lauantai 31. lokakuuta 2020

Saunakukka muistuttaa päivänkakkaraa

Saunakukka eli peltosaunio ilahduttaa vielä lokakuussakin joutomailla, pientareilla ja pihoilla. Hain niitä vastikään läheiseltä mäeltä kotiin, sillä kukat kestävät hyvin maljakossa. Saunakukka muistuttaa kovasti päivänkakkaraa, mutta sen kukat ovat vähän pienemmät. Erona päivänkakkaraan on myös saunakukan puolimetrinen yläosastaan haaroittunut varsi ja tillimäiset lehdet.
 

Päivänkakkaran ohella myös saunakukkaa on käytetty arpakukkana eli nypitty valkoisia laitakukkia yksitellen ja tiedusteltu vastausta johonkin askarruttavaan kysymykseen, kuten "rakastaa, ei rakasta". Arkisesti elämään suhtautuvat tiedustelivat kukalta, sataako huomenna vai ei – sen myötä kasvia on sanottu myös poutakukaksi. Lisäksi sitä on kutsuttu nimillä harakankukka ja juhannuskukka.
 

Minusta saunakukan tuoksu on epämiellyttävä, mutta niin ihmiset kuin hyönteisetkin  aistivat tuoksut eri tavalla. Niinpä peltosaunion kukissa käy runsaasti kärpäsiä, kuten säpsiäisiä, kukka-, lois-, tanhu-, lanta- ja raatokärpäsiä, mutta myös maamehiläisiä, mehiläisiä sekä kimalaisia. Osa kärpäsistä munii mieluusti eläinten lantaan, joten tietyn tyyppinen haju vetää niitä puoleensa. Useimmiten peltosaunion kukissa näkee myös pieniä mustia kovakuoriaisia, kuten nirppuja ja kärsäkkäitä, jotka syövät peltosaunion siemeniä ja kasvinosia. 
 




Rikkakasvien, kuten saunakukan elintapa perustuu tehokkaaseen lisääntymiseen. Niinpä tämäkin kasvi leviää erittäin voimakkaasti siementen välityksellä. Sen vuosittaiseksi siemensadoksi on arvioitu 34 000 - 190 000 siementä. Peltosaunio on yksivuotinen rikkakasvi mutta niin, että se itää useimmiten jo syksyllä, minkä jälkeen se talvehtii ja taimettuu vapusta lokakuuhun.
 
Saunakukista on eniten haittaa esimerkiksi timotei- ja kuminapelloilla, koska ne vievät paljon ravinteita ja kasvutilaa sekä vaikeuttavat suuresti sadonkorjuuta, niinpä niitä torjutaan ja kitketään voimakkaasti viljelyksiltä. Viime vuosikymmeninä tästä rikkaruohosta on kuitenkin tullut runsas ja jopa maisemallisesti merkittävä kukkakasvi niin pientareilla kuin teiden varsilla.

On loppu pantu joka päivän päälle.
On sama ilta joka tanssin päällä
ja kohta astut yli pihamaan
ylitse ratamon ja saunakukan
ja kaste itkee kengän kannan alla
ja tarttuu hienoin sormin hunnun reunaan.

Vaan vielä kerran kumarrukset tee
jokaista tuulta, ilmaa, maata kohti
ja ethän kaivon suuta unohda:
On vesi kaivon kannen alla pyhä.
Sen pyhät virrat tuovat joka pihaan.

 Lähteet: Anniina Liimatainen, Maaseudun Tulevaisuus 31.7.2019; Henry Väre, Asterikasvit. Suomen luonto. Kasvit; Kirsi Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen. Kasvikertomuksia; ProAgria; Reija-Tuulia Heinonen ja Sirkka Suomi-Vihonen, Kasvikirja; TransFarm; Viljelijän Avena Berner; Marja-Liisa Vartio, Häät-runosta osa, jossa morsian astelee hääjuhlasta hääaittaan sulhonsa kanssa.


lauantai 24. lokakuuta 2020

Ärviä, ruskoärviä

Mikä ihme tarttui minua jalasta? Säikähdin ja uin nopeasti mökkirantaan. Myöhemmin halusin lähteä paikallistamaan tuon jalkaan tarraajan, ja niinpä soudimme katselemaan tarkemmin veden alla näkyvää kasvillisuutta. Silloin näin ne pitkät varret, jotka olivat takertuneet minuun aamu-uinnilla. Kyseessä on ärviä, joita esiintyy Suomessa esiintyy neljää eri lajia: ruskoärviä, kiehkuraärviä, kalvasärviä ja tähkä-ärviä.


Ärviälajeista ruskoärviä on ylivoimaisesti yleisin. Sekä kiehkura- että kalvasärviää kasvaa niukalti Suomen järvissä ja tähkä-ärviää esiintyy vain Itämeren rannoilla. Hennon ruskoärviän yleisyys johtunee siitä, että se on tyytynyt karumpiin ja avoimempiin rantoihin kuin muut ärviät. Se onkin niukkaravinteisten, ruskeavetisten järvien tyyppikasveja koko maassa. Kasvi suosii enintään metrin syvyistä vettä, mutta saattaa venyttää vartensa pidemmäksikin. Tällaisia kasveja sanotaan uposlehtisiksi.
 

Kasvin kellertävän punaruskea varsi pysyy kokonaan vedessä, vain kukat nousevat vedenpinnan yläpuolelle. Ruskoärviän juuret ovat järven pohjassa, ja valtaosa lehdistä kasvaa upoksissa.  
 
Vedestä nostettaessa lehdet menevät enimmäkseen suppuun sekavaksi vyyhdeksi. Ruskoärviän latinalainen nimi on Myriophyllum alterniflorum, jossa ensimmäinen sana on ärviöiden yhteisnimi, joka tarkoittaa suomeksi kymmentuhatlehtistä tai lehtimäärältään lukematonta. Kasvin kiehkuroina varressa kasvavat lehdet ovat neulasmaisen ohuita ja pariliuskaisia


Ärviä kukkii heinä-elokuussa valkein tai punertavin kukin. Sen latinankielisen nimen loppuosa tarkoittaa kukkien vuorottaisuutta, sillä ylemmät kukat asettuvat kukkavarteensa vuorottain.

Pieni ruskoärviä ei muodosta tiheitä kasvustoja vaan kasvaa harvakseltaan avoimella pohjalla. Se on hyvin herkkä vesien likaantumiselle ja katoaakin vesistön rehevöityessä järvisätkimen ohella vesikasveista ensimmäisenä.

Uposkasvillisuuden esiintyminen on luonnollista ja yleensä ekologisesti terveen järven merkki. Uposkasvit kilpailevat ravinnosta levien kanssa ja tarjoavat leviä kuluttavalle eläinplanktonille hyvän suojapaikan saalistajia vastaan, niinpä rehevöityneissä ja umpeenkasvaneissa kohteissa voikin olla tarve vain paikallisiin kasvien poistoihin.
 
Uposlehtisten kasvien poiston tehosta ja pitkäaikaisista vaikutuksista on toistaiseksi melko vähän tietoa, niinpä Ympäristökeskus varoittaakin, että liiallinen uposkasvillisuuden poisto voi lisätä leväkukintojen riskiä, koska ravinteet päätyvät levien käyttöön. 

Meillä ärviöitä on rannassa niin vähän, ettei niiden poistamiseen ole tarvetta. Jos uposkasveja tuntuu kuitenkin olevan liikaa, ne voi poistaa pieniltä alueilta alkukesällä haravan avulla ja uudestaan loppukesän aikaan. Koska ärviät voivat lisääntyä varren palasista, niitä ei kuitenkaan suositella niitettäväksi.
 
Molemmin puolin pintaa, etenee elämä painollaan
luontoäidin sydän lyö tiuhaan, keskipisteessä taivaan ja maan
Ja niin jylhä on rivistö kuusten, joka rantoja reunustaa
pitää suojassaan aarretta suurta, vettä rantaa rakkaimpaa

Lähteet: Janne Lampolahti, Ärviäiskasvit. Suomen luonto. Kasvit; Jarkko Leka. ProAgria. Maa- ja kotitalousnaiset. Valonia 9.12.2016; Jarmo Ruuhamo. www.kalastusseura.fi; Otavan värikasvio, Björn Ursingin Fältflora, Suomen oloihin sovittanut Ilmari Hiitonen; peda.net. eBiologia7; Suomen ympäristökeskus; Suomen luonto. Blogi: Vuosi luonnossa 10.7.2020; Wikipedia; Maria Paldanius, Loppuosa runosta Kelluvan kehdon lapset. Yle. Runoja järvistä 5.

lauantai 17. lokakuuta 2020

Hauki, peto pienestä asti

Luupää, limatuubi, vihertorpedo. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta hauki onkin suomalaisen urheilukalastajan ykkösvastus. Yleisyytensä vuoksi se on hyvin tunnettu ja monien vanhojen sananlaskujen sekä hurjien kalajuttujen innoittaja.

Suurikokoisimpiin ja pitkäikäisimpiin kaloihimme kuuluva hauki on puhdaslinjainen petokala. Se on jurottava yksineläjä ja ainakin nälkäisenä hyökkäävä saalistaja. Sillä on suuret silmät ja suuri suu, jossa on arviolta 700 erikokoista hammasta. Pää on iso ja yläleuka krokotiilimäisesti litistynyt. Ruumiinmuodoltaan hauki on pitkänomainen, yleisväritykseltään vihreän ja keltaisenkirjava.
 
Hauki elää lähes kaikkialla Euroopassa. Erään tutkimuksen mukaan niitä asustaa noin 80 prosentissa Suomen ja Ruotsin järvistä. Se onkin toiseksi yleisin kala maassamme, ei runsaudeltaan mutta esiintymiseltään. Haukikantamme ovat suhteellisen vakaat erityisesti sisävesissä, vaikka paikoin on havaittu kannan selvästi heikentyneen. Taantumisen syyt ovat monissa tapauksissa epäselviä, mutta todennäköisesti ilmiö johtuu ympäristön muutoksista. Hauki on Ahvenanmaan maakuntakala, ja sen kalastuksella on suuri merkitys Lounais-Suomen saaristoalueella.


Hauki suosii lahtia ja salmia, mutta saattaa elää ja tulla toimeen monenlaisissa ympäristössä. Eniten haukia on tavataan matalissa rantavesissä, joiden tiheän vesikasvillisuuden suojissa on hyvä väijyä saalista. Tyypillisen petokalan tavoin hauki turvautuu mieluiten nopeaan yllätysiskuun sen sijaan, että lähtisi haaskaamaan voimiaan takaa-ajoon. Siitä tulee sanonta "Lähtee kuin hauki kaislikosta".
 
Hauki on harrastuskalastajien runsain saalis kansalliskalamme ahvenen jälkeen, noin 95 % Suomen haukisaaliista onkin heidän pyytämäänsä. Haukea tulee siis paljon, joten on täyttä hulluutta olla sitä käyttämättä, sanoo kokki Harri Syrjänen. Kotimaan järvissä kasvanut hauki onkin hyvänmakuista ja edullista lähiruokaa!

Yleisenä ja ärhäkkänä kalastuskohteena hauki kuuluu Suomessa etenkin vapaa-ajankalastajien yleisimpiin saalislajeihin. Haukea pyydetään tunnetusti lähes kaikilla käytössä olevilla pyydyksillä, mutta saaliista enin osa eli 40 % saadaan verkoilla ja 35 % uistimella joko heittämällä tai vetäen. Seuraavaksi suosituimpina pyydyksinä tulevat katiskat ja rysät, myös syöttikoukkupyyntiä käytetään hauen kalastuksessa.
 
Joskus pilkkijän  mormuskaan voi tarttua tavanomaisten ahvenien lisäksi haukia. Kevätjäät ovat puolestaan varsin otollista aikaa verkkokalastajille, kun hauet ovat suuntaamassa kohti kutupaikkojaan. Haukia voidaan myös pyytää tuulastamalla syksypimeiden aikaan, nykyajankin ihmistä viehättää tuulastuksessa sen alkukantaisuus.

Hauella on aggressiivinen maine, sillä nälkäisenä sen iskurefleksin laukaisee lähes mikä tahansa sopivan kokoinen ja houkuttelevasti liikkuva eläin tai esine, useimmiten kuitenkin kala. Ennen nielaisemista hauki kääntää aina saaliskalan suussaan ja nielee sen pää edellä. Hauella onkin tärkeä tehtävä ekosysteemissämme, koska se pitää muun muassa särkikalakannan kurissa.
 
Suomen kalat -teoksen kirjoittaneen Lauri Kolin mukaan hauki syö vuosittain 100 - 150 kalaa, mutta ei juuri valikoi saalistaan. Alle kymmensenttisenä hauki on planktoninsyöjä, mutta sitten siitä tulee ahnas peto, joka saalistaa sitä suurempia yksilöitä, mitä enemmän sen oma koko suurenee. Sen vatsasta voi löytyä myös koskelon tai muun vesilinnun poikasia, sammakoita, vesimyyriä tai omia lajitovereita. Jopa piisami on joskus päätynyt hauen saaaliiksi. Saatuaan mahansa täyteen hauki lepäilee ennen seuraavaa ateriaa. 
 
Suomalaiset kalannimet ovat yleensä omaperäisiä, mutta niissä on myös lainoja germaaniselta tai balttilaiselta taholta. Sen sijaan hauki on poikkeuksellinen, sillä se on slaavilainen lainasana. Sen lähtökohtana on ollut varhaisempi kielimuoto, josta nykyiset slaavilaiset kielet ovat kehittyneet. Slaavilainen laina on säilynyt myös suomen lähisukukielissä eli Suomenlahden ympärillä puhuttavissa itämerensuomalaisissa kielissä, kuten viron sanassa haug.Venäjäksi hauki on ščúka.

Yleinen, suurikokoinen ja suhteellisen helposti pyydettävissä oleva hauki oli entisaikojen suomalaisille merkittävä ruuan lisä. Kuolemanjärveläinen sanonta ”Hauvin pää ja matteen maksa, ne voille ja vehnäselle vertoi vettäät” kertoo hauen arvostuksesta. 
 
Hauki on ainoa kala, jonka kalevalamittainen syntyhistoria tunnetaan. Runon mukaan hauki on muiden sankarien tapaan laskeutunut maahan taivaasta. Väinämöinen soittaa hauen leukaluusta tehtyä kannelta, ja Ilmarinen vie Pohjolan emännälle voittonsa merkiksi hauen pään. Veenkoiraa on pelätty ja kunnioitettu, siihen on liitetty ahneutta ja kuolemaa, mutta myös runsaasti sato-onnea.

Mytologiassa hauella on ollut ilmeisen tärkeä asema. Uskottiin, että hauki pystyy kulkemaan elävien ja kuolleiden maailman välillä, joka sijaitsi saamelaisuskomusten mukaan saivoissa eli kaksipohjaisissa järvissä. Tarinoissa hauki on jättiläiskala; saattaahan se käydä vedessä jopa ihmisen kimppuun. Petokalan uskottuihin tarunomaisiin kykyihin ja voimiin liittyy kalannimestä johdettu käsivarren koukistajalihaksen nimitys hauis. Murteissa hauiksen toisintoja ovat mm. haukiliha(s), hauisliha, haukisliha(s) ja haukinen.
 

Syyskuisena päivänä olin serkkuni Rennen kanssa uistelemassa pohjoissavolaisella järvellä tai hän uisteli ja minä istuin veneessä katselemassa kalastamista. Aamupäivän aurinko pysytteli pilven takana, niinpä rannan koivujen ja leppien ruska näytti tavanomaista himmeämmältä.
 
Veneilimme ympäri järveä useampaankin kertaan. Sähkömoottori kehräsi kevyesti eikä hiljaisuus rikkoutunut. Lokit ja vesilinnut olivat lähteneet jo muuttomatkalle, vain korppipari raakkui lentäessään lahden yli. Vedettyään riittävästi uistinta serkkupoika ankkuroi veneen ruohikon reunaan, jossa hän heitteli käyttäen erimallisia ja -värisiä vieheitä. Harmittavasti kaikki toimet olivat yhtä tuloksettomia! Kolmen tunnin jälkeen luovutimme, Ahti ei aina anna antejaan.
 

Kahden päivän päästä serkku oli ajellut veneellään ihan samoilla paikoilla ja pysähtynyt puoliväliin lahtea. Hän oli kokeillut ensin uistelua ahvenväritteisellä Rapalalla, mutta vaihtanut sen Karikkoon, jonka rungossa on kolme eriväristä vyöhykettä. Tuohon sateenkaariväritettyyn Karikkoon hauki olikin sitten napannut! Viehelaatikossa Karikko on päällimmäisenä vasemmalta neljännessä lokerossa. Kotipihassa saalis mitattiin: hauella oli painoa 7,6 kg, pituutta 102 ja ympärysmittaa 42 cm.

Vuoden 2020 suurin hauki, painoltaan 16,1 kg, jäi verkkoon Karstulan Lahnajärvessä 16. tammikuuta. Suomen kautta aikojen suurin hauki 18,8 kg pyydettiin puolestaan Iin Oijärvestä verkolla 19.5.2009.
 

Moni tuntee Aaro Hellaakosken voimakkaan runon Hauen laulu. Se on herättänyt monenlaisia tulkintoja ja analyysejä, mutta on säilyttänyt arvoituksellisuutensa. Alla on kuitenkin Lauri Pohjanpään runo Dolce far niente.

Hauki se makasi kaislikossa 

alla sinilaen
hautuvan kuumassa kaislikossa
päivää paistattaen.


Päivä se porotti, laine liplatti
laiskana makasi hauki
niin kuin vanha, uponnut ruuhi…
toinen silmä auki.


Tuolla ois punaista ahvenvatsaa,
särkeä, salakanpoikaa,
mutta en viitsi evää kääntää…
ystävät, hyvästi voikaa!


Ystäväkullat, rakastan teitä
saatte jos huovata, soutaa
tänään tämän ihanan ilman tähden.
Voi tätä päivää ja poutaa!


Särjet ne katseli tyhmin silmin.
Laiskana keinui hauki
suloisen kuumassa ruohon rinnassa,
toinen silmä vain auki.


Lähteet: Erkki Halme, Markku Varjo toimittaneet suomeksi, Pohjolan kalat värikuvina; Fishing in Finland; larri Syrjänen; Heikki Laitinen, Kantele 4/2008; Jari Raitaniemi, Kalojen maailma. Suomen luonto; Jouni Tammi, Luukalat, haukikalat. Suomen luonto; Juho Rahkonen, Apu-lehti; Jukka Ammondt, Ruusu-Risti ry; Kalevalan kulttuurihistoria, kaku. kalevalaseura; Kalastus.com; Klaas Ruppel, Kotimaisten kielten keskus; Laura Matilainen, mtv uutiset 28.3.2015; Lauri Koli, Suomen kalat; Lauri Koli, Suomen kalat; Luke Luonnonvarakeskus; LuontoPortti; Pirjo Koskinen, YIe Luonto 8.7.2091; Risto Pyykkö, Lapin Kansa 24.3.2020; SKES Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura ry; Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Keskusjärjestö. Vapaa-ajan Kalastaja; Vihtori Koskinen, Yle Uutiset 26.9.2014; Wikikko, kalalajit; Wikipedia; WWF. Kalalajit. Hauki; parkkinen.org; Lauri Pohjanpää Dolce far niente. Ylimmän kuvan hauki (6,5 kg 10 cm) oli tarttunut Arto ja Yrjö Lankisen verkkoon Ruokolahdella keväällä 2015.