Pelto-ohdake, sitkeä taistelija

Pelto-ohdake on Suomen viidestä ohdakelajista vakiintunut ihmisen seuralainen ja varsinainen kiusanhenki. Pelto-ohdakkeen vaaleanvioletit tai vaaleanpurppuraiset voimakkaasti tuoksuvat mykeröt keräävät tehokkaasti perhosia, kimalaisia, kovakuoriaisia ja muita hyönteisiä. Puutarhureille ja maanviljelijöille pelto-ohdake on kuitenkin suuri ja turhauttava riesa, sillä viljelyksillä se häiritsee hyötykasveja.

 

Kitkeminen ja hävittäminen on rankka urakka. Pelkkä maan muokkaus ei auta, sillä ohdake leviää isoiksi kasvustoiksi paitsi siementensä avulla myös syvälle yltävällä vahvalla juuristollaan. Lisäksi uusia ilmaversoja syntyy hyvinkin pienistä juurenkappaleista.

 

Pelto-ohdake kasvaa mielellään etenkin savisissa, typpipitoisissa kivennäismaissa, siis käytännössä monessa puutarhassa, pellossa sekä peruna- ja juuresmaassa. Muistelenpa vanhempienikin taistelleen tuota perunapenkkinsä kiusallista kasvia vastaan.

 

Pelto-ohdake kukkii heinäkuusta syyskuuhun, jopa lokakuuhun asti. Kasvin verso haarautuu latvaosasta useaksi haaraksi, joten mykeröitä on yhdessä kasvissa runsaasti ja niiden siementuotto suuri ja tehokas. Runsaan pähkylätuotannon ansiosta pelto-ohdake kulkeutuu tehokkaasti uusille alueille.

 

Lenninhaivenet muuttuvat näin loppukesällä valkeiksi untuvikoiksi ja voivat lentää tuulen mukana satoja metrejä. Myös kaukolevintä on yleistä työkoneisiin jääneiden kasvien juurtenpalojen kulkeutuessa pellolta toiselle. Siemenet itävät jo muutaman viikon päästä varisemisestaan.

 

Kestorikkakasvien torjunta on vaikeaa sekä luomuviljelyssä että tavanomaisessa viljelyssä. Onnistunut mekaaninen torjunta edellyttää lajien kasvurytmin tuntemista ja toimien ajoitusta kasvien heikoimpaan kohtaan.

Korkeudeltaan 40 – 120-senttinen pelto-ohdake kasvaa myös tienvarsilla ja joutomailla, vaikka se on alun perin merenrannan kasvi. Etelä- ja Keski-Suomessa pelto-ohdake on hyvin yleinen ja yksi haitallisimpia viljelysten monivuotisrikkakasveja, mutta pohjoisessa laji on enimmäkseen harvinainen ja nuori tulokas. Piikikkäät lehdet ovat epäsäännöllisen liuskaiset tai ehytlaitaiset, piikikkyys on suoja kasvinsyöjänisäkkäitä vastaan.

 

On pelto-ohdaketta hyödynnettykin, sillä Elias Lönnrot kirjoitti pelto-ohdakkeen varresta saatavan hyvää potaskaa lasitehtaiden tarpeisiin. Elias Tillandzin vuoden 1683 kasviluettelossa pelto-ohdakkeen nimenä on nikanyrtti. Nikka tarkoittaa hikkaa, joten kasvilla lienee yritetty parantaa nikottelua. 

Pelto-ohdaketta Cirsium arvense kutsutaan myös nimillä karra, ohdake, pirun piiska ja tiisteli.

 

Oletko maistanut ohdakkeiden varsiparsoja – tai edes kuullut, että niitä voidaan syödä? Kuulemma ohdakeherkuttelusta on tulossa hortoilijoiden parissa selvä trendi. Ohdakkeiden ruuaksi laittamisesta on alan teoksissa ja sivustoilla jonkin verran ohjeita.

 

Kun alat kyllästyä grillimakkaroihin, voit hakea joutomailta uusia herkkuja, pelto-ohdakkeita. Kerää 60 – 80 sentin korkuisia ohdakkeita, joista kukat eivät ole vielä auenneet. Varren pitäisi myös olla taipuisa syötävältä osaltaan. Kuori keittämistä varten latvasta vartta 12 – 15 sentin matkalta ja keitä parsan tapaan. Keitetyn pelto-ohdakkeen maku on erittäin mieto. Parhaat parsat saat kuitenkin alkukesällä.

Kun on muokattu hyvämultainen kasvualusta,
niitä hoidetaan huolella muutama vuosi
ja jätetään sitten rauhassa rehottamaan
niin että jokainen verso saa kasvaa itsensä muotoiseksi,
luonnonvarainen ja viljelty rinnatusten,
hiirenvirna ritarinkannuksen kainalossa.
Miksi kitkeä koiranputki ja ohdake,
tottahan meissä jokaisessa on oltava nekin.
Helena Anhava

Lähteet: Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen, Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; Farmit. Kasvinviljely 29.4.2010; hortoilu.fi 3.7.2019; Janne Lampolahti, Ohdakkeet ja karhiaiset. Suomen luonto. Kasvit; Jukka Salonen ja Timo Lötjönen, Luomuinstituutti 9.4.2023; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; Lasse J. Laine, Suomen luonto-opas; LuontoPortti; Pentti Halenius ja Arto Rantanen, Kasvibongarin opas. Kukat ja niiden hedelmät; puutarha-artikkelit.fi; Helena Anhava, Hidas osa.

 

Juhli Suomen luontoa elokuun viimeisenä lauantaina rennosti. Kutsu kaveri mukaan ja järjestäkää omannäköisenne luontojuhla. Minä nostan lipun salkoon ja leivon mustikkapiirakan.