lauantai 25. tammikuuta 2020

Keitä vierailee lintulaudallasi tänä viikonloppuna?

Suomen suurin luontotapahtuma Pihabongaus on tänä viikonloppuna 25. – 26.1.2020. Voit tarkkailla lintuja omassa pihassasi tai jossain muussa sopivassa paikassa tunnin ajan. Osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla lintuharrastaja, vaan pelkkä kiinnostus aihetta kohtaan riittää. Jokainen lintuhavainto on tärkeä, sillä Pihabongauksen avulla BirdLife kerää tietoa Suomen talvisen linnuston muutoksista. Pihabongauksen tavoitteena on innostaa meitä tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta.


Meidän pihassa oli viime talvena päivittäin tali- ja sinitiaisia, pikkuvarpusia, keltasirkkuja, urpiaisia ja tilhiäkin, mutta juuri Pihabongauspäivänä oli äärettömän hiljaista. En tainnut nähdä montakaan lintua koko pihapiirissä, missä harakatkin lienevät olleet. Mustarastas jäi talveksi syömään rusinoita, mutta eipä sekään näyttäytynyt bongauspäivänä. Oli vähäistä lumisadetta ja pakkasta 11 astetta, siis ihan tavallinen talvipäivä.

Vuosi sitten Pihabongaus järjestettiin neljännentoista kerran. Tapahtuma kiinnosti ennätyksellisen paljon, sillä osallistuvia pihoja oli jo lähes 16 000 ja osallistujia kaikkiaan yli 24 000! Suomessa on 311 kuntaa, mutta vain neljästä kunnasta ei löytynyt yhtään pihabongaajaa.

Tammikuun 2019 laskennassa tuttu talitiainen oli runsaslukuisin ja useimmilla pihoilla tavattu laji, sinitiainen oli havaittu toiseksi yleisimmin ja määrällisesti laji oli kolmanneksi runsain. Parvilintu keltasirkku oli toiseksi runsain määrältään, vaikka sitä oli havaittu vain joka kolmannessa pihassa. Pikkuvarpunen ja harmaapäätikka ovat lähivuosina runsastuneet tasaisesti ja niitä nähtiinkin Pihabongauksessa ennätysmäisen paljon, samoin pyrstötiainen ja puukiipijä ovat piharuokintapaikoilla uudistulokkaita.

Näin oli vuosi sitten, mutta keitähän me saamme lintulaudalle vieraiksi tänä viikonloppuna. Iloitaan siivekkäistä kävijöistä ja lasketaan ne, näin autamme omalta osaltamme BirdLifeä arvokkaassa työssään! 

Ps. Pihabongauksen osallistumisohjeet löydät täältä ja materiaaleihin pääset tutustumaan tämän linkin kautta. Materiaalipankista pääset silmäilemään tai tulostamaan kuvan, jossa on esitelty pihapiiriemme yleisimpiä talvilintuja.


Pikku Leenan lintulaudan
huomannut kai lienet?
Ahkerasti vierailevat
siinä linnut pienet.

Talitinttiperhe tuossa
haukkaa aamupalaa.
Ruudun takaa pikku Leena
niitä tarkkaa salaa.

Tilhirouva töyhtöhattu
myöskin saapui kerran.
yhtämittaa vierailevan
nähdään varpusherran.

Hohtavana helottelee
punatulkun rinta.
Sepä pikku Leenasta on
kaikkein kauneinta.

Joka pikku lintuselle
ruokaa kyllä riittää.
Iloisesti sirkuttaen
linnut Leenaa kiittää.


Lähteet: BirdLife Suomi; Milja Kungas, Etelä-Suomen Sanomat, Luonto 7.1.2019; BirdLife. Tuloksia, Pihabongaus-2019; Saija Pennanen, Hämeen Sanomat 8.1.2019; Saara Heino, Leenan lintulauta, Lasten Oma Lukukirja.

lauantai 18. tammikuuta 2020

Tammikuussa karhu kääntää kylkeään

Ennen juliaanista kalenteria Roomassa käytettiin varhaisesta historiasta periytyvää kymmenkuista kalenteria. Sen mukaan vuosi alkoi maaliskuussa kevätpäiväntasauksesta ja päättyi syksyllä, mutta talvi ei kuulunut vuoteen. Julius Caesar otti 1.1.46 e.Kr. käyttöön  kaksitoistakuisen juliaanisen kalenterin, jonka myötä tammikuusta tuli vuoden ensimmäinen kuukausi.




Tammikuu on ruotsiksi januari, viroksi jaanuar, englanniksi January ja venäjäksi Январь (janvar). Sanat pohjautuvat tammikuun latinankieliseen nimeen mensis ianuarius. Roomalaisten januarius-nimi tulee kaksikasvoisesta Janus-jumalasta, joka katsoo vuoden ensimmäisenä kuukautena samalla kertaa sekä menneeseen että juuri alkamassa olevaan vuoteen.

Suomen kielessä sana tammi on tarkoittanut napaa tai akselia. Kalevalassakin mainittu taivaantammi tarkoitti siis taivaanakselia eli kuvitteellista akselia, jonka ympäri taivaankansi pyöri. Tammikuu merkitsi siten kuukautta, jossa vuoden vaikein ajankohta, talvi, oli puolivälissä. Sanonta talvenselkä voidaan ymmärtää niin, että keskitalvella ollaan vuodenkierron korkeimmalla kohdalla eli selässä ja sieltä lähdetään kohti kevättä. Sananparsissa Heikin päivä mainitaan "talvennavaksi", jolloin Heikki lyö kurikalla talven selän poikki.



Monissa tammikuuhun liittyvissä sanonnoissa oli merkityksenä juuri se, että talvikausi tuli puoliväliin. Minäkin kuulin lapsena aikuisten toteavan, että karhu kääntää kylkeään Heikin-päivänä 19.1. Tähän liittyy kuulemani sanonta "Talvi puolessa, nälkä suolessa". Samanlaisia uskomuksia oli myös Paavalin päivästä. Sanottiin nimittäin, että 25.1. mennessä oli satanut puolet talven lumista. Tänä vuonna asiat ovat kuitenkin toisin ainakin lumettomassa Etelä- ja Keski-Suomessa!

Vanhan kansan uskomuksissa on sen verran todellisuuspohjaa, että vuoden kylmin ajankohta sattuu muutamia viikkoja talvipäivänseisauksen (22.12.) jälkeen eli tammikuuhun. Tammi- ja helmikuu ovatkin vuoden kylmimmät kuukaudet pohjoisella pallonpuoliskolla. Kansan suussa kulkevan tiedon mukaan leutoa tammikuuta seurasi kylmä helmikuu ”Kun tammikuulla loskaa, niin helmikuulla kostaa.” Lähipäivien säästä tieto saatiin pihapiirin variksilta: Jos varis raakkui sydänkuulla aamulla, tuli nuoskakelit. Jos taas iltasilla, tuli pakkaset.

Talvisessa metsässä voit kohdata tiaisten lisäksi tikkoja, pyitä ja teeriäkin. Talvilinnut sekä satunnaistalvehtijat ovat hakeutuneet jo aikoja sitten ruokintapaikoille, niinpä meidänkin pihassa käy kova vilske - viidestä kuuteen eri lintulajia voi ruokailla päivittäin automaateilla ja lyhteellä. Tammikuun lopussa järjestetään vuosittainen Pihabongaus, jonka avulla kerätään tietoa talvilinnuston levinneisyydestä ja lukumäärien vaihtelusta. Oletko jo edellisinä talvina osallistunut lintujen seurantaan?

Tammikuu on hyvää aikaa tähtitaivaan tarkkailuun, sillä Etelä-Suomessakin pimeää riittää 14 tuntia ja Pohjois-Suomessa lähes 16 tuntia. Sinä aikana tähtitaivaan ilme muuttuu täydellisesti, koska illalla länteen laskevat tähtikuviot ehtivät nousta idästä ennen aamunkoittoa.

Lunta oli joulu-tammikuussa koko maassa ajankohtaan nähden tavanomaista vähemmän eikä Etelä-Suomessa lainkaan, toisaalta Lapissa sitä oli paikoin ennätyksellisen paljon. Viikkoja jatkuneiden leutojen säiden takia etelässä ei ole vieläkään alkanut terminen talvi. Sen määritelmähän täyttyy, kun vuorokauden keskilämpötila on pitempiaikaisesti nollan alapuolella. Ylen meteorologi Matti Huutosen mukaan lauhat ilmat näyttävät edelleen jatkuvan pidemmissä ennusteissa.

Haluaisin sanoa sinulle paljon,
minulla vaan ei ole
mitään sanottavaa.

Haluaisin antaa sinulle paljon,
minulla vaan ei ole
mitään annettavaa.

Katsoin talviaamun
punahehkuista kajoa
taivaanrannalla.
Se herätti mieleni.

Katsoin talvipäivän
loistavaa aurinkoa
ylhäällä taivaalla.
Se häikäisi sydämeni.

Katson iltapäivän
laskevaa aurinkoa
lumisten puiden
latvoissa.
Nyt tiedän.

Annan lahjaksi
aamunkajon
ja loistavan
auringon säteen.

Nosta katseesi
auringon kultaamaan
latvaan ja katso,
kuka kirjoittikaan
sinne sanat:
Jokainen päivä elämässäsi
on suuri lahja itsellesi.


Lähteet: Anssi Alhonen, Taivaannaula; Asko Palviainen, Yliopiston almanakkatoimisto 12.1.2017; gamma.nic.fi, Yleistä kalentereista; Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry; Matti Konttinen, Yle Uutiset 2.1.2020; Ortodoksinen kirkko; Tunturisusi, tammikuu; Tähtitieteellinen yhdistys Ursa; Wikipedia; Eila Hietaniemi, Lahja sinulle, minulle. Tammikuun runo 2013. Lapin Kirjallisuusseura, Kuukauden runot.

lauantai 11. tammikuuta 2020

Saimaan jää houkuttelee, mutta kestääköhän se muidenkin kuin hiirten tanssiaskeleet

Tänä vuonna talvi ei ole vielä kunnolla alkanutkaan. Eteläisessä Suomessa odotamme lunta, mutta pohjoisessa sitä on ennätyksellisen paljon. Paitsi lunta, Lapissa on jäätäkin, samoin Kainuun ja Itä-Suomen järvissä. Pienet järvet ovat kaikkialla Suomessa jo jäässä, mutta mitä suurempi järvi, sitä todennäköisemmin se on vielä vailla jääpeitettä. Saimaalla, Päijäneellä ja Oulujärvessä jää on vielä niin ohutta, että sitä ei ole voitu mitata.

Järvemme elävät voimakkaasti vuodenaikojen mukaan. Kaikki jäätyvät lähes joka talvi, mutta mitä pohjoisempana järvi sijaitsee, sitä pitemmäksi ajaksi se jäätyy ja sitä paksumman jääpeitteen se saa. Jäättömän ajan pituus riippuu järven sijainnista, Etelä-Suomessa jäät lähtevät huhtikuun alussa ja Lapissa vasta kesäkuussa. Suomen Ympäristökeskuksen johtavan hydrologin Bertel Vehviläisen mukaan talvet ovat olleet tavallista lämpimämpiä viimeiset kymmenen vuotta. Poikkeukselliset jääolot selittyvät tavanomaisella sään vaihtelulla, mutta myös ilmaston lämpeneminen näyttelee omaa osuuttaan.
 
Suomen suurimman järven Saimaan pohjoisosassa on tällä hetkellä 5 – 15 senttiä kiintojäätä ja harvaa ajojäätä, mutta Saimaan eteläosassa on paikoin ohutta ajojäätä. Ilmatieteen laitoksen mukaan jäänpaksuusmittaukset edustavat vain mitattua paikkaa, eikä niitä voi yleistää koskemaan laajoja alueita. Järvillä mittaukset tehdään lähellä rantaa ja varsinkin alkutalvesta selkävesien jää voi olla huomattavasti heikompaa, kuin mittaustulos antaa ymmärtää.

Kalamiesten on siis vielä maltettava odottaa pilkkijäille pääsyä, pilkkikilpailuja onkin jouduttu perumaan huonon jäätilanteen vuoksi. Monin verroin pahempi tilanne on kuitenkin ammattikalastajilla, joita heikot jäät ja vapaana lainehtivat vedet kurittavat. Etelä-Suomessa jääkalastusta ei ole vielä edes aloitettu, myös Pohjois-Karjalassa osa maakunnan isoista järvenselistä lainehtii osittain vapaana. Turvallisen kalastamisen kannalta riittävän paksun jääkannen syntymiseksi tarvittaisiin vähintään viikon parin kunnollinen pakkasjakso.

Saimaan jää Lappeenrannassa jää on hauskannäköistä kirkkaan ulkomuotonsa vuoksi, mutta kestänee toistaiseksi vain hiirten tanssiaskeleet. Huomasin vastikään lenkkeillessäni joukon vaihto-opiskelijoita yliopiston rannassa ihmettelemässä jäätynyttä järvenselkää ja ottamassa selfieitä, mutta onneksi he pysyivät kuivalla maalla. 

Kuten huomaat, Saimaan jää ei ole peilikirkas tai tasainen, koska järvi on välillä sulanut ja sitten taas jäätynyt uudelleen. Jäälle on myös jossain vaiheessa noussut vettä, joka jäätyessään muodostaa aaltomaisia kuvioita. Nämä valokuvat on otettu loppiaisen aikaan kylmän luoteistuulen ja pienen pakkasen siivittämänä. Osan otin auringonnousun aikaan ja osan iltapäivällä, kun halusin mennä kuvailemaan rantaan uudelleen. Aurinko laskee 6. tammikuuta muutaman minuutin yli kaksi, mutta ehdin saada kuviin vielä päivän viimeisen auringon kajon.
 
Runo kelluu pilven päällä
jänis juoksee järven jäällä.
Metsässä sataa lunta
karhu näkee talviunta.


Jäällä aukeaa persikankukka,
nouseva aurinko,

talven tulinen terälehti.

Lähteet: auringonlasku.fi; Ilmatieteen laitos; Järvi&meriwiki; Lappeenrannan Pilkkijät ry; Lea Joutsensaari, Yle Uutiset 3.1.2020; Markus Mäntykannas, Sään takaa -blogi; Stina Brännare, Yle Uutiset 27.12.2019; Suomen Kalakauppiasliiton vt. toiminnanjohtaja Kari Ylihärsilä; Suomen Ympäristökeskus; Valtion ympäristöhallinto; ympäristö.fi; Wikipedia; Ilona Tomi, Lohtukirja. Runoja.

lauantai 4. tammikuuta 2020

Käpytikka on tutuin tikkamme

Käpytikan tuttua nakutusta voit kuulla niin talvisessa metsässä kuin loppukesän mustikkaretkelläkin, ja usein samalla alueella, koska tikoilla on oma reviirinsä. Varmistaakseen ruuan riittävyyden koiras ja naaras nimittäin valtaavat syksyllä oman alueensa ja puolustavat sitä läpi talven lajikumppaneitaan vastaan

Käpytikka on tikoistamme yleisin, sitä esiintyy koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Tikat ovat kuitenkin vähentyneet huomattavasti, sillä ne kärsivät vanhojen metsien hakkuista, kelojen hävittämisestä ja metsien pirstoutumisesta sekä muista tehometsätalouden toimista. Käpytikka on paikkauskollinen lintu, joka elää samalla seudulla koko vuoden, mutta huonoina käpyvuosina tikat lähtevät vaellukselle ravinnon etsintään.

Tikat kiipeilevät puunrungoilla käyttäen apuna vahvoja varpaitaan, joiden kynnet ovat käyrät ja terävät. Tikoilla on monta kertaa nokan pituinen kieli, jonka päässä on väkänen. Tällaisen kielen avulla ne pystyvät keihästämään hyönteistoukkia syvistäkin puunkoloista. 

Syksystä kevääseen käpytikka syö männyn ja kuusen siemeniä, joita se hakkaa puun rakoseen kiilaamastaan kävystä, ruokailupaikkaa sanotaan käpytikan pajaksi. Tikka jättää kävyn paikalleen ja irrottaa sen vasta haettuaan seuraavan. Mahdollisesti se viestittää kävyn paikalleen jättämisellä naapuritikoille, että paja on varattu, sillä omistaja on poissa vain tilapäisesti.

Käpytikat käyvät talvella yleisesti lintujen ruokintapaikoilla, meidänkin pihassa ne nokkivat mielellään talipötköä, mutta myös muu lintujen ruoka näyttää kelpaavan. Tällainen talvehtivien lintujen käyttäytyminen perustuu ehdollistumiseen. Nuoret linnut ovat löytäneet ruokintapaikat joko omien kokemustensa kautta tai seuraamalla vanhempien lintujen esimerkkiä. 

Käpytikka on äänessä ympäri vuoden, mutta erityisen äänekäs keväällä. Soidinaikana helmi-maaliskuussa tikka rummuttaa kuivia runkoja ja sähköpylvään peltisuojuksia, kun se kuuluttaa omistusoikeuttaan ja houkuttelee vastakkaista sukupuolta. Sekä koiras että naaras rummuttavat, ja samalla yksilöllä voi olla useitakin rummutusalustoja.

Soidinmenojen jälkeen tikat kovertavat pesäkolon parissa viikossa, haapa on mieluisin pesäpuu. Tiesitkö, että tikat hakkaavat ylensä vuosittain elävään puuhun uuden pesän? Vanhat tikkojen pesäkolot ovat puolestaan tarpeellisia ja mieluisia tiaisille ja muille pienille kolopesijöille.

Kesällä käpytikka etsii järjestelmällisesti linnunpönttöjä, koska se on useaan kertaan oppinut, että puunrungon kyljessä riippuvasta laatikosta saa herkullisia syötävää. Niinpä se hakkaa pöntön rikki ja ryöstää joko munat tai poikaset.

Keskikokoiseksi linnuksi luokiteltavan käpytikan höyhenet ovat vatsapuolelta valkeat ja selästä mustat, hartioilla on valkeat laikut. Pyrstön tyvi on verenpunainen. Naaraan tunnistat mustasta päälaesta ja koiraan punaisesta niskasta, nuorilla poikalinnuilla koko päälaki on punainen, kuten yllä.

Käpytikkoja asustanee meidän lähimetsässä, sillä ne käyvät kesäisin juomassa pihamme lintujen uima-altaasta. Tikkoja ei yleensä haluta pihapiiriin, koska ne syötävää etsiessään naputtelevat ja koputtelevat talon seiniä häiritsevästi ja voivat jopa terrorisoida asukkaita. Silti käpytikkaa ei saa tappaa tai siirtää ilman lupaa, sillä se on rauhoitettu. Tikkoja on ennen vanhaan kuitenkin hävitetty niihin liittyvien uskomusten takia. Linnut toivat enteitä tulevasta, ja uskomuksen mukaan tikan koputus seinään tiesi kuolemaa tai talvella lumipyryä. Tuttavani vanha-Matti sen sijaan ajoi tikat pois pihastaan, koska ne särkivät räystäspääskysen pesiä
.

Tikka hakkaa hakkaa hikkaa
hakee hakee tikkalikkaa
tik tik
nokka naputtaa
naputtaa ja taputtaa,
kaikki kolot koputtaa
koputtaa ja hoputtaa:
Tikkalikka likka likka
ala kotiis laputtaa!


Lähteet: Jari Mylläri, Aamulehti 23.1.2019, Moro-lehti; Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; LuontoPortti; Maarit Piri-Lahti. Eero Ojasen Suomen myyttiset linnut. Yle Uutiset. Kulttuuri 19.11.2015; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Pertti Koskimies, Suomen luonto. Linnut. Tikat; William Velmala, linnunpontto.com; Kirsi Kunnas, Tikkalaulu
.