Syyskesällä loistavat kultapiiskut

Valoisissa metsissä, niityillä, pientareilla, kallioilla ja jopa hakkuuaukeilla sekä tunturien rinteillä loistaa loppukesällä keltainen pystypäinen kultapiisku. Piiskut kuuluvat lyhyenpäivän kasveihin, jotka alkavat kukkia, kun elokuun hämärtyvät yöt lähestyvät.

 

Koko Suomessa yleinen kultapiisku on kasvupaikkaansa nähden yksi maamme sopeutuvimmista kasveista. Mukautumiskyvystä kertoo sekin, että poron poikki purema verso jatkaa yhtä kasvuaan ja kukkii hieman myöhemmin.

 

Maaperän ja muiden tekijöiden vuoksi kultapiiskut näyttävät kovin erinäköisiltä; peltojen pientareella kultapiisku venähtää yli metrin pituiseksi ja mutta kuivilla kallioilla pituutta voi tulla vain kymmenen senttiä. Mitä suurempi kasvi, sitä enemmän kukkia. Kultapiisku on perhoskukka, joka kerää loppukesän kimalaiset ja päiväperhoset ruokailemaan.

 

Piiskujen sukuun kuuluu paljon koristekasveina viljeltäviä lajeja, joita kasvaa luonnostaan muun muassa Pohjois-Amerikassa, mutta Euroopassa kultapiisku on suvun kasveista ainoa luonnonvarainen.

 

Puutarhaan tai kesämökin pihamaalle siirrettynä kultapiisku on vähään tyytyvä perinneperenna ja komistuu muutamassa vuodessa koko kukkapenkin keskipisteeksi. Kultapiisku lisää myös luonnon monimuotoisuutta ihmisen elinpiirissä, koska se houkuttelee monenlaisia hyönteisiä suurperhosista erilaisiin pikkuötököihin.

 

Kultapiiskun sanotaan keräävän kukintoihinsa etenkin tuholaisia syöviä pieniä petohyönteisiä, joten se voi olla hyödyllinen naapurikasveilleenkin.

 

Kultapiisku on myöhäiskesän kukkija. Mykeröt muodostavat yhdessä runsaan kerrotun tertun. Kielimäisiä laitakukkia on vain alle kymmenen. Kukinnan jälkeen pähkylöitä muodostuu sekä laita- että kehräkukista.

 

Pystyynkuivuvat varret levittävät pitkin talvea karvaisia pähkylöitä, jotka ovat myös tärkeää ravintoa monille pikkulinnuille. Lenninhaiveniensa avulla kultapiiskun siemenet tavoittavat itämiseen sopivat maa-alat kaukaakin vanhoista esiintymispaikoista. Avoimilla paikoilla kasvi lisääntyy hyvin siemenistä, mutta varjopaikoilla vain kasvullisesti.

 

Kultapiiskulla on ollut merkittävä asema kankaiden värjäyksessä, sitä on käytetty myös yrttikasvina yskässä. Kultapiisku onkin vuosisatoja vanha rohtokasvi, jota arabit käyttivät jo keskiajalla. Se on siis tunnettu kauan ja on yhä käytössä. Kultapiiskun sukunimikin solidago tarkoittaa parantavaa.

Kultapiisku lisää virtsan eritystä ja lievittää tulehduksia, mikä on myös tutkimuksin osoitettu. Kasvilla on nesteitä poistava vaikutus, niinpä sitä on käytetty virtsatietulehdusten ja munuaistautien lääkkeeksi. Kultapiiskulla on paranneltu myös reumaa, punatautia sekä suun ja kurkun haavoja. Ulkoisestikin kasvista on ollut apua: kultapiiskukeitteeseen kastelluilla kääreillä on hoidettu märkähaavoja ja paiseita. Siitä tulee nimi haavayrtti.

 

Kultapiisku on tieteellisen nimensä Solidago virgaurea mukaan kultainen varpu tai vitsa, sillä virga on ´varpu´ ja aureus ´kultainen´ . Kultavitsa-nimi on ollut monen muunkielisen nimen mallina: ruotsiksi gullris, englanniksi golden rod, saksaksi Goldrute ja viroksi kuldvit.

 

Myös suomen yleiskieleen vakiintunut kultapiisku on samaa lähtöä kuin piiska. Ennen tuota nimeä olivat ehdolla myös kultaruoska ja kultalatva. Vanhin suomenkielinen nimi on paimensauva, joka oli Elias Tillandzin kasviluettelossa 1683 ja jota käytettiin vielä 1700-luvulla.

 

Vuonna 1745 julkaistun sanakirjan tekijä Daniel Juslenius tunsi kultapiiskun nimillä sisaliskon varsi ja vähä kleini ruoho. Jälkimmäinen nimi viittaa kultapiiskun käyttöön rohtokasvina. Leiniksi, murteittain kleiniksi nimittäin kutsuttiin entisaikaan monia esimerkiksi kylmyydestä ja kosteudesta johtuvia tauteja, jotka sittemmin luokiteltiin reumatismiksi. 

Kultapiisku-sanan otti käyttöön suomalainen luonnontutkija, tietokirjailija ja kulttuurivaikuttaja A. J. Mela vuonna 1895.

 

Villiyrttiharrastajat käyttävät kultapiiskun kukkivia versoja yrttiteeaineksena. Laji on myös Eviran (Ruokaviraston edeltäjä) luonnonvaraisten kasvien käyttölistalla ravintolisäaineeksi statuksella ’ei uuselintarvike’. Kultapiiskun kukinnot sisältävät saponiineja ja parkkiaineita.

Myrkytystietokeskuksen mukaan piiskut ovat myrkyllisiä, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita. Sen siemenet ja kukat voivat tosin aiheuttaa pahoinvointia, erilaisia kouristuksia ja hengitysvaikeuksia, kultapiisku saattaa aiheuttaa myös siitepölyallergiaa. Kasvia suositellaan vain tilapäiseen käyttöön rohdoksena, yrttiteenä tai ravintolisänä.

 

Elintarvikekäyttöä varten kerätään käsin tai saksilla kultapiiskujen kukkivat versonlatvat, kukat ja kukinnot alimpien mykeröiden auettua. Kultapiisku kukkii heinä-syyskuussa, jolloin sato kerätään ja kuivataan heti kuivurilla. 

Kultapiiskutee

Tarvittavat aineet: Hyppysellinen kultapiiskunlehdistä tehtyä silppua ja 2 dl vettä.
Ohje: Keitä vesi kiehuvaksi ja lisää kultapiiskun lehdistä tehty silppu. Keitä seosta kaksi minuuttia. Anna seoksen vetäytyä rauhassa kymmenisen minuuttia. Siivilöi ja tarjoile tee.

Se oli rakennettu keijujen, maahisten aikaan
kun niitä vielä oli satoja vuosia sitten.
Oli jauhettu keijujen viljaa
ruusujen terälehtiä, mesiangervoa.
Maahisten puurojauhoja
kultapiiskua, ohdaketta.
Ne olivat kadonneet, keijut, maahiset
ihmiset sanoivat ei niitä ole olemassa.
Tuulimylly juuli2016

Lähteet: Arktiset aromit; Edith Holden, Nuoren naisen päiväkirja luonnon tapahtumista 1906; Evira. ruokavirasto.fi 29.9.2016; Henry Väre, Asterikasvit. Suomen luonto, kasvit; Kirsti Aapala, Kotimaisten kielten keskus Kotus; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; Lasse J. Laine, Suomen luonto; LuontoPortti; Pentti Halenius ja Arvo Rantanen, Kasvibongarin opas; Reija-Tuulia Heinonen ja Sirkka Suomi-Vihonen, Kasvikirja; Sonja Kärkkäinen 12/2008. Jyväskylän yliopisto. Keski-Suomen luontomuseon arkisto; Sivistyssanakirja. Suomi Sanakirja; Terveyskirjat. Luota luontoon; 3.8.2016 juuli2016 osa runosta Tuulimylly.