Ziziphus-lootusta pidetään usein kreikkalaisen mytologian lootuspuuna. Siihen uskotaan viitattavan Odysseiassa, ja lootussyöjät käyttivät sitä huumausaineena rauhanomaisen apatian aikaansaamiseksi.
Tarinan mukaan Romulus istutti Pyhän lootuspuun lähelle Vulcanuksen temppeliä Roomassa. Puun sanotaan olleen edelleen pystyssä noin 700 vuotta myöhemmin, Plinius vanhemman aikana (23 – 79 jaa).
Tarinan mukaan Romulus istutti Pyhän lootuspuun lähelle Vulcanuksen temppeliä Roomassa. Puun sanotaan olleen edelleen pystyssä noin 700 vuotta myöhemmin, Plinius vanhemman aikana (23 – 79 jaa).
1800-luvun englantilainen tutkimusmatkailija Richard Burton teki matkan Mekkaan ja Medinaan. Tuolla matkalla hän kertoi nähneensä muinaisen sidr-puun moskeijassa, jossa on profeetta Muhammedin hauta Medinassa. Se oli puutarhassa, joka oli omistettu profeetan tyttärelle Fatimalle. Puun hedelmät myytiin pyhiinvaeltajille ja sen lehtiä käytettiin ruumiiden pesemiseen.
Ziziphus lotus on pieni tyrniheimoon kuuluva lehtipuu, joka on kotoisin Välimeren alueelta. Se on yksi monista lajeista, joita kutsutaan jujubeksi.
Puun korkeus on kahdesta viiteen metriä. Noin viisisenttiset lehdet ovat ikivihreitä tai kesävihantia. Vuorottaiset lehdet ovat selvästi kourasuonisia, joskus sulkasuonisia.
Jujubien kukat sijaitsevat lehtihangoista kasvavissa, sateenvarjomaisissa tertuissa, joskus myös verson kärkiin tai lehtihankoihin ilmestyvissä kukinnoissa
Syötävä hedelmä on pallomainen, tummankeltainen luumarja. Sitä syödään tuoreena ja kuivattuna sekä käytetään luonnonlääketieteessä.
Esittelemäni puu ei kuitenkaan ollut omenapuu, kuten alla olevassa runossa. Huomasin vehreän, vieraan näköisen puun kypsymässä olevine hedelmineen erään omakotitalon pihassa kadun reunassa. En nähnyt Kreikan-matkalla Ziziphus-lootuksen kukkavaihetta, se oli ollut jo alkukesällä. En tiennyt puun nimeä valokuvatessani sitä, vaan vasta myöhempi selvittelytyö antoi vastauksen.
Kun puuta vähän ravistaa,
omenat maahan tipahtaa.
Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi,
kuusi, seitsemän, kahdeksan,
yhdeksän, kymmenen.
Värssyjä
omenat maahan tipahtaa.
Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi,
kuusi, seitsemän, kahdeksan,
yhdeksän, kymmenen.
Värssyjä
Lähteet: Kintai 22.12.2023; PubMet 6.7.2022; Wikipedia; Värssyjä. Hedelmät, vihannekset ja marjat.varssyja.wordpress.com.


An interesting dissertation on a tree I was not familiar with, Sirpa. I am glad you shared this with us. All the best for the NewYear. May it bring joy and good health. David
VastaaPoistaKiitos David. Sinulle ja teille samoin hyvää vuotta 2026! Kiitän myös blogiystävyydestä - se jatkukoon ensi vuonnakin :)
VastaaPoistaOlet jälleen löytänyt uuden kasvin, puun. Minulla ei ollut mitään tietoa ennestään tästä puusta.
VastaaPoistaToivotan hyviä asioita vuodelle 2026 !
Kiitos aimarii. Eipä ollut minullakaan ;) Puu osui näkymään eteeni lenkillä jostain pihasta. Jälkeenpäin selvitin, mikä se on ja aloin tutustua puuhun. Minusta se on mielenkiintoinen.
PoistaKiitos, myös sinulle hyvää tulevaa vuotta!
Fascinating information and lovely photos.
VastaaPoistaThank you Linda :).
Poista