Koli kutsui

Heinäkuun loppupuolella vietin mieheni kanssa neljä reippailupäivää helteisessä Pohjois-Karjalassa. Kohteina olivat Kolin kansallispuisto ja Ruunaan retkeilyalue sekä Patvinsuon kansallispuisto Lieksassa. Viimeinen etappimme oli Nurmes.

Kolilta ovat ammentaneet inspiraationsa maamme tunnetuimmat taiteilijat, valokuvauksen uranuurtajat ja runoilijat, muun muassa Elias Lönnrot, Jean Sibelius, Eero Järnefelt ja Juhani Aho.

Huippujen kierros -reitti kulkee Kolin korkeimpien huippujen, Ukko-Kolin, Akka-Kolin ja Paha-Kolin kautta. Sama reitti vie eteläisen Suomen korkeimmalle pisteelle sekä Euroopan vanhimmalle maaperälle, joka kertoo maapallomme kehityshistoriasta vuosimiljoonien aikana.

Kolia

Ensimmäiseksi katselimme Akka-Kolin lännenpuoleisia näkymiä, jotka kertoivat Kolin varhaisimman asutuksen historiaa. Aikoinaan kumpuilevaa vaaramaisemaa ovat peittäneet

luonnon ja ihmisen yhteiselosta kertovat kaskimaat ja laitumet. Akka-Kolilla on myös vihkipaikkana suosittu Hiljaisuuden temppeli.

Hiljaisuuden temppeli

Akka-Kolilta matka jatkui kohti karismaattista Paha-Kolia, jonka kallionkieleke on synnyttänyt aikojen kuluessa hurjia tarinoita. Sen huipulla sijaitsevalla tasanteella oli käräjäkivien kehä 1700-luvulle asti.

 

Kivien paikka on ollut sopiva, ja tuomio on voitu jättää jumalolentojen käsiin. Tämä tapahtui heittämällä syytetty alas rinteeltä; syyttömän uskottiin selviytyvän hengissä pudotuksesta. Kerrotaanpa myös, että uhrin lentokykyä saatettiin parannella työntämällä heinäseiväs selänpuolelta hihojen läpi kädet levittämään.

Paha-Koli

Paha-Kolilta reittimme vei lopuksi sammalmetsän läpi huippujen kuninkaan, Ukko-Kolin luokse. Siellä oli jalkojen alla liki kaksi miljardia vuotta vanhan kvartsiittikallio. Kun katsoin kauas itään yli aavan Pielisen selän ja jääkauden muovaamien saarien, tunsin olevani pieni osa jotain suurta ja ikiaikaista.

Niin Ukko-Kolilla kuin ylipäätään Kolilla kuuset ovat tykkylumien muotoilemia eli niistä monesta on latva katkennut.

Mäkränpolku

Seuraavana päivänä lähdimme kohti Mäkrävaaraa. Mäkränkierto on kaikkiaan 7,2 km pitkä. Loputtomalta tuntuvaa jyrkkää kivikkoista ja kallioista rinnettä kavuttiin hien helmeillessä otsalla; Mäkränpolulla on korkeutta 221 metriä. Perille päästyä nousemisen vaiva unohtui; ylhäällä avautuivat klassikkomaalauksen ikoniset Koli-maisemat, jotka ovat inspiroineet kareliaanitaitelijoita jo yli sata vuotta sitten. 

 
Mäkrän rinteellä kasvaa myös kansallissymbolin asemaan noussut käppyrämänty, jota me retkeläiset kuvaamme edelleen.

Maisemia täydentää toinenkin erikoinen ilmestys: jääkausi on nostanut 11 000 vuotta sitten vaaran kallioille Pielisen pohjasta siirtokivilohkareen. Keinukivi pysyy pystyssä nojaten vain muutamaan kivenmurikkaan. 

Järvi ja sitä ympäröivät vaarat levittäytyvät kauniiseen maisemaan, joista aamupäivän helle näkyi autereisena.

Pielisen hiekkasaaret muodostavat saarijonon, mutta tämä pitkä saariketju onkin itse asiassa harju. Se kulkee Pielisen suuren selän ja Kolin vaarajonon suuntaisena Hattusaarelta aina Valkeavaaralle asti. Siellä täällä jono pistää lakensa yli vedenpinnan ja kiemurtaa lopun matkaa matalikkona. Saarijono on yllättävän pitkä eli yli 22 kilometriä.

Ruunaan retkeilyalue, Siikakoski ja Neitikoski
Ruunaa sijaitsee Itä-Suomen erämaamaisemissa. Noin 16 kilometrin mittainen koskialue järvineen tarjoaa monia kalastusmahdollisuuksia. Alueella voi aistia luonnon rauhan ja kokea, millainen on itäsuomalainen puhdas luonto.

Siikakoski

Ruunaan voi sanoa olevan yksi Suomen eniten kalastuspaikkoja tarjoavista retkeilykohteista. Vaikka Ruunaa sijaitsee syrjässä aivan Venäjän rajan tuntumassa, kulkeminen alueella on vaivatonta. Lähelle kalapaikkoja pääsee metsäautoteitä ajaen, ja patikointipolut on merkitty hyvin.

Koskikalastuspaikat Haapavitja ja Siikakoski tunnetaan erityisesti hyvinä harjuksen ja taimenen kalastuspaikkoina. Koskilla voi kalastaa niin perholla kuin uistimellakin.

Koskien välissä olevat järvialueet ovat hyvin kalaisia ja vähän kalastettuja paikkoja. Järvillä voi kalastaa heittokalastamalla tai soutu-uistelemalla haukea, ahventa tai kuhaa. Järvien rannat ovat rakentamattomia ja täysin luonnontilassa. 

Siikakoskella hienon sillan toisella puolella on Horkan laavu. Se on aivan rannan tuntumassa, viidenkymmenen metrin päässä sillasta. 

Närepolku kierrettiin ennen Neitikoskelle menoa.

Yksi Ruunaan koskista, Neitikoski, on suunniteltu koko perheen kalastuspaikaksi. Se sijaitsee Ruunaan retkeilyalueella, noin 30 kilometriä Lieksan keskustasta itään. Neitikoski on suosittu kohde niin kalastajien, freestylemelojien kuin kaupallisten kumilautta- ja koskiveneajeluiden keskuudessa.

Neitikoskella on esteetön 600 metrin mittainen reitti, joka on aluksi kivituhkapäällysteinen ja loppuosuus on lankkutietä. Kosken äärellä liikkuminen on helppoa ja turvallista puisten laitureiden ansiosta. Reitin varrella on levähdyspaikkoja, tulentekopaikkoja ja kaksi näköalatasannetta, joilta voi ihailla kosken kuohuja ja kaunista järvimaisemaa. 

Patvinsuon kansallispuisto, Lakkapolku

Kihokki

Lakkapolku on helppokulkuinen 3 – 4 kilometrin mittainen luontopolku avoimella Surkansuolla. Reitin varrelle sijoitetuissa opastetauluissa kerrotaan soiden luonnosta, mutta myös tavoista, joilla ihmiset ovat hyödyntäneet suota menneinä vuosikymmeninä. Polku on rengasreitti, jonka suositeltava kulkusuunta myötäpäivään. Se kulkee osin pitkospuita myöten, osin metsässä.

Kolin kauneimmat rinteet ja jyrkänteet,
katsoo vaaroilta kaukaisuuteen.
Siellä Pielisen saaret ja selkäveet,
valo aaltojen leikeissä helmeilee.
Puut vaarojen laella naavaiset,
karulle huipulle juurtuneet.
Äärelle jylhän kauneuden,
käy kulkija hiljentyen.

Minne päättyy polku tai kääntyy pois,
mitä luvata metsien henki vois?
Kolin vaarojen laelle kannan,
uhrilahjani nöyränä annan.

Kauniin Pielisen helmassa vaaran nään,
sinne ystävän mukaani saan.
Kun polut rinteiden sillan ylittää,
ovat osana elämän virran tään.
Puut rinteillä kumartaa vaarojaan,
kestävät tyynet ja tuulet maan.
Nään siellä kevään tuoksuvan,
kun muistoissa sinne palaan.
Maija Varonen

Lähteet: Antti Huttunen, Retkipaikka 12.7.2016; Fishing in Finland; koli.fi; luontokohde.fi; Luontoon.fi; metsa.fi; Maija Varonen, Värtsilän verkkolehti, Kolin kunnailla 11.8.2015.

LUE LISÄÄ

Taivaansiniset kukat sikurilla

Sikuri on kotoisin Euroopasta ja Aasiasta, mutta sitä kasvaa myös Pohjois-Afrikassa sekä tulokaslajina Pohjois-Amerikassa ja Australiassa. Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa se on aito luonnonkasvi.

Sikuri on sukunsa ja alaheimonsa nimikkokasvi sekä suomen kielellä että tieteellisellä nimellään. Se on ollut jo antiikin ajoista lähtien arvostettu lääke- ja ravintokasvi, jonka kreikankielinen nimi päätyi myös suvun tieteelliseksi nimeksi Cichorium intybus.

Sikuri tai hyötysikuri on Suomessa uustulokas, josta on eniten tuoreita havaintoja Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Etelä-Hämeen, Etelä-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnista. Eteläisissä maakunnissa lajia voidaan pitää jo vakiintuneena, mutta muualla havainnot ovat yksittäisiä.

Sikuri on monivuotinen ruoho, joka kasvaa lastauspaikoilla, rautatiepihoilla, satamissa, kaatopaikoilla, pelloilla ja pellon reunoilla. Sikuri on minulle tämän kesän uusi tuttavuus.

 

Laaja sikurikasvusto avautui yllättäen eteeni pyöräretkellä kaupungin ulkopuolella. Alue oli heinittynyt, ehkä entinen aho, jossa kasvoi koivuja siellä täällä.

Heinä-syyskuussa kukkiva sikuri on korkeudeltaan puolesta metristä metriin, ja sen kukat ovat väriltään kauneinta sinistä. Sikuria ei kovin helposti voi sotkea muihin lajeihin, koska sininen kukan väri on mykerökukkaisissa melko harvinainen.

 

Yleisimmistä meillä tavattavista vain sinivalvatit ja ruiskaunokki ovat sinikukkaisia, mutta vähänkin tarkempi vilkaisu sulkee nämä lajit pois.

Sotien aikaan elintarvikkeita säännösteltiin ja kahvikin oli kortilla. Suomalaiset kehittivät oikean kahvin puutteessa korvikekahveja, joita valmistettiin esimerkiksi paahdetuista voikukan- ja sikurinjuurista, herneistä ja rukiinjyvistä.

Nykyään sikuri on tehnyt uutta tuloaan terveellisenä kahvijuomana, joka ei rasita vatsaa, vaan päin vastoin edistää vatsan ja suoliston toimintaa. Sikurinjuuri sisältää runsaasti insuliinia, joka muiden fruktaanien tapaan ei nosta verensokeria, vaan kulkeutuu imeytymättä mahalaukun ja ohutsuolen läpi. Tämän ominaisuuden vuoksi sikurijuuren kuitua käytetään myös lisäaineena elintarviketeollisuudessa.

Jovelan Johanna kertoi blogissaan, että oli tilannut verkkokaupasta sikurijuurijauhetta, jotta voisi tutustua siitä valmistettuun kahvijuomaan. Sikurissa on hänen mukaansa kahvin tuntu, muttei sen kitkeryyttä. Johanna kuvasi makua lempeäksi, pehmeäksi ja täyteläiseksi.

 

Jälkimakuna sikurikahvista tuli mieleen paahdetut pähkinät tai paahdettu nougat. Käyttöohjeeksi hän neuvoi laittamaan kattilaan litran vettä ja siihen pienen kourallisen kukkia tai viisi kuusi lehteä. Kiehautetaan.

Sikurinjuurta voidaan käyttää mausteena marinadeissa, kastikkeissa, lihoissa ja jälkiruoissa. Lajista on jalostettu myös lehtiin painottuva salaattisikuri, joka on voimakasarominen lehtivihannes.

En löytänyt yhtään sikuria käsittelevää runoa. Sen sijaan alla on Runo kahvesta, sen kaksi ensimmäistä säettä.

Koivistolaisen talonpojan runo kahvista julkaistiin Suomettaressa 19.9.1859. Runon lähettänyt H. S. oli sitä mieltä, että "sopis soimata niitä, jotka ylen aikaa istuvat kahve-kattilan ääressä, josta aina puolen tunnin kuluttua kallistavat pisaran huulillensa. Löytyypä semmoisiaki, jotka eivät juo muuta kuiin kahveta: aamuisella kuin panevat kattilan tulille, se seisoo uunissa koko päivän, ja sitä ryyppivät leipänsä särpimeksi." Itse runo kuuluu näin.

Voi tämä kahve kallis juoma
Ja raskas rahojen surma,
Alkoi ensin Aasiassa,
Kasvoi maassa kaunihissa,
Pikkuisissa pensahissa,
Pienten palkojen sisässä;

Tuosta alkoivat osata
Keittää jaloimman juoman,
Jota herrat herkkunansa
Siniviitat siivonansa
Ensin keitit kestissänsä
Sitten joivat joutessansa.
H.S.

Lähteet: Hyötykasviyhdistys; Jovelan Talopäiväkirja, omavarainen/sikuri.fi 26.11.2022; Lampinen, R. & Lahti, T. 2021. Kasviatlas 2020 Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo; LuontoPortti; Luopioisten kasvisto 11.1.2023; Omavarainen.fi – ideointeja & inspiraatiota! Pohjolan kasvien pauloissa; puutarha.net; Ruohonjuuri; Yle.fi 29.3.2011, Sikuripötköjä löytyy edelleen kaapeista; Samuli Haapasalo, Vuosi luonnossa. Sikuri korvikkeena. Suomen luonto 5.8.2019; Sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com. Kaisa Kyläkoski 29.1.2018. Runo Kahvesta julkaistiin Suomettaressa 19.9.1859, kirjoittajana koivistolainen talonpoika H.S. Yllä on kaksi runon ensimmäistä säettä.

LUE LISÄÄ

Keltainen kurjenmiekka on rantojen kaunistus

Kurjenmiekka eli keltakurjenmiekka on peräisin Saudi-Arabian ja Jemenin alueelta, mutta on levinnyt Välimeren maihin Eurooppaan, Balkanin niemimaalle ja Marokkoon.

 

Suomessa keltakurjenmiekka kasvaa yleisenä Pohjois-Hämeen ja Savon eteläosiin saakka, mutta sitä esiintyy vielä Pohjois-Pohjanmaalle asti. Lisäksi tämä Kymenlaakson maakuntakukaksi valittu lilja on saanut paljon uusia kasvupaikkoja suomalaisten loma-asumusten rantamilta, joille lajia on innokkaasti siirretty luontaisilta kasvupaikoiltaan.

 

Pohjois-Savossa lapsuuteni maisemissa en muista kurjenmiekkaa nähneeni, mutta nykyisellä kotiseudullani Etelä-Karjalassa se kasvaa melko runsaana Saimaan rannoilla.

 

Kurjenmiekka on rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa. Se kukkii kesä—heinäkuussa. Luonteenomaisimpia kasvupaikkoja ovat ravinteikkaat lieju- ja mutarannat vesirajasta tervalepikoiden märille kasvupaikoille. Kasvi ei viihdy virtaavassa eikä syvässä vedessä.

 

Ehkäpä juuri kurjenmiekka on ollut pohjana heraldiselle liljalle, jonka frankkien kuningas Klodovik otti käyttöön 5. vuosisadalla. Myöhemmin sama tunnus on ollut muun muassa Ranskan kuningashuoneen ja saraseeneja vastaan taistelleiden ristiretkeläisten käytössä. Nykyisin tunnetuin muunnos lienee kansainvälisen partioliikkeen partiolilja. 

Keltakurjenmiekan kansanomaisia nimiä ovat muun muassa kurjenmiekka, kurjenlilja, keltainen kurjenmiekka ja kurjenkieli sekä keltalupiini.

 

Ravinteisilla paikoilla lehdet ja kukkaversot varttuvat lähes kaksimetrisiksi, mutta karummilla paikoilla niiden pituus jää puoleen metriin.

 

Kurjenmiekka on hyödyllinen kasvi, sillä lajin tiiviit rannanmyötäiset kasvustot pidättävät maalta pintavalumien mukana kulkevia ravinteita ja peltojen torjunta-aineita. Kurjenmiekka on itse hyötynyt suuresti maa- ja metsätalouden lannoituskuormituksen sekä jätevesien kiihdyttämästä vesistöjen rehevöitymisestä.

 

Keltakurjenmiekka on ilmaversoinen, upea, keltakukkainen kasvi, jonka lehdet muistuttavat miekan lapoja. Kurjenmiekka on yksi suurikukkaisimmista kasveistamme, sillä se muodostuu kuudesta kehälehdestä. Niin suuri kukka alkaa olla pölytyksen kannalta jo tuhlausta, ja niinpä kurjenmiekan kukka toimii kuin kolme erillistä kukkaa.

 

Pölyttävän kimalaisen on käytävä kussakin osakukassa erikseen, ja silloin voi tietysti tapahtua itsepölytys edellisen osakukan siitepölyllä. Suuri alas kaartunut kehälehti on kimalaisen astinlautana kukkaan. Sen keskellä olevat selvät merkit, mesiviitat, ohjaavat pölyttäjän oikeaan suuntaan. Saman kukan kimpussa saattaa ahkeroida yhtä aikaa kolme pölyttäjää.

 

Tätä rantaliljaa kannattaa käydä katsomassa vielä kukinnan jälkeenkin, sillä syyskesällä kypsyvät omalaatuisen näköiset pullean pitkulaiset kotahedelmät. Hedelmät kelluvat hyvin, sillä kovan kuoren alla on ilmaa sisältävä hohkakerros. Siemenet leviävät vesivirtausten mukana ja tulvavesien myötä päätyvät rannan yläosaankin ja itävät seuraavana kesänä. Siementen lisäksi kasvi lisääntyy myös juurakosta irronneiden kappaleiden avulla. 

Kurjenmiekka on myrkyllinen. Kasvin mehu on karvasta ja ärsyttää limakalvoja. Karjalle mehevä kurjenmiekka ei kelpaa, sillä sen karvaalta maistuvat maanpäälliset osat sisältävät limakalvoja ärsyttäviä aineita jo pieninä annoksina.

 

Keltakurjenmiekka soveltuu kasvivärjäykseen ja siitä saa useita erilaisia värejä: kukista on valmistettu viinietikan kanssa keltaista väriä sekä lehdistä kirkkaanvihreää ja tummanviolettia. Juurista saa harmaan ja tumman eri sävyjä ja jopa mustaa, niitä on käytetty myös musteen valmistamiseen.

Kurjenmiekan kukista vanha kansa valmisti viinietikan avulla keltaista väriainetta, jolla värjättiin muun muassa pellavaa, paperia ja nahkaa. Kasvin lehdistä on valmistettu Rautavihtrillin kanssa keittämällä kirjoitusmustetta sekä mustaa väriä villalangoille. Dictionarium Polygraphicum -kirjassa (1735) on useita ohjeita kurjenmiekkavihreiden tekemiseen.

 

Ainslien (1828) mukaan kurjenmiekan juuri on suosittu lääkeaine arabialaisten ja persialaisten keskuudessa. Euroopassa sitä on käytetty ulostuslääkkeenä.

Kasvin juurakko tunnetaankin rohdoksena, jolla on raparperin kanssa sekoitettuna hoidettu muun muassa ummetusta ja hammassärkyä. Elias Lönnrotin mukaan kurjenmiekka on ”vähemmänki nautittuna” ulostavaa, joten ihmisravinnoksi lajia ei ole käytetty monen muun rantakasvin tapaan pahimpina pula-aikoinakaan. Sen sijaan maanalaiset juurakot maistuvat luonnonvaraisista eläimistä ainakin piisameille.

 

Elias Lönnrotin vuonna 1860 ilmestyneen Suomen Kasvion mukaan kurjenmiekka on ”hyödyttävä vilustusyskässä”, jonka vaivatessa ”tuoretta juurta leikellään ja pannaan viiniin tai hyvään olueen ja nautitaan siitä sekoa 1–2 ruokalusikallista tarpeen mukaan.”

Ikivanhan egyptiläisen yrttikirjan mukaan kurjenmiekan kypsiä siemeniä voi hyvin puhdistettuina ja jauhettuina käyttää kahvinkorvikkeena.

Kansainvälinen kukkien elekieleen on kotiutunut värikylläinen tulkinta, jonka mukaan kurjenmiekka kuvaa uskollisuutta ja erityisesti keltakukkainen iiris on välittänyt voimakkaita kiihkon ja intohimon tuntoja.

 
Keltainen kurjenmiekka siis Iris.
Kymenlaaksossa loistakoon!
Sinä, maakuntakukka, niin kaunis.
Olemuksestas' iloittakoon!
Kymenmaan ihmisiä se aina palvelkoot!
Talojen edustoja koristakoot!
Kolm'lukuiset kukanosat meill' kertois'.
Kuink' ihmeinen Luoja Sä oot!

Olli Alaranta

Lähteet: Finto/YSO, Yleinen suomalainen ontologia; Coloria.net; Kai Aulio, Tiedebasaari 5.6.2012; LuontoPortti; Maatiainen; Reija-Tuulia Heimonen ja Sirkka Suomi-Vihonen, Kasvikirja; Seppo Vuokko, Kurjenmiekka, Suomen luonto, Kasvit; Olli Alaranta, Keltainen kurjenmiekka eli Iris, 2. säkeistö.

LUE LISÄÄ

72 Kou -kalenteri, elokuu

Japanilaisessa ruokakulttuurissa 72 Kou -kalenterin noudattaminen näkyy monin tavoin. Tämä kalenteri jakaa vuoden 72 erilliseen kou-kauteen, jolloin jokaisella viiden päivän jaksolla on oma erityinen merkityksenä. Kalenterin jaksojen avulla ihmiset voivat seurata luonnonrytmiä ja kausivaihteluita.

Kasvihuone

Tämä kalenteri auttaa japanilaisia ymmärtämään, mitkä raaka-aineet ovat parhaimmillaan kunakin vuodenaikana. Samoin se auttaa valmistamaan ja nauttimaan ruokaa kauden mukaisten raaka-aineiden ja perinteiden mukaan. Suomessakin satokausi alkaa olla parhaimmillaan. 

 

Kalenterin jaksot liittyvät myös erilaisiin juhliin ja rituaaleihin; meillä Suomessa elokuussa pidetään rapukestejä, ravut ovat kasvaneet isoiksi ja tillit saaneet kruunut.

Japanin 72 vuodenaika -kalenteri perustuu Kiinasta peräisin olevaan kalenterijärjestelmään, joka otettiin Japanissa käyttöön Asuka-kaudella (538 – 710 jaa). Japanilaiset muokkasivat mikrovuodenaikojen kuvaukset vastaamaan Japanin olosuhteita.

Helsingin Sanomien kuukausiliitteen toimitus 1/2025 teki Suomen oloihin sovelletun version 72 Kou -tyyppisestä kalenterista. Asiantuntija-apuna olivat Luonnontieteellisestä keskusmuseo Luomuksesta eläintieteen yksikön biologit Ronja Saarinen ja Valeria Valanne.

 
Suomessa voimme nyt seurata perinteisen neljän vuodenajan rinnalla 72 mikrovuodenaikaa, jotka muodostavat kuusi päävuodenaikaa: Hiljaisuus, Herääminen, Kuhina, Kukoistus, Täyttymys ja Laskeutuminen.

Hiljaisuus kestää joulukuun alusta tammikuun loppuun. Se on esitelty 25.1.  Herääminen sijoittuu helmi-maaliskuuhun, se on esitelty 8.2. ja 22.3. Kuhina alkaa huhtikuussa ja päättyy toukokuun lopussa. Se on esitelty 26.4. ja 24.5. Kukoistus kestää kesäkuun alusta heinäkuun loppuun, se on esitelty 28.6. ja 26.7.2025. Täyttymys käsittää elo- ja syyskuun. Laskeutuminen alkaa lokakuun alussa ja päättyy marraskuun lopussa.

Täyttymys Elokuu

Ohra

Loppukesästä vilja tuleentuu eli kypsyy, silloin ohran väri muuttuu vihreästä kullankeltaiseksi. On sadonkorjuun aika.

Haarapääskysiä

Elokuulle jatkuvat helteet eivät vaikuta lintujen käyttäytymiseen. Elokuussa haarapääskyt alkavat eri puolilla Suomea kerääntyä parviksi ja valmistautua syysmuuttoon. Muutolle lähtö tapahtuu yhtäkkiä: jonain aamuna pihapiirit vain hiljenevät. Vanha sanonta kuvaa pääskysten valmistautumista ja lähtöä näin: Laurilta laumaan (10.8.) ja Pärttyliltä peräti pois (24.8.).

Paras aika katsella perseidejä on elokuun 12. ja 13. päivän välisen yön aikaan, jolloin parvi on aktiivisimmillaan. Tänä aikana voi nähdä jopa kymmeniä meteoreja tunnissa, mikä tekee siitä yhden vuoden parhaimmista hetkistä tähtitaivaan ihailuun. Parhaan kokemuksen saa etsimällä paikan kaukana kaupungin valoista, missä taivas on mahdollisimman pimeä.

Sisilisko

Kun ilmat syksyllä viilenevät, hakeutuvat sisiliskot lähemmäksi talvehtimispaikkaansa. Aikuiset sisiliskot katoavat yleensä näkyvistä Etelä-Suomessa elokuun aikana, mutta saman vuoden poikasia voi nähdä liikkeellä vielä syyskuussakin.

Kimalainen

Loppukesällä syntyy paitsi uusia kuningattaria, myös koiraita, jotka parittelevat kuningattaren kanssa. Koiraiden ja uusien kuningattarien pariteltua kimalaisten vuodenkierto alkaa jälleen alusta. Työläiset ja koiraat kuolevat syksyllä ja vain kuningatar talvehtii.

Kantarelleja

Keltaiset kantarellirykelmät ja siellä täällä muhkeita lakkejaan esittelevät tatit ilahduttavat metsässä liikkujaa ja saavat sisäisen metsästäjä-keräilijän heräämään.

Elokuu on ellinoora,
episodi ja elämys.
Ennen pitkää elonkorjuu,
etikkaliemi ja ennätys.
Elokuu on epilogi,
eväsretki ja emmental.
Esirippu, esteetikko,
erakkorapu ja lal-lal-laa.
Minna Rissanen

Lähteet: Avaruusuutiset.fi 7.8.2024; Leipätiedotus; Pasi Punkari, Yle fi 8.8.2014; Peda.net; sammakkolampi.fi, Suomen sammakkoeläimet ja matelijat; Satokausi 23.8.2021; Tähtitieteellinen yhdistys Ursa; Ötökkätieto; Wikibooks.org.; Minna Rissanen, Värssyjä. Jouni K. Kemppainen, Helsingin Sanomien Kuukausiliite tammikuu 2025; Shichi jyu ni Kou; U.S./Japan Cultural Trade Network.

LUE LISÄÄ

Poppeli Populus alba

Suomen kymmenen suurinta puuta ovat satavuotiaita tsaarinpoppeleita. Heinolassa oleva tsaarinpoppeli (Populus petrowskiana) on Suomen suurin puistopuu ja suurin puuyksilö. Se kasvaa Heinolan rantapuistossa ja selvisi vuoden 1901 Kymijoen tulvasta.

Heinolan tsaarinpoppelin korkeus on 34,5 metriä, latvuksen läpimitta 23 metriä ja ympärysmitta rinnan korkeudelta mitattuna 6,37 metriä. Puun tilavuus on 30 kuutiometriä. Poppelit eli haavat on pajukasveihin kuuluva puusuku, joka se sisältää kesävihantia puita.

Heinolan tsaarinpoppeli

Tsaarinpoppeli on alkujaan Venäjällä syntynyt risteymä, jonka emolajeja ovat mahdollisesti laakeripoppeli ja amerikanmustapoppeli. Se on aina emikasvi ja tuottaa vain vähän juurivesoja. Sitä on istutettu myös Suomeen, meillä se menestyy Oulun korkeudelle asti.

Yksi harvinaisista poppeleista on amerikanmustapoppeli, joka kasvaa Pohjois-Amerikassa preerioilla ja puoliaavikon jokivarsilla. Mustilan Arboretumin verkkosivujen mukaan näitä poppeleita istutettiin Helsingin Kaivopuistoon ja Tampereen Koskipuistoon yli sata vuotta sitten. Amerikanmustapoppelit ovat nopeakasvuisia, terveitä ja poppeliksi pitkäikäisiä.

Jos olet hankkimassa pihaasi poppelia, asiantuntijoiden mukaan kannattaa ottaa huomioon joitain asioita.

 

Puun juuristo on laaja ja voimakas, joten se vaikuttaa taimen sijoittamiseen tontilla. Poppelin puuaines on haurasta ja rungon lisäksi myös oksat voivat olla varsin jykeviä. Sen vuoksi puu olisi hyvä istuttaa turvallisen välimatkan päähän rakennuksista ja paikkaan, joka ei ole liian tuulinen.

Poppeli tekee runsaasti juurivesoja, ja sen leviämisen estää tehokkaimmin leikkaamalla ruoho puun ympäriltä. Kasvi on puuksi melko lyhytikäinen, mutta voi saavuttaa Suomessakin lähemmäs sadan vuoden iän.

Poppelin komea runko on puutarhassa kaunis ”taideteos” myös sen jälkeen, kun puu on kuollut. Maahan kaadettu runko on puolestaan kiinnostava tausta erilaisille istutuksille.

Monet inhoavat poppeleita niiden siemenvillan vuoksi. Puuvillamainen höytyvä voi muistuttaa jopa kesäistä lumisadetta. Se vältetään istuttamalla vain hedepuita, joista höytyvää ei tule.

Kun ensimmäisen kerran näin Kuopiossa poppelien lumisateen, en ollut uskoa silmiäni. Koko tienoo oli valkean kerroksen peittämä! Poppelista minulla on myös hajumuistojälkiä: opiskelukeväinä asuinympäristöni tienoolla leijui tenttiaikaan poppelien makeahko tuoksu.

Ruotsissa poppelin jalostus on nopeaa eli kiertoaika on 20 vuotta; siellä puu jalostetaan edelleen tekstiiliksi korvaamaan puuvillaa. Ruotsin maatalousyliopistossa kehitetään hybridipoppelia. Hybridikasvi tuotetaan, kun yhden lajin siitepölyä käytetään toisen lajin kukkien hedelmöittämiseen.

Hybridi-poppeli on puu, joka syntyy erilaisten poplar-lajien yhdistämisestä luonnollisesti tai keinotekoisesti hybridiin. Ruotsissa käytetään poppeleita, jotka tiedetään Pohjois-Amerikassa nopeimmin kasvaviksi puiksi ja jotka soveltuvat hyvin tiettyihin olosuhteisiin. Poplar-hybridit eivät ole toivottavia kaikkialla, mutta voivat olla erityisen tärkeitä tietyissä metsätaloudellisissa olosuhteissa.

Ilmastonmuutoskysymyksiin syvällisesti perehtynyt tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki nostaa hyljeksityn, mutta hyväkasvuisen haavan rinnalle sen sukulaispuun poppelin. Hänen mukaansa poppeli voi tulevaisuudessa olla tärkeä puu Oulun korkeudella ja vähän pohjoisempanakin. Hänen mielestään kannattaa kasvattaa puita, jotka tuottavat suurimman määrän kuutioita vuodessa, eikä enää metsäteollisuuden kestosuosikkeja, lyhytkuituista mäntyä ja kuusta.

Jos halutaan saada suurin mahdollinen hyöty ilmastonmuutoksesta, suositaan nopeakasvuisia lajeja. Poppelit hyötyvät enemmän ilmakehän hiilidioksidin kasvusta kuin muut pohjoiseurooppalaiset puulajit. Poppelin avulla pystytäänkin tuottamaan puuainesta kaksin kolmikertainen määrä nykyiseen verrattuna.

Vanha poppeli, uhmakkaana ikänsä,
kasvoi tuimasti taivasta vasten.
Kun pihlajat ja koivut nöyrtyivät
taipuen kauniisti maata kohden.
Vanha poppeli, tuskin lehtiä päällänsä,
paljastaa kuinka kohosi-
kuinka kuihtui.
Vanha poppeli, minne sinun
sormesi osoittavat?
Runoilija Jonne

Lähteet: Jouko Kyytsönen, MT Metsä/Metsänhoito 18.8.2021; peopleperproject.com 11.3.2020; Steve Nix, Eferrit. Eläimet ja luonto, Kasvavat puut; Terhi Pape-Mustonen Maaseudun Tulevaisuus. Koti, Piha ja puutarha 6.5.2025; Timo Sipola 28.4.2013/tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki; Wikipedia; Runoilija Jonne, Vanha poppeli, Rakkausrunot.fi/runot 12.1.2004.

LUE LISÄÄ