Pieni ja piikikäs yöeläin siili

Harva eläin saa niin paljon varauksetonta sympatiaa kuin siili. Venäjältä ja luultavasti Ruotsista tuotiin siilejä 1800-luvulla mahdollisesti etelärannikolle moniin kartanoihin. Sieltä siili vähitellen levittäytyi pohjoista kohti. Myös ihminen auttoi siiliä matkalla pohjoiseen, sillä sitä pidettiin hyödyllisenä eläimenä, käärmeen- ja rotantappajana.

Siilin piikkinen heimo on vanha ja pieni. Siilit kehittyivät Aasiassa yli 30 miljoonaa vuotta sitten ja levisivät vähitellen Afrikkaan ja Pohjois-Amerikkaan. Osa muinaisista lajeista on kuollut sukupuuttoon. Maailmassa on nykyään 14 siililajia, Suomessa elää eurooppalainen siili.

Siili on Pohjois-Euroopan ainoa nisäkäs, jolla on piikikäs iho. Karvojen sijaan ihoa peittävät terävät piikit, vain naama ja vatsa ovat piikittömiä. Selässä on 3.000–6.000 parikolmesenttistä piikkiä, jotka ovat mustia tai ruskeita, valkokärkisiä ja -tyvisiä. Siilillä on leveä kulmikas pää ja suippeneva kuono. Siilin silmät ovat pienet, korvat pienet ja pyöreät. Häntä on lyhyt, samoin jalat.

Uhattuna siili vetäytyy piikkipanssarinsa suojaan, jolloin ahdistelijan on vaikea päästä käsiksi sen pehmeisiin osiin. Siilillä on erikoinen käyttäytymistapa, itsensä sylkeminen, jossa sylki sivellään piikkien päälle. Sen arvellaan karkottavan viholliset, sillä eritys alkaa siilin jouduttua kosketuksiin jonkin myrkyllisen tai ärsyttävän kohteen kanssa.

Siili syö hyönteisiä, sammakoita, sisiliskoja, käärmeitä ja pikkunisäkkäitä. Se voi päihittää kyynkin, sillä käärmeen myrkkyhampaat eivät ylety tarpeeksi syvälle siilin piikkeihin. Jos kyy kuitenkin saisi upotettua hampaansa siiliin, se ei kuole myrkkyyn, sillä sen veressä on aineita, jotka neutraloivat kyyn myrkyn.

Syksyllä siilit syövät paljon, sillä niiden pitää kerätä rasvaa talven varalle. Siilin lihoessa ylimääräinen ravinto muuttuu ns. ruskeaksi rasvaksi.

Siili viipyy ravinnonhaussa yhteensä 7 – 11 tuntia yössä ja vaeltaa noin kilometrin verran, urokset liikkuvat laajemmalla alueella kuin naaraat. Ilmeisesti siileillä ei ole tarkkoja reviirirajoja; kohdatessaan ne väistävät toisiaan ja tappeluja syntyy hyvin harvoin.

Pensaikosta kuuluu tuhinaa, ja viimein sieltä uskaltautuu piikkipallolta näyttävä otus ruokakupille. Siili on aito kulttuurilaji, jota tavataan ihmisasutusten läheisyydessä. Se viihtyy takapihoilla ja puutarhoissa ja tulee mielellään hakemaan ruokaa ihmisiltä.

Jos siileille haluaa tarjota syötävää, niin hylamaito käy, samoin koiran- ja kissanruoka, kala ja liha, kunhan niissä ei ole suolaa. Loppukesällä sen pitää syödä ylen määrin kootakseen ruskeaa rasvaa, jonka varassa eläin viettää talvihorrosajan.

Kun nuori siili on perustanut asuma-alueensa, se jää todennäköisesti siihen loppuiäkseen. Ihmisten ruokkima siili palaa todennäköisesti myös seuravana vuonna ruokintapaikalleen, sillä se on paikkauskollinen. Siili on yksineläjä ja sietää lajitoveriensa läheisyyttä vain kiima-aikana.

Siili kätkee pesänsä luonnostaan tiheään kasvillisuuteen, puun juuristoon tai lehtikasoihin. Siileille voi myös varta vasten rakentaa niille sopivia pesälaatikoita, teimme sellaisen pihatontin rajalle puistometsän reunaan.

Tavallisesti siilit etsivät pesäpaikakseen suojaisan lehti- tai risukasan, jonka alle ne asettuvat, joskus niitä on tavattu maakoloissakin. Tarpeen mukaan ne kantavat suussaan lisää pesän eristeaineita. Kun kasa on tarpeeksi suuri, siili ryömii sen sisälle ja tiivistää itselleen sopivan kammion. Sitten se käpertyy tiiviille kerälle odottamaan kevään tuloa.

Horroksessa ruskea rasva luovuttaa lämpöä siilille, niin että sen ruumiinlämpö pysyy 1 – 5 C-asteessa koko talven. Itse asiassa talvihorros on torkahtelua, sillä keskimäärin siilit heräävät 7 – 11 päivän välein, mutta jatkavat horrosta.

Ihminen voi auttaa siiliä sen pesäntekopuuhissa. Esimerkiksi kompostiin kerätyt lehtikasat ovat oivallisia pesän paikkoja. Se voi viettää päiväpesässään vuorokauden valoisan ajan. Poikaspesässä siili synnyttää ja talvipesässä se viettää horrosajan.

Talven aikana siili ei kuitenkaan poistu pesästään kuin äärimmäisen poikkeuksellisissa oloissa – kerran näin siilin hoipertelevan kaupunginosaamme kadulla joulukuun iltahämärissä. Silloin taisi olla vielä lumetonta.

Kuopion seudulla siilit heräävät vapun tienoilla. Eräänä vappuna se tosin vielä nukkui täyttä päätä, sillä lähimetsässä samoillessani kuulin siilin kuorsaavan maakuopassa lehtikasan alla.

Siilit heräävät horroksesta tavallisesti huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa. Viimeistään toukokuussa koiraat lähtevät etsimään naaraita, vaikka nälkä kurniikin suolissa. Tuolloin ne saattavat taivaltaa useitakin kilometrejä yössä.

Löydettyään naaraan saa koiras suostutella pitkään sitä paritteluun. Tuntikausia siiliherra kiertää siilirouvaa, joka pysyy paikoillaan piikit pystyssä tuhahdellen. Välillä naaras hypähtää hermostuneesi ilmaan ja päästää aivastusta muistuttavan äänen.

Toukokuisena päivänä näin kolmiodraaman, kun kaksi urosta pyrki hurmaamaan saman naaraan. Ne kiersivät toisiaan tuntikaupalla. Toinen uroksista tyrkkäsi otsapiikeillään kilpakosijan alamäkeen, mutta tämä palasikin jatkamaan kaksintaistelua. Lopulta toinen sai naaraan suosion ja hävinnyt joutui lähtemään.

Parittelun jälkeen koiraiden ja naaraiden tiet eroavat. Urokset lähtevät etsimään toisia naaraita, ja naaraat saattavat paritella seuraavana yönä toisen kanssa, sillä siilit eivät ole pariuskollisia.

Siiliemo huolehtii yksin poikasistaan, joita syntyy kesä-heinäkuussa 3 – 7. Noin kolmiviikkoisina poikaset alkavat seurata emoaan, vaikka tämä imettää niitä edelleen.

Aiempina vuosina siilit kävivät pihassamme syömässä, keskikesällä emo toi poikasensankin ruokakupille, useimmiten pienokaisia oli neljä. Puolentoista kuukauden ikäisinä nuoret siilit saavat sitten tulla toimeen omillaan.

Siilit ovat vähentyneet huomattavasti, pihassammekin näen niitä enää harvoin. Liikenteen vilkastuminen on johtanut siilikannan romahdukseen, koska siilit asuvat siellä, missä autojakin liikkuu eniten eli asutusaluilla. Siileistä kolmasosa jää monilla alueilla auton alle.

Siilejä tappavat myös marjaverkot, joihin varsinkin juuri pesästä lähteneet pikkusiilit takertuvat. Elinympäristömme muuttuminen ja kaupungistuminen on myös iso siilejä uhkaava seikka, samoin useat ympäristömyrkyt. Luontaisia vihollisia siilillä ei juuri ole, ja ne voivat elää jopa kuusivuotiaiksi, joskin tavallinen elinikä on kaksi kolme vuotta. Milloin siili sitten tarvitsee apua?

Siili on toinen tämän vuoden Luontoliiton Kevätseurannan nisäkkäistä, lepakko on se toinen.

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.
Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!

Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.
Kirsi Kunnas

Lähteet: Heidi Kinnunen. Suomen luonto. Eläimet. Nisäkkäät. Siili; Luontoliiton Kevätseuranta; Mirko Graul, SEY Suomen eläinsuojelu. Luonnoneläimet. Siili; Pertti Koskimies, Opas Suomen luontoon. Miten eläimet käyttäytyvät; Suomen Siiliyhdistys ry; Kirsi Kunnas, Tunteellinen siili.