Kehnäsieni on erikoinen herkku, sillä sen selvin tuntomerkki on homeisen näköinen lakki. Tämän ”kehnän” ei pidä antaa hämätä, sillä siitä tunnistaa erinomaisen ruokasienen, josta syntyy muun muassa maukas thaimaalainen tom yam -keitto.
Kehnäsieni on sukunsa ainoa laji Pohjoismaissa. Se muodostaa sienijuuren useiden eri puulajien ja varpujen kanssa ja on yleinen koko maassa etenkin karuilla mäntykankailla heinäkuusta lokakuuhun. Kehnäsieni on muuten yksi niistä lajeista, jotka kärsivät eniten maan happamoitumisesta. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että kehnäsieni kerää kadmiumia, joten keräyspaikka pitää valita tarkkaan. Nämä sienet kasvoivat erään mökin pihapiirissä männikkökankaalla, ja sieniasiantuntijakälyni tunnisti ne kehnäsieniksi.
Kehnäsieni luokitellaan seitikkeihin, joihin kuuluu myös myrkyllisiä tai ruuaksi kelpaamattomia sieniä. Erehdyttävin laji on valkovillaseitikki, joka kasvaa elo–syyskuussa samoissa kuusimetsissä. Sienillä on kuitenkin monta eroa.
Kehnäsienen rengas on selkeä sormus, sen sijaan valkovillaseitikillä rengas on nimen mukaisesti villava. Myös heltat ovat selvästi eriväriset: kehnäsienellä ne ovat oljenkeltaiset ja röpölaitaiset, valkovillaseitikillä kanelinpunaruskeat ja tasaiset. Lakin väritys on samantapainen eli kehnäsienellä oljenkeltainen, valkovillaseitikillä kanelinruskea. Kehnäsienen lakin reuna menee vanhemmiten rypyille, sen vanha nimitys olikin ryppyinen rumpusieni. Valkovillaseitikillä lakin laita sen sijaan pysyy tasaisena. Kun kehnäsientä oppii katsomaan, hyvä tuntomerkki on sen jalka, joka on käyrä ja päästä laajentunut kuin koiran luu. Kerran lajin opittuaan kehnäsientä ei unohda.
Kauppasienenä myytävä kehnäsieni on hyvin satoisa, mutta sen käyttö on levinnyt laajoihin sienestyspiireihin vasta viimeisen vuosikymmenen aikana. Kehnäsieni on erinomainen Ruokaviraston suosittelema ruokasieni, josta kuitenkin tulee nopeasti toukanvioittama.
Kehnäsieni maistuu parhaalle heti poimimisen jälkeen sellaisenaan paistettuna, jolloin sen miellyttävä aromi pääsee oikeuksiinsa. Nuoret pienet sienet sopivat erinomaisesti kokonaisina tai pitkittäin halkaistuna marinoitavaksi. Ne voidaan myös pakastaa omassa liemessään haudutettuna tai kuivattaa viipaloituina.
Kehnäsieni maistuu parhaalle heti poimimisen jälkeen sellaisenaan paistettuna, jolloin sen miellyttävä aromi pääsee oikeuksiinsa. Nuoret pienet sienet sopivat erinomaisesti kokonaisina tai pitkittäin halkaistuna marinoitavaksi. Ne voidaan myös pakastaa omassa liemessään haudutettuna tai kuivattaa viipaloituina.
Riikinruotsalaisissa sienikirjoissa sanotaan, että sientä kutsutaan Suomessa isoäidin yömyssyksi. Vaikka tällaista nimitystä ei sienestä meillä ainakaan yleisesti käytetä, on se varsin kuvaava, sillä jäkälä- ja sammalpeitteestä esiin pistävät sienet tuovat kieltämättä mieleen jotain myssymäistä.
--Kun ei lakkia, heltat ja pillitkin puuttui,
eikä vyötä, röyhelökaulusta lain,
pelkkä vartalo. - Pyh, mene muille main!
Kehnäsieni sätti noin kuukusnuorta
ja samalla tuuppasi haavan kuorta,
kun sen rengas pyöri kuin vanne ikään.
Sille hyvä ei koskaan ollut mikään.--
Sinikka Lappeteläinen
Lähteet: Arktiset Aromit ry; Gro Gulden, Kolbjørn Mohn Jenssen & Jens Stordal, Sieniopas, suomentanut ja Suomen oloihin toimittanut Mauri Lahti; Heikki Kotiranta, Suomen luonto. Kantasienet; Jouni Tikkanen, Suomen Luonto 10.9.2015; LuontoPortti; Risto Tuomikoski, Sienet värikuvina; Ruokatieto; Ruokavirasto; Sinikka Lappeteläinen, Osa runosta sienikansan karnevaalit. Lokakuun runot. Lapin Kirjallisuusseura.
Lähetä kommentti