Hännästä on moneksi Osa 2

24 helmikuuta 2024

Dinosaurusten joukkotuhosta selvisivät vain niistä polveutuvat linnut, joita on alettu viime vuosikymmeninä kutsua dinosauruksiksi, kun niiden samankaltaisuus on selvinnyt aiempaa paremmin. Nykylinnuiltakaan häntä ei ole kokonaan kadonnut, katsopa vaikka myyntitiskin grillattua broileria: sen peräpäässä on paksu kolmiomainen töpöhäntä. Vaikka linnun häntä on pieni, sillä on tärkeä tehtävä. Siihen hännäntöpöön nimittäin kiinnittyvät linnun pyrstösulat.

Riikinkukko
Vahvojen häntälihasten avulla muun muassa ukkometso, teeri tai riikinkukko pystyvät levittämään soitimella raskaat pyrstösulkansa komeaksi viuhkaksi. Kuvien kukot eivät kuitenkaan innostuneet näyttämään kuvaajalle komeuttaan.

Riikinkukko
Linnuilla on hännän yläpinnalla ihorauhanen, joka tuottaa öljyä. Sukiessaan lintu levittää sitä höyhenpukuunsa, mikä tekee höyhenistä likaa ja vettä hylkiviä ja on etenkin vesilinnuille elintärkeä.
 
Haapana
Sammakonpoikaset kuoriutuvat mätimunista nuijapäinä, joilla on evät ja pyrstö. Loppukesällä nämä vesieläimet muuttuvat muutamassa päivässä maaeläimiksi, kasvinsyöjistä saalistajiksi ja hännällisistä hännättömiksi.

Nuijapäisiä sammakonpoikia
Ihminen aloittaa sammakon tapaan kehityksensä pitkähäntäisenä, kalaa muistuttavana alkiona. Häntä on komeimmillaan raskausviikoilla 4 – 5, sitten se alkaa surkastua. Ihmisen häntä ei katoa aivan kokonaan, vaan siitä jää jäljelle lyhyt, yhteen sulautuneiden häntänikamien muodostama häntäluu.

Erittäin harvoin käy niin, että vastasyntyneellä ihmislapsella on surkastunut häntä. Ilmiötä pidetään biologisena periytymisilmiönä, atavismina. Tällainen hännäntynkä kuitenkin leikataan yleensä pois heti synnytyksen jälkeen.

Sammakko
Ihmisen lisäksi muutkin ihmisapinat, kuten simpanssit, gorillat, orangit ja gibbonit ovat hännättömiä. Yhteiset esivanhempamme menettivät tämän ulokkeen varsin äkillisesti noin 25 miljoonaa vuotta sitten.

Pienen pieni dino tuli alas vuoreltaan,
Dino oli hännätön ja siksi suruissaan.
Kauan etsi häntäänsä mut vihdoin löysi sen.
– Terve! Oot häntäni, oon jälleen iloinen!

Värssyjä

Lähteet: Kirstiina Kuisma, Tekniikan Maailma. Tiede Biologia 1.10.2019; Maija Karalan artikkeli Häntä vieköön, Tiede Luonto 1/2024; Ilkka Koivisto, Suomen Luonto 24.5.2013; Tiina Jensen 16.1.2018, Yle Radio Suomen Luontoilta, Ari Saura; Wikipedia; Sari Kananen, Dinosaurus hirmulisko 6.12.2013, Outin lorupussi. Värssyjä. varssyja.wordpress.com. Ylempi riikinkukkokuva on Tarjan arkistosta.

4 kommenttia

  1. Upeat riikinkukot! Ajatella, miten pienetkin eläimet ovat varustettuja kaikella tarpeellisella.

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas!
    Lintujen häntälihakset olivat ihan uusi juttu minulle - mahtavaa 🥰.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. On niin paljon mielenkiintoisia asioita, joista ei tiedä!

      Poista