Hyytelömäiset sienet ovat kehityshistoriallisesti hyvin epäyhtenäinen ryhmä. Postaukseni aiheena olevat hytykät kuuluvat hyytelösieniin. Hyytelösienillä samanlainen rakenne on kehittynyt evoluution aikana monesti toisistaan riippumatta, esimerkiksi kahden runsaslajisimman suvun eli oksahytyköiden ja poimuhytyköiden sienet ovat vain hyvin kaukaista sukua toisilleen.
Lähteissä kuvataan hytyköitten ryhmän sieniä hyytelömäisiksi, mutta jotkut voivat olla rustomaisenkovia tai hyvin sitkeitä. Kosteina itiöemillä on normaali muotonsa, kokonsa ja värinsä, mutta kuivalla säällä ne vettä menettäessään pienenevät ja kovettuvat hauraiksi.
Liuskahytykkää (Tremella foliacea) ihmettelin pari vuotta sitten mökkimetsässä lepän rungolla. Valokuvasin sienen ja jätin kuvat odottamaan aikaa parempaa, koska silloin en tiennyt sienen lajia enkä nimeä. Aikanaan se selvisikin. Rakenteeltaan meduusamainen liuskahytykkä on poimuhytyköiden sukuun kuuluva laji ja sukua keltahytykälle, jonka esittelen ensi viikolla.
Itiöemä on 2 – 15 cm leveä, hyytelömäinen, pyöreähkö, väriltään vaalean- tai suklaanruskea ja muodoltaan aluksi aivomaisen poimuinen, myöhemmin liuskainen. Maku on mieto ja tuoksu heikko. Sienen pinta on kosteana limainen, mutta kuivana kova, miltei musta.
Liuskahytykkä on lahottajasieni ja kasvaa yleisenä lehti- ja sekametsissä sekä pensaikoissa kuolleella tai elävällä havupuulla ja erityisesti lehtipuulla. Sienen voi löytää läpi vuoden, mutta se on yleisin myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä heti lumen sulamisen jälkeen.
Nystyhytykkä (Exidia glandulosa) on hyytelömäinen, mustanpuhuva, poimuttunut ja tiheään pieninystyinen lahottajasieni. Itiöemät ovat peukalonpään kokoisia, usein yhteen kasvaneita ja alapinnaltaan alustaan kiinnittyneitä.
Nystyhytykän voi tavata hyvin monenlaisilta paikoilta, usein raidan (pajun) rungolla, mutta myös laholla lehtipuulla tai sen kannolla huhtikuusta joulukuuhun.
Sienioppaasta sain myöhemmin selville, että alla olevan kuvan sieni on ilmeisesti kantohytynupikka (Ascocoryne sarcoides).
Monet hyytelösienilajit ovat lahottajia tai jopa loisia. Ne kasvavat tyynymäisinä, poimuisina tai liuskamaisina ja usein pinnanmyötäisesti lahopuulla. Useat lajeista ovat yleisiä ja osa värikkäitäkin, kuten suppilo- ja keltahytykkä. Kuvasin hytykät kodin lähimetsässä marraskuussa, paitsi liuskahytykät jo aikaisemmin saaressa.
Ruokasienikäyttöä näillä sienillä ei juurikaan ole, ainoastaan suppilohytykkä ja orahytykkä ovat syötäviä. Joitakin hyytelösieniä käytetään kiinalaisessa keittiössä yleisesti terveysruokana. Muistelimme mieheni kanssa, että söimme pekingiläisen hotellin aamiaisella jotain tällaisia sieniä, ei niissä erityistä makua ollut, mutta jotain suutuntumaa kyllä.
sammalmättään päällä,
kuulakkaalla säällä.
Pii paa puu, terve marraskuu!
Kohta menee järvet jäähän.
Saappaat jalkaan, myssy päähän.
Nenä punehtuu, onhan marraskuu.
Kuukausilorut
Lähteet: Korhonen & Penkkimäki, Suuri suomalainen sienikirja; Martti Rajamäki, Sienet ja niiden seuralaiset; Mauri Korhonen Tunnista sieni; Pertti Salo, Tuomo Niemelä, Ulla Salo, Suomen sieniopas; Satumainen luonto 26.9.2018, 17.3.2019; Wikipedia; Laji.fi; peda.net. Kuukausilorut.
Lähetä kommentti