Suomessa on 14 omaa orvokkilajia. Lajimäärä on pieni koko maailman mitassa, sillä eri puolilla maapalloa tavataan puolisen tuhatta orvokkilajia. Orvokit viihtyvät parhaiten pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeilla seuduilla, mutta niitä kasvaa myös arktisilla alueilla sekä Australiassa, Havaijilla, Andeilla ja Tulimaassa Etelä-Amerikan eteläkärjessä. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa esiintyy kussakin parikymmentä lajia.
Tutkijat ovat määrittäneet orvokkilajien syntyneen useita miljoonia vuosia sitten, ja kasvitieteilijät ovat käyttäneet suvun tieteellistä nimeä Viola viidensadan vuoden ajan. Antiikin aikaan orvokki tunnettiin Afroditen ja rakkauden kukkana, ja jo 2500 vuotta sitten tuoksuorvokkeja kasvatettiin Euroopassa myyntiin. Orvokkien symboliikkaan haluttiin liittää mitä ihmeellisimpiä uskomuksia. Ajateltiin jopa kaikkien orvokkien olleen alun perin maidonvalkoisia, ja vasta Amorin nuoli oli tehnyt valkeasta kukasta purppuraisen. Samalla orvokki oli saanut ripauksen taikuutta, niin että se sopi lemmenjuoman aineosaksi.
Erityiseksi arvokukaksi orvokki nostettiin 1500-luvulla Englannin kuningatar Elisabeth I:n aikana, kun Englannin nummilla kasvaneita suurikukkaisia keto-orvokkeja alettiin jalostaa tarhaorvokeiksi. Nykyisin on saatavana punaisia, mustia ja muita voimakkaan värisiä orvokkeja, joita kauppapuutarhat ovat kehittäneet muun muassa keto-orvokeista.
Vaatimaton keto-orvokki on kiehtonut ihmisten mieltä vuosisatojen ajan. Kirkko on nähnyt kolmivärisessä kukassa Pyhän kolminaisuuden vertauskuvan, rakastuneet ovat kääntyneet huolineen orvokin puoleen, ja se on ollut monen merkkihenkilön lempikukka. Orvokki ja Viola ovat myös naisten nimiä, joita on Suomessa käytetty varsinkin toisena etunimenä.
Vanha legenda kertoo keto-orvokista, jonka ihana tuoksu houkutti ihmisiä poimimaan orvokkeja viljapellolta, jossa ne kasvoivat rikkaruohona. Koska vilja tallaantui ihmisten jalkojen alla, orvokki pyysi Jumalalta, että tämä ottaisi tuoksun pois, jotta vilja säästyisi. Näin tapahtui, ja kukka sai tuoksun sijaan Pyhän kolminaisuuden värit: Isän kultaa, Pojan puhdasta valkeaa ja Pyhän hengen violettia.
Keto-orvokkia onkin monissa kielissä ja nimenomaan katolisissa maissa vanhastaan sanottu pyhän kolminaisuuden kukaksi. Myös kasvin nykyinen, jo 1600-luvun alkupuolella käytetty ja Linnén vakiinnuttama tieteellinen nimi Viola tricolor viittaa kukan kolmeen väriin. Elias Tillandz kirjasi vuonna 1683 Viola tricolorin nimeksi Colmi cuckaisen. 1800-luvun alkupuolella nimi lyhentyi kolmikukaksi, jota myös Elias Lönnrot käytti ennen kuin otti vuoden 1860 Suomen Kasviossaan käyttöön kehittelemänsä orvokki-nimen.
Orvokki-nimi perustuu sanaan orpo. Kansankielessä orvokkia on joskus sanottu orvonkukaksi tai orpolapsenkukaksi. Samalla tavoin on sukukielessämme unkarissa orvokkia tarkoittava sana árvácska johdettu orpoa merkitsevästä sanasta árva.
Monet indoeurooppalaiset kielet liittävät keto-orvokin äitipuoleen, esimerkiksi ruotsissa kukan nimenä on styvmorsviol ´äitipuolenorvokki´ja saksassa Stifmütterchen ´pikku äitipuoli´. Länsi-Suomessakin on puhuttu äitipuolenkukasta ruotsin mallin mukaan. Lukuisat tarinat kulttuurihistoriasta osoittavat, että orvokkeja on rakastettu niiden herkkyyden ja inhimillisten ominaisuuksien vuoksi. Parhaita ominaispiirteitä on sitten vielä jalostuksella korostettu.
Keto-orvokki ja pelto-orvokki ovat muista orvokeista poiketen yksivuotisia kasveja. Keto-orvokki itää ja lähtee kasvun alkuun jo syksyllä ja kukkii varhain seuraavana keväänä. Keto-orvokin luontaisilla kasvupaikoilla kuivilla kalliokedoilla yksivuotisuus on osoittautunut hyväksi selviämiskeinoksi. Parin paahteisen poutakesän jälkeen keto-orvokki on vallannut alaa kulottuneessa kasvillisuudessa ja kirjonut kauniin violeteiksi kedot, joita kälyni näki ja valokuvasi alkukesästä Sastamalan Vehmaanniemessä.
Violetti on keto-orvokin kukkien hallitseva väri, keltaista ja valkeaa on kukissa vähemmän, mutta teriön väritys saattaa muuttua kukinnan edetessä. Kukkimista jatkuu pitkälle syksyyn Etelä- ja Keski-Suomen kedoilla, kallioilla ja rinteillä. Kasvin näkee usein myös pellonreunoilla, jonne se on asettunut rikkaruohoksi siemenviljan mukana. Minä olen tavannut keto-orvokkeja nimenomaan pellon reunamilla ja viljan seassa kasvamassa.
Keto-orvokki kääntää kukkansa aina aurinkoa kohden. Orvokin kukan rakenne puolestaan varmistaa tehokkaan pölytyksen. Orvokit ovat päiväperhosistamme monen hopeatäplälajin toukkavaiheen ravintokasveja, ainakin rinne-, orvokki- ja helmihopeatäplä suosivat keto-orvokkia. Lisäksi orvokkeja pölyttävät kimalaiset, pistiäiset ja kärpäset.
Orvokki kelpaa paitsi perhosille, myös meille ihmisille. Esimerkiksi keto-orvokin ja metsäorvokin nuoret lehdet ja kukat ovat syötäviä sekä tuovat väriä ja vaihtelua salaattiin tai kakkujen koristeeksi, samoin kuin boolimaljan pinnalle. Orvokin voi myös sokeroida koristamaan vaikkapa jälkiruokia: Sivele kukka ohuelti munanvalkuaisella, ripottele päälle hienoa sokeria ja anna kuivahtaa. Orvokkipirtelö voisi olla mielenkiintoisen makuista. Haluatko kokeilla? Sami Tallbergin ja Jouni Toivosen mukaan keto-orvokin mausta löytyy karvasmantelia ja vaniljaa, kuivattuna sen lääkemäiset ja yrttimäiset aromit korostuvat lisää. Keto-orvokissa on niin selvä vaniljan aromi, että sitä voisi ainakin epävirallisesti kutsua Pohjolan vaniljaksi.
On orvokille arkisempaakin käyttöä keksitty. Varsinkin keto- ja pelto-orvokista on saatu rohtoja moniin iho-ongelmiin, kuten maitorupeen, päärupiin, akneen, syyhyyn, ruusuun ja haavojen hoitoon. Uutteita on käytetty sekä sisäisesti että ulkoisesti. Orvokeissa tiedetään olevan salisyylijohdannaisia, saponiineja ja flavonoideja. Keto-orvokin nimi on englanniksi heartsease, sydämen helpotus. Suomessakin orvokkia on käytetty rohtona; Naantalin keskiajalta peräisin olevassa luostarikirjassa on nimittäin suositeltu orvokinlehtien ja hunajan yhdistelmää hoidoksi hilseilyyn ja päärupeen. Myös Elias Lönnrot kehotti käyttämään kasvia pienten lasten maitorupeen.
Posti julkaisi 3.6.2020 Paula Salvianderin suunnittelemat Luonnonkukkia-postimerkit juhlistaakseen YK:n kansainvälistä kasvinterveysvuotta. Merkeissä on keto-orvokki, sinivuokko, kielo, kissankello, niittyleinikki, puna-apila, päivänkakkara ja metsäkurjenpolvi. Suomessa tuohon merkkivuoteen liitettiin myös pölyttäjien vähenemiseen liittyviä kampanjoita.
Keto-orvokki niin vaatimaton kaunis.
Karulla nurmikolla kasvat.
Vaaleat värit, keltaiset,
siniset, punaiset.
Poimin niitä kimpun.
Kunpa ihminenkin,
lailla keto-orvokin
karun maan kasvatin,
loistaisi valoa ihmisille
vahvana herkkänä,
aistien tuntien rakastaen.
Orvokkikimppu maljakossa
loistaa runsaana iloa, onnea.
Karusta maasta
vahvana ponnistaen
värien loistoa säteillen.
Aune Hakulinen
Lähteet: Elina Lampela, Aarre-lehti. Ruokaohjeet 9.6.2021; ET-lehti, toimituksen teksti 24.4.2014, päivitys 23.4.2018; Janne Lampolahti, Orvokkikasvit. Suomen luonto; Jouni Toivanen, Viettelevät villiyrtit; Kaisa Hako, Yhteishyvä 13.5.2019; kirlah. Äitipuoli orvokki 5.1.2009; Kirsti Aapala, Kotimaisten kielten keskus. Helsingin Sanomien Kieli-ikkuna; Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; Kotimaisten kielten keskus; Lasse J. Laine, Suomen luonto; LuontoPortti; Maa- ja metsätalousministeriö 15.5.2020 Paula Ritanen-Närhi, Kotiliesi. Puutarha. Syötävät kukat ja yrtit; Pertti Ranta, Tiede. Luonto 5/2021; Reija-Tuulia Heinonen ja Sirkka Suomi-Vihonen; Riitta Angervuo ja Aarre Lehtinen; Sami Tallberg, Villiyrtti-keittokirja; Suomen luonto. Blogi: Toimitukselta 29.5.2019; Suomen luonto. Lajikoulu: Opi Suomen orvokit; Valtioneuvosto. Maa- ja metsätalousministeriö 15.5.2020; Aune Hakulinen, Runot ja ajatelmat 26.5.2012. Useimmat postauksen kuvista ovat Heli Niskasen.
Lähetä kommentti