Kullero, tunnettu myös juhannuskukkana tai keltakakkarana

Kullero eli niittykullero on alkujaan eurooppalainen vuoristoseutujen kasvi. Meillä se kasvaa Lapissa yleisenä ja runsaana - ei sitä suotta valittu Lapin maakuntakukaksi. Lapissa kullero esiintyy usein yhdessä metsäkurjenpolven kanssa lehtojen valtalajina, myös tunturiniityillä ja puronvarsilla se on paikoin rehevä.

Etelässä kullero kukkii jo toukokuun puolella, mutta Lapissa keltainen pallerokukka loistaa kesäkuun kuulaassa valossa kuin yöttömän yön aurinko konsanaan. Vielä elokuussakin kulleron voi löytää kukkivana ylimmiltä tunturiniityiltä.

Luontaisesti kulleroita on Lapin lettosoilla, rehevissä korvissa, lehdoissa ja jokirannoilla. Se leviää helposti myös ihmisen muokkaamille paikoille ja voi olla hyvinkin näyttävä niityillä, hylätyillä pelloilla tai pihakentillä.

Etelä-Suomessa lehdot ovat sille liian varjoisia, niinpä se on etelässä paljon vaateliaampi ja riippuvaisempi ihmisestä. Kulleroa viljelläänkin koristekasvina. Sitä kasvaa myös minun lapsuudenkodin pihassa Savossa. Äitini kotikaupungissa Kemissä rannat kasvavat keltaisenaan kulleroita, sieltä pihamme kullerot ovatkin lähtöisin.

Terälehdet miltei sulkevat kulleron pallomaisen kukan, niinpä pölyttäjillä on vaikeuksia päästä sinne, vaikka sisällä olisi hyönteisiä houkuttelevia mesilehtiä. Kukissa vierailee lukuisia kärpäsiä, kovakuoriaisia ja pieniä maamehiläisiä.

Tärkein pölyttäjä saattaa kuitenkin olla pieni kullerokärpänen, joka pyörii kukissa päiväkausia. Samalla kärpänen pölyttää kukat, kun se liikkuu kullerosta toiseen. Kullero ja kullerokärpänen elävät siis hyvässä yhteistyössä – kasvi saa tärkeän ristipölytyksen ja kärpäset sekä ravintoa että pesäpaikan. Kulleron kukka aukeaa vasta lakastumisen alkaessa.

Nuppuja

Kullero on yli puolimetrinen ruohokasvi. Sen lehdet ovat suuria ja syvään sormiliuskaisia. Kasvi on lievästi myrkyllinen. Sanotaan, että eläimet tunnistavat myrkylliset kasvit, sen vuoksi kullero ei kelpaa lehmille. Eräs maatalon emäntä kertoi, että kerran kulleroa nuuhkaistuaan eläimet vain puistelevat päätään.

Pohjoisessa kalastajat ovat seuranneet tarkkaan kulleron kukkimista, sillä se aloittaa kukinnan samoihin aikoihin kuin isosurviainen kuoriutuu. Kuoriuduttuaan isosurviaiset liitelevät vedenpinnan yläpuolella, ja niitä siiat tavoittelevat. Silloin on syytä lähteä heittämään perhoa! 

Kulleroa ei ole paljon hyödynnetty, mitä nyt kukilla on yritetty lääkitä keripukkia ja hautoa jaloissa olevia ajoksia.

Miten meille yleiskieleen on vakiintunut nimi kullero? Tiedetään Lönnrotin ottaneen mallia viron nimityksistä, siellähän kasvin nimi on kullerkupp; niinpä Lönnrot mainitsee kulleron toisintona nimen kullerokupu. Kasvin tieteellisen nimen Trollius on arveltu perustuvan kasvin saksalaisen nimeen (die Trollblume).

Sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä, niinpä kullero on saanut lempinimen kulloisenkin kasvupaikkansa asukkailta. Useat nimet johtuvat palleromaisesta ja kullankeltaisesta kukasta. Kirkkokukka-nimi johtunee ylväästä asusta, humalakukka viittaa taas samankaltaisuuteen humalan lehtien kanssa, juhannuskukka kukinta-aikaan, sen sijaan maanpulpukka ja mäkiulpukka -nimissä verrataan kukkaa ulpukkaan.

Siemenkota

Länsipohjassa kulleron nimi on johanneksenkukka, Kannaksella puolestaan pulpukainen, pulpukka tai pulpukkainen. Pohjois-Suomessa käytetään nimeä klupukukka. Kulleroa kutsutaan myös kulkuskukaksi, pallokukaksi, keltakakkaraksi, pampulakukaksi ja pulpurakukaksi. Niminä on käytetty myös seuraavia: keltakukka, keltapallo ja keltaruusu.

Kullerokin on vanha nimi; onko se sitten lyhentymä kultapallerosta vai mistä. Uutta ja Kalevalan vaikutusta lienee kullervo. Tätä muotoa saattaa kuulla Kymenlaaksossa eli seuduilla, joilla kulleroa ei luontaisesti kasva.

1. Kukkia pursuavissa lehdoissa talsittaessa.
Luojamme ihmeellisyyksiä ihailtaessa.
Keltaisen juhannuspampulan polun varrella,
leveän hymyn kera, ikään kuin ko. päivän
kruunaamana seikkana mä kohtaan.
Tiedot sinusta merkitsen luontopäiväkirjaani
tullakseni uudelleen tähän tapaamiskohtaan.

2. Kiehtovissa lehto- ja lettokorvissa patikoitaessa.
Ympäröivän luonnon ääniä kuunneltaessa.
Sain palavan kipinän ruveta maalaamaan
Lapin maakuntakukasta luontoaiheinen taulu.
Vähitellen alkoi soida sisimmässäni
puhdas mielikuvituksen tuote: säveltää nimeäsi
kantava musiikkikappale ja sanoittaa laulu.

3. Kosteilla niityillä ja tulvapensaikoissa liikuttaessa.
Puhdasta, viileää ilmaa haisteltaessa.
Hullaannuin tähän leinikkikasviin täysin,
joten kulleroa kuvaavia postikortteja nykyään
palavalla rakkaudella mä kerään.
Puutarhan koristekasviksi kehityt, kun viherpeukalona
katseeni suuntaan hankittavaan, istutettavaan taimierään.

4. Kirjavilla tunturien rinneniityillä ja tunturikoivikoissa samoiltaessa.
Ikimuistoisista Lapin luontoelämyksistä nautittaessa.
Kulleron viehätysvoiman kiinnittymisen tai tunkeutumisen
luontovalokuvaajan silmäterään rinkan kanssa
vaeltaessani huomata mä voin.
Sinulle, jonka kukintasi on näyttävimmillään
Juhannuksesta keskikesään, Lapin kasviston
pallomainen, keltainen kulta -nimityksen
ihan mieluusti ja ansaitusti mä soin.

Olli Alaranta

Lähteet: Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; Luonto-Liiton kevätseuranta; Reija-Tuulia Heinonen ja Sirkka Suomi-Vihonen, Kasvikirja; Seppo Vuokko. Kulleroita kotipihaan. Suomen Luonto 12.6.2014; Seppo Vuokko, Leinikkikasvit. Suomen luonto. Kasvit; Olli Alaranta, Kullero. Huhtikuu 2015.