Nallekarkkisienet, hytykät Osa 2

04 joulukuuta 2021

Lahoavilla puilla on monentyyppisiä sieniä, on nystyjä, nyppyjä, rypyköitä, limamöykkyjä, hytyköitä, lakkeja ja kääpiä, eri puulajeilla erilaisia. Luonnonvarakeskuksen mukaan ilmastonmuutos hellii lahottajia.
 

Limaiset hytykät kuuluvat hyytelösieniin. Ne turpoavat kostealla säällä ja kuivina vetäytyvät huomaamattoman rupisiksi. Useimpien hyytelösienten itiöemässä ei ole lakkia tai jalkaa, vaan sieni on epäsäännöllisen muotoinen pyöreä tai liuskainen möykky. Niitä näkee eniten myöhäissyksyllä, mutta monet lajit ovat löydettävissä myös keväällä. Useat hytykät voivat kasvaa talvellakin, sillä ne eivät säikähdä kylmyyttä, mutta kuivuudesta ne eivät pidä.
 

Keltahytykkä (Tremella mesenterica) on ilahduttava näky varsinkin myöhäissyksyllä. Tätä nallekarkkia olen tavannut pajuryteiköistä, mutta harvoin runsaana, vaan yleensä pieninä ja aluillaan olevina itiöeminä siellä täällä. Sieni ei ole myrkyllinen, mutta on mitättömän makuinen. Hytykän kokoa voit verrata pajunlehteen.
 
Keltahytykkä kasvaa lehti- ja sekametsissä sekä pensaikoissa puunrungoilla lahottaen niitä ja on löydettävissä lähes koko vuoden. Keltahytykkä ei ole erityisen harvinainen sieni, sillä siitä on hajanaisia havaintoja koko Suomen alueelta, mutta eniten eteläisimmästä Suomesta. Myös Pohjois-Amerikassa sieni on levinnyt laajalti.
 

Meduusamainen keltahytykkä kasvaa vasta sitten, kun sateet ovat kastelleet läpikotaisin lepikkojen ja pajukkojen lahot oksat ja rungot. Syksyn hämärässä tihkusateessa kirkkaan oranssinkeltaiset keltahytykät suorastaan loistavat rungoilla. Niiden 2, 5 – 10 cm leveä ja 3 – 4 cm korkea itiöemä on epäsäännöllisesti liuskainen ja sileäpintainen.
 
Sieni on sateella pehmeä ja turvonnut, sen sijaan kuivina aikoina se kutistuu tummanoranssiksi ja kovaksi, mutta virkoaa taas kosteutta saatuaan. Toinkin kokeeksi sisälle keltahytykkää kasvavan oksan, parin päivän kuluttua sieni oli pienentynyt huoneenlämmössä ryppyiseksi kasaksi.
 

Rustohytykän (Exidia cartilaginea) tärkeimpiä maastotuntomerkkejä on kasvaminen koivulla, ulkoreunan hienoinen ripsikarvoitus ja itiöemän irrallisuus. Sieni voi tuoda mieleen korvasienen, mutta rustohytykkä on hyytelömäinen, ei napakka.
 

Ruokapöytään hyytelösienet eivät kelpaa, vaikka joitakin niistä arvostetaan itämaisessa ruokakulttuurissa mukavan purutuntuman vuoksi, lisäksi niillä arvellaan olevan myös terveysvaikutuksia. Suomessakin yhtä lajia, orahytykkää, on suositeltu syötäväksi. Meillä hyytelösieniä voidaan käyttää ruokien koristeena, varsinkin keltahytykkää.
 

Lahohytynupukoista ja kantohytynupikoista löysin erittäin vähän tietoa. Luonnonvarakeskus on tutkinut tyvilahoa ja sitä aiheuttavia lahottajasieniä mm. vuoden 2012 – 2015 tutkimuksessaan. Sen tulosten mukaan yleisin sekä kuuselta että männyltä tavattu lahottaja oli kotelosieniin kuuluva lahohytynupikka.
 

Lahohytynupukoiden vierellä kuvassa näkyy valkeita hytyrypyköitä.

Ei elämä ole aina helppoa kauraa,
siksi on hyvä joka päivä nauraa.
Kun hymyyn kaartuu suu,
elo paremmin onnistuu.

Kun muistaa iloita pienistä jutuista arkena,
hassutella lauantaina,
hekotella sunnuntaina,
ei silloin niin paljon murheet paina.
Kun nauraa niin että pakahtuu,
sydän raukkakin siinä parantuu.
Parantava nauru

Lähteet: Korhonen & Penkkimäki, Suuri suomalainen sienikirja; Lasse Kosonen, Suomen Luonto 5.1.2021, 3/2020; Luonnonvarakeskus; Martti Rajamäki, Sienet ja niiden seuralaiset; Markku Rättilä, Lapin Kansa 6.2.2019; Mauri Korhonen Tunnista sieni; Pertti Salo, Tuomo Niemelä, Ulla Salo, Suomen sieniopas; Satumainen luonto 26.9.2018; Seppo Vuokko, Helsingin Sanomat. Kotimaa. Luonto 19.11.1996; Wikipdia; Laji.fi; runojajatarinoitasulle.word.press, Parantava nauru.
 

Lähetä kommentti