Punanokkainen uudistulokas, liejukana

15 toukokuuta 2021

Tiira-lintutietopalvelun mielenkiintoisia havaintoja huhtikuun 12. päivänä oli, että liejukana on nähty Sammonlahden kosteikolla Lappeenrannassa. Seuraavana päivänä lähdin mieheni kanssa sitä etsimään, mutta lintua ei havaittu. Toisella yrittämällä osuttiin oikealle lammikolle.
 
Näin nyt liejukanan ensimmäistä kertaa elämässäni. Se olikin pienempi ja hoikempi kuin olin ajatellut, mutta nokasta tunnistettavissa. Liejukana näytti viihtyvän yksinään lammella. Se ui ruovikon reunassa ja välillä koikkelehti pitkillä koivillaan rannan mättäillä etukumarassa. Linnulla oli voimakkaat vihertävät jalat, joissa erittäin pitkät varpaat. Kirjatiedon mukaan liejukana on myös taitava kiipeilijä ja voi rakentaa pesänsä jopa puuhun.
 
 
Liejukana kulki kosteikolla pitkin lammikon rantaviivaa ja noukki syötävää sekä veden pinnalta että maalta. Sen ravintoa ovat vesikasvit, kuten limaskat, vitojen lehdet ja varret sekä osmankäämin, palpakkojen ja sarojen samoin kuin muiden kosteikkokasvien siemenet. Lintu syö myös nilviäisiä, kastematoja ja hämähäkkejä sekä korentoja ja lehtikirvoja, mutta voi käyttää ravinnokseen kuolleita kalojakin. Aikansa syötyään liejukana puikahti ripeästi vesikasvuston kätköön.

Liejukana on sepelkyyhkyn kokoinen. Sen kupeilla on huomiota herättävä valkea viiru, nokka ja otsakilpi ovat punaiset, nokan kärki on kuitenkin kellertävä, siivet ovat ruskehtavat ja niiden alapuoli sinimusta. Linnun uidessa sen pää nyki hauskasti ja pyrstö oli pystyssä paljastaen voimakkaan valkokuvion.
 
 
Sanotaan, että korea, punanokkainen ja keltajalkainen liejukana on rehevien lintuvesiemme eksoottisimpia ja harvalukuisimpia pesimälajeja. Se voi näyttäytyä avoimesti varhaiskeväällä ja loppukesällä, mutta muulloin se on piilotteleva ja katoaa helposti tiheisiin rantakasvustoihin.

Liejukanat pesivät ensimmäisen kerran yksivuotiaina, ja ne voivat pesiä Suomessa kaksi, etelämpänä jopa kolmekin kertaa kesässä. Pienet, mustauntuvaiset ja oranssipäiset poikaset jättävät pesän jo varhain ja seuraavat emojaan ruovikon kätköihin. Ensimmäistä poikuetta lintuvanhemmat ruokkivat muutaman viikon ajan, mutta sen jälkeen poikue joutuu huolehtimaan itsestään, koska emot aloittavat uuden pesinnän. Molempien pesyeiden poikaset voivat liikkua yhdessä, vaikka ovatkin ihan erikokoisia. Joskus aikaisemmin syntyneet poikaset jopa osallistuvat toisen poikueen ruokkimiseen.

Liejukana lähtee syys-marraskuussa talvehtimaan Länsi- ja Etelä-Eurooppaan ja palaa takaisin pääosin huhti-toukokuussa jäiden lähdön aikoihin. Jotkut liejukanat voivat yrittää talvehtiakin Suomessa. Ankarimpina talvina liejukanakannat saattavat vähentyä murto-osaan, mutta kanta palautuu yleensä nopeasti entiselleen tehokkaan lisääntymisen ansiosta.
 
 
Sopeutumiskykynsä ja kekseliäisyytensä ansiota liejukana on ilmeisesti maailman laajimmalle levinnein ja runsaslukuisin rantakanalaji. Levinneisyyden ydinalueilla eli Keski- ja Etelä-Euroopassa liejukana on yleinen ja näkyvä laji, joka tulee toimeen hyvin monenlaisissa ympäristöissä, kunhan lähettyvillä on edes jonkin verran vettä ja suojaavaa kasvillisuutta. Nopeasti ihmiseen tottuvana se on siirtynyt myös puistolinnuksi, joka liikkuu luontevasti lyhyeksi leikatulla nurmikolla ja syö pullaa sorsien seurassa. Keski-Euroopassa liejukana on siis hyvin yleinen laji, mutta meillä uudistulokas, jonka koreaa ulkonäköä osataan vielä arvostaa.

Nykyään Suomessa pesii 50–200 paria, joidenkin arvioiden mukaan jopa 350 liejukanaparia, mutta pesimäkannan koko voi vaihdella huomattavasti vuosien välillä. Uhanalaistarkastelussa vuonna 2010 liejukana luokiteltiin vaarantuneeksi. Liejukana pesii eteläisimmässä Suomessa kosteikoilla, runsaskasvustoisilla lammilla ja ravinteikkaissa pikkujärvissä sekä jäte- ja vedenpuhdistusaltailla. Kussakin niistä on pesivänä enintään muutama pari, paitsi Espoon Suomenojalla 5 – 20 paria. Harvalukuinen ja piileskelevä liejukana on huomattavan vaikea havaita, ainoastaan yhdellä paikalla eli juuri tuolla Suomenojan lintulammella lajin näkeminen on helppoa.
 
 
Varhain aamulla huhtikuun 14. päivänä kävelimme uudelleen Sammonlahden kosteikoille. Tarkoituksemme oli valokuvata lisää mielenkiintoisen näköistä liejukanaa - mutta se oli jo jättänyt Sammonlahden taakseen yön pimeinä tunteina, ehkä se oli lähtenyt etsimään itselleen puolisoa. Myös Tiiran mukaan liejukana ei ollut enää tuon päivän jälkeen kosteikolla.

Aamuaurinko tulee
kuin utuisen
lammen läpi,
kylmässä vedessä
lipuu vielä joku lintu.
Sormenpäät menevät
ryppyyn kuin karpalot.
Lintu sukeltaa.
Kesä on syvällä,
syvällä.
Toivo Laakso

Lähteet: Edith Holden, Nuoren naisenpäiväkirja luonnon tapahtumista 1906; Hannu Jännes, Suomen luonto. Linnut; Juhani Lokki, Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; Lasse J. Laine, Suomen luonto; LuontoPortti; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Pertti Koskimies, Yle. Luonto 22.5.2017; Suomen lintuatlas; Tiira-lintutietopalvelu;  Toivo Laakso, Mielenrauha.

4 kommenttia

  1. Onneksi olkoon jälleen upeasta lintuhavainnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu. Olen tosi iloinen, että tänä keväänä olen nähnyt muitakin kuin paikkakunnan pysyvää linnustoa - tokin ne ovat mieluisia seurattavia.

      Poista
  2. Hieno bongaus! Olen kierrellyt Sammonlahden rantapolkuja ja lintulammikoita - liejukanat ovat tuolloin pysyneet näkymättömissä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi sanapisaroita.
    Liejukanat olivat vain vähän aikaa ohikulkumatkalla Sammonlahdessa yhdellä pienellä lammikolla vähän syrjässä.

    VastaaPoista