Lehtokotilo on täysikokoisena iso kotilo, jonka kuori on 15 - 25 mm, kuoren väri voi vaihdella suuresti jopa saman puutarhan eri yksilöillä. Useimpien kotiloiden kuori on kierteinen kammio, johon ne voivat tarvittaessa vetäytyä suojaan. Kalkista rakentuva kova kuori on auttanut kotiloita levittäytymään lähes kaikkialle maailmaan ja hyvin erilaisiin ympäristöihin.
Jos kotiloa häiritsee, se vetää päänsä ja tuntosarvensa piiloon kuoreen, mutta eipä aikaakaan, kun sarvet taas työntyvät esiin. Lehtokotilolla on voimakas tukijalka sekä hyvin kehittyneet silmät ja tuntosarvet.
Otus liikkuu eteenpäin aaltomaisten lihassupistusten voimin. Sen anturassa olevat rauhaset erittävät limaa, joka pienentää kitkaa ja suojaa kotiloa kuivumiselta sekä kolhiintumiselta.
Lima toimii tienviittana, jonka avulla kotilo löytää takaisin lähtöpaikkaansa. Limalla voidaan myös jättää hajuviestejä lajikumppaneille sekä muille kotilolajeille.
Lehtokotilo on kaksineuvoinen, eikä se siten tarvitse edes kumppania tuottaakseen munia. Jokainen keväällä tuhottu lehtokotilo tarkoittaa 100 – 200 lehtokotiloa vähemmän syksyllä!
Kevään ensikukat ja lehtokotilot heräilevät yhtä aikaa, kotilot alkavatkin laiduntaa heti maan lämmettyä ja ensimmäisten vihreiden noustua maasta.
Aikaisemmin vain eteläisemmässä Suomessa viihtyneen lehtokotilon levinneisyyden raja kulkee noin Kokkola - Kajaani-linjalla; niitä ei ollut ainakaan vielä tänä kesänä meidän vapaa-ajan talossa Savossa. Havaintoja on tehty myös Oulun ympäristöstä, Torniosta ja Rovaniemeltä. Sen sijaan Etelä-Karjalassa sijaitsevassa pihassamme niitä on riesaksi asti, samoin lähistöllä teiden varret, metsäpolut ja joutomaat ovat täynnä lehtokotiloita.
Lehtokotilo viihtyy lehtomaisissa ympäristöissä, jossa on runsas kasvillisuus. Se suosii ravinteikkaita kasveja, sillä kasvien korkea typpi- ja kalsiumpitoisuus edesauttavat kuoren kasvamisessa ja nopeassa lisääntymisessä. Kotiloille kelpaavat etenkin nokkoset, nauhukset, kuunliljat ja monet vihannekset.
Lehtokotilot kiipeilevät mielellään vadelmien ja horsmien sekä muiden kookkaiden kasvien lehdillä. Puutarhassa lehtokotilot saavat aikaan melkoista tuhoa massaesiintymisellään. Jos olosuhteet ovat hyvät, voi sata aikuista lehtikotiloa ahmia kuukaudessa kaksi kiloa vihreää kasviainesta.
Puutarhassa lehtokotilot syövät vähintään kasvien lehdet täyteen reikiä, mutta pahimmillaan ne järsivät kasvin niin, että siitä jää jäljelle vain lehtien repaleita, ne eivät kuitenkaan vahingoita kasvin juurakkoa.
Puutarhojen kasvillisuus ja maaperä ovat luoneet suotuisat olosuhteet lehtokotiloille. Kotilot viihtyvät maassa, jossa on paljon kalkkia, siksi kaupallisten multaseosten melko vähäinen happamuus suosii niitä. Myös vähentyneet happamat sateet vaikuttavat maaperän PH-arvoon. Kotipuutarhassa tilanne voi olla sellainen, etteivät puutarhan luontaiset viholliset pysty pitämään kotiloiden määrää hallinnassa.
Pihalla voi kuitenkin tehdä paljon pitääkseen kannan kurissa. Kalkin käytön vähentämisen lisäksi kannattaa vähentää kuorikkeiden ja muiden katteiden käyttöä.
Ne kasvit, jotka ovat vaarassa joutua kotiloiden ruuaksi, voi suojata rautafosfaattirakeilla. Rakeet on hyväksytty myös luonnonmukaisessa viljelyssä käytettäviksi.
Kotilot viihtyvät kosteissa, varjoisissa ja melko lämpimissä paikoissa, joissa niiden on helppo liikkua ja lisääntyä. Lehtokotiloita voi karkottaa tekemällä olosuhteet niille epäsopiviksi tai houkuttelemalla niitä puutarhan ulkopuolelle paremmilla olosuhteilla.
Kuivuus on
kotiloiden pahin vihollinen, sen sijaan ne selviävät Suomen talvesta
hyvin eivätkä talven olosuhteet vaikuta niiden määrään.
Oluella tai muulla makealla nesteellä lehtokotiloita voi houkutella ämpäriin, josta ne eivät pääse pois. Pyydykset on syytä tyhjentää päivittäin ja sitten tuhota kotilot esimerkiksi litistämällä tai kaatamalla niiden päälle vähintään 60-asteista kuumaa vettä tai pienen määrän etikkaa.
