Joulukuu 72 Kou -kalenteri

Helsingin Sanomien HS kuukausiliitteessä 1/2025 julkaistiin Suomen oloihin sovellettu versio japanilaisesta 72 Kou -tyyppisestä kalenterista. Kalenteri seuraa luonnon tapahtumia. Asiantuntija-apuna olivat Luonnontieteellisestä keskusmuseo Luomuksesta eläintieteen yksikön biologit Ronja Saarinen ja Valeria Valanne.

Japanilaisessa 72 Kou -kalenterissa vuosi jaetaan 24 aurinkojaksoon ja nämä edelleen 72:een pienoisvuodenaikaan eli lyhyihin, viisi päivää kestäviin jaksoihin nimeltään kou.

72 Kou -kalenteri perustuu Kiinasta peräisin olevaan kalenterijärjestelmään, joka otettiin käyttöön Japanissa Asuka-kaudella (538 – 710 jaa). 72 Kou -kalenterissa mikrovuodenaikojen kuvaukset muokattiin vastaamaan Japanin olosuhteita. Kalenteri ei ole enää Japanissa käytössä päivittäisessä aikataulutuksessa, mutta se on tärkeä osa perinteistä japanilaista kulttuuria.

 

Lappeenrannan satama

Suomessa voimme nyt seurata perinteisen neljän vuodenajan rinnalla 72 mikrovuodenaikaa, jotka muodostavat kuusi päävuodenaikaa. 

Hiljaisuus kestää joulukuun alusta tammikuun loppuun. Se on esitelty 25.1. Herääminen sijoittuu helmi-maaliskuuhun, se on esitelty 8.2. ja 22.3. Kuhina alkaa huhtikuussa ja päättyy toukokuun lopussa. Se on esitelty 26.4. ja 24.5. Kukoistus kestää kesäkuun alusta heinäkuun loppuun, se on esitelty 28.6. ja 26.7. Täyttymys käsittää elo- ja syyskuun, se on esitelty 16.8. ja 13.9. Laskeutuminen on esitelty 18.10. ja 15.11.2025.  

Vuoden mittaan esittelen kunkin mikrovuodenajan tärkeimmät päivät. Vuodet ovat erilaisia ja vuosittain asiat tapahtuvat hieman eri aikoina. Sen lisäksi Suomi on pitkä maa. Tämän takia kalenteriin on jätetty tapahtumien kohdalle pientä liikkumavaraa. 

Hiljaisuus
Joulukuu
Järvet saavat jääpeitteen (HS 4. – 16.12.)

 

Saimaata, takana Kaukaan tehdas savuineen

Joulukuussa järvet saavat jääpeitteen. Alkutalvelle tyypilliseen tapaan jäänpaksuus voi nyt vaihdella lyhyelläkin matkalla kantavasta jäästä liian heikoksi jääksi.

 

Jään kantavuus on syytä varmistaa mittaamalla jään paksuus omalla kulkureitillä. Kirkasta teräsjäätä tulee olla vähintään viidestä kymmeneen senttiä. Meidänkin pitää olla tarkkana, sillä mökki sijaitsee saaressa ja käymme siellä talvellakin.

 

Kärppä pukee talviturkin (HS 11.- 14.12.)

Kärpän valkoinen talviturkki mustine hännänpäineen on paitsi kaunis myös erittäin lämmin. Talvikarvan sisimmistä soluista löytyy paljon eristäviä ilmasoluja, joiden ansiosta kärpän on kylmässä hyvä olla. Näimme talviasuisen kärpän juoksemassa kesäpaikan varaston lattialla marraskuussa, mutta se oli niin yllättävä tapaaminen, että kuvaa ei ehditty ottaa.

Lämmin turkki onkin tarpeen, sillä kylminä talviöinä kärppä partioi useiden kilometrien taipaleita. Se koluaa tarkkaan jokaisen kolon ja lumireiän etsien merkkejä myyristä. Kärppä tekee matkaa yksinomaan loikkaamalla, mutta upottavaan hankeen piirtyy kaunis parijälki.

Tiklit kokoontuvat karhiaisiin ja ohdakkeisiin (HS 24. – 28.12.)

 

Tikli

Tikli on värikäs lintu, jota aikoinaan pidetty yleisesti häkkilintuna. Se on osittaismuuttaja. Enemmistö tiklikannastamme siirtyy syys-marraskuussa Länsi-Eurooppaan.

 

Suomessa voi talviaikaan nähdä pieniä parvia etelärannikolla syömässä hangen yläpuolelle jääneiden talventörröttäjien siemeniä. Tiklit löysivät pihamme ruokintapaikat muutama vuosi sitten; linnut ilmestyvät marras-joulukuussa ja viipyvät talvikuukaudet.

Jäätyy päivä,
jäätyy maa.
Päivän kajo jo horisontin saa,
siihen pysähtyy ja kohta on jo pimeää.
Jäätyy yö,
jäätyy meri.
Uusi päivä sarastaa,
tullessaan tuo taas valon pimeään.
Annu Valo

Lähteet: Heikki Vasamies, Suomen Luonto 30.11.2016; Pertti Koskimies. Yle Luonto. Suomen linnut 28.10.2016; Talvikki Salin, Salon Seudun Sanomat 2.12.2023; Tiedon portailla; Annu Valo, Värssyjä: Runoja vuodenajoista. Jouni K. Kemppainen, Helsingin Sanomien Kuukausiliite tammikuu 2025; Shichi jyu ni Kou; U.S./Japan Cultural Trade Network.

LUE LISÄÄ

Pirunpelto

Pirunpelto on laaja kivikko, joka syntyi muinaiselle rannalle noin 2000 – 12000 vuotta sitten. Vanhimmat pirunpellot ovat peräisin jääkauden lopulta, Baltian jääjärven ajalta, jolloin vain Salpausselkien eteläpuolinen alue oli jäästä vapaana. Nuorimmat ovat muodostuneet Itämeren nykyisen vaiheen aikana.

Entisajan ihmisen oli ehkä vaikea kuvitella, että sisämaassa sijaitseva kivikko olisi merenrantaa. Sen vuoksi hän keksi muinaisrantakivikon synnylle oman selityksensä: kivet oli viskonut paikalleen piru. Toisen tarinan mukaan piru halusi tehdä kaiken vastoin Jumalan tahtoa ja valitsi siksi viljelymaakseen savimaan sijasta louhikon. Siitä sitten tuli pirulle pelto, pirunpelto.

Vastoin muinaisia uskomuksia pirunpelto ei ole pirun vaan rantavoimien aikaansaama. Pirunpelto on muinaisranta, joka on saanut alkunsa mannerjäätikön irrottamasta ja kuljettamasta sekalaisen kokoisesta aineksesta eli moreenista. Kivien koko pirunpellossa vaihtelee nyrkinkokoisista mukuloista metrisiin lohkareisiin. Kivikot levittäytyvät yleensä mäkien lakiosissa tai loivilla rinteillä ja niiden koko vaihtelee muutamista aareista useisiin hehtaareihin.

Pirunpeltoja on mannerjäätikön patoamien muinaisten paikallisten jääjärvien kuten Ilomantsin, Saimaa-Säämingin, Pielisen ja Sotkamon jääjärvien rannoilla. Lisäksi niitä on muodostunut sisämaan isojen järvien kuroutuessa Itämerestä.

Kuvassa Reporakan nimellä tunnettu kivikko Ranualla Etelä-Lapissa edustaa muinaisen Itämeren erään kehitysaiheen rantamuodostumaa.

Pirunpeltojen kasvillisuuteen vaikuttavat kivilaji, kivikon koko ja avoimuus. Laajat louhikot ovat kuivia, sillä vesi valuu niiden läpi. Ne ovat kasvupaikkoina myös paisteisia, sillä aluskasvillisuutta on vähän, eivätkä varjostavat puut viihdy alueella kovin hyvin.

Kuiva, niukkaravinteinen ja paisteinen ympäristö sopii mainiosti jäkälille, joiden laji- ja yksilömäärät voivat pirunpelloilla olla suuria. Kivet ovat usein karttajäkälien kirjomia, ja myös kaarrekarvetta on paljon. Kivien välisissä painanteissa kasvaa karujen paikkojen sammalia ja karikkeisille kohdille leviää varvikkolaikkuja.

Kartttajäkälää

Useat maaeläimet eivät viihdy pirunpelloilla, sillä eläinten on hankala liikkua isojen kivien välissä tai päällä.

Pirunpeltoja uhkaavat kaivannaisten ottaminen ja metsänhoito. Luontotyyppien uhanalaisluokituksessa muinaisrantakivikot on Pohjois-Suomessa merkitty säilyviksi mutta koko maassa ja Etelä-Suomessa silmälläpidettäviksi.

Pirunpeltojen luontoarvojen arvioiminen on vaikeaa, sillä kivikkoluonto tunnetaan Suomessa heikosti moneen muuhun luontotyyppiryhmään verrattuna. Sen suojelemiseksi ei ole laadittu omaa suojeluohjelmaa.

Itsessään pirunpellot ovat luonnonmuodostumia eivätkä muinaisjäännöksiä. Niitä on kuitenkin listattu muinaisjäännösrekisterissä pääosin siksi, ettei kivikkoja luultaisi hautaröykkiöiksi.

Kiveä kiven perään,
Raskaita, pyöreitä,
joutavaa.
Jokunen kimaltava,
arvokkaita löytöjä.
Raskaita vetää,
kivirekeä,
ylämäkeä,
mustassa yössä.
Kauniimpia paikoillaan,
siinä omassa maisemassaan.

Vallamo

Lähteet: Juho Joenpolvi, Itämeren muinaisrannat Suomessa. Kandidaatin tutkielma 18.4.2018 Oulun yliopisto; Mia Rönkä, Pirun kivinen pelto, Suomen Luonto 21.6.2022; Mika Markkanen, Retkipaikka 25.6.2025; Suomen ympäristökeskus; Wikipedia; Vallamo, Kivikko ET-lehti 8.9.2012.

 

LUE LISÄÄ

Hiusjää yllätti jälleen

Hiusjää on todellakin nimensä näköinen. Ensi silmäyksellä näyttää kuin lahosta tikusta, puukalikasta tai lehtipuusta kasvaisi vitivalkoista höytyvää.

Täsmälleen neljä vuotta sitten näin yllättäen ensimmäisen kerran hiusjäätä – tosin en silloin metsässä vielä tiennyt, mitä nuo risujen pinnan erikoiset, hauraat jäämuodostumat olivat. Toin kauniit oksat kotiin näytettäväksi, mutta mitä ihmettä, jäämuodostumat sulivat huoneen lämmössä. Vein oksat takaisin pihalle, ja aamulla niiden pinnalla oli jälleen valkeita jäärihmoja.

Marraskuun puoliväli on näemmä hyvää aikaa havaita hiusjäätä, sen totesin toissa päivän kuvausretkelläni. Se oli onnekas ajoitus, sillä seuraavana yönä maahan satoi ensilumen, joka peitti risukot alleen.

Kuljeskelin puita kasvavalla maan siirrosta syntyneellä mäellä. Puiden alla oli haapojen ja muiden lehtipuiden osin lahonneita risuja, joilla oli valkeaa ”kasvustoa” - hiusjäätä, ilahduin. Sitä oli eri puolilla mäkeä, mutta laakson reunassa selvästi eniten.

Hiusjään syntyyn tarvitaan otolliset olosuhteet eli leudon sään jälkeen pikku pakkasta ja kosteutta, kuten juuri havainnointiaamuna. Hiusjään muodostumisen saa aikaan liilatali-nimisen sienen rihmasto (Exidiopsis effusa) ja kapillaari-ilmiö.

Kun lämpötila painuu pakkaselle, puun pinnalla olevat vesimolekyylit jäätyvät, vaikka puu pysyy sisältä sulana. Puun huokosista imeytyy pintaa kohti lisää vettä, joka sekin jäätyy. Jäätynyt vesi työntyy ulkoilmaan päästyään ulos millin sadasosien paksuisina jäähiuksina. Nämä rihmat voivat olla jopa kymmenen senttiä pitkiä.

Hiusjään synty edellyttää melko korkeaa ilmankosteutta. Jäähiukset kasvavat lahopuiden ympärille lähinnä yöllä ja sulavat auringon noustessa, siksi aamut ovat parasta aikaa tämän erikoisen luonnonilmiön näkemiseen.

Hiusjää yleistynee Suomessa, vaikka liilatali-sieni onkin valikoiva. Hiusjäätä on havaittu Yhdysvalloissa, lähinnä maan länsiosissa ja yhdessä Kanadan itäisessä provinssissa. Euroopassa havainnot keskittyvät 45–55 leveyspiirin välille lehtimetsävyöhykkeelle ja lähinnä Saksaan. Ilmiötä on todettu vain lehtipuilla.

Olen satumaassa,
jossa puiden oksilta
tippuvat tuhannet timantit.
Yritän kerätä niitä mukaani,
olen poiminut jo satoja
taskuihini, hattuuni, kaikkialle.

Luulenpa, että ne sulavat
kun palaan kotiini,
todellisuuteen,
jossa kaikki on niin toisin.
Runotalon Sari

Lähteet: Ana Maria Gutiérrez Sorainen, Jäähiukset Ikkalan luontopolulla 10.1.2020; Antero Karna, Metsälehti 7.12.2024; Eerikki Pitkänen, MTV 26.11.2019; laji.fi; Lisse Tarnanen Jäähiukset 21.11.2023; Maaseudun Tulevaisuus, MT toimitus 13.12.2021; Suomen Lajitietokeskus; Timo Leponiemi, Yle.fi 24.10.2017; Tuomon kuva ja sana; Wikipedia. Runotalon Sari, RunoTalo.

LUE LISÄÄ

Marraskuu 72 Kou -kalenteri

Helsingin Sanomien HS kuukausiliitteessä 1/2025 julkaistiin Suomen oloihin sovellettu versio japanilaisesta 72 Kou -tyyppisestä kalenterista. Kalenteri seuraa luonnon tapahtumia. Asiantuntija-apuna olivat Luonnontieteellisestä keskusmuseo Luomuksesta eläintieteen yksikön biologit Ronja Saarinen ja Valeria Valanne.

Japanilaisessa 72 Kou -kalenterissa vuosi jaetaan 24 aurinkojaksoon ja nämä edelleen 72:een pienoisvuodenaikaan eli lyhyihin, viisi päivää kestäviin jaksoihin nimeltään kou.

72 Kou -kalenteri perustuu Kiinasta peräisin olevaan kalenterijärjestelmään, joka otettiin käyttöön Japanissa Asuka-kaudella (538 – 710 jaa). 72 Kou -kalenterissa mikrovuodenaikojen kuvaukset muokattiin vastaamaan Japanin olosuhteita. Kalenteri ei ole enää Japanissa käytössä päivittäisessä aikataulutuksessa, mutta se on tärkeä osa perinteistä japanilaista kulttuuria.

Suomessa voimme nyt seurata perinteisen neljän vuodenajan rinnalla 72 mikrovuodenaikaa, jotka muodostavat kuusi päävuodenaikaa.

Hiljaisuus kestää joulukuun alusta tammikuun loppuun. Se on esitelty 25.1. Herääminen sijoittuu helmi-maaliskuuhun, se on esitelty 8.2. ja 22.3. Kuhina alkaa huhtikuussa ja päättyy toukokuun lopussa. Se on esitelty 26.4. ja 24.5. Kukoistus kestää kesäkuun alusta heinäkuun loppuun, se on esitelty 28.6. ja 26.7. Täyttymys käsittää elo- ja syyskuun, se on esitelty 16.8. ja 13.9. Laskeutuminen on esitelty 18.10.2025. 

Vuoden mittaan käydään läpi kunkin mikrovuodenajan tärkeimmät päivät. Vuodet ovat erilaisia ja vuosittain asiat tapahtuvat hieman eri aikoina. Sen lisäksi Suomi on pitkä maa. Tämän takia kalenteriin on jätetty tapahtumien kohdalle pientä liikkumavaraa.

Marraskuu

Koskikara (HS 5. – 7.11.)

Etelä-Suomi saa lokakuusta joulukuuhun muuttovieraita pohjoisesta Norjasta ja Ruotsista, kun viitisen tuhatta koskikaraa asettuu vesistöjemme varsille talvehtimaan. Helpoimmin niitä näkee jokien ja koskien auki olevissa sulapaikoissa, kun talvi kiristää otettaan. Tämä kara on kuvattu Rautjärven kunnan Simpeleellä sijaitsevalla Hiitolanjoella.

Joutsenet
Viimeiset muuttolinnut lähtevät (HS 8. – 11.11.)

Viivytteleviä muuttolintuja havaitaan leutoina talvina vielä marraskuussakin. Viimeisinä muuttavat esimerkiksi vesilinnut, punarinnat sekä joutsenet.
Marraskuussa kannattaa myös puhdistaa linnunpöntöt ensi vuoden varalle.

Vedet viilenevät (HS 13. – 15.11.)

Kun veden lämpötila menee alle viiden asteen, kalat alkavat laiskistua, ja marras-joulukuussa kalojen syömiseen käyttämä aika on hyvin lyhyt.

Muikku kutee loka–marraskuussa. Kutupaikka on rantamatalikoilla tai syvänteiden reunojen rinteillä aina 20 metrin syvyyteen.

Loppukesän lohet viettävät joessa ja kutevat vasta syys–marraskuussa. Kutu tapahtuu puolesta kolmeen metrin syvyydessä ja voi kestää parikin viikkoa.
Taimenet kutevat virtavesien pohjasoraan kaivamiinsa kutukuoppiin syys-marraskuussa.

Kärppä pukee talviturkin (HS 12. – 14.11.)
Metsäjänis pukeutuu valkoiseen 

Metsäjäniksen turkki muuttuu valkoiseksi, vaikka lunta ei tulisikaan. Useimmilla meikäläisillä nisäkkäillä karvapeite vaihtuu kesäkarvasta talvikarvaan. Metsäjäniksillä karvanvaihto alkaa syyskuun loppupuolella ja valkoinen talvikarva on valmis marras-joulukuussa.

Pimeät yöt, katso taivasta (HS 24. – 27.11.)

Nyt marraskuussa voi selkeällä säällä erottaa paljain silmin öiseltä tähtitaivaalta noin 5 000 tähteä. Ilman minkäänlaisia laitteita näkee myös useimmat Aurinkokunnan planeetat. Samoin voi nähdä Kuun laavatasangot ja meteorikraatterit sekä Andromedan galaksin ytimen, joka on peräti 2,5 miljoonan valovuoden päässä.

Tavallisella kiikarilla katsottaessa tähtien määrä nousee 100 000:een ja voi nähdä myös kaukaisia tähtisumuja, asteroideja ja muiden planeettojen kuita.

Marraskuu on makuupussi,
musta aukko ja maraton.
Melankolinen maaliviiva,
monotonisen valoton.
Marraskuu on mannapuuro,
matka mieleen ja minuuteen.
Minimaalinen ajankulku
suhteessa talven pituuteen.
Minna Rissanen

Lähteet: Antti Halkka, Suomen Luonto 23.11.2020; Christian Ammitzbøll Juul , Tieteen Kuvalehti 15.9.2025; Kari Kauppila, Turun Sanomat 11.12.2004; Kärkkäisen Asiakaslehti 18.9.2016; Luonnonvaratieto Luke; LuontoPortti; Pertti Koskimies, Yle Luonto Suomen linnut 21.9.2016; Sarastuksen blogi 24.10.2023; Minna Rissanen, Marras; Jouni K. Kemppainen, Helsingin Sanomien Kuukausiliite tammikuu 2025; Shichi jyu ni Kou; U.S./Japan Cultural Trade Network.

LUE LISÄÄ

Viikuna, filosofien ruoka

Viikunan nykyinen kreikankielinen nimi siko (mon. sika) tulee mytologian titaani Sykealta. Titaanin äiti oli itse Äitimaa, Gaia, joka muutti poikansa viikunapuuksi pelastaakseen tämän ylijumala Zeuksen vihalta. Ensimmäiset viikunapuut istutettiin Ateenaan maanviljelyksen ja sadonkorjuun jumalattaren Demeterin käskystä.

Viikuna liittyy moniin muinaisiin taruihin, tuleepa se esiin Raamatussakin useassa eri kohdassa. Aitoviikuna oli myös ihmisen ensimmäinen asuste, kietoivathan Eeva ja Aatami viikunanlehtiä peitokseen maistettuaan hyvän- ja pahantiedon puusta.

Viikunapuun alkuperä on Lähi-idässä. Sittemmin muinaiset kreikkalaiset ja foinikialaiset levittivät sen viljelyä Välimeren molemmille rannoille. Viikuna sai lempinimen "filosofien ruoka", koska se yhdistettiin muuan muassa Platoniin ja Diogeneeseen. Koska viikunapuuta on viljelty jo tuhansia vuosia, villiintyneitä lajikkeita on enää vaikea erottaa viljellyistä.

Tällä hetkellä Turkki hallitsee kansainvälistä viikunatuotantoa, sen jälkeen tulevat Egypti, Marokko ja Algeria. 

Aitoviikuna on yksi yleisimmin Kreikassa ja Välimeren maissa tavattavista puista. Viikuna on kesävihanta pensas tai pieni puu, joka voi kasvaa kuusi metriä korkeaksi ja lehvästö yhtä leveäksi. Puun oksat ovat vankat ja monihaaraiset, suuret lehdet sormihalkoiset.

Viikunapuut ovat Välimeren maissa maiseman kannalta tärkeitä. Ne ovat myös osa kulttuuria ja kansanmuistia. Kirjailijat ja muusikot ovat löytäneet sen oksista inspiraation; viikunapuut ovat tarinoiden, unelmien ja perinteiden kasvualusta.

Viikunoita on kautta aikojen syöty niin tuoreeltaan kuin kuivattuna. Suussasulava herkku vuohenjuustosta ja tuoreista viikunoista maistui jo antiikin aikana pitopöytään kokoontuneille samoin kuin tämän päivän herkuttelijalle. Vaikka viikunassa on paljon siemeniä, sen punertava hedelmäliha on pehmeää.

Kuivattujen viikunoiden maku on tuoretta makeampi, sillä kuivuneen hedelmän painosta 70 prosenttia on sokeria. Viikunan kuori on vaaleanharmaa tai tummansinertävä; kuorta voi syödä, jos se on tarpeeksi ohut. Kun kypsien viikunoiden kuori alkaa halkeilla, on hedelmien nauttimisen aika.

Viikunassa on korkea vesipitoisuus ja mehukas rakenne, ja sen sokeripitoisuus tekee siitä erityisen suositun kesäruuissa. Espanjan ravitsemusliiton mukaan viikuna tarjoaa kaikki välttämättömät aminohapot, kuidun, B-vitamiinin ja hyvän määrän kaliumia, vaikka se ei erotukaan muista hedelmistä kokonaisravintoarvoltaan.

Sen lisäksi että viikunaa syödään suoraan puusta, sitä käytetään monipuolisesti myös ruuanlaitossa. Viikuna sopii jälkiruuaksi tai syötäväksi kylmän lihan kanssa.

 

Se on vakiokasvi salaateissa, alkupaloissa, juustolla tai anjoviksella täytetyissä paahtoleivissä. Viikunaa voidaan yhdistää sekä perinteisiin resepteihin tai innovatiivisempiin luomuksiin. Viikunat koristivat eräänä jouluna täytekakkuamme.

Koko kasvi erittää maitomaista nestettä leikkauspinnoiltaan. Sekä hedelmää että maitomaista nestettä on käytetty kansanlääkinnässä, viikunakeitoksella on syövytetty paiseita ja hoidettu haavoja.

 

Mietona keitoksena viikunasta on apua kurkkutulehduksissa ja muissa vilustumissairauksissa, rakko- ja munuaissairauksissa. Viikunoilla on myös vatsantoimintaa nopeuttava vaikutus.

Viikunapuun kukintaa ei varsinaisesti näe. Hede- ja emikukat sijaitsevat eri puissa ja ne ovat piilossa päärynänmuotoisen kukkasuojuksen sisällä. Viikunan pölytyksessä auttaa pieni hyönteinen, joka kulkee emi- ja hedekukkien välillä kantaen siitepölyä mukanaan. Vain naaraskukista kehittyy aikanaan nuo maukkaat kellanvihreät tai syvän violetin väriset hedelmät, joita näin kypsymässä Kreikan elokuussa.

Viikunapuu on paljon enemmän kuin yksinkertainen puu: se on olennainen osa Välimeren perintöä ja niiden jokapäiväistä elämää, jotka nauttivat sen varjosta ja mausta.

”Älä vertaa
itseäsi muihin”,
LOHDUTTI PUU.
”Jokaisen juuret
ovat ainutlaatuiset,
kauneus
kippuraisten oksien.”
Susanna Jussila

Lähteet: anavarro 25.7.2025, JordineriaOn; Anna Meurling, Kreeta.info 16.11.2016.Tusina tavallista Kreetan puuta; Anna Meurling, Kreeta, Kreetan kasvit osa 3/7; Helsingin yliopisto, Lukion Filosofia kotisivut; Wikipedia; Susanna Jussila, Sielun sopukoita. Hidasta elämää.

LUE LISÄÄ