Puiden silmut aloittavat kevääseen valmistautumisen jo syksyllä. Voit tunnistaa puita ennen lehtien puhkeamista niiden silmuista. Niissä on nimittäin usein melko helposti havaittavia lajikohtaisia piirteitä, joita voi hyödyntää erojen huomaamisessa.
Koivun hiirenkorvalehtiä kannolla
Voit kokeilla myös LuontoPortin tunnistustyökalua, siinä on kolme silmuihin liittyvää valintaa: silmun muoto, väri ja kärki.
Vaahteralla on viininpunaiset tai punavihreät silmut. Ne sijaitsevat versojen varressa pareina vastakkain. Punaruskean verson päässä kasvaa silmurykelmä, jonka päätysilmu on muita huomattavasti kookkaampi. Ensimmäisistä silmuista työntyy esiin vaaleanvihreitä kukkia; vaahtera kukkii touko-kesäkuun vaihteessa.
Pihlajan silmun suomut ovat oikeastaan tummia, mutta tiheä karvapeite saa ne näyttämään harmailta. Kun pihlajan silmut ovat turvonneet mutta lehdet eivät ole vielä puhjenneet, niissä pystyy maistamaan karvasmantelia muistuttavan aromin. Silmuja voi kerätä syötäväksi maanomistajan luvalla. Pihlaja kukkii kesäkuussa.
Lehmuksen silmut ovat punertavia tai ruskeanvihreitä. Ne ovat kiiltäviä ja malliltaan hieman epätasaisen munanmuotoiset, silmun kärki on pyöreä. Lehmus kukkii vasta heinäkuussa, se onkin myöhäisin puulajikukkijamme.
Haavan silmu
Haavalla vuosiversot ja silmut ovat ruskeat ja kiiltävät. Silmun kärki on kova, terävä ja tiiviisti kohti oksaa painautunut, lyhytverson silmut ovat kuin pienet keihäät. Jos silmuja tunnustelee sormin, niiden pinta on kiiltävä pinta tahmea ja kärki kova.
Haavalla vuosiversot ja silmut ovat ruskeat ja kiiltävät. Silmun kärki on kova, terävä ja tiiviisti kohti oksaa painautunut, lyhytverson silmut ovat kuin pienet keihäät. Jos silmuja tunnustelee sormin, niiden pinta on kiiltävä pinta tahmea ja kärki kova.
Ensimmäisistä silmuista paljastuu kukinto eli haavankissoja. Haapa kukkii lehdettömänä, ja lehtisilmujen vuoro on vasta haavankissojen jälkeen.
Kevät on iloinen asia siksi
että se on kevät.
Ettei se ole syksy.
Että kaukana syys-loka-marras.
Ja kaikki puhdasta raikasta
tuoksuvaa uutta
ja lauluja täynnä.
Kuin luomisen aamuna.
Ja vuokkopolkuja vaeltaa
hiirenkorvien hymy. Ja ilosta kevyet sydämet.
Maaria Leinonen
Lähteet: Johanna Junttila, TiedeLuonto 3/2026; Johanna Mehtola, Suomen Luonto 6.5.2021 ja 23.3.2022; Juha Lakaniemi, LuontoPortti; Lotta Lindholm-Normaja, Viherpiha 8.1.2017; LuontoPortti; Maaria Leinonen.








Buds are exciting to see, knowing what is to follow, and as you say are a key to identifying the plant. Spring reveals many secrets! Best wishes - David
VastaaPoistaJuuri niin David, kiitos posauksestasi. Silmut ovat elämän ihme, mielenkiintoisia.
PoistaSinulle samoin hauskaa viikonvaihdetta!
Hyvää vappua sinulle 🧡
VastaaPoistaKiitos Suvi, hauskaa vappua, toukokuun ensimmäistä päivää!
PoistaMielenkiintoisia nämä silmujen kehitysvaiheet! Vaahteran silmu on taideteos kaikissa vaiheissaan.
VastaaPoistaKiitos Anna. Juuri niin, vaahteran silmu on kaunis.
PoistaPuiden silmujen tutkiminen on minunkin mielestäni tosi kiinnostavaa. Koivun saaminen silmu lehdeksi on tutuinta, myös pihlajan. Vaahteran silmut ja varsinkin silmujen aukeaminen kukinnoiksi kauneinta kevättä. Lehmus on jäänyt vain kesätutuksi.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi aimarii :) Ensin koivussa silmu, sitten hiirenkorva ja pian jo lehti. Muut lehtipuut avautuvat kukin tavallaan.
Poista