Viikunan nykyinen kreikankielinen nimi siko (mon. sika) tulee mytologian titaani Sykealta. Titaanin äiti oli itse Äitimaa, Gaia, joka muutti poikansa viikunapuuksi pelastaakseen tämän ylijumala Zeuksen vihalta. Ensimmäiset viikunapuut istutettiin Ateenaan maanviljelyksen ja sadonkorjuun jumalattaren Demeterin käskystä.
Viikuna liittyy moniin muinaisiin taruihin, tuleepa se esiin Raamatussakin useassa eri kohdassa. Aitoviikuna oli myös ihmisen ensimmäinen asuste, kietoivathan Eeva ja Aatami viikunanlehtiä peitokseen maistettuaan hyvän- ja pahantiedon puusta.
Viikunapuun alkuperä on Lähi-idässä. Sittemmin muinaiset kreikkalaiset ja foinikialaiset levittivät sen viljelyä Välimeren molemmille rannoille. Viikuna sai lempinimen "filosofien ruoka", koska se yhdistettiin muuan muassa Platoniin ja Diogeneeseen. Koska viikunapuuta on viljelty jo tuhansia vuosia, villiintyneitä lajikkeita on enää vaikea erottaa viljellyistä.
Tällä hetkellä Turkki hallitsee kansainvälistä viikunatuotantoa, sen jälkeen tulevat Egypti, Marokko ja Algeria.
Aitoviikuna on yksi yleisimmin Kreikassa ja Välimeren maissa tavattavista puista. Viikuna on kesävihanta pensas tai pieni puu, joka voi kasvaa kuusi metriä korkeaksi ja lehvästö yhtä leveäksi. Puun oksat ovat vankat ja monihaaraiset, suuret lehdet sormihalkoiset.
Viikunapuut ovat Välimeren maissa maiseman kannalta tärkeitä. Ne ovat myös osa kulttuuria ja kansanmuistia. Kirjailijat ja muusikot ovat löytäneet sen oksista inspiraation; viikunapuut ovat tarinoiden, unelmien ja perinteiden kasvualusta.
Viikunoita on kautta aikojen syöty niin tuoreeltaan kuin kuivattuna. Suussasulava herkku vuohenjuustosta ja tuoreista viikunoista maistui jo antiikin aikana pitopöytään kokoontuneille samoin kuin tämän päivän herkuttelijalle. Vaikka viikunassa on paljon siemeniä, sen punertava hedelmäliha on pehmeää.
Kuivattujen viikunoiden maku on tuoretta makeampi, sillä kuivuneen hedelmän painosta 70 prosenttia on sokeria. Viikunan kuori on vaaleanharmaa tai tummansinertävä; kuorta voi syödä, jos se on tarpeeksi ohut. Kun kypsien viikunoiden kuori alkaa halkeilla, on hedelmien nauttimisen aika.
Viikunassa on korkea vesipitoisuus ja mehukas rakenne, ja sen sokeripitoisuus tekee siitä erityisen suositun kesäruuissa. Espanjan ravitsemusliiton mukaan viikuna tarjoaa kaikki välttämättömät aminohapot, kuidun, B-vitamiinin ja hyvän määrän kaliumia, vaikka se ei erotukaan muista hedelmistä kokonaisravintoarvoltaan.
Sen lisäksi että viikunaa syödään suoraan puusta, sitä käytetään monipuolisesti myös ruuanlaitossa. Viikuna sopii jälkiruuaksi tai syötäväksi kylmän lihan kanssa.
Se on vakiokasvi salaateissa, alkupaloissa, juustolla tai anjoviksella täytetyissä paahtoleivissä. Viikunaa voidaan yhdistää sekä perinteisiin resepteihin tai innovatiivisempiin luomuksiin. Viikunat koristivat eräänä jouluna täytekakkuamme.
Koko kasvi erittää maitomaista nestettä leikkauspinnoiltaan. Sekä hedelmää että maitomaista nestettä on käytetty kansanlääkinnässä, viikunakeitoksella on syövytetty paiseita ja hoidettu haavoja.
Mietona keitoksena viikunasta on apua kurkkutulehduksissa ja muissa vilustumissairauksissa, rakko- ja munuaissairauksissa. Viikunoilla on myös vatsantoimintaa nopeuttava vaikutus.
Viikunapuun kukintaa ei varsinaisesti näe. Hede- ja emikukat sijaitsevat eri puissa ja ne ovat piilossa päärynänmuotoisen kukkasuojuksen sisällä. Viikunan pölytyksessä auttaa pieni hyönteinen, joka kulkee emi- ja hedekukkien välillä kantaen siitepölyä mukanaan. Vain naaraskukista kehittyy aikanaan nuo maukkaat kellanvihreät tai syvän violetin väriset hedelmät, joita näin kypsymässä Kreikan elokuussa.
Viikunapuu on paljon enemmän kuin yksinkertainen puu: se on olennainen osa Välimeren perintöä ja niiden jokapäiväistä elämää, jotka nauttivat sen varjosta ja mausta.
”Älä vertaa
itseäsi muihin”,
LOHDUTTI PUU.
”Jokaisen juuret
ovat ainutlaatuiset,
kauneus
kippuraisten oksien.”
Susanna Jussila
Lähteet: anavarro 25.7.2025, JordineriaOn; Anna Meurling, Kreeta.info 16.11.2016.Tusina tavallista Kreetan puuta; Anna Meurling, Kreeta, Kreetan kasvit osa 3/7; Helsingin yliopisto, Lukion Filosofia kotisivut; Wikipedia; Susanna Jussila, Sielun sopukoita. Hidasta elämää.
Lähetä kommentti