Pökkelökäävästä stressilelu

Pökkelökääpää Piptoporus betulinusta tavataan hyvin yleisenä koko maassa, ja laji on levinnyt koko pohjoiselle pallonpuoliskolle. Se on päälajina kuolleissa tai kuoleutuvissa koivuissa, ja elää nimensä mukaan vain pökkelöissä. Pökkelökäävän itiöt purkautuvat pilleistä syksyllä, jolloin kääpä leviää esimerkiksi salaman iskun vioittamaan kohtaan koivussa. Sitä pidetäänkin yhtenä koivikoiden pahimmista tuhosienistä.

Yksivuotisen käävän itiöemä on aluksi valkea ja munanmuotoinen, mutta myöhemmin käävästä tulee laakea. Sienen yläpinta on ruskea ja nahkamaisen sileä, mutta alapinta vaalea. Itiöemät ovat yleensä noin kämmenen kokoisia, mutta joskus voi löytää yli 25 senttiä leveitä kääpiä. Syksyllä kasvunsa alussa pökkelökääpä on pehmeä, mutta kovettuu talvella kuoltuaan.

Kevättalvella pökkelökääpiä voi kerätä neulatyynyiksi. Ohjeen mukaan käävät ensin  kuivataan, sitten niitä pidetään noin kaksi viikkoa pakastimessa, minkä jälkeen ne ovat hyviä neulatyynyjä, eivätkä tylsytä neuloja.

Korkkimaisesta mallosta leikattuja paloja on käytetty partaveisten teroittamiseen ja terävien työkalujen teräsuojina. Norjassa pökkelökääpää on käytetty partaveitsen tuppena, ja siellä sen nimi onkin knivkjuke eli veitsikääpä.

Luopioisten kasviston Tuomo mainitsee käyttäneensä nuorempana pökkelökääpää jonkinlaisena terapialeluna; pohdiskellessaan hän siveli kääpää käsiensä välissä kootakseen ajatuksiaan.

Pökkelökäävän puussa aiheuttama laho on ruskolahoa, joka murenee käsissä hienoksi tomuksi. Tätä sveitsiläiset ovat käyttäneet teollisuudessa kiillotusaineena. Pökkelökäävällä värjätään myös lankoja. Pula-aikoina nuoria kääpiä on syötykin, mutta maun sanotaan olevan epämiellyttävän karvas.

Vanha kansa varoitti tekemästä tyhmyyksiä sanomalla ”Kuinkas käy pökkelön kaatajalle”. Pökkelökäävän perusteellisesti lahottamaa koivua tönäisevä saa nimittäin usein latvan päähänsä.

Käävät ovat sieniä, niitä saa kerätä jokaisenoikeuksien nojalla (entinen jokamiehenoikeus), jos käävän kerääminen ei vahingoita kasvualustana olevaa puuta.

Nykyisin kääpiä käytetään vanhojen metsien inventoinnissa. Aarniometsissä lajeja on eniten, ja niistä monet eivät edes viihtyisi talousmetsissä. Kääpälajisto kertookin paljon metsän luonnontilasta ja suojeluarvosta.

Käävät ovat käppäniä
pyöreitä ja littania
ne kasvavat puissa lahoissa
haapojen rungoissa pahoissa.
Puissa suhisee
käävät eivät pidä ääntä.
haavat lahoaa
käävät niitä hajottaa.
Anni Kankkunen

Lähteet: Heikki Kotiranta, Kantasienet. Suomen luonto. Kasvit; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; Jyväskylän yliopisto 26.1.2023. Tutkimusuutiset. Luonnonsuojelubiologian yliopistonlehtori Panu Halme. Kantokääpä; Luke. Metsäinfo; Sari Valto, Värjäyssieniä 21.9.2018 ISBN 951-1-07407-5; Suomen lajitietokeskus. Laji.fi; Timo Nieminen, Apu 12.2.2020; Tuomon kuva ja sana. Luopioisen kasvisto 17.1.2012; UPM Forest Life, Pökkelökääpä; Anni Kankkkunen, klassikka.onedu.fi. Käävät ovat käppäniä.