Maailman suomalaisin lintu, selkälokki

Tummaselkäinen, siro ja pitkäsiipinen selkälokki on lokeistamme tyylikkäin, sitä sanotaankin järvenselkien kaunottareksi. Hillityn ja varovaisen käytöksensä ansiosta se saa osakseen enemmän ihmisen arvostusta kuin muut lokit. Selkälokki on isoista lokeista pienin ollen kalalokkia suurempi, mutta merilokkia pienempi. Selkälokilla on keltaiset jalat kuten kalalokilla, mutta selkälokin nokassa on punainen täplä.

Punainen täplä on lokinpojille merkki ruuasta. Kun selkälokkiemo tulee pesälle ja ojentaa päänsä, poikaset nokkivat nokan punaista täplää. Silloin emo oksentaa kuvussaan olevan ravinnon maahan, josta sitten syöttää poikasensa. 

Selkälokki on toisten lokkien tavoin sopeutunut ihmiseen, mutta on muita lajeja selvemmin kalastuksesta riippuvainen. Kun olin mieheni kanssa kokemassa elokuun lopulla muikkuverkkoja Ruokolahden Haapaselällä, selkälokkipari tuli veneemme lähettyville poikasensa kanssa. Toinen emoista onnistuikin nappaamaan verkosta irronneen muikun parempiin suihin. Samalla tavalla viistosti veteen syöksyen lokit pyydystävät uivia kaloja ruuakseen.

Selkälokki oli 1900-luvun alkupuolella Suomen runsain lokkilintu kalalokin ohella. Vielä 1960-luvulla meillä pesi jopa 20 000 paria, niistä rannikolla 15 000. Kanta rupesi taantumaan rajusti koko Itämeren piirissä 1970-luvun jälkeen.

Yhtenä tärkeimmistä selkälokin vähenemisen syistä on arveltu talvehtimisalueilta saatuja ympäristömyrkkyjä, jotka vaikuttavat erityisesti poikaskuolleisuuteen. Myös räjähdysmäisesti lisääntynyt harmaalokkien määrä on pienentänyt selkälokkikantaa, minkä lisäksi minkit tuhoavat munia ja poikasia. Viime vuosina on onneksi saatu viitteitä poikastuotannon paranemisesta, vaikka elpyminen viekin vuosia.

Vuonna 2003 BirdLife Suomi eli kansallinen lintuyhdistysten ja -harrastajien keskusjärjestö valitsi selkälokin vuoden linnuksi. Tällöin niitä arvioitiin pesivän maassamme noin 8 800 paria. Samoin se oli vuoden lintu 2013. Tuona vuonna selkälokkihankkeen tavoitteena oli toistaa mahdollisimman tarkoin laskennat, jotta saataisiin luotettava kuva selkälokkikannan kehityksestä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lähes koko Suomi kartoitettiin ja havaittiin kannan taantuneen liki viidenneksen. Uusimmassa Suomen uhanalaisuusluokittelussa rauhoitettu selkälokki on luokiteltu jo vaarantuneeksi lajiksi.

Selvityksen mukaan selkälokit olivat taantuneet huolestuttavimmin sisämaassa Suomenselällä ja Keski-Suomessa. Sen sijaan Hämeen vesistöissä kanta vaikutti runsastuneen, samoin Saimaan vesistössä Etelä-Karjalassa. Savossa ja Pohjois-Karjalassa kanta oli hieman pienentynyt, Kainuun ja Koillismaan arviot viittaavat jopa voimakkaaseen vähenemiseen. Lapissa selkälokki on aina ollut vähälukuinen.

Selkälokin keväinen soidinhuuto ja kesän kaklatus kuuluvat tyynellä ilmalla kauas. Selkälokin ääntely on hivenen nopeampaa ja käheämpää kuin harmaalokin. Usein olen kuullut myös voimakkaan nenäsointisen ao-äänen mökin kuistille asti.

Selkälokki pesii yhtä hyvin meren saaristossa kuin sisämaan suurilla selkävesillä tai pienemmillä järvillä. Nykyiseksi kannaksi arvioidaan 7 000 paria, joista 5000 pesii merialueilla. Monen muun lokin tavoin selkälokki kelpuuttaa pesäkseen ruohomättääseen tehdyn vaatimattoman syvennyksen. Selkälokki munii selvästi myöhemmin kuin harmaalokki, koska se saapuu pesimäalueilleen vasta huhtikuussa. Tuossa vaiheessa harmaalokit ovat jo varanneet selkälokkien perinteiset pesimäluodot ja nämä joutuvat tyytymään huonompiin alueisiin. Viime vuosina on ensimmäisiä selkälokkeja tavattu pesimästä kaupungeissa kerrostalojen katoilla kala- ja harmaalokkien tapaan.

Poikaset tulevat lentokykyisiksi vasta heinä-elokuussa 5 – 6 viikon ikäisinä. Näkemämme poikanen osasi jo lentää, mutta uiskenteli mielellään vanhempiensa seurassa Saimaan aalloilla. 

Pitkäsiipinen selkälokki on taitava ja kestävä lentäjä. Se on pitkänmatkan muuttaja ja ainoa suomalainen lokki, joka talvehtii trooppisessa Afrikassa Senegalista Etiopiaan. Selkälokki on maailman suomalaisin lintulaji, sillä valtaosa koko maailman kannasta pesii täällä. Sille voisi siis antaa nimen suomilokki. Vanhin suomalainen rengastettu selkälokki on ollut 29 vuotta, 8 kuukautta ja 7 päivää vanha, Euroopan vanhin on puolestaan ollut brittiläinen selkälokki, joka eli kuukautta vaille 35 vuotta.

Selkälokki kaartelee
Suur-Saimaata saartelee.
Lentää siivillä suurilla
lentää taidolla ja tuurilla.
Selkälokin selkä tummanmusta
yhä nauttii lokki kaartelusta.
Lentosäätä vielä jäljellä ois
jos ei lennä jo runosta pois. 

Tuomas Väätäinen

Lähteet: BirdLife Suomi ry; Hannu Jännes, Suomen luonto. Linnut, selkä- ja harmaalokki; Hario, M. 2014: Vuoden lintu -kartoituksen tulokset 2013: katsaus selkälokkikantojen muutoksiin 2003–2013 Suomen eri osissa. Linnut-vuosikirja 2013: 23 - 29, 3; Helsingin yliopisto / LUMA-keskus Suomi. Jippo; Imatralainen 9.4.2013; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 14.6.201; Jorma Lindfors, Tiede. Ilta-Sanomat 12.4.2012; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; LuontoPortti; Suomen lintuatlas; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Pertti Koskimies, Yle. Luonto 21.9.2016; Suomen riistakeskus; Vaasan kaupunki. Linnut; Wikipedia; Yle 15.1.2013; Tuomas Väätäinen, Satumainen satakieli V. Laulujoutsen valkoinen. Selkälokki.