Vesitatar viihtyy sekä järvessä että maalla

Vesitatar kasvaa sekä järvessä että maalla. Kasvin lajinimi amphibium tulee kreikan kielen sanoista amphis ja amphibios, jotka tarkoittavat ‘molemmilla puolilla’ ja ‘kaksoiselämää’. Vesitatar onkin sopeutunut kasvamaan myös maalla, minkä vuoksi sitä tavataan rannoilta, pelloilta, niityiltä, pientareilta ja joutomailta. Maalla vesitatar ei yleensä kuki tai jos kukkii, kukkatähkä on lyhyempi. Vesitatar näyttää aivan eri kasvilta eri kasvuympäristössä, vaikka kasvaisikin samasta juurakosta.

Alla on kokeiluni tulos. Otin järvestä palasen vesitattaren vartta ja istutin sen mökkirantaan. Kasvi juurtui ja näyttää tosiaan erilaiselta kuin kymmenen metrin päässä lahdella kasvava emonsa.

 

Luonnonvaraista vesitattaria voidaan käyttää koristekasvina pihamaalla suihkualtaissa tai niiden reunoilla, koska se juurtuu helposti. Vesitatar voi kuitenkin olla riesa, jos se on levinnyt esimerkiksi perunapenkkiin eikä kasvattaja tiedä, miten saisi kasvin häviämään.

Maalla kasvava vesitatar jää helposti huomaamatta; se on vain kasvi muiden joukossa. Mutta vesikasvina se on järvien ja merenlahtien kaunistus ollen värikkyydessään lumpeen ja ulpukan mainio täydentäjä meidänkin mökkilahdella. Ulpukat tosin ovat jo muuttuneet vihreiksi "possuiksi", minkä vuoksi tattaret erottuivat hyvin viisisenttisine kukintoineen.

Vesitatar kukkii yleensä heinä-elokuussa, jolloin sen pitkään, tähkämäiseen kukintoon avautuu pieniä kellomaisia kukkia useiden viikkojen ajan. Muiden kukkivien vesikasvien tavoin se tarjoaa tukikohtia ja puolimatkan krouveja monille hyönteisille.

 

Vesitatar on savikkopohjaisten vesistöjen pitkäjuurakkoinen kasvi, joka esiintyy yleisenä eteläisessä Suomessa, mutta pohjoisessa se on harvinaisempi. Kauempaa katsottuna vesitatar muistuttaa uistinvitaa ja kasvaakin samanlaisilla paikoilla.

Kelluslehtisenä vesitatar voi muodostaa laajoja kasvustoja, jotka ovat Kallavedellä olleet jopa tuhansien neliömetrien suuruisia, mutta niin suuria en ole havainnut Saimaalla. Vesitattaren lehdistä on kansankielessä sanottu, että ne oli semmoset tsuihkulat heinät, niinkun koiran kieli konsanahki. 

Voit huomata vesitattaren ilmestyvän järviin, joiden ravinnetaso on kohonnut. Jos ruovikkoa ja muuta kasvustoa on liikaa, se voi vähentää järven käyttömahdollisuuksia. Samoin ne voivat rajoittaa vesilintujen elinmahdollisuuksia ja jopa kalojen liikkeitä.

Kapealla lähilahdellamme on jo vaikea liikkua veneellä, koska vapaa vesiala on vähentynyt ja vesitattaren varret tarttuvat airoihin. Niitto ei ole erityisen tehokas kelluslehtisten kasvien harvennuksessa, koska vesitattarella, ulpukalla ja lumpeella on vahvat juurakot, joissa on paljon ravinteita uudelleen kasvuun. Niiton sijasta juurakoita voidaan poistaa haraamalla tai ruoppaamalla.

Vesitattaren nimi on ruotsiksi Vattgenpilört ja viroksi vesi-kirburohi. Vesitatarta on Venäjällä ja Keski-Aasiassa käytetty rehuksi, samoin rohtona muun muassa veren puhdistamisessa ja virtsasoran poistamisessa.

--Pahimman, rakkaimman niistä
sukellat lahden päästä päähän
vanhuuden kynnyksellä ryöpsähdät pintaan
suussasi vesitatarta, ahvenvitaa
äidin kadonnut rintarossi.

Janette Hannukainen

Lähteet: Alice Karlson, Suomen Luonto 25.7.2016; Antti Halkka, Krister Karttunen, Ulla Kokko, Pertti Koskimies, Juhani Lokki, Petri Nummi, Seppo Parkkinen, Teuvo Suominen, Kalle Taipale, Kotimaan luonto-opas; Juhani Niinimäki, Kari Penttinen, Vesienhoidon ekologiaa: Ravintoverkkokunnostus; Hämeen ympäristökeskus 2007, Vesikasvillisuuden niitto kunnostuskeinona ja Lopen Myllyjärven kunnostuskeinona; Lasse J. Laine, Suomen luonto; LuontoPortti; Luopioisten kasvisto; Maa- ja kotitalousnaiset; Päästäjäiset. Heinät 24.7.2014; Yle. Opettajalle; Tähkäpään kuvastin, Janette Hannukainen, Mystery Man (osa runosta).