Kasvit levittävät siemeniään hämmästyttävän kekseliäin konstein osa 1

16 tammikuuta 2022

Siemenkasvit ovat maapallon nuorin ja ylivoimaisesti suurin kasviryhmä. Siemenet kestävät hyvin kuivuutta ja kylmyyttä ja voivat säilyä itämiskykyisinä pitkiäkin jaksoja odottaen suotuisia olosuhteita. Siemenissä on itse alkion lisäksi tavallisesti mukana taimen alkukasvun turvaava vararavinto eli siemenvalkuainen. Jotkin kasvit itävät heti sopivan kosteaan ympäristöön päästyään, toiset vaativat ensin pakkasjakson. On myös siemeniä, jotka tarvitsevat lämpökäsittelyn itääkseen.

Kasvit säännöstelevät siementensä vapautumista sen vuoksi, että saisivat ne mahdollisimman laajalle. Kasveille onkin kehittynyt hyvin monia tapoja lisääntyä ja levitä. Tärkein kuivien siementen irrottaja on tuuli, se on talventörröttäjien ystävä. Moni niistä karistaa ainakin osan siemenistään vasta lumelle, jolloin siemenet kulkevat tuulen mukana hangen pintaa pitkin.

Myös aallokko ja veden virtaus kuljettavat siemeniä joskus hyvinkin kauas. Joidenkin kasvien siemenet sade piiskaa ulos kodasta, mutta jotkut toiset sinkoavat itse siemenensä. Marjoja syövät linnut ja eläimet kuljettavat siemeniä hyvinkin kauas syöntipaikalta, jopa hyönteiset ja muurahaiset levittävät siemeniä. Myös me ihmiset autamme kasveja siirtämällä huomaamatta niiden siemeniä paikasta toiseen vaikkapa kengänpohjissa tai vaatteissamme.
 
Puna-ailakki
 
Merenrantalehdoista aikoinaan karannut magentanpunainen puna-ailakki on Suomessa nykyisin yleinen kuivan paikan kasvi. Sen kukka kuivuu ruukun muotoiseksi siemenkodaksi, josta siemenet sinkoutuvat lähiympäristöön.
 
Osmankäämi
 
 
Osmankäämin kukinto on tiivis, lieriömäinen, kaksiosainen tähkä varren latvassa, itse kukat ovat hyvin pieniä. Hedekukat ovat kukinnon yläosassa ja emikukkaosa on mustanruskea patukka alempana.
 
Siemenet ovat kevyitä, lenninhaituvallisia pähkylöitä, jotka kulkeutuvat syksyllä ja talvella muun muassa kaivetuille ojanvarsille. Osmankäämi on yksi eniten ihmisen toiminnasta hyötyneistä kasveista; se on runsastunut parinkymmenen vuoden aikana ja leviää koko ajan uusille alueille.
 
Rentukka

Keltainen kevään merkki rentukka kasvaa rannoilla, purojen ja ojien varsilla sekä yleensä kosteikoissa. Rentukan kukasta tulee pitkä kaareva tuppilo, jonka sisällä siemenet ovat. Kun tuppilo on kypsä, se aukeaa saumaa pitkin. Jos kasvi sijaitsee rannalla tai ojan varrella, siemenet kulkeutuvat veden pinnalla kelluen uusille kasvupaikoille.
 
Seittitakiainen

Heinä-syyskuussa tienvarsilla, joutomailla, asumusten liepeillä, niityillä ja pihoissa kasvaa typpipitoista maaperää suosivia seittitakiaisia. Niiden hedelmä on mustankirjava pähkylä, jonka kärjessä on lyhyitä, keltaisia väkäshaivenia. Takiaisten mykeröt eli takiaispallot takertuvat näillä terävän koukkupäisillä piikeillään eläimiin ja ihmisiin ja kulkeutuvat uusille kasvupaikoille, kun pähkylät putoilevat maahan.
 
Metsäkurjenpolvi

Metsäkurjenpolvi kukkii melkein koko Suomessa niityillä ja pientareilla punavioletein kukin kesä-heinäkuussa. Kukista kehittyy loppukesällä ruskeita katapultteja, jotka ampuvat siemenensä parin metrin päähän emokasvista. Näin syntyvät vuosi vuodelta laajenevat kurjenpolvikasvustot.

Kuin kastanjetit rannettani vasten
soivat siemenkodat ailakin.
Ja mietin, ruokaa linnun lasten
poiminko, vai omaaniko kuitenkin.


Lähteet: Johanna Mehtola, Suomen Luonto 20.9.2017; Juho Rahkonen, Apu 6.11.2019; Kevätseuranta; LuontoPortti; Pentti Halenius ja Arto Rantanen, Kasvibongarin opas. Kukat ja niiden hedelmät; Peda.net-akatemia; Piia Ahonen, Aarre-lehti 12.4.2019; Pinkka oppimisympäristö; Suomen Luonto 3.9.2019; Tieteen termipankki; Timo Nieminen, Kotiliesi 8.9.2019; wikipedia; Marjamietteitä (osa runosta). tee. 03.08.2007.

Lähetä kommentti