Seurataan kevään etenemistä

19 huhtikuuta 2025

Luontoliiton Kevätseurannassa havainnoidaan keväisiä kasvi- ja eläinlajeja. Kohteena on 41 vakiolajia sekä muutama vuosittain vaihtuva teemalaji tai -ilmiö. Tällä sivulla näet kaikki kevätseurantalajit ryhmiteltyinä.


Kevätseurannalla on vuosittain vaihtuva teema, tänä vuonna se on urbaani kevät. Tuttujen vakiolajien lisäksi seurataan nyt kolmea kaupunkimaiselle ympäristölle tyypillistä eliölajia ja kahta ilmiötä.

Suomen väestöstä noin 70 prosenttia asuu kaupungeissa. Silloin kaupunkiluonto on lähiluontoa, joka voi kuitenkin olla jopa monimuotoisempaa kuin maaseudun tehokkaasti hoidettu maa- ja metsätalousmaisema.

Kaupunkilainen saattaa suunnata retkelle kaupungin ulkopuolelle halutessaan päästä luontoon, mutta hän viettää kuitenkin arjessa enemmän aikaa lähiluonnossa jopa huomaamattaan. Niinpä Kevätseuranta ohjaa tänä vuonna katseen urbaaniin lähiluontoon. Kevättä ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa, sillä sen voi löytää jo kotiovelta.

Toisaalta Luontoliitto kerää tämän kevään ensihavaintoja ja toisaalta näiden Kevätseurantaviikonloppujen havaintoja: 22.–23.2., 8.–9.3., 22.–23.3., 5.–6.4., 19.–20.4., 3.–4.5., 17.–18.5. ja 31.5.–1.6.

Tule mukaan, sillä Kevätseurantaan voi osallistua kuka tahansa luonnosta kiinnostunut. Kaikkia seurantalajeja ei tarvitse tuntea, ja yksittäisetkin havainnot ovat arvokkaita.

Terveiset lankalauantaiaamun varhaiselta pyörälenkiltä kaupungin ulkopuolelta. Tuomet työntävät silmua ja lehtikuusiin on putkahtanut somat vihreät kävyt. Räkättirastaat pitävät meteliä ja kurjet huutavat jossain kauempana suolla. Tulipa onnellinen olo ja hyvä mieli.

Kyllä muistan
miten kevät kouraisi
viisitoistakesäisenä
kun tuomet ja vuokot
kun käet ja pääskyset
kun kaikki kukat
ja siivekkäät
yhtenä mylläkkänä

Ja etteikö nyt
vuosikymmeniä myöhemmin
Ellei sitten
vielä syvempää
Vielä vihlovammin.

Maaria Leinonen

Lähteet: Luontoliitto; Maaria Leinonen

6 kommenttia

  1. I applaud any measures to study and understand the remnants of nature around us, whether in an urban environment or in more pristine locations. It’s very important to protect and nurture what we have left. Goodness knows, we have destroyed so much.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi David. Olet oikeassa, se on tärkeä tehtävä ja jopa vaatimus. Hyvää pääsiäistä David ja Miriam!

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä, käynpä tutustumassa tähän:)

    VastaaPoista
  4. Ajattelen osallistua tähän. Täällä ei vielä näistä 41 :stä ole montakaan esiintynyt tälle keväälle. Vain linnuista peippo, laulujoutsen, kurki ja punakylkirastaan laulun olen kuullut.
    Luonto, uudet keväthavainnot ja mieluisa liikunta antavat hyvän mielen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii. Onpa mukava, että osallistut. Sinulla ja minulla on samanlaiset ilon ja hyvän mielen aiheet :)
      Olet jo monta kevätlaulua kuullut ja kuulet joka päivä lisää...

      Poista