Munkkien Alpeilta tuoma jouluruusu

Saitko lahjaksi jouluruusun? Kun hoidat sitä huolellisesti, saat kasvista monivuotisen ilon. Jouluruusu kukkii kuusi viikkoa, mutta jatka sen kastelua kukinnan jälkeen koko talvi kevääseen asti.

 

Talven jälkeen kasvi voi näyttää surkealta, jos osa lehdistä on ruskettunut. Kuivahtaneet lehdet voit huoletta poistaa, sillä kukkien lakastuttua uusia tummanvihreitä, nahkeita ja sormiliuskaisia lehtiä kasvaa runsaasti. Maan sulamisen jälkeen voit istuttaa jouluruusun ulos puutarhaan. Kasvi viihtyy puolivarjoisassa paikassa puiden tai pensaiden alla, ja kasvualustan on hyvä olla humuspitoista ja ravinteikasta.

 

Syksyllä voit laittaa talvehtimisen varmistamiseksi havuja tai puiden lehtiä juuriston ja ainavihannan lehdistön peitoksi. Parhaiten talvehtiminen onnistuu Etelä-Suomessa, mutta jouluruusu on saatu viihtymään jopa IV-vyöhykkeellä. Puiden ja pensaiden kasvuvyöhykkeet -vyöhykekartta. Jouluruusu on kehittänyt varomenetelmän pikkupakkasiin: se vähentää nestepitoisuuttaan pakkasella, jolloin väkevöityneet solut kestävät paremmin kylmää. Tämä menettely on kehittynyt kasvin lisääntymisen varmistamiseksi, sillä luonnossa jouluruusut leviävät siementämällä.

Jouluruusu alkaa muodostaa nuppuja jo syksyllä ja aloittaa leutoina talvina kasvun nimensä mukaisesti joulun tienoilla. Tällöin uudet versot sekä kukkanuput on viisainta suojata esimerkiksi polystyreenilaatikolla, sillä keskitalven viima ja sateet vaurioittavat kukkia. Pohjoisemmassa Suomessa paksut nietokset suojaavat jouluruusuja.

 

Puutarhassa jouluruusu kukkii hyvin varhain, kun muut kasvit vasta heräilevät. Joskus lauhan sääjakson aikana niihin puhkeaa kukkia jopa talvella; puutarhurinaapurini Veikonkin ruusut alkoivat kukkia nietosten keskellä.

 

Kuvaaja Veikko Nikkinen

 
Veikko oli hankkinut ensimmäiset jouluruusut seitsemän vuotta sitten. Kesällä hän muutti kasvit uuteen paikkaan, mutta ne kuitenkin kuoleutuivat, koska ruusut eivät pidä siirtelystä.

Kuvien jouluruusut ovat neljä vuotta vanhoja. Veikko oli ostanut marketista kolme poistoon menevää jouluruusua, jotka hän laittoi keväällä väliaikaiseen paikkaan pihassaan. Siihen ruusut jäivätkin, sillä hän ei enää uskaltanut siirtää kasveja, koska ne näyttivät viihtyvän hyvin. Emotaimen ympärille kasvaa usein pikkutaimien ryhmä, tällä tavalla kuvien jouluruusukasvusto on levittäytynyt.

 

Kuvaaja Veikko Nikkinen

 
Leinikkeihin kuuluva jouluruusu tunnettiin antiikin Kreikassa aikoinaan lääkeyrttinä; sen kuivattua mustaa juurta on käytetty rohdoksena. Jo pienet annokset aiheuttavat limaneritystä ja aivastusta, minkä vuoksi kasvia sanottiin aikoinaan myös mustaksi pärskäjuureksi ja aivastusjuureksi. Jouluruusua on käytetty erilaisten mielisairauksienkin lääkkeenä, siksi sitä kutsutaan yhä tietyllä alueella Ranskassa riivattujen kasviksi.

Jouluruusu on nykyisin luokiteltu myrkylliseksi kasviksi. Erityisesti juuret sisältävät kahta myrkyllistä glykosidia: helleboriinia ja helleboreiinia, jotka molemmat vaikuttavat lamauttavasti aivoihin ja keskushermostoon. Antiikin yhteiskunnassa perennan huumaavia ominaisuuksia käytettiin hyväksi tietäjien saattamisessa erityiseen tietämisen tilaan, minkä jälkeen he antoivat neuvoja tärkeissä sotaan ja rauhaan liittyvistä ongelmissa.

 

Jouluruusun kauneus hurmasi aikoinaan munkit ja aateliset, jotka kuljettivat vaaleajouluruusun taimia Alppien rinteiltä luostareiden ja herraskartanoiden maille. Meillä Suomessa jouluruusua hyödettiin kukkaan kartanoiden kasvihuoneissa jo 1800-luvulla, sen sijaan kotipuutarhoissa se oli harvinaisuus vielä pitkään. Nykyään moni puutarhuri kuitenkin nauttii ruusun varhaiskeväisistä kukista omalla pihallaan tai joulun aikaan ruukkukasvina. 

Nimestään huolimatta jouluruusulla ei ole muuta yhteyttä ruusuihin kuin ruusumaiset kukat. Se on ruohovartinen 10 – 30-senttinen kivikkokasvi, jota tavataan villinä Keski- ja Etelä-Euroopan sekä Vähä-Aasian vuoristoisilla seuduilla. Luonnonvaraisia lajeja on lähemmäs parikymmentä, niiden kukat ovat valkoisia, vaalean- tai purppuranpunaisia, vihertäviä sekä kermanvärisiä ja joskus pilkullisia.

 

Jalostetun jouluruusun yksinkertaiset, vihertävänvalkeat kukat muodostuvat oikeastaan pienistä, nopeasti varisevista terälehdistä. Kokonaisuutta kehystävät valkeat verholehdet, jotka vähitellen vihertyvät. Kukan koristeellisuus perustuu myös sen heteisiin ja emeihin, jotka pian muuttuvat tähtimäisiksi siemenkodiksi. Kun siemenet ovat syyskesällä tummat ja kypsät, on aika korjata siemenet ja sitten kylvää ne haluamaansa paikkaan. Siemen itää vasta, kun se on saanut tarvittavat lämpö- ja kylmäkäsittelyt. 

Jouluruusu mainitaan kreikkalaisessa mytologiassa. Kerrotaan myös tarinoita, joissa jouluruusun avulla on hoidettu lepraa, vesikauhua, epilepsiaa ja mielisairauksia. Kukkien kielessä jouluruusun merkitys korostuukin ahdistusta vapauttavana.

 

Jouluruusuun liittyy moni kristillisiä vertauskuvia ja pyhimystaruja. Ruusu on yksi Jeesukseen liitetyistä symboleista, sen on sanottu olevan myös Neitsyt Marian kukka. Eräässä keskiaikaan sijoittuvassa tarussa paikallinen munkki jakaa ohikulkijoille jouluruusuja rakkauden ja ystävyyden merkiksi. Oman mukaelmansa jouluruusun legendasta on kirjoittanut muun muassa Selma Lagerlöf.

On ruusu Iisain juuren nyt kukkaan puhjennut.
On pyhä kirja suuren sen ihmeen kertonut.
Tuo kukka suloinen valaisee talviyöt keskellä pakkasen.

Saksalainen munkki sepitti 1500-luvulla yllä olevan runon, joka on uuden virsikirjan numero 23.

Jouluruusu kukkii lumesta
muiston varjo.
Punaturkki lumimyrskyssä
meripihkasilmät pimeyteen lyhtyinä.
Valkeat runoilijat värisevine
jouluruusuihoineen:
lumen hellyys, tähtitomua.
Leena Lumi

 

Lähteet: Paula Ritanen-Närhi, Kotiliesi 14.12.2019; Kotipuutarha-lehti; puutarha.net; Suomela.fi; Tuija Vierto, Yle. Uutiset 21.12.2009; VAV Asunnot Oy. Viherpeukalo 11.1.2012. Leena Lumi, alkuosa runosta; Veikko Nikkinen, jonka puutarhassa kuvien jouluruusut kasvavat.