lauantai 30. tammikuuta 2021

BirdLifen Pihabongaus 30. - 31.1.

Tervetuloa bongailemaan pihan lintuja! Tähän hauskaan ja helppoon puuhaan tarvitset vain yhden tunnin. Tarkkailet siis tuon ajan lintuja omassa pihassa tai jossain muussa sopivassa paikassa joko lauantaina 30.1. tai sunnuntaina 31.1. Tämän jälkeen lähetät kirjaamasi lintuhavainnot BirdLife Suomelle verkkolomakkeella tai postikortilla. Tarkemmat osallistumisohjeet näe täältä.
 
Tiesitkö, että Pihabongaus on vakiinnuttanut asemansa Suomen suurimpana luontotapahtumana? Tammikuussa 2020 Pihabongaukseen osallistui yli 21 000 tarkkailijaa lähes 14 000 havainnointipaikassa, minäkin omalla kotipihallani. Osallistujia oli yhtä vaille kaikista Manner-Suomen kunnista. Entiset tutut lajit tali- ja sinitiainen nähtiin liki kaikissa pihoissa, meillä oli lisäksi mustarastas, pikkuvarpusia ja keltasirkkuja. Vuosien varrella pihabongauksessa onkin kertynyt havaintoja yli 7,5 miljoonasta linnusta.

Viikonlopuksi ennustetut pikkupakkaset ovat oiva sää pihabongaukselle. Lauhalla säällä tiaiset ja muut linnut saavat ravintoa puiden oksilta ja rungoista, mutta pakkasella ne tulevat herkemmin ruokintapaikoille.
 
Sinun ei tarvitse olla lintuharrastaja, että voisit osallistua Pihabongaukseen. Yksikin lintuhavainto on tärkeä, sillä BirdLife kerää tämän laskennan avulla tietoa talvisen linnustomme muutoksista. Toisena tavoitteena on innostaa meitä tarkkailemaan talvilintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta.

Haluaisitko kokeilla myös leikkimielistä talvilintuvisaa?

Sinä et muista, olit kaksivuotias
kun sovittiin että kutsut linnut,
kaikki, kesämökille,
sinä et muista, sinä hypit innosta,
siitä on kuusi vuotta,
nyt ne ovat tulleet
lumisen pihaan, lintukotosi lyhteille,
punatulkut, viherpeipot, sini- ja talitiainen,
vihertikkakin ja varikset ja pöllö,
sinä et muista,
minä muistan, minä olen sinun muistisi.

Lähteet: BirdLife Suomi; BirdLife. Tiira; Mirkka Rekola, Virran molemmin puolin -runokokoelma. Kuutamourakka.

lauantai 23. tammikuuta 2021

Lumihiutaleet leijailevat yksilöllisesti

Tiedätkö, miten lumihiutale syntyy? Lumen syntyminen lähtee liikkeelle pilvien yläosasta, kun vesihöyry alkaa tiivistyä pisaroiksi tai muuttua jääkiteiksi pilvessä vallitsevan lämpötilan mukaan. Kun kiteet tulevat tarpeeksi isoiksi, ne putoavat alempiin ilmakerroksiin, missä on lämpimämpää ja kosteampaa. Matkalla ne tarttuvat toisiinsa ja kasvavat, niinpä kiteistä muodostuu lumihiutaleita. Määritelmän mukaan lumihiutale on siis jääkiteistä muodostunut lumikide tai yhteen tarttuneiden lumikiteiden rypäs. Yhdessä lumihiutaleessa voi olla jopa sata kidettä ja hiutaleen läpimittakin 2,5 senttiä, tosin niin suuret hiutaleet ovat varsin harvinaisia.
 
Entä oletko tarkastellut lumihiutaletta läheltä? Lumikiteiden ja -hiutaleiden erilaisia muotoja on kiinnostavaa tutkia. Musta paperi tai pieni kartongin pala on hyvä apuväline hiutaleiden metsästyksessä, sillä paperilla hiutaleet eivät sula kovin nopeasti ja niitä ehtii tutkia.
 
Kiteet ovat symmetrisiä, mutta niiden muodot vaihtelevat, eikä kahta täsmälleen samanlaista lumikidettä ole olemassakaan. Yhdestä jääkiteestä muodostuneessa hiutaleessa on aina kuusi kulmaa tai sakaraa. Hiutaleet on jaoteltu noin kymmeneen perustyyppiin, joiden muodot määräytyvät ilman lämpötilan, kosteuden ja syntypaikan mukaan.
 
Satavan lumen ehkä tavallisin kidemuoto on kuusisakarainen tähti. Nämä yleisimmät ja kauneimmat tähtikiteet syntyvät silloin, kun ilma on kosteaa ja pakkasta kymmenestä kahteenkymmeneen asteeseen. Leudommalla säällä syntyy tavallisesti kiekkomaisia levykiteitä ja kovemmilla pakkasilla puolestaan jämäköitä pylväskiteitä. Lumi sataa maahan ympäri maapalloa samanlaisena, mutta se muovautuu erilaiseksi maaston ja sääolojen vaikutuksesta.
 
Lumituiskussa hiutaleet tanssahtelevat maata kohti hitaammin kuin vesisade, koska ilmanvastus jarruttaa kidemuotoja tehokkaammin kuin pallomaisia pisaroita. Hiutaleet ovat muodoltaan ja kooltaan niin yksilöllisiä, että kukin putoaa omaan tahtiinsa.
 
Yksittäisten lumihiutaleiden putoamisnopeutta mitattiin Kiirunassa viitenä talvena. Ruotsalaistutkijoiden tulosten mukaan 15 hiutaletyypistä lumirakeet tipahtelivat nopeimmin eli vajaat 60 senttiä sekunnissa, tähdet putosivat keskimäärin 40 senttiä sekunnissa ja hitaimmin kohti maanpintaa laskeutuivat neulasmaiset hiutaleet runsaat 30 senttiä sekunnissa. Vaihtelu oli kuitenkin suurta, sillä eri tyyppien hitaimmat yksilöt vajosivat sekunnissa kymmenisen senttiä ja nopeimmat metrin tai puolitoista. Tutkimustulosten arvellaan auttavan pilvien ja sateiden ennustamista tulevaisuudessa. Tiede-lehden 1/2021 mukaan tuo tutkimus odottaa julkaisemista Atmospheric Chemistry and Physics -lehdessä.
 
Lumihiutaleiden tossut
kulkevat ympärilläni ja talitiaiset,
pihlajassa pikkukorujen kilinää.

Lähde: Joanna Rinne. Foreca. Sään takaa -blogi 24.1.2016; Petri Riikonen, Tiede. Luonto. Ilmatiede 1/2021; Sanna Koskinen, Erkki Makkonen ja Kirsi Verkka, Talventaikaa. Talvinen luonto elämysten, tutkimisen ja leikkien aarreaittana; Tieteen Kuvalehti. Luonto. Sää; Tiina Jensen, Yle. Luonto 24.1.2016; Wikipedia; Leif Färding, Olen onnenpoika. Kotkan runoklubit. Yksittäisen lumihiutaleen kuvaaja on Aaron Burden.

PS Ensi viikonloppuna bongaillaan taas lintuja, kun Suomen suurin lintutapahtuma järjestetään 30. - 31.1. Tulevan lauantain postauksessa esittelen tapahtuman.

lauantai 16. tammikuuta 2021

Lintu, jonka nimessä on kolme A-kirjainta

Naakkoja näin elämäni ensimmäisen kerran 1980-luvulla Kauhajoella. Ihmettelin lintuja suuresti, sillä olin luullut naakkoja linnojen ja kirkontornien asukkaiksi, en laajoilla aukeilla eläjiksi. Naakat ovat kuitenkin oleellinen osa keskiaikaisten kirkkorakennusten historiaa, esimerkiksi Sastamalan ja Pälkäneen vanhat kivikirkot ovat tunnettuja pesäpaikkoja Pirkanmaalla. Naakan mieltyminen jylhiin rakennuksiin johtunee siitä, että ne muistuttavat lajin alkuperäisiä luonnonpesäpaikkoja eli kallioseinämiä. Arvokkaan asuinpaikan mukaan naakka on saanut kutsumanimikseen mm. muuripääsky, kirkhakkinen, kirkkoherra ja kirkonnaakka.

Lajin kiintymys kirkkoihin on synnyttänyt monia uskomuksia, joiden mukaan naakkaa on pidetty pyhänä lintuna, mutta myös kuoleman ennustajana. Lounais-Suomessa naakkojen uskottiin olevan kuolleiden pappien sieluja, minkä vuoksi lintujen sallittiin mennä kirkon ullakolle. Paikoin räystäslautoihin jopa veistettiin lentoaukkoja, joista linnut pääsivät sisään pesimään. Vanhojen sanontojen mukaan ”Kirkon räystäitten alla oleskeli mustia lintuja, luultavasti naakkoja, jotka pitivät kovaa kirkunaa. Sanottiin että ne ovat syntisten sydämiä.” (Keuruu 1938) ”Kun kirkon naakka naaksutteli ja lenteli, tuli kuoleman sanomia siitä kylästä, mistä päin naakka lensi.” (Koivisto 1935)

Naakka on pienehkö varislintu, jolla on vaalea niska, mutta väritys on muuten tummanharmaa. Naakan silmät ovat huomiota herättävän vaaleat. Vanhalla linnulla silmän värikalvo on melkein valkoinen, mutta nuorilla kauniin harmaansininen. Naakka on Varsinais-Suomen maakuntalintu ja Muhoksen kunnan nimikkolintu. Myös Sauvon vaakunassa esiintyy naakka.
 
Kiireetön naakka liikkuu kävellen, mutta kiiruhtaessaan se hyppii eteenpäin. Naakat ovat taitavia lentäjiä ja kaartelevat mielellään, monesti niitä näkee sekaparvissa harakoiden ja varisten kanssa. Naakka ääntelee usein lentäessään, silloin sen tunnistaa läjähtävästä nenäsointisesta kja-äänestä, joka moninkertaistuu, kun liikkeellä on koko parvi. Suomessa, kuten monissa muissa kielissä lajin nimi on johdettu nenäsointisesta kja-kja-äänestä. Ruotsiksi naakka on kaja, hollanniksi kauw, norjaksi kaie, ja tutun kajatuksen voi kuulla englanninkielisessä jackdaw-nimessäkin. Kirjallisuuden tunnetuin naakka lienee Franz Kafka, jonka sukunimi on peräisin tsekin naakkaa tarkoittavasta kavka-sanasta.
 
Seurallisena lintuna tunnetun naakan parisuhde on elinikäinen. Puolisoiden näkee liikkuvan paljon yhdessä pesimäajan ulkopuolellakin, ne myös puolustautuvat yhdessä lajikumppaneitaan vastaan. On tutkittu, että naakkojen pari- ja parvikäyttäytymistä säätelee tarkka arvojärjestys: hierarkiassa korkeimmalla olevat linnut saavat valita parhaat ruokapaikat, ne myös yöpyvät parven keskiosissa hyvässä suojassa petolinnuilta. Naakat tuntevat toisensa ja tietävät kunkin linnun arvoaseman, siksi yhteenottoja syntyy harvoin.

Naakkaparvien jäsenmäärä vaihtelee, mutta yleensä niihin kuuluu 5 - 20 paria. Yli 50 parin parvet ovat harvinaisia, mutta niitäkin tavataan satunnaisesti. Suuria parvia esiintyy lähinnä maaaseudulla. Parvi auttaa lintuja saamaan suojaa vihollisia, kuten huuhkajaa, kanahaukkaa, lehtopöllöä, varpushaukkaa ja viirupöllöä vastaan. Kaupunkiympäristössä naakoilla on useimmiten uhkana vain kanahaukka.

Naakkojen yhtenäinen levinneisyysalue ulottuu Etelä-Karjalasta Keski-Suomen eteläosiin ja Pohjois-Pohjanmaalle, mutta niitä tavataan paikoin Etelä-Lappia myöten. Tavallisin naakka on asutuskeskuksissa, joissa se pesii muun muassa rakennusten ullakoilla, piipuissa ja ilmastointihormeissa tai muissa niille sopivissa onkaloissa. Tuttavaperheessä naakkapari teki pesän talon seinän koloon ja kasvatti siellä poikaset maailmalle. 

Osa naakoista muuttaa talveksi Baltian maihin ja Keski-Eurooppaan, mutta osa jää talvehtimaan Etelä-Suomeen. Viime vuosikymmeninä Suomeen jääneiden lintujen määrä on kasvanut, sillä ne hyötyvät leudoista ja lumettomista talvista. Talvehtivia naakkoja pelmahtaa joskus pieninä parvina meidänkin pihan ruokintapaikalle syömään lintujen eväitä. 

Naakoista on mainintoja jo 1600-luvulta, jolloin kirkhakkisten häätäminen oli jopa polttaa vuonna 1628 Naantalin luostarikirkon. Vuonna 1741 laji päätyi lakitekstiin, jolloin se luokiteltiin vahingolliseksi eläimeksi ja siitä maksettiin tapporahaa. Ilmeisesti naakkoihin ei siis ole suhtauduttu myönteisesti vanhoina aikoinakaan. Vuonna 1923 naakka kuitenkin siirrettiin metsästyslain alaisuudesta luonnonsuojelulain alle, jonka nojalla se rauhoitettiin.

Suomen naakkakanta on nelinkertaistunut 1980-luvulta. Niinpä naakka ja ihminen ovat entistä useammin nokat vastakkain paitsi maaseudulla myös kaupunkiympäristössä. Maaseudulla suuret parvet aiheuttavat taloudellisia tappioita syömällä viljasadon pelloilta ja repimällä rehupaaleja sekä sotkemalla paikkoja. Nämä vahingot painottuvat Lounais-Suomeen. Asutuskeskuksissa ihmisiä puolestaan häiritsee naakkojen meluaminen yöpymispaikoilla ja ympäristön likaantuminen ulosteista. Valtioneuvosto muutti metsästyslakia ja purki naakan rauhoituksen 1.8.2018, minä vuoksi sitä nykyisin saa metsästää pesimäajan ulkopuolella.

Suuren naakkaparven iltalento on huomiota herättävä tapahtuma, sillä linnut ääntelevät suureen ääneen pyyhältäessään kaupungin yllä etsimässä yöpymispaikkaa metsiköstä tai hautausmaalta. Vielä puiden oksilla linnut ikään kuin rupattelevat päivän tapahtumista, kunnes rauhoittuvat nukkumaan. Yöpymiskeskukset toimivat myös tietolähteinä, jolloin hyvän ruokapaikan löytäneet ohjeistavat heikommin menestyneitä. Aamulla naakat hajaantuvat toreille, tienvarsille ja pelloille etsimään ruokaa, ja monesti parvi voi lentää jopa kymmeniä kilometrejä hyväksi havaittuun kohteeseen.

Tehoton biojätteen lajittelu kodeissa takaa lokki- ja varislinnuille loputtomasti ruokaa. Suurten taajamien kaatopaikoilla kokoontuukin joka päivä valtavia parvia, joissa on myös naakkoja. Naakat ruokailevat mielellään myös torilla, sen huomasin viime kesänä lihapiirakkaa syödessäni. Onneksi ne eivät kuitenkaan ole yhtä aggressiivisia kuin lokit. Naakat ovat oppineet myös tutkimaan avonaiset roskakorit, joihin ainakin julkisilla paikoilla on nykyisin laitettu suojaverkkoja. 

Varsinkin naakan, variksen sekä muutaman muun lintulajin poikaset ja nuoret yksilöt oppivat ratkaisevia taitoja vaikkapa ruuan etsinässä tai pedoilta suojautumisessa emoiltaan ja muilta aikuisilta. Yhteisöllinen oppiminen on erinomainen keino sopeutua paikallisiin oloihin, mutta se onnistuu vain joustavimmilta ja oppimiskykyisimmiltä lajeilta. Sosiaalisesti opitun käyttäytymisen kulkeutumisesta sukupolvelta toiselle on monta tunnettua esimerkkiä. Konrad Lorenz sai Nobelin palkinnon vuonna 1973 muun muassa eläinten sosiaalista käyttäytymistä koskevista tutkimuksistaan. Naakoista hän kiinnostui jo 1930-luvun lopulla ja kertoo havainnoistaan teoksessa Eläimet kertovat.
 
Naakat ovat oppivaisia ja kekseliäitä. Ne osaavat laskea ainakin viiteen, mikä on yleisesti lintukuvaajien tiedossa. Jos nimittäin piilokojuun menee viisi ihmistä ja vain neljä tulee ulos, naakka ei tule lähistölle. Helsingin rautatieasemalla naakat tietävät odottaa kaukojunien saapumista asemalle. Junan tultua parvi lennähtää sen keulalle napsimaan siihen tarttuneet hyönteiset parempiin suihin, mutta paikallisjunista ne eivät välitä.

Naakan huikeaa päättelykykyä on tutkittu laboratorio-olosuhteissa ainakin Cambridgen ja Queen Mayn yliopistoissa. Tutkijoiden tekemissä kokeissa naakkojen todettiin esimerkiksi oppivan kaivamaan kapeasta putkesta ruokaa koukkupäisellä tikulla, ja ne jopa hoksasivat taivuttaa suoran tikun koukuksi saadakseen paremmin ravintoa.

Vaan mustain naakkain parvi
hihkui ja vaakkui vain.
Ja annas olla, aamu
kun koitti sunnuntain,
kun tornissa juhlallisesti
kelloja kläpättiin
ja lukkari rovastin myötä
vaelsi temppeliin,
se mustain naakkain parvi
kuten arvata saattaakin
kuin raekuuro sinkos
yli korkean tapulin.

Lähteet: BirdLife; Geocaching. Metsoreitti – Naakka; Eero Ojanen & Daga Ulv, Suomen myyttiset linnut; Hanna Lumme, Yle. Kotimaan uutiset 26.4.2015; Hannu Jännes, Suomen luonto. Linnut; Jouni Koutonen, Yle. Linnut 10.4.2018; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Krista Kierikka, Kymen Sanomat 24.3.2020; Kiti Müller. Tiede. Tiedekokki 19.1.2015; Lasse J. Laine, Suomen luonto; Lassi Lähteenmäki, Nautalehti Faba 1.10.2020; Laura Haavisto, Alueviesti. Luonto, poimintoja 28.7.2020; LuontoPortti; Maija Karala, Uudenkaupungin Sanomat 5.4.2018; Mari Pohja-Mykrä (toim.), Koskinen Salla, Mykrä Sakari, Nieminen Timo, Sillanpää Hannu, Naakka ja ihminen. Naakkojen aiheuttamien haittojen hallinta; Matias Helinko, Seinäjoen Sanomat. Paikalliset 1812.2015; Olga Pihlman, Yle. Uutiset 14.4.2014; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon. Miten eläimet käyttäytyvät; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Pirjo Silveri, Silta – tamperelainen seurakuntalehti 6.6.2018; Suomen lintuatlas; Suomen riistakeskus; Suomen Luonto. Blogi. Toimitukselta 25.2.2018; Taina Virolainen, Kaleva 24.7.2020; Timo Nieminen, Apulehti 16.10.2018; Tuomas Manninen, Kotimaa 24.12.2015; Varsinais-Suomen Liitto; Ville Vanhala, Seura. Tiede&luonto 16.10.2018; Ville Vepsäläinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo; Osittainen lainaus P. Mustapään runosta Keltainen naakka.