Eloisa urpiainen on liikkeellä lähes aina

Helmi-maaliskuussa koin melkoisen yllätyksen, kun huomasin pihamme täyttyneen säntäilevistä lintuparvista. Tuli mieleen Hitchcockin linnut.

Joinakin syksyinä Etelä-Suomeen saapuu pohjoisesta pieniä, eloisia lintuja suurina parvina. Ne ovat urpiaisia. Kevään koittaessa urpiaiset vaeltavat maan eteläisistä osista takaisin pohjoiseen pesimään.

Urpiainen on sosiaalinen lintu. Pesimäaikana linnut liikkuvat yksittäispareina, mutta syksyllä ja talvella ne siirtyvät rikkaruohokentillä paikasta toiseen suurina pallomaisina parvina. Samoin ruokintapaikoilla voidaan nähdä kymmenien, jopa satojen urpiaisten parvia. Parvessa saattaa olla myös lähisukulaisia tundraurpiaisia, jotka ovat vaaleampia. Niitä en kuitenkaan ole tunnistanut joukosta.

Aikaisempina talvina pihamme ruokintapaikoilla on ollut urpiaisia jonkin verran lintuina lintujen joukossa. Mutta nyt: muutamana helmikuisena päivänä piha kuhisi punaotsaisia lintuja, jotka syöksähtelivät ruokinta-automaatilta toiselle.

 

Urpiaiset taisivat olla nälkäisiä, sillä jokainen yritti hätäisesti saada nokkaansa edes yhden auringonkukansiemenen. Lintuja oli ruokailualustoilla jopa päällekkäin, en ollut koskaan nähnyt sellaista.

 

Pari kolme päivää urpiaiset söivät kuin ahmatit, sitten ne rauhoittuivat ja alkoivat noukkia siemeniä yhtä rauhallisesti kuin tiaiset, viherpeipot ja keltasirkut. Nyt osa suuresta parvesta lienee jo siirtynyt muualle, koska lintujen määrä on vähentynyt. Kuulin urpiaisia kuvatessani niiden laulua, ne laulavat useimmiten juuri lennossa ja myös talviaikaan. 

Jo 19. kerran järjestetyssä Pihabongauksessa havaittiin huomattavan runsaasti urpiaisia. Suuremmin joukoin niitä on bongattu vain vuonna 2013, jolloin se oli Pihabongauksen runsain lintulaji, kuten myös tänä vuonna.

Urpiaiset liikkuvat pesimäajan ulkopuolella laajalti, ja talvinen runsaus Suomessa vaihtelee suuresti vuosittain. Viime vuoteen verrattuna urpiaisia nähtiin nyt noin 400-kertaisesti.

Urpiainen on esiintymiseltään hyvin oikullinen pikkulintu; vaikka niitä on tänä talvena paljon, ensi talvena urpiaiset voivat jälleen olla vähissä. Pienet urpiaiset vaeltavat talven aikaan jopa tuhansia kilometrejä löytääkseen hyviä koivun ja lepän siemensatopaikkoja. Keväällä linnut syövät myös kuusen siemeniä.

Urpiainen on Lapin tunturikoivikoiden ja koivuvaltaisten avometsien pesimä- ja tunnuslaji, jonka parimäärä on 300 000 – 600 000. Huippuvuosina urpiaiset ovat Lapissa jopa runsaslukuisimpia lintuja, kannanvaihtelut ovat kuitenkin jyrkkiä.

 

Hyvinä siemenvuosina ne voivat pesiä myös Keski-Suomessa. Avoimissa maastoissa ruokailevina urpiaiset ovat vaarassa päätyä petolintujen ruuaksi, muun muassa varpushaukat saalistavat niitä.

Urpiainen on osittaismuuttaja, sillä osa kannasta jää Suomeen ja talvehtii Lapissa, osa taas etelämpänä. Enimmäkseen urpiaiset kuitenkin muuttavat Länsi-Eurooppaan ja itään aina Ukrainan aroille saakka. Osa suuntaa myös Pohjois-Ruotsiin ja Venäjälle. Takaisin Lappiin urpiaiset palaavat huhtikuussa.

Vaikka urpiaista ei näkisi kovin läheltä, sen voi kuitenkin tunnistaa asennosta, sillä lähes kaikki parven linnut roikkuvat pää alaspäin hamutessaan koivun ja lepän norkkoja.

 

Linnut keikkuvat ohuilla oksilla ja kaivelevat urvuista siemeniä. Siitä lintu on saanut nimensäkin, urpiainen. Sitä on kutsuttu myös nimillä urpainen, urpalintu, urpilintu. Parvi on levoton, se säikähtää helposti ja pyrähtää lentoon, mutta palaa pian takaisin samoille sijoilleen.

Urpiainen pärjää talven ankarissakin olosuhteissa, sillä se osaa vetäytyä kireillä pakkasilla kanalintujen tavoin lumikiepin suojaan. Lisäksi urpiaisten talvipuvussa untuvia voi olla 20–30 prosenttia enemmän kuin kesällä. Lumisina talvina urpiaiset myös vierailevat ruokintalaudoilla.

Meidän pihassa kaikille talvilinnuille on tarjolla kuorittuja auringonkukansiemeniä ja kauroja sekä maapähkinämursketta, ne näyttävät maistuvan urpiaisille oikein hyvin. Myös hirssi ja leivänmurut kelpaavat, mutta talista urpiaiset eivät piittaa. Urpiaiseen tarttuu herkästi salmonella, minkä vuoksi ruokintapaikan puhtauteen täytyy kiinnittää runsaasti huomiota.

Urpiainen on etäältä katsottuna mitättömän näköinen, mutta läheltä nähtynä pieni taideteos, kuin koru. Tämä sinitiaisen kokoinen peippolintu on harmaanruskea ja tummaviiruinen, sen otsa on punainen ja leukalappu musta.

 

Urpiaiskoiraan erikoistuntomerkkinä on vaaleanpunainen rinta, myös yläperässä, kupeilla ja pään sivuilla on usein punertavaa sävyä. Punaisuus vaihtelee suuresti, ja komeimpia ovat vanhemmat yksilöt. Myös värit näkyvät kirkkaimmin vasta kuluneessa puvussa keväällä ja kesällä. 

Urpiaisista on postaus myös 14.3.2020 nimellä Urpiaiset värittävät talven lintumaailmaa.

on pakastanut
tuuli viskoo rakeita
kohmeiseen maahan

hyytävä tuuli
iskee veitsiä naamaan
paluumatkalla

urpiaisparvi
lentää jokivartta
talvipäivänä
Keijo Nevaranta

Lähteet: Ari Elovirta, 1.2.2024 Hämeenlinnan kaupunkiuutiset; BirdLife. Mediatiedote 29.1.2024; Jarmo Vacklin, Ylöjärven uutiset 13.1.2024; Jämsän Seutu 7.2.2024; Kotimaa, Urpiainen – lentävä koru 21.1.2014; LuontoPortti; Pertti Koskimies, Yle Uutiset Luonto 17.10.2016; Tiedon portailla, Urpiainen; Tiede&Luonto, Seura 6/2018; Timo Nieminen, Apu 5.12.2023 ja 15.1.2022; Keijo Nevaranta, Haikuilua 25. – 27.12.2016.