Talvikalassa

Vieraskynänä on erityisopettaja Merja Hyvärinen Kiuruvedeltä.

Helmikuun alussa meillä oli vieraita Helsingistä. Lauantaina saimme pojaltamme kutsun tulla vieraitten kanssa kokemaan verkkoja perheen mökille. Kutsun tarkoituksena oli, että "etelän immeesetkin saisivat katsella, miten ne kalat kalatiskeihin saadaan." Kutsu otettiin toki mielellään vastaan. Minäkään en ole ollut ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen talviverkoilla.

Enemmän tai vähemmän Michelin-ukon näköisinä ajelimme Pielavedelle Salonsaareen. Pakkasta oli muutama aste. Sää oli pilvinen ja taivas täynnä sinisen ja harmaan eri sävyjä. Lunta jäällä ei ollut juuri lainkaan, mutta jään pinta oli rouheinen eikä luistanut jalan alla.

Mökkirannasta oli verkoille kävelyä vain muutamia satoja metrejä. Moottorikelkkakin oli käytössä. Sillä lapset kavereineen hurruuttivat ajella kavereittensa kanssa, ja osa otti kyytiä ahkiossa. Lonkkaleikkausta odottava ukkikin sai moottorikelkka-ajelua.

Poikamme 12- ja 10-vuotiaat pojat käyvät viikoittain verkoilla isänsä kanssa, niinpä he hoitivat nytkin hommat ammattilaisen ottein. Meistä muista ei ollut apua verkkojen kokemisessa, oltiin vain "turisteina".

Ensimmäisestä verkosta tuli kuhia ja iso ahven. Myöhempi punnitus näytti ahvenen painoksi 860 grammaa. Seuraava verkko oli tyhjä, mutta kolmannesta tuli lahnoja ja made, taisi olla joku pieni haukikin.

Minä nautin jäällä kävelemisestä, seurana poikien nuoret koirat, labradorinnoutaja ja sileäkarvainen noutaja. Kävelyni aikana muu porukka tarkkaili, millaista saalista verkoista nousee...

Kun pienet pojat menivät virittelemään makkaranpaistotulia, minä läksin noutamaan 8-vuotiaita tyttökaveruksia makkaranpaistoon. Palatessani takaisin kuulin jäältä innostunutta puheensorinaa ja riemukkaita huudahduksia. Ihmekös tuo, sillä jäälle oli juuri nostettu suuri hauki viimeisestä eli ns. rantaverkosta.

Alkoi kova arvuuttelu, kuka osuisi lähimmäksi sen oikeaa painoa. Punnituksessa hauen painoksi tuli 10 kg 890 g! Kyllä siinä riitti ihmettelyä niin "etelän immeesillä" kuin meillä muillakin. Ja voi miten hyvältä mahtoikaan tuntua itse pyytäjistä. Makkaratulilla, mökkikahveilla ja koko illan oli kaikilla kertakaikkisen hyvä fiilis!

Ennen vieraittemme paluuta Helsinkiin saimme tarjota heille savustettua lahnaa. Siitä teimme eri lisukkeiden kanssa savukalatahnaa voileipien päälle. Lahnat kyllä maistuivat lämpiminä niin hyvälle, että meinasivat syödä ne kaikki ihan sellaisenaan.

Madekeittokin keitettiin lounaaksi. Vieraat saateltiin kuhafileiden kanssa junalle sunnuntai-iltapäivällä. Arvelen, että kuhat ovat maistuneet heille kotona!

Nyt vaan odotellaan, milloin vieraat ilmoittavat tulevansa uudelleen kokemaan kalaverkkoja… 

Kalastuskuvat ovat Merja Hyvärisen.

LUE LISÄÄ

Muikun kutu

On siellä ainakin yksi, toinenkin näkyy, tuolla kauempana kiiltää kalan vaalea maha… Olen mieheni kanssa kokemassa muikkuverkkoja Saimaalla, ja katson silmä tarkkana järvestä nousevaa verkkoa. Verkkoja on kaikkiaan kolme, ne ovat solmuväliltään eli silmäkooltaan 17-millisiä.

 

Marraskuinen siniharmaa aamu on valkenemassa ennen kahdeksaa. Mittari näyttää kolmea lämpöastetta, ja sää on tyyni.

 

Koska soutajaa ei nyt tarvita, voin keskittyä valokuvaamiseen ja ympäristön katselemiseen. Yksi lokki lentelee veneen yläpuolella ruoan toivossa, miten sekin raukka on vielä jäänyt Saimaalle!

 

Kalamies seuraa polien merkitsemää verkkojanaa. Verkot ovat kolme metrin syvyydessä veden pinnasta.

 

Rauhallisesti hän nostaa verkon kerrallaan veneeseen ja sulkee paulan puikkarilla. Verkkojen kokeminen neliasteisesta vedestä on kyllä kylmää työtä.

 

Kalasaavi kaloineen kaikkineen kannetaan veneestä mökkipihaan, ja verkot ripustetaan narulle kalojen päästelemistä varten. Kylmä homma jatkuu. Onneksi joukossa ei ole ahvenia, ne hidastaisivat verkon tyhjennystä, vain pari kuoretta ylimääräisenä.

 

Monena syksynä kalojen puhdistajat ovat työskennelleet mökin pihalla perkauspöydän ääressä. Jos muikkusaalis on suuri, puhdistajille on kannettu sisältä pesuvadillinen kuumaa vettä kohmeisten käsien lämmittämistä varten. Tällä kertaa muikut päätetään kuitenkin perata sisällä tuvassa.

 

Muikku kutee loka-marraskuussa, silloin on hyvä pyyntiaika - kuten nyt. Meidän pyytämistä muikuista osa oli jo kutenut, mutta saimme kuitenkin keltaista mätiherkkua talteen odottamaan joulua pakkasessa.

 

Muikut maistuvat mielestäni parhailta pannulla voissa paistettuina, joko ruisjauhoissa leivitettynä tai ilman. Savumuikut tai halstratut muikut ovat harvinaisia herkkuja, joita mies joskus valmistaa.

 

Tällä kertaa kruunasimme kalaretken paistetuilla muikuilla perunamuusin kera. Juuri kerätyistä suppilovahveroista tuli oiva höystö kaloille.

 

Kuva Jyrki Karhunen

 

Ahti soi antejaan sen verran avokätisesti, että kotimatkalla veimme seitsemälle tuttavalle muikkutuliaisia. Saaresta poislähteminen oli vaivatonta. Tuulta ei juuri ollut. Lämpötila oli kivunnut jo kuuteen asteeseen ja järven lahdet sulaneet.

 

Paria päivää aikaisemmin tilanne oli toinen mökille tullessamme; edellinen pakkasyö oli nimittäin jäädyttänyt satamalahden.

 

Moottoriveneemme toimi jäänmurtajana ja rikkoi jäätä neljäkymmentä metriä kulkuväyläksi sulaan veteen järvenselälle.

 

Saaren toisella puolella mökkiranta olikin vielä jäätön, joten omaan venevalkamaan mentiin liki entiseen tapaan. Tosin järvi on kaukana rannasta ja venetelineen paikka siirtynyt entistä alemmaksi.

 

Nyt syksyllä vesi vaikuttaa olevan kovin alhaalla, mikä johtuu siitä, että järven pinta oli viime keväänä 90 senttiä nykyistä korkeammalla. Saimaan pinnan vuosittain vaihtelu onkin suurta. Vedenkorkeus on tällä hetkellä 20 senttiä mediaanin alapuolella, mutta reilusti normaalivyöhykkeellä.

Istui yksin mirriluikku,
vatsassaan kesämuikku,
vierellään verkko
ja pihamännyn kerkko.
Muikkuparan veljet
välttivät teljet,
ne planktonia syövät
ja lekkeriksi lyövät!
Sanna Vainikainen

Lähde: Sanna Vainikainen, maistuvakoulu.fi, Kesämuikku; vesi.fi.

LUE LISÄÄ

Kalanpyydys nimeltään katiska

Oletko joskus pitänyt katiskaa järvessä? Jos et tiedä, mikä edes koko katiska on, niin se määritellään näin:

” Katiska on veteen laskettu häkki, johon kalat pääsevät uimaan sisään kohtuullisen helposti, mutta josta pois pääseminen on kalalle vaikeaa.” Katiska kuuluu ns. sulkupyydyksiin, joissa kala ohjautuu nielun kautta sisälle pyydykseen. Nielun kautta kaloja ei saa ravistelemallakaan pois eikä niitä kannata yrittää ottaa sieltä käsin, koska katiska menettää hentorakenteisena helposti ryhtinsä ja samalla pyytävyytensä. Katiskassa onkin suljettava pieni luukku, jonka kautta kalat varistellaan ulos. Jos katiska nostetaan rannalle, on muistettava ehdottomasti sulkea nielu, ettei pyydykseen eksy lintuja tai eläimiä.

Katiska on yleensä tehty kanaverkon tapaisesta metalliverkosta, nykyisin rautalankaverkon ovat tosin syrjäyttäneet polyeteenihavas ja teräsverkko. Näin kauppatorilla tuollaisia katiskoita myytävänä muutama päivä sitten. Katiskaan ei välttämättä tarvitse enää tehdä erillistä runkoakaan, vaan teräsverkko toimii itsekantavana. Katiskassa pitää olla kiinni naru, jonka toiseen päähän on sidottu pinnalla kelluva merkki. Sen avulla katiska löydetään ja siitä narusta katiska nostetaan ylös kokemista varten.

 

 

Sana katiska juontuu muinaisvenäjän monikkomuotoisesta sanasta kotĭci котцы, joka tarkoitti häkkiä. Pskov-kaupungin vuoden 1848 aikakirjassa sanoilla kotets tai kotsi oli merkityksenä pato, sulku kalastamista varten. Suomen kirjakielessä katiska mainitaan ensimmäisen kerran herra Martin 1500-luvun käännöksessä kuningas Kristofferin maanlaista.

Katiskakalastukseen 18 – 64-vuotiaat kalastajat tarvitsevat aina erillisen kalastusluvan kalaveden omistajalta, myös valtion kalastonhoitomaksu pitää olla maksettuna. Useat kalastuskunnat myyvät erillisiä katiskakalastuslupia alueilleen, mutta myös kalastuskunnan ulkopuolisille kalastajille.

Katiskapyynti on yleisimpiä ja vanhimpia kalastusmuotoja. Aika monella kesämökillä on rantakaislikossa katiska, millä taataan tuoreet kalat ruokapöytään. Mökillä kalastusperinteet ja taito siirtyvät melkein itsestään seuraaville sukupolville.

 

 

Katiska on hyvä hoitokalastusväline, jolla mökkiläinen voi omalta osaltaan vähentää ravinteita lähijärvestään. Pyydys on jopa niin tehokas, että muutamalla katiskalla voidaan poistaa kalaa hyvästä pyyntipaikasta satoja kiloja kauden aikana. Katiskan etuja on myös se, että petokalat voidaan vapauttaa takaisin veteen vahingoittumina, samoin liian isot tai liian pienet kalat on helppo palauttaa järveen.

Meidän naapurikesämökkiläisen katiska oli Kivikanavassa, jossa kevättulvien aikaan on aina runsaasti vettä ja vedenvirtausta. Kalaa oli tänä keväänä ja alkukesästä kuulemma tullut erittäin hyvin. Minäkin pääsin kerran mukaan katsomaan, onko Antti antanut ahvenia, Pekka pieniä kaloja.

 

 

Katiska soveltuu kesällä erityisesti hauen, ahvenen ja särkikalojen pyytämiseen, varsinkin kevätkesällä kutu- tai syönnösvaelluksella olevat kalat käyvät pyydykseen. Hyviä katiskapaikkoja hauen pyynnissä ovat ruovikon reunat ja heinikoitten paljaat alueet. Ahvenia kannattaa kalastaa kutuaikana karikoiden reunoista ja pohjakasvillisuuden seasta, niitä voi myös houkutella laittamalla havuja katiskan päälle tai nielun sivulle. Särjen tavoittaa kutuaikana purojen suilta ja rantavesistä vesikasvillisuuden seasta.

Isäni kalasti aina verkoilla. Keväisin hän kuitenkin heitti matalaan rantaveteen kaislikon reunaan pari katiskaa, jotka koki verkoilta tullessaan. Joskus olin isän kaverina veneessä. Minusta oli lapsena hauska katsoa, kun särjet hyppivät vilkkaasti katiskassa sitä järvestä nostettaessa. Rautalankaverkosta tehty katiska oli muodoltaan sydämen mallinen.

Nykyisin tämän perinteisen tutun mallin lisäksi on otettu käyttöön neliskanttisia, moninieluisia sekä kasaan taitettavia malleja. Varsinkin taitettavat, helposti liikuteltavat ja puhdistettavat muovipinnoitteiset katiskat ovat tulleet suosituiksi helppokäyttöisyytensä vuoksi. Katiskat ovatkin kehittyneet erittäin paljon viime vuosina. Eräs tuttava on innostunut pyytämään ahvenia kaksinieluisella Weke-katiskalla. Sen keksijä korpilahtelainen Veikko Hakala määrittelee hyvälle katiskalle kolme ominaisuutta: kalan pitää kiinnostua katiskasta, sen pitää viihtyä katiskassa ja sen on vaikea päästä pois katiskasta.

 

 

Hauki on varhaisimpia kutijoitamme keväällä. Heti jäiden lähdettyä hauet vaeltavat joukolla mataliin ruohikkoisiin lahtiin ja tulvaniityille kutemaan. Mökkinaapurin katiskaan mennyt hauki oli jo kutenut, mutta pullea, koska sillä oli särki mahassaan.

Kansalliskalamme ahvenen kutu alkaa puolestaan toukokuun alussa Etelä-Suomessa ja pohjoisemmassa hieman myöhemmin veden lämpötilan mukaan. Se kutee puolesta kolmen merin syvyydessä. Rantavesien ja selän matalikkojen eläjä ahven on yleisin kalamme, ja sitä on lähes kaikenlaisissa vesissä pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

Suuremmat ahvenet ovat petoja. Perkaamistani yhdellä oli pikkukaloja vatsassaan, toinen oli vasta nielemässä särkeä, pyrstö vain näkyi. Ehkä nälkä oli yllättänyt sen katiskassa. Särki kutee toukokuussa koivunlehtien puhkeamisen aikaan matalilla ruohikkoisilla rannoilla.

 

 

Kivikanavan katiskaan oli uinut 68 kalaa, joista kaksi oli haukia, särkiä lukuisa joukko ja paljon ahvenia. Jo aivan pienilläkin ahvenilla oli maitia eli kutu alkamassa, mätikaloja en huomannut. Perkasin kaikki kalat, ja niistä tehtiin maittavaa patakukkoa, jossa ruodot olivat hautuneet unissa pehmeiksi useiden tuntien paiston aikana.

Kesäisin
aamukasteessa oli rannan heinä
Rannalla
soutuvene puinen usvassa

Pieni olin ja mentiin katiskat katsomaan
veljen kanssa

katiskat katsottiin
mato-ongilla rannalla ongittiin
ja aurinko nousi kesäpäivään

Kalasaalis pajun oksaan laitettiin
-ja pyörillä saaliin kanssa hiekkatietä ajettiin kotiin

Järvikylä,
Alajärvi, keskijärvi, yläjärvi ja joki.

Paljon muistoja jäi.

Anne Siira

Lähteet: eräluvat.fi; kalapaikka.net; Eija Mansikkamäki, Maaseudun Tulevaisuus 22.10.2018; LuontoPortti; ottiopas.fi, kalastustavat; vapaa-ajankalastaja.fi 10.11.2020; wikisanakirja; Kari Niskasen katiska; Anne Siira, Järvikylä. Suomi express Runoja järvistä 1.

LUE LISÄÄ

Kun järvessä on liikaa pikkulahnoja

Lahna lienee tuttu useimmille suomalaisille. Se on litteä ja korkea särkikala, joka on yleinen rehevissä sisävesissä Oulujoen vesistöön saakka, pohjoisempana se esiintyy vain paikoittain. Lahna tuli minulle tutuksi jo lapsuudessa, sillä isäni pyysi sitä verkoilla kevätkesäisin lähijärvestä, lahnakanta lieneekin paras juuri Sisä-Suomen järvissä.

Kutuajan lähestyessä touko-kesäkuussa lahnaparvet nousevat mataliin rantavesiin. Ensimmäisenä kutevat nuorimmat lahnat heti hauenkudun jälkeen, keskikokoiset tuomen kukinnan aikaan ja suurimmat juhannuksen seutuvilla. Kolmeen jaksoon jakautunut kutu on tunnettu ilmiö, vanha kansa onkin puhunut kirsi-, tähkä- ja hedelmälahnoista. Lahnoissa on kutemisaikaan ns. kutukyhmyjä pitkin päätä ja kylkiä, näilläkin lahnoilla huomasin kyhmyjä.

 

 

Lahna kasvaa suurimmaksi luonnonvaraisista karppikaloistamme. Se voi kuitenkin tehokkaana lisääntyjänä muodostaa niin tiheitä kantoja, että ravintoa ei riitä kaikille ja kalat jäävät kämmenen kokoisiksi. Rehevöityneiden järvien lahnat ovat tavallisesti hidaskasvuisia, ja suurin osa kannasta onkin pikkulahnaa.

 

Kun isoimmatkin lahnat ovat niukasti puolikiloisia, niistä ei ole kunnolla ruokakaloiksi. Pelkästään rukkaslahnoja kuhisevalla järvellä lahnan arvo laskee pienten särkikalojen tasolle ns. roskakalaksi. Silloin lahnanpyynti on hoitokalastusta, joka onnistuu vain nuottaamalla tai troolaamalla. Tehokas pyynti parantaakin jäljelle jäävien lahnojen kasvua, jolloin niiden käyttöarvo ruokakalana kasvaa.

 

 

Ruokaillessaan lahna tonkii pohjaa vilkkaasti ja imee tötterösuullaan ruuaksi pohjaeläimiä ja -kasveja. On osoitettu, että tiheiden kalaparvien ravinnonetsintä pohjaliejusta samentaa vettä ja kohottaa ravinnepitoisuuksia, mikä ylläpitää järveen kertyneiden ravinteiden kiertoa ja saa aikaan sinileväkukintojen kasvua. Tällaisten rehevöityneiden järvien veden laatua pyritään parantamaan poistopyynnillä eli hoitokalastuksella, sillä tutkimustulosten mukaan kaloilla on selvästi suurempi merkitys järvien ravinnekierrossa kuin aiemmin luultiin.

Poistopyyntien yleisimmät kohdelajit ovat särki ja lahna. Niistä särki on yleensä runsaslukuisempi, mutta tehokkaampana pohjaravinnon hyödyntäjänä myös lahna vaikuttaa merkittävästi ravinnekiertoon. Siksi särkikalojen vähentäminen ravintoketjukunnostuksella on tärkeä rehevien järvien kunnostus- ja hoitomenetelmä.

 

 

Hoitokalastus jakautuu vahvaan tehokalastus- tai kunnostusvaiheeseen sekä ylläpitoluonteiseen kalastukseen, jonka tavoite on estää järven tilan huononemista tai ylläpitää järven hyvää tilaa. Lisäksi ravintoketjukunnostus voi käsittää petokalojen istutuksia, kalastuksen ohjausta sekä kalojen elinympäristön hoitoa. Kun särkikalastoa poistetaan, rehevänkin järven näkösyvyys voi kasvaa huomattavasti, myös sisäinen fosforikuormitus ja leväkukinnot vähenevät.

 

 

Hoitokalastuksen onnistumisen kannalta oikea ajankohta ja paikka ovat ensiarvoisen tärkeitä. Hoitopyynnin kevätsesonki on parhaimmillaankin vain viikkoja. Yhden kevään pyynti ei kuitenkaan riitä, jos halutaan toden teolla vaikuttaa järven rehevöitymiseen. Tarvittaessa pyyntiä pitää jatkaa vuosikausia, ennen kuin tulokset alkavat näkyä.

 

 

Hoitokalastuksen menetelmistä rysät ovat keväisin tehokkaimpia. Tämä kalastajan suunnitelmana oli kalastaa toukokuussa kolme kertaa viikon välein, kuvissa on toisen pyyntikerran saalis, noin neljäsataa kiloa. Lahnat laitettiin kalankuljetuslaatikoihin jäiden kanssa odottamaan, kunnes keruuauto haki hänen ja muutamien muiden kalastajien saaliin ja kuljetti ne kalanjalostuslaitokseen jatkokäsittelyä varten. Särjet ja muut pikkukalat menivät kompostiin eli kaikki saalis hyödynnettiin.

Voi, että muistan kivenkin,
sen jolle tuttu kinttutie
nyt toista kiiskimiestä vie!
Kun lahnain lahna kyljellään
se kyytii evin väkevin,
se paasi pilttiään.
Vain vihreätä vitaa lie
ne melat, mutta mitäs tuo,
kun joki verkkaan vaeltaa
ja unta luo
ja häipyy maa
ja vesi vallan rannaton
ja valas totta on. 

Lauri Viita

Lähteet: Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; Harri Dahlström, Suomen Luonto 4.3.2014; Jukka Horppila, Suomen luonto. Kalat, sammakkoeläimet ja matelijat; Jukka Ruuhijärvi RKTL Mikko Olin ja Tommi Malinen, HY ympäristötieteen laitos Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 11. - 12.06.2014; Kivikangas blogi; Kivikangas Oy, Tehokas hoitopyyntirysä 25.4.2018; Lasse J. Laine, Suomen luonto; Luontoilta, toimittaja Veikko Neuvonen; LuontoPortti; Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry 8.2.2021/Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 8.2.2021; Maa- ja kotitalousnaisten ja Vesistökunnostusverkoston/Suomen ympäristökeskuksen yhteisen Ruokahukka ruotuun, katse vesistöihin -hanke 1.8.2017 - 31.12.2019. Ilkka Sammalkorpi, Suomen Ympäristökeskus; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon; Risto Jussila, Erälehti; Vihtori Koskinen. Yle Uutiset 7.6.2013; Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu ymparisto.fi; Lauri Viita, Joki-runosta osa.

LUE LISÄÄ

Hauki, peto pienestä asti

Luupää, limatuubi, vihertorpedo. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta hauki onkin suomalaisen urheilukalastajan ykkösvastus. Yleisyytensä vuoksi se on hyvin tunnettu ja monien vanhojen sananlaskujen sekä hurjien kalajuttujen innoittaja.

Suurikokoisimpiin ja pitkäikäisimpiin kaloihimme kuuluva hauki on puhdaslinjainen petokala. Se on jurottava yksineläjä ja ainakin nälkäisenä hyökkäävä saalistaja. Sillä on suuret silmät ja suuri suu, jossa on arviolta 700 erikokoista hammasta. Pää on iso ja yläleuka krokotiilimäisesti litistynyt. Ruumiinmuodoltaan hauki on pitkänomainen, yleisväritykseltään vihreän ja keltaisenkirjava.

 

 

Hauki elää lähes kaikkialla Euroopassa. Erään tutkimuksen mukaan niitä asustaa noin 80 prosentissa Suomen ja Ruotsin järvistä. Se onkin toiseksi yleisin kala maassamme, ei runsaudeltaan mutta esiintymiseltään. Haukikantamme ovat suhteellisen vakaat erityisesti sisävesissä, vaikka paikoin on havaittu kannan selvästi heikentyneen. Taantumisen syyt ovat monissa tapauksissa epäselviä, mutta todennäköisesti ilmiö johtuu ympäristön muutoksista. Hauki on Ahvenanmaan maakuntakala, ja sen kalastuksella on suuri merkitys Lounais-Suomen saaristoalueella.

Hauki suosii lahtia ja salmia, mutta saattaa elää ja tulla toimeen monenlaisissa ympäristössä. Eniten haukia on tavataan matalissa rantavesissä, joiden tiheän vesikasvillisuuden suojissa on hyvä väijyä saalista. Tyypillisen petokalan tavoin hauki turvautuu mieluiten nopeaan yllätysiskuun sen sijaan, että lähtisi haaskaamaan voimiaan takaa-ajoon. Siitä tulee sanonta "Lähtee kuin hauki kaislikosta".

 

 

Hauki on harrastuskalastajien runsain saalis kansalliskalamme ahvenen jälkeen, noin 95 % Suomen haukisaaliista onkin heidän pyytämäänsä. Haukea tulee siis paljon, joten on täyttä hulluutta olla sitä käyttämättä, sanoo kokki Harri Syrjänen. Kotimaan järvissä kasvanut hauki onkin hyvänmakuista ja edullista lähiruokaa!

Yleisenä ja ärhäkkänä kalastuskohteena hauki kuuluu Suomessa etenkin vapaa-ajankalastajien yleisimpiin saalislajeihin. Haukea pyydetään tunnetusti lähes kaikilla käytössä olevilla pyydyksillä, mutta saaliista enin osa eli 40 % saadaan verkoilla ja 35 % uistimella joko heittämällä tai vetäen. Seuraavaksi suosituimpina pyydyksinä tulevat katiskat ja rysät, myös syöttikoukkupyyntiä käytetään hauen kalastuksessa.

 

 

Joskus pilkkijän  mormuskaan voi tarttua tavanomaisten ahvenien lisäksi haukia. Kevätjäät ovat puolestaan varsin otollista aikaa verkkokalastajille, kun hauet ovat suuntaamassa kohti kutupaikkojaan. Haukia voidaan myös pyytää tuulastamalla syksypimeiden aikaan, nykyajankin ihmistä viehättää tuulastuksessa sen alkukantaisuus.

Hauella on aggressiivinen maine, sillä nälkäisenä sen iskurefleksin laukaisee lähes mikä tahansa sopivan kokoinen ja houkuttelevasti liikkuva eläin tai esine, useimmiten kuitenkin kala. Ennen nielaisemista hauki kääntää aina saaliskalan suussaan ja nielee sen pää edellä. Hauella onkin tärkeä tehtävä ekosysteemissämme, koska se pitää muun muassa särkikalakannan kurissa.

 

Suomen kalat -teoksen kirjoittaneen Lauri Kolin mukaan hauki syö vuosittain 100 - 150 kalaa, mutta ei juuri valikoi saalistaan. Alle kymmensenttisenä hauki on planktoninsyöjä, mutta sitten siitä tulee ahnas peto, joka saalistaa sitä suurempia yksilöitä, mitä enemmän sen oma koko suurenee. Sen vatsasta voi löytyä myös koskelon tai muun vesilinnun poikasia, sammakoita, vesimyyriä tai omia lajitovereita. Jopa piisami on joskus päätynyt hauen saaaliiksi. Saatuaan mahansa täyteen hauki lepäilee ennen seuraavaa ateriaa. 

 

 

Suomalaiset kalannimet ovat yleensä omaperäisiä, mutta niissä on myös lainoja germaaniselta tai balttilaiselta taholta. Sen sijaan hauki on poikkeuksellinen, sillä se on slaavilainen lainasana. Sen lähtökohtana on ollut varhaisempi kielimuoto, josta nykyiset slaavilaiset kielet ovat kehittyneet. Slaavilainen laina on säilynyt myös suomen lähisukukielissä eli Suomenlahden ympärillä puhuttavissa itämerensuomalaisissa kielissä, kuten viron sanassa haug.Venäjäksi hauki on ščúka.

Yleinen, suurikokoinen ja suhteellisen helposti pyydettävissä oleva hauki oli entisaikojen suomalaisille merkittävä ruuan lisä. Kuolemanjärveläinen sanonta ”Hauvin pää ja matteen maksa, ne voille ja vehnäselle vertoi vettäät” kertoo hauen arvostuksesta. 

 

 

Hauki on ainoa kala, jonka kalevalamittainen syntyhistoria tunnetaan. Runon mukaan hauki on muiden sankarien tapaan laskeutunut maahan taivaasta. Väinämöinen soittaa hauen leukaluusta tehtyä kannelta, ja Ilmarinen vie Pohjolan emännälle voittonsa merkiksi hauen pään. Veenkoiraa on pelätty ja kunnioitettu, siihen on liitetty ahneutta ja kuolemaa, mutta myös runsaasti sato-onnea.

Mytologiassa hauella on ollut ilmeisen tärkeä asema. Uskottiin, että hauki pystyy kulkemaan elävien ja kuolleiden maailman välillä, joka sijaitsi saamelaisuskomusten mukaan saivoissa eli kaksipohjaisissa järvissä. Tarinoissa hauki on jättiläiskala; saattaahan se käydä vedessä jopa ihmisen kimppuun. Petokalan uskottuihin tarunomaisiin kykyihin ja voimiin liittyy kalannimestä johdettu käsivarren koukistajalihaksen nimitys hauis. Murteissa hauiksen toisintoja ovat mm. haukiliha(s), hauisliha, haukisliha(s) ja haukinen.

 

Syyskuisena päivänä olin serkkuni Rennen kanssa uistelemassa pohjoissavolaisella järvellä tai hän uisteli ja minä istuin veneessä katselemassa kalastamista. Aamupäivän aurinko pysytteli pilven takana, niinpä rannan koivujen ja leppien ruska näytti tavanomaista himmeämmältä.

 

Veneilimme ympäri järveä useampaankin kertaan. Sähkömoottori kehräsi kevyesti eikä hiljaisuus rikkoutunut. Lokit ja vesilinnut olivat lähteneet jo muuttomatkalle, vain korppipari raakkui lentäessään lahden yli. Vedettyään riittävästi uistinta serkkupoika ankkuroi veneen ruohikon reunaan, jossa hän heitteli käyttäen erimallisia ja -värisiä vieheitä. Harmittavasti kaikki toimet olivat yhtä tuloksettomia! Kolmen tunnin jälkeen luovutimme, Ahti ei aina anna antejaan.

 

Kahden päivän päästä serkku oli ajellut veneellään ihan samoilla paikoilla ja pysähtynyt puoliväliin lahtea. Hän oli kokeillut ensin uistelua ahvenväritteisellä Rapalalla, mutta vaihtanut sen Karikkoon, jonka rungossa on kolme eriväristä vyöhykettä. Tuohon sateenkaariväritettyyn Karikkoon hauki olikin sitten napannut! Viehelaatikossa Karikko on päällimmäisenä vasemmalta neljännessä lokerossa. Kotipihassa saalis mitattiin: hauella oli painoa 7,6 kg, pituutta 102 ja ympärysmittaa 42 cm.

Vuoden 2020 suurin hauki, painoltaan 16,1 kg, jäi verkkoon Karstulan Lahnajärvessä 16. tammikuuta. Suomen kautta aikojen suurin hauki 18,8 kg pyydettiin puolestaan Iin Oijärvestä verkolla 19.5.2009.

 

Moni tuntee Aaro Hellaakosken voimakkaan runon Hauen laulu. Se on herättänyt monenlaisia tulkintoja ja analyysejä, mutta on säilyttänyt arvoituksellisuutensa. Alla on kuitenkin Lauri Pohjanpään runo Dolce far niente.

Hauki se makasi kaislikossa 

alla sinilaen
hautuvan kuumassa kaislikossa
päivää paistattaen.

Päivä se porotti, laine liplatti
laiskana makasi hauki
niin kuin vanha, uponnut ruuhi…
toinen silmä auki.

Tuolla ois punaista ahvenvatsaa,
särkeä, salakanpoikaa,
mutta en viitsi evää kääntää…
ystävät, hyvästi voikaa!

Ystäväkullat, rakastan teitä
saatte jos huovata, soutaa
tänään tämän ihanan ilman tähden.
Voi tätä päivää ja poutaa!

Särjet ne katseli tyhmin silmin.
Laiskana keinui hauki
suloisen kuumassa ruohon rinnassa,
toinen silmä vain auki. 

Lauri Pohjanpää

Lähteet: Erkki Halme, Markku Varjo toimittaneet suomeksi, Pohjolan kalat värikuvina; Fishing in Finland; larri Syrjänen; Heikki Laitinen, Kantele 4/2008; Jari Raitaniemi, Kalojen maailma. Suomen luonto; Jouni Tammi, Luukalat, haukikalat. Suomen luonto; Juho Rahkonen, Apu-lehti; Jukka Ammondt, Ruusu-Risti ry; Kalevalan kulttuurihistoria, kaku. kalevalaseura; Kalastus.com; Klaas Ruppel, Kotimaisten kielten keskus; Laura Matilainen, mtv uutiset 28.3.2015; Lauri Koli, Suomen kalat; Lauri Koli, Suomen kalat; Luke Luonnonvarakeskus; LuontoPortti; Pirjo Koskinen, YIe Luonto 8.7.2091; Risto Pyykkö, Lapin Kansa 24.3.2020; SKES Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura ry; Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Keskusjärjestö. Vapaa-ajan Kalastaja; Vihtori Koskinen, Yle Uutiset 26.9.2014; Wikikko, kalalajit; Wikipedia; WWF. Kalalajit. Hauki; parkkinen.org; Lauri Pohjanpää Dolce far niente. Ylimmän kuvan hauki (6,5 kg 10 cm) oli tarttunut Arto ja Yrjö Lankisen verkkoon Ruokolahdella keväällä 2015.

LUE LISÄÄ