Kurjenmiekka eli keltakurjenmiekka on peräisin Saudi-Arabian ja Jemenin alueelta, mutta on levinnyt Välimeren maihin Eurooppaan, Balkanin niemimaalle ja Marokkoon.
Suomessa keltakurjenmiekka kasvaa yleisenä Pohjois-Hämeen ja Savon eteläosiin saakka, mutta sitä esiintyy vielä Pohjois-Pohjanmaalle asti. Lisäksi tämä Kymenlaakson maakuntakukaksi valittu lilja on saanut paljon uusia kasvupaikkoja suomalaisten loma-asumusten rantamilta, joille lajia on innokkaasti siirretty luontaisilta kasvupaikoiltaan.
Pohjois-Savossa lapsuuteni maisemissa en muista kurjenmiekkaa nähneeni, mutta nykyisellä kotiseudullani Etelä-Karjalassa se kasvaa melko runsaana Saimaan rannoilla.
Kurjenmiekka on rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa. Se kukkii kesä—heinäkuussa. Luonteenomaisimpia kasvupaikkoja ovat ravinteikkaat lieju- ja mutarannat vesirajasta tervalepikoiden märille kasvupaikoille. Kasvi ei viihdy virtaavassa eikä syvässä vedessä.
Ehkäpä juuri kurjenmiekka on ollut pohjana heraldiselle liljalle, jonka frankkien kuningas Klodovik otti käyttöön 5. vuosisadalla. Myöhemmin sama tunnus on ollut muun muassa Ranskan kuningashuoneen ja saraseeneja vastaan taistelleiden ristiretkeläisten käytössä. Nykyisin tunnetuin muunnos lienee kansainvälisen partioliikkeen partiolilja.
Keltakurjenmiekan kansanomaisia nimiä ovat muun muassa kurjenmiekka, kurjenlilja, keltainen kurjenmiekka ja kurjenkieli sekä keltalupiini.
Ravinteisilla paikoilla lehdet ja kukkaversot varttuvat lähes kaksimetrisiksi, mutta karummilla paikoilla niiden pituus jää puoleen metriin.
Kurjenmiekka on hyödyllinen kasvi, sillä lajin tiiviit rannanmyötäiset kasvustot pidättävät maalta pintavalumien mukana kulkevia ravinteita ja peltojen torjunta-aineita. Kurjenmiekka on itse hyötynyt suuresti maa- ja metsätalouden lannoituskuormituksen sekä jätevesien kiihdyttämästä vesistöjen rehevöitymisestä.
Keltakurjenmiekka on ilmaversoinen, upea, keltakukkainen kasvi, jonka lehdet muistuttavat miekan lapoja. Kurjenmiekka on yksi suurikukkaisimmista kasveistamme, sillä se muodostuu kuudesta kehälehdestä. Niin suuri kukka alkaa olla pölytyksen kannalta jo tuhlausta, ja niinpä kurjenmiekan kukka toimii kuin kolme erillistä kukkaa.
Pölyttävän kimalaisen on käytävä kussakin osakukassa erikseen, ja silloin voi tietysti tapahtua itsepölytys edellisen osakukan siitepölyllä. Suuri alas kaartunut kehälehti on kimalaisen astinlautana kukkaan. Sen keskellä olevat selvät merkit, mesiviitat, ohjaavat pölyttäjän oikeaan suuntaan. Saman kukan kimpussa saattaa ahkeroida yhtä aikaa kolme pölyttäjää.
Tätä rantaliljaa kannattaa käydä katsomassa vielä kukinnan jälkeenkin, sillä syyskesällä kypsyvät omalaatuisen näköiset pullean pitkulaiset kotahedelmät. Hedelmät kelluvat hyvin, sillä kovan kuoren alla on ilmaa sisältävä hohkakerros. Siemenet leviävät vesivirtausten mukana ja tulvavesien myötä päätyvät rannan yläosaankin ja itävät seuraavana kesänä. Siementen lisäksi kasvi lisääntyy myös juurakosta irronneiden kappaleiden avulla.
Kurjenmiekka on myrkyllinen. Kasvin mehu on karvasta ja ärsyttää limakalvoja. Karjalle mehevä kurjenmiekka ei kelpaa, sillä sen karvaalta maistuvat maanpäälliset osat sisältävät limakalvoja ärsyttäviä aineita jo pieninä annoksina.
Keltakurjenmiekka soveltuu kasvivärjäykseen ja siitä saa useita erilaisia värejä: kukista on valmistettu viinietikan kanssa keltaista väriä sekä lehdistä kirkkaanvihreää ja tummanviolettia. Juurista saa harmaan ja tumman eri sävyjä ja jopa mustaa, niitä on käytetty myös musteen valmistamiseen.
Kurjenmiekan kukista vanha kansa valmisti viinietikan avulla keltaista väriainetta, jolla värjättiin muun muassa pellavaa, paperia ja nahkaa. Kasvin lehdistä on valmistettu Rautavihtrillin kanssa keittämällä kirjoitusmustetta sekä mustaa väriä villalangoille. Dictionarium Polygraphicum -kirjassa (1735) on useita ohjeita kurjenmiekkavihreiden tekemiseen.
Ainslien (1828) mukaan kurjenmiekan juuri on suosittu lääkeaine arabialaisten ja persialaisten keskuudessa. Euroopassa sitä on käytetty ulostuslääkkeenä.
Kasvin juurakko tunnetaankin rohdoksena, jolla on raparperin kanssa sekoitettuna hoidettu muun muassa ummetusta ja hammassärkyä. Elias Lönnrotin mukaan kurjenmiekka on ”vähemmänki nautittuna” ulostavaa, joten ihmisravinnoksi lajia ei ole käytetty monen muun rantakasvin tapaan pahimpina pula-aikoinakaan. Sen sijaan maanalaiset juurakot maistuvat luonnonvaraisista eläimistä ainakin piisameille.
Elias Lönnrotin vuonna 1860 ilmestyneen Suomen Kasvion mukaan kurjenmiekka on ”hyödyttävä vilustusyskässä”, jonka vaivatessa ”tuoretta juurta leikellään ja pannaan viiniin tai hyvään olueen ja nautitaan siitä sekoa 1–2 ruokalusikallista tarpeen mukaan.”
Ikivanhan egyptiläisen yrttikirjan mukaan kurjenmiekan kypsiä siemeniä voi hyvin puhdistettuina ja jauhettuina käyttää kahvinkorvikkeena.
Kansainvälinen kukkien elekieleen on kotiutunut värikylläinen tulkinta, jonka mukaan kurjenmiekka kuvaa uskollisuutta ja erityisesti keltakukkainen iiris on välittänyt voimakkaita kiihkon ja intohimon tuntoja.
Keltainen kurjenmiekka siis Iris.
Kymenlaaksossa loistakoon!
Sinä, maakuntakukka, niin kaunis.
Olemuksestas' iloittakoon!
Kymenmaan ihmisiä se aina palvelkoot!
Talojen edustoja koristakoot!
Kolm'lukuiset kukanosat meill' kertois'.
Kuink' ihmeinen Luoja Sä oot!
Olli Alaranta
Lähteet: Finto/YSO, Yleinen suomalainen ontologia; Coloria.net; Kai Aulio, Tiedebasaari 5.6.2012; LuontoPortti; Maatiainen; Reija-Tuulia Heimonen ja Sirkka Suomi-Vihonen, Kasvikirja; Seppo Vuokko, Kurjenmiekka, Suomen luonto, Kasvit; Olli Alaranta, Keltainen kurjenmiekka eli Iris, 2. säkeistö.
Sirpa, your photos are absolutely stunning.
VastaaPoistaIt is without doubt very beautiful, Sirpa. Has its spread into Finland been natural or as a result of deliberate introduction? Your climate seems very different from the regions where the plant originated. Have a great weekend. David
VastaaPoista