perjantai 16. joulukuuta 2016

Ruskeita koristepitsejä metsän siimeksessä


Oli kesäisen kaunista ja lämmintä, kun kuljeskelin elokuun ensimmäisenä päivänä Hanhijärvellä sijaitsevalla Hyväristönmäellä. Mustikoita olisin voinut poimia, jos niitä olisi osunut tielleni, mutta vieraassa ympäristössä käveleminen oli sellaisenaankin kiintoisaa.

Kun kuljeskelin mäen laella, huomioni kiinnittyi kummallisen näköisiin haavan lehtiin, joita oli pitkin polun vartta, ja rupesin katselemaan niitä tarkemmin. Lehdet olivat kuin ruskeaa pitsiä. Ne olivat niin kauniita, että otin niitä mukaanikin. Kohta selvisivät pitsien tekijätkin, sillä punaiset kuoriaisparvet olivat ahmimassa haavan lehtiä rei´ille.
 

Lehtikuoriaiset ovat kauniita kasvinsyöjäkuoriaisia, ja ne ovat yksi Suomen runsaslajisimmista kovakuoriaisheimoista. Lähdekirjallisuuteen tutustumalla sain selville, että mäellä olivat olleet asialla haavanlehtikuoriaiset, jotka ovat yleisiä etelästä Pohjois-Pohjanmaalle asti. Kuoriainen on punainen ja puolipallon muotoinen, runsaan sentin pituinen ja siten yksi suurimmista lehtikuoriaisistamme.

Haavanlehtikuoriainen elää nimensä mukaisesti haavan ja pajun lehdillä, joita sekä toukat että aikuiset käyttävät ravinnokseen. Kuoriaiset syövät haavan lehdet niin täydellisesti, että vain lehtisuonisto jää rankana jäljelle. Lehti lehden perään ne voivat syödä jopa koko haapataimikon. Kuoriaisen aiheuttamat tuhot ovat kuitenkin meillä metsätaloudellisesti vähäisiä eikä torjuntaan ole aihetta.

Haavanlehtikuoriaisia kehittyy vuodessa yksi sukupolvi. Naaras munii kesäkuun alusta alkaen lehtien alapinnalle pieniä ryhmiä, joissa voi olla yhteensä jopa tuhat munaa. Kesäkuun jälkimmäisellä puoliskolla munista tulee ensin mustan-keltaisenkirjavia toukkia ja sitten koteloita, joista punaiset kuoriaiset kuoriutuvat keskikesällä eli minä näin vastakuoriutuneita aikuisia. Näin talvella kuoriaiset ovat jo talvehtimassa maassa karikkeen seassa, esimerkiksi lehtien ja  lumikerroksen alla.

Koppakuoriaisen lailla 
jospa voisin huolta vailla 
iloisesti vaeltaa 
pitkin maailmaa! 

Silloin lennellä mä voisin, 

kastetta ja mettä joisin,
saisin syödä hunajaa
 -Kuinka hupaisaa!

Tämänkertaiset lähteeni: Luke. Luonnonvarakeskus; Suomen luonto. Selkärangattomat eläimet; Laura Latvala, Pikku-Marjan eläinlaulut

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että jaat meillekin täällä löytöjäsi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi - näin me molemmat teemme! Iloitsemme löydöistämme ja haluamme jakaa ne toisten kanssa; sanotaanhan, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

    VastaaPoista