Nurmitädyke ja ruiskaunokki kilpailevat Suomen sinisimmän kukan tittelistä. Sen taivaansiniset kukat alkavat tuikkia niityillä ja pientareilla kesän päästyä vauhtiin eli tänä vuonna kesäkuussa.
Opin tuntemaan sinisen nurmitädykkeen lapsena. Ollessani jo aikuisiällä valokuvasin kerran tuttavan lapsia, kun tein sykähdyttävän havainnon: pienimmällä tyttärellä oli aivan nurmitädykkeen siniset silmät hänen istuessaan kotipihan nurmikolla tädykkeiden seurassa!
Tädykkeen kukan elinikä on lyhyt. Aamulla avautuvan, meden täyttämän kukan teriö on loistavan sininen vain yhden päivän, seuraavana päivänä se alkaa jo lakastua; kukka muuttuu ensin vaalean sinipunaiseksi ja varisee illan tullen maahan. Kukinta-aikaa riittää kuitenkin pitkään, sillä monista kukista on kerrallaan auki vain muutama. Kukoistuksen hehkun laantuminen ja terälehtien nopea variseminen on antanut saksalaisella kielialueella kasville nimen Männertreu ´miehen uskollisuus´.
Nurmitädykkeen sininen väri on parhaimmillaan lähes ainutlaatuista Suomen luonnossa. Yleisyytensä ja monipuolisen esiintymisensä sekä isojen kukkiensa takia nurmitädyke on muita tädykkeitä (muun muassa rohto- ja rantatädykettä) tunnetumpi. Tädykkeen kukat ovat hyvin sopeutuneet mehiläispölytykseen; näyttää melkein kuin nurmitädyke odottaisi mehiläistä tai kukkakärpästä heteiden käsivarret valmiiksi levällään.
Nurmitädyke on joka paikan ruoho. Suomen parista kymmenestä tädykelajista kahdeksan on alkuperäisiä. Laji on elinvoimainen eikä se tarvitse suojelutoimia. Nurmitädyke on yleinen ja alkuperäinen sekä Etelä- että Keski-Suomessa ja kasvaa muinaistulokkaana Kainuun rajoille asti, tosin harvinaistuen. Aivan pohjoisessa se on harvinainen uustulokas. Nurmitädykettä tavataan myös naapurimaissamme Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä harvinaisena Islannissa.
Kansalta nurmitädyke on saanut nimen sinisilmä tai lemmenkukka. Kukan teriön pyöreähkö muoto ja sen vaalea keskus ovat antaneet aiheen nimittää kasvia kissansilmäksi tai linnunsilmäksi, onpa Hämeessä nähty kukassa ämmännaamakin. Samoja ilmauksia on myös nurmitädykkeen muunkielisissä murteellisissa ja vanhoissa nimissä: ruotsissa mormors glasögon ´isoäidin silmälasit´ ja jungfruöga ´neitsyensilmä´ja englannissa blue eye ´sinisilmä´ja milk maid´s eye ´maitotytönsilmä´, saksassa Katzenauge ´kissansilmä´ja ranskassa yeux de Jésus ´Jeesuksen silmät´.
Tieteellinen lajinimi chamaedrys tas on yli 2000 vuotta vanha kreikkalainen kasvinnimi, joka muodostuu sanoista chamai ´matala´ja drys ´tammi´. Linné nimesi tämän niityillä, pientareilla ja avoimilla metsämailla kasvavan kukan Veronicaksi.
Veronica-sukunimen alkuperästä ei ole päästy yksimielisyyteen. Yhden oletuksen mukaan nimi viittaisi pyhään Veronicaan. On myös arveltu, että Veronica on muunnos Betonica-nimestä, jolla tädykkeitä kutsuttiin keskiaikaisissa ranskalaisissa yrttikirjoissa. Tädykkeiden suvun tieteellinen nimi on yhden tulkinnan mukaan muodostettu latinan kielen sanoista vera ’tosi’ ja icon ’kuva’ ja tarkoittaa siis ‘oikeaa kuvaa’.
Sanan tädyke toi kirjallisuuteemme Elias Lönnrot, joka käytti sitä vuonna 1860 ilmestyneessä kasviossaan. Elias Tillandzin vuodelta 1863 peräisin olevassa kasviluettelossa on mukana jo kasvi nimeltä tädyn ruoho, jolla tarkoitettiin rohtotädykettä.
Molempien sanojen takana on hyvin vanha keuhkoja tarkoittava sana tävy tai täty, josta tavallisesti käytettiin monikkomuotoa tapaan kuin sanaa keuhkot, sillä keuhkotautia koetettiin parantaa rohtotädykkeellä. Tävyt tai tädyt on kansankielessä tunnettu Lounais-Suomen seudulla ja toisaalta Tornionjokilaaksossa. Sama tausta on keuhkotaudista paikoin pohjoisessa Hämeessä käytetyllä nimityksellä täkytauti.
Nurmitädyke on ikivanha juhannuskukka, joka tunnetaan myös Euroopan vuoristoalueilla. Sen väri on kuin kesätaivas, ihasteli innokas kesäyössä kulkija, kasvitieteilijä Arto Kurtto.
Nurmitädyke on viehättänyt myös F. E. Sillanpäätä: "Niinpä hauskinta on löytää ruohosta kieloja illalla, mutta veronican sinisilmä kukkii parhaillaan siihen aikaan, jolloin kesä juuri on varmasti vakiintunut, ohra itänyt ja haavanlehti verhoo koko puun. Kukkia on kaikkialla matalassa ruohostossa, ne ovat lehtihangoissa höllässä kuin perhoset, terät irtaantuvat helposti ja mukana seuraa kaksi hentoa hedettä. Mäessäkävelijä tulee poimineeksi veronican, sillä se on ensimmäisiä edustajia kesän varsinaisesta kukkarunsaudesta", kirjoittaa Sillanpää ensimmäisessä romaanissaan Elämä ja aurinko.
Sinulla oli vedenharmaat silmät.
Et pitänyt itse niistä.
Mutta silmistäsi näkyi taivaansini ja poutapilvet.
Ja kukkaniityillä heijastuivat unikot ja nurmitädyke.
Ja perhosensiivet.
Kauniimpia silmiä en ole nähnyt.
Maaria Leinonen
Lähteet: F. E. Sillanpää, Elämä ja aurinko; Kirsti Aapala, Helsingin Sanomien Kieli-ikkuna 29.5.2001; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen. Kasvikertomuksia; Helsingin Sanomat. Kotimaa 14.6.; Lasse J. Laine, Suomen luonto. Tunnistusopas; LuontoPortti; Pentti Halenius ja Arto Rantanen, Kasvibongarin opas; Pohjolan kasvien pauloissa; Reija-Tuulia Heinonen ja Sirkka Suomi-Vihonen, Kasvikirja; Seppo Vuokko, Naamakukkaiskasvit. Tädykkeet. Suomen luonto. Kasvit; UPM Forest Life; Yle. Oppiminen; Maaria Leinonen, Lähemmäs askel askeleelta.
Lähetä kommentti