72 Kou -kalenteri, huhtikuu

26 huhtikuuta 2025

Japanilainen 72 Kou -kalenteri jakaa vuoden 72 mikrokauteen, joista jokainen kestää noin viisi päivää. Tämä kalenteri perustuu luonnon ilmiöihin ja vuodenaikojen muutoksiin. 72 Kou -kalenteri on merkittävä osa japanilaista kulttuuria ja elämäntapaa ja vaikuttaa merkittävästi japanilaiseen ruokakulttuuriin. Tämä kalenteri auttaa japanilaisia arvostamaan luonnon kiertokulkua, esimerkiksi hanami (kirsikankukkien katselu) keväällä on tärkeä juhla, jolloin nautitaan kauden herkkuja. Pääsaarten eteläosissa keskimääräinen kukinta-aika on maalis-huhtikuun vaihteessa. 
 
 72 Kou -kalenteri perustuu Kiinasta peräisin olevaan kalenterijärjestelmään, mutta japanilaiset mukauttivat sen oman luonnon ja vuodenaikojen mukaiseksi.
 

Helsingin Sanomien kuukausiliitteen 1/2025 toimitus teki Suomen oloihin sovelletun version 72 Kou -tyyppisestä kalenterista. Asiantuntija-apuna olivat Luonnontieteellisestä keskusmuseo Luomuksesta eläintieteen yksikön biologit Ronja Saarinen ja Valeria Valanne.

Suomessa voimme nyt seurata perinteisen neljän vuodenajan rinnalla 72 mikrovuodenaikaa, jotka muodostavat kuusi päävuodenaikaa: Hiljaisuus, Herääminen, Kuhina, Kukoistus, Täyttymys ja Laskeutuminen.

Hiljaisuus kestää joulukuun alusta tammikuun loppuun. Herääminen sijoittuu helmi-maaliskuuhun. Kuhina alkaa huhtikuussa ja päättyy toukokuun lopussa. Kukoistus kestää kesäkuun alusta heinäkuun loppuun. Täyttymys käsittää elo- ja syyskuun. Laskeutuminen alkaa lokakuun alussa ja päättyy marraskuun lopussa.
 
Sinivuokko
Vuoden mittaan esittelen kunkin mikrovuodenajan tärkeimmät päivät. Vuodet ovat erilaisia ja eri vuosina asiat tapahtuvat hieman eri aikoina; sanotaanhan, että vuodet eivät ole veljeksiä. Sen lisäksi Suomi on pitkä maa. Siksi kalenteriin on jätetty tapahtumien kohdalle pientä liikkumavaraa.

Hiljaisuus
(joulu-tammikuu) on esitelty 25.1. sekä herääminen (helmi-maaliskuu) 8.2. ja 22.3. Kuhina ajoittuu huhti-toukokuuhun.

Huhtikuu
 
Metsäkanalintujen jälkiä jäällä
Teerille ominaista on yhteissoidin, jonka paikka voi säilyä keväästä toiseen. Soidinpaikka on avoimessa maastossa, usein aapasuolla, toisinaan myös niityllä, jäällä tai pellolla. Huhti–toukokuun soidinmenossa koiraat pulputtavat ja suhahtelevat, levittävät komeaa pyrstöään, hypähtelevät korkealle ja ottavat yhteen siivet lepattaen.
 
Keskipaikka on tavoitelluin ja naaraiden suosima, ja sinne pääsevät vahvimmat koiraat. Naaras valitsee puoleensavetävimmän koiraan parittelukumppaniksi, joita tosin voi olla useitakin.
 
Karhu
Karhut nukkuvat lumisen ajan talviunta. Ne ovat vetäytyneet talvipesäänsä syys-marraskuussa ja heräävät maalis-toukokuussa. Kun karhu keväällä nousee talviuniltaan, se ei ole vihainen eikä kovin nälkäinenkään. Kun nälkä herää, kevätkarhu lähtee etsimään vanhoja haaskojaan. Se hakeutuu mielellään myös tonkimaan muurahaispesiä.
 
Jänis
Metsäjänis, kärppä ja lumikko vaihtavat valkoiseen talviturkkiin syksyllä. Keväällä päivän pidentyessä talviturkki vaihtuu ruskeaksi kesäkoltuksi. Karvanvaihto on hormonien säätelemä tapahtuma, jonka ajoittaa valon määrä eli päivän pituus. Jäniksen turkki vaihtaa väriä aina uudenkuun aikaan, kun kuu on Maan ja Auringon välissä.
 
Kimalainen
Pulska mantukimalainen hyörii matalalla ruohotuppaiden ympärillä. Se on pesää etsiskelevä kuningatar, joka kolon havaittuaan katoaa maan uumeniin.
 
Joillekin kimalaisille pesäksi kelpaa myös mättään kolo tai vaikkapa lahokanto. Sen sijaan kartanokimalainen hakeutuu korkealle, rakennuksiin, puunkoloihin tai linnunpönttöihin.
 
Leskenlehti
Monivuotinen leskenlehti on kevään ensimmäisiä kasveja. Aikaisella kukinnallaan leskenlehti pyrkii välttämään kilpailua muiden kasvien kanssa ja varmistamaan oman pölytyksensä. Keltaiset keitaat houkuttelevat ensimmäisiä hyönteisiä aterioimaan, muun muassa sitruunaperhosen.
 
Muutama lämmin päivä saa leskenlehden kukkimaan jo maaliskuussa, yleensä se kukkii kuitenkin vasta huhti-toukokuussa. Koska leskenlehden kukinnot kehittyvät valmiiksi jo edellisenä syksynä, kasvilta ei kulu keväällä enää energiaa kukkasilmujen muodostamiseen.
 
Muurahaispesä
Kun lumi on sulanut muurahaiskeon päältä ja aurinko on jonkin aikaa lämmittänyt pesää, alkavat muurahaiset virota pesän sisällä. Auringon lämpö saa ne pian ulos tunnustelemaan kevätilmaa, ja tällöin näkee kankeasti liikkuvia muurahaisia pesän päällä.
 
Lämpimänä keväänä ensimmäiset muurahaiset voivat olla työntouhussa jo maaliskuussa, mutta Pohjois-Suomessa horros saattaa venyä toukokuulle asti.

Kun leskenlehti ilmestyy
siihen on hyvä syy:
painotuore lehtinen
kertoo meille uutisen
ja otsikoi sen huolella:
Ollaan kesän puolella!

Lähteet: Alice Karlsson, Suomen Luonto 22.1.2015; Anna Tuominen/Heidi Kinnunen, Suomen Luonto 11.11.2021; Aura Koivisto, Suomen Luonto 13.4.2023; Henna Kaarakainen, Jahti 20.6.2023; Ilkka Koivisto, Suomen Luonto 7.11.2014; Luontoliiton Kevätseuranta; Pertti Koskimies, Yle. Luonto 29.3.2017; Roihuvuori-seura ja kirsikkapuisto; Suomen Luonto, kampanjat; Suurpedot.fi; Yle. Oppiminen 29.9.2016; Olet Runo, Kevätruno. Jouni K. Kemppainen, Helsingin Sanomien Kuukausiliite tammikuu 2025; Shichi jyu ni Kou; U.S./Japan Cultural Trade Network. Kevätruno, oletruno.fi.

20 kommenttia

  1. It is wonderful to mark the passage of the year with these natural cycles.

    VastaaPoista
  2. Your photos are fantastic! Thank you so much for sharing, and warm greetings from Montreal, Canada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda kauniista sanoistasi :)Tervetuloa blogiini! Sinulle Kanadan Montrealiin lämpimät terveiset Suomen Lappeenrannasta, tämä on Etelä-Karjalaa ja Kaakkois-Suomea.

      Poista
  3. Olipa taas mielenkiintoista asiaa.😊😊

    VastaaPoista
  4. Koillismaalla taitaa olla vasta tehdä alkuuan herääminen. Voiko olla tottakaan, mutta kun tarkakilen luontoa, niin kevään lämmön ja valon tuomaa kuhinaa ei ole missään. Edelleen ajankohtaan nähden kylää kaunista. Muurahaispesät elottoman näköisiä, vaikka osin lumettomia, puiden lehtisilmut pieniä, lintujen kiinnostus pihapönttöihin ollut olematon, jänis yhä valkoinen. Maasta ei pilkistä vihreää.
    Mutta kun kuhina alkaa, se alkaa vauhdilla.
    Mielenkiintoista juttua jälleen höysteenä upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi aimarii :). Koillismaallekin kevät tulee aikanaan ja kuten sanoit, vauhdikkaasti kun on sen aika. Kylmäähän nyt on kaikkialla, mutta eipä se näytä lintuja ja kasveja haittaavan.

      Poista
  5. Kiva kun kävit blogissani niin löysin myös tieni tänne sinun blogiisi. Muurahaiset on meillä jo heränneet joten kuhinaa on .Samoin isoja pörriäisiä on näkynyt muutamia. Onkohan ne ollut näitä kuningattaria?
    Vastäräkki pariskunta keikutteli pyrstöjään tänään mökin pihassa.
    Mielenkiintoisen kalenterin esittelit kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila. Tervetuloa blogiini!
      Samoja luontohavaintoja sinulla ja minulla näinä huhtikuun lopun päivinä. Kuningattaret selviävät talven yli, niitähän ne.

      Poista
  6. Tulin vastavierailulle, kiitos käynnistäsi niin löysin tieni tänne 💚!
    Olipa mielenkiintoista! Olen kuullut tuosta kalenterista ja nyt lukiessani mielenkiintoista tekstiäsi, voisin sanoa, että oma vuotuinen rytmi on hyvin samanlainen. Nyt on luonto jo herännyt, emo jättänyt erauspennun omilleen, muurahaiset touhuavat, paljon lintuja on saapunut etelästä, mutta nyt vain on niin kylmä! Toivottavasti toukokuu tuo lämpimät tuulet! Hauskaa Vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Tervetuloa blogiiini!
      Sinun ja minun vuotuiset luontorytmit ovat siis aika tavalla samankaltaisia :)
      Kylmää on, mutta se ei näytä lintuja ja kasveja haittaavaan.

      Kiitos, myös sinulle hyvää vappua!

      Poista
  7. Olipas mielenkiintoinen kalenteri, täytyy tutustua tarkemmin tuohon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pioni! Hyviä kevätpäiviä :)

      Poista
    2. Oi ihana leskenlehti 💛 Yritin joskus tuoda meidän pihaan mutta se on hävinnyt.

      Hatunnosto kaikille niille jotka kirjaavat muistiin luonnon ihmeitä ja keräävät kalentereiksi meille kaikille 🌿🌸💕

      Poista
    3. Kiitos kommentistasi Rita :) Ilmeisesti teidän piha ei ollut leskenlehdelle mieluisa kasvupaikka. Lapsuuteni maisemissa Savossa niitä oli, mutta anoppilassani pohjoisempana ei. Vein sinne siemenhaituvia. Leskenlehdet lähtivät kasvamaan vaisusti, mutta eivät levinneet. Paikka ei ollut kai niille mieluinen.

      Poista
  8. Kyllä se Kukoistuskin sieltä kohta tulee, eletään ensin tämä Kuhina loppuun. Kiitos, kun muistuttelet tästä kalenterista. Tykkään niin noista nimityksistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna :) Vuodenaika kerrallaan... ja eri vuosina vähän eri tahtiin. Kiva, minustakin ovat kehitelleet kuvaavat nimitykset.

      Poista