Liro on Suomen runsaimpia kahlaajia

Jos heinäkuun alussa kuljeskelet suolla, voit olla varma, että ennen pitkää tavoitat siellä pitkäjalkaisen kahlaajalinnun, joka esittää matalan rämemännyn latvasta kimittävän vastalauseensa kiv-kiv-kiv-kiv sinulle, rauhanhäiritsijälle. Väsymättömästi lintu jatkaa varoitteluaan, kunnes sinä vieras poistut paikalta. Kuljin kaikessa rauhassa metsän ja suon välistä polkua Pyhä-Luoston alueella, kun havahduin toistuvaan linnunääneen. En heti edes tajunnut, mistä on kyse.

 

Sitten havaitsin ohuen kuivan suomännyn latvassa linnun, liron. Se oli huomannut minut ja piti minua tunkeilijana. Ehkä sillä oli poikaset lähettyvillä. Liro saatteli minua metsän reunaan asti lentäen pienten mäntyjen latvasta toiseen.

 

lirot saapuvat Lappiin vasta myöhään keväällä, jolloin ne kokoontuvat soilla 10 – 100 yksilön muuttoparvina. Silloin kuuluu kaikkialta li-ro li-ro li-ro, se onkin pohjoisessa toukokuisen suon perusääniä. liro on Suomen runsaimpia kahlaajia, laji on yleinen, tosin nykyisin taantunut.

 

Vaatimattoman näköinen liro on kooltaan muita vikloja selvästi pienempi, vain rastaan kokoluokkaa. Sillä on vihreät jalat ja ruskeanmusta valkopilkkuinen selkäpuoli. Sukupuolet ovat samanväriset. 

Liron ravintona ovat hyönteiset, hämähäkit, nilviäiset, äyriäiset, madot, toukat ja muut pikkueläimet, joita se noukkii nokallaan vedestä ja maan pinnasta tai tavoittaa poraamalla pehmeästä maasta.

 

Pesimämaastonsa suhteen lintu ei ole vaativa, vaan sille kelpaavat monentyyppiset aukeat ja vähäpuiset suot koko maassa. Liro pesii erittäin runsaslukuisena Perä-Pohjolan ja Etelä-Lapin allikkoisilla rimpisoilla sekä runsaslukuisena vetisillä avosoilla Keski- ja Pohjois-Suomessa.

 

Tosin lirokanta on puolittunut Etelä- ja Keski-Suomessa 2000-luvun soiden ja rantaniittyjen kuivatusten vuoksi, sen sijaan pohjoisessa se on runsastunut. Meillä pesivän kannan arvio on 300 000 – 450 000 paria. Liro pesii myös suuressa osassa Euroopan ja Aasian pohjoisosia sekä vähälukuisena Skotlannissa.

 

Heiniin vuorattuun pesään suojaiselle suomättäälle ilmestyy toukokuussa neljä munaa, joita emot hautovat kolmisen viikkoa. Muutaman päivän kuluttua poikasten kuoriutumisesta naaras lähtee syysmuutolle ja jättää untuvikot koiraan hoitoon, kuten myös viklonaaraat tekevät.

Kun lirolla on pienet poikaset, se tähystää valppaana mättäällä tai suomännyn latvassa. Kun lintu epäilee vaaraa, se nousee siivilleen, lentelee hermostuneesti ja laskeutuu välillä puunlatvaan. Se saattaa seurata pesän tai poikueen luota ihmistä jopa kilometrin matkan koko ajan kimittäen.

 

Koiras huolehtii poikasista noin kuukauden, silloin nämä ovat varttuneet lentokykyisiksi. Poikaset oppivat nopeasti etsimään itse ruokansa jätettyään pesän. Heinä-elokuussa koiraat ja nuoret linnut liittyvät suuriin lirojen muuttoparviin rantaniityille ja luhdille ennen matkaa Afrikkaan. Lirot talvehtivat trooppisen Afrikan länsiosissa ja muutamat voivat hakeutua Angolaan asti.

Astelen suolla
haistelen tuoksuja
kuuntelen liron ääntä.
Valde Aho

Lähteet: Antti Halkka, Krister Karttunen, Ulla Kokko, Pertti Koskimies, Juhani Lokki, Petri Nummi, Seppo Parkkinen, Teuvo Suominen, Kalle Taipale, Kotimaan luonto-opas; Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo parkkinen, Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Lasse J. Laine, Suomen luonto; Paavo Voipio, Tuomas Manninen, Seppo Lahti, Värikäs lintukuvasto; Pekka J. Nikander, Suomen luonto. Linnut. Viklot; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Valde Aho, Varvara Zueva, Neitoperho, Suolla 1. säkeistö.