Männynsuomuorakas on myöhäissyksyn sieni

Suomuorakas herättää aina huomiota. Varsinkin loppusyksyn metsässä se näkyy hyvin; sienen kasvuaika onkin juuri syys-marraskuussa.

 

Isot, voimakassuomuiset lakit ovat erehdyttäneet sienten poimijoita keräämään niitä jopa ukonsieninä, mutta alapinnan piikkisyydestä huomaa niiden olevan orakkaita. Sienten jalatkin ovat tyystin erilaiset. Suomuorakas muistuttaa ulkonäöltään myös tuoksuvalmuskaa eli matsutakea. Minäkin luulin löytäneeni tuoksuvalmuskan.  Kun kurkistin sienen alapinnalle, huomasin eron: matsutakella on heltat, mutta suomuorakkaalla piikit.

 

Männynsuomuorakas kasvaa yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta harvinaistuu pohjoista kohden. Sitä löytää parhaiten tuoreista ja kuivista mäntymetsistä, usein suurina ryhminä. Se kasvaa männyn seurassa (kuten kuvassa alla), koska on männynjuurisieni. Sienisato vaihtelee eri vuosina voimakkaastikin.

 

Kymmenestä kahteenkymmeneen senttiin leveä lakki on nuorena kupera, myöhemmin laakeneva, matalasti kuoppakeskustainen. Se on paksumaltoinen ja usein epäsäännöllisen muotoinen sekä aaltoreunainen. Lakissa on tiheässä keskeltä suurempia, reunoilta pienempiä suomuja. Lakin väri vaihtelee vaaleanruskeasta ruskeanmustaan, mutta koholla olevat suomut ovat tummempia.

 

Jalka on vaalea ja tukeva. Lakin alapinnan piikit ovat vaaleanharmaanruskeita, melko lyhyitä. Sienen haju on epämiellyttävä tai mausteinen, malto vaaleaa.

 

Männynsuomuorakkaan saattaa sekoittaa lähilajiinsa kuusensuomuorakkaaseen. Kuitenkin kuusen kanssa kasvaa oma lajinsa ja männyn kanssa omansa.

 

Sienten ulkonäössä on selvää eroa: männynsuomuorakas on tummempi, keskeltä lähes musta ja kuperampi. Kuusensuomuorakas on puolestaan suppilomaisempi ja vaaleampi. Vaikea niitä on tietysti verrata, jos edessäsi on vain yhden lajin sieniä!

 

Männynsuomuorakas ei ole ruokasienestäjälle niin mieluinen löytö kuin värisienestäjälle. Joidenkin männynsuomuorakasta syöneiden mielestä se on tosin ihan hyvä ruokasieni. Yhden tähden ruokasienen maku on nuorena vielä mieto. Joku toinen sanoo makua mausteiseksi, miellyttäväksi ja lakritsamaiseksi. Vanhemmiten männynsieniorakas maistuu kuitenkin hieman karvaalta.

 

Sen sijaan jotkut kuusensuomuorakasta maistaneet sanovat sitä vastenmielisen karvaaksi.

 

Vasta vuonna 1999 ruotsalaiset villalankavärjärit keksivät, että männynsieniorakkaista saa ammoniakkilisäyksellä kauniita siniharmaita värejä, mutta ilman ammoniakkia värit jäävät ruskeiksi.  Jo lähes mädistä männynsuomuorakkaista saa sinisiä, turkooseja ja vihertäviä sävyjä. Sen sijaan kuusensieniorakkaista ei saa väriä lainkaan.

”Suomuorakas, tuo syysmetsien sienikaunokainen, on meidän perheessä suo muo rakas - ihan tietoisesti, koska kuulostaa hauskalta niin lausuttuna.” Tina Cavén

Tänään hän on kriittinen
hänen nenänsä on sinisen punertava
ja hän on kriittinen
että minun runoihini on tullut
turhaa lavertelua vai mitä hän meinaa
että niiden pitäisi olla tiiviimpiä
minä vastaan
sanon
kun kirjoitan olen sienimetsässä
ja sieniä ei löydä muuten kuin kuleksimalla
kiireettä sinne tänne
ja kun löydän sienen en ota vain lakkia
otan myös varren ja tyven
ja rihmastonkin haluan mukaan
vaikka se olisikin lyhytnäköistä ja tyhmää
mutta runon pitää olla kokonainen kasvi
eikä pelkkä itiöemä
hyvä runoilija
ei tee runoja
vaan etsii niitä 

Pentti Saarikoski

Lähteet: Eesti Keele Instituut; Jukka Laajarinne, Tuotanto 18.10.2022; Kirstiina, Kainuun Lumo 30.10.2018; Laji.fi; Lasse Kosonen, Suomen Luonto 30.9.2013; LuontoPortti; Martat; Pinkka oppimisympäristö; Riihivilla 24.10.2007; Sieniatlas; Suomen luonnonsuojeluliitto, Uusimaa; Tina Cavén, Yle.fi 19.5.2017; Pentti Saarikoski, Sienimetsässä.