Hiusjää yllätti jälleen

Hiusjää on todellakin nimensä näköinen. Ensi silmäyksellä näyttää kuin lahosta tikusta, puukalikasta tai lehtipuusta kasvaisi vitivalkoista höytyvää.

Täsmälleen neljä vuotta sitten näin yllättäen ensimmäisen kerran hiusjäätä – tosin en silloin metsässä vielä tiennyt, mitä nuo risujen pinnan erikoiset, hauraat jäämuodostumat olivat. Toin kauniit oksat kotiin näytettäväksi, mutta mitä ihmettä, jäämuodostumat sulivat huoneen lämmössä. Vein oksat takaisin pihalle, ja aamulla niiden pinnalla oli jälleen valkeita jäärihmoja.

Marraskuun puoliväli on näemmä hyvää aikaa havaita hiusjäätä, sen totesin toissa päivän kuvausretkelläni. Se oli onnekas ajoitus, sillä seuraavana yönä maahan satoi ensilumen, joka peitti risukot alleen.

Kuljeskelin puita kasvavalla maan siirrosta syntyneellä mäellä. Puiden alla oli haapojen ja muiden lehtipuiden osin lahonneita risuja, joilla oli valkeaa ”kasvustoa” - hiusjäätä, ilahduin. Sitä oli eri puolilla mäkeä, mutta laakson reunassa selvästi eniten.

Hiusjään syntyyn tarvitaan otolliset olosuhteet eli leudon sään jälkeen pikku pakkasta ja kosteutta, kuten juuri havainnointiaamuna. Hiusjään muodostumisen saa aikaan liilatali-nimisen sienen rihmasto (Exidiopsis effusa) ja kapillaari-ilmiö.

Kun lämpötila painuu pakkaselle, puun pinnalla olevat vesimolekyylit jäätyvät, vaikka puu pysyy sisältä sulana. Puun huokosista imeytyy pintaa kohti lisää vettä, joka sekin jäätyy. Jäätynyt vesi työntyy ulkoilmaan päästyään ulos millin sadasosien paksuisina jäähiuksina. Nämä rihmat voivat olla jopa kymmenen senttiä pitkiä.

Hiusjään synty edellyttää melko korkeaa ilmankosteutta. Jäähiukset kasvavat lahopuiden ympärille lähinnä yöllä ja sulavat auringon noustessa, siksi aamut ovat parasta aikaa tämän erikoisen luonnonilmiön näkemiseen.

Hiusjää yleistynee Suomessa, vaikka liilatali-sieni onkin valikoiva. Hiusjäätä on havaittu Yhdysvalloissa, lähinnä maan länsiosissa ja yhdessä Kanadan itäisessä provinssissa. Euroopassa havainnot keskittyvät 45–55 leveyspiirin välille lehtimetsävyöhykkeelle ja lähinnä Saksaan. Ilmiötä on todettu vain lehtipuilla.

Olen satumaassa,
jossa puiden oksilta
tippuvat tuhannet timantit.
Yritän kerätä niitä mukaani,
olen poiminut jo satoja
taskuihini, hattuuni, kaikkialle.

Luulenpa, että ne sulavat
kun palaan kotiini,
todellisuuteen,
jossa kaikki on niin toisin.
Runotalon Sari

Lähteet: Ana Maria Gutiérrez Sorainen, Jäähiukset Ikkalan luontopolulla 10.1.2020; Antero Karna, Metsälehti 7.12.2024; Eerikki Pitkänen, MTV 26.11.2019; laji.fi; Lisse Tarnanen Jäähiukset 21.11.2023; Maaseudun Tulevaisuus, MT toimitus 13.12.2021; Suomen Lajitietokeskus; Timo Leponiemi, Yle.fi 24.10.2017; Tuomon kuva ja sana; Wikipedia. Runotalon Sari, RunoTalo.