeita, muodoltaan litteitä kotelomaljoja en ole nähnyt, mutta ne ovatkin hyvin harvinaisia.

Keltaröyhelö kasvaa yleisenä koko maassa havu- ja lehtipuiden tyvillä ja oksilla, kannoilla, aidaksilla, varvuilla ja kivillä. Se on melko saasteenkestävä laji.

 

Valkohankajäkälä

Valkohankajäkälä on keskikokoinen, tavallisesti riippuva pensasjäkälä. Se on enintään kymmensenttinen, melko pehmeä. Valkohankajäkälä on helppo tunnistaa selvästi kaksiväristen liuskojensa perusteella, yläpinta on harmaan- tai kellanvihreä, mutta alapinta lähes valkoinen. Liitteitä haaroja on runsaasti. Kotelomaljat ovat erittäin harvinaisia. Valkohankajäkälä kasvaa usein risarustojäkälän seurassa, mutta rustojäkälät eivät ole kaksivärisiä eivätkä yhtä pehmeitä.

Valkohankajäkälä kasvaa puiden rungoilla, etenkin pihlajalla ja raidalla sekä keloilla ja on erityisen yleinen puutarhoissa sekä avoimissa piha- ja puistometsissä. Jäkälä viihtyy hyvin myös varjoisilla metsäkivillä ja kallionseinämillä. Etelä- ja Keski-Suomessa valkohankajäkälä on hyvin yleinen, mutta harvinaistuu jo Oulun eteläpuolella ja on Taka-Lapissa hyvin harvinainen.

Valkohankajäkälää kerätään kaupallisesti etenkin Välimeren maissa ja käytetään muun muassa Ranskan kosmetiikkateollisuudessa hajuvesien tuoksun ”sitojana”.

 

Haavankeltajäkälä

Haavankeltajäkälä on kookas ruusukkeina kasvava lehtijäkälä. Puilla kasvaessaan se on helposti tunnistettavissa kirkkaan värinsä, litteiden liuskojensa ja kotelomaljojen perusteella. Jäkälän yläpinta on oranssinkeltainen, varjossa vihertävä. Liuskat ovat hieman ryppyisiä, mutta alustanmyötäisiä. Kotelomaljat ovat hyvin yleisiä jäkälän keskiosissa. Keltaiset kotelomaljat tekevät haavankeltajäkälästä mielestäni hauskasti eläväpintaisen ja muutenkin jäkälän väri on aurinkoinen.

Haavankeltajäkälä kasvaa nimensä mukaisesti haavalla sekä useilla muilla lehtipuilla, mutta harvoin koivulla tai havupuilla. Jäkälä viihtyy erityisesti ravinteikkailla kasvupaikoilla, kuten piha-, tienvarsi- ja pellonreunapuilla. Se suosii pölyisiä paikkoja, mutta puuttuu varsinaisista luonnonmetsistä. Jäkälää tavataan myös merenrantakalliolla ja etenkin lintukivillä sekä betonirakenteilla. Haavankeltajäkälä on yleinen asutuilla seuduilla Etelä-Suomesta Perä-Pohjanmaalle, mutta Lapissa se on harvinainen tai puuttuu kokonaan.

jäkäliä on
satoja noita hienonhienoja
elinympäristönsä taiteilijoita
pitkäikäisiä
viattomia
historian sivujen täyttäjiä
niitä on tarusjärven
alueella
ikimetsän kallioilla
puunpintojen pientareilla
lahokantojen saarakkeilla
siksi tarusjärven alue on
lahokantojen saarakkeilla
Esa Kärhä

Lähteet: Jouko Rikkinen, Jäkälät & sammalet Suomen luonnossa; kasvio.avoin.jyu.fi/sanasto; Lyke-verkosto. Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry; Suomen jäkäläopas. Toimittaneet Soili Stenroos, Teuvo Ahti, Katileena Lohtander, Leena Myllys; Turku Ympäristö. Ruissalo, info; Seppo Vuokko, Kaakonkulma 15.4.2018; Esa Kärhä. Esun Runot ja Mietelmät 24.1.2020 tarusjärven jäkälät…

 

 

 

LUE LISÄÄ

Kasvit levittävät siemeniään hämmästyttävän kekseliäin konstein osa 1

Siemenkasvit ovat maapallon nuorin ja ylivoimaisesti suurin kasviryhmä. Siemenet kestävät hyvin kuivuutta ja kylmyyttä ja voivat säilyä itämiskykyisinä pitkiäkin jaksoja odottaen suotuisia olosuhteita. Siemenissä on itse alkion lisäksi tavallisesti mukana taimen alkukasvun turvaava vararavinto eli siemenvalkuainen. Jotkin kasvit itävät heti sopivan kosteaan ympäristöön päästyään, toiset vaativat ensin pakkasjakson. On myös siemeniä, jotka tarvitsevat lämpökäsittelyn itääkseen.

Kasvit säännöstelevät siementensä vapautumista sen vuoksi, että saisivat ne mahdollisimman laajalle. Kasveille onkin kehittynyt hyvin monia tapoja lisääntyä ja levitä. Tärkein kuivien siementen irrottaja on tuuli, se on talventörröttäjien ystävä. Moni niistä karistaa ainakin osan siemenistään vasta lumelle, jolloin siemenet kulkevat tuulen mukana hangen pintaa pitkin.

Myös aallokko ja veden virtaus kuljettavat siemeniä joskus hyvinkin kauas. Joidenkin kasvien siemenet sade piiskaa ulos kodasta, mutta jotkut toiset sinkoavat itse siemenensä. Marjoja syövät linnut ja eläimet kuljettavat siemeniä hyvinkin kauas syöntipaikalta, jopa hyönteiset ja muurahaiset levittävät siemeniä. Myös me ihmiset autamme kasveja siirtämällä huomaamatta niiden siemeniä paikasta toiseen vaikkapa kengänpohjissa tai vaatteissamme.

 

Puna-ailakki

 

Merenrantalehdoista aikoinaan karannut magentanpunainen puna-ailakki on Suomessa nykyisin yleinen kuivan paikan kasvi. Sen kukka kuivuu ruukun muotoiseksi siemenkodaksi, josta siemenet sinkoutuvat lähiympäristöön.

 

Osmankäämi

  

Osmankäämin kukinto on tiivis, lieriömäinen, kaksiosainen tähkä varren latvassa, itse kukat ovat hyvin pieniä. Hedekukat ovat kukinnon yläosassa ja emikukkaosa on mustanruskea patukka alempana.

 

Siemenet ovat kevyitä, lenninhaituvallisia pähkylöitä, jotka kulkeutuvat syksyllä ja talvella muun muassa kaivetuille ojanvarsille. Osmankäämi on yksi eniten ihmisen toiminnasta hyötyneistä kasveista; se on runsastunut parinkymmenen vuoden aikana ja leviää koko ajan uusille alueille.

 

Rentukka

Keltainen kevään merkki rentukka kasvaa rannoilla, purojen ja ojien varsilla sekä yleensä kosteikoissa. Rentukan kukasta tulee pitkä kaareva tuppilo, jonka sisällä siemenet ovat. Kun tuppilo on kypsä, se aukeaa saumaa pitkin. Jos kasvi sijaitsee rannalla tai ojan varrella, siemenet kulkeutuvat veden pinnalla kelluen uusille kasvupaikoille.

 

Seittitakiainen

Heinä-syyskuussa tienvarsilla, joutomailla, asumusten liepeillä, niityillä ja pihoissa kasvaa typpipitoista maaperää suosivia seittitakiaisia. Niiden hedelmä on mustankirjava pähkylä, jonka kärjessä on lyhyitä, keltaisia väkäshaivenia. Takiaisten mykeröt eli takiaispallot takertuvat näillä terävän koukkupäisillä piikeillään eläimiin ja ihmisiin ja kulkeutuvat uusille kasvupaikoille, kun pähkylät putoilevat maahan.

 

Metsäkurjenpolvi

Metsäkurjenpolvi kukkii melkein koko Suomessa niityillä ja pientareilla punavioletein kukin kesä-heinäkuussa. Kukista kehittyy loppukesällä ruskeita katapultteja, jotka ampuvat siemenensä parin metrin päähän emokasvista. Näin syntyvät vuosi vuodelta laajenevat kurjenpolvikasvustot.

Kuin kastanjetit rannettani vasten
soivat siemenkodat ailakin.
Ja mietin, ruokaa linnun lasten
poiminko, vai omaaniko kuitenkin.

Lähteet: Johanna Mehtola, Suomen Luonto 20.9.2017; Juho Rahkonen, Apu 6.11.2019; Kevätseuranta; LuontoPortti; Pentti Halenius ja Arto Rantanen, Kasvibongarin opas. Kukat ja niiden hedelmät; Peda.net-akatemia; Piia Ahonen, Aarre-lehti 12.4.2019; Pinkka oppimisympäristö; Suomen Luonto 3.9.2019; Tieteen termipankki; Timo Nieminen, Kotiliesi 8.9.2019; wikipedia; Marjamietteitä (osa runosta). tee. 03.08.2007.

LUE LISÄÄ

Kotipihan lintulaudalla on vilkasta

Mustarastas liihottaa matalalentoa miltei pimeän aikaan lintujen ruokintapaikalle. Olin heitellyt maahan jo rusinoita, joita se tuli noukkimaan. Joskus mustarastas jää oksalle odottamaan annostaan, kun näkee minun tulevan. Eräänä talvena mustarastas tuli niin kesyksi, että se oli odottamassa rusinoitaan kodinhoitohuoneen oven ulkopuolella – ei sentään koputtanut nokallaan oveen.

Mustarastas

Osa mustarastaista jää talveksi Suomeen, pääosa muuttaa kuitenkin Länsi-Eurooppaan. Luullakseni vain koiraat jäävät, ainakin olen nähnyt pelkästään niitä ruokintapaikalla. Yhä useampi mustarastas pystyykin talvehtimaan maassamme lisääntyneen ruokinnan ansiosta.

Tammikuun alun päivä on lyhyt, joskus se on hyvin hämäräkin. Muutaman tunnin aikana talvilintujen täytyy ehtiä syödä niin paljon, että ne selviytyvät seuraavasta pakkasyöstä. Pihassa käykin kova siipien suihke ja lintujen vilinä, kun siivekkäitä tulee ja menee.

Tilhi

Ruokintapaikalle lennähtää useita kertoja päivässä kymmenien tilhien parvi. Ne saapuivat Etelä-Karjalaan joulukuussa ja ovat jo tyhjentäneet ainakin meidän pihan pihlajat marjoista, nyt kelpaa jo muu eväs. Kun kaikki alueen pihlajat on koluttu tyhjiksi, linnut jatkavat matkaansa etelää kohti jopa Välimeren maihin asti.

Sinitiainen

Lintujen ruokintapisteitä on kahdella puolella taloa metsikön reunassa. Tarjolla on kuorittuja auringonkukan siemeniä, murskattua pähkinää, kauraa, jyväsekoitteita ruoka-automaateissa sekä oksiin ripustettuina talipalloja, rasvasiementankoja ja ihraa, samoin itsetehtyjä rasva-siemensekoituksia.

 

Tyhjät maitotölkit ovat käteviä siihen tarkoitukseen: sekoitin sulaan munkinpaistorasvaan siemeniä ja pähkinöitä sekä jotain kaupan ötököitä. Tankojen jähmetyttyä revin purkin kuoret pois ja ripustin ruokatangot kiinnitysnarustaan puiden oksille. Tällainen paljon energiaa sisältävä ruoka auttaa lintuja kestämään koviakin pakkasia.

Pikkuvarpusia

Ruokinta-automaattien alustat on syytä puhdistaa iltaisin, etteivät maahan pudonneet siemenet ja jyvät houkuttele paikalle jyrsijöitä ja toisaalta lintujen ulosteet aiheuta salmonellaa siivekkäille. Kuorittujen auringonkukansiementen ja kaurojen ansiosta maahan tippuvan roskan määrä on tosin aika vähäistä.

 

Aamuisin tarkistan ja tarvittaessa täytän automaatit sekä nakkelen rusinoita rastaille. Jos yöllä on satanut lunta, hangelta erottuu tuttuja jälkiä, kun rusakot ovat käyneet etsimässä ruokaa ja ehkäpä nyhtäisseet suuhunsa lyhteestä muutaman kauranhelpeen. Tänä aamuna näinkin rusakon itse teossa.

Keltasirkkuja

Keltasirkut pöllähtävät parvena paikalle, mutta hetken kuluttua ne säpsähtävät jotain ja säntäävät lentoon. Pikkuvarpusetkin ovat parvilintuja, mutta eivät ole yhtä arkoja kuin sirkut. Ne penkovat innokkaasti lyhdettä ja poikkeavat noukkimassa siemeniä automaatista.

Talitiaiset ja sinitiaiset hakevat yksittäisen pähkinän murun tai auringonkukan siemenen ja lennähtävät syömään sitä viereisen katajan oksille. Tiaisten onkin oltava ahkerina, sillä esimerkiksi sinitiaisen täytyy tankata ruokaa kaksin-kolminkertaisesti oman painonsa verran selvitäkseen hengissä pakkasyön yli.

Viherpeippo

Viherpeipot käyvät päivittäin ruokailemassa muutaman linnun parvessa tai yksinään, niitä on ollut jo monena talvena ruokintapaikalla. Osa viherpeipoista onkin alkanut jäädä talvehtimaan eteläiseen Suomeen talvien lämpenemisen myötä. Talviruokinnan vaikutukset näkyvät linnustossamme, sillä talitiainen ja sinitiainen sekä viherpeippo ovat BirdLifen mukaan runsastuneet viime vuosikymmenten aikana, samoin pikkuvarpusten määrä on kasvanut huomattavasti.

Harmaapäätikka

Metsälinnuista kuusi-, hömö- ja töyhtötiainen varastoivat ruokaa talven varalle jo syksyllä, mutta kovien pakkasten aikaan nekin vierailevat ruokintapaikoilla. Harvinaisina vieraina ne ovat poikenneet tänä talvena pihassamme, kuten myös pyrstötiainen. Harmaapäätikka käy silloin tällöin talilla, samoin närhi piipahtaa joskus.

Käpytikka ja talitiainen

Maamme yli 240 pesimälajista reilu neljännes yrittää selviytyä hengissä Suomen talvesta. Kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia. Ihmisen tarjoama ruokinta auttaa monen talvehtivan linnun selviytymisessä kevääseen.

 

Talven aikana hyvin ruokaa saaneet linnut ovat paremmassa kunnossa keväällä lisääntymisajan kynnyksellä, lisäksi ne voivat valita parhaat pesäpaikat, ennen kuin niiden lajikumppanit saapuvat Keski-Euroopasta. On riski jäädä pakkasen armoille Suomeen, mutta toisaalta muuttomatka on raskas ja monesti turvaton.

Pyrstötiainen

Lintulaskijoiden mukaan talviruokinnalla käyvä lajisto on runsastunut viime vuosina, ja ruokintaa hyödyntävät yhä enemmän myös puukiipijä, tikli, pikkukäpylintu, pyrstötiainen ja käpytikka. Tikliä en ole tänä talvena vielä nähnyt, mutta kylläkin viime talvena.

 

Ruokinnalla käy edelleen myös kaksi peipposta. Valkoselkätikka ei ole käynyt meidän pihassa, mutta naapurit ovat nähneet sen heidän ruokintapaikallaan. Punatulkutkin voivat käydä ruokinnalla, sen tietävät tuttavamme, joiden pihassa niitä poikkeaa kymmenkunta lähes päivittäin.

Mutta mitä tapahtuu?
Katso ympärillesi!
Paljaat puut
ja lyhyt päivä.
Voi kuinka kylmä
teiden varrella
Ehkä pian
Lunta sataa.
Tämän kylmän kanssa
sisällä pysymme
ja yhdessä laulamme.
Carla Piccinini

Lähteet:; Antti Lähteenpää. Heidi-Maria Harju, Antti Haavisto Yle. Uutiset. Kotimaa 17.12.2013; BirdLife; LuontoPortti; Yle. STT. 21.11.2021/BirdLife Suomi -järjestön suojeluasiantuntija Tero Toivanen; Carla Piccinini, Talvi.

LUE LISÄÄ

Kuvamuistoja tammikuusta kesäkuuhun

Tammikuu
Nirskuen ja narskuen,
puhuu herra Pakkanen.
Luonto nukkuu uneksuu,
metsässä on tammikuu.

Helmikuu
Jäiset sikermät hangilla,
pakkasen halaus selkäpiitä myöten,
lumen ja jään armoilla,
kevääseen monta askelta,
vuosi vuodelta,
hytisen enemmän
Raimo Suikkari

Maaliskuu
Talitintin titityy
kevätsointiin virittyy.
Mäyrämuori havahtuu,
joko nyt on maaliskuu?

Huhtikuu
Ens´ kevättären viestin
toi tänne tyttö pikkuinen,
tuo sinisilmä sievin
ja sisko vuokkojen.
Toi sylin kukkakukkuran
ja päivän riemun rikkahan,
nyt hangetkin jo häviää
kun koittaa kevätsää.

Toukokuu
Pii paa puu, terve toukokuu!
Heittäkäämme kengät, sukat,
linnut laulaa, kukkii kukat.
Aalto vapautuu, onhan toukokuu.

Kesäkuu
Niin raikas on aamu kesäinen
ja kaunis laulu lintusen.
Pilvet taivaalla leijailee
ja ilma lämmöstä väreilee.
Tuoksuu kaste heinikossa,
kahisee tuuli metsikössä.
Aurinko säteitä lähettää,
hiljaa me tähän päivään herätään.
Ihanaa kesäpäivää! Annu Valo

 Lähteet: Kuukausirunot. birgitmummu.fi; Annu Valo; Raimo Suikkari, 2011.www.taidejaamyrsky.fi.

LUE LISÄÄ